Olettekohan ihmiset ikinä ajatelleet, että ihminen se on rekkakuskikin? Jokainen meistä on aloittanut nämä hommat joskus. Mikä helvetti ajaa ei-rekkakuskit ajattelemaan , että me ollaan heti syntymästä asti rekkakuskeja ja ammattilaisia. Virheitä sattuu, mutta toki on ikävää, että joillain on väärät asenteet heti alusta lähtien. Ei normaali-ihminen aiheuta tahallaan kellekkään hengenvaaraa, kokemattomuus useimmiten syynä.
Rekan kyydissä oleminen pitäis sisällyttää pakollisena autokoulun tuntiohjemaan, näkisi vähän eri kantilta ihmiset liikennettä. Että ei tultas sieltä risteyksestä eteen viime tingassa ja jätettäis ne muutkin ihmeliikkeet pois.
prkl..,
11
2226
Vastaukset
- kaikki vaan
rekan kyytiin että näkisi millaista se on yläilmoista.Tätä olen jauhanut jo 20 vuotta.
- osittain...
Niinpä, vaan kun rekkakuski näkyy unohtavan, että tiellä liikkuu muitakin. Ehkä rekkakuskeilla on niin huono palkka ettei ole varaa henkilöautoon tai liian vähän vapaa-aikaa, kun eivät tiedä miltä rekkaa näyttää henkilöautosta katsottuna. Mutta silti rekkakuskin pitäisi tuoda ammatilaisuutensa esille liikenteessä varsinkin, koska jokainen heistä edustaa ammattikuntaansa ja jokainen antaa ammattikuntansa osaamisesta kuvan yleisölle. Valitettavasti se kuva on nykyään paljon huonompi kuin vaikkapa 10 vuotta sitten ja huonompaan suuntaan ollaan menossa. Eli rekkakuskillakin olisi hyvä ajatella, että on vain ihminen, ei se rekka tee kuljettajasta yhtään sen vahvempaa tai parempaa.
- nuoriako?
Pahemmalla tyylillä on ajettu 10-20v sitten! Kyllä siinä kemikaalit sai aikanaan kyytiä kun ei ollut rajoittimia(nopeuden) yli 100 lasissa ja urakkapalkka/ajoaikojen valvontakin minimaalista!
Kaikki jauhaa sitä kun ennen oli paremmin? Olen sen ajan elännyt rekan ratissa,enkä villimpää menoa ole nähnyt! Kokonaispainot oli kyllä vähän pienemmät 56000 kg mutta ylikuormaa oli AINA.
Niitä piirturin kiekkoja oli kiva nakella pihalle,aina kun oli vaihdon aika.
Kyllä nykyään tuolla auton ratissa on sentään jotain lakeja noudatettava! Toivottavasti aika entinen ei enään palaa!!!
"Siihenaikaan" ei jääty henkilöauton taakse nysväämään vaan ilman rajoitinta varustettu myrkkyrekka pistettiin välittömästi vasemmalle kaistalle! Ne urakkapalkat.....hohhoijaa. - en ihan usko...
nuoriako? kirjoitti:
Pahemmalla tyylillä on ajettu 10-20v sitten! Kyllä siinä kemikaalit sai aikanaan kyytiä kun ei ollut rajoittimia(nopeuden) yli 100 lasissa ja urakkapalkka/ajoaikojen valvontakin minimaalista!
Kaikki jauhaa sitä kun ennen oli paremmin? Olen sen ajan elännyt rekan ratissa,enkä villimpää menoa ole nähnyt! Kokonaispainot oli kyllä vähän pienemmät 56000 kg mutta ylikuormaa oli AINA.
Niitä piirturin kiekkoja oli kiva nakella pihalle,aina kun oli vaihdon aika.
Kyllä nykyään tuolla auton ratissa on sentään jotain lakeja noudatettava! Toivottavasti aika entinen ei enään palaa!!!
"Siihenaikaan" ei jääty henkilöauton taakse nysväämään vaan ilman rajoitinta varustettu myrkkyrekka pistettiin välittömästi vasemmalle kaistalle! Ne urakkapalkat.....hohhoijaa.No sitte kai selität, että mistä johtuu rekkojen aiheuttamien onnettomuuksien suhteellinen kasvu ihan joidenkin vuosien sisään huomattavasti. Kylläähän totuus on se, että jos olisi jokin keino, niin rekat tulisi vetää pois tieliikenteestä kokonaan. No ehkä joskus...
en ihan usko... kirjoitti:
No sitte kai selität, että mistä johtuu rekkojen aiheuttamien onnettomuuksien suhteellinen kasvu ihan joidenkin vuosien sisään huomattavasti. Kylläähän totuus on se, että jos olisi jokin keino, niin rekat tulisi vetää pois tieliikenteestä kokonaan. No ehkä joskus...
Rekkaonnettomuuksia ei satu sen enempää kuin ennenkään, varsinkan raskaan kaluston aiheuttamia... Niistä vaan uutisoidaan hanakammin kuin 10v sitten.. Ja liikennetiedoitukset sinkoilee...
Mistä muuten tempaisit tuon, että suhteessa raskaan aiheuttamat onnettomuudet lisääntyneet?- ekl
en ihan usko... kirjoitti:
No sitte kai selität, että mistä johtuu rekkojen aiheuttamien onnettomuuksien suhteellinen kasvu ihan joidenkin vuosien sisään huomattavasti. Kylläähän totuus on se, että jos olisi jokin keino, niin rekat tulisi vetää pois tieliikenteestä kokonaan. No ehkä joskus...
