Pyhän kirjan Raamatun kirjoittajat, jotka kirjoittivat Jumalan Sanan Pyhän Hengen, Totuuden Hengen johdossa, kirjoittivat tietysti sen minkä itse Pyhä heissä ja heidän kauttansa vaikutti. He olivat tosi Jumalan palvelijoita ja yhtenä huomionarvoisena seikkana heidän kirjoituksistansa voimme havaita tietyt painoarvot, jotka heissä vaikuttava Pyhä Henki johdatti heitä painottamaan pyhissä teksteissä.
Tein laskelmia näistä painotuksista keskeisten nimien suhteen, jotka kirjoituksissa esiintyy.
Esimerkiksi nimi Jeesus ja saatana esiintyy:
Apost.teot; Jeesus 14 kertaa, perkele 0 kertaa
Uusi Testamentti; Jeesus yli 500, perkele 14
Apost.teot; Kristus 6 kertaa, saatana 1kerta
Uusi Testamentti; Kristus 114, saatana 6
Mutta nykyään kun totuuden hengen omaavan väittävä kirjoittaa "pyhiä" tekstejä painotukset ovatkin aivan päinvastoin osoittaen samalla todellisen kiinnostuksensa kohteen?
Tutkimme raamattua
38
1124
Vastaukset
hieman erilaisia.
Jeesus tuli Pelastajaksi.
Hän tuli syntiemme ainoaksi sovittajaksi.
Hän on käärmeen pään rikkipolkija.
Tätä julistaa Uusi Testamentti.
Tämä sanoma on maassamme jo aikoja kaikunut, niin, ettei varmaan kukaan ole siitä jäänyt osattomaksi.
Mutta miten se on otettu vastaan?
Missä ovat Herran seuraajat?
Kun Herra Jeesus tulee, löytäneekö Hän uskoa maanpäältä? näin tohtii itse Raamattukin epäillä.
Herran seuraajat ovat hurmahengen pettäminä, mikä missäkin.
Jos nyt Herra lähettää jonkun tästä varoitusta huutamaan, niin sinäkö tahdot sulkea hänen suunsa!- käärmelahti
hurmahengen pettäminä, mikä missäkin."
Onko sinulla "lista" ketkä ovat petettyjä ja ketkä eivät?
Miksi joidenkin on niin vaikea hyväksyä sitä, että kun esim. minä kerron uskovani Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhön, niin se ei sitten yhtäkkiä riitäkään, kun minulla ei ole ns. ahtaan portin kokemusta tms.
Raamattu on yksinkertaisen selkeä siitä, miten Jumala kútsuu ihmistä yhteyteensä. käärmelahti kirjoitti:
hurmahengen pettäminä, mikä missäkin."
Onko sinulla "lista" ketkä ovat petettyjä ja ketkä eivät?
Miksi joidenkin on niin vaikea hyväksyä sitä, että kun esim. minä kerron uskovani Jeesukseen Kristukseen ja Hänen sovitustyöhön, niin se ei sitten yhtäkkiä riitäkään, kun minulla ei ole ns. ahtaan portin kokemusta tms.
Raamattu on yksinkertaisen selkeä siitä, miten Jumala kútsuu ihmistä yhteyteensä.puhunut sinusta mitään. Ja listat ovat onneksi vain Jumalalla.
Mutta tämän eksytyksen ja hurmahengen riehumisenhan näkee jo tyhmä takaraivollaan.
Uskon siihen, että Herran todelliset seuraajat kyllä täällä tunnistavat toisensa ja ovat yhdessä kulkemassa samaan paikkaan, vaikka olisivat kaikki hajallaan.- käärmelahti
SofiaDaan kirjoitti:
puhunut sinusta mitään. Ja listat ovat onneksi vain Jumalalla.
Mutta tämän eksytyksen ja hurmahengen riehumisenhan näkee jo tyhmä takaraivollaan.
Uskon siihen, että Herran todelliset seuraajat kyllä täällä tunnistavat toisensa ja ovat yhdessä kulkemassa samaan paikkaan, vaikka olisivat kaikki hajallaan.täysin samaa mieltä ja anteeksi väärä todistukseni sinusta.
