Onko lapsikaste oikea kaste?

Onko lapsikaste Raamatullinen?

1. Miten luterilainen kirkko opettaa kasteesta


2. Luterilaisen kirkon kasteopetus maassamme vallitsevassa asemassa


3. Oppi perisynnistä


4. Kaste on Jumalan teko


5. Oppi armovälineistä


6. Oppi kummeista


7. Oppi ennättävästä armosta


8. Oppi kasteen liiton uudistamisesta


9. Oppi hätäkasteesta


10. Oppi uudestisyntymisestä kasteessa


11. Oppi lapsen uskosta


12. Kastetapa


13. Lapsikasteen alkuperä katolisessa kirkossa


14. Koulutus ei takaa aina oikeaa Raamatun ymmärtämistä


15. Miksi Raamatun sanaa opetetaan ja ymmäretään toisin kuin se on kirjoitettu


Mitä luterilainen kirkko opettaa kasteesta

Lyhennettyjä katkelmia kirkon julkaisuista:

Katekismus, sivu 86. Kasteessa " annetaan kaikki anteeksi ja puetaan Kristuksen puhtauteen. Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin".
Sivu 88. "Kerran saatu kaste kantaa läpi koko elämän". "Kun turvaamme kasteen armoon, meidän ei tarvitse omin voimin tehdä parannusta". "Kaste antaa meille rohkeuden sekä elää että kuolla".

Jokamiehen uskonoppi, sivu 64. "Kastehan portti Jumalan valtakuntaan".

Aikuiskatekismus, sivut 28, 29. "Kaste on elämämme tärkein tapahtuma". "Missään muussa elämäni vaiheessa Jumalan pelastava armo ei tule näin sataprosenttisesti ilmi kuin pyhän kasteen sakramentissa".

Olet kastettu, sivu 15. "Raamattu on täynnä kastevettä".

Sydämen puhetta, sivu 173. " kaste on pelastuksen perusta ja hengellisen elämän lähtökohta".

Antakaa lasten tulla, sivu 91. "Kristityn koko elämä on kasteen armossa olemista, jatkuvaa paluuta kasteeseen, kunnes kerran kirkkaudessa ". Sivu 101. "Kaikki Jumalan lahjat omistettiin meille kasteessa".



Luterilaisen kirkon kasteopetus maassamme vallitsevassa asemassa

Luterilainen kirkko on viime aikoina voimakkaasti korostanut lapsikastetta eri yhteyksissä. Siitä puhutaan lähes kaikissa tilanteissa, jumalanpalvelus- ym. tilaisuuksissa, radion aamu- ja iltahartauksissa ja hautaustilaisuuksissa. Kouluissa annettava opetus, johon osallistuvat yleensä myös ns. vapaiden suuntien kotien lapset, on luterilaisen tunnustuksen mukaista. Helluntaiherätyksen piirissä uskovien kasteesta on puhuttu viime aikoina hyvin harvoin. On pyritty yhteistyöhön luterilaisen kirkon kanssa ja vältetty puhumista tästä asiasta, jotta olisimme tulleet hyväksytyiksi luterilaisen kirkon taholta. Yhteiskristillinen toiminta ja ekumenia ovat edellyttäneet myös vaikenemista uskovien kasteesta. Tämä kaikki on vahvistanut vain luterilaisen kirkon asemaa maassamme. Oppi raamatullisesta kasteesta on hämärtynyt oman herätysliikkeemme sisällä ja myös sen ulkopuolella. Ja näin se opetus, jota saadaan luterilaisen kirkon taholta otetaan vastaan täytenä totuutena. Monille ihmisille ovat luterilaisen kirkon oppikäsitykset tulleet niin tutuiksi ja uskottaviksi, että he uskovat perustuvan sen kaikilta osin Raamattuun.


