mietin vaan sellasta että voiko mitkä tahansa koirat lisääntyä keskenään? siis että voiko vaikka puldoggi jylkyttää saksanpaimenkoiran paksuks? tai mäyräkoira dalmatialaisen? saattaspa tulla aika koomisen näkösiä koiruuksia.
tyhmä kysymys
9
720
Vastaukset
- nylkyti-nylkyti
tietääkseni kaikki koirat voivat lisääntyä keskenään. jos rotujen välillä tapahtuu risteymää on äipän oltava se isompi rotu. pienillä koko eroilla ei ole väliä mutta äiti ei voi olla chihu jos isä on vaikka tanskandoggi...chihun mahdoton kantaa näitä pentuja, mutta kyllä taitaa chihun olla vaikea doggia nylkyttää :)
sen verran että bulldogit eivät kykene nylkyttämään edes toisiaan kun ovat pilalle jalostettuja (jalat venkulat ja aivan kokoon sopimattomat) vaan ne on keinosiemennettävä.- dhdhgdhh
pentuja oli tulossa eräälle westie-nartulle. Omistaja oli vienyt tajuttuaan raskauden eläinlääkäriin, joka oli sanonut, että pennut syntyvät westinpåennun kokoisina, vaikka myöhemmin kasvaisivatkin rutkasti. ei siis vaaraa emolle.
Olivat pähkäilleet asian mahdottomuutta ja tulleet sellaiseen tulokseen, että westie-emon oli täytynyt olla sohvan päällä kun astuminen tapahtui.
Juu,onhan niitä jänniä sekotuksia olemassa,heh!
http://www.pelastetaankoirat.com/eddy_tou06.html
tuossa rottweilerin ja mäyräkoiran sekoitus,aika huiman näköinen..:D- pällinen
tuo oli hauska..heheheh.. :)
- Fidelity.
no mietippä itsekkin, miten esim. mäyräkoira voisi astua dalmatialaista..? mutta jos koot lähellä toisiaan, niin ei ne rodut koiria estä..
- pällinen
sitähän minä just mietinkin.
- sissi
kysymys ollenkaan. Itse olen omin silmin nähnyt kun jack russeli astui saksanpaimenkoiran. Narttu makasi maassa. Että ei todellakaan ole mahdotonta! Pentuja ei kuitenkaan syntynyt, koska nartulle annettiin aborttipiikki. Ja tiedän myös yhdistelmän jossa emä on mäyräkoira ja isä sileäkavainennoutaja. Astumista ei kukaan nähnyt. Pentuja syntyi vain kaksi.
- ööö..
kyllä tietääkseni voi olen nähnyt mitä ihmeellisimpiä risteytyksiä,mutta ei voi tehdä sitä paksuks kun se haittaa koiraa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564790Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271111Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681055Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 71942