Et levännyt päivää, et yötä
olit valmiina ain, et väistänyt työtä
Kaikkesi annoit sä lastesi eteen
vitsaa et tarvinnut
vaan rakkautes aito
oli meille myös mallina
sinun elämäntaito
Esimerkkisi puolesta hyvän
tasa-arvon vaatimus syvä
se kaikille oppina parhain
sen meille lapsille annoit jo varhain
Puolisot meidän
sai tuntea sen
olit kaikille ystävä,
myös läheinen
Mummu lastemme
heidän morsiot, sulhot
oli perheesi myös,
siksi kiitosen heiltä
vielä tänäänkin tuon
Olit elosi tiellä,
auttaja, parhaista parhain
siksi sinulta Herra
nyt nöyränä pyydän
ota kotiisi hänet
jo huomenna varhain
Kiitos sinulle, että elit kanssamme
Äiti siunattiin tänään ikuiseen lepoon
puolisonsa, isämme viereen kolmen vuoden
'eron' jälkeen.
Timantti hääpäivä ylittyi heillä vuonna 1999.
Äidin muistolle
22
1708
Vastaukset
kunnioituksella
- katriina64
Olen kokenut saman, vain muutama kuukausi sitten ja samaistun kaipaukseesi ja suruusi.
Kauniimpaa muistorunoa ei voi äidillen kirjoittaa, kuin kirjoitit.
Me olemme nyt, sinä ja minä, etulinjassa. Kronologisesti seuraavat lähtijät.
Itse koin kun 88 vuotias äitini kuoli, että lähtövuorossa olen minä, vaikka eiväthän asiat aina mene "säännön" mukaan.
Olen víime kuukausina läpikäynyt luopumisen ja surun tuskan....uskomatonta, mutta myöskin helpotuksen tunteen, kun äitini pääsi pois, sillä hänen viimeiset vaiheensa olivat vaikeat.
Uskokaamme ja luottakaamme, että äideillämme on nyt parempi olla, kuin täällä "murheen laaksossa."Kiitos osanotostasi.
Äidin ja isän mukana päättyi elettynä koettu aika, niin 'kansalaissodan' kuin itsenäisen suomen sodat. Siirtyen perimätiedon tasolle ja yleiseen 'historian kirjoitukseen' ilman henkilökohtaista tasoa.
Äidin elämä onneksi 'parani' vuosien varrella ja sen hän esiin toi olemuksellaan. 'Siirsi' myös positiivisuutta ja kiitollisuutta ympäristöönsä riippumatta siitä, oliko omaa perhettä tai muuten tuttuja.- Käpytikka
emw34 kirjoitti:
Kiitos osanotostasi.
Äidin ja isän mukana päättyi elettynä koettu aika, niin 'kansalaissodan' kuin itsenäisen suomen sodat. Siirtyen perimätiedon tasolle ja yleiseen 'historian kirjoitukseen' ilman henkilökohtaista tasoa.
Äidin elämä onneksi 'parani' vuosien varrella ja sen hän esiin toi olemuksellaan. 'Siirsi' myös positiivisuutta ja kiitollisuutta ympäristöönsä riippumatta siitä, oliko omaa perhettä tai muuten tuttuja.myös minulta. Näinhän se on. Viimeksi itsenäisyyspäivänä kun katselin Tuntematonta sotilasta mietin isääni, että silloin kun hän oli vielä kertomassa tästä sodasta, ei mua kiinnostanut, nyt kun kiinnostaisi ei häntä ole enää. Äitini kuoli 28 vuotta sitten ja isäni n. 25 vuotta sitten. Nyt kuolee omasta ikäluokasta, tänään oli ystävän kuolinilmoitus lehdessä.
ja kiitos, että halusit jakaa kauniin runosi kanssamme.
äitini elemänasenteista huomaan usein kirjoituksistasi välittyvän.
Siksi en useinkaan niihin ole kommentteja laittnut, koska pitkälti omat arvot välittyvät niissä, eikä siten ole "tarvetta" lisätä omia 'samoja' ajatuksia jo sanottuun mielipiteeseen.
Kiitos sinulle sanoistasi ja osanotosta; kiitos.
- Rocellii
suruusi
Sinulla on kauniit muistot äidistäsi..omat lapset tuntevat samoin myös vanhemmistaan.
Isot 'kengät' ovat vain täytettäviksi varsinkin 'pyyteettömyyden' saralla.
Sillä mitään marttyyrin viittaa ei äiti, ei myöskään isä koskaan suostunut sovittamaan harteilleen.
Myös sinulle osanotostasi suuri kiitos; kiitos!
- sarusiru
OTAN OSAA.mun kolmas joulu ilman äitiä.Juuri näihin aikoihin muistamme , joka myös koskee.
Isän poismenosta samoin, on kolme vuotta, mutta hän elää muistona usein ja on edelleen vaikuttamassa omiin 'vaistoilla' tehtyihin ratkaisuihin.
