Minä se käyn jo aamutuimaan kuumana ku hellakoukku mutta sen verran löytyy vielä tästä kallosta älyy että lakkaan yrittämästä raitistaa toisia. Sehän on ihan turhaa ja neuvonrääpäleet valuu hukkaan ihan ku vesi influenssahanhen selästä. Luovutan.
Itelleni raittius on kuitenki tae hyvälle ja ihmisarvoselle elämälle joten teen töitä sen eteen.
Mitäpä minä muista välitän - ryömikööt vaikka kärsä ojanpohjassa - saparo pystyssä.
08.04.06 , huomenta
11
863
Vastaukset
Ei täälläkään juoppoja pyöri nurkissa, jonkun kerran olen vihjannut raittiista elämästä, sen jälkeen on saanut rauhassa elellä.
Silloin kun oma halu herää, sitten alkaa vasta toipuminen.
Raitista viikonloppua kaikille, sitä haluaville.- paranoidi
Oma raittius, se on hyvä tavoite. Krapulatta , ja jatketaan tipatta tämä lauantai.
- Dokaani
Nämä lauantaiaamut ovat mukavia, jos ei ole sattunut törpöttelemään.
On ankeata yrittää salata kankkunen vaimolta, joka ei tiedä, että piilopullo oli perjantaina käytössä. Sitten mietiskellä, onko ajokykyinen yhteentoista mennessä, jolloin perhe lähtee kaupunkikierrokselle.
Tällaista harrastin pari vuotta viime kesään asti. No senkin jälkeen on pari kertaa tullut törpöteltyä, mutta tuota hullua jemmapullotapaa en ole enää harrastanut. Hitto, mitä kaikkea sitä heikko ihminen humalansa eteen viitsii tehdä.
Kilvoittelu jatkuu - tänään ei tarvitse ajokunnosta huolehtia. - ma-sa
Son lauantai ja Suomanpäivä.Vai käyt sie aahoo kuumana siellä.Annoit kyllä nyt jo sitä vertaistukea heti aamutuimaan.Meinas kahavi mennä väärään kurkkuun......
Täällä palstalla ku tarpeeks kauan vierailee ja seuraa "tuttujen" touhuja on alkoholistina helppo huomata.Missä vaiheessa jonku toipuminen ja toisen toipumattomuus on.(Perustuu omaan kokemukseen.)
Neuvojahan me ei pystytä antaan muuta ku omalla esimerkillä ja tuomaan esiin että toivoa on olemassa.
Ongelmasta tai kohtuukäytöstä en osaa edes keskustella.On senverran pitkä ja monimutkainen asia.Tai sanosko ny niin paljo että.
OLIN KOHTUUKÄYTTÄJÄ.MULLE TULI ONGELMA.MINUSTA TULI ALKOHOLISTI.
Jos tämä ei kolahtanut jonku avun hakijan kalloon niin ongelma ei ole minun.
Voi kiesus,nythän tarttu tuo kuumuus minuunki.Mikään palsta tai ketju ei pirä minua raittiina.Sitähän mun piti vaan tulla sanoon että tänään, juuri tänään en ota alkoholia.aahoohoo välitä ja kuumene!
Päivää vaan.
Raitistellen tänään ja hyvää viikonloppua kaikille palstalaisille.
t. Mettäläinen
- papio
Huomenta, huomenta! Täällä ollaan ja selvipäin vietetään lauantaita. Tuli syksy tänne Pohjoiseen. Aurinko ei paista, mutta onneksi on lämpöasteita.
Raitis Lauantai jälleen, on tämä ihmeellinen ja sisäänpäin lämpeävä ketju toisten silmissä, ei mee oikeen jakeluun. No, on paljon asioita joita en ymmärrä. Kaikesta huolimatta...raitis Lauantai ja huomenta kaikille.
aion köntystellä tääkin lauantain.
Koeta sinä aahoohoo jähytellä, tiedän kyllä tunteesi,olen ollut montakertaa samassa lirissä! Tuetaan me toisiamme kun apu ei kerran muille kelpaa,tarjottu mikä tarjottu! Yritetään sitten kun tulevat kyseleen. Hyvää viikonloppua sinulle ja muillekin tipattomille!- Cettuz!
Selvinpäin. joo.
- aahoohoo
tarkemmin sanottuna torikahviossa juttelin yhen jääkiekkoilijan kanssa ja sen seura pelaa tänä iltana pronssiotteluu tuossa pienessä mutta ah, niin intiimissä hallissa. (tässä kunnassa kaikki rakennetaan ensin pieneks jo valmiiks ja sitte haahuillaan jo harjakaisissa laajennuksen perään. Uimahalliki on ku kirnu)
Okei, siis tältä seniori-ikäseltä kiekkoilijalta kysyin jotta tarviisko ne stiöliideriä tunnelman nostatukseen ku mulla ois varusteet komerossa - kaks pölyhuiskuu ja mahoton into päällä.
Oli ihan tunnoton kaveri: sano jotta tule ihmeessä - kyllä siellä aina sen verran kalkki pölisee.Tässä mietiskelin, että vetikö aahoohoo samba tamineet päälle ja pölyhuiskat mukaan hallille.
Pitää käydä ilmeisesti koisii, kun muutkin on "sammuneet". Öitä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222487Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2711849- 1141737
- 941566
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391369Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121325Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3521286