Lähes joka kerta kun maantielle lähden näen hirven tai hirviä. Joka päivä lehdessä on juttua hirvikolarista. Taimikkoa josta hirvi ei olisi muutamaa latvaa taittanut ei löydä sitten millään.
Kuitenkin vuodesta toiseen hirvimiehet ryypiskelevät rivissä tienvarsilla, ampuvat muutaman hirvimiehen ja pari sivullista, rälläävät mönkijöillä ja maastureilla, juopottelevat.. Ja hirvikanta kasvaa!! Aina jätetään muutama mulli "pankkiin" jos lupia ei tulekkaan tarpeeksi. Nuolukiviä on metsät pulollaan vaikkakin myrkkyä niille hirville pitäis antaa.
Mikä mättää?HÄ?
hirvi"miehet"
52
5359
Vastaukset
- laikaman
Lämmittäjien päästelyltä vaikuttaa tämä aihe. Hirvikanta on kumminkin melkein puolittunut muutamassa vuodessa.
- hirviä liikaa
hirvimiehet laskee hirvet tahalleen väärin, kun ovat niin huolissaan lihasta... mokomatkin karjankasvattajat
- laikaman
hirviä liikaa kirjoitti:
hirvimiehet laskee hirvet tahalleen väärin, kun ovat niin huolissaan lihasta... mokomatkin karjankasvattajat
Lauantaina pitäisi lähteä jahtiin. Lupia on 5 4 ja alueellamme on ehkä 4-5 hirveä. Monta vuotta on ammuttu yli tuoton vaikka kiintiötä ei ole saatu täyteen. Meillä ei ole koskaan ollut taimikkovahinkoja eikä kolareita. Nykyisen tehometsä- ja ökyautoilupropaganda ajaa kannat jossain tosi vähiin. Petojen ansiosta saattaa jossain vauhkosti käyttäytyviä luonnottomia tihentymiä tieten olla. Ehkä jossain on säästeltykin luvissa mutta täällä esitetty aineenvaihduntatuotemainen mesominen ottaa pattiin meikäläistä. Ruotsissa taitaa olla tuplasti tiheempi kanta kuin täällä.
Ei ainakaan pohjanmaalla. Eroja varmasto paikkakuntien välillä on, mutta mistään kannan yleisestä vähentymisestäkään ei voi vakavalla naamalla puhua.
- että kanta
Vaari kirjoitti:
Ei ainakaan pohjanmaalla. Eroja varmasto paikkakuntien välillä on, mutta mistään kannan yleisestä vähentymisestäkään ei voi vakavalla naamalla puhua.
ei ole pienentynyt täällä pohjanmaalla.
Meillä on todella vaikeuksia löytää hirviä. Epäilen, että saamme olla iloisia, jos onnistuu kaato puolelle lupamäärästä.
- 3 kuukautta
ryyppäävät tienvarsilla. Tosi miehet ampuis ne elukat viikossa. Muutama lupa jätetään aina ampumatta jonkun onnettoman autoilijan kohtaloksi. Ja sitte ruokkivat nuita tuholaisia vielä metsään
- tieturvallisuus
käyttämättömät kaadot pitäisi viikon metsästyksen jälkeen ottaa porukalta pois ja siirtää aikaansaavamman porukan käyttöön
- onkin
tieturvallisuus kirjoitti:
käyttämättömät kaadot pitäisi viikon metsästyksen jälkeen ottaa porukalta pois ja siirtää aikaansaavamman porukan käyttöön
Ainakin meidän RHY:n alueella kaatoprosentti on joka vuosi ollut yli 90. Jos jollakin seuralla on hankaluuksia hirvien löytämisessä, lupia vaihdetaan.
PS. Melkoista legendaa nämä juopottelujutut. Itse olen pyytänyt hirviäkin koko ikäni, mutta en ole mokomaan vielä törmännyt ja luulen että jokainen ihminen omaa sen verran itsesuojeluvaistoa ettei lähde metsään itseään tapattamaan... - pitäisi olla 200
onkin kirjoitti:
Ainakin meidän RHY:n alueella kaatoprosentti on joka vuosi ollut yli 90. Jos jollakin seuralla on hankaluuksia hirvien löytämisessä, lupia vaihdetaan.
PS. Melkoista legendaa nämä juopottelujutut. Itse olen pyytänyt hirviäkin koko ikäni, mutta en ole mokomaan vielä törmännyt ja luulen että jokainen ihminen omaa sen verran itsesuojeluvaistoa ettei lähde metsään itseään tapattamaan...tällä mullikannalla!! Hirviä on nii pal ettei tiellä mahdu menee ja välillä hyppivät ikkunoista asuntoihin. Sopiva hirvimäärä suomessa olisi alle 2000 elukkaa.
- HärmänJätkä
Tai paremminkin terve menoa johonkin toiseen hirviporukkaan, kun et taatusti ole meiltä päinkään. Porukkaan vain ja kaatamaan niitä hirviä oikein kasoihin. Jos et satu pääsemään mihinkään porukkaan, niin perusta oma porukka. Tunnut valtavan tietäväiseltä kaverilta, joten varmaan muistat ulkoa ne reunaehdot, mitä siihen vaaditaan.
Vai oletko itse niin saamaton, että et ole koskaan edes yrittänyt vähentää hirvikantaa? - mettästäjä
tieturvallisuus kirjoitti:
käyttämättömät kaadot pitäisi viikon metsästyksen jälkeen ottaa porukalta pois ja siirtää aikaansaavamman porukan käyttöön
kyllä sitä jokainen voi käyä kokeilemassa mistä niitä hirviä löytyy. ei se homma oo niin yksinkertasta että kävellään mettään ammutaan hirvi ja keitetään keittoa!!!
