jos joulusi on mennyt huonosti kerro se minulle terveisn kohtalon kaverisi!

ensin minulle piti tulla 12 kaveria joulu ruualle illalla kel 20.30 ja kaikki olivat jo peruttaneet kel 18.30 mennessä ettivät pääse tai eivät jaksa tulla. ruokaa siis on runsaasti jääkaapissani. kaiken kukkuraksi kauko suhteessa ollessani olen siis ollut yli 3v. jätkä kaveini ilmoitti reilu tunti takaperin etti koskaan olla oltu yhdessä siis suhteessa eikä koskaan halua enään mitään minusta kuulla tämän illan jälkeen. en tiedä syytä miksi niin kävi. kaikki oli hyvin ja hänen piti yhtenä tulla myös minun luokseni jouluksi eipä vain näkynyt. nyt seurani on vain 2kissaa ja joulu viinat, joista olen vitutukseen jounut jo melkein litran tunnin aikana.
tänä yönä ei oikein tahdo nukuttaa enään! =(

19

2877

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pöhlevi

      Meillä pojan kanssa ei ole kylläkään mennyt hyvin eikä huonosti, kun emme noteeraa joulua. Mutta voin ymmärtää tunteesi. Mutta parempaa Uutta Vuotta!

      • uuden vuoden olen päättänyt jo aiemmin että olen yksin et voin rauhoittua omissa oloissa joulun jäljiltä mut mitän joulua ei mulla ollutkaan.


    • ihan piloille

      Ei paljon huonommin varmaan voi joulu mennäkään kuin sinulla. Sekä ystävät että rakas pettää samana päivänä. Itselläni oli ihan rauhallinen joulu onneksi tuossa. Toivottavasti ne jouluviinat parantaa joulutunnelmaasi edes hitusen!

      • hyvin heikosti näyttävät edelleen toimivan kun edelleenkin itken koko ajan. sreurani ovat muutenkin masennus tressi ja kaiken kukkuraksi bulimia.
        et ei paljon naurata muutenkaan.


      • otti, kun
        kiki84 kirjoitti:

        hyvin heikosti näyttävät edelleen toimivan kun edelleenkin itken koko ajan. sreurani ovat muutenkin masennus tressi ja kaiken kukkuraksi bulimia.
        et ei paljon naurata muutenkaan.

        luin viestisi. Kurja juttu tosiaankin. Luin myös profiilisi ja siellähän kerroit poikaystävästäsi ja ehdin jo iloita, että on edes poikakaveri sulla tukena ja turvana, mutta ei sitten enää ole häntäkään...

        PASKA, PASKA; PASKA...

        Älähän nyt kuitenkaan juo liikaa viinaa, siinä voi muuten käydä tosi huonosti...

        Kyllä on elämäsi aika pahasti hakoteillä nykyisin, olivatko kaikki kutsutut "ystäväsi" näitä nettipelimiehiä ja -naisia?


      • sua..
        kiki84 kirjoitti:

        hyvin heikosti näyttävät edelleen toimivan kun edelleenkin itken koko ajan. sreurani ovat muutenkin masennus tressi ja kaiken kukkuraksi bulimia.
        et ei paljon naurata muutenkaan.

        Olen todella pahoillani tuo kuulostaa kerrassaan karsealta. Koita pärjäillä lue jotakin ja laita nukkumaan. Hyvää joulua sinulle.


      • otti, kun kirjoitti:

        luin viestisi. Kurja juttu tosiaankin. Luin myös profiilisi ja siellähän kerroit poikaystävästäsi ja ehdin jo iloita, että on edes poikakaveri sulla tukena ja turvana, mutta ei sitten enää ole häntäkään...

        PASKA, PASKA; PASKA...

        Älähän nyt kuitenkaan juo liikaa viinaa, siinä voi muuten käydä tosi huonosti...

        Kyllä on elämäsi aika pahasti hakoteillä nykyisin, olivatko kaikki kutsutut "ystäväsi" näitä nettipelimiehiä ja -naisia?

        eivät olleet. olivat näköjään vain niitä "niin sanottuja" ystäviä/kavereita, jotka pettivät kun kutsu oli käynyt. kavereina oli työ kävereita ja vanhoja koulu kavereita joiden kanssa ollaan pidetty usein yhteyksiä. sitä en ymmärrä kun ruokani ovat oleet todella kehuttuja ja aina olen saanut olla juhlien kokkina .olivat kavereiden juhlat mitkä hyvänsä olleetkin aina ja nyt minulle tehtiin näin.
        missä vika?


