Palstalla on merkillistä toisten uskon kiistämisen vihansekaista intohimoa.
Jos ystäväsi sanoo sydämestään ja syvällä vakaumuksellaan Pyhässä Hengessä uskovansa Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan, on joillakin lähimmäisillä suunnaton, sanonko likainen tarve mennä oikopäätä kiistämään tämä usko, jonka Hän on Jeesukselta Hänen puoleensa parannuksessa kääntyessään omakseen saanut.
Onneksi se (=ihmismielipide) ei vaikuta kotiuttamiseen eli perille pääsyyn, sillä ei mitkään pimeyden voimat voi riistää sitä Jeesukselta, joka on Hänen luokseen tullut.
"Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina".
Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme". Room.8:35-39
"Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä". Joh. 10:29
Jeesus riittää
134
4394
Vastaukset
- Timoriepu
Aamen!!!
- Timoriepu
Evankeliumi on niin yksinkertainen asia, että ei tarvita muuta kuin parannus synneistä ja usko Jeesukseen.
Ihmisopit lisäävät siihen vaikka mitä ja silloin ollaan jo kaukana Jeesuksesta ja Hänen armostaan.
Kiitos Jeesus, että sinä olet nähnyt hyväksi ilmoittaa nämä lapsenmielisille! Timoriepu kirjoitti:
Evankeliumi on niin yksinkertainen asia, että ei tarvita muuta kuin parannus synneistä ja usko Jeesukseen.
Ihmisopit lisäävät siihen vaikka mitä ja silloin ollaan jo kaukana Jeesuksesta ja Hänen armostaan.
Kiitos Jeesus, että sinä olet nähnyt hyväksi ilmoittaa nämä lapsenmielisille!lapsenmielisille!
- käärmelahti
SofiaDaan kirjoitti:
lapsenmielisille!
Jumalan lapsille, jotka yksin turvaavat Jeesukseen Kristukseen ainoana Tienä, Totuutena ja Elämänä. Joh. 3:16!
että vilpittömän uskoa, lapsenomaista vilpitöntä turvautumista Herraan Jeesukseen oltaisi mitätöimässä! Tällaisen valhekäsityksen paholainen tietysti asiasta haluaisi antaa, jotta se saisi Jumalan hyvän tahdon ja aikomuksen estetyksi!
Kun kyse todellisuudessa on siitä, että Jumala nämä heikot ja avuttomat, vilpittömät omansa haluaisi koota kuin kanaemo siipiensä suojaan.
Jeesus joutui kerran sanomaan: mutta te ette tahtoneet.
Niinkö hän joutuu nytkin murheella sanomaan.
Kyse on todella vakavista asioista. Meidät tahdotaan auttaa ja pelastaa aivan hirvittävältä paholaisen eksytykseltä. Se on tämä nykyinen valhe- ja hurmahenki, jota kaikki oikeana pitävät. Mutta sitä se ei ole. Tämän vain Jumala todella haluaisi omille vilpittömille omilleen kirkastaa!- käärmelahti
ei kuitenkaan Jeesus Kristus riitä, vaikka Raamattu sen niin selvästi ilmoittaa?
käärmelahti kirjoitti:
ei kuitenkaan Jeesus Kristus riitä, vaikka Raamattu sen niin selvästi ilmoittaa?
Jeesus riitä!
Ei riitä sille, joka sitä kallista nimeä hokee petoksen hengessä. Ja niitä on tänäpäivänä paljon!
He ovat monet vilpittömiä, mutta he ovat petettyjä. Sen tähden Jumala haluaa auttaa heitä.- käärmelahti
SofiaDaan kirjoitti:
Jeesus riitä!
Ei riitä sille, joka sitä kallista nimeä hokee petoksen hengessä. Ja niitä on tänäpäivänä paljon!
He ovat monet vilpittömiä, mutta he ovat petettyjä. Sen tähden Jumala haluaa auttaa heitä.mukaan usko Jeesukseen Kristuksen sovintotyöhön riittää ihmisen pelastumiseen. Eri asia on uskossa kilvoittelu ja uskonelämän hoitaminen.
käärmelahti kirjoitti:
mukaan usko Jeesukseen Kristuksen sovintotyöhön riittää ihmisen pelastumiseen. Eri asia on uskossa kilvoittelu ja uskonelämän hoitaminen.
Ja sen saat todeta todeksi omassa elämässäsi
silloin, jos joskus ahtaasta portista sisälle pääset.- Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
Ja sen saat todeta todeksi omassa elämässäsi
silloin, jos joskus ahtaasta portista sisälle pääset.Ahdas portti, mitä se voisi muuta ollakaan kuin käymistä Jeesuksen Kristuksen (Joh. 10:9
"Minä olen OVI; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen") kautta parannusta tehden Jumalan valtakuntaan sisälle?
Vai annatko sinä ahtaalle portille jonkin muun merkityksen, ohi Jeesuksen, joka on ainoa välimies meidän syntisten ihmisten ja pyhän Jumalan välillä.
Mikään muu ei kelpaa Jumalalle kuin Jeesuksen sovintoveri, jonka kautta me voimme kelvata Jumalalle ja jonka kautta meille lahjoitetaan Jumalan vanhurskaus.
Room. 3:21,22
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta". Uskova kirjoitti:
Ahdas portti, mitä se voisi muuta ollakaan kuin käymistä Jeesuksen Kristuksen (Joh. 10:9
"Minä olen OVI; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen") kautta parannusta tehden Jumalan valtakuntaan sisälle?
Vai annatko sinä ahtaalle portille jonkin muun merkityksen, ohi Jeesuksen, joka on ainoa välimies meidän syntisten ihmisten ja pyhän Jumalan välillä.
Mikään muu ei kelpaa Jumalalle kuin Jeesuksen sovintoveri, jonka kautta me voimme kelvata Jumalalle ja jonka kautta meille lahjoitetaan Jumalan vanhurskaus.
Room. 3:21,22
"Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta".- käärmelahti
TeuvoSuni kirjoitti:
pistätkö oman kokemuksesi Raamatun sanan edelle?
Niinkuin nimimerkki Uskova totesi; ei ole muuta Tietä kuin Jeesus Kristus ja Häntä seuratessa tulee tutuksi kyllä ahdas portti ja ahdas tie. Ne eivät kylläkään ole tie pelastukseen (edellytys), vaan sen Tien käymisen seurausta. käärmelahti kirjoitti:
pistätkö oman kokemuksesi Raamatun sanan edelle?
Niinkuin nimimerkki Uskova totesi; ei ole muuta Tietä kuin Jeesus Kristus ja Häntä seuratessa tulee tutuksi kyllä ahdas portti ja ahdas tie. Ne eivät kylläkään ole tie pelastukseen (edellytys), vaan sen Tien käymisen seurausta.Kristuksen kirje. Hänen Hengellään kirjoitettu sydänten lihatauluihin. Etkö tätä tiedä.
Jokainen, joka täällä Jumalan omana elää, kirjoittaa tavallaan elämällään lisää lukuja Raamattuun. Todistuksia Jumalan äärettömästä voimasta, hyvyydestä, rakkaudesta, kärsivällisyydestä, pyhyydestä, ankaruudesta, synninvihasta, kaikesta siitä, mitä Jumala on. Kaikesta, mitä hän Vapahtajassa Jeesuksessa omalleen on!käärmelahti kirjoitti:
pistätkö oman kokemuksesi Raamatun sanan edelle?
Niinkuin nimimerkki Uskova totesi; ei ole muuta Tietä kuin Jeesus Kristus ja Häntä seuratessa tulee tutuksi kyllä ahdas portti ja ahdas tie. Ne eivät kylläkään ole tie pelastukseen (edellytys), vaan sen Tien käymisen seurausta.Ahtaan portin on tultava tutuksi ennen kuin
kukaan pystyy todellista Jeesusta seuraamaan.
Antikristus kyllä omillaan teettää omaa "kapeaa
polkuaan", joka jokaisella porttoseurakunnalla
on erilainen.
Ja kaikki tällaiset polut ovat sen lavealla tiellä.
*Jos tulet uudelleen kasteelle...
*Meidän paimenen käsien alta saat Pyhän Hengen...
*Jeesuksen omilla pitää olla pyhät alusvaatteet...
*Jos nostat kätesi on syntisi annettu anteeksi...käärmelahti kirjoitti:
pistätkö oman kokemuksesi Raamatun sanan edelle?
Niinkuin nimimerkki Uskova totesi; ei ole muuta Tietä kuin Jeesus Kristus ja Häntä seuratessa tulee tutuksi kyllä ahdas portti ja ahdas tie. Ne eivät kylläkään ole tie pelastukseen (edellytys), vaan sen Tien käymisen seurausta.mitä viestität yli Jeesuksen omien sanojen???
- mukaan
TeuvoSuni kirjoitti:
Ahtaan portin on tultava tutuksi ennen kuin
kukaan pystyy todellista Jeesusta seuraamaan.
Antikristus kyllä omillaan teettää omaa "kapeaa
polkuaan", joka jokaisella porttoseurakunnalla
on erilainen.
Ja kaikki tällaiset polut ovat sen lavealla tiellä.
*Jos tulet uudelleen kasteelle...
*Meidän paimenen käsien alta saat Pyhän Hengen...
*Jeesuksen omilla pitää olla pyhät alusvaatteet...
*Jos nostat kätesi on syntisi annettu anteeksi...Jeesusta seuraavan tie on myös ristin tie, jossa oman itsen ja omien halujen ja toiveiden tulee kuolla ja Jeesuksen lisääntyä. mutta ei ihminen voi itse omaa lihaansa kuolettaa ja vapautua vääristä tavoistaan, asenteistaan jne. vain yksin Jeesuksen avulla. Jeesuksen seuraaminen on oman ristinsä ottamista. se on koko elämän luovuttamista Kristukselle ja antaa Hänen tehdä ihmisen elämällä mitä Hän haluaa. ihmiselle se omalle itselle kuoleminen on äärimmäisen hankalaa.
- se tie
käärmelahti kirjoitti:
pistätkö oman kokemuksesi Raamatun sanan edelle?
Niinkuin nimimerkki Uskova totesi; ei ole muuta Tietä kuin Jeesus Kristus ja Häntä seuratessa tulee tutuksi kyllä ahdas portti ja ahdas tie. Ne eivät kylläkään ole tie pelastukseen (edellytys), vaan sen Tien käymisen seurausta.ja tie on ahdas, sillä se on omalle itselle kuolemista. mikä on ainakin itselle erityisen hankalaa...joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, on sen löytävä.
- kenellekään
se tie kirjoitti:
ja tie on ahdas, sillä se on omalle itselle kuolemista. mikä on ainakin itselle erityisen hankalaa...joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, on sen löytävä.
nähnyt tämän muutoksen tapahtuvan hetkessä
- Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
Ahtaan portin on tultava tutuksi ennen kuin
kukaan pystyy todellista Jeesusta seuraamaan.
Antikristus kyllä omillaan teettää omaa "kapeaa
polkuaan", joka jokaisella porttoseurakunnalla
on erilainen.
Ja kaikki tällaiset polut ovat sen lavealla tiellä.
*Jos tulet uudelleen kasteelle...
*Meidän paimenen käsien alta saat Pyhän Hengen...
*Jeesuksen omilla pitää olla pyhät alusvaatteet...
*Jos nostat kätesi on syntisi annettu anteeksi...Väärä profeetta valehtelee kirkkaasti!
Sanot:
>>*Jos tulet uudelleen kasteelle...
*Meidän paimenen käsien alta saat Pyhän Hengen...
*Jeesuksen omilla pitää olla pyhät alusvaatteet...
*Jos nostat kätesi on syntisi annettu anteeksi... - Uskova
mukaan kirjoitti:
Jeesusta seuraavan tie on myös ristin tie, jossa oman itsen ja omien halujen ja toiveiden tulee kuolla ja Jeesuksen lisääntyä. mutta ei ihminen voi itse omaa lihaansa kuolettaa ja vapautua vääristä tavoistaan, asenteistaan jne. vain yksin Jeesuksen avulla. Jeesuksen seuraaminen on oman ristinsä ottamista. se on koko elämän luovuttamista Kristukselle ja antaa Hänen tehdä ihmisen elämällä mitä Hän haluaa. ihmiselle se omalle itselle kuoleminen on äärimmäisen hankalaa.
Nyt tuli jo sitä oikea Jeesus-keskeistä ristin sanomaa. Kiitos Jeesus!
- acim la i nen
Uskova kirjoitti:
Väärä profeetta valehtelee kirkkaasti!
Sanot:
>>*Jos tulet uudelleen kasteelle...
*Meidän paimenen käsien alta saat Pyhän Hengen...
*Jeesuksen omilla pitää olla pyhät alusvaatteet...
*Jos nostat kätesi on syntisi annettu anteeksi.....tuollaisilla opeilla on opettajansa.
Ellen väärin muista niin luterilaisessa kirkossa opetetaan että vauva saa kasteessa Pyhän Hengen kun pappi lätkäisee vettä sen päähän.
Mormoneilla on sellaiset erityiset "pyhät" alusvaatteet. Olen kysynyt niistä heiltä itseltään.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on tapana että seuroissa ihmiset nostavat kätensä kun haluavat kuulla puhujalta synninpäästön.
Näin surkuhupaisia uskoja on todella olemassa, eivät ne ole Teuvon keksimiä. - Naomi
Uskova kirjoitti:
Nyt tuli jo sitä oikea Jeesus-keskeistä ristin sanomaa. Kiitos Jeesus!
Kerrohan vähän siitä ristintiestäsi, joka ahtaalle portille on sinut johdattanut?
Jouduitko jostain luopumaankin? - Uskova
Naomi kirjoitti:
Kerrohan vähän siitä ristintiestäsi, joka ahtaalle portille on sinut johdattanut?
Jouduitko jostain luopumaankin?Sinulla on niin ivallinen henki, ettei sinun kanssasi viitsi mitään keskustella.
Pyydä Jeesusta murtamaan itsesi, saadaksesi armon hengen. Tämä oli minun viimeinen viesti sinulle, toivottavasti, paitsi, jos muutat tyylisi ja luovut ivallisuudestasi. Adjö! Uskova kirjoitti:
Sinulla on niin ivallinen henki, ettei sinun kanssasi viitsi mitään keskustella.
Pyydä Jeesusta murtamaan itsesi, saadaksesi armon hengen. Tämä oli minun viimeinen viesti sinulle, toivottavasti, paitsi, jos muutat tyylisi ja luovut ivallisuudestasi. Adjö!Totuuden Hengen saanutta Naomia pilkkaajaksi?
Tietenkin sama henki, joka Jeesustakin pilkkasi.- Naomi
Uskova kirjoitti:
Sinulla on niin ivallinen henki, ettei sinun kanssasi viitsi mitään keskustella.
Pyydä Jeesusta murtamaan itsesi, saadaksesi armon hengen. Tämä oli minun viimeinen viesti sinulle, toivottavasti, paitsi, jos muutat tyylisi ja luovut ivallisuudestasi. Adjö!Olenko pilkannut?
Olisin halunnut kuulla vähän mitä sinulle tapahtui siellä ahtaassa portissa... kun sinulla tuntuu kokemusta asiasta olevan?
Miksi muuten seuraat niitä lahkonjohtajia vielä...
Mutta teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
- Immanuel1
Tarvitsihan Jeesuskin Jumalaa!
Mikset sinä "Uskova" tarvitse Jumalaa?
Jumala ei siis kosketa sinua "Uskova" ollenkaan?!
Jeesus vain riittää yksinään sinulle "Uskova" ja Jumalasta välität piupaut?!
Olet tosi "Uskova"!
Olet todella!
Olet, olet!- uskova
Älä nyt revi paitaasi kuitenkaan.
