"Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen."
Hepr. 8:1-2
Jeesus on ollut kaikkeinpyhimmässä Heprealaiskirjeen mukaan koko "ajan" taivaaseen nousemisesta alkaen. Hän ei mennyt sinne vuonna 1844 "maan aikaa", koska taivaassa ei ole aikaa, siellä vallitsee ajattomuus, iankaikkisuus. Ellen Whiten näky vuodesta 1844 on täyttä humpuukia.
Jeesus kaikkeinpyhimmässä
5
167
Vastaukset
- Sirkka Iita.
Tuossa sanoit aivan oikein että taivaassa eletään iankaikkisuutta,"ei sielä vaihtele päivä,kuu"!Joten aivan turhia ja tyhjänpäiväisijä ovat ihmisten arvelut kaikista Jumalan säätämistä ajoista.
Meidänkin on käsketty ottaa vain päivä kerrallansa.Isämeidän rukouskinhan jo sen selvästi osoittaa,jossa sanotaan että"anna meille meidän tämänpäiväinen leipämme".Ihmistä kehoitetaan olemaan AINA,jokahetki valmiina,mihin me mitään aikalaskelmia tarvitsemme? - vuonna 1844
ja kirjat avatiin, alkoi tutkiva tuomio.
1. Kirjan ”maailman kohtalontie” mukaisesti (A.Arasola ).
Danielin kirjan suuri sanoma on: Vuonna 1844 alkoi taivaallisessa pyhäkössä lopullinen vanhurskauttaminen, tutkiva tuomio, jossa lopullisesti ratkaistaan, ketkä Jeesuksen tulemuksessa noudetaan ikuiseen kotiin.
Raamattu puhuu kahdesta tuomiosta. Ensimmäinen tapahtuu ennen Jeesuksen takaisintuloa, ja se kohdistuu Jumalan kansaan, ja toinen eli jumalattomien lopullinen tuomio julistetaan tuhannen vuoden jälkeen. Edellisen tuomion aika alkoi vuonna 1844.. ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?” 1.Piet.4:17.
Tästä tuomiosta puhuu Dan 7:9,10”Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.”
Jumala herätti joukon oppineita, tuhansia pappeja, ja suuren joukon hartaita uskovia, anglikaanisessa, luterilaisessa ja reformoidussa kirkossa ja eri uskonsuunnissa, jotka 2300 vuosipäivään ja ajan merkkeihin kiinnostuneina alkoivat julistaa Kristuksen takaisintuloa. Pääsuunnaksi muodostui selitys, että nuo 2300 iltaa ja aamua ovat vuosia, jotka alkavat vuodesta 457 e.Kr. ja johtavat vuoteen 1844. Eri puolilla maailmaa alettiin kaiuttaa voimakkaasti sanomaa: Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet" Ilm.14:7. Näin totuus, joka oli heitetty maahan, asetettiin ennalleen. Täysi evankeliumin valo pyhäkkötotuudesta kirkastui. Tapahtui palaaminen Jeesuksen uskoon. Jumalan viimeinen armokutsu maailmalle alkoi kaikua. Jeesuksen toinen tuleminen astui julistuksessa etualalle, käsite lopun ajasta tuli uskonnolliseen maailmaan elävöittävänä ja todellisena.
Jumalan profeetallinen kello löi, ja herätys alkoi!
2. 2300:n päivän päättyminen EGW:n näyn mukaan
"Minä näin valtaistuimen, ja sillä istuivat Isä Ja Poika. Tarkkasin Jeesuksen kasvoja ihmetellen ja ihaillen hänen miellyttävää olemustaan. Isän olemusta en saattanut nähdä, sillä kirkas valkoinen pilvi kätki hänet katseeltani. Kysyin Jeesukselta, oliko hänen Isällään yhtäläinen muoto kuin hänellä itselläänkin. Hän sanoi niin olevan, mutta minä en saattaisi nähdä sitä. "Sillä", hän sanoi, "jos sinun sallittaisiin vain kerrankin nähdä hänen kirkkautensa olemus, lakkaisit sinä olemasta". Valtaistuimen edessä näin adventtikansan - seurakunnan ja maailman. Näin kaksi eri joukkoa. Toinen niistä oli kumarruksissa valtaistuimen edessä osoittaen syvää harrastusta, toisen seisoessa välinpitämättömänä vailla kaikkea harrastusta."
