Fariseukset eivät uskoneet Jeesuksen olevan Jumalan poika. Siitä syntyneessä keskustelussa Jeesus yritti vakuutella olevansa se, joka MINÄ OLEN, eli Jumalan Poika, ei kuitenkaan JHWH, koska Hän mainitsi samalla Isänsä.
Miten te tarkasti ottaen ymmärrätte tämän tekstin ja asiayhteyden ?
18. MINÄ OLEN SE, joka TODISTAN ITSESTÄNI, ja minusta todistaa myös Isä, joka on minut lähettänyt."
19. Niin he sanoivat hänelle: "Missä sinun isäsi on?" Jeesus vastasi: "Te ette tunne minua ettekä minun Isääni; jos te tuntisitte minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni".
20. Nämä sanat Jeesus puhui uhriarkun ääressä, opettaessaan pyhäkössä; eikä kukaan ottanut häntä kiinni, sillä hänen hetkensä ei ollut vielä tullut.
21. Niin Jeesus taas sanoi heille: "Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette syntiinne. Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla."
22. Niin juutalaiset sanoivat: "Ei kai hän aikone tappaa itseänsä, koska sanoo: 'Mihin minä menen, sinne te ette voi tulla'?"
23. Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette tästä maailmasta, minä en ole tästä maailmasta.
24. Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ELLETTE USKO MINUA SIKSI, JOKA MINÄ OLEN, NIIN TE KUOLETTE SYNTEIHINNE."
25. Niin he sanoivat hänelle: "KUKA SINÄ OLET?" Jeesus sanoi heille: "Juuri SE, mitä minä puhunkin teille.
26. Paljon on minulla teistä puhuttavaa ja teissä tuomittavaa; mutta hän, joka on minut lähettänyt, on totinen, ja minkä minä olen kuullut häneltä, sen minä puhun maailman kuulla."
27. Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
28. Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että MINÄ OLEN SE, JOKA MINÄ OLEN, ja etten MINÄ ITSESTÄNI TEE MITÄÄN, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin MINUN ISÄNI on minulle opettanut.
29. Ja HÄN, joka on MINUT LÄHETTÄNYT, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."
Minusta Hän vakuutteli kuulijoille olevansa Jumalan Poika.
24 jae osoittaa, että Hän ilmaisi olevansa Vapahtaja, koska Hän sanoi: " Ellette usko minua siksi, joka minä olen, NIIN TE KUOLETTE SYNTEIHINNE.
Joh.8:28 ? Minä olen ?
24
507
Vastaukset
"Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi."
Jes. 43:3
"Minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.
Jer. 31:9
"Juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi -- minä olen."
Joh. 8:57-58- hirvas
jakeissa 57-58 että minä olen, vaan minä olen ollut.
57. Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
58. Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, OLEN MINÄ OLLUT". - vain että
hirvas kirjoitti:
jakeissa 57-58 että minä olen, vaan minä olen ollut.
57. Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
58. Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, OLEN MINÄ OLLUT".käännös on virheellinen. Alkutekstissä lukee EGOO EIMI = Minä Olen.
Ja tiedoksi kun sinulla näyttää tämä kolminaisuusoppi olevan hakoteilla, että Minä Olen = Jahve. - hirvas
vain että kirjoitti:
käännös on virheellinen. Alkutekstissä lukee EGOO EIMI = Minä Olen.
Ja tiedoksi kun sinulla näyttää tämä kolminaisuusoppi olevan hakoteilla, että Minä Olen = Jahve.hakoteillä. Kolminaisuusoppi on järkeilyn tulos, eikä sellaista sanaa kuin kolminaisuus mainita yhtään ainutta kertaa Raamatussa.
Jumalan nimi on JHWH. Kirjoituksissa myös Elohim.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppi hirvas kirjoitti:
jakeissa 57-58 että minä olen, vaan minä olen ollut.
