Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen hallitus teki kaikki mahdolliset virheet, joita hallitus voi nousukaudella tehdä.
Vanhasen hallitus sai kuitenkin surfata noususuhdanteessa, joten toimettomuus ei vielä näkynyt käytännössä.
Vanhasen hallituksen perintö on kuitenkin hirvittävä ja suhdannehuippu on jo ohitettu. Nyt mennään kohti seuraavaa lamaa ja seuraava hallitus joutuu totisen paikan eteen. Ikääntyvä väestökin asettaa omat haasteensa.
Nyt ei enää voi vältellä päätöksiä.
Seuraavalla hallituksella totiset paikat
11
470
Vastaukset
- Toivon tuoma
Kaikki muut ovat tosin olleet Känän kanssa erimielisiä. Mutta toivottavasti Känä jaksaa kärsiä ja ahdistua joka päivä monta kertaa kuten tähänkin asti, vaikka rasittavaa moisen (itse)valheen luulisi olevan;-)))
- sanoi myös
Känä ja känässä.
Asiantuntijat ovat aika yksimielisiä siitä, että seuraavalla hallitukselle jäi tehtäväksi raskaita päätöksiä.
Tästä puhui aamulla aamuteeveessä mm. Sixten Korkman, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n arvostettu johtaja. Korkman myös oikeastaan toivoi vaikeita hallitusneuvotteluja. Tätä hän perusteli sillä, että silloin käydään nuo tulevaisuudessa näkyvissä olevat ongelmat kunnolla läpi.
Kansantalouden tunnuslukuja tarkastelemalla voi todeta, että mm. kokonaistuotanto on jo kääntynyt laskuun. Suhdannehuippu on siis takana ja nyt mennään kohti taantumaa tai lamaa. Tähän ei Vanhasen hallitus valmistautunut mitenkään.- Kokoomukseen
Känä kirjoitti:
Asiantuntijat ovat aika yksimielisiä siitä, että seuraavalla hallitukselle jäi tehtäväksi raskaita päätöksiä.
Tästä puhui aamulla aamuteeveessä mm. Sixten Korkman, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n arvostettu johtaja. Korkman myös oikeastaan toivoi vaikeita hallitusneuvotteluja. Tätä hän perusteli sillä, että silloin käydään nuo tulevaisuudessa näkyvissä olevat ongelmat kunnolla läpi.
Kansantalouden tunnuslukuja tarkastelemalla voi todeta, että mm. kokonaistuotanto on jo kääntynyt laskuun. Suhdannehuippu on siis takana ja nyt mennään kohti taantumaa tai lamaa. Tähän ei Vanhasen hallitus valmistautunut mitenkään.ei voi luottaa. Kokoomus vie jauhotkin laarista ja unohtaa köyhät ja sairaat.
Rahaa on aina ollut antaa rikkaille kokoomuslaisille.
- D-D
tällä kertaa ilman "Koivistoa".
Koivisto ohjasi maan talouden kuralle niin sanotulla vahvan markan politiikalla. Tämä tapahtui kahta kautta. Hän nimitti 1987 HARRI HOLKERIN vahvan markan hallituksen ja paimensi ROLF KULLBERGIN johtamaa Suomen Pankkia presidentin linnasta.
"Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen hallitus teki kaikki mahdolliset virheet, joita hallitus voi nousukaudella tehdä.
Nyt ei enää voi vältellä päätöksiä."
Äänestystulos kertoi kaduntallajan näkemyksen tavallisen ihmisen arjesta.
Jos demarit jäävät suosiolla oppositioon niin eikö se ole osoitus vastuunpakoilusta ?Näiden vaalien häviäjät olivat KEPU ja SDP. Kumpikin hallituspuolue sai kunnolla takkiinsa. KEPU hävisi hiukan vähemmän ja säilyi niukalla yhden paikan enemmistöllä eduskunnan suurimpana puolueena.
Kansa halusi vaaleissa muutosta Vanhasen passiiviseen hallituspolitiikkaan. Tämän takia Kokoomus sai todellisen veret seisauttaneen vaalivoiton.- 105 edustajaa
Känä kirjoitti:
Näiden vaalien häviäjät olivat KEPU ja SDP. Kumpikin hallituspuolue sai kunnolla takkiinsa. KEPU hävisi hiukan vähemmän ja säilyi niukalla yhden paikan enemmistöllä eduskunnan suurimpana puolueena.
