Ensin haluan sanoa, etten ole omasta tahdostani uskossa vaan Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen uskossa.
Uskon, Jumalan tahdosta, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti kaikki ihmiset kaikkialla kaikkina aikoina.
Uskon siihen, Paavalin tavoin, että kaikki on luotu Kristuksen kautta ja Kristukseen, eikä ole syntynyt mitään Hänen ulkopuolelleen. Uskon, että Jumala on kaikkialla ja kaikissa.
Uskon, että kaikki ihmiset kuolevat vanhassa minuudessaan (Adamissa) ja että KAIKKI IHMISET nousevat Kristuksessa.
Nimitän itseäni uskovaksi (tavalliseksi ihmiseksi), sillä uskon Jumalan tekevän mitä Hän tahtoo ja pelastvan KAIKKI maan alla, maan päällä ja taivaassa. Kristuksesssa Jeesuksessa Hän osoitti mieluummin kuolevansa kuin tuomitsevansa ketään.
Uskon myös, että raamattu-uskonto tulee lopussa kuolemaan Kristuksen sisäisen tuntemisen tieltä, ja ihmiset heräävät Kristuksen rakkaudessa huomaamaan kaikki ihmiset veljinä tai sisarina.
En tunnusta valtioita, kansoja, uskontoja, oppeja, puolueita. En vanno valoja lipuille, enkä tunnusta raamattuja tai mitään muitakaan kirjoja Jumalan ainoaksi ilmoitukseksi.
Tunnustan Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen Herraksi ja Jumalan Sanaksi ja Ilmoitukseksi. Uskon että Kristus Jeesus onnistui ja lunasti koko ihmiskunnan peruuttamattomasti ilman epäilystä.
Tunnustan jokaisen ihmisen veljekseni ja sisarekseni Universaalissa Kristuksen rakkaudessa!
Uskon, toivon ja rukoilen, että lopulta koko Ihmiskunta herää Kristuksen todellisuuteen ja lopettaa tappamisen, sotimisen ja raiskaamisen öljyn, rahan ja uskonnolliseten oppien takia. Rukoilen, että heräät uskonnollisesta unestasi.
Herää jo sinä joka nukut ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee. Herää jo ja näe, että Kristus Jeesus onnstui ja Jumala toteutti tahtonsa ja lunasti kaikki ihmiset kaikkina aikoina! Kiellä vanha itsesi kaikkine uskonratkaisuineen ja lähde seuraamaan Kristusta, koko maailman Vapahtajaa.
Tule jo, katso ja NÄE!
Uskon kaikkien pääsevän taivaaseen!
8
336
Vastaukset
- uskossa tänään
-uskontosi on jokin harhaoppi johon ei Raamatusta kyllä tukea tule !
-Jeesus sanoo itse Raamatussa:en Minä ketään tuomitse,mutta se Sana,jonka minä olen puhunut on tuomitseva,Teidät,-viimeisenä päivänä..Siis Jumalan Sana,Raamattu jonka Jeesus on puhunut..jne..jo pelkästään tämä Raamatunpaikka riittää osoittamaan että olet harhassa ja väärässä ! - linentti
"Nimitän itseäni uskovaksi (tavalliseksi ihmiseksi), sillä uskon Jumalan tekevän mitä Hän tahtoo ja pelastvan KAIKKI maan alla, maan päällä ja taivaassa. Kristuksesssa Jeesuksessa Hän osoitti mieluummin kuolevansa kuin tuomitsevansa ketään."
Tämä ei kyllä ole raamatun opetusta, onko tämä mahdollisesti ehkä aretalogiaa ?
Vaiko vain tavallisempaa provo-logiaa ? - RitariOlevainen
Älä anna väärää toivoa ihmisille, se on paljon vaarallisempaa, kuin jos ei sano mitään.
Harhaan johtaminen on rikos, koska se vie ihmisä poispäin JUmalasta, JUmala ei koskaan eikä missään ole luvannut viedä syntiä taivaaseen, Jumala vihaa syntiä, ja tahtoo senvuoksi pelastaa ihmisen synnistä.
Mutta kaikki vaan ei tule uskomaan, eikä kaikki poisnukkuneet ole uskoneet evankeliumia, ja koska evankeliumi ei ole saanut, ei saa heitä puhdistaa, niin he eivät tule pääsemään taivaaseen. Väärä on ismisi, mitä levität, lopeta heti ! Loeta siten, että poistat itse tämän ketjun aloituksen, heti ! Haluaisimme niin kovasti kaikkien olevan pelastuneita Kristuksessa. Valitettavasti kaikki eivät tahdo tarttua tähän mahdollisuuteen ( lahjaan). Vaan valitsevat mielluummin jotain ihan muuta.
(1 Tim.2: 4) "joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden"- s isään
ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen.
14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! [Ap. t. 14:22]
Väärät profeetat
15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [7:15-20: Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]
16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. [Jaak. 3:12]
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. [Matt. 3:10 ]
20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. [7:21-23: Luuk. 6:46, 13:25-27 : Hoos. 8:2; Matt. 25:11]
22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!' [Matt. 13:41,42, 25:1 - Hirvas
Kun tuhat vuotta on kulunut, päästetään saatana vankilastaan ja se lähtee villitsemään kansoja kaikkilla neljällä maan kolkalla.
Jos kaikki ovat taivaassa, niin ketä saatana villitsee, eihän täällä silloin ole ketään. - Kristuksen orja
Täyttä asiaa ja harvinaista lukea Raamatullista Armon sanomaa helluntaipalstalta!
Omaan ratkaisuunsa luottavat fariseukset heti kimpussa ja "roviolla" uhkailemassa!
Oi pyhä yksinkertaisuus...kuinka vaikeaa on hyväksyä olevansa armahdettu Kristuksessa ihan niin kuin kaikki muutkin ihmiset!
Tsemppiä ja siu!- vaan Jumalan Sanan
Totuus, kaikki ei pelastu, se on totuus.
Joka uskoo ja kastetaan se pelastuu, mutta joka ei usko se joutuu kadotukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564870Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202265- 1031444
- 891364
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1311153Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681085Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi264988- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75965