- hirvenmetsästäjä
mettästäjä kirjoitti:
kyllä sitä jokainen voi käyä kokeilemassa mistä niitä hirviä löytyy. ei se homma oo niin yksinkertasta että kävellään mettään ammutaan hirvi ja keitetään keittoa!!!
Näinhän se on.
Ei se, että nähdään hirvi tarkoita suinkaan sitä, että se saataisiin kaadettua. Kyllä hirvi on niin varovainen eläin, että riittävän hyvän ampumatilanteen saaminen on erittäin vaikeaa. Tietysti joskus voi olla tuuriakin ja tilanteet tulevat kuin itsestään.
Autosta ampumiskiellon kumoaminen voisi kyllä auttaa tienvierustoilla olevien hirvien pyytämistä, mutta se on asia erikseen ja siihen en ota nyt minkäänlaista kantaa.
- JEEPnisti
Äsken tosin revittelin maastossa karkeakuvioisilla saappailla apostolinkyydillä tunnin lenkin. Piti nääs päivittää jälkihavainnot, että päästään viikonloppuna tuoreille apajille pankkihirviä jahtaamaan. Varsinaiset luvat on jo käytetty, vaikka jahtikausi on vasta käynnistymässä.
Ja mikäkö mättää?
No, se on tämä tehometsätalous, josta Suomi "elää". Rahanhimoiset ovat raiskanneet oikeat metsät taimikoiksi ja pusikoiksi.
Satutko lainkaan tietämään, mitä hirvi syö ja millaisessa maisemassa se lisääntyy melkein kuin kaniini?
Noo... minulle sopii, että tehometsätalouden epäammattilaiset jatkavat köpellystään. Aina luomuhirvi keinorehulla kasvatetun naudanfileen voittaa.
ps.
Ei hassumpi provo aloitukseksi.- radioaktiivi
Vai on se metsätalouden vika tuo hirvikanta. On se silti kumma että heti kun taimikon kunnostaa, niin latvat lähtee. Hoidettu taimikko oikein vetää tuholaisia puoleensa.
Naudanliha muuten on paljon terveellisempää ja parempaa, mitä rustoinen, radioaktiivinen, männynlatvoilla kasvanut ja auton tai moottoripyörän läpiajama ongelmajäte.
- Mooses Petteri
jo aiemmin sanonut, jotta annetaan susikannan kasvaa niin suureksi, jotta ne pitäisivät huolen hirvien harvennuksesta. Ihmisen pitäisi tyytyä naudanlihaan eikä olla niin ahne lihanhimossaan, kyllä "navettasorsa" ihmiselle välttää.
Toki voi ihminen tarvittaessa auttaa hirvien harvennuksessa, joutaishan noita nykyajan lehmiä vähentää metsistä. Onko luonnollista, että metsässä on 200 sutta ja 200000 niille tarkoitettua "jättipihviä"?- vielä,
tähän , että susi on laumaeläin ja siksi ne raukat eivät pysty edes hirveä tappamaan, kun niitä on niin vähän: muutama yksilö siellä sun täällä.
- Hirvimies
vielä, kirjoitti:
tähän , että susi on laumaeläin ja siksi ne raukat eivät pysty edes hirveä tappamaan, kun niitä on niin vähän: muutama yksilö siellä sun täällä.
Itse olen mukana jahdissa mutta en kuulu virallisesti porukkaan (en ole päässyt) ja voin kertoa että 90% näistä yli 50v äijistä pitäisi poistaa hirviporukasta ja kaikki yli 60v ukot.
Syy on tämä.
1. AHNEUS
2. Käytöstavat
3. eivät ammu
4. eivät osu
5. ryyppäävät
6. Eivät osaa edes suolistaa
7. eivät osaa leikata
8. eivät tunne hirviä
9. Lehmät pitää säästää
10. tekevät mitä haluavat
Miksi heitä ei saada pois...
1. omistavat ainakin 200ha metsää
2. tuntevat kaikki kyläläiset
3. ovat "hyvää pataa" kaikkien kanssa
4. 20-30v metsällä eli ovat "ammattilaisia"
Tässä osittain näkemystä siitä miksi ainakin osassa seuroista jahti voi olla vaikeaa. Hirvimies kirjoitti:
Itse olen mukana jahdissa mutta en kuulu virallisesti porukkaan (en ole päässyt) ja voin kertoa että 90% näistä yli 50v äijistä pitäisi poistaa hirviporukasta ja kaikki yli 60v ukot.
Syy on tämä.
1. AHNEUS
2. Käytöstavat
3. eivät ammu
4. eivät osu
5. ryyppäävät
6. Eivät osaa edes suolistaa
7. eivät osaa leikata
8. eivät tunne hirviä
9. Lehmät pitää säästää
10. tekevät mitä haluavat
Miksi heitä ei saada pois...
1. omistavat ainakin 200ha metsää
2. tuntevat kaikki kyläläiset
3. ovat "hyvää pataa" kaikkien kanssa
4. 20-30v metsällä eli ovat "ammattilaisia"
Tässä osittain näkemystä siitä miksi ainakin osassa seuroista jahti voi olla vaikeaa.Sohaista kusiaispesään pahemman kerran.Saattaapi tulla jonnin verran paskaa takasin.Vaikka tottapahan suurimmaksi osaksi turiset.
Hirvimies kirjoitti:
Itse olen mukana jahdissa mutta en kuulu virallisesti porukkaan (en ole päässyt) ja voin kertoa että 90% näistä yli 50v äijistä pitäisi poistaa hirviporukasta ja kaikki yli 60v ukot.
Syy on tämä.