Et sinä, enkä minä voi lähestyä pyhää Jumalaa muuten kuin Jeesuksen Kristuksen sovintoveren kautta.
Tämän pitäisi olla jokaiselle kristityksi itseään kutsuvalle selvä asia, vai onko kuitenkaan? - acim la i nen
uskova kirjoitti:
Älä nyt revi paitaasi kuitenkaan.
Et sinä, enkä minä voi lähestyä pyhää Jumalaa muuten kuin Jeesuksen Kristuksen sovintoveren kautta.
Tämän pitäisi olla jokaiselle kristityksi itseään kutsuvalle selvä asia, vai onko kuitenkaan?"sovintoveren kautta"
Yritäpä kuvata sitä. Miten toimii käytännössä tuo Jumalan lähestyminen "Jeesuksen sovintoveren" kautta? Mahtaakohan riittää se että ottaa huikat papin kulhosta? ;) - deeku
Miten voit sanoa noin? Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi, btw. - hohhohhoijaa
acim la i nen kirjoitti:
"sovintoveren kautta"
Yritäpä kuvata sitä. Miten toimii käytännössä tuo Jumalan lähestyminen "Jeesuksen sovintoveren" kautta? Mahtaakohan riittää se että ottaa huikat papin kulhosta? ;)Papin huikat kunniaan!
Niillä huikilla kuules potkiskelee vielä joskus todella pitkälle, vai pitäisikö sanoa, että ylös! - acim la i ne n
hohhohhoijaa kirjoitti:
Papin huikat kunniaan!
Niillä huikilla kuules potkiskelee vielä joskus todella pitkälle, vai pitäisikö sanoa, että ylös!..papin kulhossa?
Minä lopetin sellaisen touhun kun Totuus tästä asiasta valkesi. - hohhohhoijaa
deeku kirjoitti:
Miten voit sanoa noin? Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi, btw."Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi"
Siitä ei todisteet Jeesuksen Jumaluudesta enään parane!
Minä jo pitkään luulin sinun kirjoittelevan täällä ihan tosissasi.
Mietin ja ihmettelin, että mikähän niissä deekun konttorihommissa oikein on vikana, kun ei niillä semmoisilla tuloksilla pysy tommonen konttori pitkään pystyssä ja ihmisten ilmoilla, ilman konkurssia.
Semmosessa konkurssissa kun tahtoo huonosti toimiva konttori joutua tiukkaan pakettiin ja pehmustettuun varastoon.
Mut huumormiehiihä sie deeku oot!
Ethä sie poika tääl tosissais kirjotakkaa!
Miehä jo aattelinkii et eihä kukaa voi itekkää tommosii juttuihisa uskoo ko mitä siekii täällä oot tuonu esille!
Jatka kuule poika vaa huumorijuttuis kirjottamista täällä ko ne on nii tosi hyvii ja hauskoi!
"Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi"
Kyl sie osaat ja siul välähtää!
Koht nähää deeku-visiota telkusta, jooha?
Spede-visio loppui!
Eläköön Deeku-visio!
Mie venttaan sitä jännityksellä! - hohhohhoijaa
acim la i ne n kirjoitti:
..papin kulhossa?
Minä lopetin sellaisen touhun kun Totuus tästä asiasta valkesi.Mikä Totuus se nyt sinulle valkeni?
Tai pitäisikö sanoa, että kirkastui?
Ei ole papin kulho kirkastettua nähnytkään!
Ei ole!
Ja siitäkö se saapas sinulla sitten puristikin?
Vaihtuiko papin kulho sinulla emalikauhaan?
Emalikauhaan, korpikuusen alla kallisteltavaan?
Voi, voi sinua!
Ilmankos sinulla on noin epäselvä nikkikin!
Korpikuusen alla keksitty!
Kirkastetulla kirkastettu!
Niin meinaan, että se nikkisi hik! - portoista vapaa mies
deeku kirjoitti:
Miten voit sanoa noin? Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi, btw.Minkä porttoseurakunnan teltassa tuo sinun
galleriakuvasi on otettu? - hohhohhoijaa
uskova kirjoitti:
Älä nyt revi paitaasi kuitenkaan.
Et sinä, enkä minä voi lähestyä pyhää Jumalaa muuten kuin Jeesuksen Kristuksen sovintoveren kautta.
Tämän pitäisi olla jokaiselle kristityksi itseään kutsuvalle selvä asia, vai onko kuitenkaan?Ehdin jo paitani repiä!
Voihan nenä!
Ja aivan uusi vielä!
Meinaan se paita!
Sinun syysi!
Mutta!
Saat anteeksi!
Ainakin vielä tämän kerran! hohhohhoijaa kirjoitti:
Ehdin jo paitani repiä!
Voihan nenä!
Ja aivan uusi vielä!
Meinaan se paita!
Sinun syysi!
Mutta!
Saat anteeksi!
Ainakin vielä tämän kerran!niin paitasi olisi säästynyt, sillä onhan siellä
näin selvästi näille paidan repijöillekin sanottu:
"Vielä nytkin Herra sanoo: - Kääntykää minun
puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne,
paastotkaa, itkekää, valittakaa.
Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne.
Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on
anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen
ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa
mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen."- hohhohhoijaa
TeuvoSuni kirjoitti:
niin paitasi olisi säästynyt, sillä onhan siellä
näin selvästi näille paidan repijöillekin sanottu:
"Vielä nytkin Herra sanoo: - Kääntykää minun
puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne,
paastotkaa, itkekää, valittakaa.
Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne.
Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on
anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen
ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa
mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen."...sen sanoit!
Mutta ne ovat vain sinun sanojasi! hohhohhoijaa kirjoitti:
...sen sanoit!
Mutta ne ovat vain sinun sanojasi!jotka Jumala käski hänen viestittää kaikille
vaatteita repiville ihmisille - niillekin,
jotka täällä netissä pitkään haukottelevat.- acim la i nen
hohhohhoijaa kirjoitti:
Mikä Totuus se nyt sinulle valkeni?
Tai pitäisikö sanoa, että kirkastui?
Ei ole papin kulho kirkastettua nähnytkään!
Ei ole!
Ja siitäkö se saapas sinulla sitten puristikin?
Vaihtuiko papin kulho sinulla emalikauhaan?
Emalikauhaan, korpikuusen alla kallisteltavaan?
Voi, voi sinua!
Ilmankos sinulla on noin epäselvä nikkikin!
Korpikuusen alla keksitty!
Kirkastetulla kirkastettu!
Niin meinaan, että se nikkisi hik!"Minä olen Tie, Totuus ja Elämä" sanoo Jeesus.
Eihän Totuutta voi laittaa purkkiin!
Nämä ovat hengellisiä asioita. Syntejä ei saa anteeksi millään purkkitempulla sen enempää kuin rahankilahdutustempullakaan. Vaan siten että ne TUNNUSTAA ja HYLKÄÄ. - hohhohhoijaa
acim la i nen kirjoitti:
"Minä olen Tie, Totuus ja Elämä" sanoo Jeesus.
Eihän Totuutta voi laittaa purkkiin!
Nämä ovat hengellisiä asioita. Syntejä ei saa anteeksi millään purkkitempulla sen enempää kuin rahankilahdutustempullakaan. Vaan siten että ne TUNNUSTAA ja HYLKÄÄ."Eihän Totuutta voi laittaa purkkiin!"
"Nämä ovat hengellisiä asioita. Syntejä ei saa anteeksi millään purkkitempulla sen enempää kuin rahankilahdutustempullakaan. Vaan siten että ne TUNNUSTAA ja HYLKÄÄ."
En väitä tuossa sinua vastaan!
Olet aivan oikeassa!
""Minä olen Tie, Totuus ja Elämä" sanoo Jeesus. "
Kyllä sinä tunnet Raamattua sen verrran, että mietiskelenkin nyt, että minkä lahkon jäsenet voivat kutsua sinua "luopiokseen"?
P.S. En nyt tarkoita (ehkä, mutta jos nyt sittenkin) tätä ylpeilyksi, mutta en ikinä ole ollut minkään lahkon kynsissä, jos ei nyt luterilaisuuttakin voisi kutsua katolilaisuuden lahkoksi! - deeku
portoista vapaa mies kirjoitti:
Minkä porttoseurakunnan teltassa tuo sinun
galleriakuvasi on otettu?Taisi olla helluntaiseurakunnan järjestämiltä Juhannusjuhlilta Keuruulta. Mitä tarkoitat porttoseurakunnalla?
Olen siinä uskossa, että uskovat maan päällä ovat Messiaan ruumis, morsian jonka Hän tulee noutamaan.
Tuskimpa porttoa sentään. - deeku
hohhohhoijaa kirjoitti:
"Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi"
Siitä ei todisteet Jeesuksen Jumaluudesta enään parane!
Minä jo pitkään luulin sinun kirjoittelevan täällä ihan tosissasi.
Mietin ja ihmettelin, että mikähän niissä deekun konttorihommissa oikein on vikana, kun ei niillä semmoisilla tuloksilla pysy tommonen konttori pitkään pystyssä ja ihmisten ilmoilla, ilman konkurssia.
Semmosessa konkurssissa kun tahtoo huonosti toimiva konttori joutua tiukkaan pakettiin ja pehmustettuun varastoon.
Mut huumormiehiihä sie deeku oot!
Ethä sie poika tääl tosissais kirjotakkaa!
Miehä jo aattelinkii et eihä kukaa voi itekkää tommosii juttuihisa uskoo ko mitä siekii täällä oot tuonu esille!
Jatka kuule poika vaa huumorijuttuis kirjottamista täällä ko ne on nii tosi hyvii ja hauskoi!
"Jeesus on Jumala!
Se ilmenee jo nimimerkistäsi"
Kyl sie osaat ja siul välähtää!
Koht nähää deeku-visiota telkusta, jooha?
Spede-visio loppui!
Eläköön Deeku-visio!
Mie venttaan sitä jännityksellä!- Tavalla tai toisella.
Taidat tietää, mihin viittasin Immanuelilla -
Jos kaipaat kertausta, lue eteenpäin:
Jes 7:14. "Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel"
Se merkitsee "Kanssamme on Jumala"
Loput osaat varmaan ynnätä yhteen, tässä messiansprofetiassa ilmoitetaan Jeesuksen alkuperä ja luonto . se on: ihmiseksi tullut Jumala.
Siunausta sinullekin Hänessä! - portoista vapaa
deeku kirjoitti:
Taisi olla helluntaiseurakunnan järjestämiltä Juhannusjuhlilta Keuruulta. Mitä tarkoitat porttoseurakunnalla?
Olen siinä uskossa, että uskovat maan päällä ovat Messiaan ruumis, morsian jonka Hän tulee noutamaan.
Tuskimpa porttoa sentään.vaikka maailmassa ei enää muita olekaan kuin vain
näitä. Jokaisen porttoseurakunnan takaa löydät
jonkun ihmisopin, etkä Jumalan ilmoitusta. - deeku
portoista vapaa kirjoitti:
vaikka maailmassa ei enää muita olekaan kuin vain
näitä. Jokaisen porttoseurakunnan takaa löydät
jonkun ihmisopin, etkä Jumalan ilmoitusta.Minulla ei ole kotiseurakuntaa - vielä. Sunnuntaina olen liittymässä.
Herran Henki on kyllä aina ohjannut ja näyttänyt, jos jossain käydessäni on julistaja tai porukka kuunnelleet "väärää asemaa".
Olen itse todella tarkka tällaisessa.
Mutta olen myös varovainen itseni suhteen - mulla, eikä muillakaan ole mielestäni ihan pienestä varaa alkaa arvostelemaan.
Jos tarkoitat, että helluntailiike on harhaoppista, olen kanssasi erimieltä. Vaikken helluntaiseurakuntaan liitykään.
Helluntaiseurakunnassa (niinkuin kaikissa muissakin messiaanisissa seurakunnissa) on julistajiana ihmisiä. Ja ihmiset tekevät virheitä.
Niin, me olemme keskeneräisiä loppuun asti.
Se, että joku saarnaaja joskus erehtyy, ei tee koko laumasta harhaoppia!
siunausta sinulle Jeesuksessa! deeku kirjoitti:
Minulla ei ole kotiseurakuntaa - vielä. Sunnuntaina olen liittymässä.
Herran Henki on kyllä aina ohjannut ja näyttänyt, jos jossain käydessäni on julistaja tai porukka kuunnelleet "väärää asemaa".
Olen itse todella tarkka tällaisessa.
Mutta olen myös varovainen itseni suhteen - mulla, eikä muillakaan ole mielestäni ihan pienestä varaa alkaa arvostelemaan.
Jos tarkoitat, että helluntailiike on harhaoppista, olen kanssasi erimieltä. Vaikken helluntaiseurakuntaan liitykään.
Helluntaiseurakunnassa (niinkuin kaikissa muissakin messiaanisissa seurakunnissa) on julistajiana ihmisiä. Ja ihmiset tekevät virheitä.
Niin, me olemme keskeneräisiä loppuun asti.
Se, että joku saarnaaja joskus erehtyy, ei tee koko laumasta harhaoppia!
siunausta sinulle Jeesuksessa!sillä tämä lopun ajan raju eksytys on jo niin
pitkällä, että Kristus kutsuu kaikki omansa pois
näistä lopun ajan porttoseurakunnista.
Raamattu on täynnä näitä kehotuksia, tässä kaksi:
2.Kor.6:14-7:1 ja Ilm.18:3-5
Käy galleria sivullani ja toimi siellä olevan
ohjeen mukaan niin lähetän sinulle ilmaiseksi
kirjan, josta kyllä tulet tietämään missä
ihmiskunta on menossa kohti tuhoaan:- Hertha
TeuvoSuni kirjoitti:
sillä tämä lopun ajan raju eksytys on jo niin
pitkällä, että Kristus kutsuu kaikki omansa pois
näistä lopun ajan porttoseurakunnista.
Raamattu on täynnä näitä kehotuksia, tässä kaksi:
2.Kor.6:14-7:1 ja Ilm.18:3-5
Käy galleria sivullani ja toimi siellä olevan
ohjeen mukaan niin lähetän sinulle ilmaiseksi
kirjan, josta kyllä tulet tietämään missä
ihmiskunta on menossa kohti tuhoaan:Tuo on harhautusta. Onko ideasi, että hurskaina ja pelastettuina itseään pitävät siirtyvät jonkinlaisiksi pylväspyhimyksiksi, jotka eivät tikullakaan koske muihin?
---
Sitäpaitsi kumpikaan lainauksistasi ei ole evankeliumi. - hohhohhoijaa
TeuvoSuni kirjoitti:
niin paitasi olisi säästynyt, sillä onhan siellä
näin selvästi näille paidan repijöillekin sanottu:
"Vielä nytkin Herra sanoo: - Kääntykää minun
puoleeni, tehkää niin koko sydämestänne,
paastotkaa, itkekää, valittakaa.
Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne.
Palatkaa Herran, Jumalanne, luo, sillä hän on
anteeksiantava ja laupias, hän on kärsivällinen
ja hänen hyvyytensä on suuri. Hän voi muuttaa
mielensä, peruuttaa määräämänsä rangaistuksen."Mutta mitä mieltä sinä Teuvo olet kolmiyhtenäisyydestä?
Olet uusi tuttavuus minulle!
En tunne sinua!
En tiedä mitä mieltä olet asioista, vaikka olen nimesi täällä nähnytkin useaan eri otteeseen!
Ei ole ollut aikaa lueskella mitä sattuu!
"Uskonasioista ei saa riidellä",
sanoi eräs edesmennyt luterilainen sukulaiseni kerran!
Samaa sanoi eräs toinen, edesmennyt läheinen sukulainen myös!
Molemmat olivat minulle rakkaita!
