pieni poika isänsä vahtina...

hui hai

Oli uudenvuoden aatto, kävelin humalassa olevan isän ja tämä noin.10.v. pojan perässä keskustaan.Isä jutteli kaljapullo kädessä kännyyn ja kiroili, poika kulki reppuselässä perässä ja välillä heitteli paukkuja tienviereen.
Myöhemmin näin heidät bupin rappusilla, isä liian humalassa ei päässyt sisään ja haastoi riitaa miehen kanssa, poika yritti olla välissä ja sanoi ISÄ, ÄLÄ MENNÄÄN KOTIA! Sydäntä raastoi kun jouduin katselemaan ja kuuntelemaan.Olsi tehnyt mieli ottaa poika mukaan ja viedä kotia, sanoa isälle tule huomenna hakamaan..mutta eihän toisten elämään saa puuttua, ja siitä olisi voinut saada miehen raivon niskaan ja ehkä ÄIDINKIN, missähän äiti oli, jos on vielä olemassa.? omaatuntoa kolkuttaa mutta mitä olisin voinut tehdä?

37

2235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olisit

      voinut tehdä..? Soittaa poliisit paikalle. Niin minä olisin tehnyt ja niin olen tehnytkin.

      • Santa kulaus

        Saahan se isä olla humalassa ja 10-vuotias poika voi aivan hyvin kävellä perässä. Eri asia jos isä olisi ajanut autoa tai tarjonnut pojalle viinaa. Saahan isä olla humalassa hemputti. Tiedän monia tapauksia joissa isät ovat jopa nuorempienkin lasten seurassa perskännissä. Saattaa olla vaikka parikymmentä isää kännissä ja pojat ovat siinä isien seurassa.

      • nyt kilaus
        Santa kulaus kirjoitti:

        hesperiaan ja kumikameli alle!

      • hui hai

        tietääkseni ei ole rikos tapahtunut ja luulen että poliisit eivät olisi voineet tehdä mitään.

        He eivät olisi voineet viedä isää, eikä lasta, elikä mitään hyötyä siitä ei olisi ollut.

        Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen elikä poika ei olisi ruvennut kanssani juttelee, enkä sitä kauttakaan olisi saanut selville mahdollista äidin olinpaikkaa............

      • poliisi olisi toiminut
        hui hai kirjoitti:

        soittamalla lastensuojelun päivystykseen. toihan on nyt ihan selvä tapaus!

      • ...
        hui hai kirjoitti:

        tietääkseni ei ole rikos tapahtunut ja luulen että poliisit eivät olisi voineet tehdä mitään.

        He eivät olisi voineet viedä isää, eikä lasta, elikä mitään hyötyä siitä ei olisi ollut.

        Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen elikä poika ei olisi ruvennut kanssani juttelee, enkä sitä kauttakaan olisi saanut selville mahdollista äidin olinpaikkaa............

        Olisit toki voinut kaivaa luettelosta (jos sellaista kanniskelet mukanasi) lastensuojeluviranomaistenkin numeron, mutta poliisin kauttahan tuonkaltaiset ilmoitukset menevät yleensä.
        Ja kyllä he olisivat voineet viedä sekä isän että pojan.
        Itsestäänselvä juttu!

      • oltais viety
        ... kirjoitti:

        Hetkinen, uudenvuoden aatto. Haloo, jos jokaiselta perheeltä jossa oli vanhempi kännissä oltaisiin aattona muksu viety pois, niin menne ne oltaisiin saatu mahtumaan.

        Pientä järkeä ja laskupäätä. En hyväksy lasten seurassa kännäämistä edes uutenavuonna, mutta tiedän että sen hyväksyy useat.

        Itse olin toki kotonani sisällä, kun en uskalla olla ulkona kun paukkuu. Pisaraakaan A tuotteita en ottanut ja yksi lapsi oli hoidossa, mutta äiti oli kyllä töissä hotellissa kerroshoitajana.

      • olis vieny

        poliisi poikaa mihinkään, korkeintaan kotiinsa! Eihän yli 10 vuotiaan lapsen kuumeenkaan takia saa olla poissa työstä! Mikäli sikäli poika oli 10v.