    • lopultakin

      vihtoinkin viimein viettää sellaisen joulun jota halusin. Totellakin viimein älysin vittuilla kaikille tuttaville niin paljon viimeksi kuluneen vuoten aikana että eivät nyt enää tuppautuneet häiritsemään jouluna. Ei tullunna yhtään ainokaista korttia eikä ole puhelin soinut muutamaan kuukauteen lainkaan. Joulupukillekin haistatin viimme jouluna pitkät paskat ja tonttua potkaisin perseelle, älysivät vihjeen. Nyt voin tässä pontikkaa (itse keittämääni) latkia kaikessa rauhassa ja piereskellä kinkunsyönnin aiheuttamaa ähkyä pois perseestä eikä tarvitse hienostella ja ottaa muita huomijoon. Ole sinäkin onnellinen siitä että menee noin kurjasti. Aijon vielä nyt, koska olen jo avijoeronnut, erota myös kunnasta ja valtijosta ja julistautuva omaksi valtakunnaksi. Saan senjälkeen totennäköisesti olla vielä yksimmin joka on parempata elämätä kuin mihinkä te mollikat oletten ikinä tottuneet ja ei tarvitse maksaa verojakaan kerta itse voin päättää rosentit ollessani oma valtijoni. Vanha sanontahan on että joulujuhlista jaloin mutta pikkujouluista kontaten, sitä neuvoa kannattaa totella, silloin menee kaikki päin persettä ja se on ihanata. Minulle ostivatten viimmejouluna ison pullon Koskenkorvaa ja kirveen joululahjaksi ja siitä kaikki alkoi. Ajoin akan ja pennut kännipäissäni jouluyönä lepikkoon ja jahtasin niitä siellä aamukuuteen saakka, sitten virkavalta korjasi pahnoille huilaamaan, se oli saatanan mukavata se jahti. Oli se hiton hyvä joululahja minkä antoivatten. Kaikkea mahtollisimman ilkiätä tapahtumata toivotan teitillen ja sulkeutun suosioonne mikäli mahtollista. Ennen minullakin kävi montatoistakymmentä kamraattia napostelemassa ilmaista ruokaa jouluisin mutta onneksi hoksasin että pummit voi häätää vittumaisuutella pois nurkistaan. Siinä sivussa meni akka ja pennut mutta eipä tuo haittaa. Minä taitan myös heittäytyä homosuhteeseen koska minullakin on Kauko niminen tuttupoika joka on jätkä myöskin, niinkuin Sinullakin hyvä kiki. Kai se tuo kiki on hienompi nimitys kikkelistä? Lopettaen on pantava nyt ja pantava lipijäkalapata porisemaan tulellen notta saapi uutta paskanjatkoa suoleen, paska se on nääs niin tärkijätä ainesta notta se jos loppuu suolesta voipi vaikka kuolemansairaus iskiä immeiseen. Tolokuttoman lohtutonta loppuvuotta ja vielä pirullisempaa tulevatavuotta kuin tämä etesmennyt vuosi oli. Toinen vaihtoehto on että taitan tosissaan hirttää itseni, silloin ei tarvitsisi sitä lipijäkälaa keitellä kun ei olisi syöjiä saapas nyt sitten nähtä kumman vaihtoehton valitsen.

      • eipä ole helppoa sullakkan jos ei mullakaan ole. vituttaa van mut kyl se siittä jossain vaiheessa ehkä siirtyy toiseen suuntaan. niin kun loppuu minun ja kyseisten "kavereidenkin" yhteyden pito jatkossa.
        se on tuleva päätökseni joka pitää loppu elämäni.


      • lopultakin.
        kiki84 kirjoitti:

        eipä ole helppoa sullakkan jos ei mullakaan ole. vituttaa van mut kyl se siittä jossain vaiheessa ehkä siirtyy toiseen suuntaan. niin kun loppuu minun ja kyseisten "kavereidenkin" yhteyden pito jatkossa.
        se on tuleva päätökseni joka pitää loppu elämäni.

        sitten minä onneton orporaukkarukka ehken toteutan sen hirttouhkauksen. Otan niin pitkän köydenpätkän notta kun tuolin kaatan jalat yltävätten laattiaan ja ei tukahtuta niin rajusti. Siinä on aikaa miettiä että jos se kuitenkin sitten jälkeenpäin katuttaa se hirttäytyminen, niin onko sittenkään järkevätä suhtautua tunteella tähän asiantynkään vaiko voiko olla otettava järki kätteen ja mietittävä viellä hitusen tekeleitäänsä. Runokielelläkin voisi vaikka sanoa että Moisiossa mötköttää jo monen monta lasta, kun pienenä ei pieksetty niin suurena ei jaksa. Makeasta maidosta ei puurot vellit synny, apoteekin hyllyllä on terveyden mylly. Niin siellähän minä onneton poikaperkele Moision suljetussa aikaani vietän ja tekeleitäni fundeeraan, nyt tässä joululomalla vain isottelen ihmisille niinkuin parempikin. Voihan kikkeli, en paremmin sano.