Kumpikaan heistä, ei ikinä, suostunut väittelemään uskonasioista!
He uskoivat omissa oloissaan!
Mutta he eivät ikinä sanoneet edes puolikasta, pahaa sanaa minulle, eivätkä kenellekään muullekaan, en siis siinä ollut poikkeus!
He ehkä halveksisivat nyt minua!
Sinua myös!
Meitä kaikkia näillä palstoilla, keskenämme riiteleviä!
Sain kansa- sekä pyhäkoulussa käsityksen Jeesuksesta hyvänä, pelastavana ihmisenä, ja Jumalasta Yksinään Jumalana!
Nuoruudessani sain perheeni ulkopuolisilta helvetin kuvailuja sekä sillä peloitteluja!
En ymmärtänyt mistään yhtikäs mitään!
Sain noista pelotteluista hirveitä painajaisia sekä pelkotiloja!
Vasta aikuisiässä aloitin kerran Raamatun tutkimisen, omin päin, aloittaen sen Vanhasta Testamentistä!
Silloin vasta, muutaman kuukauden päästä, aamusta iltaan sairaskirjoilla, Vanhaa Testamenttiä, aamusta iltaan luettuani ja tutkiskeltuani, mitään muuta tekemättä, miltei liikuntakyvyttömänä, sain sielunrauhan itselleni!
Lopetin pelkäämästä helvettiä!
Sitten meni jokin vuosi, ennenkuin aloin taas tutkiskelemaan Raamattua, siirtyen jonkin ajan päästä sitten Uutta Testamenttiä tutkimaan!
Eikä se tutkimiseni tarkoittanut sitä, että olisin vain kerran, pikalukuna lueskellut, vaan tutkiskelin todella tarkoin kaikkea, eteeni tulevaa, ja siihen meni todella aikaa, todella paljon!
Halusin tuolla selittää sen, että aivan omin päin tutkiskelin Raamattua, luoden omin päin mielipiteeni siitä!
Halusin selittää sen, etten ole kenenkään ihmisen aivopesemä uskomaan johonkin sellaiseen, mitä en itse ole omin päin tutkinut Raamatusta, ja omin päin tullut niihin mielipiteisiini, jotka minulla nyt ovat!
Vaikka olenkin luterilainen, niin ensinnäkään en usko kolmiyhtenäisyyteen!
En ole JT!
Kaikki lahkojensa aivopesemät "tosiuskikset" väittävät aina minun olevan JT!
Kun väitän vastaan, niin vastaavat lapsellisesti, että oletpas, oletpas!
Sekin saa heidän pisteensä tippumaan silmissäni!
Selitinpähän nyt sinulle Teuvo hieman taustaani, ennenkuin kysyn mielipidettäsi seuraavasta:
Johanneksen evankeliumi:
17:1 Tämän Jeesus puhui ja nosti silmänsä taivasta kohti ja sanoi: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut;
17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
17:17 Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
JEESUS PUHUI JUMALALLE:
"...SINUT, JOKA YKSIN OLET TOTINEN JUMALA,"
Kumoaako Tuomas Jeesuksen mielestäsi?
Pitääkö uskoa Tuomasta, eikä Jeesusta?
Onko Tuomaksella, uskovaisten suhteen auktoriteettiä, yli Jeesuksen?
Onko Tuomas uskottavampi kuin Jeesus?
Tekeekö Teuvo mieli kuppi kuumaa, ennenkuin jatkat tästä?
No, käyhän Teuvo hakemassa kuppi kahvia!
Kai sinullakin Teuvo on aina kahvitermos täynnä.....kahvia, kuten hajamielisillä ihmisillä kuuluukin?
Hajamielisillä?
Tarkoitan, tutkijoilla, paljon asioita päässään pitävillä!
Kahvitermoksen käyttäjillä!
Galatalaiskirje:
3:20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
1.Timoteuksen kirje:
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Nuo copypastasin tuolta itse kirjoittamastani jutusta, Jumala-palstalta: Jeesus ei ole Jumala!
Omaanihan kopsasin!
(Älä muuten välitä, olin huono-oppinen koululainen pentuna, en oppinut pisteiden käyttöä, mutta sinä olet varmaan siitä yli, kun en niitä hallitse, etkä tuosta oppimattomuudestani välitä! Ethän? Et varmaan!)
"niillekin,
jotka täällä netissä pitkään haukottelevat. "
On tullut haukoteltua jo lähes kymmenisen vuotta, ei aina pelkästään täälläkään, vaan muuallakin, ja kun epäilen sinun olevan tavallisen pulliaisen, Isolla Alkukirjaimella, niin olet varmaankin tietoinen: passagen!
Tunnusta!
Keskustelet sielläkin!
Mutta asiasta toiseen!
Mitä mieltä olet tästä?
1.Korinttolaiskirje:
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle."
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
15:27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle." Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Daniel:
9:25 Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.
9:26 Ja kuudenkymmenen kahden vuosiviikon mentyä tuhotaan voideltu, eikä häneltä jää ketään. Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.
Sopisikohan tuohon loppuun kuva:
http://hometown.aol.com/sopheavyt/images/jesus.jpg
EI RIIDELLÄ, EIKÄ VÄITELLÄ!
KUNNIOITETAAN VAIN TOISIAMME
JA!
MINÄHÄN SIIHEN PYSTYN!
JA!
KYLLÄ VARMAAN SINÄKIN!
JA!
JOSKUS ME KAIKKI TÄÄLLÄ!
Jumalan siunausta sinulle, (toivottavasti!) ymmärtäväinen Teuvo! Hertha kirjoitti:
Tuo on harhautusta. Onko ideasi, että hurskaina ja pelastettuina itseään pitävät siirtyvät jonkinlaisiksi pylväspyhimyksiksi, jotka eivät tikullakaan koske muihin?
---
Sitäpaitsi kumpikaan lainauksistasi ei ole evankeliumi.Näin Jumala omistaan todella lopulla tekee:
"Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani
temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään
sieltä.
Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani
kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu
taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimen."
Ne porttoseurakunnista pois kutsumiset olivat
Jeesuksen ilmoituksia omilleen, ja tässä vielä yksi:
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle,
hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me
odotamme sitä kaupunkia, joka tulee."
Mihin porttoseurakuntaan sinä olisit tätä totuudesta
tietämätöntä nuorta miestä ohjaamassa ja tuhoamassa
koko hänen elämänsä?- deeku
hohhohhoijaa kirjoitti:
Mutta mitä mieltä sinä Teuvo olet kolmiyhtenäisyydestä?

Jumalan siunausta sinulle, (toivottavasti!) ymmärtäväinen Teuvo!Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala.
Room 9: 5. "heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen"
Amen! - Hertha
TeuvoSuni kirjoitti:
Näin Jumala omistaan todella lopulla tekee:
"Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani
temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään
sieltä.
Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani
kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu
taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimen."
Ne porttoseurakunnista pois kutsumiset olivat
Jeesuksen ilmoituksia omilleen, ja tässä vielä yksi:
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle,
hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me
odotamme sitä kaupunkia, joka tulee."
Mihin porttoseurakuntaan sinä olisit tätä totuudesta
tietämätöntä nuorta miestä ohjaamassa ja tuhoamassa
koko hänen elämänsä?Mikä sitten sinun mielestäsi EI ole "porttoseurakunta"?
Käsittääkseni kristinuskoon kuulu luonnollisena osana seurakuntayhteys.
Mainitse siis nimeltä ne seurakunnat, joihin sopii liittyä! Antaapi tulla. Jollei sellaisia ole, epäilen motiivejasi. - Hertha
portoista vapaa kirjoitti:
vaikka maailmassa ei enää muita olekaan kuin vain
näitä. Jokaisen porttoseurakunnan takaa löydät
jonkun ihmisopin, etkä Jumalan ilmoitusta.Eikö voisi vaihteeksi puhua viakka hutsuseurakunnasta?
- hohhohhoijaa
deeku kirjoitti:
- Tavalla tai toisella.
Taidat tietää, mihin viittasin Immanuelilla -
Jos kaipaat kertausta, lue eteenpäin:
Jes 7:14. "Sentähden Herra itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel"
Se merkitsee "Kanssamme on Jumala"
Loput osaat varmaan ynnätä yhteen, tässä messiansprofetiassa ilmoitetaan Jeesuksen alkuperä ja luonto . se on: ihmiseksi tullut Jumala.
Siunausta sinullekin Hänessä!Jollain tavalla pidän sinusta!
Muistutat paljon erästä serkkuani, jonka kanssa aina väittelin!
Kyllähän minä pidän sinusta!
Anteeksi vittuiluni!
Jumalan siunausta myös sinulle Deeku! - hohhohhoijaa
deeku kirjoitti:
Jeesus on ihmiseksi tullut Jumala.
Room 9: 5. "heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen"
Amen!Itse sekaantumalla turhiin väittelyihin, voit sen ITSE itseltäsi VIEDÄ!
Älä tule minun kanssani väittelemään!
Jumalan, eikä kenenkään muun, siunausta sinulle Deeku! - seurakuntaruumis
TeuvoSuni kirjoitti:
Näin Jumala omistaan todella lopulla tekee:
"Siitä, joka voittaa, minä teen pylvään Jumalani
temppeliin, eikä hän joudu milloinkaan lähtemään
sieltä.
Minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani
kaupungin nimen, uuden Jerusalemin, joka laskeutuu
taivaasta Jumalani luota, ja oman uuden nimen."
Ne porttoseurakunnista pois kutsumiset olivat
Jeesuksen ilmoituksia omilleen, ja tässä vielä yksi:
"Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle,
hänen häväistystään kantaen.
Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me
odotamme sitä kaupunkia, joka tulee."
Mihin porttoseurakuntaan sinä olisit tätä totuudesta
tietämätöntä nuorta miestä ohjaamassa ja tuhoamassa
koko hänen elämänsä?Jeesuksen ja seurakunnan salaisuus on suuri. Jokaisen oksan Minussa, joka ei tee hedelmää karsitaan pois ja heitetään tuleen. Nyt ei ole mitään kadotustuomiota niillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Irtojäsenillä ei mene hyvin.
Hertha kirjoitti:
Mikä sitten sinun mielestäsi EI ole "porttoseurakunta"?
Käsittääkseni kristinuskoon kuulu luonnollisena osana seurakuntayhteys.
Mainitse siis nimeltä ne seurakunnat, joihin sopii liittyä! Antaapi tulla. Jollei sellaisia ole, epäilen motiivejasi.Motiivejani saat kyllä epäillä, sillä totuus sen
kyllä kestää.
Toimi Galleria-sivullani olevan ohjeen mukaan,
niin lähetän sinullekin ilmaiseksi kirjan,
josta tämä lopun ajan raju eksytys selviää.
Kun keisari Konsatinus 300-luvulla sai Saatanalta
näyn (taivaalla ristinmerkin) ja tiedon, että sen
merkin turvin hänen maailmanvalloituksensa tulevat
onnistumaan, ja hän aloitti Jumalan nimesssä
ihmisten tappamisen, ei maailmassa ollut enää
ainuttakaan Totuuden Hengen saanutta, joka
olisi hänelle sanonut: "Pane miekkasi tuppeen.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu."
Hänestä, Saatanan Kristusta matkiva valheen henki,
Antikristus, teki tämän lopun ajan "kristinuskonsa
isän."
Sen kunniaksi, kun roomalaisten toimesta niin monet
alkuseurakunnan Totuuden Hengen saaneet tapettiin,
ja Jerusalemin temppeli tuhotiin, perusti Saatana
keskelle Roomaa Vatikaanin, oman lopun ajan
pääjohtokeskuksensa, nostaen sen johtajiksi
paavit, oman tekopyhän valhehengen edustajat
ihmishahmossa.
Tämä on juuri se, jonka Johannes sai näyssä nähdä:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat näitä seurakuntia ja iljetykset
ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkoja, moskeijoita ja rukoushuoneita.
"Koska Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
Sieltä Saatana aloitti, ihmisten riitojen seurauksena,
tämän oman maailmansa hajoittamisen mitä
ihmeellismpiin seurakuntiin, ettei kukaan eikä
koskaan pääsisi selville totuudesta.
Siinä sinulle lyhyt katsaus tämän aikakauden
synnystä, kun Saatanasta tuli tämän maailman jumala.- deeku
hohhohhoijaa kirjoitti:
Jollain tavalla pidän sinusta!
Muistutat paljon erästä serkkuani, jonka kanssa aina väittelin!
Kyllähän minä pidän sinusta!
Anteeksi vittuiluni!
Jumalan siunausta myös sinulle Deeku!Eipä tuo mtn, kuten myös.
(voi sitä serkkuparkaa ;))
Siunausta myöskin sinulle! - lyhyesti
TeuvoSuni kirjoitti:
Motiivejani saat kyllä epäillä, sillä totuus sen
kyllä kestää.
Toimi Galleria-sivullani olevan ohjeen mukaan,
niin lähetän sinullekin ilmaiseksi kirjan,
josta tämä lopun ajan raju eksytys selviää.
Kun keisari Konsatinus 300-luvulla sai Saatanalta
näyn (taivaalla ristinmerkin) ja tiedon, että sen
merkin turvin hänen maailmanvalloituksensa tulevat
onnistumaan, ja hän aloitti Jumalan nimesssä
ihmisten tappamisen, ei maailmassa ollut enää
ainuttakaan Totuuden Hengen saanutta, joka
olisi hänelle sanonut: "Pane miekkasi tuppeen.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu."
Hänestä, Saatanan Kristusta matkiva valheen henki,
Antikristus, teki tämän lopun ajan "kristinuskonsa
isän."
Sen kunniaksi, kun roomalaisten toimesta niin monet
alkuseurakunnan Totuuden Hengen saaneet tapettiin,
ja Jerusalemin temppeli tuhotiin, perusti Saatana
keskelle Roomaa Vatikaanin, oman lopun ajan
pääjohtokeskuksensa, nostaen sen johtajiksi
paavit, oman tekopyhän valhehengen edustajat
ihmishahmossa.
Tämä on juuri se, jonka Johannes sai näyssä nähdä:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat näitä seurakuntia ja iljetykset
ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkoja, moskeijoita ja rukoushuoneita.
"Koska Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
Sieltä Saatana aloitti, ihmisten riitojen seurauksena,
tämän oman maailmansa hajoittamisen mitä
ihmeellismpiin seurakuntiin, ettei kukaan eikä
koskaan pääsisi selville totuudesta.
Siinä sinulle lyhyt katsaus tämän aikakauden
synnystä, kun Saatanasta tuli tämän maailman jumala."Siinä sinulle lyhyt katsaus tämän aikakauden
synnystä, kun Saatanasta tuli tämän maailman jumala." seurakuntaruumis kirjoitti:
Jeesuksen ja seurakunnan salaisuus on suuri. Jokaisen oksan Minussa, joka ei tee hedelmää karsitaan pois ja heitetään tuleen. Nyt ei ole mitään kadotustuomiota niillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Irtojäsenillä ei mene hyvin.
jotka Kristus on ahtaassa portissa oksastanut
omaan totuuden puuhunsa.
Miksi sinäkin haluat maksaa jonkun porttoseurakunnan
jäsenmaksuja tai kirkollisveroja, kun totuuden
saisit ilmaiseksi:
"Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen!
Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa
ilmaiseksi, syökää, ottkaa maksutta viiniä ja maitoa!
Miksi punnitsette hopeaa (euroja) maksuksi siitä, mikä
ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan
siihen, mikä ei tee kylläiseksi.
Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa,
niin saatte elää! Minä teen ikuisen liiton
teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani
uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille."- Jumala rakastaa
TeuvoSuni kirjoitti:
jotka Kristus on ahtaassa portissa oksastanut
omaan totuuden puuhunsa.
