Aamulehden mukaan kolme Ilveksen sopimuksen alaista pelaajaa siirtyy ensi kaudeksi muualle. Marko Luomalan ja Henrik Juntusen seuraksi lehti nimeää Lukon.
Luomala, 25, teki hyvää työtä rikkovassa roolissa Ilveksessä, mutta halunnee yrittää pelaavampaan ruutuun. Hän on lähtöisin Vaasasta ja pelannut paikallisen Sportin lisäksi JyPin junnuissa ja Ässissä.
Juntunen, 23, on lähtöjään Oulusta. Hän voitti pronssia 18- ja 20-vuotiaiden MM-kisoissa, esiintyi Kärpissä lupaavasti, mutta siirtyi Tampereelle hakemaan lopullista läpimurtoa. Ilveksessä hän ei vastannut koviin odotuksiin.
Lukossa hyökkääjistö vaihtuu ja uusi valmentajakin tulee. Paikkoja on otettavana, isoja ja pienempiä.
Luomala ja Juntunen Lukkoon?
1
156
Vastaukset
Juntusen tie Kärpissä nousi pustyyn heikkilän vaihtuessa Jaloseen. Neloskentässä loistavasti pelannut Juntunen alkoi jäädä 13. hyökkääjäksi ja välillä ei mahtunut edes kokoonpanoon.
Ilveksessä hän ei vastannut ihan niitä odotuksia, joita seuralla häntä kohtaan oli.
Jos huhut pitävät paikkaansa ja Kärpistä siirtyy Lukkoon Pekka Saarenheimo ja Juha-Pekka Haataja, niin silloin Lukko voisi peluuttaa yhdessä ketjua Juntunen-Saarenheimo-Haataja, joka on yhdessä loistava ja nuori ketju. Tältä ketjulta ei ehkä tule odottaa suurta määrää maaleja, eikä kyseessä missään nimessä ole tehoketju, joka takoisi pisteitä illasta toiseen.
Ennemminkin kyse olisi ehkä Suomen parhaasta kolmosketjusta, joka hoitaisi puolustuspelaamisen virheettä ja toisi omalta osaltaan ratkaisuleveyttä juuri niihin peleihin, jolloin joukkueelta odotetaan venymistä. Tämä ketju pystyy iskemään pelien ratkaisevilla hetkillä, vaikka heidän parasta osaamistaan onkin oman pään puhtaana pitäminen. Varsinkin Haataja ja Saarenheimo ovat myös alivoimapelaamisen osaajia. Kärppien alivoima on ollut liigassa hvää tasoa ja nämä kaksi ovat kantaneet siitä melkoisen vastuun.
Jos nämä kolme Lukossa pelaa, niin ainakin itse tulen seuraamaan Lukkoa hyvinkin tiiviisti ja odotan, että kenties Lukko tekee ensi kaudella sen, mitä Ässät tällä kaudella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236