    • ufo

      Joulu huonosti.
      Olen sinun puolesta pahoillaan.Nämä kaverit eivät ole sinunnun ystäviä, vaan jotain siivestjiä

      • "kaverit" vai näyttivät mitä ovat oikeasti ei se vituta nin paljoa kuin että tulee jouluna jätetyksi yli 3v suhteesta täysin odottamatta.


      • Äteritsi-puteritsi
        kiki84 kirjoitti:

        "kaverit" vai näyttivät mitä ovat oikeasti ei se vituta nin paljoa kuin että tulee jouluna jätetyksi yli 3v suhteesta täysin odottamatta.

        Sulla on sentään kissat... Minä onneton vietän 15 vuoden jälkeen ihan ypöyksin. Lapset menivät isälleen maalle, jonne reilut vuosi sitten jouduin jättämään 2 kissaa ja 2 koiraa. Punkkua otin suruuni ja sitten töppäsin kännissä kun laittelin viestejä exälle =( Ei tää oo hääviä... Tuntuu kuin olisin maailman yksinäisin.


      • et mikään suhde
        kiki84 kirjoitti:

        "kaverit" vai näyttivät mitä ovat oikeasti ei se vituta nin paljoa kuin että tulee jouluna jätetyksi yli 3v suhteesta täysin odottamatta.

        Siis muka 3 vuoden etäsuhde, ha ha. Itsesäälikirjoituksestasi, joka ei varmaan ole totta kuin puoliksi, paistaa läpi, että olet tuhattäynnä ongelmia, joita yksikään poikaystäväehdokas ei jaksa kauan katsoa. Etäsuhteellesi olet ollut välipano. Luuletko ettei hänellä ole ollut koko ajan toista suhdetta! Hän viettää parhaillaan mukavaa joulua vakituisen tyttöystävänsä kanssa ja halusi antaa sinulle joululahjaksi lopulliset hyvästit. Hän haluaa vakiintua, eikä käydä katsomassa harvakseltaan kitisevää ja narisevaa "tyttöystävää". Täydet pisteet ex etäsuhteellesi. Uuden tyttöystävän kanssa hänellä on vihdoinkin hyvä olla.


    • joulupuxi

      ciao bella.

      ooxä niinq sinkku ny?! kun jos sul on viel viinaa ja ruokaa ni meitsi on niinku nyt jo melekein siellä. mul on auto.

      ja mä ihan oikeesti arvostan naisia jotka juo ittensä känniin juottamatta. ja omilla viinoillaan. ooxä millä nimel gallerias?1!

      corolla kulkee. mä ymmärän sua ja tunnen sun tuskan. joulu on kyl paskinta aikaa.

      p.s. mä tykkään kissoista.

    • pihavaris'

      Tiedoissasi on, että sinulla on oma kulta? Eikö ole enää? Minä olen liian iäkäs sinua vonkaamaan, mutta varmaan löydät sen oikean! Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu!

    • einariepätoivossa

      Uskomatonta että kaikki voi tulla samallakertaa ja eritoten juuri paljonpuhutun joulun alla.
      Olipa hieno Joulu, muistan varmasti ikuisesti.
      Uskomaton on tuuri, ei yhtään kenelle voisi turvautua. Ai niin, unohtui kertoa että kuvio on suunnilleen sama, seurustelu loppu, ei ketään tulossa... jne. jne. Ai niin ja äiti vielä kävi haukkumassa Aattona että olipa mukava "joulu".

      • meillä oli sit melkein samanlainen joulu näköjään kummallakaan et ei ollu helppoa, mut yksi lohdutus kuitenkin on. ei ainakaan pahemmin voi enään mennä ku on tarpeeks persilleen koko joulu menny jo valmiiks.
        kaiken kukkuraksi olen tyytyväinen et joulu on vain kerran vodessa eikä joka päivä niin se antaa positiivista ajattelua et jaksaa eteen päin ryömiä seuraavaan päivään ja siitä taas seuraavaan.


    • jack-21

      kiittämättömyys on maailman palkka...itse tässä sairastanu koko joulun...pukkas paha flunssa päällensä...yrittäny olutta kiskoo ja vetäny sipsiä...nyt korkkasin sit viinipöntön minkä laittelin käymään ennen joulua...

      mutt joo voimia sinnekkinpäi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4750
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1414
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      22
      1324
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1315
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1091
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      251
      941
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      65
      916
    Aihe