Miksi sinäkin haluat maksaa jonkun porttoseurakunnan
jäsenmaksuja tai kirkollisveroja, kun totuuden
saisit ilmaiseksi:
"Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen!
Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa
ilmaiseksi, syökää, ottkaa maksutta viiniä ja maitoa!
Miksi punnitsette hopeaa (euroja) maksuksi siitä, mikä
ei ole leipää, vaihdatte työstä saamanne palkan
siihen, mikä ei tee kylläiseksi.
Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni, kuulkaa,
niin saatte elää! Minä teen ikuisen liiton
teidän kanssanne ja lupaan olla liitossani
uskollinen, niin kuin olin uskollinen Daavidille."Etkö tiennyt, että iloista kirkollisverojen maksajaa Jumala rakastaa?
"Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella, ja viini pursuu sinun kuurnistasi." - Uskova
hohhohhoijaa kirjoitti:
Ehdin jo paitani repiä!
Voihan nenä!
Ja aivan uusi vielä!
Meinaan se paita!
Sinun syysi!
Mutta!
Saat anteeksi!
Ainakin vielä tämän kerran!Toivottavasti se ei ollut kuitenkaan silkkipaita? ;)
Olet jalo, kun annoit suuren rikkomukseni anteeksi! Jumala rakastaa kirjoitti:
Etkö tiennyt, että iloista kirkollisverojen maksajaa Jumala rakastaa?
"Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella, ja viini pursuu sinun kuurnistasi."koska sen rahakirstu on pohjaton, kun sillä on
koko maailma täynnä toinen toistaan loistavimpia
temppeleitä, kirkkoja ja moskeijoita, joiden
isännäksi se kerran Jeesustakin houkutteli:
"Kaiken, koko maailman ja sen loiston minä annan
sinun valtaasi, sillä se ON ANNETTU MINUN HALTUUNI
ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.
Jos kumarrat tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, koska Jumala ei näitä ole
käyttönsä tarvinnut. Antoi roomalaisten hävittää
Jerusalemin temppelinkin, ettei kukaan voisi
sanoa: "Ainakin siellä on Jumalan temppeli."
Mutta Saatana tarvitsi, koska se rakensi taivasta
matkivan oman valtakuntansa tänne maan päälle. Sai
paavit, piispat ja papit kumartamaan, ja rakentamaan
koko maailman täyteen näitä porttotemppeleitä,
jotka ovat täynnä maailman syntivelkaa, kuten
Jumala sen Sakarjan kautta ilmoitti.
Ja kun temppelit olivat valmiit alkoivat paavit,
piispat ja papit leikkiä niissä Kristuksen seurakuntaa.- Hertha
TeuvoSuni kirjoitti:
Motiivejani saat kyllä epäillä, sillä totuus sen
kyllä kestää.
Toimi Galleria-sivullani olevan ohjeen mukaan,
niin lähetän sinullekin ilmaiseksi kirjan,
josta tämä lopun ajan raju eksytys selviää.
Kun keisari Konsatinus 300-luvulla sai Saatanalta
näyn (taivaalla ristinmerkin) ja tiedon, että sen
merkin turvin hänen maailmanvalloituksensa tulevat
onnistumaan, ja hän aloitti Jumalan nimesssä
ihmisten tappamisen, ei maailmassa ollut enää
ainuttakaan Totuuden Hengen saanutta, joka
olisi hänelle sanonut: "Pane miekkasi tuppeen.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu."
Hänestä, Saatanan Kristusta matkiva valheen henki,
Antikristus, teki tämän lopun ajan "kristinuskonsa
isän."
Sen kunniaksi, kun roomalaisten toimesta niin monet
alkuseurakunnan Totuuden Hengen saaneet tapettiin,
ja Jerusalemin temppeli tuhotiin, perusti Saatana
keskelle Roomaa Vatikaanin, oman lopun ajan
pääjohtokeskuksensa, nostaen sen johtajiksi
paavit, oman tekopyhän valhehengen edustajat
ihmishahmossa.
Tämä on juuri se, jonka Johannes sai näyssä nähdä:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat näitä seurakuntia ja iljetykset
ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkoja, moskeijoita ja rukoushuoneita.
"Koska Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
Sieltä Saatana aloitti, ihmisten riitojen seurauksena,
tämän oman maailmansa hajoittamisen mitä
ihmeellismpiin seurakuntiin, ettei kukaan eikä
koskaan pääsisi selville totuudesta.
Siinä sinulle lyhyt katsaus tämän aikakauden
synnystä, kun Saatanasta tuli tämän maailman jumala.Mistä tiedät, saiko Konstantinus todella mainitun näyn? Mistä tiedät, ettei se ollut taitavan poliittisen pelin liikkeellepanema huhu, jonka Eusebios kirjasi historiallisena totuutena?
---
Saatana ei ole mikään jumala, ei ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan.
---
Kun uskontunnustus puhuu "yhdestä, pyhästä, yhteisestä ja apostolisesta kirkosta", mitä se tarkoittaa? Onko sekin huorakirkko? Hertha kirjoitti:
Mistä tiedät, saiko Konstantinus todella mainitun näyn? Mistä tiedät, ettei se ollut taitavan poliittisen pelin liikkeellepanema huhu, jonka Eusebios kirjasi historiallisena totuutena?
---
Saatana ei ole mikään jumala, ei ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan.
---
Kun uskontunnustus puhuu "yhdestä, pyhästä, yhteisestä ja apostolisesta kirkosta", mitä se tarkoittaa? Onko sekin huorakirkko?tämän maailman jumala, koska kirjoitettu on:
"Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala
on soikaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe
Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää
valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta
Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt
meidät (minutkin) palvelemaan teitä."
Saiko Konstantinus näyn vai ei, kuitenkin hän
alkoi toimia, kuten tuon näyn antaja häneltä
edellytti.- hohhohhoijaa
Uskova kirjoitti:
Toivottavasti se ei ollut kuitenkaan silkkipaita? ;)
Olet jalo, kun annoit suuren rikkomukseni anteeksi!Me ollaan jaloja kuules molemmat!
Sinä olet uskovainen!
Minä en ole!
Siis!
Kolmiyhtenäisyyten uskovien palstalla!
Minä uskon Jumalaan!
Hei!
Enhän minä olekaan mikään pakana!
Olenhan se minäkin uskovainen!
Jos kellään ei oo mitään, sitä vastaan?
Niin että.
Minäkin poloinen,
teidän rinnallanne,
saisin tuntea itseni,
Jumalaan,
siihen Yhteen,
uskovaksi,
mutta,
kun,
ma tunnen
itseni,
niin kovin huonoksi,
teihin
verrattuina,
kolminkertaisesti!
huonommaksi!
Mutta uskon se minäkin Jumalaan,
vaikkakin vain Yhteen Ainukaiseen!
Te sentään aina päihitätätte minun YKSINKERTAISEN JUMALUSKONI, ja siitä kai minun pitäisi tuntea teille alemmuuskompleksia, mutta kun en tunne!
Anteeksi Pyhä yksinkertaisuuteni, Teidän Moninaisten rikkauksienne rinnalla!
Olette sikunattomia, kolmesti kirkastettuja, vaikka enhän minä tiedä noista asioista niin paljon, tai oikeastaan en yhtikäs mitään!
MOI!
(aikun ma ulkosuomalaisena inhoon tuota sanaa "moi", kun se ei sovi mun korvaan, joten...)
Siunausta Jumalan Nimessä! - Hertha
TeuvoSuni kirjoitti:
tämän maailman jumala, koska kirjoitettu on:
"Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala
on soikaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe
Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää
valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta
Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt
meidät (minutkin) palvelemaan teitä."
Saiko Konstantinus näyn vai ei, kuitenkin hän
alkoi toimia, kuten tuon näyn antaja häneltä
edellytti.Ja olet ehdottoman varma siitä, että tämän palstan yleisö on kadotukseen menossa? Niinkö? Kyllä vai ei?
Ja kun henkilökohtaisuudet saadaan viimeinkin käsitellyiksi, voidaan siirtyä yleisempiin asioihin. TeuvoSuni kirjoitti:
tämän maailman jumala, koska kirjoitettu on:
"Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala
on soikaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe
Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää
valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta
Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt
meidät (minutkin) palvelemaan teitä."
Saiko Konstantinus näyn vai ei, kuitenkin hän
alkoi toimia, kuten tuon näyn antaja häneltä
edellytti.Siihen jäi vielä vastaamatta.
Nehän laadittiin juuri Konstantinuksen toimesta
vain siksi, että porttoseurakuntiin saataisiin
jotakin ohjelmaa, ja saataisiin ihmiset turhaan
lausumaan, Herran, Jumalan nimen, koska Saatana
kyllä tietää ja uskoo mikä rangaistus siitäkin
kerran ihmiskuntaa kohtaan.
Raamatusta niille ei löydy ainuttakaan perustusta.Hertha kirjoitti:
Ja olet ehdottoman varma siitä, että tämän palstan yleisö on kadotukseen menossa? Niinkö? Kyllä vai ei?
Ja kun henkilökohtaisuudet saadaan viimeinkin käsitellyiksi, voidaan siirtyä yleisempiin asioihin.koska olen saanut läheltä nähdä, miten Jumala
voi valittunsa pelastaa vielä kuolinvuoteeltaan.
Siksi vastaankin ainostaan Jeesuksen sanoin:
"Ellette käänny - olette tuhon omat."- pöpi.
TeuvoSuni kirjoitti:
tämän maailman jumala, koska kirjoitettu on:
"Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa,
se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen.
Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala
on soikaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe
Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää
valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva.
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta
Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt
meidät (minutkin) palvelemaan teitä."
Saiko Konstantinus näyn vai ei, kuitenkin hän
alkoi toimia, kuten tuon näyn antaja häneltä
edellytti.Jeesuksen ristinkuolema ja voitto oli näköjään vain voimaton, turha sekä merkityksetön tapahtuma???!!!
- Uskova
hohhohhoijaa kirjoitti:
Me ollaan jaloja kuules molemmat!
Sinä olet uskovainen!
Minä en ole!
Siis!
Kolmiyhtenäisyyten uskovien palstalla!
Minä uskon Jumalaan!
Hei!
Enhän minä olekaan mikään pakana!
Olenhan se minäkin uskovainen!
Jos kellään ei oo mitään, sitä vastaan?
Niin että.
Minäkin poloinen,
teidän rinnallanne,
saisin tuntea itseni,
Jumalaan,
siihen Yhteen,
uskovaksi,
mutta,
kun,
ma tunnen
itseni,
niin kovin huonoksi,
teihin
verrattuina,
kolminkertaisesti!
huonommaksi!
Mutta uskon se minäkin Jumalaan,
vaikkakin vain Yhteen Ainukaiseen!
Te sentään aina päihitätätte minun YKSINKERTAISEN JUMALUSKONI, ja siitä kai minun pitäisi tuntea teille alemmuuskompleksia, mutta kun en tunne!
Anteeksi Pyhä yksinkertaisuuteni, Teidän Moninaisten rikkauksienne rinnalla!
Olette sikunattomia, kolmesti kirkastettuja, vaikka enhän minä tiedä noista asioista niin paljon, tai oikeastaan en yhtikäs mitään!
MOI!
(aikun ma ulkosuomalaisena inhoon tuota sanaa "moi", kun se ei sovi mun korvaan, joten...)
Siunausta Jumalan Nimessä!Kuule ystävä. Me ollaan kaikki itsessämme rupusakkia.
Jos joku väittää olevansa pyhä tai parempi kuin muut, niin hän valehtelee, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vaille.
Ainoa asia, mikä Jumalalle kelpaa, on Jeesukselta saatu lahjavanhurskaus (kelvollisuus), jonka saamme uskoessamme Jeesukseen.
Jeesuksen armoa sinulle! pöpi. kirjoitti:
Jeesuksen ristinkuolema ja voitto oli näköjään vain voimaton, turha sekä merkityksetön tapahtuma???!!!
jos ahtaasta portista sisälle pääset, ja saat
sen todella nahoissasi tuntea, miten Kristus
sinut vapauttaa Antikristuksen ihmisoppien
valheista, puhdistaa sydämen ja antaa sinne
sinetiksi Totuuden Henkensä. Tämän saman Hengen,
joka tänäänkin on koko illan pitänyt minua
tämän päätteen ääressä.- hohhohhoijaa
Uskova kirjoitti:
Kuule ystävä. Me ollaan kaikki itsessämme rupusakkia.
Jos joku väittää olevansa pyhä tai parempi kuin muut, niin hän valehtelee, sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vaille.
Ainoa asia, mikä Jumalalle kelpaa, on Jeesukselta saatu lahjavanhurskaus (kelvollisuus), jonka saamme uskoessamme Jeesukseen.
Jeesuksen armoa sinulle!Sinulla on ymmärtämystä!
Sinulla on anteeksiantoa!
Minua kohtaan!
Jumala rakastaa sinua!
Muuten et olisi voinut noin hyvin kirjoittaa!
Noin ymmärtäväisesti!
Ymmärrät!
Moni ei sitä tee!
Se siunautuu, kun ei vihaa kanna!
Jumalan siunausta sinulle!
Ystävä! - hohhohhoijaa
TeuvoSuni kirjoitti:
koska sen rahakirstu on pohjaton, kun sillä on
koko maailma täynnä toinen toistaan loistavimpia
temppeleitä, kirkkoja ja moskeijoita, joiden
isännäksi se kerran Jeesustakin houkutteli:
"Kaiken, koko maailman ja sen loiston minä annan
sinun valtaasi, sillä se ON ANNETTU MINUN HALTUUNI
ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.
Jos kumarrat tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, koska Jumala ei näitä ole
käyttönsä tarvinnut. Antoi roomalaisten hävittää
Jerusalemin temppelinkin, ettei kukaan voisi
sanoa: "Ainakin siellä on Jumalan temppeli."
Mutta Saatana tarvitsi, koska se rakensi taivasta
matkivan oman valtakuntansa tänne maan päälle. Sai
paavit, piispat ja papit kumartamaan, ja rakentamaan
koko maailman täyteen näitä porttotemppeleitä,
jotka ovat täynnä maailman syntivelkaa, kuten
Jumala sen Sakarjan kautta ilmoitti.
Ja kun temppelit olivat valmiit alkoivat paavit,
piispat ja papit leikkiä niissä Kristuksen seurakuntaa.Sinulla ei ole muuta kuin saatana,herrasi, jatkuvasti mielessäsi!
Sinä olet niin saatanan kyllästämä, etten ole muita missään tavannut!
Olet läpikotaisin paha!
Olet susi lammasten vaatteissa!
Tunnistan sinut!
Paha ei voi ottaa Jumalan siunausta vastaan!
Ajan sinut saatanan Turkuun!
Jumalan Voimalla!
Siellä koet kohtalosi!
Surkean!
Jos et ota ennen sitä Jumalan Siunausta vastaan!
Jonka tarjosin välikätenä sinulle!
Kaikki te muut!
Jumalan siunaus päällenne!
Amen! - välineitä
TeuvoSuni kirjoitti:
koska sen rahakirstu on pohjaton, kun sillä on
koko maailma täynnä toinen toistaan loistavimpia
temppeleitä, kirkkoja ja moskeijoita, joiden
isännäksi se kerran Jeesustakin houkutteli:
"Kaiken, koko maailman ja sen loiston minä annan
sinun valtaasi, sillä se ON ANNETTU MINUN HALTUUNI
ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.
Jos kumarrat tämä kaikki on sinun."
Jeesus ei kumartanut, koska Jumala ei näitä ole
käyttönsä tarvinnut. Antoi roomalaisten hävittää
Jerusalemin temppelinkin, ettei kukaan voisi
sanoa: "Ainakin siellä on Jumalan temppeli."