Luterilaisen kirkon lapsikasteen perusteita

Luterilainen kirkko on ottanut lapsikasteoppinsa tueksi suuren joukon sellaisia oppeja ja väittämiä, jotka ovat Raamatulle täysin vieraita jo kastetavasta alkaen. Näihin kuuluvat esimerkiksi seuraavat opit: perisynnistä, armovälineistä, kasteen armosta, kasteen sakramentista, hätäkasteesta, kummeista, kasteenliiton uudistamisesta, kasteen evankeliumista, ennättävästä armosta, lapsen uskosta, armovälineistä, ja siitä että kaste on Jumalan teko.



Oppi perisynnistä

Raamatussa ei esiinny sanaa perisynti. Tämä sana on tullut kirkolliseen käsitteeseen jo hyvin varhain, ja on peräisin katolisesta kirkosta. Perisyntiopin pohjalta kirkkoisä Augustinus (k. 430) loi lapsikasteelle teologisen perustan. Imeväisikäisten lasten kastamista ei pidetty tähän saakka edes tarpeellisena sen perusteella, että vallitsevana oppina oli tällöin uskovien vanhempien lasten synnittömyys. Kastaminen katsottiin tarpeelliseksi vasta sen jälkeen, kun lapsi alkoi tietoisesti tehdä syntiä.

Perisyntinä pidetään ihmisen luontaista taipumusta syntiin. Jeesuksellakin ollessaan täällä maan oli turmeltuneelta ihmissuvulta peritty ruumis. Tästä huolimatta Hän eli synnittömän elämän. Hän alisti tämän turmeltuneen lihan olemaan kuuliainen Isälle. "Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä" (Hepr. 4:15).

Jumala ei ole epäoikeudenmukainen. Hän ei voi tuomita lasta hänen vanhempiensa tekemien syntien perusteella. Jeesus sanoi: Matt. 16:27. "Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan". Ilm. 20:12 Johannes ilmoittaa: "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan". Vertaa Ilm. 20:13 ja 22:12. 1 Piet. 1:17, 2 Kor. 11:15.


Jo vanhassa testamentissa on sanottu, ettei Jumala rankaise lapsia heidän isiensä syntien johdosta (Hes. 18:19-20). "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa. Ja vielä te kysytte: 'Minkä tähden ei poika kanna isän syntivelkaa?' Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava". (Vertaa, 2 Aik. 6:23, 30, 1 Kun. 8:32 ja 39). Tässä ei ole kysymyksessä ajallinen kuolema synnin palkkana, vaan Jumalan tuomio ruumiillisen kuoleman jälkeen omien syntien vuoksi.


Pienten sylilasten kastaminen on turhaa, koska kaste ei poista syntejä, joka on lihan saastaa, vaan: "Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta" (1. Piet. 3:21). Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, (vanha kirkkoraamattu) jota kysymyksessä oleva sana kreikankielisessä alkukielessä voi myös tarkoittaa. Sylilapsi ei voi pyytää hyvää omaatuntoa tai tehdä hyvän omantunnon liittoa Jumalan kanssa.


Synti ei tule perintönä vanhemmilta lapsille, mutta taipumus synnin tekemiseen tulee. Taipumus synnin tekemiseen ei ole syntiä. Tätä asiaa voisi verrata perinnölliseen taipumukseen saada jokin tauti. Monilla ihmisillä on perintötekijöissä, geeneissä taipumus saada tauti, joka usein puhkeaa vasta myöhemmällä iällä, joskus jo varsin nuorena. Taipumus saada jokin tauti, ei ole sama kuin olla sairas. Joissakin suvuissa eräät sairaudet esiintyvät joskus myös piilevinä ja puhkeavat vasta, jos elinympäristö tai elämäntavat altistavat taudin puhkeamiseen. Jos Adamin ja Eevan syntiinlankeemuksen seurauksena tullut taipumus syntiin olisi syntiä, niin kuin luterilainen kirkko opettaa, sitä on mahdotonta saada pois kastamalla, koska kaste ilman uskoa ei pese pois syntiä ja poista lihan saastaa eli syntiä.