1. AHNEUS
2. Käytöstavat
3. eivät ammu
4. eivät osu
5. ryyppäävät
6. Eivät osaa edes suolistaa
7. eivät osaa leikata
8. eivät tunne hirviä
9. Lehmät pitää säästää
10. tekevät mitä haluavat
Miksi heitä ei saada pois...
1. omistavat ainakin 200ha metsää
2. tuntevat kaikki kyläläiset
3. ovat "hyvää pataa" kaikkien kanssa
4. 20-30v metsällä eli ovat "ammattilaisia"
Tässä osittain näkemystä siitä miksi ainakin osassa seuroista jahti voi olla vaikeaa.Vaaria on houkuteltu paikalliseen seuraan josilloin kun ei ollut tuollaiseen nimimerkkiin aihetta. Ehkä osasyynä oli maanomistuskin.
Paikallisessa seurassa näyttää olevan kyllä nuoriakin miehiä hirvestämässä, mutta tuo edellä oleva "Hirvimiehen" lista pitää valitettavan usein paikkansa.
Ellei muuta niin nuori metsästäjä hiilostetaan ulos ja sitten sanotaan etteihän niillä nuorilla näytä olevan kiinnostusta.
Ukkoutumista valittavien pitää katsoa syvälle peiliin.
Tässä lisää aiheesta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000269&posting=22000000019129824- laikaman
Hirvimies kirjoitti:
Itse olen mukana jahdissa mutta en kuulu virallisesti porukkaan (en ole päässyt) ja voin kertoa että 90% näistä yli 50v äijistä pitäisi poistaa hirviporukasta ja kaikki yli 60v ukot.
Syy on tämä.
1. AHNEUS
2. Käytöstavat
3. eivät ammu
4. eivät osu
5. ryyppäävät
6. Eivät osaa edes suolistaa
7. eivät osaa leikata
8. eivät tunne hirviä
9. Lehmät pitää säästää
10. tekevät mitä haluavat
Miksi heitä ei saada pois...
1. omistavat ainakin 200ha metsää
2. tuntevat kaikki kyläläiset
3. ovat "hyvää pataa" kaikkien kanssa
4. 20-30v metsällä eli ovat "ammattilaisia"
Tässä osittain näkemystä siitä miksi ainakin osassa seuroista jahti voi olla vaikeaa.Sinähän vasta tyranni olet. Peilistä löytyy syy, mikset porukkaan pääse.
- JEEPnisti
Hirvimies kirjoitti:
Itse olen mukana jahdissa mutta en kuulu virallisesti porukkaan (en ole päässyt) ja voin kertoa että 90% näistä yli 50v äijistä pitäisi poistaa hirviporukasta ja kaikki yli 60v ukot.
Syy on tämä.
1. AHNEUS
2. Käytöstavat
3. eivät ammu
4. eivät osu
5. ryyppäävät
6. Eivät osaa edes suolistaa
7. eivät osaa leikata
8. eivät tunne hirviä
9. Lehmät pitää säästää
10. tekevät mitä haluavat
Miksi heitä ei saada pois...
1. omistavat ainakin 200ha metsää
2. tuntevat kaikki kyläläiset
3. ovat "hyvää pataa" kaikkien kanssa
4. 20-30v metsällä eli ovat "ammattilaisia"
Tässä osittain näkemystä siitä miksi ainakin osassa seuroista jahti voi olla vaikeaa.Voe herranpieksut!
1. 40-50v ovat ahneimpia. Junnut eivät vielä osaa ja vanhat ovat jo kyllästyneet ainaiseen hirvenlihan syömiseen.
2. Ukot osaavat käyttäytyä ja ovat herrasmiehiä. Voisipa sanoa samaa nuorisosta.
3. Ampuvat... tuoretta näyttöä.
4. Osuvat... tuoretta näyttöä.
5. Toinen on miltei absolutisti ja toinenkin naukkaa vasta jahtivajalla.
6. Osaavat.
7. Joo ei, mutta toinen on lihamylläri ja pirun tarkka, että paskoja ei jauhelihaksi mene. Toinen sitten leikkaa kylkiä ja muuta jauhettavaksi menevääkäyttökelpoiseen kuosiin. Tärkeitä ja aktiivisia tekijöitä kumpikin.
8. Tuntevat ainakin yhtä hyvin kuin me nuoremmat.
9. Meillä "papat" ovat sitä mieltä, että metsästetään_hirviä. Ei siinä seksiä mietitä.
10. Vanhat eivät sooloile. Jahdista voisi joskus jotain tullakin, jos nuoriso ottaisi oppia heidän kurinalaisuudestaan ja järjestelmällisyydestään.
1b. Maaton ja pikkutilallinen.
2b. Kyllä ja kyläläiset tuntevat heidät. Onneksi, sillä moni maanvuokrasopimus jäisi tekemättä, jos ovelle koputtaisi ventovieras.
3b. Eivät ole pataa. Ovatpahan kuitenkin oppineet, että diplomatia ja turhan vittuilun välttäminen ovat eduksi harrastuksellemme.
4b. Ovat ammattilaisia metsässä ja metsästyksessä. Siinä ei papat karttoja tarvitse, kun he kertovat hirvien kulkujäljistä tai parhaista passipaikoista.
Itse olen kulkenut hirvimetsällä tässä samaisessa porukassa vuodesta 1981 ja nähnyt melkoisen sukupolvenvaihdoksen. Suuri osa on ollut hyvää. Nyt kun vielä tuo nuoriso oppisi pois hötkyilystä, jahti alkaisi sujua todella hyvin. Papat osaavat jo, itse olen päässyt jyvälle jutun juonesta tämän 25 vuoden aikana ja toivottavasti perinne senkuin paranee. - nuori alle 50-vuotias
JEEPnisti kirjoitti:
Voe herranpieksut!