Mutta Saatana tarvitsi, koska se rakensi taivasta
matkivan oman valtakuntansa tänne maan päälle. Sai
paavit, piispat ja papit kumartamaan, ja rakentamaan
koko maailman täyteen näitä porttotemppeleitä,
jotka ovat täynnä maailman syntivelkaa, kuten
Jumala sen Sakarjan kautta ilmoitti.
Ja kun temppelit olivat valmiit alkoivat paavit,
piispat ja papit leikkiä niissä Kristuksen seurakuntaa.Kirkothan ovat rakennuksia, jossa Kristukseen uskovat kokoontuvat. Kyllähän rakennuksia tarvitaan, kun ei olla paimentolaiskansa erämaassa.
Missä kaksi tahi kolme on koolla Minun nimessäni, siinä minä olen läsnä heidän keskellään, on Jeesuksen lupaus.
Vai meinaat laittaa kirkot hajalle?
Mites sairaalat? eihän Jeesus tarvinnut sairaaloitakaan parantamiseen?
aiotko hajottaa nekin? välineitä kirjoitti:
Kirkothan ovat rakennuksia, jossa Kristukseen uskovat kokoontuvat. Kyllähän rakennuksia tarvitaan, kun ei olla paimentolaiskansa erämaassa.
Missä kaksi tahi kolme on koolla Minun nimessäni, siinä minä olen läsnä heidän keskellään, on Jeesuksen lupaus.
Vai meinaat laittaa kirkot hajalle?
Mites sairaalat? eihän Jeesus tarvinnut sairaaloitakaan parantamiseen?
aiotko hajottaa nekin?Ovat Saatanan synagogia, siksi Jumala antoi
roomalaisten hävittää itsensä rakennuttamankin
temppelin vain siksi, ettei kukaan pääsisi
siihen vetoamalla sanomaan:
"Onhan Jerusalemissakin Jumalan temppeli!"
Vai valehteliko Jeesus, kun sanoi, että "Teidän
temppelinne tulevat jäämään henkeä vaille."
Ja valehteliko Paavalikin sanoessaan:
"Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä..."- acim la i nen
TeuvoSuni kirjoitti:
Motiivejani saat kyllä epäillä, sillä totuus sen
kyllä kestää.
Toimi Galleria-sivullani olevan ohjeen mukaan,
niin lähetän sinullekin ilmaiseksi kirjan,
josta tämä lopun ajan raju eksytys selviää.
Kun keisari Konsatinus 300-luvulla sai Saatanalta
näyn (taivaalla ristinmerkin) ja tiedon, että sen
merkin turvin hänen maailmanvalloituksensa tulevat
onnistumaan, ja hän aloitti Jumalan nimesssä
ihmisten tappamisen, ei maailmassa ollut enää
ainuttakaan Totuuden Hengen saanutta, joka
olisi hänelle sanonut: "Pane miekkasi tuppeen.
Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu."
Hänestä, Saatanan Kristusta matkiva valheen henki,
Antikristus, teki tämän lopun ajan "kristinuskonsa
isän."
Sen kunniaksi, kun roomalaisten toimesta niin monet
alkuseurakunnan Totuuden Hengen saaneet tapettiin,
ja Jerusalemin temppeli tuhotiin, perusti Saatana
keskelle Roomaa Vatikaanin, oman lopun ajan
pääjohtokeskuksensa, nostaen sen johtajiksi
paavit, oman tekopyhän valhehengen edustajat
ihmishahmossa.
Tämä on juuri se, jonka Johannes sai näyssä nähdä:
"Suuri Babylon, maailman porttojen ja iljetysten äiti."
Portot ovat näitä seurakuntia ja iljetykset
ihmiskäsin tehtyjä temppeleitä, kirkkoja, moskeijoita ja rukoushuoneita.
"Koska Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä."
Sieltä Saatana aloitti, ihmisten riitojen seurauksena,
tämän oman maailmansa hajoittamisen mitä
ihmeellismpiin seurakuntiin, ettei kukaan eikä
koskaan pääsisi selville totuudesta.
Siinä sinulle lyhyt katsaus tämän aikakauden
synnystä, kun Saatanasta tuli tämän maailman jumala...miten kiitollinen olen siitä että selvitit minullekin tämän temppeliasian. Kukaan ei ole koskaan sitä noin selvästi ja perustellen sanonut ja selvittänyt. Ilman näitä selviä, Raamatulla perusteltuja tekstejäsi en olisi älynnyt ottaa askelta ulos luterilaisesta kirkosta. Sillä onhan se niin "luonnollista" että kirkko edustaa Jumalaa, siellä lauletaan hartaat laulut, sytytetään kynttilät, puhutaan Jumalasta... Nyt minulla ei ole mitään hinkua mennä kirkkoon. Oli minulla ennen sinun teksteihisi tutustumistakin jonkinlaista hajua siitä että kirkon touhussa on jotain mätää, mutta en ymmärtänyt asiaa niin terävästi ja selkeästi kuin nyt. En käsitä miten papit jotka työkseen Raamattua lukevat täysin jättävät huomiotta nuo Raamatunkohdat jossa kaikki heidän touhunsa osoitetaan vääriksi.
Joka tapauksessa minulla on tunne, että jo se että Jumala antoi minun nähdä nämä kirjoituksesi kirkoista ja temppeleistä täällä netissä joskus kohta vuosi sitten, se on merkkinä siitä että Jumala todella haluaa pitää minustakin huolen.
Alkuunhan sinäkin vastustelit nettikirjoittelun aloittamista, eikös se niin ollut? Mutta asia olikin ilmeisen tärkeä ja sinäkin suostuit.
Tiedän että et ota kunniaa itsellesi tästä työstäsi, eikä minun ole tarkoituskaan sinua imarrella. acim la i nen kirjoitti:
..miten kiitollinen olen siitä että selvitit minullekin tämän temppeliasian. Kukaan ei ole koskaan sitä noin selvästi ja perustellen sanonut ja selvittänyt. Ilman näitä selviä, Raamatulla perusteltuja tekstejäsi en olisi älynnyt ottaa askelta ulos luterilaisesta kirkosta. Sillä onhan se niin "luonnollista" että kirkko edustaa Jumalaa, siellä lauletaan hartaat laulut, sytytetään kynttilät, puhutaan Jumalasta... Nyt minulla ei ole mitään hinkua mennä kirkkoon. Oli minulla ennen sinun teksteihisi tutustumistakin jonkinlaista hajua siitä että kirkon touhussa on jotain mätää, mutta en ymmärtänyt asiaa niin terävästi ja selkeästi kuin nyt. En käsitä miten papit jotka työkseen Raamattua lukevat täysin jättävät huomiotta nuo Raamatunkohdat jossa kaikki heidän touhunsa osoitetaan vääriksi.
Joka tapauksessa minulla on tunne, että jo se että Jumala antoi minun nähdä nämä kirjoituksesi kirkoista ja temppeleistä täällä netissä joskus kohta vuosi sitten, se on merkkinä siitä että Jumala todella haluaa pitää minustakin huolen.
Alkuunhan sinäkin vastustelit nettikirjoittelun aloittamista, eikös se niin ollut? Mutta asia olikin ilmeisen tärkeä ja sinäkin suostuit.
Tiedän että et ota kunniaa itsellesi tästä työstäsi, eikä minun ole tarkoituskaan sinua imarrella.Pyhä Henki sen paljasti, ja minä sainkin käydä
kanssasi todella asiallisia keskusteluja, jotka
olivat kaukana siitä, mitä tässäkin näiden
hurmahenkisten tekopyhitettyjen kanssa saa käydä.
Monta heistä on poistunut, mutta aina on Saatanalla
laittaa uutta miestä ja naista tilalle. sillä onhan
tällä valheen hengellä joukkoja kuin meren rannalla
hiekkaa.
Sinun pelastumisesi suhteen en minä ole mitään
erityistä tehnyt. En muuta, kuin kertonut vain
totuuden. Ja sitten ihminen, joka ei vielä ole
täydellisesti langennut Saatanan ansaan, sen
kuullessaan alkaa itsekin tajuta, että tuo
ihminen saattaa sittenkin olla oikeassa,
niin silloin tapahtuu taivaassa se, josta
Naomillekin kerroin:
"Minä en rukoile vain heidän puolesta (siis jo Jeesuksen omien),
vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa
tähden uskovat minuun."
Ja kun Jeesus taivaassa alkaa rukoilla jonkun
ihmisen puolesta, se helpottaa suuresti siihen,
että Saatana vähitellen otteensa tästä ihmisestä
irroittaa.
Jos et vielä koe päässeesi ahtaasta portista
sisälle, ei se kuitenkaan kovin kaukana ole.
Jeesuskin sanoi kerran eräälle eräälle:
"Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta."
Minä en todella halunnut tulla tänne kirjoittamaan,
kun vuosi sitten vasta laajakaistan sain ja
tätä systeemiä opettelin. En siksi, koska näin
minkälaista soopaa uskontokeskustelutkin olivat
täynnä.
Sitten kerran vain Pyhä Henki sanoi: "Kokeile
mitä täällä saa aikaan totuus?"
Ja täällä sitä nyt on vuosi oltu, ja tulokset
ovat kaikkien tutkittavana.- kokoontuu
TeuvoSuni kirjoitti:
Ovat Saatanan synagogia, siksi Jumala antoi
roomalaisten hävittää itsensä rakennuttamankin
temppelin vain siksi, ettei kukaan pääsisi
siihen vetoamalla sanomaan:
"Onhan Jerusalemissakin Jumalan temppeli!"
Vai valehteliko Jeesus, kun sanoi, että "Teidän
temppelinne tulevat jäämään henkeä vaille."
Ja valehteliko Paavalikin sanoessaan:
"Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä..."valehteliko Jeesus?
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä." kokoontuu kirjoitti:
valehteliko Jeesus?
"Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."Huomaa: "minun nimessäni", ei minkään porttoseurakunnan
oppien mukaisen Antikristuksen ilmoittaman
jeesuksen nimessä.
Siksi en kirjoita tällaisen jeesuksen nimeä
edes isolla alkukirjaimella.- Totuuden Henki
TeuvoSuni kirjoitti:
Huomaa: "minun nimessäni", ei minkään porttoseurakunnan
oppien mukaisen Antikristuksen ilmoittaman
jeesuksen nimessä.
Siksi en kirjoita tällaisen jeesuksen nimeä
edes isolla alkukirjaimella."Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
...eriseurat...on sinun ongelmasi (Gal.5:20-21)
- hohhohhoijaa
Matteuksen evankeliumi:
6:9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
6:10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
6:11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
6:12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
6:13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen].
6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.- Trubaduuri
Tämä edellä oleva viesti on tämän viestiketjun paras ja antoisin osio ehdottomasti.
Trubaduuri kirjoitti:
Tämä edellä oleva viesti on tämän viestiketjun paras ja antoisin osio ehdottomasti.
kiistää etteikö Jeesuksen omat sanat opetukset
ole parasta.
Ne ovat parasta, kaikki kaikessa.
Mutta kysymys kuuluu ovatko ne todella
parasta?
Vai onko sydän kuitenkin kiinnittynyt
johonkin muuhun?
Niin että onko vain huulten höpinää, pään
tietoa, pään uskoa, usko?- käärmelahti
ArmiK kirjoitti:
kiistää etteikö Jeesuksen omat sanat opetukset
ole parasta.
Ne ovat parasta, kaikki kaikessa.
Mutta kysymys kuuluu ovatko ne todella
parasta?
Vai onko sydän kuitenkin kiinnittynyt
johonkin muuhun?
Niin että onko vain huulten höpinää, pään
tietoa, pään uskoa, usko?ArmiK hyvä, mutta miksi sinun pitää taas jättää "takaportti" Jeesuksen sanojenkin edessä?
käärmelahti kirjoitti:
ArmiK hyvä, mutta miksi sinun pitää taas jättää "takaportti" Jeesuksen sanojenkin edessä?
se ei ihmistä hyödytä vaikka miten hän
Raamatun totuuksia esille tuo, mutta hänen
sydämensä on kaukana Totuuksien tuojasta
Jeesuksesta.
Tästä maailmasta olen todella joutunut hakoteille.
Parhaillaankin olen kaatopaikalla, jossa
Paavalikin kerran oleskeli, sillä
"Tähänkin päivään saakka olemme olleet koko maailman
kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa."- Uskova
Väitteeni, jonka esitin keskustelun aloitukseksi osoittautui murheellisella tavalla todeksi käydyssä keskustelussa.
Jeesus ottaa vastaa jokaisen Hänen puoleensa kääntyvän ja syntinsä tunnustavan ja hylkäävän, mutta eräät julkeavat röyhkeästi väittää ominen oppeinensa, ettei Jeesus suinkaan ole sinua hyväksynyt, vaan antikristuksen puoleen sinä olet kääntynyt! Hurjaa eksytävää röyhkeyttä kiistää Jeesuksen armolupaus! Saatana nauraa ja ilakoitsee tällaisesta hengellisestä puoskaroinnista, mutta Pyhä Henki murehtii sitä. Näinä lopun aikoina näitä Jeesuksen lupausten kiistäjiä tulee aina vain lisää ja eksymys pahenee. Mutta, joka loppuun asti pitää kiinni Jeesuksen sovintoverestä jatkuvasti parannusta tehden, pelastuu, sillä Jeesus pitää huolen omistaan! Hän ei hylkää, vaikka koko maailma huutaisi jotain muuta!- Naomi
Kyllä sinä jaksat herjata Jumalan Sanaa. Olet paatumuksen tilassa. Sinulle Jeesus on pilkka, jota voi häväistä tuolla synnin suosimisella; kuten epäjumalienpalvonnalla.
Milloin sinä opit kunnioittamaan Sanaa. Sana on Tosi. Sanassa on kerrottu lopunaikojen eksytyksestä, johon sinäkin olet joutunut...
Timo? - Uskova

Timo?Näytä toteen, missä herjasin.
Jeesukseen turvautuva ei ole eksyksissä.
Jeesuksen varaan kaiken laittava usko ei todellakaan ole paatumusta.
En käsitä, miten voit väittää minua synnin suosijaksi. Elän lähellä Jeesusta ja teen parannusta päivittäin.
Näytä toteen, missä herjasin.
Jos herjaaminen on sitä, että turvautuu Jeesukseen, niin sitten kai me kaiketi puhumme eri kieltä.
Jeesus on minun Herrani ja lepään ainoastaan Hänen sovitustyönsä varassa.
Jeesusta herjattiin ja ymmärrän sen, että minulle kuuluu sama osa, koska niin on Sanassa luvattu. - Naomi
Uskova kirjoitti:
Näytä toteen, missä herjasin.
Jeesukseen turvautuva ei ole eksyksissä.
Jeesuksen varaan kaiken laittava usko ei todellakaan ole paatumusta.
En käsitä, miten voit väittää minua synnin suosijaksi. Elän lähellä Jeesusta ja teen parannusta päivittäin.
Näytä toteen, missä herjasin.
Jos herjaaminen on sitä, että turvautuu Jeesukseen, niin sitten kai me kaiketi puhumme eri kieltä.
Jeesus on minun Herrani ja lepään ainoastaan Hänen sovitustyönsä varassa.
Jeesusta herjattiin ja ymmärrän sen, että minulle kuuluu sama osa, koska niin on Sanassa luvattu.Ei tuo sinun tekstisi ole Jumalan Sanan kunnioitusta. Se on sitä eksytettyjen ihmisoppien kyllästämää... se on suuri herja tuo epäjumalainpalvonta...johon sinä olet syyllistynyt, kun niitä ihmisiä seuraat.
