viinapullon halailija

Miehelläni on ongelma. Sen nimi on elämä. Hänellä on minut, työpaikka (jossa ei edes viihdy ja jota vihaa), lapsi tulossa ja kiva kämppä. Kuitenkin hän on päässyt elämässään lannistumaan, kun opiskelemaansa ammattiin ei ole nykymarkkinoilla töitä tarjolla. Hän on ollut usean vuoden ajan masentunut, mutta aloitti lääkityksen vasta n. kuukausi sitten. En tiedä, onko kyseinen lääke edes sopiva hänelle.. Hänellä on kriisi päällä, elämässä ei oikein mikään tunnu menevän hyvin, hän on katkeroitunut koko yhteiskuntaan, Kelan byrokratiaan, japanilaisiin, naispomoihin ja ties mihin... listaa voisi jatkaa ties kuin paljon. Kapinallinen hän on muutenkin luonteeltaan. Häntä ei hätkähdytä se, että olen alkanut voida todella huonosti hänen käytöksensä takia. Hänestä ei voi sanoa heti, että kyseessä olis tyypillinen alkoholisti. Selvänä hän on oikein järkevä ja ihastuttava persoona, iloinen ja vastuullinen. Kuitenkin hän juo 1-2 kertaa viikossa ja silloin hän tekee niinkuin haluaa, mitä haluaa ja missä haluaa. Hän ei kuuntele minua vaan vittuilee ja aukoo naamaansa, ei pidä lupauksiaan eikä muista sopimuksia. Viina polttaa hänen veressään jo yhden tuopin muodossa, jonka jälkeen on odotettavissa täydellinen mopon käsistä karkaaminen. Hänelle ei siis viina sovi lainkaan, hän ei osaa juoda "sopivasti", eikä osaa lopettaa kun on jo kompurointikondiksessa vaan jatkaa sitkeästi. Hän uhkailee kännissä epäsuorasti katoavansa täysin, tappamalla itsensä tai jotain muuta sairasta. Seuraavana päivänä hän ei vaikuta ikinä huolestuneelta mitä on tehnyt ja missä on pyörinyt kännispäissään. Hän ei pyydä anteeksi, ja jos pyytää, ei koskaan ota opikseen. Tänään heräsin kostonhimoisena, koko rakkaus tuntuu hävinneen jonnekin.

En enää siedä, että minua kohdellaan kuin typerää idioottia, joka antaa aina vain anteeksi, uudestaan ja uudestaan. Hän ei koskaan häpeä tarpeeksi minulle aiheuttamaansa henkistä tuskaa lopettaakseen rellestämisen. Koska meille on lapsi tulossa, haluaisin "kääntää Dr Philin mukaan kaikki kivet" ja ratkaista onko meillä mitään mahdollisuutta elää normaalia elämää ilman pelkoja ja sopimusten rikkomisia. En haluaisi hajottaa suhdetta, mitä mieheni taas tekee huolettomasti koko ajan. Silti hän jankuttaa muiden alkoholistien tapaan tyhjää väittämällä että merkitsen hänelle paljon ja hän haluaa huolehtia pienestä vauvasta, joka syntyy syyskuussa. On kamalaa, kun en voi lähteä juomaan ja mies rellestää kuin sika ja käyttää hyväkseen sitä, etten voi kävellä edes pitkiä matkoja kun selkäni kipeytyy raskauden takia. Silloin hän lähtee itse viereiseen kaupunkiin lähijunalla hoitaakseen pari asiaa, joiden jälkeen onkin sitten jäätävä parille bisselle ja loput voikin jo arvata. Hänellä on alkanut olla nyt joka viikko noita bisselle jäämisiä, hän jää koko yöksi rellestämään ja ilmoitan aina hänelle, että kotiin ei tarvitse tulla.

Tänään leikkelin hänen farkkunsa lahkeet irti ja leikkasin munien kohdalle niihin ison reiän. Mokomat dieselin sabotoidut farkut eivät tunnu mulle missään verrattuna kuinka paljon hän on minun mielenterveyttäni ja muitakin läheisiään sabotoinut vastuuttomalla käytöksellään. Tästäkö alkaa kostokierre ja loputon taistelu? Onko ero tosiaan ainoa vaihtoehto kyseisen ihmisen kanssa?
Edellisen tyttöystävänsä kanssa hän erosi ilmeisesti aivan samasta syystä, ex muija ei enää jaksanut hänen välinpitämätöntä rellestystä ja suhteen laiminlyöntiä, johon kuului loppuvaiheessa jopa pettäminen pari kertaa. En tiedä onko mies pettänyt minua. Eilen hän lähti klo 11 asti juopoteltuaan kello 20 salaa parvekkeen kautta juomaan kaupunkiin. Sitä ennen olin huutanut hänelle että turha lähteä minnekään ja plaa plaa.
Hän naureskeli vittumaisesti, meni parvekkeelle kun itse makasin sängyssä vihaisena ja pettyneenä, loikkasi parvekkeen kaiteen yli ja lähti salaa juomaan ilmoittamatta mitään. Hän on edelleen tänään juomassa, olemme käyneet tyhjänpäiväisiä ympäripyöreitä puheluita. Olen valittanut ja kiljunut luuriin, eikä se tietenkään tehoa. Hän on juomassa juopon veljensä kanssa, ja näiden miesten vanhemmat ovat totaalisen väsyneitä poikiinsa.
En tiedä mitä tekisin. Miksi olen laittanut itseni tähän jamaan? Miksen voisi vain lopettaa koko kärsimyksen ja jättää tuollaisen välinpitämättömän valehtelijan? Taidan kuulua niihin hulluihin, ihaniin rakastaviin naisiin, jotka odottavat ikuisuuden, että heidän rakastamansa alkoholistit miehet muuttuisivat. Itsekin tiedän, ettei ole mitään syytä, miksi nuo miehet muuttuisivat. Mikään ei heille ole riittävän painavaa, että "pullon halailun" voisi lopettaa. Eikä kukaan ole heille niin tärkeä, että juominen loppuisi.