"No sitte kai selität, että mistä johtuu rekkojen aiheuttamien onnettomuuksien suhteellinen kasvu ihan joidenkin vuosien sisään huomattavasti."
Olisko linkkiä johonkin luotettavaan tutkimukseen? Kun tarkastellaan onnettomuuksia, joissa raskas ajoneuvo on ollut osallisena, niin aiheuttajana se on hyvin harvoin.
Ja tuo ilmaisu suhteellinen kasvu on sinällään aikas naurettava. Jos edellisenä vuonna jotakin tapahtumaa on sattunut kerran ja tarkasteluvuotena kolmesti, niin suhteellinen kasvuhan on 200%. Aina pitäisi tutkia myös niitä lukuarvoja... - Lady-Rahtari
Rahtari-73 kirjoitti:
Rekkaonnettomuuksia ei satu sen enempää kuin ennenkään, varsinkan raskaan kaluston aiheuttamia... Niistä vaan uutisoidaan hanakammin kuin 10v sitten.. Ja liikennetiedoitukset sinkoilee...
Mistä muuten tempaisit tuon, että suhteessa raskaan aiheuttamat onnettomuudet lisääntyneet?Kun iltapäivälehdissä otsikoidaan suureen ääneen että "Rekka ruhjoi perheen hengiltä!" niin lukekaapa juttu hieman tarkemmin. Aika usein nimittäin jutussa mainitaan että "henkilöauto ajautui tuntemattomasta syystä vastaantulijan kaistalle". On vain niin helppo repiä näyttävä lööppi ja tehdä raskaasta kalustosta se syyllinen.
että jos olisit Helsingin Stockmannin ovella ovimiehenä/naisena ja tehtävänäsi todellakin olisi avata ovi asiakkaille, niin kuinkahan kauan jaksaisit hymyillä ja näyttää iloista naamaa ovesta kulkeville jos liian moni (ei siis kaikki, mutta ihan liian moni) näistä kulkijoista nyrpistelisi nenäänsä, näyttelisi keskaria, valittaisivat liian nopeasta tai hitaasta oven aukaisusta, lehdistä ja Suomi24:sen palstoiltakin saisit lukea miten ammattitaidotonta palvelua Stockkalla saa, valivalivali.
Niin kuvittele itsesi tuohon tilanteeseen ja mieti hetkinen kuinka pitkään jaksaisit aukoa ovea hyväntuulisena jos kiitoksena olisi nyrpistelyä sun muuta?
Ei sinällään, ihan asiaahan sinä osittain kirjoittelit, mutta kun joillakin taitaa unohtua se että rekkakuskit ovat päivästä toiseen, omalla työpaikallaan, liikenneterroristien kohteena ja ihan liian usein. Ja niin, itsepähän olemme alamme valinneet. Kun se huomaavaisuus ja toisten huomioiminen on harvinaista Suomen liikenteessä.
Esim. sellainen pikku seikka kun vilkun näyttö ohitustilanteessa. Mielelläni sitä näytän, mutta ei sitä jaksa aina aktiivisesti näytellä kun jos näyttää vilkulla ohituspaikan, niin takana tuleva jää virvelöimään sinne kärrin puskuriin ja lähtee ohi sitten 3 minuutin kuluttua kun tilanne on jo ohi eikä näkyväisyyttä ei ole nimeksikään. Tai sitten lähdetään ohi, mutta ei ajeta yhtään yli rajoituksen = ohitus kestää noin 5 minuuttia. Tai lähetään ohi, palataan omalla kaistalle ja jäädään ajamaan hitaammin kuin se äsken ohitettu rekka.
- voisiko olla siinä?
Ei mikään muu ammattiryhmä näy, huuda, pönkitä huonoa ekoaan ja aiheuta hälinää niin paljon kuin rekkasällit.
Ei myyntiedustajien tarvitse olla tällaisilla palstoilla viikosta viikkoo todistamassa, että "Saatana oon ollu 20 vuotta Suomen paras autokuski ja liiviedustaja! Minä tiedän kaiken!"
Ihmisiä on paljon sellaisissa ammateissa, joissa pitää olla skarppi 8 tuntia ja millintarkat liikkeet, päätöksenteko heti ja laajempi näkemys tapahtumiin pitää hallita. Mekastavatko he huoltiksilla ja pihoissa?- Lady-Rahtari
Miettikääpä missä muussa työssä on yhtä huono työturvallisuus kuin rekkakuskeilla? Öiseen aikaan talvella kun on kuljettava kinoksissa ja liukkaalla kun auraus ja hiekoitus aloitetaan vasta kuudelta kun ns. normaalit ihmiset lähtee töihin. Ei missään tehtaassa tule ihmiset eteen nyrkkiä ja muita kansainvälisiä käsimerkkejä näyttäen. Ja tehtaassa voit tehdä vaikka 16 tuntia putkeen töitä eikä sinne poliisi tule sakkoa kirjoittamaan ylipitkästä päivästä.
Lady-Rahtari kirjoitti:

tarvi pelätä, milloin joku kaistapää ajaa vauhdilla keulaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1273565- 122366
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371945Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141899Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211711Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681527Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301473- 1241438
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101301- 141246