Sinä teet halvaksi Jeesuksen ristintyön... et edes usko suoraa Jumalan Sanaa, jota olen sinulle koittanut tuoda esille Raamatusta.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Minä olen kertonut sinulle Timo näitä asioita jo useamman kerran... mutta kun sinun silmäsi eivät näe... niin et sinä ymmärrä. - deeku
Uskova kirjoitti:
Näytä toteen, missä herjasin.
Jeesukseen turvautuva ei ole eksyksissä.
Jeesuksen varaan kaiken laittava usko ei todellakaan ole paatumusta.
En käsitä, miten voit väittää minua synnin suosijaksi. Elän lähellä Jeesusta ja teen parannusta päivittäin.
Näytä toteen, missä herjasin.
Jos herjaaminen on sitä, että turvautuu Jeesukseen, niin sitten kai me kaiketi puhumme eri kieltä.
Jeesus on minun Herrani ja lepään ainoastaan Hänen sovitustyönsä varassa.
Jeesusta herjattiin ja ymmärrän sen, että minulle kuuluu sama osa, koska niin on Sanassa luvattu.kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa, sillä palkka jonka saatte taivaissa on oleva suuri.
Jep. Olet varmasti todennut, ettei näitä keskusteluja kannata käydä. Vähän surettaa, kun ukovat ihmiset näin hyökkäävät toisiaan kohtaan.
Näistä palstoista on tullut oikea sielunvihollisen temmellyskenttä :(
Onneksi eräät, kuten sinä ja Timoriepu ja muukalainen12 ovat sentään osanneet pitää keskustelun rakkaudellisena. Jatkakaa samaa rataa, ja muistetaan tätä palstaa ja toisiamme rukouksin.
Siunausta Jeesuksessa! deeku kirjoitti:
kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa, sillä palkka jonka saatte taivaissa on oleva suuri.
Jep. Olet varmasti todennut, ettei näitä keskusteluja kannata käydä. Vähän surettaa, kun ukovat ihmiset näin hyökkäävät toisiaan kohtaan.
Näistä palstoista on tullut oikea sielunvihollisen temmellyskenttä :(
Onneksi eräät, kuten sinä ja Timoriepu ja muukalainen12 ovat sentään osanneet pitää keskustelun rakkaudellisena. Jatkakaa samaa rataa, ja muistetaan tätä palstaa ja toisiamme rukouksin.
Siunausta Jeesuksessa!iloitkaa meidän muutamien Kristuksen omienkin
puolesta, koska me emme pysty tämän maailman
jumalan omien kanssa iloitsemaan. Ei siihen
pystynyt Jeesuskaan:
"Totisesti, totisesti; te saatte itkeä ja
valittaa, mutta maailma iloitsee."
Suurin ilojuhla näillä porttoseurakunnilla on
sen jälkeen kun he tappavat ne kaksi viimeistä
Kristuksen lähettämää profeettaa:
"Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan,
pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja,
sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin
vaivanneet maan asukkaita."
Monin verroin pahemmin he teitä vaivaat, kun
heidän edellä lähetetty Teuvo Suni on teitä vaivannut.
Vaikka minunkin henkeä on jo useamman kerran
uhattu ja usutettu viranomaisia minut pidättämään
ja toimittamaan telkien taakse.- Uskova
Naomi kirjoitti:
Ei tuo sinun tekstisi ole Jumalan Sanan kunnioitusta. Se on sitä eksytettyjen ihmisoppien kyllästämää... se on suuri herja tuo epäjumalainpalvonta...johon sinä olet syyllistynyt, kun niitä ihmisiä seuraat.
Sinä teet halvaksi Jeesuksen ristintyön... et edes usko suoraa Jumalan Sanaa, jota olen sinulle koittanut tuoda esille Raamatusta.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Minä olen kertonut sinulle Timo näitä asioita jo useamman kerran... mutta kun sinun silmäsi eivät näe... niin et sinä ymmärrä.Jeesus on Jumala, joten Hänen palvomisensa ei todellakaan ole epäjumalanpalvontaa.
Jossain merkityksessä olemme uskossamme itse kukin myös ihmisistä riippuvaisia, koska Sanan saarna välittyy ihmisten välittämänä, mutta se ei tee minusta ihmisten seuraajaa. Ketään ihmistä en palvo, enkä seuraa. Miksi seuraisinkaan, sillä jokainen ihminen on itsessään kurja syntinen, sekin jossa Jeesus on saanut jo työnsä hiukan pitemmälle viedä.
Jeesus Kristus on ainoa, jota kannattaa seurata, sillä Hän on ainoa täydellinen ja Hän on uskollinen omiaan kohtaan, eikä hylkää, vaan auttaa ja rohkaisee loppuun asti. Hyvä on Herra Jeesus omiaan kohtaan, sen olen itsekin saanut kokea. Olisin jo tuhoutunut, jos ei Jeesus olisi minua pelastanut. - Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
iloitkaa meidän muutamien Kristuksen omienkin
puolesta, koska me emme pysty tämän maailman
jumalan omien kanssa iloitsemaan. Ei siihen
pystynyt Jeesuskaan:
"Totisesti, totisesti; te saatte itkeä ja
valittaa, mutta maailma iloitsee."
Suurin ilojuhla näillä porttoseurakunnilla on
sen jälkeen kun he tappavat ne kaksi viimeistä
Kristuksen lähettämää profeettaa:
"Maan asukkaat iloitsevat heidän kohtalostaan,
pitävät juhlia ja lähettävät toisilleen lahjoja,
sillä nuo kaksi profeettaa olivat pahoin
vaivanneet maan asukkaita."
Monin verroin pahemmin he teitä vaivaat, kun
heidän edellä lähetetty Teuvo Suni on teitä vaivannut.
Vaikka minunkin henkeä on jo useamman kerran
uhattu ja usutettu viranomaisia minut pidättämään
ja toimittamaan telkien taakse.Uskovalla on sekä surunaiheita, että ilonaiheita.
Suru johtuu synnistä ja rakkaudettomuudesta, ilo siitä, jos edes joku kääntyy Jeesuksen puoleen tai saa rohkaisua Häneltä, joka rakastaa omiaan ja pitää heistä huolen. Uskova kirjoitti:
Uskovalla on sekä surunaiheita, että ilonaiheita.
Suru johtuu synnistä ja rakkaudettomuudesta, ilo siitä, jos edes joku kääntyy Jeesuksen puoleen tai saa rohkaisua Häneltä, joka rakastaa omiaan ja pitää heistä huolen.Jeesuksen puoleen, mutta kun lähes koko itseään
kristittyinä pitävä ihmiskunta kulkeekin
porttopappien perässä, joten älkää ihmetelkö
näitä Jeesuksen sanoja:
"Mutta kun Ihmisen POika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä."- Uskova
Naomi kirjoitti:
Ei tuo sinun tekstisi ole Jumalan Sanan kunnioitusta. Se on sitä eksytettyjen ihmisoppien kyllästämää... se on suuri herja tuo epäjumalainpalvonta...johon sinä olet syyllistynyt, kun niitä ihmisiä seuraat.
Sinä teet halvaksi Jeesuksen ristintyön... et edes usko suoraa Jumalan Sanaa, jota olen sinulle koittanut tuoda esille Raamatusta.
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Minä olen kertonut sinulle Timo näitä asioita jo useamman kerran... mutta kun sinun silmäsi eivät näe... niin et sinä ymmärrä.Toivon hartaasti, ettet niin herkästi syyttele minua, jos et minusta siihen löydä aihetta. Muista: Saatana on syyttäjä. Uskovat on Jeesus lähettänyt kertomaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka armahtaa jokaisen Hänen puoleensa kääntyvän katuvan syntisen ja on lisäksi varsinkin uskovien Vapahtaja! Millainen Jeesus meillä onkaan! Hallelujaa! Ylistys Hänelle iankaikkisesti!
- Naomi
Uskova kirjoitti:
Toivon hartaasti, ettet niin herkästi syyttele minua, jos et minusta siihen löydä aihetta. Muista: Saatana on syyttäjä. Uskovat on Jeesus lähettänyt kertomaan evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, joka armahtaa jokaisen Hänen puoleensa kääntyvän katuvan syntisen ja on lisäksi varsinkin uskovien Vapahtaja! Millainen Jeesus meillä onkaan! Hallelujaa! Ylistys Hänelle iankaikkisesti!
Kyllä kaikki sinun tekstisi huokuvat oikein herjaa! Tuo, että et usko edes ahtaaseen porttiin, vaikka Sanastakin olen sen sinulle poiminut useita kertoja.
Myös uudestaankasteesi on täysin Sanan vastaista. Tähänkin olen laittanut sinulle selvän Sanan paikan jo aiemmin.
Saan laittaa sinulle koko ajan samoja asioita... etkä sinä silti näe. - Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
Jeesuksen puoleen, mutta kun lähes koko itseään
kristittyinä pitävä ihmiskunta kulkeekin
porttopappien perässä, joten älkää ihmetelkö
näitä Jeesuksen sanoja:
"Mutta kun Ihmisen POika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä."Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.
- Uskova
Naomi kirjoitti:
Kyllä kaikki sinun tekstisi huokuvat oikein herjaa! Tuo, että et usko edes ahtaaseen porttiin, vaikka Sanastakin olen sen sinulle poiminut useita kertoja.
Myös uudestaankasteesi on täysin Sanan vastaista. Tähänkin olen laittanut sinulle selvän Sanan paikan jo aiemmin.
Saan laittaa sinulle koko ajan samoja asioita... etkä sinä silti näe.Muuta porttia ei ole kuin Jeesus Kristus, jonka kautta on meillä pääsy Isän luo. Vai voitko väittää jotain muuta?
- Naomi
Uskova kirjoitti:
Muuta porttia ei ole kuin Jeesus Kristus, jonka kautta on meillä pääsy Isän luo. Vai voitko väittää jotain muuta?
No johan minä olen sen sinulle melkein "tuhat" kertaa laittanut, etkä vieläkään näe... Sokeat ovat silmäsi... todella sokeat.
Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Kyllä... Jeesus on ovi... mutta sinä olet kulkenut oven ohitse. Uskova kirjoitti:
Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.
Ihmisten käsien alta saadusta opista tai peräti
uudesta kasteesta. Olen tavannut sellaisenkin
ihmisen, joka on antanut kastaa itsensä jo
kolme kertaa, ja näin varmistanut, ettei sieltä
totuuteen juuri enää ole paluuta.- Uskova
Naomi kirjoitti:
No johan minä olen sen sinulle melkein "tuhat" kertaa laittanut, etkä vieläkään näe... Sokeat ovat silmäsi... todella sokeat.
Niin Jeesus vielä sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: minä olen lammasten ovi.
Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
Kyllä... Jeesus on ovi... mutta sinä olet kulkenut oven ohitse.Olen
Jeesuksen
oma.
Hän
ei
heitä
sitä
pois,
joka
Hänen
luoksensa
tulee.
Oliko
riittävän
ymmärrettävästi
sanottu? - acim la i nen
TeuvoSuni kirjoitti:
Ihmisten käsien alta saadusta opista tai peräti
uudesta kasteesta. Olen tavannut sellaisenkin
ihmisen, joka on antanut kastaa itsensä jo
kolme kertaa, ja näin varmistanut, ettei sieltä
totuuteen juuri enää ole paluuta.Mitä tarkoittaisi kolmesti kastetun totuuteen palaaminen? Eikö sitä että hän myöntäisi että ne kaksi viimeistä kastetta olivat vääriä. Kun ajattelet sen olevan lähes mahdotonta, tarkoitatko sitä että ihmisen on erittäin vaikea myöntää että ylimääräiset kasteet olivat turhia ja vääriä? Ja onko tässä hommassa vielä jotain muutakin vaikeutta? Ylimääräisten kasteiden mukana tulee usein päähän muitakin väärinkäsityksiä jotka myös on korjattava.
Miksi muuten ihmiset kokevat tarvetta ottaa ylimääräisen kasteen? Ajattelevatko se olevan välttämätön temppu itsensä pelastamiseksi? acim la i nen kirjoitti:
Mitä tarkoittaisi kolmesti kastetun totuuteen palaaminen? Eikö sitä että hän myöntäisi että ne kaksi viimeistä kastetta olivat vääriä. Kun ajattelet sen olevan lähes mahdotonta, tarkoitatko sitä että ihmisen on erittäin vaikea myöntää että ylimääräiset kasteet olivat turhia ja vääriä? Ja onko tässä hommassa vielä jotain muutakin vaikeutta? Ylimääräisten kasteiden mukana tulee usein päähän muitakin väärinkäsityksiä jotka myös on korjattava.
Miksi muuten ihmiset kokevat tarvetta ottaa ylimääräisen kasteen? Ajattelevatko se olevan välttämätön temppu itsensä pelastamiseksi?Kun Saatanan henki saa ihmisten käsien kautta oman
tekopyhän uskonsa ujutettua ihmiseen, ja kun
joku ihminen sitten aistii, ettei saanutkaan
sellaista uskoa, jollaiseksi uskon kuvitteli,
ja alkaa ensiksi epäillä, että se johtuu siitä,
että hänet on lapsena väärin kastettu.
Kun tällainen epäily, jota Raamatussa sanotaan
epäuskoksi, saa ihmisessä täyden vallan, ja
kun hänelle vielä vakuutetaan, että sinun on
mentävä uskovien kasteelle, niin sitten elämäsi
vasta muuttuu.
Ja niin kävi tälle tuntemalleni kaverille. Hän
meni helluntailaisten kastealtaaseen, ja kun aikaa
kului, hän huomasi, ettei vieläkään saanut
sydämeensä kaipaamaansa uskoa, niin sitten
hänen elämäänsä ilmestyi joku villi ja vapaa
profeetta, joka vei hänet yhdelle erämaa-lammelle,
ja kastoi siellä vielä kolmannen kerran.
Tässä vaiheessa tämän kaverin tapasin, enkä
voinut muuota todeta kuin sen, että hän oli jo
täysin paatuneessa tilassa.
Kyllä sinä tästäkin keskustelusta näet miten
vaikeaa on näiden uudelleen kastettujen tai
ihmisten käsien alta saatun hengen jälkeen enää
palata kaipaamaan elämäänsä sitä yhtä ja
ainoaa tervettä oppia:
"Eivät siedä kuulla tervettä oppia..."
Ja kun näille harhaoppisille sitten jakelee
nuhteita, kuten Raamattu kehottaa:
"Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen,
jotta muutkin pelkäisivat."
Niin täältä olet voinut seurata, minkälainen
mellakka siitä nousee.
Saatanan toimintahan perustuu kaikenlaisiin
temppuihin, ja sen saatanallisen voiman käyttöön.
Kai sinä muistat sen, jonka sinullekin kerroin,
miten Jumala antoi itsenäisyyspäivän aamuna
1992 tuon voiman tulla hetkeksi käteeni?
Ja vielä ihmisen totuuteen palaamisesta. Kun
Saatana on kerran ihmisopeilla ihmisestä muka
ulos ajettu, niin se hetken harhailee autiolla
seudulla ja palaa takaisin katsomaan, minkä
lainen siitä huoneesta tuli, josta hänet pois
ajettiin.
Ja kun se sitten näkee sen huoneen ihmisoppien
mukaisessa järjestyksessä, ja toteaa, ettei
sinne Pyhä Henki asettunutkaan, niin silloin
se palaa sinne takaisin ja tuo mukanaan vielä
ne seitsemän vieläkin pahempaa henkeä, niin
miten siitä ihminen enää voi totuuteen palata,
koska näin on kirjoitettu:
"Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa."
Lue tämä vielä Raamatusta: Matt.12:43-45.
Täällä on, ja on ollut monta nimimerkkiä, joiden
sydämessä on jo nämä kaikki Saatanan henget:
Sen perushenki 7 vielä pahempaa henkeä.
