Minun elämäntapani taitaa olla huonekalujen siirtelyä ja seinien maalausta. Tämän tästä kalusteet vaihtavat paikkaansa, taulut siirtyvät ja kolot seinillä lisääntyvät. Ukko valittaa ettei löydä mistään mitään, kun laatikoiden sisukset menevät milloin minnekin. Hän ehdotti että kaikissa huonekaluissa pitäisi olla pyörät ja kaukosäädin jolla voisin liikutella niitä edestakaisin. Saisipa ukkokulta samalla liikuntaa sohvalla maatessaan. Tai sitten kalusteet pitäisi muurata paikoilleen.
Kalliiksi tämä tulee, maalit maksavat eikä sohva koskaan sovi uusiin väreihin. Mites teidän huushollissa, onko kirjahylly samassa paikassa vuodesta toiseen vai iskeekö sisustusvimma säännöllisin väliajoin?
Remontteerausta
27
1304
Vastaukset
- Taikis
kirjahylly, on niin iso ettei sovi kuin yhdelle ainoalle seinälle. Sensijaan sohva ja muut mööpelit pöyrivät milloin missäkin. Taulujen kanssa olen laiska, siinä saavat olla mihin ne kerran nostin,paitsi tietenkin jos hankin jotain uutta.
Onhan siinä puolensakin kun kaluja siirtelee,ei tarvi sinä päivänä käydä punttisalilla :)- kahjovaakutin
muutosvimman ja ostin sellaisen kirjahyllyn josta voi joko vähentää tai lisätä leveyttä. Tosin nyt heitän kirjat varastoon ja kaikki roinat ja ryhdyn minimalistiksi, niin kerta! Kumma että kaikenmaailman posliinikoirat saavat jossain vaiheessa jalat alleen ja hyppivät takaisin hyllyyn. Höh.
- Taikis
kahjovaakutin kirjoitti:

on sielu...siitä se johtuu... Olen huomannut tuon kummallisen ilmiön myös, vaikka kirjahyllyn perkaa tuon tuostakin hyvin vähäeleisen ja aravan näköiseksi, niin hetkenpäästä siellä istuvat koirat kissat ja kynttilänjalat sulassa sopvussa maljakoiden ja simpukankuorien kanssa..Lisäksi vielä ne punaiset pallukat :)))
- kahjovaakutin
Taikis kirjoitti:

Kun on esineitä, joihin liittyy muistoja. Mulla on vihreä, istuva posliinikoira joka on pohjasta auki. Muistan vieläkin sen hetken kun sain sen lapsena, sisälle oli laitettu karkkipussi. Olen pari kertaa yrittänyt tunkea sitä varastoon mutta aina se nousee koivilleen ja tassuttelee kirjahyllyyn, joten sen paikka on selvästi siellä.
Vai hyllyssä säilytät punaisia pallukoita, on minullakin niitä muutama. :)))
- parikin perättäistä
muutto- ja kunnostusrumbaa. Saa mennä vielä hyvän aikaa ennen kuin alan uudestaan mitään suurempaa. Tosin ei se estä tavoitelistaa luonnostelemasta, onpahan valmiina kun draivi joskus taas iskee.
- kahjovaakutin
on jo isompia hommia, mutta tällainen huonekalujen siirtely menee ihan rutiinilla. Ja kun ne kuitenkin ovat keskellä lattiaa jossain vaiheessa, voin saman tien maalata seinät. :))
- Tuhiwai*
Minulla on ollut viime vuosina semmoinen tapa, että kalusteiden tahi niiden järjestyksen vaihtuessa, vaihtuu yleensä myös maa; joskus jopa koko maanosa. Muuten olen suoraan sanottuna niin laiska, että en hanki enkä muuta mitään ennen kuin on ihan pakko... aika usein huomaan, ettei ole.
