toissapäivänä oikean puoleisen rinnan alaosassa tuntui kipua jonkin aikaa ja meni sitten ohi. eilen samassa kohdassa tuntui muutama pisto. Tänään on vain kerran pistänyt. pisto tuntuu nuppineulan pistolta. Luin jostain että yksi rintasyövän oire on pistely. Millaista pistelyä rintasyövässä on?? mitään pattia en ole löytänyt. Myös rinnan alaosa on hieman kipeä siitä rintaliivin kaarituen kohdalta. Onko muilla naisilla tämän kaltaisia oireita? pitäisikö olla huolissaan?
rinnan pistely
3
763
Vastaukset
Kirjoitin jo tuonne eteisvärinää..kohtaan, mutta kun on niin samanlaiset oireet niin en voinut olla vastaamatta. Olen epäillyt sydänkohtausta, lihaskipua, mutta vaivaa on vaan edelleen.Luultavasti tilaan ajan terkkarille. Kipu on tosiaan rinnassa (pistelee )samoin just liivien kohta on niin kipeä ettei voi pitää aina rintsikoitakaan. Olen laittanut kylmägeeliä, venytellyt ja ottanut Panadol 1mg. Ei pitkään auta mutta hetkeksi. Oisko jollain tietoa näihin asioihin Please !!!!!!!
- joo..
Samanmoista pistelyä on myös minulla. Välillä tuntuu ihan rinnanpäässä ja välillä muualla. Kipu ei tunnu koko aikaa, vain välillä. Neuvolassa rinta tunnusteltiin(minulla on 5kk ikäinen poikavauvis), eikä havaittu mitään pattia. Sanoi että kipu on lihasperäistä, se tuntuu juuri neulanpistolta. Tietty itse miettii että mitäs jos se kuitenkin on rintasyöpää.. Lääkäri kyllä koitti rauhoitella että jos olisi syöpää, kipu tuntuisi koko ajan.
- mamis2
Voisi hyvinkin olla peräisin selästä. Selkäranka (selän nikamat, kireys )nimittäin heijastelee aika usein juuri rinnan alle. Kannattaa ottaa selkä puheeksi kun seuraavan kerran menee lääkärille. Yleensä DC-kiropraktikot tai OMT-terapeutit osaavat katsoa parhaiten selän kunnon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564710Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202235- 1031414
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos221304- 851264
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1261074Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel661018Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252935- 65906