- toisianne alkuunkaan
käärmelahti kirjoitti:
täysin samaa mieltä ja anteeksi väärä todistukseni sinusta.
en minä sellaista sanonut vaikka tuli sanottua
valehtelua ja valehtelun hyväksymistä
aamen toisianne alkuunkaan kirjoitti:
en minä sellaista sanonut vaikka tuli sanottua
valehtelua ja valehtelun hyväksymistä
aamennoin topakasti lataa?
- muukalainen 12
että totuuden kirja raamattu viittaa itse totuuteen eli Kristukseen Jeesukseen paljon enemmän kuin nykypäivän totuuden hengen omaavaksi itseään väittävä Teuvo Suni, ruukkilainen 7-kymppinen eläkeläismies.
Tämä totuuden hengen omaava mies viittaa joka kirjoituksessa saatanaan moninkertaisesti enemmän kuin Jeesukseen. Osoittaen todellisen kiinnostuksenkohteensa?
Ihmisille tulisi julistaa Jeesusta ainoana pelastajana eikä niin paljon puhua saatanasta. Jeesus sanoi, että Pyhä Henki on Minut kirkastava. Siellä missä todella Pyhä Henki vaikuttaa kirkastetaan Jeesusta Kristusta, Hänen ristintyötänsä, sovintovertansa, kuolemaansa ja ylösnousemustansa. - Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
että totuuden kirja raamattu viittaa itse totuuteen eli Kristukseen Jeesukseen paljon enemmän kuin nykypäivän totuuden hengen omaavaksi itseään väittävä Teuvo Suni, ruukkilainen 7-kymppinen eläkeläismies.
Tämä totuuden hengen omaava mies viittaa joka kirjoituksessa saatanaan moninkertaisesti enemmän kuin Jeesukseen. Osoittaen todellisen kiinnostuksenkohteensa?
Ihmisille tulisi julistaa Jeesusta ainoana pelastajana eikä niin paljon puhua saatanasta. Jeesus sanoi, että Pyhä Henki on Minut kirkastava. Siellä missä todella Pyhä Henki vaikuttaa kirkastetaan Jeesusta Kristusta, Hänen ristintyötänsä, sovintovertansa, kuolemaansa ja ylösnousemustansa."Ruukkilainen eläkeläismies" on paljossa oikeassa. Oikea aikamme profetta. Elämme todellisia Saatanan aikoja. Harhaanjohtajia Totudesta riitää. Niinkuin sinäkin, kun menet vielä halveeraaman ihmistä hänen ikänsä vuoksi. Ihminen viisastuu, kun vanhenee. Eikö sinulle mitään kotona opetettu? Meinaan tavoista.
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
"Ruukkilainen eläkeläismies" on paljossa oikeassa. Oikea aikamme profetta. Elämme todellisia Saatanan aikoja. Harhaanjohtajia Totudesta riitää. Niinkuin sinäkin, kun menet vielä halveeraaman ihmistä hänen ikänsä vuoksi. Ihminen viisastuu, kun vanhenee. Eikö sinulle mitään kotona opetettu? Meinaan tavoista.
sinun Suni-sympatiasi mainostettuasi alempana Texe Marrsin kirjasepustuksia.
muukalainen 12 kirjoitti:
että totuuden kirja raamattu viittaa itse totuuteen eli Kristukseen Jeesukseen paljon enemmän kuin nykypäivän totuuden hengen omaavaksi itseään väittävä Teuvo Suni, ruukkilainen 7-kymppinen eläkeläismies.
Tämä totuuden hengen omaava mies viittaa joka kirjoituksessa saatanaan moninkertaisesti enemmän kuin Jeesukseen. Osoittaen todellisen kiinnostuksenkohteensa?
