MrKAT tulee Helsinkiläiselle torille lauantaina 16.9. ja kotimaan katsaus tallentaa sen tv-ohjelmaksi:
MrKAT järjestää labrasimulaatiot
1)Itsestään syttymiskoe
2)itsestään järjestäytymiskoe
3)kopioituvan molekyylin itsestään syntymiskoe
4)sähkögeneraattorin itsestään syntymiskoe
Esim. 1=bensainen pellavaöljyinen trasselituppo
2=torinrannan aallokko järjestää astiassani kivet koon mukaan eri ryhmiin
3=itsestään kopioituvan aminoadenosiinitrihappoesterin synty osasistaan
Onko niin, että puolueellisesti 1 on hyväksytty koe mutta muissa kokeissa täällä valveutuneet ja valmentautuneet nettikreationistit huutavat kotonaan lapsilleen ja suvulleen paniikinomaisesti huutaen :Tuossa on tekijänä IHMINEN, ÄLY. EI TODISTA MITÄÄN.
Paitsi kohdassa 4 jossa labranani on koko Helsingin ilmakehä stratosfääriin asti, jossa tuurini on niin hyvä, että silmien edessä juuri tuolloin syntyy tyhjään ilmaan cumulus pilvi ja cumulonimbus ja ukkospilvi, jonka kohdalla helluntailaiskodeissa syyksi pannaan Saatana: "Tuo on luonnotonta. Hän on selvästi liitossa pahojen voimien, itsensä SAATANAN kanssa. ÄLKÄÄMME KATSOKO ENÄÄ ".
(Ei auta selitykseni hyvistä yhteyksistäni meteor. laitokseen).
:D
Itsestäänsyntymiskoe Hgin torilla 16.9.
12
850
Vastaukset
- kuules ukko
Joo on.
- Kyllä!
Erinomaista, vaikka en pääsisikään paikalle, niin kannustan sinua silti. Näytä niille närhen kehittyneet munat.
- Eräs kristitty
Kommenttisi:
Tuossa on tekijänä IHMINEN, ÄLY. EI TODISTA MITÄÄN.
ja
jonka kohdalla helluntailaiskodeissa syyksi pannaan Saatana: "Tuo on luonnotonta. Hän on selvästi liitossa pahojen voimien, itsensä SAATANAN kanssa. ÄLKÄÄMME KATSOKO ENÄÄ ".
...ovat silkkaa provosointia ja lapsellista argumentointia.
Et sinä mitään elämää pysty synnyttämään, huolimatta siitä, että pikkuisen jotkit molekyylit hieman järjestäytyvät hiukan - täysin abioottisissa merkeissä. Maailmakuva, joka väittää biologisten koneistojen ja informaation syntyneen itsestään, ei perustu luonnontieteellisille tosiasioille.
Jos Jumalan varsinainen ilmoitus hylätään, ihminen joutuu korvaamaan sen omilla kuvitelmillaan. Niin on monien kohdalla käynyt.- Mr.K.A.T.
no kyllä Copperfieldista on parikin uskovaa sanonut, että liitossa Paholaisen kanssa.
Mutta mitkä noista kohdista 1-4 hyväksyisit, että "syntyy itsekseen" vaikka simulaatio-olot järjestää ihminen ? - perustuu kaikki
Kaikki perustuu luonnontieteellisille seikoilla, joko suoraan tai epäsuorien havaintojen kautta. Jos hyväksymme käsityksen yliluonnollisesti tiedämme 0 prosenttia elämästä ja kaikkeudesta.
Nimimerkillä helluntailaiset Siperiaan.