57. Niin juutalaiset sanoivat hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
58. Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, OLEN MINÄ OLLUT".Tarkemmissa käännöksissä on MINÄ OLEN.
En osaa alkukieliä, joten minun pitää turvautua käännöksiin, mutta kahden suomalaisen raamattu-uskollisen teologin, Saarisalon ja Saarnivaaran käännöksissä on tämä MINÄ OLEN.
Saarisalo selittää asiaa tällä tavalla:
"Sanat 'Minä olen' vastaavat tarkasti alkutekstiä. Kirkkoraamattuun on mielivaltaisesti lisätty sana 'ollut'. Jumalan poika on ollut olemassa iankaikkisuudesta asti, Aabraham sen sijaan määrätystä historian hetkestä. Sanat 'MINÄ OLEN' viittaavat Vanhan Testamentin Jumalan nimeen, josta tunnetaan vain konsonantit jhvh, mutta vokaaleista ei ole tietoa. Luther rinnasti tämän VT:n nimen Kristukseen."
Saarnivaara selittää puolestaan näin:
"Vastoin tavallista käytäntöä tässä on preesens, että sana pysyisi siinä muodossa kuin Herra käytti sitä ilmoittaessaan Moosekselle nimensä 'eHJeeH = minä olen, josta JHWH/JaHWeeH on muodostettu."- hirvas
Tutkiva_huomio kirjoitti:
Tarkemmissa käännöksissä on MINÄ OLEN.
En osaa alkukieliä, joten minun pitää turvautua käännöksiin, mutta kahden suomalaisen raamattu-uskollisen teologin, Saarisalon ja Saarnivaaran käännöksissä on tämä MINÄ OLEN.
Saarisalo selittää asiaa tällä tavalla:
"Sanat 'Minä olen' vastaavat tarkasti alkutekstiä. Kirkkoraamattuun on mielivaltaisesti lisätty sana 'ollut'. Jumalan poika on ollut olemassa iankaikkisuudesta asti, Aabraham sen sijaan määrätystä historian hetkestä. Sanat 'MINÄ OLEN' viittaavat Vanhan Testamentin Jumalan nimeen, josta tunnetaan vain konsonantit jhvh, mutta vokaaleista ei ole tietoa. Luther rinnasti tämän VT:n nimen Kristukseen."
Saarnivaara selittää puolestaan näin:
"Vastoin tavallista käytäntöä tässä on preesens, että sana pysyisi siinä muodossa kuin Herra käytti sitä ilmoittaessaan Moosekselle nimensä 'eHJeeH = minä olen, josta JHWH/JaHWeeH on muodostettu."aikojen saatossa ovat "muokanneet" kieltä, joten ne ei ole aivan luotettavia. Etenkin v. 1992 kirkkoraamatun käännös on saanut rajujakin moitteita.
Herää oikeastaan kysymys, mihin tavallinen Raamatun lukija voi luottaa, että tämä on juuri oikeaa Jumalan sanaa....? hirvas kirjoitti:
aikojen saatossa ovat "muokanneet" kieltä, joten ne ei ole aivan luotettavia. Etenkin v. 1992 kirkkoraamatun käännös on saanut rajujakin moitteita.
Herää oikeastaan kysymys, mihin tavallinen Raamatun lukija voi luottaa, että tämä on juuri oikeaa Jumalan sanaa....?Itse olen mielistynyt raamattu-uskollisen kääntäjien, Saarisalon ja Saarnivaaran käännöksiin.
Saarnivaaran laitos on nimeltään Jumalan kansan Pyhä Raamattu selityksin, eli Vanha Testamentti XI Kirkolliskokouksen vuonna 1933 käytäntöön ottama suomennos, käännös ja kieli korjattuna ja Uusi Testamentti XII yleisen kirkolliskokouksen vuonna 1938 käytäntöön ottama suomennos, käännös ja kieli korjattuna. Siinä on lisäksi jonkin verran kommentteja.