Ihmisille tulisi julistaa Jeesusta ainoana pelastajana eikä niin paljon puhua saatanasta. Jeesus sanoi, että Pyhä Henki on Minut kirkastava. Siellä missä todella Pyhä Henki vaikuttaa kirkastetaan Jeesusta Kristusta, Hänen ristintyötänsä, sovintovertansa, kuolemaansa ja ylösnousemustansa.Joka ei kestä sitä, että Saatanan hirmutekoja
paljastetaan, vaikka koko ihmiskunta on tämän
Pedon vallassa, ollut jo siitä lähtien kun
apostoli Johannes kirjoitti:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko
maailma on Pahan vallassa."
Jos vartiomies rintamalla saakin yllättäen tietoonsa
kaikki vihollisen sotasuunnitelmat, niin sanooko
päällikkö hänelle: "Vartiomies, turpa kiinni,
ei vihollisen suunnitelmia saa kenellekään paljastaa."- muukalainen 12
TeuvoSuni kirjoitti:
Joka ei kestä sitä, että Saatanan hirmutekoja
paljastetaan, vaikka koko ihmiskunta on tämän
Pedon vallassa, ollut jo siitä lähtien kun
apostoli Johannes kirjoitti:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko
maailma on Pahan vallassa."
Jos vartiomies rintamalla saakin yllättäen tietoonsa
kaikki vihollisen sotasuunnitelmat, niin sanooko
päällikkö hänelle: "Vartiomies, turpa kiinni,
ei vihollisen suunnitelmia saa kenellekään paljastaa."mitä luulet tunnistaako väärennetyn rahan vain tutkimalla väärennöksiä? Mitä paremmin tuntee oikean rahan sen helpommin tunnistaa väärennöksen. Tuntemalla Jeesus ja hänen terve evankeliumin oppinsa on uskovain ensisijainen päämäärä ja silloin myös vihollisen juonetkin paljastuvat, niinkuin sinun tapauksessasikin.
muukalainen 12 kirjoitti:
mitä luulet tunnistaako väärennetyn rahan vain tutkimalla väärennöksiä? Mitä paremmin tuntee oikean rahan sen helpommin tunnistaa väärennöksen. Tuntemalla Jeesus ja hänen terve evankeliumin oppinsa on uskovain ensisijainen päämäärä ja silloin myös vihollisen juonetkin paljastuvat, niinkuin sinun tapauksessasikin.
Mikä henki kenenkin sydämessä asustaa.
Onko se Antikristuksen valheen henki vai
Kristuksen Totuuden Henki.
Ei siinä tarvitse kovin paljon Raamattua tuntea,
kun ymmärtää, että Saatanan hengen omaaville
ihmisille Totuuden Hengen saanut ihminen
on se suurin vihollinen ja päinvastoin.
Miksi Totuuden Hengen saaneen ihmisen kirjoituksia
poistetaan, mutta Saatanan henget saavat temmeltää
vapaasti.muukalainen 12 kirjoitti:
mitä luulet tunnistaako väärennetyn rahan vain tutkimalla väärennöksiä? Mitä paremmin tuntee oikean rahan sen helpommin tunnistaa väärennöksen. Tuntemalla Jeesus ja hänen terve evankeliumin oppinsa on uskovain ensisijainen päämäärä ja silloin myös vihollisen juonetkin paljastuvat, niinkuin sinun tapauksessasikin.
Teuvo toimii.
Juuri sinun ohjeittesi mukaan nimittäin.- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
sinun Suni-sympatiasi mainostettuasi alempana Texe Marrsin kirjasepustuksia.
Mitä Teuvo Sunila ja Texe Marrsilla on yhteistä mielestäsi? Kysyn tämän ihan asiallisesti ja rakentavassa hengessä. Olen kovasti kinnostunut aiheesta.
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Mitä Teuvo Sunila ja Texe Marrsilla on yhteistä mielestäsi? Kysyn tämän ihan asiallisesti ja rakentavassa hengessä. Olen kovasti kinnostunut aiheesta.
tavattomasti tutkia saatanan syvyyksiä.
" Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;" muukalainen 12 kirjoitti:
tavattomasti tutkia saatanan syvyyksiä.
" Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;""Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä
Saatanalla on valtaistuimensa", eikä se henki
todella halua, että hänen tekojaan paljastetaan."- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
tavattomasti tutkia saatanan syvyyksiä.
" Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;"Muta eihän Texe Marrs ole kiinnostunut Saatanasta sinänsä, vaan kristinuskon vastaisista voimista ja globaalista salaliitosta ja voimasta/voimista, jota myös Illumanitiksi kutsutaan. Siinähän Marrs on täysin oikeassa. Vai voitko muuta sanoa? Katso vaikka 1 US-dollarin setelin kääntöpuolta ja siellä näet Saatanan symbolin, joka tässä yhteydessä on myös Illumanitin symboli. Vai mitä?
Miten Teuvo Suni tämän tutkimiseen ja salaliiton ja kristinuskon vastaisten voimien paljastamiseen liittyy? - Hertha
TeuvoSuni kirjoitti:
Mikä henki kenenkin sydämessä asustaa.
Onko se Antikristuksen valheen henki vai
Kristuksen Totuuden Henki.
Ei siinä tarvitse kovin paljon Raamattua tuntea,
kun ymmärtää, että Saatanan hengen omaaville
ihmisille Totuuden Hengen saanut ihminen
on se suurin vihollinen ja päinvastoin.
Miksi Totuuden Hengen saaneen ihmisen kirjoituksia
poistetaan, mutta Saatanan henget saavat temmeltää
vapaasti.Jospa poistajien ajatuksena on saada palsta noudattamaan enemmän sen teemaa: keskustelua Raamatusta.
Nythän keskustelu pyörii valtaoasaltaan sen ympärillä, onko joku henkilöä Saatanan vallassa vai ei. Vahvistusta mielipiteille etsitään sitten myös Raamatusta. Raamatuntutkimuksena en tällaista pidä - ehkäpä eivät tekstien poistajatkaan.
On paljon tiukempiakin palstoja, joissa häviää joskus tanakastikin aiheeseen liittyviä kirjoituksia. - kirjan saanut
Oswald kirjoitti:
Muta eihän Texe Marrs ole kiinnostunut Saatanasta sinänsä, vaan kristinuskon vastaisista voimista ja globaalista salaliitosta ja voimasta/voimista, jota myös Illumanitiksi kutsutaan. Siinähän Marrs on täysin oikeassa. Vai voitko muuta sanoa? Katso vaikka 1 US-dollarin setelin kääntöpuolta ja siellä näet Saatanan symbolin, joka tässä yhteydessä on myös Illumanitin symboli. Vai mitä?
Miten Teuvo Suni tämän tutkimiseen ja salaliiton ja kristinuskon vastaisten voimien paljastamiseen liittyy?Ja pyydä häntä lähettämään sinulle ilmaiseksi ja
postivapaasti siellä mainittu kirja, niin saat
kyllä tietää, miten ihmiskunta ajautui tähän
Ilmestyskirjan aikaan kohta alkuseurakunnan jälkeen. - Oswald
kirjan saanut kirjoitti:
Ja pyydä häntä lähettämään sinulle ilmaiseksi ja
postivapaasti siellä mainittu kirja, niin saat
kyllä tietää, miten ihmiskunta ajautui tähän
Ilmestyskirjan aikaan kohta alkuseurakunnan jälkeen.Eiköhän minulle riitä tuo Texe Marrs toistaiseksi.
Oletko lukenut Marrsia? Ja: onko sinulla tuo Sunin kirja? Miten vertaisit heitä keskenään? - Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
tavattomasti tutkia saatanan syvyyksiä.
" Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;"Muukalainen 12., miksi et vastaa suoriin kysymyksiini? Vai ovatko niin aukottomia väittämiä ja Texe Marrs oikeassa, ettei sinulla ole mitään sanomista niihin?
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Muukalainen 12., miksi et vastaa suoriin kysymyksiini? Vai ovatko niin aukottomia väittämiä ja Texe Marrs oikeassa, ettei sinulla ole mitään sanomista niihin?