Kansa halusi vaaleissa muutosta Vanhasen passiiviseen hallituspolitiikkaan. Tämän takia Kokoomus sai todellisen veret seisauttaneen vaalivoiton.Eli enemmistössä. Mitä vaikuttaa muutaman prosentin kannatuksen nousu kokoomuksessa. Ei vaikuta mihinkään.
Niinistö on tähdenlento. - D-D
Känä kirjoitti:
Näiden vaalien häviäjät olivat KEPU ja SDP. Kumpikin hallituspuolue sai kunnolla takkiinsa. KEPU hävisi hiukan vähemmän ja säilyi niukalla yhden paikan enemmistöllä eduskunnan suurimpana puolueena.
Kansa halusi vaaleissa muutosta Vanhasen passiiviseen hallituspolitiikkaan. Tämän takia Kokoomus sai todellisen veret seisauttaneen vaalivoiton.haavat jotka ovat perintönä Koiviston ajalta vaativat vieläkin korjaamista.
Koivisto sai johdettavakseen vuonna 1981 velattoman ja pienen työttömyyden maan ja jätti jälkeensä 400 miljardia markkaa velkaa olevan ja puolen miljoonan työttömän maan.
Tuolloin tehtyjen virheiden seurauksia on yritetty korjailla tähän päivään asti ja silti huomattava osa kansaa vielä näissä vaaleissa jaksaa yrittää hakea muutosta omiin arkisiin ongelmiinsa.
Nyt apua haetaan kokoomuksesta ja porvarihallitukseta,siitä kertoo myös Kepun ja Sdp kannatuksen lasku ja niiden pienpuolueiden kannatuksen nousu jotka uskalsivat puhua arkisista asioista.
Heikkojen asiat hautasi media ja sen toimet vaalien alla. - Enemmistö
D-D kirjoitti:
haavat jotka ovat perintönä Koiviston ajalta vaativat vieläkin korjaamista.
Koivisto sai johdettavakseen vuonna 1981 velattoman ja pienen työttömyyden maan ja jätti jälkeensä 400 miljardia markkaa velkaa olevan ja puolen miljoonan työttömän maan.
Tuolloin tehtyjen virheiden seurauksia on yritetty korjailla tähän päivään asti ja silti huomattava osa kansaa vielä näissä vaaleissa jaksaa yrittää hakea muutosta omiin arkisiin ongelmiinsa.
Nyt apua haetaan kokoomuksesta ja porvarihallitukseta,siitä kertoo myös Kepun ja Sdp kannatuksen lasku ja niiden pienpuolueiden kannatuksen nousu jotka uskalsivat puhua arkisista asioista.
Heikkojen asiat hautasi media ja sen toimet vaalien alla.Pannaas kansanedustajat äänestämään millainen pohja.
Pukkaa punamultaa. Kokoomukseen ei kansa luota. - D-D
105 edustajaa kirjoitti:
Eli enemmistössä. Mitä vaikuttaa muutaman prosentin kannatuksen nousu kokoomuksessa. Ei vaikuta mihinkään.
Niinistö on tähdenlento.olemme pelkkiä tähden lentoja.
Niinistö eroaa vain siinä että hänellä on parempi käsitys taloudenhoidosta ja hän kykenee viemään asioita eteenpäin ja ottaa vastuuta päätöstenteossa.
Lisäksi häntä voi syyttää menestymisestä ja on hieman malttamaton eikä vaihda helposti mielipidettään vaikka huomaisi olevansa hieman hakoteillä. - D-D
Enemmistö kirjoitti:
Pannaas kansanedustajat äänestämään millainen pohja.
Pukkaa punamultaa. Kokoomukseen ei kansa luota.rauhassa tunnustella.
"Sini-savea" uskoisin pukkaava.
Savea siksi että keskustan on myös korjattava ulkoista kuvaansa.
Sitäpaitsi savi on kuivana erittäin kantavaa perusmaata ja märkänä venyy ja tartuu niin ettei eroon tahdo päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1032944En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361849- 101844
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3881701Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211621Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681457- 1191277
- 131186
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91156- 201039