Jeesus sovitti syntimme Golgatalla. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan" (2. Kor. 5:19). Sovituksen sanan täytyy ottaa ihmisen itse vastaan henkilökohtaisesti. Ei sovituksen sanan julistamista tarvittaisi, jos syntien sovitus olisi automaatio. Jumala Kristuksessa sovitti maailman, ja Jeesus antoi seuraajilleen tehtäväksi julistaa tätä sovituksen sanaa. Kaikki eivät ota sitä vastaan: "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä (Joh.1:12). Julistettu sanoma sovituksesta ei hyödytä sitä, joka ei ota sitä vastaan. Hepr. 4:2. sanottu: "Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niin kuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat". Edellä olevat viittaukset Raamatusta, osoittavat selvästi sen, että sovitus on otettava vastaan itse henkilökohtaisesti, kuulemalla ja uskomalla sen, muuten siitä ei voida tulla osallisiksi.


Kastamalla pieni lapsi, joka ei ole vielä tietoinen koko tapahtumasta, ei voi ottaa sovitusta vastaan. Hän ei voi pyytää hyvää omaatuntoa tai tehdä hyvän omantunnon liittoa Jumalan kanssa. Hän ei voi uskoa, eikä uskoa saada häneen millään toimituksilla, ei ristin merkillä eikä päätä kastelemalla. Kaikki tällaiset yritykset ovat järjen- ja myös Raamatun vastaisia ja viittaavat pakanallisiin rituaaleihin.


Uskon vastaanottaminen on ihmisen tietoisen tahdon varassa. Jeesus sanoi: Matt. 23:37: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet". Pelastus on lahja, joka otetaan vastaan uskon kautta. "Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi"(Ilm. 22:17). Pieni sylivauva ei osaa tahtoa ja ottaa tätä lahjaa vastaan, se on mahdottomuus siinä iässä.


Ef. 2:1 sanotaan: "Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne. Miten tämä Raamatun kohta voidaan sovittaa pieneen vauvaikäiseen lapseen, joka on uinuvassa viattomuuden tilassa. Lapsi tulee vastuuseen teoistaan vasta sen jälkeen, kun hän alkaa tehdä syntiä tietoisesti ja ymmärtää hyvän ja pahan.


Lapsikasteen puoltajat vetoavat usein siihen, kun Jeesus siunasi lapsia. "Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta" (Luuk. 18:16). He ottavat tämän jakeen asiayhteydestään eivätkä huomioi lainkaan edellistä 15 jaetta. Opetuslapset nuhtelivat tuojia ja yrittivät estää lapsia tulemasta Jeesuksen siunattaviksi. Silloin Jeesus lausui sanat, jotka osoittavat että heidän on taivasten valtakunta. Jeesus ei ollut heitä vielä siunannut. Jeesus sanoi nämä sanat jo silloin, kun lapsia oltiin vasta tuomassa Hänen siunattavakseen. Jeesus siunasi lapset, Hän ei kastanut heitä, eikä käskenyt kastaa heitä.


Jeesus oli aloittanut kastamistoiminnan jo ennen taivaaseen nousemistaan. Hän oli opetuslapsineen saarnannut ja kastanut jopa jo useampiakin kuin Johannes, ilmenee Joh. 4:1 "Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa. Mark. 16:15:ssa Jeesus antoi seuraajilleen käskyn jatkaa tätä toimintaa. "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.


Kastaminen edellyttää opetuslapseksi tulemista. Pienestä sylivauvasta ei voi tulle opetuslasta eikä hänelle voida saarnata. Jeesus sanoi: Matt. 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Hän käski tehdä heidät ensin opetuslapseksi ja sitten kastaa heidät. Opetuslapseksi tuleminen edellyttää kuulemista ja sanan vastaan ottamista. Room. 10:17 mukaan: "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta". Usko ei tule kastamalla. Lutherille tämä oli vaikea asia, koska hän ei tahtonut hyväksyä katolisen kirkon lapsikasteoppia, jonka teologiaan kuului sellainen käsitys, että sakramentit antavat armon sen vastaanottajalle "tehdyn teon perusteella" (ex opere operato). Lutherin käsitys oli, ettei sakramentti voi vanhurskauttaa ketään, vaan ainoastaan usko. Lopulta Luther päättyi periaatteessa samaan käytäntöön asiassa, vain sillä erotuksella, että lapsi saa uskon häntä kastettaessa.


