elämä on

Kari50+

Tässä aamukahvia juodessani luin näitä viestejä täällä ja ajattelin, että kyllä kaikenlaisia murheita ym. riesaa ihmisillä on. Ja uskonkin että ne ovat ihan todellisia. Se on luonnollista. Eihän kaikki voi olla vain ruusuilla tanssimista. Eikä raha ole se joka ratkaisee ihmisen onnellisuuden. Ihan muut asiat.
Mutta ajattelin myös, että kyllä jokaisen siltikin pitäisi yrittää löytää niitä ilonaiheita ja uskonkin, että kyllä niitä löytyy kun vaan miettii mitä kaikkea on omassa elämässä. siitä on hyvä aloittaa.
Itse olen eronnut muutama vuosi sitten ja minulla on vankka käsitys, että elän nyt yhtä parhainta aikaa elämänkaaressani. Rahaa ei ole mitään valtavia määriä, mutta laskut on maksettu ja se riittää minulle. Jos jotain yli jää, niin pyrin sen käyttämään hyvinvointiini. Lapset ovat jo isoja, joten he saavat nyt pärjätä jo omillaan, tulihan heitä elätettyä monet vuodet.
Nykyisen työni puitteissa pääsen mm. näkemään kehitys- sekä muunkin vamman omaavia ihmisiä. Olen useasti miettinyt, että kuinka heillä riittää energiaa olla niin positiiviä ja iloisia pienistä asioista. Siitä olenkin toivottavasti itse oppinut, että pitää olla iloinen siitä pienestä mitä itsellä on. Ja sitten myös sen, että miten hienoa on herätä aamulla kun kädet ja jalat liikkuu ja pää on suurinpiirtein kohdallaan. Kiitän siitä taivaan Isää joka aamu.
Eli loppulauseeksi kuten Reino helismaa sen ilmaisee: Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa. Se pitää vaan oivaltaa.
Kari

18

1150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvää elämää

      fiilikset ja olen nainen eli elämässä saa olla myös iloa ja turhaa narista pikkujutuista.
      Nautin elämästäni myös ja ei mitään kiirettä aloittaa uutta suhdetta sillä yksin on hyvä elää sillä olin kauan parisuhteessa ja se oli todella vaikeaa ajoittain.

    • matammi

      elämä on ihanaa kun sen oivaltaa.Itse jäin leskeksi ,lapset murros iäs,vuorotyö,annoin itsestäni kaiken ja unohdin ITSENI. keskiiän
      "kriisi" koitti huh huh,nyt olen oppinut uudestaan elämäään,iloitsemaankin ihan pienistä asioistakin,tietenkin joskus pitää pökkiä itseänssä!!NAUTITHAN LOPPUKESÄSSTÄ

    • joskus8888

      täytyisi oikein heristää itselleen sormea,
      kun mielen pohjalla kaihertaa.....

      eilenkin voitin väsymykseni ja ajattelin vain lähteä kesäiltaan pyöräilemään
      otin kuitenkin uimapuvun mukaan, varalta
      ajellessani katseeni viipyili kellastuneissa koivuissa
      ne enteilevät jo kesän loppumista- ja kuivuuskin
      niitä vaivaa
      mutta kauniita olivat kun aurinkokin niitä helli
      saavuin määräpäähäni ja kuinka ollakaan vesi houkutteli uimaan, viileästä ilmasta huolimatta
      nopsaan vaihdoin uimapuvun päälleni ja pulahdin veteen ....
      aaaaaah vesi oli hivelevän lämmintä ja pehmeää
      koko kehoni sulautui tuohon sammettiseen oloon
      ja aurinko kuin "puhutteli" minua lämmöllään
      se ikäänkuin halusi viestittää jotain lohduttavaa
      ,,,, :(

