Kylläpä nyt ottaa pattiin oikein urakalla. Keskiviikkona olisi inssi ja tänään aamulla oli kaksi ajokertaa. Keskiviikkona on vielä viimeinen kaksikymmentäviisiminuuttinen ennen inssiä. Viime perjantaina ajelin oikein mainiosti ja inssi olisi sillä perusteella hyväksytty. Tänään kuitenkin meni kaikki mahdollinen pieleen.
Heti ajon alussa sattuneen konfliktin jälkeen muutuin aivan käsittämättömän toheloksi. Aloin kiinnittää huomiota enemmänkin siihen, että inssi olisi ollut sen virheen myötä siinä. Senpä takia tuli enemmänkin virheitä ja aina samalla tavalla ajatukset alkoivat kasaantua vain virheisiin. Samalla paineet edes loppuajon suorittamisesta kunnialla kasvoivat.
Koko viikonlopun ajan minulla oli sellainen tunne, että maanantain ajo näyttää hyvin pitkälti sen, olenko valmis inssiin. Viikonlopun aikana jopa sain itseni vahvasti uskomaan, että inssi menee läpi, mutta tämän päivän suoritus veti kyllä maton alta oikein lahjakkaasti. Kun päässä ei ole asiat kohdallaan, ei ajo suju.
Jos jotakin positiivista pitää etsiä, oli ihan mukavaa, että virheet tulivat nyt eivätkä esimerkiksi juuri inssissä. Kukaanhan ei toki ole sanonut, etteikö inssissäkin virheitä tule, mutta pakko se on jotenkin itselleen yrittää perustella, että tämä nyt vain oli huonojen sattumusten sarja.
Onneksi tässä on pari päivää aikaa rauhoittua inssiä varten. Tässä tunnekuohussa rattiin lähteminen ei olisi todellakaan turvallista. Valitettavasti pelkään kuitenkin, että tämä ajotunti kummittelee keskiviikkonakin mielessä ja siitä ei voi seurata mitään hyvää.
Nyt ei onnistu mikään
4
1248
Vastaukset
Itselläni oli kanssa ennen inssiä muutama tunti meni penkin alle,tohelona ajeltiin,tuntu että kaikki on muistista kadonnut.
Inssi aamuna viellä tunti ajeltiin ennen inssiä ja sekin meni melkein penkin alle. Kauhuissaan sitten lähin sen tunnin jälkeen inssiä ajamaan,mielessä vaan pyöri että ei mee läpi,ei mee läpi!Mutta,kummiskin se meni mukavasti,muutama virhe sattu,mutta huomasin ne itsekin,ja kuuleman oli hyvä että osasin itsekin sanoa missä tein väärin. Ja kortti tuli,ja viellä ensimmäisellä kerralla!
Kyllä se siulakin hyvin menee!*pitää peukkuja*
Onnea inssiin!- äläkä ajattele niitä virheitä
Yritä ottaa ihan rauhassa, äläkä ajattele niitä jo tulleita virheitä, ja nollaa se tilanne sillonkun se virhe tulee. Kyllä mullakin oli vähän fiilis ennen ajokoetta että ei mee läpi, ja ei se ekalla mennytkään, mutta mulla kuitenkin on nyt kortti ollut jonkun aikaa.
Mulla ainakin on niin, että kun jos mä teen liikenteessä virheen, niin jos mä alan hermostumaan siitä niin sitten helposti tulee lisää niitä virheitä, se on vissiin ihan normaalia.- Jussi
Inssi suoritettu. Läpi meni! Kiitos kaikille, jotka valoivat minuun uskoa, että läpi menee. Maantieajopainotteinen inssi oli. Inssinä oli oikein mukava vanhempi naisihminen. Huomautettavaa oli tilannenopeudesta ja jossakin kohtaa oli vähän ylinopeutta. Onnellinen olo!
- minä,minä
Jussi kirjoitti:
Inssi suoritettu. Läpi meni! Kiitos kaikille, jotka valoivat minuun uskoa, että läpi menee. Maantieajopainotteinen inssi oli. Inssinä oli oikein mukava vanhempi naisihminen. Huomautettavaa oli tilannenopeudesta ja jossakin kohtaa oli vähän ylinopeutta. Onnellinen olo!
Sinulle kovasti. :) itselläni tuo koitos edessä perjantai-aamuna. Pelottaa jo, saa nähdä tuleeko uni näinä kahtena yönä ollenkaan. ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955