Sitten White kertoo kuinka valo lähti valtaistuimelta tuohon rukoilevaan joukkoon. Mutta vain harvat vastaanottivat sen. Monet poistuivat valon alta alkaen vastustaa sitä. Toiset taas pysyivät välinpitämättöminä, eivätkä mielistyneet valoon, joten se jätti heidät. Muutamat pitivät valoa rakkaana ja polvistuivat rukoilemaan pienen joukon kanssa. Tässä joukossa kaikki vastaanottivat valon ja heidän kasvonsa loistivat sen kirkkaudesta.
"Näin Isän nousevan valtaistuimelta, menevän leimuavissa vaunuissa kaikkein pyhimpään esiripun sisäpuolelle ja istuutuvan. Sitten nousi Jeesus valtaistuimelta, samaten useimmat kumarruksissa olevat nousivat hänen kanssaan. En huomannut että Jeesuksen noustua ainoatakaan valonsädettä olisi lähtenyt hänen luotaan tuon huolettomalle kansanjoukolle, ja niin heidät jätettiin pimeyteen. Niiden katseet, jotka nousivat, silloin kun Jeesuskin nousi, olivat suunnatut häneen hänen poistuessaan valtaistuimelta ja johtaessaan heitä sivummalle. Sitten Jeesus kohotti oikean käsivartensa, ja me kuulimme hellän äänen lausuvan: "odottakaa tässä; minä menen Isäni tykö saadakseni valtakunnan; säilyttäkää vaatteenne tahrattomina. Pienen ajan kuluttua minä palaan ja otan teidät tyköni." Sitten saapuivat Jeesuksen tykö pilvivaunut, joiden pyörät olivat kuin tulenliekit ja joita enkelit ympäröivät. Jeesus nousi vaunuihin, ja niissä hän vietiin kaikkein pyhimpään, missä Isä istui. Siellä minä näin Jeesuksen, suuren Ylimmäisen Papin, seisovan Isän edessä. Yhdessä Jeesuksen kanssa nousseet lähestyivät häntä uskon kautta kaikkein pyhimpään rukoillen: "Meidän Isämme, anna meille Henkesi." Sitten Jeesus puhalsi Pyhän Hengen heidän päälleen. Siinä puhalluksessa oli valoa, voimaa, paljon rakkautta, iloa ja rauhaa.
Käännyin sen jälkeen katsomaan joukkoa, joka yhä edelleen oli kumartuneena valtaistuimen edessä; nämä eivät tietäneet, että Jeesus oli jo jättänyt sen. Saatana näytti olevan valtaistuimen luona koettaen viedä eteenpäin Jumalan työtä. Näin heidän katsovan valtaistuinta kohden ja rukoilevan: "Isä anna meille Henkesi." Silloin saatana puhalsi heidän päälleen epäpyhän vaikutuksen; siinä oli valoa ja paljon voimaa, mutta ei mitään suloista rakkautta, iloa eikä rauhaa. Saatanan tarkoituksena oli pitää heidät eksytyksessä sekä vietellä Jumalan lapsia saaden heitä luopumaan."
Näin White kertoo näystä jossa hänelle näytettiin tutkivan tuomion alkaminen Danielin ennustuksen mukaisesti. Ne kristityt jotka vastustavat tätä Jumalan sanomaa ovat niitä joiden päälle saatana on puhaltunut epäpyhän hengen.