      uituani "rutiinimatkani" hypähtelin pikaisesti pukeutumaan,,,tunsin lämmönvaihtelun ihollani
      ja ajatukseni viipyilivät ihokontaktin merkitykseen ihmisen elinkaaressa,
      muistin, että ihosta se alkaa ....ja päättyy

      ajeltuani kotiin vilun tunteen ehkäisemiseksi ajattelin keittää teetä,
      laittelin vedenkeittimen lataukseen...ja huomioni kiinnittyi kaikenlaisiin keittiövempeleisiin...ajattelin: niinhän se on
      kun haluan kätevyyttä, helppoutta, tms hankin
      kodinkoneen siis HANKIN
      mutta jos minulla on "ikävä ihmisen luo"....
      en voi sitä hankkia, en hallita, en pyytää, en anoa, en ostaa
      olen voimaton

      muttaaa.....pyrin iloitsemaan siitä mitä minulla on, jonka voin "hankkia"

      • elämä on.

        On hienoja hetkiä, kun maltaa ja tahtoo virittää itsensä näkemään aistimaan ympäristön tai vaikka pelkästään "kokee" 'pysäytetyn kuvan' jostain.


    • *Kaneli*

      ikäinen että on "vapaa". Velvollisuuksia on jäänyt pois.Vapaus tulla ja mennä. Olla oma itsensä eikä tarvi pyydellä anteeksi..:) On tärkeä terveys tallella ja iloinen mieli!
      Ei väsytä eikä säre päätä! :DD Kuuntelen HIM:ä ja olo on mitä mainioin!!! :)))) Kaneli-maustetta kaikille,olokeepa hyvä! :D

      • Mennyt iloisuus.

        Olen kasvattanut lievästi vammaisen lapsen pienillä tuloilla. (Ei ainoa lapsi). Olen luonteeltani ulospäin suuntautuva ja positiivinen "iloinen" luonne. Siitä ei pidetty, eli minusta Laitettiin huhu liikkeelle, että olen... kaikkea pahaa . Ihmettelin itsekkin, että taitaa olla huumeet ainoat jotka puuttuvat.
        Eli vaikka et ole vammainen. Elämä voi olla todellista painajaista. Itse pystymättä siihen vaikuttamaan. Tuulimyllyjä vastaan on vaikea taistella, myös nykyaikana.


    • keltamatara

      hienoja hetkiä voi olla niin monia. Minulla on nyt päällimmäisenä mukavat muistot Ahvenanmaalta, josta palasimme tänään ukkoni kanssa. Olimme muutaman päivän pyöräretkellä siellä ja upeaa oli. Rinkka ja selkäreppu meillä oli aivan täynnä ja satulalaukut, mutta hyvin ne kulki pyörällä. Majoituimme hotelliin, koska olemme jo lähes kuusikymppisiä, joten telttaelämä ei houkutellut. Kilometrejä tuli paljon ja maisemat olivat huikaisevan kauniita. Heinäsirkat sirittivät tien reunassa polkiessamme, näimme pari kurkeakin suolla. Otimme paljon kukkakuvia, siellä kasvoi niin monia outoja kukkia. Kerta kaikkiaan aivan mahtavan kaunis kotimaan kolkka.

    • useimmiten on

      hyvin ne asiat, mutta on myös huonostikin. Etenkin joillakin. Ja itselläkin välillä. Ja rahanpuutekin vaivaa välillä, kun elää alta minimirajan. Jos odottamatonta sattuu, niin kuinkas sitten suu pannaan? Digiboxi hajoaa tai telkkariin tulee vika? Se on katastrofi pienituloiselle. Uutta ei saada, koska veisi taas erittän pitkän ajan ennekuin rahat on kasassa pienistä tuloista kartutettuna. Eikö rahalla ole muka merkitystä? Kyllä on.

      Eristettynä rahanpuutteen takia ihmiseltä menee ihmissuhteet ja jos vielä ei ole tiedotus-informatiivista aivojen virikettä, aika yksitoikkoiseksi muodostuu elämä, uskokaa pois!
      Täällä on niin kauan hyvä sanoa, ettei rahalla ole väliä, niin kauan kun sitä vielä hieman on, mutta kun ei ole, niin sitten onkin tosipaikka.