1. 40-50v ovat ahneimpia. Junnut eivät vielä osaa ja vanhat ovat jo kyllästyneet ainaiseen hirvenlihan syömiseen.
2. Ukot osaavat käyttäytyä ja ovat herrasmiehiä. Voisipa sanoa samaa nuorisosta.
3. Ampuvat... tuoretta näyttöä.
4. Osuvat... tuoretta näyttöä.
5. Toinen on miltei absolutisti ja toinenkin naukkaa vasta jahtivajalla.
6. Osaavat.
7. Joo ei, mutta toinen on lihamylläri ja pirun tarkka, että paskoja ei jauhelihaksi mene. Toinen sitten leikkaa kylkiä ja muuta jauhettavaksi menevääkäyttökelpoiseen kuosiin. Tärkeitä ja aktiivisia tekijöitä kumpikin.
8. Tuntevat ainakin yhtä hyvin kuin me nuoremmat.
9. Meillä "papat" ovat sitä mieltä, että metsästetään_hirviä. Ei siinä seksiä mietitä.
10. Vanhat eivät sooloile. Jahdista voisi joskus jotain tullakin, jos nuoriso ottaisi oppia heidän kurinalaisuudestaan ja järjestelmällisyydestään.
1b. Maaton ja pikkutilallinen.
2b. Kyllä ja kyläläiset tuntevat heidät. Onneksi, sillä moni maanvuokrasopimus jäisi tekemättä, jos ovelle koputtaisi ventovieras.
3b. Eivät ole pataa. Ovatpahan kuitenkin oppineet, että diplomatia ja turhan vittuilun välttäminen ovat eduksi harrastuksellemme.
4b. Ovat ammattilaisia metsässä ja metsästyksessä. Siinä ei papat karttoja tarvitse, kun he kertovat hirvien kulkujäljistä tai parhaista passipaikoista.
Itse olen kulkenut hirvimetsällä tässä samaisessa porukassa vuodesta 1981 ja nähnyt melkoisen sukupolvenvaihdoksen. Suuri osa on ollut hyvää. Nyt kun vielä tuo nuoriso oppisi pois hötkyilystä, jahti alkaisi sujua todella hyvin. Papat osaavat jo, itse olen päässyt jyvälle jutun juonesta tämän 25 vuoden aikana ja toivottavasti perinne senkuin paranee.Kyllähän suurin osa vanhoista hirvimiehistä on ihan kunnollisia ja kyllä ukkoutumisen myötä vanhat jäärätkin alkavat huomata, että uutta verta tarvitaan porukkaan. Usean porukan keski-ikä alkaakin jo lähennellä 65 vuotta ja vaarana onkin että kaadetut hirvet jäävät mätänemään metsään, kun ei löydy tarvittavaa vetoporukkaa vetämään ruhoja metsästä.
- Näsijärvinen
ja sisäänlämpiävät maamiesmetsästysseurat eivät kykene pitämään hirvikantaa kurissa, annettakoon homma puolustusvoimille. Saavat varusmiehet tappaa oikeita eläviä olentoja, se on hyvää koulutusta! Ja rahapulassa kituvat Puolustusvoimat saavat paistilihaa tarjottavaksi upseerikerholla ja vielä hiukan soppalihoja varuskunnan keittiöllekin!
- helppoa
Näissä keskusteluissa näkee hyvin kuka käy hirvenpyynnissä ja kuka ei. Tietämättömät olettavat hirvien odottavan puskissa ampujaansa.
Ei niitä sieltä vain ottamassa käydä ja varmaa on että vieras porukka vieraissa metsissä jää kyllä taatusti ilman hirvipaistia.
Hirvikanta on kyllä miltei puolittunut viiden vuoden takaisesta (ei koske Lappia), mutta kyllähän niillä on hyvät oltavat kun maanomistajien metsät ovat nykyään pelkkiä taimikoita tai koivuvesakoita. Ei ihme että talvilaitumilla latvoja katkeaa. Mitä suurempi taimikko, sitä suuremman karjan se kerää ympäriltään. Tehkää nyt vähän pienempiä aukkoja.
Harvennushakkuuhan ei ole ensiharvennusta lukuunottamatta enää muotia... - tärkeysjärjestys
helppoa kirjoitti:
Näissä keskusteluissa näkee hyvin kuka käy hirvenpyynnissä ja kuka ei. Tietämättömät olettavat hirvien odottavan puskissa ampujaansa.
Ei niitä sieltä vain ottamassa käydä ja varmaa on että vieras porukka vieraissa metsissä jää kyllä taatusti ilman hirvipaistia.
Hirvikanta on kyllä miltei puolittunut viiden vuoden takaisesta (ei koske Lappia), mutta kyllähän niillä on hyvät oltavat kun maanomistajien metsät ovat nykyään pelkkiä taimikoita tai koivuvesakoita. Ei ihme että talvilaitumilla latvoja katkeaa. Mitä suurempi taimikko, sitä suuremman karjan se kerää ympäriltään. Tehkää nyt vähän pienempiä aukkoja.
Harvennushakkuuhan ei ole ensiharvennusta lukuunottamatta enää muotia...Vai että pitäisi metsiä hoidella hirvikannan ehdoilla! Enpäs ole hullumpaa ennen kuullut. Kyllä se niin on että hirvikantaa pitäisi pienentää neljännekseen nykysestä. Pitäisi kerrankin suorittaa puolueeton ja oikeaopinen laskenta ja järjestää sitten kunnon jahti, josta nämä hirvikarjankasvattajat ulos. Sopiva kanta olisi 2000 elukkaa koko maassa. Ei olo mistään kotoisin että muutamalle punanutulle kasvatetaan elanto metsänomistajien kustannuksella. Samalla kuolee satoja viattomia liikenteessä.