Saarisalolta ei ole ilmestynyt koko Raamattua, mutta on Uudesta Testamentista "Uusi suomennos selityksin". Samanlainen kirja häneltä on Salmit ja Jobin kirja.- siis sittenkin
hirvas kirjoitti:
hakoteillä. Kolminaisuusoppi on järkeilyn tulos, eikä sellaista sanaa kuin kolminaisuus mainita yhtään ainutta kertaa Raamatussa.
Jumalan nimi on JHWH. Kirjoituksissa myös Elohim.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolminaisuusoppikolminaisuusopin vastustaja. Ilmankos ärhentelet adventisteille. Vaikka sanaa "kolminaisuus" ei ole Raamatussa, niin sen ajatus on. Lue Matt. 28:19-20 ja mieti miksi Isä ja Poika ja Pyhä Henki mainitaan yhdessä ja miksi heillä on YKSI YHTEINEN NIMI.
- minä tein eli
hirvas kirjoitti:
aikojen saatossa ovat "muokanneet" kieltä, joten ne ei ole aivan luotettavia. Etenkin v. 1992 kirkkoraamatun käännös on saanut rajujakin moitteita.
Herää oikeastaan kysymys, mihin tavallinen Raamatun lukija voi luottaa, että tämä on juuri oikeaa Jumalan sanaa....?opettele lukemaan alkukieliä, niin ei tarvitse välittää kääntäjien mokista.
- hirvas
siis sittenkin kirjoitti:
kolminaisuusopin vastustaja. Ilmankos ärhentelet adventisteille. Vaikka sanaa "kolminaisuus" ei ole Raamatussa, niin sen ajatus on. Lue Matt. 28:19-20 ja mieti miksi Isä ja Poika ja Pyhä Henki mainitaan yhdessä ja miksi heillä on YKSI YHTEINEN NIMI.
on Raamatussa? Toiseksi, ei tarvitse vastustaa mitään, mutta toki on eroitettava kolme erillistä persoonaa Jumala (JHWH) Jeesus, sekä Pyhä Henki. Samoinkuin Matti, Seppo ja Teppo.
minä tein eli kirjoitti:
opettele lukemaan alkukieliä, niin ei tarvitse välittää kääntäjien mokista.
"tee niinkuin tein eli opettele lukemaan alkukieliä, niin ei tarvitse välittää kääntäjien mokista."
Tässä elämän tuiskeiden keskellä tuo tuntuisi liian haastavalta, vaikka toki houkuttelevalta.- lyhyesti
hirvas kirjoitti:
on Raamatussa? Toiseksi, ei tarvitse vastustaa mitään, mutta toki on eroitettava kolme erillistä persoonaa Jumala (JHWH) Jeesus, sekä Pyhä Henki. Samoinkuin Matti, Seppo ja Teppo.
"Minä olen joka minä olen" = Jahve
- Krister
2.Kor.5:19. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."
- hirvas
Johanneksen kirjassa olevansa Jumalan Poika, joka vapahtaa maailman synneistä. Jumalan sana oli Krisuksessa, ja joka ne uskoi, sai armon ja rikkomukset näin "armahdettiin"
Minä olen tässä ei tarkoita, että Jeesus olisi sanonut olevansa JHWH, kuten se asiakokonaisuudesta tulee ilmi. - Jeesus sanoi
hirvas kirjoitti:
Johanneksen kirjassa olevansa Jumalan Poika, joka vapahtaa maailman synneistä. Jumalan sana oli Krisuksessa, ja joka ne uskoi, sai armon ja rikkomukset näin "armahdettiin"
Minä olen tässä ei tarkoita, että Jeesus olisi sanonut olevansa JHWH, kuten se asiakokonaisuudesta tulee ilmi.olevansa Jahve ja juutalaiset ymmärsivät sen nimen omaan niin. Siksi ne kivet lensivät.