Meillä on ehkä hieman poikkeava suomalainen parisuhde siinä suhteessa, että en suinkaan joudu itsekseni pähkäilemaan mööpeleitten sun muitten arkkitehtoonisten ratkaisujen kanssa, sillä mies on sillä saralla vähintään yhtä innostunut kuin minä.- kahjovaakutin
jos en joskus siirtelisi kalusteita niin ukon puolesta ne saisi liimautua lattiaan kiinni. No tietysti voisin siivotessa siirrellä, mutta pakko myöntää ettei ole lempipuuhiani. Yleensä imuroin keskilattian *häpeää*.
- Zone
...sisustusvimmat pahemmin, olisko sillain kymmenen vuoden välein ainoastaan, eli silloin kun pinnat tarvii jo ihan kulumisen vuoksikin uusia.
Tilaa sais tosin olla ainakin tuplaten, sillä koko ajan tarvii kieltäytyä sellaisista uusista fiksuista jutuista jotka vaan ei kertakaikkiaan enää mahdu millään kotiin, ja mitään vanhaa kun ei raaski pois tieltä viedä.
Tällä hetkellä on päällimmäisenä uuden cd-levyhyllystön hankinta, ollut jo itseasiassa pari vuotta mutta en ole löytänyt mistään sopivaa. Täytyy luultavasti tehdä sitten sellainen itse. Kuhan ny kerkiää..- kahjovaakutin
voi pois lennättää, kerran se kirpaisee. Paitsi että niitä yleensä tarvitsee seuraavana päivänä. Ja laatikot on pakko siivota aika ajoin, viimeistään siinä vaiheessa kun vasara löytyy rintsikoiden seasta. Tai voihan se olla minunkin jäljiltä siellä. :)
- Tuhiwai*
kahjovaakutin kirjoitti:
voi pois lennättää, kerran se kirpaisee. Paitsi että niitä yleensä tarvitsee seuraavana päivänä. Ja laatikot on pakko siivota aika ajoin, viimeistään siinä vaiheessa kun vasara löytyy rintsikoiden seasta. Tai voihan se olla minunkin jäljiltä siellä. :)
Mä kärsin ihan selvästi erilaisten laatikkojen (ei makaroni), hyllyjen ja komeroiden järjestelyfobiasta. En kerrassaan kykene edes ajattelemaan toimeen ryhtymistä, sillä heti päässä alkaa tuntua omituiselta, nenä ja silmät vuotavat ja peukalo turpoaa siirtyen pois tutulta paikaltaan. Näin se ikävä kyllä on, vaikka kuinka muuta toivoisin. Kaappi merkitsee minulle paikkaa, jossa on ovet siksi, että muut eivät näe sisälle.
- kahjovaakutin
Tuhiwai* kirjoitti:

entäs kun ne ovet ei enää mene kiinni?
- Tuhiwai*
kahjovaakutin kirjoitti:
entäs kun ne ovet ei enää mene kiinni?
Tämmöinen on esimerkiksi hyvä kikka: Muuta ulkomaille. Vinguttele viuluasi suruttomasti heinäsirkkana monta vuotta. Herää yhtäkkiä reippaassa keski-iässä huomaamaan, että sinulla ei ole oikeastaan kotia missään päin maailmaa. Ala kiireesti rakentaa Suomeen elämäsi ensimmäistä omakotitaloa. Talo kannattaa rakennuttaa pääkaupunkiseudulle arkkitehtipiirustusten mukaan paikan päällä metritavarasta. Takaan, että kaikki komerot pysyvät lähes tyhjinä kuolinpäivääsi saakka, eikä sinulla ole huolta ovien säppiin saamisesta.

että kallistun kuiteskin siivoamisen puolelle. On vähemmän stressaavaa ja halvempaakin. :))
- norMix evk
rakentaisit virtuaalihuushollin tietsikalla. Ei rasittaisi huonekalujen siirtelyt eikä maalit paljon maksaisi!
- kahjovaakutin
olisi järkeä siinä mielessä, että siirtäisi huushollin tietsikalle ennen kuin menee ostelemaan huonekaluja ja maaleja. Mulla taitaa jopa olla sellainen ohjelma jossain laatikossa, mutta kun en löydä sitä!!!!