- helppoa
tärkeysjärjestys kirjoitti:
Vai että pitäisi metsiä hoidella hirvikannan ehdoilla! Enpäs ole hullumpaa ennen kuullut. Kyllä se niin on että hirvikantaa pitäisi pienentää neljännekseen nykysestä. Pitäisi kerrankin suorittaa puolueeton ja oikeaopinen laskenta ja järjestää sitten kunnon jahti, josta nämä hirvikarjankasvattajat ulos. Sopiva kanta olisi 2000 elukkaa koko maassa. Ei olo mistään kotoisin että muutamalle punanutulle kasvatetaan elanto metsänomistajien kustannuksella. Samalla kuolee satoja viattomia liikenteessä.
Ei pidä vetää herneitä nenään. En nyt aivan tarkoittanut että metsät pitäisi kasvattaa hirvien ehdoilla, mutta kun näyttää että ainoaa metsänhoitoa ovat avohakkuut. Onhan se selvä että hirvet kohta nouseviin taimikoihin tulevat naapurin isommista metsistä.
Meidän seuramme painottaa pyyntiä juuri noille pahimmille tuhoalueille, eli kyllä mekin tuon ongelman ymmärrämme ja yritämme asiassa auttaa.
Se on kyllä kumma, että jos ei metsästäjiä syytetä lihanahneiksi raakalaisiksi jotka haluavat tappaa kaiken liikkuvan, niin sitten moititaan että tapetaan liian vähän. Luvat sitäpaitsi tulevat lopulta ministeriötaholta, emme me hirvimiehet niistä pääse päättämään, emmekä edes yleensä kaikkia hakemiamme lupia. - HIRVIÄ LIIKAA
helppoa kirjoitti:
Ei pidä vetää herneitä nenään. En nyt aivan tarkoittanut että metsät pitäisi kasvattaa hirvien ehdoilla, mutta kun näyttää että ainoaa metsänhoitoa ovat avohakkuut. Onhan se selvä että hirvet kohta nouseviin taimikoihin tulevat naapurin isommista metsistä.
Meidän seuramme painottaa pyyntiä juuri noille pahimmille tuhoalueille, eli kyllä mekin tuon ongelman ymmärrämme ja yritämme asiassa auttaa.
Se on kyllä kumma, että jos ei metsästäjiä syytetä lihanahneiksi raakalaisiksi jotka haluavat tappaa kaiken liikkuvan, niin sitten moititaan että tapetaan liian vähän. Luvat sitäpaitsi tulevat lopulta ministeriötaholta, emme me hirvimiehet niistä pääse päättämään, emmekä edes yleensä kaikkia hakemiamme lupia.Ministeriön höynäytettävät lupamyöntäjät kun asettavat nämä mullinkasvattajat asiantuntijan asemaan hirvikantaa määritettäessä. Lupia hetaankin liian vähän ja näin turvataan "riittävä hirvikanta". Hirviporukoiden lupahekemuset saa repiä suoriltaan ja MÄÄRÄTÄ ammuttavaksi kolminkertaisen määrän elukoita. Hirvelle pitää asettaa tapporaha kunnes hirvikanta on alle 2000 ja saadaan tuo naurettava hirvisirkus loppumaan. Nytkin rakennetaan lähes joka kylälle oikeen hirviteurastamoita yhteisellä rahalla. Hirvimiesten ainoa huolenaihe tuntuu olevan riitävä hirvikannan säilyttäminen lihansaannin turvaamiseksi. Sairasta.
- HärmänJätkä
HIRVIÄ LIIKAA kirjoitti:
Ministeriön höynäytettävät lupamyöntäjät kun asettavat nämä mullinkasvattajat asiantuntijan asemaan hirvikantaa määritettäessä. Lupia hetaankin liian vähän ja näin turvataan "riittävä hirvikanta". Hirviporukoiden lupahekemuset saa repiä suoriltaan ja MÄÄRÄTÄ ammuttavaksi kolminkertaisen määrän elukoita. Hirvelle pitää asettaa tapporaha kunnes hirvikanta on alle 2000 ja saadaan tuo naurettava hirvisirkus loppumaan. Nytkin rakennetaan lähes joka kylälle oikeen hirviteurastamoita yhteisellä rahalla. Hirvimiesten ainoa huolenaihe tuntuu olevan riitävä hirvikannan säilyttäminen lihansaannin turvaamiseksi. Sairasta.
Tässä hyvä esimerkki siitä, miten vaikea laji tämä demokratia on; Mielipiteitä on monia, eri suuntiin. Tässäkin asiassa sinä ehdotat tapporahaa ja nimimerkki 'hirvenkasvattaja' taas ehdotti päinvastaista: "Pitäisi valtion takavarikoida joka ruppi hirviporukoilta ja antaa korkeintaan 10% provisiota. Tulisi tehoa tuohon joutavanpäiväiseen touhuun."
Keskustelkaa te kaksi nyt keskenänne, että miten tämä asia oikein on. - Ysikolome
tärkeysjärjestys kirjoitti:
Vai että pitäisi metsiä hoidella hirvikannan ehdoilla! Enpäs ole hullumpaa ennen kuullut. Kyllä se niin on että hirvikantaa pitäisi pienentää neljännekseen nykysestä. Pitäisi kerrankin suorittaa puolueeton ja oikeaopinen laskenta ja järjestää sitten kunnon jahti, josta nämä hirvikarjankasvattajat ulos. Sopiva kanta olisi 2000 elukkaa koko maassa. Ei olo mistään kotoisin että muutamalle punanutulle kasvatetaan elanto metsänomistajien kustannuksella. Samalla kuolee satoja viattomia liikenteessä.