- hirvas
Jeesus sanoi kirjoitti:
olevansa Jahve ja juutalaiset ymmärsivät sen nimen omaan niin. Siksi ne kivet lensivät.
Jeesus sanoi olevansa Jahve?
hirvas kirjoitti:
Jeesus sanoi olevansa Jahve?
"'Isänne Aabraham riemuitsi siitä, että näkisi minun päiväni, ja näki ja iloitsi.' Niin juutalaiset sanoivat Hänelle: 'Et ole vielä viisikymmenvuotias ja olet nähnyt Aabrahamin!' Jeesus sanoi heille: 'Totisesti, totisesti sanon teille: ennen Aabrahamin syntymää MINÄ OLEN.'* Silloin poimivat kiviä heittääkseen häntä."
Joh. 8:56-58
*"Mooses sanoi Jumalalle: "Katso, kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta: 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen". Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen'** lähetti minut teidän luoksenne".
2. Moos. 3:13-14
**3:14 Hepr. 'eHJeeH muistuttaa Herran nimeä JaHWeeH.
- Seraja-m55
Esitit hyvin tärkeän kysymyksen.
Juuri tuossa kohdassa Jeesus käytti itsestään Jumalan erisnimeä JHWH. Samaan hän viittasi myös Joh. 8:56-58 sillä, että oli nähnyt ja tavannut Aabrahamin, kuten juutalaisten lausunto jakeessa 57 osoittaa.
Juuri tuon jumalallisuutensa paljastamisen takia juutalaiset oppineet pääasiassa vaativat häntä ristiinnaulittavaksi jumalanpilkan takia, jota he luulivat Jeesuksen esittäneen ja sitä se olisi ollutkin, ellei Jeesus olisi todellakin ollut Jumala persoonaltaan, vaikkakin tuolloin oli ihmislihassa.
Sinun on huomattava myös Isä- ja Poika-Jumalan suuri ykseys, joka paljastuu esim. Jesaja 9:5 kohdassa: "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, VÄKEVÄ JUMALA, IANKAIKKINEN ISÄ, Rauhanruhtinas."
Sitäpaitsi nimi Jeesus ilmaistaan alkutekstissä "Jehoshua", joka heprean kielellä tarkoittaa "Jahve on Pelastaja" tai "JHWH pelastaa".
Se ilmaistiin myös Joosefille, Marian miehelle toisin. Hänelle ilmoitettiin näyssä, että Marian pojan, Jeesuksen nimi on myös Immanuel eli Jumala meidän kanssamme.
Johanneksen evankeliumin 1. luvun 14 ensimmäistä jaetta myös paljastavat kovin selvästi, että Jumala, kaikkeuden Luoja itse tuli ihmiseksi ottaen nimekseen nimen Jeesus ja antoi ristinuhrillaan voiman ihmisille tulla Jumalan lapsiksi uskon kautta häneen, Kristukseen.
Juuri tässä rajattomassa jumalallisessa Uhrissa onkin meidän todellinen ja varma pelastuksemme Jumalassamme Kristuksessa!Viimeisen kerran Jeesus lausui nuo sanat MINÄ OLEN Getsemanessa, kun Häntä tultiin vangitsemaan. Sanojen voimasta vangitsijat lensivät maahan, kuten Johanneksen evankeliumin 18. luku meille kertoo:
"1. Kun Jeesus oli tämän puhunut, lähti hän pois opetuslastensa kanssa Kedronin puron tuolle puolelle; siellä oli puutarha, johon hän meni opetuslapsinensa.
2. Mutta myös Juudas, joka hänet kavalsi, tiesi sen paikan, koska Jeesus ja hänen opetuslapsensa usein olivat kokoontuneet sinne.
3. Niin Juudas otti sotilasjoukon sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita ja tuli sinne soihdut ja lamput ja aseet mukanaan.
4. Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: "Ketä te etsitte?"