En aio tulla pilaamaan näytöstäsi, mutta toivottavasti vastaat seuraavanlaisiin kysymyksiin:
a) Onko havaittu järjestäytyminen (itsekseen syntyminen) jatkuvaa, kasautuvaa, vai onko ennemmin siinä kaikki ja pitempi (sata-miljoona vuotta) koejakso johtaisikin epäjärjestykseen kyseisessä koesysteemissä?
b) Onko ilmiöön tarvittava lähtötilanne yleinen tai todennäköinen esim. lähiplaneetoilla? Entäs maapallolla eri paikoissa (keskellä merta, keskellä mannerta).
c) Oletko tarvinnut mitään tietoja koejärjestelyyn (liittyy siis olosuhteiden valintainformaation määrään ja b-kohtaan)?
d) Onko ilmiö ennustettavissa ja toistettavissa? (Väittävät esim. evoluutiosta, että toistettavuus
on heikko. Jos siis vertaat kokeitasi evoluutioprosesseihin).- Mr.K.A.T.
a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.
b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu
c)ainahan tietoja koejärjestelyyn
d)toivottavasti - Mr.K.A.T.
kun olet paikalla ja mielessä välähti niin:
"Geologien ja astrobiologien tiedonnälän täyttämiseksi Outokumpuun porattiin viimevuonna halkaisijaltaan 22 senttiä leveä ja 2516 metriä syvä tutkimusreikä." ...
" "Erityisen kiinnostavaa on, että täällä on myös uraanimineralisaatiota, joita ei ole louhittu",Pratt kertoo, "niiden pohjavesiolosuhteet ovat siten häiriintymättömät ja tutkimukselle otollisia."
Prattin mukaan elämän vaatimaksi energian lähteeksi riittää pelkkä säteilyn vaikutuksesta pohjaveteen muodostuva vety. Ja hajoavan uraanin ansiosta tätä vetyä myös riittää mahdollisille suomalaisille mikrobeille."
/Tähdet ja Avaruus 4/2006 s.2/
Säteilystä elävä maailma, olisiko se radiosynteesi ? Mr.K.A.T. kirjoitti:
a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.
b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu
c)ainahan tietoja koejärjestelyyn
d)toivottavastiJatkuvalla järjestyksen synnyllä tarkoitin samalla kasautuvaa järjestystä. Eli kun kivet järjestyvät nopsaan johonkin kokojärjestykseen, niin mitä järjestystä sitten jatkossa (miljoonissa vuosissa esim.) syntyy.
Mr.K.A.T. kirjoitti:
a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.
b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu
c)ainahan tietoja koejärjestelyyn
d)toivottavastiEli esim niitä itsestään kopioituvan aminoadenosiinitrihappoesterin lähtöaineitako on havaittu laajasti?
Entäs sitten itse aminoadenosiinitrihappoesteri, eikö sitäkin pidä löytää yleisesti galaksissa, jos kerta väität, että olosuhteet ovat yleisiä (silloinhan prosessi tapahtuu "itsekseen")?Mr.K.A.T. kirjoitti:
a) jatkuvaa, mutta voihan se silti mennä epäjärjestykseen kuten dinot.
b)yleinen/galaksi, ehkä harvinaisempi per planu
c)ainahan tietoja koejärjestelyyn
d)toivottavastiEsim puhtaiden lähtöaineiden käyttö synteesissä vaati sellaista tietoa, mitä "itsekseen" ei löydykään luonnosta, ts. valintainformaatio ja olosuhteiden todennäköisyys ovat käänteisesti riippuvaisia toisistaan. Esim. voidaan sanoa, että mun Rellu syntyy itsekseen (osistaan)sopivissa olosuhteissa. Ja hartaalla yrittämisellä ja runsaalla tiedolla sellainen olosuhde voidaan ehkä löyttää.
- Mr.K.A.T.
tuttumies kirjoitti:
Jatkuvalla järjestyksen synnyllä tarkoitin samalla kasautuvaa järjestystä. Eli kun kivet järjestyvät nopsaan johonkin kokojärjestykseen, niin mitä järjestystä sitten jatkossa (miljoonissa vuosissa esim.) syntyy.
ko. ohjelmassa.
Tarkkailuaikaa on kork. se päivä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955