En kyl jaksa ymmärtää näitä kaikenmaailman metsästyksen vastustajia,mikä ihme hinku on kyseenalaistaa harrastus,josta loppupelissä on hyötyäkin.Metsästys on ollut ihmiskunnallekin tapa selviytyä hengissä,alunperin.Saapihan siitä jeesustella etkun viattomia eläimiä tapetaan,mut ajatellaanpa sitä,että metsästys on yksi niistä alkuperäisistä vieteistä,joita ihmiselläkin on aikojen alusta lähtien ollut.Turha sitä on kenenkään sen enempää syyttää,tai puolustellakaan.Metsästysvietti vaan joillakin on,useimmilla taas ei.Et loppupelissä nykymetsästäjäkin edustaa sitä ihmisryhmää, jota voi nimittää sanalla "selviytyjät",toisin kuin nää
jokasortin viherpiiperöt ja suojelijat, joista ei ole kuin arvostelemaan.Heh.. - HIRVIÄLIIKAA
HärmänJätkä kirjoitti:
Tässä hyvä esimerkki siitä, miten vaikea laji tämä demokratia on; Mielipiteitä on monia, eri suuntiin. Tässäkin asiassa sinä ehdotat tapporahaa ja nimimerkki 'hirvenkasvattaja' taas ehdotti päinvastaista: "Pitäisi valtion takavarikoida joka ruppi hirviporukoilta ja antaa korkeintaan 10% provisiota. Tulisi tehoa tuohon joutavanpäiväiseen touhuun."
Keskustelkaa te kaksi nyt keskenänne, että miten tämä asia oikein on.Joo tulis tehoa kun lihan ahneet metsästäjäit joutuisivat kerrankin ampumaan kymmenkertaisen määrän hirviä pakastimensa täyttämiseen. Se olisi nopea keino saada kanta siedettävälle tasolle.
Hirvimäärän kasvattamis tavoite näkyy kaikissa hirvimiesten toimissa. Lehmät säästetään, ruokitaan, nuolukiviä kannetaan, rakennetaan turastamoita nykyistä hirvisaalista suuremmankin määrän käsittelyyn. Kyllä nyt pitäisi lähteä siitä että on päässyt kehittymään poikkeustila, hirvikanta on sietämättömän suuri. Olisi järjestettävä suuri lahti ja korkeintaan 2000 elukkaa jätettäisiin koko maahan.
Kysymys: miksi hirviä pitäisi olla yli 2000 suomessa? HÄ? - Näsijärvinen
Ysikolome kirjoitti:
En kyl jaksa ymmärtää näitä kaikenmaailman metsästyksen vastustajia,mikä ihme hinku on kyseenalaistaa harrastus,josta loppupelissä on hyötyäkin.Metsästys on ollut ihmiskunnallekin tapa selviytyä hengissä,alunperin.Saapihan siitä jeesustella etkun viattomia eläimiä tapetaan,mut ajatellaanpa sitä,että metsästys on yksi niistä alkuperäisistä vieteistä,joita ihmiselläkin on aikojen alusta lähtien ollut.Turha sitä on kenenkään sen enempää syyttää,tai puolustellakaan.Metsästysvietti vaan joillakin on,useimmilla taas ei.Et loppupelissä nykymetsästäjäkin edustaa sitä ihmisryhmää, jota voi nimittää sanalla "selviytyjät",toisin kuin nää
jokasortin viherpiiperöt ja suojelijat, joista ei ole kuin arvostelemaan.Heh..tässä ketjussa on metsästystä vastustanut, häh? Eiköhän täällä ole lähinnä oltu huolestuneita siitä että nämä nykyiset huru-ukot eivät kykene tappamaan tarpeeksi tehokkaasti? Ja maamme puolustusvoimat kyllä siihen pystyisivät! Ei kun hirvikanta alas ja ukot pirttiin!
- hirvenkasvattaja
Pitäisi valtion takavarikoida joka ruppi hirviporukoilta ja antaa korkeintaan 10% provisiota. Tulisi tehoa tuohon joutavanpäiväiseen touhuun. Hirvikarjankasvattajat ovat ahneuksissaan kasvattaneet hivikannan, jonka seurauksena ihmishenkiä menetetään päivittäin liikenteessä ja mittaamattomia vahinkoja aiheutuu metsille. Ja kaikki tämä vain jotts hirvimies saisi muutaman sata kiloa lihaa vuosittain.
Minä ainakin perun vuokrasopimukset jos yhtään lupaa jätetään kaatamatta jatkossa, tai näen yhtään nuolukiveä tai muuta hyysäys paikkaa metsässä.- mä vaan
no sehän se auttaa vähentämään hirvikantaa,tottakai sun kannattaa perua vuokrasopimukset,fiksu kaveri
- metsän kasvattaja
mä vaan kirjoitti:
no sehän se auttaa vähentämään hirvikantaa,tottakai sun kannattaa perua vuokrasopimukset,fiksu kaveri
Vuokraisin maat porukoille jotka ampuvat hirvet vähintään lupia myöten ja ampuu ne lehmät ensin, sekä ymmärtää hakea lupia reilusti. Eikä ruoki hirviä kuten nämä riistakannanhoitajat.
Yhteisin varoin rakennettavat korpiteurastamot on selvä merkki että bisnestä harjoitetaan muiden kustannuksella ja samalla vaarannetaan tielläliikujien henki. - HärmänJätkä
metsän kasvattaja kirjoitti:
Vuokraisin maat porukoille jotka ampuvat hirvet vähintään lupia myöten ja ampuu ne lehmät ensin, sekä ymmärtää hakea lupia reilusti. Eikä ruoki hirviä kuten nämä riistakannanhoitajat.