5. He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "MINÄ OLEN". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan.
6. Kun hän siis sanoi heille: "MINÄ OLEN", peräytyivät he ja kaatuivat maahan.
7. Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta, Nasaretilaista".
8. Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että MINÄ OLEN. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä"- hirvas
mieti tarkkaan koko luvun sisältö ja asiayhteys. Huomaat missä tilanteessa Jeesus vakuutti olevansa Jumalan Poika - Vapahtaja.
Kuvitellaan tilanne, että sinä sanot ihmisille olevasi kuka sinä oikeasti olet. Siitäkin huolimatta he eivät usko, vaan jatkavat epäilyään. Kun huomaat, etteivät he usko siitäkään huolimatta, niin toteat varmaan hieman turhautuneena, minä olen se joka minä olen.
Eli olit jo ilmoittanut heille kuka olet, muttet enää toista sitä, joksi olet itsesi alunperin esitellyt, koska he eivät kuitenkaan usko sitä.
Tarttuminen yhteen jakeeseen ei todista, että Hän olisi JHWH. Se selviää kyllä kun tutkit. - hirvas
Tutkiva_huomio kirjoitti:
Viimeisen kerran Jeesus lausui nuo sanat MINÄ OLEN Getsemanessa, kun Häntä tultiin vangitsemaan. Sanojen voimasta vangitsijat lensivät maahan, kuten Johanneksen evankeliumin 18. luku meille kertoo:
"1. Kun Jeesus oli tämän puhunut, lähti hän pois opetuslastensa kanssa Kedronin puron tuolle puolelle; siellä oli puutarha, johon hän meni opetuslapsinensa.
2. Mutta myös Juudas, joka hänet kavalsi, tiesi sen paikan, koska Jeesus ja hänen opetuslapsensa usein olivat kokoontuneet sinne.
3. Niin Juudas otti sotilasjoukon sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita ja tuli sinne soihdut ja lamput ja aseet mukanaan.
4. Silloin Jeesus, joka tiesi kaiken, mikä oli häntä kohtaava, astui esiin ja sanoi heille: "Ketä te etsitte?"
5. He vastasivat hänelle: "Jeesusta, Nasaretilaista". Jeesus sanoi heille: "MINÄ OLEN". Ja Juudas, joka hänet kavalsi, seisoi myös heidän kanssaan.
6. Kun hän siis sanoi heille: "MINÄ OLEN", peräytyivät he ja kaatuivat maahan.
7. Niin hän taas kysyi heiltä: "Ketä te etsitte?" He sanoivat: "Jeesusta, Nasaretilaista".
8. Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että MINÄ OLEN. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä"että " minä olen" tarkoittaisi tässä tilanteessa Jumalan nimeä.
Jos henkilön luo tulee vaikkapa poliisi, ja kysyy Ville Virtasta, niin tottahan etsitty vastaa minä olen, jos hän on oikea henkilö.
Raamattu on täynnä "minä olen " sanoja, muttei ne tarkoita Jumalan nimeä, kuten esim.
13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17 Sillä sinä sanot: MINÄ OLEN rikas, MINÄ OLEN rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. hirvas kirjoitti:
mieti tarkkaan koko luvun sisältö ja asiayhteys. Huomaat missä tilanteessa Jeesus vakuutti olevansa Jumalan Poika - Vapahtaja.
Kuvitellaan tilanne, että sinä sanot ihmisille olevasi kuka sinä oikeasti olet. Siitäkin huolimatta he eivät usko, vaan jatkavat epäilyään. Kun huomaat, etteivät he usko siitäkään huolimatta, niin toteat varmaan hieman turhautuneena, minä olen se joka minä olen.
Eli olit jo ilmoittanut heille kuka olet, muttet enää toista sitä, joksi olet itsesi alunperin esitellyt, koska he eivät kuitenkaan usko sitä.