Samoin äidin elämä jatkaa voimakkaana mukana. Onneksi myös kolmas ja osin neljäskin polvi hänen jälkeensä sai hänet tuntea ja kohdata päivittäin, koska asumme kaikki fyysisesti hyvin lähellä hänen kotiaan.
Kiitos osanotostasi: kiitos!
- Anskuliini
ja kiitos kauniista runostasi.
Tällä hetkellä äitini elämänliekki luo haurasta valoa, isäni rakkaudessaan väsymättä hoitaa häntä.
Ja tämä hetki voi olla äidille viimeinen.
Tänä vuonna jätin jäähyväiset kahdelle veljelleni, vanhimmalle ja nuorimmalle, molemmat menehtyivät syöpään.
Onneksi elämässä on mukana myös iloa ja onnea tasapainottamaan surun tummia päiviä.Muu on retoriikkaa.
Ei voi, kuin ihailla yhdessä ikääntyvien vanhusten hoivaa ja toisistaan huolenpitoa.
Meillä äiti koki seitsemän vuotta kestäneen voipumisen,taantumisen, luovuttamiseen, puolison, isämme saattajana.
Joka ainut päivä hän kävi vuosia vanhainkodissa pyöräkelkalla edestakaisin yli viiden kilometrin matkan juttelemassa hänelle.
Viikonloppuisin myöskin 'aina', isä noudettiin kotiin molemmiksi päiviksi, kun äidillä oli vessa, ym apua isokokoisen miehen käsittelemiseksi kotioloissa.
Molemmat vanhempani saivat elämäntyönsä tehdyksi ja myös kumpikin lähtöä edeltävän ajan sekä tiesi, että vaistosi ajan olevan pian ohi.
Viimeistä edellisenä elinpäivänä äiti kertoi yhdelle miniälle, että onneksi kaikkien kanssa on asiat 'hoidettu' ja mikään ei mieltä paina.
Vaikeimman kuoleman kokemuksena olen joutunut seuraamaan veljeni kuusivuotiaan lapsen kuollessa syöpään.
Kaksi vuotta toivoa/ epätoivoa vuorotellen oli vierestä kokienkin liian rankkaa ja tuntui pitkään jälkeenpäinkin hyvin epäreilulta lasta, että vanhempia kohtaan.
Myös viha tunteena oli usein päällä ja se vie kestäessään elämältä koko mielekkyyden ja syö ja kalvaa ihmistä jopa fyysisesti.
Hänenkin elämällä oli tarkotus, ja paljonkin hänen elämänsä opetti kovuudessaankin.
Ilman sitä tuskaa, ja muita ristiriitaisia tunteita, olisin varmasti vielä kehnompi aikuinen, osaamatta elää ja iloita lasten, puolison, että läheisten joukossa, tässä ja nyt.
Sinulle, "Anskuliini" toivotan voimaa selviytymiseen surusta ja äidillesi ja isällesi; toivon niin hyvää ja inhimillistä, ihmisarvoista elämää, kuin se vain on 'mahdollista'.
Kiitos myös muistamisesta,osanotostasi: kiitos!
Äidilläsi on nyt varmasti hyvä olla...
- tuntematon sinulle
Runosi on kaunis, herkkä, täynnä lämpimiä ajatuksia.
Minulle tilanne on toinen; äitini on 95-vuotias eikä tunne ketään, ei lapsiaan.
Minulle tulee olemaan suuri helpotus kun hän pääsee pois tästä maailmasta siihen, johon hän uskoo.
Ei hän vuodeosastolla enää tuskaa tunne, koska ei tunne ketään. Kotona kun vielä pystyi olemaan niin muisti paljon ja sitä, mitä ei muistanut, kärsi hyvin paljon, koska tiesi, että pitäisi muistaa. Lopullinen muistamattomuus on minusta hänelle siunaus, koska jokainen hänen luonaan kävijä on hänestä "tuttava". Lapsuusajoistaan hän aina juttelee ja hyviä muistoja sieltäkin on jäänyt mieleen.
Rukoilen joka ilta, että äitini pääsisi pian ikuiseen lepoon, sellaiseen, johon hän aina uskoi.- Käpytikka
myös Piikkiölle. Minun äitini kuoli 56-vuotiaana. Olisin halunut hänet vielä pitää,olisin ainakin halunnut, että hän olisi nähnyt lapseni.
Varsinkin näin joulun alla, muistot nousee pintaan vaikka tapahtumasta on jo niin kauan. Äitini kuoli marraskuussa ja ensimmäisen kerran kuulin radiosta sinä jouluna laulun, äidin hauta. En muista oliko se nimi juuri noin. Se koskettaa vieläkin hyvin paljon.
Oikein paljon jaksamista teille, joulu on varmaankin aika haikea. - vuoronperään
Käpytikka kirjoitti:
myös Piikkiölle. Minun äitini kuoli 56-vuotiaana. Olisin halunut hänet vielä pitää,olisin ainakin halunnut, että hän olisi nähnyt lapseni.
