Ajatus

sinulta selkeä askel oikeaan suuntaan. Voi pilkillä käydä raittiissakin seurassa ja saa raitista ilmaa samalla ihan ilmaiseksi. Toveriseuraan tulee aina sillöin tällöin kaveri, tai nainen, kertomaan että ei se juominen enää olekaan hauskaa.
Päivä kerrallaan kun saa uutta raitista elämää, niin se vaan rupeaa tuntumaan luonnollisemmalta ja uudet samoja kokeneet toverit ovat mukavasti tukena.
Kriittisä rajoja tulee vastaan ihan yllättäen. Siksi on oltava valppaana, ettei vihollinen löydä sitä heikointa kohtaamme tunkeutuakseen ajatuksiimme. Hyväksi koettu tapa pitää kerran alkuun lähtenyt raittius on pitää tiivistä yhteyttä samassa tilanteessa olleiden ja nyt olevien toverien kanssa.

on niinsanotusti kuivilla mutta ei raitis. Silloin kuuluu ryhmään jolla on vaara retkahtaa. Kuivillaolokin on verrattomasti parempi olotila kuin juominen, mutta se tahtoo käydä psyyken päälle. Raitistuminen on henkilökohtainen prosessi eikä sillä valitettavasti ole aikataulua. Paras alan teos johon minä olen tutustunut on Raimo O. Kojon "Eroon viinasta". Suosittelen.

Viisaalta koittaa tutustua ihan normaaleihin ihmisiin. Ja normaaleista ihmisistä nyt monetkin nappaavat ajoittain jotain, silloin voi tehdä jotain muuta tai tavata sellaisia jotka eivät ole napsu hommissa. Nykyiset ja entiset deekut on hyvä kiertää kaukaa, nykyiset tuputtavat juopottelua ja entiset muistelevat juomistaan.

Korostan sitä että vaikka ei juokkaan niin melkein kaikki juovat ainakin joskus. Jos aiot pakoilla normaalia ihmistä niin muuta autiolle saarelle jos luonne ei kestä itsellä. Sitäpaitsi aina voi sanoa jos tilanne niin vaatii että "ei käytä alkoholia". Jos alkaa kuulumaan jotain yninää niin vaihda maisemaa jos eivät puhetta ymmärrä.

Kyllä kuivuvan denson on kestettävä elää tavallista eloa ympärillään. Taitaa muuten monikin kulkea kuitenkin pilkillä ihan kuivinsuin, yksistään jo siksikin että useasti hyville pilkki vesille pitää matkata autolla...

Kyllä mieleen aina joskus (tosin yhä harvemmin) hiipii muistoja hauskoista retkistä, joissa alkoholi oli mukana.
Silloin täytyy vaan olla realisti, ja todeta sen olleen sitä aikaa kun ei ollut ryppyjä, eikä painoakaan tarvinnut vielä tarkkailla.

Muistellessa tahtoo usein unohtua ne hyvät hetket joissa viina ei ollut mukana, niitäkin kuitenkin oli jo silloin.
Ja samaten ne alkoholin tuoksuiset ikävät muistot tahtovat niinikään unohtua.

Juova alkoholisti on melkoisen itsekeskeinen ja siksi ajatusmallit ja muistot ovat erittäin subjektiivisia.
Kerroit juomisesta silloin, kun kukaan ei vielä kärsinyt. Tämä on hyvä esimerkki edellisestä, sillä me alkoholistit huomasimme itse yleensä aina viimeisinä olevamme alkoholisteja ja että juomisemme aiheutti muille ongelmia. Tänä päivänäkin Suomessa juo satojatuhansia ihmisiä kuvitellen, ettei heidän juomisensa haittaa ketään muutta kuin heitä itseään. Ja järjestään he kaikki ovat siinä väärässä.

Kaikilla meillä raitistuneilla on joskus (varsinkin alkutaipaleella) vaikeita hetkiä.
Silloin kannattaa esim. olla yhteydessä johonkin hyvään ystävään, joka osaa tukea sen vaikean hetken yli, tai miettiä vaikkapa sitä pettymystä jonka retkahtaminen aikaansaisi lapsissa, puolisossa tai muissa läheisissä.
Konsteja on paljon, kun opetellaan vasta tuntemaan itseään ja hallitsemaan omaa tunne-elämäänsä.

Ns. pahinta 'irrottautumisrajaa' ei ole olemassa.
Eräänä päivänä alkaa vain tuntumaan siltä, että elämä on sittenkin mukavampaa kun alkoholi ei orjuuta, ja jonain toisena päivänä huomaa sen tunteen vielä vahvistuneen. Silloin alkaa jo mielellään miettimään "sen mahdollisen kokeilun" siirtämistä jonnekin hamaan tulevaisuuteen, eli "tämä päivä" alkaa olemaan se tärkein hetki elämässä.
Sillä tavoin raittius lisääntyy, yhden päivän kerrallaan. Kun oppii elämään vain päivän kerrallaan, ei tarvitse enään pyrkiäkään hallitsemaan koko loppu elämäänsä. Eli tänään tämän päivän murheet ja huomenna sitten huomisen murheet.

koskaan,ja nyt on vierinyt jo vuosia juomatta,Nyt sitä ihmettelee miksi joku viitsii dokaa ,Tsemppiä sinulle,onnistut varmasti,jollet kuseta itseäsi.

neuvoa mutta itse yritän ajatella enemmän sitä mitä helpotuksia tipattomuus on tuonu.Ei itseinhoa......jne.Kaipaan itsekki vielä monesti hyvien kaverien kans muutamaa viskiä mutta se upea tunne joka on aikaisin sunnuntaiaamuna kun jaksaa ja pystyy lähteen hiihtään,uimahalliin....sitä ei voita mikään!Ei morkkista,on aikaa harrastaa,itsetunto kohdillaan...lue Seppäsen kirja.Kyllä se on upea tunne voittaa itsensä.Ei raitista oikeat miehet jätä seurasta!Itse kuljen kuten ennenkin!

Kun mulle joskus tulee mielitekoja juopotella ja muistelen ihania nuoruuden iltoja terasseilla ja pupeissa niin mua auttaa ajatus siitä että se oli silloin eikä se enää ole mahdollista koska määrät (annokset) on nousseet niin suuriksi JA että oikeastaan olemalla raitis olen paljon lähempänä sitä haikailemaani olotilaa (koska silloin tuli kuitenkin määrällisesti nautittua niin vähän). En tiedä saitko tästä mitään tolkkua mutta siellä on ajatus takana jota on vain vaikea pukea sanoiksi. Raitis elämä on rikkaampaa kuin juopotteleva, ainakin mun kohdalla.