Tarttuminen yhteen jakeeseen ei todista, että Hän olisi JHWH. Se selviää kyllä kun tutkit."Kuvitellaan tilanne, että sinä sanot ihmisille olevasi kuka sinä oikeasti olet. Siitäkin huolimatta he eivät usko, vaan jatkavat epäilyään. Kun huomaat, etteivät he usko siitäkään huolimatta, niin toteat varmaan hieman turhautuneena, minä olen se joka minä olen."
Tuo on kyllä saivartelua. Kuten äskeisestä lainauksestani kävi ilmi, näissä Jeesuksen sanoissa MINÄ OLEN oli voima. Ei niissä ollut tällä, eikä varmasti muillakaan kerroilla mitään turhautumisen makua. Ne kaatoivat aseistetun vangitsijajoukonkin. Niinpä Jeesukselle ei olisi ollut mikään vaikeus väistää tuleva tuomionsa, mutta Hän ei halunnut, kuten Hänen vähän ennen vangitsemista rukoilemasta Getsemanen tuskanrukouksestaan voimme havaita:
"41. Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili
42. sanoen: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun".
43. Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä.
44. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan."
Luuk. 22:41-44- hirvas
Tutkiva_huomio kirjoitti:
"Kuvitellaan tilanne, että sinä sanot ihmisille olevasi kuka sinä oikeasti olet. Siitäkin huolimatta he eivät usko, vaan jatkavat epäilyään. Kun huomaat, etteivät he usko siitäkään huolimatta, niin toteat varmaan hieman turhautuneena, minä olen se joka minä olen."
Tuo on kyllä saivartelua. Kuten äskeisestä lainauksestani kävi ilmi, näissä Jeesuksen sanoissa MINÄ OLEN oli voima. Ei niissä ollut tällä, eikä varmasti muillakaan kerroilla mitään turhautumisen makua. Ne kaatoivat aseistetun vangitsijajoukonkin. Niinpä Jeesukselle ei olisi ollut mikään vaikeus väistää tuleva tuomionsa, mutta Hän ei halunnut, kuten Hänen vähän ennen vangitsemista rukoilemasta Getsemanen tuskanrukouksestaan voimme havaita:
"41. Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili
42. sanoen: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun".
43. Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä.
44. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan."
Luuk. 22:41-44itse sen niin tulkita, niin sehän on sinun asiasi. Ja tuo loppulainauksesi ei liity enää mitenkään tuohon nimiasiaan.
- Seraja-m55
hirvas kirjoitti:
mieti tarkkaan koko luvun sisältö ja asiayhteys. Huomaat missä tilanteessa Jeesus vakuutti olevansa Jumalan Poika - Vapahtaja.
Kuvitellaan tilanne, että sinä sanot ihmisille olevasi kuka sinä oikeasti olet. Siitäkin huolimatta he eivät usko, vaan jatkavat epäilyään. Kun huomaat, etteivät he usko siitäkään huolimatta, niin toteat varmaan hieman turhautuneena, minä olen se joka minä olen.
Eli olit jo ilmoittanut heille kuka olet, muttet enää toista sitä, joksi olet itsesi alunperin esitellyt, koska he eivät kuitenkaan usko sitä.
Tarttuminen yhteen jakeeseen ei todista, että Hän olisi JHWH. Se selviää kyllä kun tutkit.Nimenomaan ainakin Joh. 8:28 kohdassa Jeesus esittää alkukielellä jumalallisen nimensä.
Ellet tuossa kohdin sitä usko, niin lähdepä tutkimaan Joh. 1. lukua, Koloss. 1. lukua, Hepr. 1. lukua ja Jesajan 9:5 ym. ym. jotka väkevästi todistavat, että Jeesus on jumalalliselta Persoonaltaan totisesti koko Universumin Luoja eikä mitään sen vähempää!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1363647- 122376
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371955Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141909Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211721Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681537Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301483- 1241448
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246