Oppi kasteen armosta

Raamatussa ei ole mainintaa, kasteen armo, eikä siellä puhuta missään paikassa kasteen armosta, Jumalan armosta sen sijaan kyllä. "Armosta te olette pelastetut uskon kautta. Se on Jumalan lahja. Ef.2:8-9. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo" (Room. 5:1-2).


"Kasteen armo" on nukuttanut ihmisiä väärään rauhaan. Monet ihmiset elävät Jeesuksen ristin vihollisina, huolimatta siitä, että heidät on lapsena kastettu. Käytäntö on osoittanut selvästi, ettei kastamalla voida tehdä ihmisistä Jumalaan uskovia, sillä saadaan aikaan vain kastettua pakanuutta.


Apostoli Paavali (ja myös toiset apostolit) ei julistanut ihmisille "kasteen armoa", vaan hän julisti heille pelastusta Jeesuksessa Kristuksessa., Hän sanoi: "Vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu" (Gal. 1:8).



Kaste on Jumalan teko

Luterilainen kirkko väittää, että kaste on Jumalan armotyö, joka ei riipu meidän uskostamme. Raamatussa kastetta ei ole sanottu Jumalan teoksi tai armotyöksi. Päinvastoin, kasteen ottaminen on jätetty ihmisen omaksi työksi ja tehtäväksi. Ap. t. 22:16 sanotaan: "Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi". Jeesus sanoi: Mark. 16:16: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen". Apostolit toimivat tällä tavalla, ilmenee esimerkiksi Ap. t. 2:41. "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua" sekä Ap. t. 18:8. "Mutta synagogan esimies Krispus ja koko hänen perhekuntansa uskoivat Herraan; ja myöskin monet korinttolaiset, jotka olivat kuulemassa, uskoivat, ja heidät kastettiin". Näissä raamatunkohdissa mainitaan, että he uskoivat, ja heidät kastettiin heidän henkilökohtaisen uskonsa perusteella. Raamatussa ei ole missään kohdassa mainintaa siitä, että kaste on Jumalan teko. Jeesus sanoi Jumalan teoksi sen, että "Se on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Jumala on lähettänyt" (Joh.6:29). Siis usko Jeesukseen Kristukseen on Jumalan teko.


Kasteesta oma evankeliumi

Koska lapsikastetta eikä kasteen evankeliumia löydy Raamatusta, on kirkon täytynyt tehdä lapsikastetta varten oma evankeliumi. Sanonta: "kasteen evankeliumi" löytyy monista luterilaisen kirkon opettajien kirjoista mm. Fredrik Wislöffin kirjasta, "Kirkon armovälineet" ja piispa E.G. Gulinin kirjasta, "Kasteen evankeliumi".


Oppi kasteen sakramentista

Raamatussa ei esiinny sanaa sakramentti. Koko sana on vieras Raamatulle. Sakramenttioppi on peräisin roomalaiskatolisesta kirkosta, jossa on seitsemän eri sakramenttia. Nämä ovat kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, pappisvihkimys ja avioliitto. Luterilaisessa kirkossa sakramentteja on kaksi: kaste ja ehtoollinen. Sakramentti- sana on saatu latinankielestä ja se vastaa kreikan kielessä sanaa mysteerion. Latinassa sacramentun alkuaan valaa tarkoittanut sana, joka on otettu myöhemmin kirkolliseen käyttöön tarkoitetaan "pyhiä armovälineitä", joita hoitaa ja ylläpitää pappis- eli saarnaviranhoitajat.



Oppi armovälineistä

Sana armonväline on termi, jota ei löydy myöskään Raamatusta. Luterilaisessa kielenkäytössä armonvälineinä pidetään sakramentteja: kastetta ja ehtoollista ja sanaa, jotka välittävät Jumalan armoa. Opetus armovälineistä liittyy edellä mainittuun sakramenttioppiin.



