"Turvaohjeita korttien käyttäjille
Opettele tunnusluku ulkoa äläkä kerro sitä kenellekään missään tilanteessa"
http://www.luottokunta.fi/
Ja sitten numeronäppäimistöt ovat liikkeissä ilman mitään suojia siten, että kaikki varmasti näkevät mitä niihin näppäillään.
Eli käytännössä asiakas joka maksaa sirukortilla syyllistyy turvaohjeiden laiminlyötiin.
Eikö siinä ole ristiriita?
Sirukortti
4
485
Vastaukset
Mielestäni pahin epäkohta on se, että monien - varsinkin iäkkäiden - ihmisten on mahdotonta painaa mieleensä sitä salaista tunnuslukua niin, että sen sitten juuri tietyllä hetkellä varmasti muistaisi. Käytännössä se on pakko kirjoittaa jonnekin muistiin ja tarvittaessa katsoa muistilapulta.
Itselläni on ollut varmaankin jo parikymmentä korttia alkaen siitä, kun ensimmäiset seteliautomaatit tulivat käyttöön joskus 1970-luvun lopussa. Sen lisäksi minulla on yli 80 voimassa olevaa käyttäjätunnusta ja salasanaa erilaisiin tietojärjestelmiin, kuten tälle foorumille. En millään voi muistaa niitä kaikkia ulkoa, varsinkaan sellaisia, joita ei ole saanut itse valita jonkin oman muistisäännön mukaisiksi.- eikä hätää
Ei sitä tunnusta nyt niin helppo ole katsoa. Kaikissa minun käyttämissä liikkeissä se on ollut reunuksilla suojattu ja en kyllä lyö yhtään numeroa, jos joku on olkapään takana kurkkimassa, lisäksi se kortti pitää varastaa ennen kuin sillä mitään voi ostaa.
Pankissa voi tehdä sopimuksia automaatilta noston rajasta päivässä, samoin höyläämisestä.
Jos epäilee vakoilua ja ryöstöä, niin ilmoittaa vain rajat pankkiin ei häviä ainakaan paljon.- takaisin käteiseen
Vai pitäisi ihmiset hätistää kassajonosta pois ja alkaa peittelemään näppäimistöä.
Helpompi on siirtyä takaisin käteiseen rahaan.
Pankkiautomaatilla systeemi toimii kun siinä on oma rauha ja seinät, mutta ei kaupan ,huoltoaseman tai baarin kassalla.
Ja kuten sanottu kortin myöntäjä velvoittaa pitämään tunnusluvun salassa. Jos on epäilys kortin tunnus voi näkyä korttia ei pidä käyttää. - epäluotettava
takaisin käteiseen kirjoitti:
Vai pitäisi ihmiset hätistää kassajonosta pois ja alkaa peittelemään näppäimistöä.
Helpompi on siirtyä takaisin käteiseen rahaan.
Pankkiautomaatilla systeemi toimii kun siinä on oma rauha ja seinät, mutta ei kaupan ,huoltoaseman tai baarin kassalla.
Ja kuten sanottu kortin myöntäjä velvoittaa pitämään tunnusluvun salassa. Jos on epäilys kortin tunnus voi näkyä korttia ei pidä käyttää.kun olet kassalla maksamassa ja sinut pakotetaan syöttään tunnuslukusi kyseiseen laitteeseen, tulet samalla valvontakameran nauhalle ja näin tunnuslukusi näkyy nauhalla pitkään.
Myös tässä tapauksessa kyseinen systeemi on kyseisen ohjeen vastainen ja sitäpaitsi hirveen kömpelö verrattuna nimikirjoitukseen.
Myöskin ei ikinä tiedä miten tätä tilannetta aletaan käyttään hyväksi, koska eihän ikinä voi taata ettei kyseinen laite kopio tietoja toiselle sirulle ja kun tunnukset saa kamerankautta niin ei mikään ihme jos kyseinen systeemi on epäluotettava.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233440- 122266
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4111877Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211691Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681507- 1241408
Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301323En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101271- 141226