Ja nämä hengethän ovat ihmisten mielestä ihania
henkiä, siksi niitä hurmahengiksi kutsutaankin.Uskova kirjoitti:
Olen
Jeesuksen
oma.
Hän
ei
heitä
sitä
pois,
joka
Hänen
luoksensa
tulee.
Oliko
riittävän
ymmärrettävästi
sanottu?Jätit kertomatta minkä porttoseurakunnan
jeesuksen oma sinä olet.Uskova kirjoitti:
Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.
todella totta Jeesus tuntee omansa.
Tunteeko Jeesus sinut, tunnetko sinä Jeesuksen?
Oletko siis käynyt ahtaasta portista sisälle
ja näin siten päässyt kohtaamaan Elävän Herran
Jeesuksen?
Tässä näissä kesksteluissa ei ole kyse siitä
että uskovat tappelevat keskenään.
Ei, ei, ja vielä kerran ei.
Siis aivan muusta.
Ensinnäkään ne jotka ovat saaneet käydä ahtaasta
portista sisälle Elämän kaidalle Tielle,
ovat näin kohdanneet Jeesuksen ja saaneet sen
todellisen Uskon jonka Jumala vain voi antaa,
lahjoittaa.
He ovat saaneet Pyhän Hengen oppaaksi ja
johdattajaksi kaikkeen Jumalan Totuuteen.
He ovat Uskovia eikä heidän välillään ole kiistaa
ei tappelua.
Siis todellisten Jumalan lasten kesken on todellinen yhteys Jumalan Pyhän Hengen luoma
ykseys, yhteys.
Mutta se mikä täällä vallitsee onkin siis
Uskovien ja uskovien välillä.
Vaikka tämäkin taistelu ei kohdistu itse ihmisiin
vaan se on kahden eri hengen taistelua.
Me jotka olemme Jumalasta näemme tämän,
näemme todella sen kuinka maailma on pahan
vallassa.
Mutta jotka vieraan hengen alla ovat he sanovat:
rauhaa vain, rauhaa vain ei mitään hätää.
Niin..
Miksi ette usko.
Raamatun Sanassa on selvästi osoitettu mikä
on tie Isän luo.
Niin sanotte se on Jeesus.
Näin on, mutta jos ette Jeesusta ole kohdanneet
ei hän milloinkaan ole voinut sydäntenne Herraksi
tulla.
Mutta te ette usko.
Luulette uskovanne.
Mutta teillä ei ole uskoa sitä Jumalalta saatua
Uskoa joka todella on perustettu Jeesus kalliolle
jota mitkään väärät opintuulet ei voi huojuttaa.
Sanotte meillä on luja usko olemme jeesuksessa,
mutta minä sanon te ette ole Elävän Herran
Jeesuksen omia.
Sanomanne paljastaa.
Te olette eksytettyja ja olette eksyttämässä.
Teillä on tämänmaailman miellyttämisen evankeliumi.- joku Waan
TeuvoSuni kirjoitti:
Jätit kertomatta minkä porttoseurakunnan
jeesuksen oma sinä olet.että sinä olet jo 69 vuotias mies ja noin lapsellinen vielä. vaikka niinhän sitä sanotaan, että vanhemmiten tullaan lapsiksi jälleen. sinun puheisiin pitäisi varmaan alkaa suhtautumaan kuin syyntakeettoman lapsen puheisiin.
onko kivaa täällä kirjoitella päivät pitkät puuta heinää? - Naomi
joku Waan kirjoitti:
että sinä olet jo 69 vuotias mies ja noin lapsellinen vielä. vaikka niinhän sitä sanotaan, että vanhemmiten tullaan lapsiksi jälleen. sinun puheisiin pitäisi varmaan alkaa suhtautumaan kuin syyntakeettoman lapsen puheisiin.
onko kivaa täällä kirjoitella päivät pitkät puuta heinää?Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
joku Waan kirjoitti:
että sinä olet jo 69 vuotias mies ja noin lapsellinen vielä. vaikka niinhän sitä sanotaan, että vanhemmiten tullaan lapsiksi jälleen. sinun puheisiin pitäisi varmaan alkaa suhtautumaan kuin syyntakeettoman lapsen puheisiin.
onko kivaa täällä kirjoitella päivät pitkät puuta heinää?kun ei omasta päästä tarvitse aiheita etsiä,
koska kirjoitettu on:
"Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan
sinut vastuuseen hänestä.
Ellet sinä puhu hänelle, ellet varoita häntä hänen
elämänmenostaan, hän kuolee syntiensä tähden -
ja hänen kuolemastaan minä vaadin tilille sinut.
Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen vaelluksestaan
ja kehotat häntä kääntymään tieltään eikä hän
silti käänny, hän kyllä kuolee syntiensä tähden,
mutta sinä pelastat elämäsi."
Nyt olet siis sinäkin, jumalaton, saanut varoituksen,
sillä ei Totuuden Henki sano, että totuus on:
"puuta heinää", se on sitä vain Saatanan valheen
hengelle, joka sinunkin sydämessäsi asuu.- Uskova
ArmiK kirjoitti:
todella totta Jeesus tuntee omansa.
Tunteeko Jeesus sinut, tunnetko sinä Jeesuksen?
Oletko siis käynyt ahtaasta portista sisälle
ja näin siten päässyt kohtaamaan Elävän Herran
Jeesuksen?
Tässä näissä kesksteluissa ei ole kyse siitä
että uskovat tappelevat keskenään.
Ei, ei, ja vielä kerran ei.
Siis aivan muusta.
Ensinnäkään ne jotka ovat saaneet käydä ahtaasta
portista sisälle Elämän kaidalle Tielle,
ovat näin kohdanneet Jeesuksen ja saaneet sen
todellisen Uskon jonka Jumala vain voi antaa,
lahjoittaa.
He ovat saaneet Pyhän Hengen oppaaksi ja
johdattajaksi kaikkeen Jumalan Totuuteen.
He ovat Uskovia eikä heidän välillään ole kiistaa
ei tappelua.
Siis todellisten Jumalan lasten kesken on todellinen yhteys Jumalan Pyhän Hengen luoma
ykseys, yhteys.
Mutta se mikä täällä vallitsee onkin siis
Uskovien ja uskovien välillä.
Vaikka tämäkin taistelu ei kohdistu itse ihmisiin
vaan se on kahden eri hengen taistelua.
Me jotka olemme Jumalasta näemme tämän,
näemme todella sen kuinka maailma on pahan
vallassa.
Mutta jotka vieraan hengen alla ovat he sanovat:
rauhaa vain, rauhaa vain ei mitään hätää.
Niin..
Miksi ette usko.
Raamatun Sanassa on selvästi osoitettu mikä
on tie Isän luo.
Niin sanotte se on Jeesus.
Näin on, mutta jos ette Jeesusta ole kohdanneet
ei hän milloinkaan ole voinut sydäntenne Herraksi
tulla.
Mutta te ette usko.
Luulette uskovanne.
Mutta teillä ei ole uskoa sitä Jumalalta saatua
Uskoa joka todella on perustettu Jeesus kalliolle
jota mitkään väärät opintuulet ei voi huojuttaa.
Sanotte meillä on luja usko olemme jeesuksessa,
mutta minä sanon te ette ole Elävän Herran
Jeesuksen omia.
Sanomanne paljastaa.
Te olette eksytettyja ja olette eksyttämässä.
Teillä on tämänmaailman miellyttämisen evankeliumi.Tunnen Jeesuksen omana henkilökohtaisena Vapahtajanani.
Olen käynyt ahtaasta portista, joka on Jeesus itse. Mitään erillistä porttia ei ole, vaan ainoastaan yksi ainoa, Jeesus Kristus. Kahta ovea EI ole.
En itsekään miellä näitä keskusteluita varsinaisesti ihmisten välisiksi, vaan taisteluksi pahuuden voimia vastaan, jotka pyrkivät horjuttamaan Jeesukseen uskovien luottamusta Jeesukseen, joka on varsinkin uskovien vapahtaja.
Evankeliumi on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, joka on kuollut ja kärsinyt jokaisen ihmisen syntien tähden, mutta Hän on ylösnoussut ja antaa armonsa jokaiselle, joka käy ovesta (portista, jos niin haluat) sisälle Jumalan lasten vapauteen. Usko ja mielenmutos kuuluvat yhteen ja samaan lahjaan, jonka Jumala lahjoittaa sille, joka taipuu syntisenä ristin juurelle. Uskova kirjoitti:
Tunnen Jeesuksen omana henkilökohtaisena Vapahtajanani.
Olen käynyt ahtaasta portista, joka on Jeesus itse. Mitään erillistä porttia ei ole, vaan ainoastaan yksi ainoa, Jeesus Kristus. Kahta ovea EI ole.
En itsekään miellä näitä keskusteluita varsinaisesti ihmisten välisiksi, vaan taisteluksi pahuuden voimia vastaan, jotka pyrkivät horjuttamaan Jeesukseen uskovien luottamusta Jeesukseen, joka on varsinkin uskovien vapahtaja.
Evankeliumi on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, joka on kuollut ja kärsinyt jokaisen ihmisen syntien tähden, mutta Hän on ylösnoussut ja antaa armonsa jokaiselle, joka käy ovesta (portista, jos niin haluat) sisälle Jumalan lasten vapauteen. Usko ja mielenmutos kuuluvat yhteen ja samaan lahjaan, jonka Jumala lahjoittaa sille, joka taipuu syntisenä ristin juurelle.Mitä Jeesus sinulle tuolla ahtaan portin takana
sanoi, ja minkälaisen tehtävän hän sinulle antoi.
Jeesus ja ahdas portti on kaksi eri asiaa,
koska Jeesus käski:
"Menkää sisään ahtaasta portista...."
Miksi hän käskee mennä, eikä vain kehota:
"Jos teitä huvittaa, niin menkää katsomaan
minkälaista on ahtaan portin takana."
On todella ihanan helppoa suullaan sanoa:
"Minä uskon Jeesukseen, minä olen Jeesuksen oma",
kun ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä siitä,
miten Jeesuksen omaksi tullaan.
Se ei ole ihmisen oma valinta, vaan Jumalan
valinta. Siksi hän on tuon ahtaan portin asettanut,
jossa omansa puhdistaa ja Totuuden Henkensä antaa.- muukalainen 12
ArmiK kirjoitti:
todella totta Jeesus tuntee omansa.
Tunteeko Jeesus sinut, tunnetko sinä Jeesuksen?
Oletko siis käynyt ahtaasta portista sisälle
ja näin siten päässyt kohtaamaan Elävän Herran
Jeesuksen?
Tässä näissä kesksteluissa ei ole kyse siitä
että uskovat tappelevat keskenään.
Ei, ei, ja vielä kerran ei.
Siis aivan muusta.
Ensinnäkään ne jotka ovat saaneet käydä ahtaasta
portista sisälle Elämän kaidalle Tielle,
ovat näin kohdanneet Jeesuksen ja saaneet sen
todellisen Uskon jonka Jumala vain voi antaa,
lahjoittaa.
He ovat saaneet Pyhän Hengen oppaaksi ja
johdattajaksi kaikkeen Jumalan Totuuteen.
He ovat Uskovia eikä heidän välillään ole kiistaa
ei tappelua.
Siis todellisten Jumalan lasten kesken on todellinen yhteys Jumalan Pyhän Hengen luoma
ykseys, yhteys.
Mutta se mikä täällä vallitsee onkin siis
Uskovien ja uskovien välillä.
Vaikka tämäkin taistelu ei kohdistu itse ihmisiin
vaan se on kahden eri hengen taistelua.
Me jotka olemme Jumalasta näemme tämän,
näemme todella sen kuinka maailma on pahan
vallassa.
Mutta jotka vieraan hengen alla ovat he sanovat:
rauhaa vain, rauhaa vain ei mitään hätää.
Niin..
Miksi ette usko.
Raamatun Sanassa on selvästi osoitettu mikä
on tie Isän luo.
Niin sanotte se on Jeesus.
Näin on, mutta jos ette Jeesusta ole kohdanneet
ei hän milloinkaan ole voinut sydäntenne Herraksi
tulla.
Mutta te ette usko.
Luulette uskovanne.
Mutta teillä ei ole uskoa sitä Jumalalta saatua
Uskoa joka todella on perustettu Jeesus kalliolle
jota mitkään väärät opintuulet ei voi huojuttaa.
Sanotte meillä on luja usko olemme jeesuksessa,
mutta minä sanon te ette ole Elävän Herran
Jeesuksen omia.
Sanomanne paljastaa.
Te olette eksytettyja ja olette eksyttämässä.
Teillä on tämänmaailman miellyttämisen evankeliumi.MIKÄ SINÄ OLET SANOMAAN ETTEIKÖ HÄN OLE JEESUKSEN OMA VAIKKA HÄN TUNNUSTAA USKONSA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN?
näin sanoit:
"Sanotte meillä on luja usko olemme jeesuksessa,
mutta minä sanon te ette ole Elävän Herran
Jeesuksen omia."
NÄIN SANOO HÄN JOLLA ON VALTA TUOMITA;
"Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen."
"Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme."
"Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan" - Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
Mitä Jeesus sinulle tuolla ahtaan portin takana
sanoi, ja minkälaisen tehtävän hän sinulle antoi.
Jeesus ja ahdas portti on kaksi eri asiaa,
koska Jeesus käski:
"Menkää sisään ahtaasta portista...."
Miksi hän käskee mennä, eikä vain kehota:
"Jos teitä huvittaa, niin menkää katsomaan
minkälaista on ahtaan portin takana."
On todella ihanan helppoa suullaan sanoa:
"Minä uskon Jeesukseen, minä olen Jeesuksen oma",
kun ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä siitä,
miten Jeesuksen omaksi tullaan.
Se ei ole ihmisen oma valinta, vaan Jumalan
valinta. Siksi hän on tuon ahtaan portin asettanut,
jossa omansa puhdistaa ja Totuuden Henkensä antaa.Niin voin minä sen verran valottaa, että Hän sanoi: Minun armossani on sinulle kyllin.
En kerro tuntemattomalle itsestäni enempää, sillä en luota sinuun ja sinun oppeihisi ja vakuutteluihisi itsestäsi. Näillä palstoilla pitää olla varovainen, sillä niin paljon eksyttäjiä ja herjaajia on liikkeellä. Uskova kirjoitti:
Niin voin minä sen verran valottaa, että Hän sanoi: Minun armossani on sinulle kyllin.
En kerro tuntemattomalle itsestäni enempää, sillä en luota sinuun ja sinun oppeihisi ja vakuutteluihisi itsestäsi. Näillä palstoilla pitää olla varovainen, sillä niin paljon eksyttäjiä ja herjaajia on liikkeellä.ihanaa sanaa, joilla Antikristuksen henki
omiansa vallassa pitää.
Jos sinä olisit todellisen Kristuksen kohdannut,
todistaisit hänestä täällä meidän muiden Totuuden
Hengen saaneiden kanssa, etkä kynsin ja hampain
taistelisi meitä vastaan.
Jos sinä todella olisit Kristuksen oma sinä
tunnistaisit täältä kaikki hänen omansa, mutta
sinä tunnistat vain Antikristuksen omat, jotka
ovat sinulle veljiä ja sisaria, ja jotka todella
ilomielin toivottelevat sinulle siunauksiaan.- Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
ihanaa sanaa, joilla Antikristuksen henki
omiansa vallassa pitää.
Jos sinä olisit todellisen Kristuksen kohdannut,
todistaisit hänestä täällä meidän muiden Totuuden
Hengen saaneiden kanssa, etkä kynsin ja hampain
taistelisi meitä vastaan.