Oppi kummeista

Raamatussa ei ole mainintaa kummeista. Oppi kummeista on peräisin katolisesta kirkosta. Kummeja oli jo myös valdolaisliikkeessä keskiajalla. Vanhassa katekismuksessa olleen kastekaavan mukaan kummit vastasivat lapsen puolesta lasta kastettaessa. Kun kummeilta kysyttiin, luovutko pois perkeleestä, kummit vastasivat, että luovun. Kummien tehtävänä on kirkollisen tradition mukaan toimia kasteen todistajina ja heidän pitäisi osallistua myös lapsen kasvatukseen. Käytännössä tällä ei ole yleensä kasvatuksen kannalta merkitystä.



Oppi ennättävästä armosta

Pyrittäessä etsimään tukea sylilasten kastamiselle, on luotu oma terminologinen sanasto, johon kuuluu oppi myös ennättävästä armosta. Raamattu ei tunne tällaista oppia kasteen ollessa kysymyksessä. Ennättävällä armolla tarkoitetaan kasteessa saatavaa armoa jo ennen ihmisen tietoista armon vastaanottamista.



Oppi kasteen liiton uudistamisesta

Kasteenliiton uudistaminen on oppi, jota ei löydy Raamatusta. Tämä oppi liittyy konfirmaatioon ja rippikouluun. Rippikoulu päättyy konfirmaatioon, jonka yhteydessä konfirmoitavilta kysytään, tahtovatko he seurata Jeesusta, jolloin he vastaavat yhdessä sanan "tahdon". Tiedämme käytännöstä sen, ettei tämä ole totta, vain harvat sanovat sen koko sydämestään. On helppoa sanoa yhdessä koko joukon kanssa sana, "tahdon" ajattelematta sen sisältöä, ja sitä mihin se velvoittaa. Se on vain tapa, joka kuuluu tähän seremoniaan. Kasteenliiton tarkoituksena on ollut antaa lapsille mahdollisuus, jotka ovat "kastettu" vaivaiässä, tehdä jälkikäteen uskon ratkaisu, jonka olisi pitänyt Raamatun mukaan tehdä jo ennen kastetta. Tästä nurinpäisestä opista on seurauksena kastettua pakanuutta.



Oppi hätäkasteesta

Hätäkaste suoritetaan lapselle, jonka pelätään kuolevan ennen varsinaisen kasteen toimittamista. Raamattu ei tunne hätäkastetta. Tämä on kirkollinen traditio ja oppi, joka lähtee siitä käsityksestä, että kastamaton lapsi ei pelastu vaan joutuu kadotukseen.



Oppi uudestisyntymisestä kasteessa

Luterilainen kirkko opettaa virallisesti siten, että lapsi syntyy uudesti kasteessa. Kirkon herätysliikkeet opettavat tämän asian jossain määrin eri tavalla. Lapsesta tulee kasteen jälkeen uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Tämän opin mukaan kaikki lapsena kastetut ovat uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Lapsi ottaa vastaan kasteessa Jumalan armon ja uudestisyntyy.


Jos ihmiset uudestisyntyisivät kasteessa, olisivat kaikki ihmiset, jotka ovat lapsena kastettuja uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Käytännössä näin ei ole. Miten uudestisyntyneet Jumalan lapset olisivat voineet tehdä sellaisia tekoja, joita esim. saksalaiset tekivät toisen maailmansodan aikana. Jatkuvasti saamme lukea tiedotusvälineistä päivittäin, mitä nämä "uudestisyntyneet" ihmiset tekevät: tappavat, ryöstävät, varastavat, raiskaavat ym. Täytyy vain ihmetellä sitä kuinka ihmiset voivat olla niin sokeita, että uskovat tällaisen valheen.