Saattaa Marrs ollakin oikeassa kirjoittamistansa asioista, mutta kysymys ei olekaan siitä vaan pointti on se, että onko sellaisten kirjojen liiallinen lukeminen terveellistä krititylle. Minä olen saanut läheltä todistaa yhden tapauksen ja voin sanoa, ettei "hedelmä" ollut hyvä. Mutta en halua alkaa siitä enempää kirjoittamaan. Saatanan syvyyksien liiallinen tutkiminen vie helposti harhaan sellaisenkin, joka luulee olevansa vahva hengellisesti.
- Oswald

Muukalainen 12, ole ystävällinen ja vastaa minulle: Miten Saatanan ja sen tekojen tutkiminen voi "viedä harhaan" ja "ei ole terveellistä"? Olisin äärimmäisen kiitollinen sinulle, jos voisit valaista tätä puolta asiasta, koska tämä on tärkeä teema näinä pimeinä aikoina.
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Muukalainen 12, ole ystävällinen ja vastaa minulle: Miten Saatanan ja sen tekojen tutkiminen voi "viedä harhaan" ja "ei ole terveellistä"? Olisin äärimmäisen kiitollinen sinulle, jos voisit valaista tätä puolta asiasta, koska tämä on tärkeä teema näinä pimeinä aikoina.
kunhan olet vain rehellinen itsellesi, en ala turhiin kikkailuun selvässä asiassa.
muukalainen 12 kirjoitti:
kunhan olet vain rehellinen itsellesi, en ala turhiin kikkailuun selvässä asiassa.
Että se maailmanlaajuisen porttoseurakuntien
verkoston saatanallinen alkuperä paljastuu
muillekin kuin vain niille, jotka Pyhä Henki
vapaaksi kaikista sen porttokirkoista ja jos
jonkinlaista porttolahkoista omikseen
ahtaan portin kautta johdattanut.- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
kunhan olet vain rehellinen itsellesi, en ala turhiin kikkailuun selvässä asiassa.
Jos et halua jostain syystä vastata rehelliseen kysymykseeni, niin voisitko sen verran kuitenkin, että sanoisit kumpi "vaarallisempi" lukea Texe Marrs vai Teuvo Suni?
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Jos et halua jostain syystä vastata rehelliseen kysymykseeni, niin voisitko sen verran kuitenkin, että sanoisit kumpi "vaarallisempi" lukea Texe Marrs vai Teuvo Suni?
kummankin kirjat polttaisin, mutta saattaisin vilkaista Marrsin kirjaa ensin.
- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
kummankin kirjat polttaisin, mutta saattaisin vilkaista Marrsin kirjaa ensin.
Asia selvä, kiitos vastauksestasi. Johtuisiko sinun valintasi siitä, että olet helluntailainen? Tämä kysymys kaikella kunnioituksella valintaasi seurakunnan suhteen.
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Asia selvä, kiitos vastauksestasi. Johtuisiko sinun valintasi siitä, että olet helluntailainen? Tämä kysymys kaikella kunnioituksella valintaasi seurakunnan suhteen.
mitä tekemistä helluntailaisuudella olisi tämän kanssa?
- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
mitä tekemistä helluntailaisuudella olisi tämän kanssa?
Olen kait käsittänyt asiat väärin. Tuolla muualla ketjussa mielestäni kävi ilmi, että olet helluntailainen. Mutta jos näin ei ole, niin olen käsittänyt asiat väärin. Pyydän anteeksi sekaannusta. Minusta kaikkien henkilökohtaisia vakaumuksia tulisi kunnioittaa. Myös Texe Marrsin ja Teuvo Sunin.
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Olen kait käsittänyt asiat väärin. Tuolla muualla ketjussa mielestäni kävi ilmi, että olet helluntailainen. Mutta jos näin ei ole, niin olen käsittänyt asiat väärin. Pyydän anteeksi sekaannusta. Minusta kaikkien henkilökohtaisia vakaumuksia tulisi kunnioittaa. Myös Texe Marrsin ja Teuvo Sunin.
helluntailainen. kunnioittaako mielestäsi Suni toisten vakaumusta miksi et kehoita häntäkin samoin kuin minua.
minä en voi mitenkään ymmärtää sellaista vihaa joka tuonkaltainen uskonto saa aikaan mikä Sunissa vaikuttaa. Ja vielä ilmeisen nuoria lähtee samaan kelkkaan "totuuden" pyhittämän vihan tielle.