Yhteisin varoin rakennettavat korpiteurastamot on selvä merkki että bisnestä harjoitetaan muiden kustannuksella ja samalla vaarannetaan tielläliikujien henki.Ai että vuokraisit maasi sellaisille porukoille, jotka ampuu ensin lehmät ja sittenkö vasta vasat ja sarvipäät? Toivottavasti sellaisia porukoita ei löydy tulevaisuudessakaan. Montakos hehtaaria itselläsi on sitä maata (poislukien toki pelto)? Ihan vaikka satojen hehtaarien tarkkuudella.
Tielläliikkujienko henkiä säätyisi, jos hirviä ei metsästettäisi?
Teikäläistä alkaa olla vaikea enää ottaa tosissaan. - hirviä liikaa
HärmänJätkä kirjoitti:
Ai että vuokraisit maasi sellaisille porukoille, jotka ampuu ensin lehmät ja sittenkö vasta vasat ja sarvipäät? Toivottavasti sellaisia porukoita ei löydy tulevaisuudessakaan. Montakos hehtaaria itselläsi on sitä maata (poislukien toki pelto)? Ihan vaikka satojen hehtaarien tarkkuudella.
Tielläliikkujienko henkiä säätyisi, jos hirviä ei metsästettäisi?
Teikäläistä alkaa olla vaikea enää ottaa tosissaan.Olenko sanonut että hirviä ei pitäisi metsästää?HÄ? Ne pitää ampua viimeistä mullia myöten ja vähän äkkiä! Viheliäiset tonttu-ukot vain seisoskelee rivissä tienvieressä ja ajelee jonossa autoillaan hoidellessaan hirvikantaa riittävän elinvoimaiseksi tuottamaan lihaa korpiteurastamoihin, jotka yhteiskunta maksaa. Tämmöinen tuotanto pitää loppua.
- HärmänJätkä
hirviä liikaa kirjoitti:
Olenko sanonut että hirviä ei pitäisi metsästää?HÄ? Ne pitää ampua viimeistä mullia myöten ja vähän äkkiä! Viheliäiset tonttu-ukot vain seisoskelee rivissä tienvieressä ja ajelee jonossa autoillaan hoidellessaan hirvikantaa riittävän elinvoimaiseksi tuottamaan lihaa korpiteurastamoihin, jotka yhteiskunta maksaa. Tämmöinen tuotanto pitää loppua.
Oletetaan, että olisit oikeassa siinä, että kaikki hirvet pitäisi ampua. Miten se sitten tehtäisiin, että ei vaarannettaisi tielläliikujien henkiä?
Olenko sanonut, että et saa osallistua siihen metssätykseen? Hä!?!
Edelleen on tekijämiehet erikseen. Ja sitten on ne, jotka vain puhuu. Jälkimmäisistä pahimmat vieläpä täyttä P:tä. - HärmänJätkä
metsän kasvattaja kirjoitti:
Vuokraisin maat porukoille jotka ampuvat hirvet vähintään lupia myöten ja ampuu ne lehmät ensin, sekä ymmärtää hakea lupia reilusti. Eikä ruoki hirviä kuten nämä riistakannanhoitajat.
Yhteisin varoin rakennettavat korpiteurastamot on selvä merkki että bisnestä harjoitetaan muiden kustannuksella ja samalla vaarannetaan tielläliikujien henki.Tuntuu pahalta ja kuulostaa kummalliselta, kun väitetään tällaisia: "Yhteisin varoin rakennettavat korpiteurastamot on selvä merkki että bisnestä harjoitetaan muiden kustannuksella ja samalla vaarannetaan tielläliikujien henki."
Meidän porukka on tehnyt kovasti kökkää (jos tämä on ainoa asia, mitä et tiedä, niin kerron, että se on sama kuin talkoo), että on saatu kerättyä rahaa lahtivajaamme otetun lainan takaisinmaksuun. On siihen taidettu joku killinki saada EU-rahaakin. Onko se mielestäsi itseltäsi pois? - hirvenpyytäjä
HärmänJätkä kirjoitti:
Tuntuu pahalta ja kuulostaa kummalliselta, kun väitetään tällaisia: "Yhteisin varoin rakennettavat korpiteurastamot on selvä merkki että bisnestä harjoitetaan muiden kustannuksella ja samalla vaarannetaan tielläliikujien henki."
Meidän porukka on tehnyt kovasti kökkää (jos tämä on ainoa asia, mitä et tiedä, niin kerron, että se on sama kuin talkoo), että on saatu kerättyä rahaa lahtivajaamme otetun lainan takaisinmaksuun. On siihen taidettu joku killinki saada EU-rahaakin. Onko se mielestäsi itseltäsi pois?En myöskään ole kuullut, että metsästysseurat juuri tukiaisia nostaisivat. hirviluvat, mahdolliset maanvuokrat ja tiemaksut kyllä maksetaan.
Metsästäjät muuten maksavat pyyntilupien muodossa nuo taimituhokorvauksetkin...
PS. Tapetaan samalla kaikki autoilijatkin ja aloitetaan ensin törttöilijöistä niin ei kukaan kuole Suomen teillä ! - välitä
saatanan runkkari
- Joker
..nuolukivistä on ollut hyötyä metsästyksen aikana, joten toivottavasti et kiellä niitä!!! Tämä siksi, et toivomaanne hirvikantaa saadaan lasketuksi todella HELPOLLA tavalla, kun kulkee koiran kanssa nuolukiviä pitkin. Monet hirvet on löydetty haukkuun ja tullaan löytämään jatkossakin nuolukivien luota. Tämä lisää tarvittavaa tehokkuutta myös kaatomäärien suhteen.