Jumalan sanan mukaan ihminen uudestisyntyy Jumalan sanan kautta (1. Piet. 1:23) "te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta". Jaakob kirjoittaa tästä myöskin, ja sanoo, että Hän synnytti meidät totuuden Sanalla. (Jaak.1:18). "Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset". Jeesus sanoi, että joka ei synny vedestä ja Hengestä ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3:5-8) "Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." Jeesus korosti tässä erikoisesti Hengestä syntymistä samoin kuin myöhemminkin, (Joh. 6: 63). "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä". Jumalan sanassa on Henki, joka uudestisynnyttää ihmisen. Tämä tapahtuu, kun ihminen ottaa vastaan Jumalan sanan, Hän synnyttää silloin ihmisen uudesti sanansa kautta. Hän tekee tämän armosta, kuten apostoli Paavali Tit. 3:5. Toteaa: "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta". Syntymisen jälkeen tulee ottaa vastaan kaste, uudestisyntymisen pesu, ja hänestä tulee Jumalan lapsi. Ennen syntymistä ei ole mahdollista luonnollistakaan lasta pestä. Ensin täytyy syntyä, jotta voidaan pestä.



Oppi lapsen uskosta

Luther ei voinut hyväksyä katolisen kirkon lapsikastetta. Hän ei halunnut kuitenkaan luopua siitä, niin hänen täytyi saada sille jokin muu perusta, ja se oli lapsen oma usko. Lapsen uskosta piti laatia oma teoria, jotta tämä katolilaisuudesta peräisin oleva oppi olisi voitu säilyttää. Luther selvitti asian siten, että kasteessa jo pienelle lapselle lahjoitetaan "vuodatettu usko", joka kirkon rukouksen kautta "muuttaa, puhdistaa ja uudistaa lapsen".


Luther toteaa: "Meidän kantamme tähän asiaan on, että kasteessa lapset itse uskovat, ja että heillä on oma usko. Juuri sen Jumala heissä vaikuttaa, kun kummit kristillisen kirkon uskossa rukoilevat heidän puolestaan ja tuovat heidät kasteelle", (Kaste ja Usko, Martti Luther, suom. Eero Huovinen sivu 18).



Kastetapa

Luterilaisen kirkon kastetapa on epäraamatullinen. Kastaminen ja kasteleminen ovat täysin eri toimituksia. Kastaminen merkitsee kastamista, upottamista veteen. Veteen upottaminen oli katolisessakin kirkossa yleisin kastamistapa aina kolmannelletoista vuosisadalle asti, jolloin roomalaiskatolinen kirkko siirtyi valelemiseen. Kreikkalaiskatolisessa kirkossa upottaminen on ollut käytössä lähes tähän saakka.


Raamatun mukaan kastaminen tulee toimittaa upottamalla. (Ap.t. 8:38). "Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet". Kaste kuvaa Raamatussa hautaamista. (Room. 6:4). "Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman". Uusi Testamentti käyttää kastamisesta sanaa baptizoo, joka merkitsee suomeksi upottaa, painaa veden sisään.



Lapsikasteen alkuperä katolisessa kirkossa

Katolinen kirkko otti lapsikasteen käyttöön, jossa vakiinnutti asemansa uskovien kasteen rinnalla. Katolisen kirkon muodostuessa roomalaiseksi valtiokirkoksi vuonna 380, se merkitsi samalla lapsikasteen tulemista yksinomaiseksi käytännöksi. Tämän seurauksena uskovien kaste kiellettiin lailla vuonna 413 kuolemanrangaistuksen uhalla. Monet uskovat saivat kärsiä tämän lain nojalla marttyyrikuoleman. Luther arvosteli ensin voimakkaasti katolisen kirkon lapsikastetta, mutta ei luopunut siitä, ja sanoi kirjassaan: Galatalaiskirjeen selitys, sivulla 100, saaneensa vanhurskauttamisopin Jumalalta, mutta lapsikasteen paavilta.


