KEPUn edelliset petetyt lupaukset

Kovin varttunut ei tarvitse olla muistaakseen, kuinka KEPU vuoden 2002 Hämeenlinnan puoluekokouksessaan hyväksyi viime eduskuntavaaleja varten vaaliohjelman. Runsas kuukausi ennen vaaleja puoluehallitus runttasi ohjelman roskikseen ja tarjoili uuden, talousohjelman nimellä.

Puoluekokouksen hyväksymä vaaliohjelma olisi tullut maksamaan 4,7 miljardia euroa erilaisina menojen lisäyksinä ja verotulojen vähennyksinä. Puolue-eliitin juuri ennen vaaleja hyväksymä talousohjelma sen sijaan lupasi hyvinvointiin enää 2,2-2,4 miljardia. Lupaukset puolittuivat puolessa vuodessa, vaikka silloinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki oli aiemmin luvannut KEPUn pystyvän toteuttamaan ohjelmansa "vaikka nollakasvun vallitessa".

KEPU lupasi poistaa alueellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden. Puolueen ja sen kellokkaiden tavoitteista oli luettavissa, kuinka maakunnat saadaan kukoistamaan, kuntatalous kohentumaan, köyhyys vähentymään ja eläkkeet kohoamaan.

Ei tarvitse olla politiikan, vaan ainoastaan arjen ammattilainen havaitakseen vain muutaman esimerkin voimin, että totuus on luvattua karumpi.

Muuttoa maakunnista vauhditetaan muuttoavustuksin ja alueellistamisella paikataan vain niitä aukkoja, joita maakunnista kaikonneet työpaikat ja palvelut ovat jättäneet. Julkisia liikennepalveluja karsitaan, varuskuntia ajetaan alas ja liikenneverkko rapautuu. Kuntatalous on retuperällä, eläkeläiset ovat saamassa 7 euron korotuksen kansaneläkkeisiin luvatun 300 euron sijasta, eikä köyhyys ole keskuudestamme mihinkään kaikonnut.

Taas kerran on toteunut:
KEPU PETTÄÄ AINA!

Mitäpä muuta tosin voisi odottaa, sillä sanoihan Matti Vanhanenkin, että "puolueen vaaliohjelma on vain sellaista markkinointimateriaalia".

3

486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      otsikossa ei hymiöitä

    • Lippalappa

      Vielä valtapolitiikkaakin hirveämpää on laupiaat hännystelijät, jotka keskittyvät keksimään lokaa ja haukkuja esim. puolueista tai henkilöistä. Tai ovat muuten vaan keksineet "tien pelastukseen" tms...

      Ominaista on myös täysivaltainen haukkuminen ilman oikeita konkreettisia muutoksia, joilla parjatut asiat voisi parantaa. Tai rakentavaa kritiikkiä, siten että olisi pokkaa tunnustaa kunkin hallituksen aikaan saamat hyvät asiat.

      Törkeintä on kuitenkin se, että aina kirjoittajat esittävät tekevänsä sen puhtaasta hyväntahtoisuudesta. Kuten Känäkin tässä. Känä on vain niin hyvä ihminen ja tahtoo vain auttaa johdattaen lukijat pois pahan tyrannin pauloista.
      Tavallaan joo!=)

      PS: Saman voisi kiteyttää Känä siihen että kirjoittaisit palstalle seuraavaa:
      "En tahdo, että äänestätte Kepua.
      T:Känä"

      PPS: Muut halukkaat voi soveltaa tätä haluamaansa puolueeseen.=)

    • miekkonenkin

      palannut saitille ja kirjoitukset yhtä lapsellisia, kuin niiden kirjoittajakin.
      Ho HO HO HOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      79
      2545
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1809
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1674
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      371
      1606
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1562
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      118
      1214
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1156
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1019
    Aihe