Haluan kyllä ottaen elääkin niin että kunnioitan toisten vakaumusta, mutta tietty vastavuoroisuusperiaate saa joskus täällä netissä vähän harkitsemattomaksi.
En minä oikeastaan Texe Marrsin kirjoja oikeasti aivan lyttyyn löisikään, onhan niissä varmaan aivan tarpeellista tietoa esimerkiksi rukoustyöhön. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että liiallinen kiinnostuminen senkaltaisiin asioihin voi aiheuttaa vaikeuksia heikommalle uskovalle.
Ollaan sovinnossa? - Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
mitä tekemistä helluntailaisuudella olisi tämän kanssa?
Muukalainen 12, ole ystävällinen ja vastaa kysymykseeni, kun sinulla näyttää olevan harvinaista tietoa, jota täällä monilla ei ole.
Siis: Miksi mielummin silmäilisit Texe Marrsin kirjaa kuin Teuvo Sunin? Mikä tekee Texe Marrsista "ei-niin vaarallisen" verrattuna Suniin?
Jään odottamaan vastaustasi. Korostan, että olen puhtaasti kiinnostunut tästä teemasta ja tästä asetelmasta. Mitään intressiä tai kannaottoa kummankaan puolesta minulla ei ole, ainakaan vielä. Kiitos. - acim la i nen
muukalainen 12 kirjoitti:
helluntailainen. kunnioittaako mielestäsi Suni toisten vakaumusta miksi et kehoita häntäkin samoin kuin minua.
minä en voi mitenkään ymmärtää sellaista vihaa joka tuonkaltainen uskonto saa aikaan mikä Sunissa vaikuttaa. Ja vielä ilmeisen nuoria lähtee samaan kelkkaan "totuuden" pyhittämän vihan tielle.
Haluan kyllä ottaen elääkin niin että kunnioitan toisten vakaumusta, mutta tietty vastavuoroisuusperiaate saa joskus täällä netissä vähän harkitsemattomaksi.
En minä oikeastaan Texe Marrsin kirjoja oikeasti aivan lyttyyn löisikään, onhan niissä varmaan aivan tarpeellista tietoa esimerkiksi rukoustyöhön. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että liiallinen kiinnostuminen senkaltaisiin asioihin voi aiheuttaa vaikeuksia heikommalle uskovalle.
Ollaan sovinnossa?..on aivan hirveitä kun ne sanovat pahanlaatuista syöpää sairastavalle että sinulla on syöpä ja se pitää leikata tai muuten se pahenee kunnes kuolet. Nehän vois aivan hyvin olla kertomatta kokonaan tai sitten sanoa että ei se haittaa että on syöpä ja antaa jotain ihanaa huumetta josta tulee hyvä olo. Kuin voi olla jotkut lääkärit niin toista kunnioittamattomia että ne tuputtavat sitä omaa käsitystään että pitää lääkitä ja leikata ja sädehoidattaa ja ties mitä? Kuin voi lääkärinammatissa toimivat olla niin vihamielisiä ja suvaitsemattomia? Minusta ne ei sais sanoa syöpäsairaalle mitään vaan kunnioittais sen syöpää sellaisena kuin se on. Sitten ne väittävät vielä puhuvansa totta.
- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
helluntailainen. kunnioittaako mielestäsi Suni toisten vakaumusta miksi et kehoita häntäkin samoin kuin minua.
minä en voi mitenkään ymmärtää sellaista vihaa joka tuonkaltainen uskonto saa aikaan mikä Sunissa vaikuttaa. Ja vielä ilmeisen nuoria lähtee samaan kelkkaan "totuuden" pyhittämän vihan tielle.
Haluan kyllä ottaen elääkin niin että kunnioitan toisten vakaumusta, mutta tietty vastavuoroisuusperiaate saa joskus täällä netissä vähän harkitsemattomaksi.