Koulutus ei takaa aina oikeaa Raamatun ymmärtämistä

Monilla ihmisillä on sellainen käsitys että Raamattua Jumalan sanaa ymmärtävät vain ne ihmiset, joilla on teologinen koulutus. Koulutus ei takaa Jumalan sanan ymmärtämistä. Teologinen koulutus yliopistossa ei perustu Raamatun opetuksen osalta yksinomaan kristinuskon peruskirjaan, Raamattuun. Koska teologia on oppi Jumalasta, sen pitäisi perustua Raamattuun joka sisältää tiedon Jumalasta, eikä kenenkään ihmisen tulkintaan. Lutherin lisäksi on paljon muitakin Raamatun tulkitsijoita. Lutherin aikakaudella Saksassa oli toinenkin uskonpuhdistaja, hän oli teologian tohtori ja yliopiston professori Balthasar Hubmaier. Hän oli uskonpuhdistuksesta toista mieltä kuin Luther. Hän vaati lapsikasteen hylkäämistä Raamatun vastaisena ja palaamista takaisin apostoliseen oppiin. Miksi juuri Luther olisi se henkilö, jonka tulkinta kristinuskosta ja Jumalasta voi olla vain pohjana tieteelliseen opetukseen Jumalasta? Tämän perusteella voidaan kysyä: Onko opetus teologisessa tiedekunnassa tiedettä samalla tavalla kuin muut tieteenalat, koska opetuksen perustana ovat Lutherin käsitykset ja tulkinnat, joista monet ovat peräisin roomalaiskatolisesta kirkosta. Koska teologiseen koulutukseen voivat hakeutua ketkä tahansa yliopistolliseen koulutukseen vaadittavan peruskoulutuksen saaneet, on kouluttaminen tällä tavalla lisäksi ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Koulukseen voivat hakeutua vaikka ateistit, ja muut sellaiset henkilöt, jotka eivät ole Raamatun mukaan edes kelvollisia Jumalan valtakunnan työhön. Raamatun mukaan henkilökohtaisesti uskossa olevatkaan eivät kaikki ole sopivia tähän työhön. Tehtävä on kutsumustyö joka edellyttää myös riittävän pitkää uskossa oloaikaa. 1.Tim.3:6 mukaan: "Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi".



Miksi Raamatun sanaa opetetaan ja ymmärretään toisin kuin se on kirjoitettu

Miten voi olla mahdollista että ihmiset, jotka ovat opiskelleet teologiaa ja lukeneet Raamattua voivat olla niin sokeita, etteivät näe ja ymmärrä sitä harhaa mikä liittyy lapsikasteoppiin. Vai onko niin, että ihmiset voidaan manipuloida opetuksella siten, ettei he eivät näe totuutta asiassa. Onko tässä käynyt niin kuin jo Adolf Hitler totesi: Valhe muuttuu totuudeksi, jos sitä riittävän usein ja paljon toistetaan.


Ihmetellä täytyy myös sitä, miksi eivät myöskään historialliset faktat vaikuta Raamatun oikeaan opettamiseen ja ymmärtämiseen. Selityksenä tähän voi olla se, että ihmiset jotka tietävät totuuden, mutta opettavat vastoin sitä tekevät näin, saadakseen siitä kunniaa ja arvonantoa kirkon tai ihmisten taholta. Taloudelliset syyt ja arvostettu asema yhteiskunnassa ovat myös niitä tekijöitä, joiden vuoksi voidaan tinkiä totuudesta. Vapaista suunnista loikanneilla teologeilla syynä voivat olla katkeruus omaa hengellistä kotia tai siellä olevia henkilöitä kohtaan tai vain halu näyttää tietävänsä asioista muita enemmän.

Joillekin ihmisille lapsikaste on myös arvovaltakysymys. On vaikea myöntää itselleen ja muille, että koulutus jonka on saanut, on ollut väärää. Kysymyksessä voi olla myös hengellinen sokeus ymmärtää Jumalan sanaa. Vain Jumalan Henki johtaa koko totuuteen. Jeesus sanoi: "Katso siis, ettei valo, joka sinussa on, ole pimeyttä" (Luuk. 11: 35). Ja samasta asiasta Matt. 6:23: "Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys".


Leo Koukku