      • ei oikein tahdota

        ymmärtää. Moni sanoo elävänsä pienillä tuloilla mutta ei valita jne...
        tosiasia on että liian pienet tulot ja suuri velkataakka, takana kolmen lapsen yksinhuoltajuus;
        ovat aikamoinen haaste, joka päivä.
        asuntolainan maksuohjelma päättyy kun täytän 68, eli töissä on jaksettava siihen asti.
        vielä jaksankin mutta 13 v on pitkä aika...
        Kukaan ei ymmärrä miksi en aina voi mennä esim juhliin , kun ei ole vaatetta päälle laittaa, eikä varaa parturiin. toki on työvaatteet mutta juhlavaatteet pitäisi olla , jos aikoo joihinkin kutsuttuihin juhlatilaisuuksiin mennä. Olen kyllä oppinut luopumaan , mutta sitä tässä yritänkin sanoa, että useimmat, tuskin kukaan ymmärtää asian todellista laitaa. esim digiboxia en ole vielä pystynyt ostamaan, mutta on yksi murhe vähemmän, ei voi mennä rikki, kun ei sitä ole.


    • Bella-Malla

      tosi kurjaakin joskus. Minä sairastan aikuisiän diabetesta ja polvien nivelrikkoa ja tällä viikolla todettiin vielä mahahaava. Silti sanoisin , että elämäni on suhtkoht mukavaa. On hyvä aviomies ja oma iso puutarhatila. Itse en juuri pysty muuta kuin kotityöt tekemään ja se hiukan rassaa, kun näkee kuinka paljon töitä isäntä tekee ja auttelee vielä minuakin pyytämättä kun on avun paikka. Velkaa toki on, mutta eiköhän siitäkin selvitä parin vuoden sisällä. Lapsia ei ole ja se on aikanaan surettanut, mutta nyt 58 vuoden kypsässä iässä senkin on oppinut hyväksymään.
      Eli yhteenvetona toteaisin , että elämä on ihanaa.

    • eron jälkeen olin jonkin aikaa ns eksyksissä, nyt on mielenrauha löytynyt. Ihana kesä ja fillariretket. Vapaus.
      Rahaa ei minullakaan liikaa mutta tulen toimeen, se riittää. Kuluttaminen ei koskaan ole ollut mun juttu. Mutta ymmärrän toki että liian vähän rahaa voi vaikuttaa onnellisuuteen.
      Pitänee paikkansa ettei rahalla osteta onnea mutta se rauhoittaa ja helpottaa elämää.

    • Tämä ikä minunkin mielestä on parasta aikaa. En vaihtaisi osia nuorempien kanssa. Tosin naisena toivoo, ettei ihan kauheasti tulisi ryppyjä, mutta itse voi siihenkin vaikuttaa aika lailla. Kun ei ajattele liiaksi tulevaisuutta, eli teen sitten kun, tai ajattele menneitä, kuinka hyvin kaikki oli joskus, vaan nauttii tästä hetkestä. Rahaa ei ole liiemmälti, mutta se ei ole kaikkein tärkein asia, toimeen tulee vähemmälläkin. Jos vaikeudet mieltää kasvattavina asioina, eikä tule katkeraksi voi elää aika tasapainoista ja hyvää elämää. Nautitaan kaikkia elämästä.

      • huomenta Suomi

        Jeps olen samaa mieltä kanssasi. Mutta älä niistä rypyistä välitä. Ei ne mitään vaikuta tai ratkaise. Ihminen on kaunis oli hänellä ryppyjä tai ei......kunhan vaan muistaa hymyillä aina välillä. Itse miehenä hyväksyn täysin ikääntymiseni ja olen sinut sen kanssa. Ei muuta kuin nautitaan tästä hyvästä ajasta ja laitetaan kuluttaminen rahan tulon mukaan. Kun vielä saadaan olla suht terveitä niin mitä tässä muuta kuin hymyillään ja katsotaan kun taas aurinko aamulla nousee.