Ellen White selventää näkyään vielä: "Kerroin myöskin, että saatana NÄYTTI olevan valtaistuimen luona koettaen viedä eteenpäin Jumalan työtä. Rukoileva joukko oli tässä kuolevaisessa olotilassa maanpäällä, vaikka minulle esitettiin aivan kuin se olisi ollut kumartuneena valtaistuimen edessä. Minulla ei milloinkaan ollut sitä käsitystä, että nämä henkilöt olisivat todellisuudessa olleet uudessa Jerusalemissa. En myöskään ole ajatellut yhdenkään kuolevaisen otaksuvan minun tarkoittaneen, että saatana todellisuudessa oli uudessa Jerusalemissa. Mutta eikö Johannes nähnyt suuren lohikäärmeen taivaassa? Kyllä varmasti. (Ilm.12:3). Mikä hirviö esitetäänkään tässä taivaassa olevana! Tässä näyttää olevan yhtä suuri pilkan aihe kuin siinä selityksessä, mikä on tehty lausuntojeni johdosta."- Hutkiva tuomio
Puppu on puppua, lähti se kenen tahansa päästä tai kynästä.
- että kun ihminen
Hutkiva tuomio kirjoitti:
Puppu on puppua, lähti se kenen tahansa päästä tai kynästä.
on kerran pelastunut on aina pelastunut, emmekö me ole viellä täällä synnin maailmassa ja voimme tehdä sitä mikä ei ole Jumalalle odollista, minä ymmärrän että meidät täytyy tutkia viellä olemmeko olleet uskollisia uskossamme koko uskossa olomme ajan, sanoohan raamatussa että kirjat avattiin jokainen tuomitaan sen mukaan mitä hän tehnyt, ja viellä pitäkää huolta itsestänne että nimenne säilyy elämän kirjassa, miksi näitä on laitettu Raamattuun jos ihminen on kerran pelastunut hän ei voi tehdä mitään pahaa sen jälkeen, kumminkin Jaakob sanoo että jos ei muussa hairahduta ainakin puheissamme, en minä näe mitään pahaa tässä jos minut tutkitaan olenko pysynyt uskollisena Jeeuksen seuraajana nämä kaikki vuodet, että Jeesus voi sanoa minun kohdallani että kyllä hän langennut mutta minua hän ei ole koskaan jättänyt ja niin taivaan kirja puhdistuu minun kohdallani.
- tarkoittaa
että kun ihminen kirjoitti:
on kerran pelastunut on aina pelastunut, emmekö me ole viellä täällä synnin maailmassa ja voimme tehdä sitä mikä ei ole Jumalalle odollista, minä ymmärrän että meidät täytyy tutkia viellä olemmeko olleet uskollisia uskossamme koko uskossa olomme ajan, sanoohan raamatussa että kirjat avattiin jokainen tuomitaan sen mukaan mitä hän tehnyt, ja viellä pitäkää huolta itsestänne että nimenne säilyy elämän kirjassa, miksi näitä on laitettu Raamattuun jos ihminen on kerran pelastunut hän ei voi tehdä mitään pahaa sen jälkeen, kumminkin Jaakob sanoo että jos ei muussa hairahduta ainakin puheissamme, en minä näe mitään pahaa tässä jos minut tutkitaan olenko pysynyt uskollisena Jeeuksen seuraajana nämä kaikki vuodet, että Jeesus voi sanoa minun kohdallani että kyllä hän langennut mutta minua hän ei ole koskaan jättänyt ja niin taivaan kirja puhdistuu minun kohdallani.
Meidänhän kuuluu joka ilta pyytää syntejämme anteeksi. Anna Jeesus minun syntini anteeksi ,koska minä tänäkin päivänä olen rikkonut sinua vastaan ,joten ole minulle syntisille armollinen!
Siksipä Jumalalla ei ole kuin yhden päivän lapsia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564810Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231336- 881332
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301131Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681065Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi253950- 72947