Yksinkertaisesti

Jeesus=Jahve

Jeesus on itsestään ikuisesti olemassa oleva Jumala. Jumalan persoonia on kolme. Kaikki kolme ovat yhtä ja aina olemassa.

Jeesus on Luojamme. Hän on Jumalan Sana jonka kautta kaikki on tehty.

kaikki muu on järkeilyä, ihmisen epäilystä Jumalan kolminaisuudesta.

Jumala on yksi ja kolme persoonaa.

8

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kristillisen seurakunnan uskontunnustus yksinkertaisimmillaan on:

      JEESUS ON HERRA.

      Aapeli Saarisalo selittää asiaa tällä tavalla:

      "Kreikankielen sanaa Kyrios (Herra) käyttivät juutalaiset vastaamassa hepreankielistä pyhää nimeä Jahvea. Jeesuksella on siis Jumalan oma nimi, Hän on kolminaisuuden persoona. Lause 'Jeesus on Herra' sisältää tiivistetyssä muodossa kristillisen seurakunnan uskontunnustuksen."

    • hirvas

      raamattua tutkien tulee väkisinkin eteen paikkoja, jossa selvästi voidaan erottaa Jumala (JHWH) ja Jeesus.
      Miksi Jeesus puhuisi Isästään, jos Hän itse olisi Isä ? Esimerkiski tässä:

      16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi HÄN kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja HÄN näki JUMALAN HENGEN tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
      17 Ja katso, TAIVAISTA KUULUI ÄÄNI, joka sanoi: "Tämä on MINUN RAKAS POIKANI, johon MINÄ olen mielistynyt".

      Miten tästä voidaan edes päätellä, että Jeesus on sama kuin itse Jumala, koska JHWH puhui taivaasta?

      Lisäksi tässä voidaan myös erottaa se kolmas, eli Pyhä Henki.

      • kolminaisuuden mysteeri

        Tässähän se kolminaisuuden mysteeri juuri tuleekin esiin. Jeesus on Herra on Jahve, ja kuitenkin Hän on eri henkilö kuin isänsä. Ja sitten on vielä Henki, josta on monenlaisia kuvia, Ilmestyskirjassa mm. tällä tavalla:

        "Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä."
        Ilm. 4:5

        Seuraavassa luvussa on kuvattu Jeesusta ja Pyhää Henkeä tällä tavalla:

        "Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän lennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan."
        Ilm. 5:6

        Itse Isää on kuvattu näin:

        "Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja.
        Ja istuja oli näöltänsä jaspis- ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdin kaltainen."
        Ilm. 4. 2-3


      • ymmärrä

        että Isä ja Poika ovat kaksi eri persoonaa ja SILTI yksi ja sama Jumala??? Vai väitätkö, että Jeesus on jotenkin vähäisempi persoona kuin Isä?

        Kolminaisuusoppihan yrittää selittää sitä selittämätöntä mysteeriä, että on olemassa kolme eri persoonaa, jotka ovat yksi Jumala. Tämä on täysin selvää kun lukee Raamatusta kaikki mitä siellä sanotaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.


      • sitäkään

        että sanat Jumalan poika ovat viittaus Daavidiin? Eli että Isä toteaa taivaasta Pojastaan, että hän on uusi Daavid, joka istuu Jumalan valtaistuimelle Daavidin kaupungissa. Sinulla näyttää olevan aika pahoja aukkoja Raamatun tuntemuksessasi. Jeesus on myös uusi Salomo, koska Jumala sanoi Salomolle, että hän on Jumalan mielitietty (Jedidja).


      • hirvas
        ymmärrä kirjoitti:

        että Isä ja Poika ovat kaksi eri persoonaa ja SILTI yksi ja sama Jumala??? Vai väitätkö, että Jeesus on jotenkin vähäisempi persoona kuin Isä?

        Kolminaisuusoppihan yrittää selittää sitä selittämätöntä mysteeriä, että on olemassa kolme eri persoonaa, jotka ovat yksi Jumala. Tämä on täysin selvää kun lukee Raamatusta kaikki mitä siellä sanotaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.

        persoona kuin Jumala (JHWH).

        Joh. 10:29
        Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on SUUREMPI kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
        Joh. 13:16
        Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole PALVELIJA HERRAANSA SUUREMPI eikä LÄHETTILÄS LÄHETTÄJÄÄNSÄ SUUREMPI.

        Joh. 14:28
        Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI

        Siis Jeesus itse sanoi Isän olevan Häntä suurempi (ylempänä).


      • taas kerran
        hirvas kirjoitti:

        persoona kuin Jumala (JHWH).

        Joh. 10:29
        Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on SUUREMPI kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
        Joh. 13:16
        Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole PALVELIJA HERRAANSA SUUREMPI eikä LÄHETTILÄS LÄHETTÄJÄÄNSÄ SUUREMPI.

        Joh. 14:28
        Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä ISÄ ON MINUA SUUREMPI

        Siis Jeesus itse sanoi Isän olevan Häntä suurempi (ylempänä).

        Jeesus sanoi myös olevansa yhtä Isän kanssa = samalla viivalla.

        Se on hänen IHMISYYTENSÄ, joka on Isän alapuolella, EI hänen jumaluutensa.


      • hirvas
        taas kerran kirjoitti:

        Jeesus sanoi myös olevansa yhtä Isän kanssa = samalla viivalla.

        Se on hänen IHMISYYTENSÄ, joka on Isän alapuolella, EI hänen jumaluutensa.

        laajemmin sitä, niitä tekoja, joita Isä käskee Hänen tehdä.

        25 Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. NE TEOT, joita minä teen ISÄNI NIMESSÄ, ne todistavat minusta.
        26 Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
        27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
        28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
        29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
        30 Minä ja Isä olemme yhtä."

        Molemmat ovat siis saman asian takana, samanmielisiä, yhtä mieltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      136
      3647
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2376
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1955
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      414
      1909
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1721
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1537
    7. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      30
      1483
    8. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      124
      1448
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1301
    10. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1246
    Aihe