Miten meille käy...apua tarvitaan!!!

Kiitos kannustuksesta,yritys on ollut kova,joskus tuntuu,ettei tämä ole oikein,kun niin kovasti pitää yrittää,mutta nyt,kun on taas seesteinen vaihe,tiedän jaksavani ja ymmärrän realiteetit;tähän ikään olen todellakin oppinut,ettei suhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista,parhaimmillaankaan.Mutta kuinka oppisin sietämään toisen erilaisuutta,kestämään kylmä/kuuma-puuskia,joita miehelleni tulee...kärsin melko lailla,kun toinen menee ilman näkyvää syytä viileäksi ja mykäksi,en osaa useinkaan rauhoittua ja antaa huonon tuulen mennä ohi omalla painollaan.Sen johdosta saan "raivareita" ja päätän mielessäni,että nyt tämä kituminen loppuu...mutta kun mies taas palaa hyväntuuliseksi itsekseen ja ottaa kainaloon,ajattelen,että no kiva kun selvittiin,toivottavasti paha mieli loppuu lopullisesti jonain päivänä,sellaista en tahdo kestää,olen yliherkkä ja toisen kylmyys saa minut voimaan fyysisesti pahoin.Silti olen itsekin melkoinen "tänttärä",loukkaannun toisinaan liian helposti enkä kestä arvostelua tai syyttämistä.Onkohan minunlaiseni ihmisen turvallisempaa/helpompaa elää yksin,vihaan suuria tunnekuohuja,jos ne ovat negatiivisia...ja pelkään jätetyksi tulemista,lie traumoja lapsuudesta ja nuoruudesta,vanhempani eivät,etenkään äitini,vahvistaneet itseluottamustani,päin vastoin,koin usein riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta.Vaikka eihän kaikesta voi vanhempiaan syyttää,on vaan helpompi kuvitella,että omalle sekopäisyydelle on jokin konkreettinen syy.Mitähän sitä itselleen tekisi,että elämä olisi simppelimpää,yhdessä ja yksinkin...?

Kala-koira kirjoitti:

Kiitos kannustuksesta,yritys on ollut kova,joskus tuntuu,ettei tämä ole oikein,kun niin kovasti pitää yrittää,mutta nyt,kun on taas seesteinen vaihe,tiedän jaksavani ja ymmärrän realiteetit;tähän ikään olen todellakin oppinut,ettei suhde ole pelkkää ruusuilla tanssimista,parhaimmillaankaan.Mutta kuinka oppisin sietämään toisen erilaisuutta,kestämään kylmä/kuuma-puuskia,joita miehelleni tulee...kärsin melko lailla,kun toinen menee ilman näkyvää syytä viileäksi ja mykäksi,en osaa useinkaan rauhoittua ja antaa huonon tuulen mennä ohi omalla painollaan.Sen johdosta saan "raivareita" ja päätän mielessäni,että nyt tämä kituminen loppuu...mutta kun mies taas palaa hyväntuuliseksi itsekseen ja ottaa kainaloon,ajattelen,että no kiva kun selvittiin,toivottavasti paha mieli loppuu lopullisesti jonain päivänä,sellaista en tahdo kestää,olen yliherkkä ja toisen kylmyys saa minut voimaan fyysisesti pahoin.Silti olen itsekin melkoinen "tänttärä",loukkaannun toisinaan liian helposti enkä kestä arvostelua tai syyttämistä.Onkohan minunlaiseni ihmisen turvallisempaa/helpompaa elää yksin,vihaan suuria tunnekuohuja,jos ne ovat negatiivisia...ja pelkään jätetyksi tulemista,lie traumoja lapsuudesta ja nuoruudesta,vanhempani eivät,etenkään äitini,vahvistaneet itseluottamustani,päin vastoin,koin usein riittämättömyyden ja huonommuuden tunnetta.Vaikka eihän kaikesta voi vanhempiaan syyttää,on vaan helpompi kuvitella,että omalle sekopäisyydelle on jokin konkreettinen syy.Mitähän sitä itselleen tekisi,että elämä olisi simppelimpää,yhdessä ja yksinkin...?

Lue lisää

Molemmilla on peiliin katsomisen paikka. Sitten on sen aika, että keskustelette yhdessä siitä mikä mättää... Tee selväksi omat kantasi, mutta muista kuunnella miehesi mielipidettä myös. Älä ota siitä itseesi. Jos siinä keskustelussa päätetään suhteen tulevaisuus niin molempien pitää tehdä töitä ja osata keskustella, kuin aikuiset ihmiset. EI HUUTAMISTA!

Siitä mitä tulee huonoon itsetuntoon niin se lähtee aina vanhemmista. Se ei ole lapsesta kiinni vaan osaako vanhemmat kannustaa ja rohkaista ja kasvattaa lapsensa itsetuntoa. Vanhemmat, jotka eivät tee mitään tappavat lapsensa itsetunnon ja siitä eteenpäin elämän läpi he tuntevat itsensä huonoiksi ja riittämättömiksi. Se ei ole oikein. Pyydä kehuja hyvin tehdystä työstä. Pyydä, että sinulle puhutaan suoraan. Pyydä kannustusta, kun sitä tarvitset.

Muista olet vain yksi ihminen tässä pahassa maailmassa, mutta se yksi ihminen riittää tekemään suuren muutoksen johonkin ratkaisevaan asiaan. Anna itsellesi arvostusta hyvistä teoistasi ja kannusta muita, että he jaksavat kannustaa sinua. Älä anna kenenkään talloa sinun yli!

Jospas siinä olisi tarpeeksi tältä kerralta selvitystä. Huonoon itsetuntoon on konkreettinen syy ja se lähtee aina lapsen vanhemmista.

Hyvää jatkoa sinulle :)