"Petturipiispa" Ilkka Kantolaa!
Kantola on demarien listoilla varsinais-Suomessa, eikös olekin hienoa?!
Näin hän meille kanssaihmisille opettaa, että ihminen saa olla erehtyväinen. Ei ole väliä sillä, että ulospäin edustaa kristillisiä arvoja ja kotosalla huoraa. Uransa tuhonneellekin löytyy muutaman tonnin suojatyövirka ja poliittiset puolueetkin kiinnostuvat.
Nyt kaikki Kantolaa äänestämään, että saadaa hänelle myös muhkea eläke karttumaan kiitokseksi siitä erinomaisesta työstä, jota hän kirkon parissa on tehnyt!
Kaikki teol.yo:t
5
637
Vastaukset
- ..Voi vaikuttaa
Äänestämällä seurakuntavaaleissa voidaan myös poistaa mädät omenat valtuutettujen joukosta..
- eivät ole rähmällään
vain näköjään milloinkaan mihinkään.
Tapauksessa oli kaksi osapuolta (enemmänkin). Miksi ottaa vain toinen esille haukuttavaksi, herjattavaksi. Viaton, synnitön, syytön heitelköön omia kiviään, josta rakentaa ehtoommalla itselleen patsaan.
Minun täytyy ottaa nyt aspiriinia pysyäkseni tähtien tiellä (per aspera ad astra).- ap.
...väärintekijää? Tuo on niin tyypillistä vedota heti siihen, ettei kukaan meistä ole synnitön. Ei olekaan, mutta pientä rajaa kuitenkin julkisuustyöskentelyynkin.
Ketä sitten saa moittia? Jos poliisi ajaa jatkuvasti humalassa tai nuorisotyöntekijä sekaantuu asiakkaisiinsa, luottamus menee, eikös? Joiltakin ammateilta vaan odottaa tiettyä moraalia myös omissa toimissaan ja kirkon parissa työskentelevät kuuluvat ilman muuta tähän sakkkiin.
Ei ole kyse siitä, että minä olisin niin moraalinen yksilö, että tarvitsen kohta patsaan sitä julistamaan, vaan siitä että kristillistä työtä tekevän elämässä pitäisi kristillisyyden todentua. Piispan ei pidä olla esikuva muille, mikään yli-ihminen mutta hänen elämässään pitäisi näkyä Jumalan rakkaus ja tekojen seurata siitä.
Jos vaimo oli hirviö, hänestä olisi voinut erota. Sen sijaan Kantola valitsi pettämisen, jota jatkui vuosikausia. Tällaista käytöstä ei voi puolustella. Miksi ihmeessä hän on asettunut vaaleihin nyt? Mitä annettavaa hänellä on? Tuskin hänellä edes on politiikan tai rahamaailman asiantuntemusta.
- mutta kaikki
Teol. yo:t ei voi äänestää, kun me ei ihan kaikki kuuluta kirkkoon ;)
- tietää hän
Kantola on nimittäin ehdolla eduskuntavaaleissa...elämöi vaan jo nyt siitä. Eli myös kirkkoon kuulumattomien äänet käypi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564740Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221314- 861289
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261084Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671026Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906