- Zone
kahjovaakutin kirjoitti:
olisi järkeä siinä mielessä, että siirtäisi huushollin tietsikalle ennen kuin menee ostelemaan huonekaluja ja maaleja. Mulla taitaa jopa olla sellainen ohjelma jossain laatikossa, mutta kun en löydä sitä!!!!
...tämä Tikkurilan väriohjelma tuttu? (Siis mikäli haluat vahvistusta pettämättömälle värisilmälleni)
http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/index.jsp?cid=Varin_valinta&hid=1.1.4 - kahjovaakutin
Zone kirjoitti:
...tämä Tikkurilan väriohjelma tuttu? (Siis mikäli haluat vahvistusta pettämättömälle värisilmälleni)
http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/index.jsp?cid=Varin_valinta&hid=1.1.4tiesin kyllä tuon olemassaolosta, mutta en jostain syystä ole käyttänyt sitä. Tuota noin, toimitatko värisuunnitelmia laajemmaltikin?
- Zone
kahjovaakutin kirjoitti:
tiesin kyllä tuon olemassaolosta, mutta en jostain syystä ole käyttänyt sitä. Tuota noin, toimitatko värisuunnitelmia laajemmaltikin?
Voishan sitä harkita. Tarttis vaan saada ikään kuin pää auki oikeessa paikassa. Siis tarkoitan, että sais sen ekan nyt ensin jonnekin myrkytettyä ;)
- kahjovaakutin
Zone kirjoitti:
Voishan sitä harkita. Tarttis vaan saada ikään kuin pää auki oikeessa paikassa. Siis tarkoitan, että sais sen ekan nyt ensin jonnekin myrkytettyä ;)
kysyin ihan sillä että jos et ole aloittanut, niin harkitsisit vielä. :)) Ihan vaan palstakamun neuvo. :))))
- SikurLiina
...pakoittaa* tämän tästä sisustuksellisiin toimenpiteisiin.Keväällä saan viimeistään kestämättömän vimman.Sohva tuli uusiksi ja sänkykin leveni entisestään.Kesän saa huusholli rehottaa omia aikojaan,mutta syksy taas vetäisee kaiken uuteen järjästykseen.
Komerot ovat kuitakuinkin pysyneet kondiksessa viimeisimmän pöllyytyksen jäljiltä, mutta pölypunkit
pääsevät kuumalla lisääntymään. Uskon niiden ovelina odottelevan helteitä ja aktivoituvan itsekseen,tai ehkä niillä on jokin käsittämätön sukupuolinen järjästelmä.Olen toki pyrkinyt tieteelliseen analysointiin ja kuljettanut niitä pölyrätissä laboratorioon lähempään tarkasteluun.
Toivon edelleenkin jonain päivänä tappaneeni viimeisimmänkin yksilön. Odottelen pääseväni moisen suorituksen jälkeen nobelistiksi.
Kärpäset,sääsket ja pölypunkit ovat alhaisin laji koko evoluutiossa.
---aloittaa imurointi-session lomansa jälkeen---*- kahjovaakutin
pölypunkkeja on aina ollut, mutta kun menivät pistämään lehteen oikein suurennetun kuvan niistä niin siitä alkoi laajamittainen taistelu näitä pirulaisia vastaan. Silloin oli muuten Stockmannilla jonkinlaiset vuodevaatepäivät, sattumoisin kuulemma, ja kauppa kävi kuin rajuilma.