Jos sinä todella olisit Kristuksen oma sinä
tunnistaisit täältä kaikki hänen omansa, mutta
sinä tunnistat vain Antikristuksen omat, jotka
ovat sinulle veljiä ja sisaria, ja jotka todella
ilomielin toivottelevat sinulle siunauksiaan.Kun sanon sinulle, etten luota sinuun ja sinun juttuihisi, olet HETI heittämässä kivellä. Näin tekivät fariseukset aikoinaan.
Sanonpa lopuksi, että sinun sanasi eivät minuun vaikuta, sillä vain Jeesuksen sanoilla on minuun vaikutusta. Jos/kun Hän sanoo sanassaan minulle erinäisiä asioita, Hänen Sanoissaan on AINA rakkaus takana, SILLOINKIN KUN HÄN MINUA KURITTAA.
Sinun sanoistasi en voi samaa sanoa, valitettavasti. Uskova kirjoitti:
Kun sanon sinulle, etten luota sinuun ja sinun juttuihisi, olet HETI heittämässä kivellä. Näin tekivät fariseukset aikoinaan.
Sanonpa lopuksi, että sinun sanasi eivät minuun vaikuta, sillä vain Jeesuksen sanoilla on minuun vaikutusta. Jos/kun Hän sanoo sanassaan minulle erinäisiä asioita, Hänen Sanoissaan on AINA rakkaus takana, SILLOINKIN KUN HÄN MINUA KURITTAA.
Sinun sanoistasi en voi samaa sanoa, valitettavasti.Minusta nämä ovat Jeesuksen sanat:
"Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne
kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut
tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.
Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan,
hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen
puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."
Näiden sanojen torjuja kyllä viimeisellä tuomiolla,
kun Kristuksen näkee, tietää miksi hänet tuomitaan
vaikka ei kuule häneltä sanaaakaan:
"Menkää sisään ahtaasta portista..."
Kaikkein tekopyhimmät siellä tosin alkavat väitellä
Jeesusta vastaa, ja tuovat esille omia hyviä tekojansa,
joita ovat muka Jeesuksen nimessä tehneet vaikka eivät ole
häntä maan päällä kohdanneetkaan, ja saavat kuulla tuomionsa:
"Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät."
Sillä mistäpä hän tällaiset ihmiset tunnistaisi,
kun eivät ole suvainneet hänen luokseen ahtaan
portin kautta mennä, vaikka käsky on käynyt.- Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
Minusta nämä ovat Jeesuksen sanat:
"Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne
kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut
tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen.
Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan,
hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen
puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."
Näiden sanojen torjuja kyllä viimeisellä tuomiolla,
kun Kristuksen näkee, tietää miksi hänet tuomitaan
vaikka ei kuule häneltä sanaaakaan:
"Menkää sisään ahtaasta portista..."
Kaikkein tekopyhimmät siellä tosin alkavat väitellä
Jeesusta vastaa, ja tuovat esille omia hyviä tekojansa,
joita ovat muka Jeesuksen nimessä tehneet vaikka eivät ole
häntä maan päällä kohdanneetkaan, ja saavat kuulla tuomionsa:
"Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät."
Sillä mistäpä hän tällaiset ihmiset tunnistaisi,
kun eivät ole suvainneet hänen luokseen ahtaan
portin kautta mennä, vaikka käsky on käynyt.Mies, älä vääristele!
Tarkoitin sinun omia sanojasi, mm. näitä: >>Raamatusta löydät monta muutakin
Kirjoittanut: TeuvoSuni 7.9.2006 klo 17.24
ihanaa sanaa, joilla Antikristuksen henki
omiansa vallassa pitää. Uskova kirjoitti:
Mies, älä vääristele!
Tarkoitin sinun omia sanojasi, mm. näitä: >>Raamatusta löydät monta muutakin
Kirjoittanut: TeuvoSuni 7.9.2006 klo 17.24
ihanaa sanaa, joilla Antikristuksen henki
omiansa vallassa pitää.ja Jumala on armo ja rakkaus.
Jos Jeesuksen totuus ei saa tehdä haavaa ihmisen
valheen ja vääryyden täyttämään sydämeen,
ei sitä Jumalan armo ja rakkauskaan voi parantaa,
koska siellä ei mitään haavaa ole.
Ahdas portti on se ainoa paikka, jossa ihmisen
kivisydämen paikalle Jeesus asentaa lihasydämen.
Siksi tuon paikan moni kiertää kaukaa, ja monet
yrittävät mennä siitä sisälle, mutta eivät siihen
kuitenkaan kykene, koska tietävät, että tuo
sydämen vaihto tehdään ilman Saatanan antamaa
valheen puudutuspiikkiä.
Totuus on monelle liian kipeä paikka, joten
paljon helpommalla pääsee, kun tunnustaa
syntejään porttopapeille ja elää heidän
valhearmostaan ja rakkaudestaan.- Uskova
TeuvoSuni kirjoitti:
ja Jumala on armo ja rakkaus.
Jos Jeesuksen totuus ei saa tehdä haavaa ihmisen
valheen ja vääryyden täyttämään sydämeen,
ei sitä Jumalan armo ja rakkauskaan voi parantaa,
koska siellä ei mitään haavaa ole.
Ahdas portti on se ainoa paikka, jossa ihmisen
kivisydämen paikalle Jeesus asentaa lihasydämen.
Siksi tuon paikan moni kiertää kaukaa, ja monet
yrittävät mennä siitä sisälle, mutta eivät siihen
kuitenkaan kykene, koska tietävät, että tuo
sydämen vaihto tehdään ilman Saatanan antamaa
valheen puudutuspiikkiä.
Totuus on monelle liian kipeä paikka, joten
paljon helpommalla pääsee, kun tunnustaa
syntejään porttopapeille ja elää heidän
valhearmostaan ja rakkaudestaan.Porttopapeistasi en halua mitään tietää, enkä jatka kanssasi tätä turhaa ajan tuhlausta. En halua olla tällaisissa osallinen. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä.
"Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on RIITAKYSYMYKSIEN ja SANAKIISTOJEN KIPEÄ, joista syntyy kateutta,RIITAA, HERJAUKSIA, pahoja epäluuloja,
ALITUISIA kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen". 1Tim.6
Toivottavasti meidän ei tarvitse enää tavata näissä merkeissä. Saat herjata vielä, jos jäi pilkkaa jäljelle. Uskova kirjoitti:
Kun sanon sinulle, etten luota sinuun ja sinun juttuihisi, olet HETI heittämässä kivellä. Näin tekivät fariseukset aikoinaan.
Sanonpa lopuksi, että sinun sanasi eivät minuun vaikuta, sillä vain Jeesuksen sanoilla on minuun vaikutusta. Jos/kun Hän sanoo sanassaan minulle erinäisiä asioita, Hänen Sanoissaan on AINA rakkaus takana, SILLOINKIN KUN HÄN MINUA KURITTAA.
Sinun sanoistasi en voi samaa sanoa, valitettavasti.Jumalan kurituksesta mitään tietää;
"Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa." Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
Vielä sanon kumpa sinulle todella olisikin
vaikutusta itse Herran Jeesuksen sanoista.
Se rakkaus mitä Jumalalla on luotujaan kohtaan
sitä ei sanoin pysty kuvaamaan.
Se on aivan muuta mitä on saastainen ihmisrakkaus.
Jumala on Pyhä Jumala.
Jumala on kärsivällinen ja pikämielinen, mutta
nyt on aika unesta nousta.
"Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."
Tämä on Jumalan sanaa.
Joka Jumalan sanan muuksi muuttaa voi sitä
ihmistä.
Älkää tuijottako kehenkään ihmiseen, jos Jumala
puhuu, hän voi puhua hiljaa sydämelle.
Mistä hän puhuu, miten hän puhuu, sinä sydämessäsi
tunnet että totta on mitä vastustan...
mutta kun minä olen uskossa ollut jo niin
ja niin kauan, sanot mielessäsi, ja vielä sanot
olenhan minä kokenut niin ja niin ihanasti
että olen saanut Pyhän Hengen...
ja vielä sanot mielessäsi olen muitakin johtanut
tähän uskoon...
ja vielä sanot onhan meillä ollut seurakunnassa
niin ihana yhteys...
ja vielä en minä voi uskoa että niin moni
olisi väärässä uskossa...
ja näitä ajatuksia kyllä riittää...
Ja jos sinä näitä ajatuksia ruokit niin Jumalan
ääni hiljenee hiljenemistään.
Sinä kovetat sydäntäsi vaikka et tiedosta sitä
mutta se tapahtuu aina ihmissydämessä jos hän
jättää perä, perä taka alalle sen mitä
Jumala sisimmässä puhuu.
Sen sijaan että vastustelun sijasta nöyrtyisit
Jumalan edessä ja pyytäisit, oi Taivaan Isä
näytä sinä minulle Tiesi johdata sinä minut
tahtosi Tielle, niin tällaisen ihmisen puolesta
itse Jeesus alkaa rukoilla, ja tällainen ihminen
tulee johdetuksi Elämän kaidalle Tielle.muukalainen 12 kirjoitti:
MIKÄ SINÄ OLET SANOMAAN ETTEIKÖ HÄN OLE JEESUKSEN OMA VAIKKA HÄN TUNNUSTAA USKONSA JEESUKSEEN KRISTUKSEEN?
näin sanoit:
"Sanotte meillä on luja usko olemme jeesuksessa,
mutta minä sanon te ette ole Elävän Herran
Jeesuksen omia."
NÄIN SANOO HÄN JOLLA ON VALTA TUOMITA;
"Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen."
"Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme."
"Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan"joka sanoo Herra, Herra pääse Taivasten Valtakuntaan
vaan se joka tekee minun Taivaallisen Isäni tahdon.
Ja huom. en ole kadotukseen ketään tuominnut,
tiedän kyllä porukoita jotka näinkin tekevät
ovat siis niinkuin itse Jumala.
Mutta en minä voi mielistelemään ruveta täällä
ihmisille; että hyvä hyvin menee oikea on
tiesi, kun minä näen että ihminen elää harhassa
niin sen myös sanon.
Jeesuksen?
Vai jonkun ihmisen luo?...
Siinä on niin suuri ero kuin on päivällä ja yöllä.
Niin suuri ero kuin on valkeudella ja pimeydellä.
Taisteletko itse uskosi säilymisen vuoksi?
Kova homma?...Eikö vain...
Uuvuttavakin?...Raskastakin...
Mutta se joka Jeesuksen saa kohdata, saa hänessä
kaiken.
Ei ole se Usko jonka Jeesus antaa ihmisen omassa
ponnistelussa... ei ihmisen töissä.
Jeesus antaa sellaisen levon ja rauhan joka
käy yli ymmärryksen, josta eivät ne tiedä
mitään jotka eivät koskaan ole synnin, kuoleman
hädässä ahtaasta portista Jeesuksen syliin
päässeet, käyneet.Tulee pian kaksi uutta tilalle.
- Uskova
Uskomatonta!
Sanot olevasi uskova, mutta pidät siis Jeesukseen uskomista harhana, huh huh! Uskova kirjoitti:
Uskomatonta!
Sanot olevasi uskova, mutta pidät siis Jeesukseen uskomista harhana, huh huh!Miksi et lähtenytkään vaan palasit takaisin?
- Uskova
Vielä kerran, siunatuksi lopuksi, Jeesus riittää, vaikka koko maailma sanoisi toisin.
Joh. 3:16
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä".sinunkaan harhaopistasi eroon päästä.
Kuinaka monta kertaa olet jo sanonut minullekin
jäähyväiset ja aina vaan palaat uudelleen?
Olen monta kertaa ja monelle sanonut, että tämä:
Joh.3:16 on Saatanan rakkain raamatunjae, kun
ihmiset eivät ymmärrä siitä yhtä pientä sanaa:
"Joka häneen uskoo".
Ei kukaan voi todelliseen Kristukseen koskaan
uskoa, ellei ole päässyt henkilökohtaisesti
ahtaan portin kautta näkemään ja kokemaan
minkälainen hän todella on, ja minkälainen
valta hänellä on yhdessä hetkessä päästä
jokainen hänen luokseen tullut Saatanan
tekopyhästä hengestä, ja tuon hengen teettämistä
tekopyhistä teoista.
"Menkää sisään ahtaasta portista", on täälläkin
kaikunut jo satoja kertoja, ja ihmiset vain seisovat
tumput suorina mantrojaan hokien: "Jeesus on Herra, hallelujaa!"
"Monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät
siihen kykene."
Miksi eivät kykene? Eivät kykene kun sydämestä
on jo aikoja sitten kadonnut rakkaus vain
yhteen ainoaan ja oikeaan totuuteen ja uskoon.
Koska porttoseurakuntien ihanat ihmisopit
hakkaavat mennen tullen Kristuksen totuuden
"On hienonpaa olla kultapossukerhon jäsen", kuin istua
kaatopaikalla Jeesuksen seurassa, kuten kirjoitettu on:
"Tähänkin päivään saakka olemme olleet koko
maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa."
- Uskova
Kirjoittaessani tälle Raamattu-palstalle, en ensisijaisesti kirjoita joka kerta jollekin tietylle henkilölle, vaan yleisesti vastaanotettavaksi ja pohdittavaksi.
Eli nyt viimeksi kun kirjoitin "Jeesus riittää"-lisän, en kirjoittanut sitä tällä palstalla huseeraavalle mieshenkilölle henkilökohtaisesti, koska tietääkseni tämä palsta ei ole hänen yksityisfooruminsa. Vai olenko erehtynyt?
Sille en kuitenkaan mitään voi, jos ko. henkilön paisunut ego on taipuvainen omimaan palstan ja diktatorisesti melskaamaan ja haukkumaan kaiken muun, mikä ei sovi hänen kutistuneeseen ajatteluunsa.
Katson, että minulla on yhtäläinen oikeus kirjoittaa palstalla kuin kenellä muulla tahansa, joka on saanut Jeesukselta sanottavaa ja joka tahtoo sen muille rakennukseksi jakaa.
Eräille henkilöille, joiden keskustelutyyli on kaukana Jeesuksen mielen mukaisuudesta ja rakentavasta hengestä, en katso olevani tarpeellista vastata mitään, sillä siitä ei kenellekään mitään hyötyä ole ( Matt. 26:63
"Mutta Jeesus oli vaiti" ).
"Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on RIITAKYSYMYKSIEN ja SANAKIISTOJEN KIPEÄ, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,
alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen". 1 Tim.6
Jeesuksen siunausta jokaiselle Jeesusta rakastavalle tai kaipaavalle!mutta mikä se sellainen mies, vai nainenko olet,
joka vähän väliä jättää jäähyväiset ja heti kohta
on taas omaa uskoaan tuputtamassa.
Onneksi tämäkin keskustelu kohta tulee täyteen!- Muukalainen.
Annoit ymmärtää niin.
Uskon, että et ole.
ystävyydellä, hyvää syksyn jatkoa. - Uskova
Muukalainen. kirjoitti:
Annoit ymmärtää niin.
Uskon, että et ole.
ystävyydellä, hyvää syksyn jatkoa.Olen Jeesuksen oma ja Hänen läheisyydessään pysyttelevä ihminen. On vain yksi Jeesus.
Hyvää syksyä sinullekin! Uskova kirjoitti:
Olen Jeesuksen oma ja Hänen läheisyydessään pysyttelevä ihminen. On vain yksi Jeesus.
Hyvää syksyä sinullekin!"Paisuneen egon" omaavan ihmisen elämää:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000019354606
- hallelujaa!
Hallelujaa! Ylistys Jumalan Karitsalle!
- Halusit tai et
TeuvoSuni kirjoitti:
----
Ilm. 5:13
"Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja KARITSALLE YLISTYS ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
Ketjusta on poistettu 69 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246