      • biba
        huomenta Suomi kirjoitti:

        Jeps olen samaa mieltä kanssasi. Mutta älä niistä rypyistä välitä. Ei ne mitään vaikuta tai ratkaise. Ihminen on kaunis oli hänellä ryppyjä tai ei......kunhan vaan muistaa hymyillä aina välillä. Itse miehenä hyväksyn täysin ikääntymiseni ja olen sinut sen kanssa. Ei muuta kuin nautitaan tästä hyvästä ajasta ja laitetaan kuluttaminen rahan tulon mukaan. Kun vielä saadaan olla suht terveitä niin mitä tässä muuta kuin hymyillään ja katsotaan kun taas aurinko aamulla nousee.

        Juuri näin se on.Elämä on "laiffii", jos niin sitä haluamme. Ei sen aina tartte olla niin fantastista. Kunhan opimme nauttimaan niistä arkipäivän pienistä asioista. Saat olla ruma tai paksu, sisäinen rauha, onni ja tyytyväisyys tulevat meistä itsestämme. Siitä onko vesilasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä. Mulle ainakin puoliksi täynnä. Nääs, elämä opettaa...


      • keltamatara

        älä sure ryppyjä. Niitä tulee jokaiselle ja ainakin minusta vanhojen ihmisten kasvojen rypyt ovat upeita. Ne suorastaan kaunistavat niin naisia kuin miehiäkin.


    • keskiyonkehraaja

      Lisää tällaisia niin joskus ehkä me kaikki tajutaan miten helppoo se elämä ihan oikeesti on..
      Oon ollut kans joskus töissä palvelukodissa ja silloin ymmärsin kuinka ihanaa on elää "normaalia" vapaata elämää...

    • celine3

      Tuollainen myönteisyys on miellyttävää luettavaa, vaikka sanoitkin, että surut ja huolet kuuluvat tähän ihmisenä olemisen osaan.
      Totta sekin, että sairaana, tai rahahuolten painamana ihminen valittaa vaikeuksiaan. Minä ainakin teen niin. En tosin ole sairas, eikä talouskaan ole epätaspainoisessa tilassa, mutta kyllä harmeja riittää tasaiseen tahtiin. On ihmissuhdevaikeuksia työpaikalla silloin tällöin ja kuluttavaa kiirettä, mikä syö henkistä hyvinvointia.
      Sain kirjoituksestasi kuitenkin jollain tapaa rohkaisua. Samantapaisia ongelmia on muillakin, mutta se miten niihin suhtaudumme onkin se elämän onnen avain. Tulee vain pyrkiä "oivaltamaan"
      ja nähdä asioiden hyvät puolet, sekä uskoa ja toivoa, niinkuin eräässä laulussa sanotaan, että "myrskyn jälkeen on poutasää."

    • kari50+

      Kiva, että näinkin moni on samoilla linjoilla ajatusteni kanssa.
      Mitä vanhemmaksi tulee niin sitä tärkeämmäksi on muodostunut omassa elämässäni positiivisuus. Se on valtaisa voimavara arkipäiväiseen tuherrukseen.
      Ei ole konsti eikä mikään olla koko ajan nokka solmussa ja valittaa kaikesta mikä sattuu eteen tulemaan. Siihen pystyy varmaan kaikki. Sen sijaan kun on itsensä kanssa sinut, hyväksyy vanhenemisensa ja vallitsevat olosuhteet ja lisäämällä hivenen positiivista ajattelua siihen niin se antaa todella hyvän mielen.
      Hyvää ja aurinkoista kesän jatkoa kaikille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4790
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1111
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1055
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      942
    Aihe