En ole huomannut että pölypunkit yöunia pahemmin häiritsisi. Talvella ne voi nitistää pistämällä petivaatteet kunnon pakkaseen, jos sellainen sattuu tulemaan. - Taikis
kiva "nähdä" sinuakin, se oli jo siinä ja siinä että laitan sinusta etsintäkuulutuksen :)
Hämähäkit syövät pölypunkkeja, joten pieni hämisviljelmä makuuhuoneen nurkkaan, niin alkaa punkit saada kyytiä. Se on tietysti toinen juttu, millaisia tunteita herättäisi yöllä herätä siihen kun pieni sievä kahdeksanjalkainen hämis taapertaisi poskella :) - SikurLiina
Taikis kirjoitti:
kiva "nähdä" sinuakin, se oli jo siinä ja siinä että laitan sinusta etsintäkuulutuksen :)
Hämähäkit syövät pölypunkkeja, joten pieni hämisviljelmä makuuhuoneen nurkkaan, niin alkaa punkit saada kyytiä. Se on tietysti toinen juttu, millaisia tunteita herättäisi yöllä herätä siihen kun pieni sievä kahdeksanjalkainen hämis taapertaisi poskella :)..purkittaan hämiksiä:-) Päästän ne irti tarvittaessa ja siivoutan huoneet.
Voinkin sitten sanoa vieraille; ettei tarvitse pelästyä.Nehän ovat vain luomu siivouspalvelusta.
Lomailtu on ja nautittu. Elokuussa vielä on matka edessä.Joten eiköpähän tässä jaksa muutama päivä ahertaa. - Taikis
SikurLiina kirjoitti:
..purkittaan hämiksiä:-) Päästän ne irti tarvittaessa ja siivoutan huoneet.
Voinkin sitten sanoa vieraille; ettei tarvitse pelästyä.Nehän ovat vain luomu siivouspalvelusta.
Lomailtu on ja nautittu. Elokuussa vielä on matka edessä.Joten eiköpähän tässä jaksa muutama päivä ahertaa.bisnes-ideaa, kasvattaa hämiksiä luomusiivoojiksi. Kun ne osaisi kouluttaa niin että työnsä jälkeen ryömisivät kotipurkkiinsa :)
Minulla on myös elkouun puolessavälin viikon loma josta ajattelin ottaa irti kaiken otettavissa olevan reissaamisen muodossa. Toivottavasti ilmojen haltijat ovat suosiollisia silloinkin.
Minun asunto on kalustettu tyylikalusteilla, jotain italiassa valmistettua jäljitelmään se on. En tiedä mikä mielenhäiriö aikoinaan iski, kun sellaiset piti hommata. Onhan ne nätit katsella, mutta kulutusta ne eivät kestä. Ei esimerkiksi sohvalla parane paljon löhöillä. Ei ne muutenkaan kestä kovaa käyttöä;)
Ostin vielä olohuoneeseen huutokaupasta upeat vitriinit. Sitä ostosta kadun vieläkin, ne maksoivat ihan liikaa. Oli meinaan viimeinen kerta kun eksyn huutokauppaan.
Mutta vitriinit sopivat asuntooni, koska minulla on mieletön kokoelma lasitavaraa. Kaapissa on sulassa sovussa Bohemiaa, Iittalaa ja jotain muuta särkyvää. Toikan tipuja en sentään ole haksahtanut ostamaan.
Seinille olen ripustellut tauluja, lähinnä sellaisien katumaalareiden tuotoksia. Ne mitään ihmeellisiä ole, mutta satunnaiseen vierailijaan tekee vaikutuksen. Eikä niiden alkuperää tule koskaan sen paremmin muille kerrottuakaan.
Kylpyhuone on viimeksi laitettu, ja sinne asensin sellaisen höyrykaapin. Pitihän sitä hiukan pröystäillä. Tyytyväinen olen siihen kaappiin, vaikka eihän se saunaa voita.- kahjovaakutin
voisi olla monen avioliiton pelastus, kun mies ei siinä voisi löhöillä. :)
Huutokaupassa en ole koskaan käynyt. Täällä peräkylällä naureskellaan vieläkin yhtä maatalouskoneiden huutokauppaa, jossa isännät maksoivat käytetystä enempi kuin uudesta kaupassa.
Ja on jäänyt höyrykaappikin kokeilematta, luultavasti pyörtyisin sinne niin kuin saunaankin. :)
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774854- 133463
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402233Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly262014Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471956Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6821921- 1181855
- 1381767
- 451525
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101441