      • Ja niinpä!
        oltais viety kirjoitti:

        Niin, voihan sitä ajatella, että "niin monen lapsen vanhemmat ryyppäävät, ettei kaikkia kuitenkaan voisi pelastaa" ja samalla antaa asialle hiljaisen hyväksynnän. Itse ajattelesin, että yksikin väliintulo on tärkeä!
        Tosi asia on, että esim. huostaanottopaikat olivat loppuvuodesta niin täynnä, että viranomaiset eivät tienneet mihin laittaa joulun ja uuden vuoden (vuoden kriittisimmät ajat) aikana huostaanottoa kaipaavat lapset.
        Tässä tapauksessa olisin kyllä varmasti kutsunut paikalle poliisit, jotka resurssien ja toimontamalliensa mukaan sitten olisivat toimineet. Hyvä poliisi saattaa osata valita sanat niin, että paatunutkin juoppo miettii hetken. Poliisit olisivat voineet toimittaa pojan jollekin sukulaiselle, kuten usein tehdäänkin mikäli sellainen on olemassa.
        Vaihtoehtoja olisi ollut, silmien sulkeminen on pahinta!

      • en samaa mieltä
        olis vieny kirjoitti:

        poliisi poikaa mihinkään, korkeintaan kotiinsa! Eihän yli 10 vuotiaan lapsen kuumeenkaan takia saa olla poissa työstä! Mikäli sikäli poika oli 10v.

        TIEDÄN poliisin usein toimittavan alaikäisiä sukulaisten luo turvaan jos kotona (tai tässä tapauksessa kadulla) ei ole turvallista olla. Välttämättä ei tälläsiä sukulaisia kaikilla ole, mutta senkö mahdollisuuden vuoksi jätetään kutsumatta virkavalta paikalle? Niin, lapsihan se vain..

        Kaikki väliintulo on tuiku tärkeää!!!

      • nimenomaan tämä
        Ja niinpä! kirjoitti:

        Niin, voihan sitä ajatella, että "niin monen lapsen vanhemmat ryyppäävät, ettei kaikkia kuitenkaan voisi pelastaa" ja samalla antaa asialle hiljaisen hyväksynnän. Itse ajattelesin, että yksikin väliintulo on tärkeä!
        Tosi asia on, että esim. huostaanottopaikat olivat loppuvuodesta niin täynnä, että viranomaiset eivät tienneet mihin laittaa joulun ja uuden vuoden (vuoden kriittisimmät ajat) aikana huostaanottoa kaipaavat lapset.
        Tässä tapauksessa olisin kyllä varmasti kutsunut paikalle poliisit, jotka resurssien ja toimontamalliensa mukaan sitten olisivat toimineet. Hyvä poliisi saattaa osata valita sanat niin, että paatunutkin juoppo miettii hetken. Poliisit olisivat voineet toimittaa pojan jollekin sukulaiselle, kuten usein tehdäänkin mikäli sellainen on olemassa.
        Vaihtoehtoja olisi ollut, silmien sulkeminen on pahinta!

        asenne että ei voi mitään on kauhee...eikö ole kamalaa että me kaikki tiedämme mitä tuskaa ja pahoinvointia suoomen lapset kärsivät alkoholismin takia! miksei kukaan poliitikko tee asialle mitään? tai me, jotka tunnetaan edes osa lasten ahdistuksesta!?

        kiitos, en siis ole hihhuli absolutisti, äiti vain

      • jos isä on
        hui hai kirjoitti:

        tietääkseni ei ole rikos tapahtunut ja luulen että poliisit eivät olisi voineet tehdä mitään.

        He eivät olisi voineet viedä isää, eikä lasta, elikä mitään hyötyä siitä ei olisi ollut.

        Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen elikä poika ei olisi ruvennut kanssani juttelee, enkä sitä kauttakaan olisi saanut selville mahdollista äidin olinpaikkaa............

        tuollalailla humalassa ja on 10-vuotiaan lapsen kanssa kahden. Toinen asia, jos mukana olisi ollut joku aikuinen selvinpäin.

