Siis pitääkö todella paikkansa että tuolla talossa ei ole tapahtunut yhtään mitään koko aikana?
Epätoivoinen tuotantotiimi kaataa lähes kirjaimellisesti viinaa kilpailijoiden kurkkuun harva se ilta, vaihtaa puolet porukkaa ja tyrkyttää väkisin hieromasauvoja sänkyyn (että oli kuvottava jakos) ja mitä nämä nysväkkeet tekevätkään?
Kähmitään kolmen promillen kännissä vähän toista tissiä puseron päältä ja kerran saatiin melkein housut polviin ennenkuin sammuttiin. Meillä oli enemmän äksöniä jo kuudennen luokan kotibileissäkin :D
Mistä tuollaisia luusereita oikein on kaivettu vai sensuroidaanko kameroilta kaikki muu kuin sohvalla ruikuttava 20-something rupusakki?
Eikö todellakaan ole tapahtunut
6
1016
Vastaukset
- kyllä on tapahtunut
kukko panimo on saanut mainosta ja on muutaman kukon juoneetkin.ne edistää kukko panimon myyntiä ja se lisää työllisyyttä seudulla.kukon näkyvyys on nyt ihan muuta mitä ennen bb:tä
- asukkaana
Entisenä asukkaana voin sanoa, että ei Laitilaan tule lisää työpaikkoja juuri yhtään vaikka kaki joisikin läskimahaansa lisää kukkoa. Sen päivän haluaisin nähdä jolloin Laitilassa palkataan Hartwallin verran työntekijöitä kärräämään kaljaa Kakiin samaistuville kaiffareille. Jo pelkästään matkakustannukset ovat isot kun markkina-alue pk-seutu ja kalja on raskasta ja tilaavievää tavaraa jota voitaisiin valmistaa myös Keravalla/Sipoossa/Inkoossa.
- nyt sitten
että mitä siellä sun mielestä pitäis tapahtua, että olis viihdyttävä ohjelma?
- MÄ KERRON
Mun mielestä pitäs olla samanlainen meinimki ku naapurimaan vastaavassa...eikä tällästä jee tehään ruokaa ja palapelejä.
Ei mua ainakaan kiinnosta katella mitään kotielämää.
Enemmän seksiä, ihmissudekiemuroita, selkäänpuukotusta, paskanpuhumista, toimintaa...jne. MÄ KERRON kirjoitti:
Mun mielestä pitäs olla samanlainen meinimki ku naapurimaan vastaavassa...eikä tällästä jee tehään ruokaa ja palapelejä.
Ei mua ainakaan kiinnosta katella mitään kotielämää.
Enemmän seksiä, ihmissudekiemuroita, selkäänpuukotusta, paskanpuhumista, toimintaa...jne.Suomalaiset ei vaan ole sellaisia. Jos suomen BB olisi sellainen, niin olisi kyllä näyteilijöitä pelissä.
- Pitäisikö huutaa???
Osta 24/7, niin sullakin on hupia.
Talossa ORGASMIN saaneita:
-Kaki
-MIra
-Kaarlo
-Jani
-YM: lisää löytyy.
Tämä on FAKTAA ja lisää löytyy, mutta noi on varmoja. Oho meinasi unohtua Hanne, todellakin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932