Varsinkin näin joulun alla, muistot nousee pintaan vaikka tapahtumasta on jo niin kauan. Äitini kuoli marraskuussa ja ensimmäisen kerran kuulin radiosta sinä jouluna laulun, äidin hauta. En muista oliko se nimi juuri noin. Se koskettaa vieläkin hyvin paljon.
Oikein paljon jaksamista teille, joulu on varmaankin aika haikea.vajaan vuoden välein joulun alla kummatkin, kuusikymmenvuotiaina. Ei ole jouluiloa meilläkään. Ehtivät molemmat sentään nähdä lapseni, juuri ja juuri. Itken aina kun on äitienpäivä tai joulu.
- tuo edellinen
vuoronperään kirjoitti:
vajaan vuoden välein joulun alla kummatkin, kuusikymmenvuotiaina. Ei ole jouluiloa meilläkään. Ehtivät molemmat sentään nähdä lapseni, juuri ja juuri. Itken aina kun on äitienpäivä tai joulu.
isäinpäivää vain ei toitoteta niin kamalasti kuin äitienpäivää. Minulle joka päivä on isäinpäivä ja äitienpäivä.
ja hyvin yksilölliset ovat jokaisen elämänkaaret kunkin lähtöön asti.
Vain tilastoihin merkityt kuolinsyyt samaistavat eri yksilöitä, vaikka tapahtumat siihen johtaneeseen hetkeen olisiva miten erilaiset.
Sanotaan, että odottavan aika on pitkä.
Äitisi varmaankin elää nykyvaiheessa "ajattomassa" hetkessä eikä enää kärsi siitä?
Hänen dementtian 'tarkoitus' saattaisi olla antaa hänelle mielikuvissa 'paluu' elää nuoruutta udestaan, koska hän on joutunut silloin elämään sotien rikkomat vuodet ja lapsuus/nuoruus jäi siksi vajaaksi?
Meillä äiti sai elää kodissaan itse huolehtien 'huushollin' yli 88,5 vuotta ja 'omilla jaloin' ensiapuun joka sitten olikin viimeinen lähtö kotoa ja kesti neljä kuukautta.
Vanhuus on monin osin kuin paluuta takaisin sikiö asteelle ja ehkä äitisi on siinä vaiheessa kehitystä, jolloin oma äiti saattoi hänelle laulaa:"Älä silmä ... ...","älä silmä pieni katso mihin vaan, sillä Isä taivainen näkee lapsen sydämmeen, älä silmä pieni katso mihin vaan". ....
Tämä laulu kuului äidin laulamana usein lapsuuteni kodissa.
Laulu ja hyräily oli äidin ja isänkin tavaramerkki päivän askareita tehdessä ja huomaan myös sen periytyneen meille lapsille.
- mökkihöpsä
että tästä on jo kulunut muutamia päiviä, haluan silti ottaa osaa suruusi ja tuskaasi. Uskon että äidilläsi oli hyvä ja rikas elämä ja hän nauttii nyt enkeli isäsi luona taivaan isän tykönä olostaan, katsellen ja suojellen teitä jälkeen jääneitään hellästi hymyillen, kuten hänellä varmaan oli tapanaan. :)
sekä haikeutta tunnen, mutta en onneksi tuskaa, koska hän oli valmis lähtöön.
Ainakin äidin elämä oli nousuvoittoista, koska hän ensimmäisen elinvuotensa aikana joutui 'kansalaissodan' taistelujen vuoksi olemaan (elämään) piilossa maakuopassa useita kertoja ja jännityksen ilmapiirissä, jota hänen vanhenpansa kokivat ja äiti läsnäolevana oli isossa suojelevassa roolissa hänelle.
Isän ja isoveljensä hän menetti samanaikaisesti ollessaan yhdeksän vuotias.
Siitä alkoi hänen huolenpitonsa kahdesta nuoremmaisesta, joista toinen oli sýntymästään asti vakavasti vammainen ja liikuntarajoitteinen.
Kahdestaan äitinsä kanssa muutaman hehtaarin maatilkusta leipä oli saatava, sekä olemalla piikomassa isommissa taloissa, että maanmuokkaustyöt tehtiin niiden hevosilla ja laitteilla.
Koska tämä ei ole elämäkertapalsta, enkä ole kirjoittajan lahjoilla varustettu, niin en hänen taipaleestaan tämän enenpää kirjoita, mutta kuten aikaisemmin sanoin, niin hän eli omasta mielestään hyvän ja täysipainoisen elämän, jossa oli myös iloa ja rakkautta, ylitse hänen oman tarpeen ja siksi sitä aina riitti jaettavaksi ympäristöön, sekä omille, että naapurien tarpeisiin.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih465687Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j5792122Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens821161Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä3591038- 771003
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä53981Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.59909- 60887
- 228834
Päivi Ollila on tehnyt kunnallisvalituksen saadakseen pidettyä Tarja Pirkkalaisen virassa
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila on tehnyt kunnallisvalituksen kaupungin johtamisjärjestelyiden muutokses58768