En minä oikeastaan Texe Marrsin kirjoja oikeasti aivan lyttyyn löisikään, onhan niissä varmaan aivan tarpeellista tietoa esimerkiksi rukoustyöhön. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että liiallinen kiinnostuminen senkaltaisiin asioihin voi aiheuttaa vaikeuksia heikommalle uskovalle.
Ollaan sovinnossa?Ollaan sovinnossa, sopii minulle. Olen sitä koko ajan korostanut. Sitäpaitsi tällä palstalla keskitytään liiaksi Teuvo Suniin henkilönä, vaikka tämän palstan nimi on Raamattu-palsta. Kaikkea hyvää sinulle!
muukalainen 12 kirjoitti:
helluntailainen. kunnioittaako mielestäsi Suni toisten vakaumusta miksi et kehoita häntäkin samoin kuin minua.
minä en voi mitenkään ymmärtää sellaista vihaa joka tuonkaltainen uskonto saa aikaan mikä Sunissa vaikuttaa. Ja vielä ilmeisen nuoria lähtee samaan kelkkaan "totuuden" pyhittämän vihan tielle.
Haluan kyllä ottaen elääkin niin että kunnioitan toisten vakaumusta, mutta tietty vastavuoroisuusperiaate saa joskus täällä netissä vähän harkitsemattomaksi.
En minä oikeastaan Texe Marrsin kirjoja oikeasti aivan lyttyyn löisikään, onhan niissä varmaan aivan tarpeellista tietoa esimerkiksi rukoustyöhön. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että liiallinen kiinnostuminen senkaltaisiin asioihin voi aiheuttaa vaikeuksia heikommalle uskovalle.
Ollaan sovinnossa?Kun nuori Naomikin täällä pääsi irti Saatanan
siteistä, sai kohdata Kristuksen, joka puhdisti
hänetkin synnistä, ja nyt hänkin saa täällä
vastaansa Saatanan vihaa, saman Saatanan tekopyhien
vihaa, josta Jeesuskin osansa sai.
Mitenkä Jeesus kunnioitti tekopyhien vanhurskasten uskoa?
"Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita,
mutta Jumala tuntee teidän sydämenne.
Se, mikä ihmisten silmissä on arvokasta, on Jumalalle iljetys."- Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
helluntailainen. kunnioittaako mielestäsi Suni toisten vakaumusta miksi et kehoita häntäkin samoin kuin minua.
minä en voi mitenkään ymmärtää sellaista vihaa joka tuonkaltainen uskonto saa aikaan mikä Sunissa vaikuttaa. Ja vielä ilmeisen nuoria lähtee samaan kelkkaan "totuuden" pyhittämän vihan tielle.
Haluan kyllä ottaen elääkin niin että kunnioitan toisten vakaumusta, mutta tietty vastavuoroisuusperiaate saa joskus täällä netissä vähän harkitsemattomaksi.
En minä oikeastaan Texe Marrsin kirjoja oikeasti aivan lyttyyn löisikään, onhan niissä varmaan aivan tarpeellista tietoa esimerkiksi rukoustyöhön. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että liiallinen kiinnostuminen senkaltaisiin asioihin voi aiheuttaa vaikeuksia heikommalle uskovalle.
Ollaan sovinnossa?Muukalainen 12, minun kiinnostukseni Texe Marrsiin on nimenomaan tuolla konspiraatio puolella. Hänen uskonnollisesta sanomastaan en tiedä mitään. Siksi sinulta näitä Marrs-asioita kyselen ja toivon vastauksia sinulta, kun sinä tunnut tietävän enemmän niistä kuin moni muu täällä. Tuskin kukaan muu.
- muukalainen 12
Oswald kirjoitti:
Muukalainen 12, ole ystävällinen ja vastaa kysymykseeni, kun sinulla näyttää olevan harvinaista tietoa, jota täällä monilla ei ole.
Siis: Miksi mielummin silmäilisit Texe Marrsin kirjaa kuin Teuvo Sunin? Mikä tekee Texe Marrsista "ei-niin vaarallisen" verrattuna Suniin?