    • viereinen talo

      Asun sen pubin vieressä ja käydään aina pojan ollessa luonani siellä syömässä. Uusivuosi meni telkkaria katsellessa ja otin pari kaljaa. Viereisestä kuppilasta piti saada pojalle ranskalaiset, mutta uudenvuodenyön iltana se ei ollutkaan mahdollista. Sanailuni oli ravintoloitsijan kanssa kun eivät suostuneet tuomaan sitä ranskalaisannosta edes siihen portaille. Sanoivat etteivät tarjoile ulos.
      Olisit syyllistynyt lapsenryöstöön jos olisit vienyt poikani.
      Ota seuraavan kerran alkometri mukaan.
      Kiroilin kännyyn kun ex-vaimo etukäteen ilmoittamatta toi pojan luokseni enkä osannut siihen varautua ja hankkia sapuskaa sekä uudenvuoden paukkuja, tinoja sun muuta.

      • hui hai

        Hyvä jos asian laita oli niin,en tarkoittanut pahaa ja varmaan ymmärrät sen.Itsellänikin on lapsia ja tunteet nousivat pintaan kun näin pojan kulkevan perässäsi ja tiesin että jossain muualla hänen olisi kivempi olla kavereiden kanssa kuin katsella humalaisia aikuisia kaduilla ja bupin edessä.eikö totta?Sääli kun ex-vaimosi ei ymmärrä pojan etuja ja ilmoita ajoissa siirtoa sinun luokse.Itselläni ja ex-miehelläni homma toimii, lasten parhaaksi.
        Reipas poika sinulla, ole ylpeä hänestä ja muista HÄN TARVITSEE SINUA! kaikkea hyvää elämäänne.

      • ja joku toope

        uskooo :) :)

      • asiallisempi kuin
        ja joku toope kirjoitti:

        uskooo :) :)

        alkuperäinen, joka on vain turhanpäiväinen juoruämmä.

    • pahaa saadaan

      aikaan puuttumalla toisten asioihin, tietämättä niistä oikeastaan yhtään mitään????

      • hui hai

        Olet jotenkin oikeassa,siksi en tehnyt hätiköidysti mitään, isä ei ollut vihainen pojalle eikä jättänyt häntä yksin vaeltamaan.Vaikea tietää perhetaustoja ja mitä kaikkea pahaa heille olisi tapahtunut jos olisin sotkeentunut asiaan, sekin vielä kun eletään pienessä lähiössä jossa kaikki tuntee toisensa, olsin saanut pian suvun kimppuuni ja olsi tullut maisemanvaihto minullekin.

      • jättää lapsi

        jokatapauksessa exältä oli todella vastuutonta jättää lapsi isälle, jos tiesi tämän olevan juhlimassa. Ja eikö isä voinut laittaa korkkia kiinni siinä vaiheessa, kun tiesi poikansa olevan hänellä? se ei ole toisten ihmisten asioihin puuttumista jos näkee jotain vastaavaa ja välittää. se on mielestäni pahempaa, että ei tee asialle mitään. ei lapsen tarvitse olla vanhempansa vahtina kun tämä ryyppää. EI edes 10-vuotiaan. Ei hän vielä niin iso ole

      • hui hai
        jättää lapsi kirjoitti:

        Kyllä nyt on huono omatunto, mutta... miksi ei kukaan muukaan tehnyt mitään? monta kymmentä aikuista näki heidät myös ja moni jopa jutteli isän ja pojan kanssa. miksi eivät puuttuneet asiaan?

        Ehkä tulevaisuudessa kykenen jotain tekee, toivon että en joudu enään silminnäkijäksi vastaavaan.

      • kukaan halua

        oikeesti nähdä. Toivoo vaan sen lapsen kannalta, ettei hän joudu usein kokemaan vastaavaa. Kyllä ihmiset on varmaan neuvottomia tuossa tilanteessa ja puntaroi, että tehdäkö jotain vai ei. Varmaan itellä olis käyny just noin, että asia olis jääny kaihertaan ja jälkeenpäin harmitellu, että olis pitäny, . .

      • juorutätien kerho
        kukaan halua kirjoitti:

        oikeesti nähdä. Toivoo vaan sen lapsen kannalta, ettei hän joudu usein kokemaan vastaavaa. Kyllä ihmiset on varmaan neuvottomia tuossa tilanteessa ja puntaroi, että tehdäkö jotain vai ei. Varmaan itellä olis käyny just noin, että asia olis jääny kaihertaan ja jälkeenpäin harmitellu, että olis pitäny, . .