P.s. Jos et itse vie nuolukiviä paikoilleen metsään ja paikallinen seura tekee tämän toimenpiteen puolestasi, pyydä heitä viemään se kivi sinne päätehakkuuta lähentelevään/varttuneeseen metsääsi, EI taimikoiden viereen.
- ryyppyjä
otetaan illalla paneskellaan teidän kelvottomien akkoja, teistä kun ei ole mihinkään.
- töissä raukka
kellonjasta päätellen. taidat olla kunnan elätti.
- lämpöisenä
Onpahan porukka käynyt kuumana asian tiimoilta. On varmaan joku tahallaan lisännyt vettä myllyyn, että jollain oikein keittäisi yli.
Kyllä asia on niin, että jokainen porukka tekee parhaansa kaataakseen lupamäärän täyteen. Ja hirvilaskennoissa ei varmasti ilmoteta liian pientä hirvimäärää, koska sitten ei saa kovin montaa lupaa, sen verran lihanhomioista porukkaa jahtimiehet on.
Ryypiskelyjututkin on nykyään erittäin harvinaisia. Päälliköllä on niin suuri vastuu jahdista, että ryyppymiehet tai muuten mahdolliset vaaran aiheuttajat ovat ns. vilttiketjussa nuotiota sytyttelemässä.
Hirviporukassakin on näitä äärilaitojen miehiä, mutta he ovat poikkeuksetta rivimiehinä huutelemassa. Jahdin vetämisessä ja vastuullisia päätöksiä tehtäessä tarvitaan kylmähermoisempia kavereita. Kuunnella toki pitää jokaista mielipidettä.- hirvenpyytäjä
Kerrankin kiihkotonta ja asiallista tekstiä selvästikin mieheltä joka on mukana hommassa.
- passissa
hirvenpyytäjä kirjoitti:
Kerrankin kiihkotonta ja asiallista tekstiä selvästikin mieheltä joka on mukana hommassa.
Ihan samaa mieltä.
Näin meidänkin porukassa - ainakin pääsääntöisesti. - löytyy
Vaari kirjoitti:
Vai vielä pyrkivät
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000269&posting=22000000020441270Näköjään on porukoita, joissa lupia ei aiota kaikkia käyttääkään. Tässä tapauksessa lupamäärä on suuri, koska niitä on yli 100.
En oikein ymmärrä sitä, että anotaan enemmän lupia kuin on todellinen aikomus käyttää. Onko seuran hallituksessa ollut kunnolla tietoa hirvikannasta ja seuran jäsenistön ajatukisista asian suhteen? Meillä ainakin lähdetään siitä, että yritetään saada luvat käytettyä. - Hirvenpyytäjä
Vaari kirjoitti:
Vai vielä pyrkivät
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000011&conference=4500000000000269&posting=22000000020441270Aivan turhaa hommaa lisätä linkkejä toisten sanomisista. Saattaa aivan hyvin olla itsensä Vaarin tekstiä. Hirvimiehen ei ainakaan, uskoisin.
Hirvenpyytäjä kirjoitti:
Aivan turhaa hommaa lisätä linkkejä toisten sanomisista. Saattaa aivan hyvin olla itsensä Vaarin tekstiä. Hirvimiehen ei ainakaan, uskoisin.
On totta ettemme me voi tietää toistemme taustoja, ei rekisteröityminenkään kerro vielä taustoista. Tällaisia kommentteja kuitnkin liikkuu enemmänkin tällä palstalla ja ne ovat asiayhteyksistä päätellen ainakin pääosin aitoja.
Nettikeskustelun luonteeseen kuuluu, että kaikki mielipiteet tulevat kuulluksi olivat ne sitten aitoja tai eivät.
Linkkejä lisäilen vastaisuudessakin viesteihin, jos on asiaan liittyviä mielipiteitä.
Hivi kuuluu Suomen luontoon, mutta nykyinen kanta on kestämättömän suuri.
Sitä ei pidä kuitenkaan romahduttaa millään yksipuolisilla metsästystempuilla vaan vähentää hiljalleen asiallisiin määriin. Hirvikannan elinvoima pitää säilyttää.
- Raakku
On vaikea uskoa että joku vihaa hirvenmetsästäjiä niin paljon, että kirjoittaa tuommoista roskaa. Saattaa olla että joissakin seuroissa ryypätään ja rellestetään, mutta eihän se tarkoita että kaikki on samanlaisia. Minun käsittääkseni kaikkia metsästäjiä valvotaan eniten eli jos lähdet kivääri käissä kännissä toikkaroimaa tienvarsia, niin saattaisi olla että se oli viimeinen metsästysreissu, ainakin siinä porukassa. Onhan jahtiaika monessakin mielessä hyvä asia, monella suomalaisella miehellä jää ryyppäys vähemmälle, kun ei kärsi olla aamulla pahaa rapulaa. Mutta selvää on että hirvet tämän metsästyskauden jälkeen on niin vähissä että hakea saa että jäljet näkisi.
- koppelo 17
Liittyisit itse paikalliseen/lähimpään hirviporukkaan ja menisit katsomaan sitä todellista touhua..Ja tuo passissa ryyppääminen,varsinkin tienvarsilla,onkohan niissä nyt ihan perää..En tiedä miten muilla mutta meillä ja naapuriseuroilla ainakin poistetaan passista tällaiset henkilöt..Mistä johtuu tuo mielikuva hirviporukoista että ollaan hirmuisia juoppoja,jotkut juovat puolta enemmän.Samanlaisia tallaajia ollaan ku muutkin..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564890Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891374
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231356Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1351165Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi266993- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965