Jään odottamaan vastaustasi. Korostan, että olen puhtaasti kiinnostunut tästä teemasta ja tästä asetelmasta. Mitään intressiä tai kannaottoa kummankaan puolesta minulla ei ole, ainakaan vielä. Kiitos.Olen saanut käsiini vain englannin-kielisiä kirjoja erään kaverini kautta ja tietoni oikeastaan on tämän kaverin kautta mitä tiedän Marrsista ja hänen kirjoistaan. Sen perusteella oletan Marrsin olevan aivan oikeassa evankelisessa uskossa. Itse kirjat pyrkivät valaisemaan kulissien takaisia hämärävoimia ja niiden saatanallisuutta. siksi kutsuin niitä saatanan syvyyksiksi. Tieto sinänsä saattaa olla ihan oikeaa ja esimerkiksi rukoustaistelussa siitä voi olla apua ja valvomisessakin ajan hermolla. Tieto tuskaa lisää ja heikkohermoisempaa tämän tyyppinen kirjallisuus voi ahdistaa liiankin kanssa. Siksi on parasta suositella niitä luettavaksi vain jo pitemmälle uskon tiellä ehtineille, jos heitä sitten enää sellainen kiinnostaa.
Amerikkalainen bisness-mentaliteetti tällä kirjallisuuden alalla on häiritsevää, kirjaa tuntuu syntyvän aina sopivaan markkinarakoon. Ihmisen uteliaisuus on hyvä markkinarako ja kauppa käy.
Suniin verrattuna Marrsin usko on raittiimpaa ja terveempää kuitenkin, tuskin hän kaikkia seurakuntia vuoden 96 jälkeen tuomitsee saatanan synagookiksi. - Oswald
muukalainen 12 kirjoitti:
Olen saanut käsiini vain englannin-kielisiä kirjoja erään kaverini kautta ja tietoni oikeastaan on tämän kaverin kautta mitä tiedän Marrsista ja hänen kirjoistaan. Sen perusteella oletan Marrsin olevan aivan oikeassa evankelisessa uskossa. Itse kirjat pyrkivät valaisemaan kulissien takaisia hämärävoimia ja niiden saatanallisuutta. siksi kutsuin niitä saatanan syvyyksiksi. Tieto sinänsä saattaa olla ihan oikeaa ja esimerkiksi rukoustaistelussa siitä voi olla apua ja valvomisessakin ajan hermolla. Tieto tuskaa lisää ja heikkohermoisempaa tämän tyyppinen kirjallisuus voi ahdistaa liiankin kanssa. Siksi on parasta suositella niitä luettavaksi vain jo pitemmälle uskon tiellä ehtineille, jos heitä sitten enää sellainen kiinnostaa.
Amerikkalainen bisness-mentaliteetti tällä kirjallisuuden alalla on häiritsevää, kirjaa tuntuu syntyvän aina sopivaan markkinarakoon. Ihmisen uteliaisuus on hyvä markkinarako ja kauppa käy.
Suniin verrattuna Marrsin usko on raittiimpaa ja terveempää kuitenkin, tuskin hän kaikkia seurakuntia vuoden 96 jälkeen tuomitsee saatanan synagookiksi.Kiitos selventävästä vastauksestasi. Tieto voi olla tuskallista, mutta minun kohdallani se taas on vapauttavaa. Totuuden tietäminen, vaikka karvaankin, on kasvattavaa ja rakentavaa. En tällä ota mitään kantaa Teuvo Sunin tai Texe Marrsin kirjoihin. Taidan ostaa tuo Illuminati-salaliitosta ja voimista sen takana olevan Marrsin kirjan. Olet oikeassa noiden Jenkkien suhteen. Heillä kyllä rahaa vastaan löytyy aina vastaus ja jopa uskontonkin sopivaan rakoon. Onneksi meillä Suomessa ei le vielä menty siihen, vaikka merkkejä siitäkin on. Eiköhän tämä Texe Marrs tullut tältä erää käsiteltyä loppuun. Kiitos sinulle ja hyvää jatkoa elämään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1774854- 133463
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos402233Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly262014Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?471956Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo6821921- 1181855
- 1381767
- 451525
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101441