        Ja se isä oli ihan tavallinen mies.

      • sun..
        juorutätien kerho kirjoitti:

        Ja se isä oli ihan tavallinen mies.

        kannattaa hakeutua AA-kerhoon!

    • te kaikki muka huolissaan olevat, suu vaahdossa paasaavat, täydelliset ihmiset kittaattee itse viiniä ja muita virvokkeita kotonanne (lue: salaa muilta) lastenne läsnä ollessa... oikein sädekehät loistavat tänne Pohjolaan asti.

      Juovatko kaiken alkoholin Suomessa muka sinkut ja lapsettomat? Pah, sanon minä. Ihan tavalliset perheelliset muiden muassa... lasten iästä riippumatta.

      Mielestäni kymmenvuotiaan seurassa voi kyllä vallan mainiosti ottaa muutaman oluen, ja pienemmänkin. Mielestäni määrä ei ole tässä ratkaisevinta, vaan se, kykeneekö huolehtimaan lapsestaan (luonnollista tietysti on, että jossakin vaiheessa määrä johtaa siihen tilanteeseen, ettei kykene, mutta ihan sen tason juomista en nyt tarkoita). Tuskin alkoholi on oikeasti mikään ongelma suurimmassa osaa lapsiperheitä. Kaikki vaan nyt leimataan ja kielletään niiden takia, jotka eivät sitä osaa kohtuudella käyttää! "Kun naapurin Ella ottaa aina liikaa ja sitten laiminlyö lapsensa, ei Piukkakaan saa ottaa koskaan yhtään mitään..."

      • jellona.

        Mielestäni kukaan ei ole viestittänyt mitään tuollaista.. Tässähän kommentoitiin nimenomaan alkuperäisestä tapahtumaa, jossa isä oli reippaasti humalassa ja kuljetti poikaansa mukana pitkin yötä ja haastoipa riitaakin muiden juoppojen kanssa.
        Mielestäni on vissi ero siinä miten sitä alkoa käyttää; joka viikonloppu sammumispisteeseen vai saunakaljan/ruokaviinin verran. Sanomattakin on selvää, että umpitunnelissa ei lapsista pysty huolehtimaan!

        En tiedä ymmärsinkö sanomasi ihan oikein.. mutta mielestäni tässä ei kukaan ole sädekehää päähänsä tavoitellut jos paheksuu tarinan mukaista lapsen heitteille jättöä. Hyvä, että keskustellaan asioista. Siitäkin mitä voisi tehdä jos vastaava tilanne omalle kohdalle joskus osuu.

      • lukemaan....
        jellona. kirjoitti:

        ja lue...lupasin viedä poikani ulos syömään....

        Sinäkin tollanen juoruakka.

      • jellona.
        lukemaan.... kirjoitti:

        ja lue...lupasin viedä poikani ulos syömään....

        Sinäkin tollanen juoruakka.

        Mitä sinun syömään viemisesi kuului tähän Piukan kirjoitukseen..?

      • se on...
        jellona. kirjoitti:

        Mitä sinun syömään viemisesi kuului tähän Piukan kirjoitukseen..?

        viestin otsikko tossa ylempänä.

        Lue niin tajuut asioita.

      • jellona.
        se on... kirjoitti:

        viestin otsikko tossa ylempänä.

        Lue niin tajuut asioita.

        Sinä voisit opetalla ketjussa kirjoittamista. Mitä kuuluu Ylempänä oleva ketju tähän ketjuun? En vastannut sinne vaan Piukalle.

        Keskity ala-arvoisen nimittelyn sijaan oikeaan ketjuun niin tajuat.

    • täähn alkuperäiseen huoleen

      kertovat surullista tarinaa kansasta jonka alkoholismi on sairastuttanut niin että rakkaus lapsiin kuolee. todella ahdistavaa!

      näin moni huijaa itseään (niin kuin alkoholisteilla on tapana). järkyttävää että kaikkien näiden mielestä on normaalia olla kännissa lapsen seurassa, kun tämä kokemus on lapselle todella ahdistava. eikä sellaista ahdistusta aikuinen kykene edes kokemaan! sadistit! tiedättekö että siitä ettei ole vanhemmillen tärkeintä maailmassa ei toivu KOSKAAN!

      • hui hai

        Jotain tämmöistä itsekin mietin kun heidät näin, mutta minkäs teet...
        Itse en juo lasten nähden kun tilanteen voi niinkin tehdä.lapset oppii pian että on normaalia olla kännissä ja miten he sen sitten sisäitävät isompina.alkavat itsekin etsiä sitä juomaa ja muka huomaavat että sitten on kivempaa olla kun on juonut.eikä se niin ole, kokemusta on osaan pitää hauskaa ilman alkoholia, ja mikäli voin vaikuttaa lapseni eivät joudu katselemaan humalaisia.Sitä haluaisin muillekin lapsille mutta en voi siihen vaikuttaa...

      • kaikki tuo edellinen

        ja se järkyttävin asia: heiltä riistetään lapsuudessa rakkaus jota ilman ei ihminen voi kehittyä psyykkisesti teerveeksi. lapsen ei ikinä tule joutua kyseenalaistamaan sitä että onko vanhemmilleen tärkein, ja kaikkien näiden ihmisten lapset sii joutuvat.

      • just-
        hui hai kirjoitti:

        Jotain tämmöistä itsekin mietin kun heidät näin, mutta minkäs teet...
        Itse en juo lasten nähden kun tilanteen voi niinkin tehdä.lapset oppii pian että on normaalia olla kännissä ja miten he sen sitten sisäitävät isompina.alkavat itsekin etsiä sitä juomaa ja muka huomaavat että sitten on kivempaa olla kun on juonut.eikä se niin ole, kokemusta on osaan pitää hauskaa ilman alkoholia, ja mikäli voin vaikuttaa lapseni eivät joudu katselemaan humalaisia.Sitä haluaisin muillekin lapsille mutta en voi siihen vaikuttaa...

        Sekoa vaan aina toisten asioihin, ja levittele paikkaansa pitämättömiä juoruja edelleenkin ympäriinsä juovuksissa olevista vanhemmista.

        Mustamaalaa ihmisiä senkun kerkeät, etkö ole jo huomannut kuinka paljon asiatonta pahaa olet aikaan saanut? Eihän se kaveri ollut edes kännissä...

      • hui hai
        just- kirjoitti:

        Mitenkä olen sonnut ihmisten asioihin?
        Mitä pahaa olen saanut aikaan?
        Miten olen mustamaalannut ihmisiä?
        Asiasta en ole puhunut kellekään, en edes ystävilleni, ainoastaan täällä olen herätellyt jutullani ihmisiä miettimään asiaa.Tunnetko hänet, ja näitkö itse heidät? oliko pojan hyvä olla mielestäsi yöllä humalaisten aikuisten kanssa likkeellä? ikätoverit ja edes yksi selvinpäin oleva aikuinen olisi ollut parempi vaihtoehto.Kysy pojalta oliko kiva uudenvuoden yö?Olisitko itse tuon ikäisenä tahtonut noin?TUSKIN!

      • edelliseen kirjoitukseen

        Selvää on, että jollain on huono omatunto omasta alkon käytöstään..
        Turha tuollaista on välittää! Rohkea aikuinen kyllä puuttuu lapsen huonoon kohteluun ja hyvä kun asiasta keskustellaan!

      • vuodesta

        entä ne muut 364 päivää........... isän ja pojan elämässä.

      • hui hai
        vuodesta kirjoitti:

        entä ne muut 364 päivää........... isän ja pojan elämässä.

        Sitäpä en tiedä, voin vain arvailla kun tommonen päivä on tuon ikäselle tärkeä ja oletan että isä on niitä jo jonkun verran nähnyt! ehkä hän olisi voinut sen viettää niinkuin poika olisi tahtonut eikä niinkuin hän!Olisihan hänellä aikaa juoda silloin kun poika ei ole hänellä, vai mitä.Miksi tuhlata aikaa silloin juomiseen ja humalaisten tapaamiseen jos poika on TÄRKEÄ.Olisi silloin pojan ehdoilla, poika ei varmaan halunnut bupin eteen notkumaan...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4790
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2255
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1336
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      88
      1332
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1111
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1055
    8. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      955
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      253
      950
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      942
    Aihe