Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen osoitti nyt kaikelle kansalle, että hänellä ei ole arvovaltaa edes KEPUn sisällä.
Väykky-Pave kiristi, Matti laski housuihinsa ja antautui kiristyksen edessä.
Tänään Hesarissa arvioitiin ministereitä. Siinä sanottiin, että Vanhanen on arka ja syrjään vetäytyvä. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen ansiosta Vanhasesta on tullut ylimielinen. Johtajuutta se ei kuitenkaan ole tuonut.
Nyt kaikki tietävät, että Vanhasen kiristäminen kannattaa. Ei muuta kuin kaikki kaivamaan luurangot Vanhasen komeroista ja kiristämään tätä selkärangatonta nilviäistä.
Vanhanen antautui Väykyn kiristäessä
12
441
Vastaukset
- mutta..
pelimiehenä Väyrysen tuskin on tarvinnut edes kiristää.
Pieni vihjaus ja muikea virnistys päälle on varmasti kertonut jopa hidasälyiselle linunpönttönikkarille, ettei "vladimirovia" syrjäytetä ilman seuraamuksia.
Väyrynen voi hyvällä omallatunnolla ja kepulaisesti joustavalla moraalilla sanoa, ettei hän ole kiristänyt ketään, pikemminkin päinvastoin..- loppuun saakka
ja nujertaa nilkin. Väyrysen on erottava!
- uutinen!
Känä osaa siis lukea! (Vaiko lukeeko holhooja?)
- pidä mielipuolisuutesi
Heh heh. Kukaan ei uko tuota.
- Uusi-Ukki
Siis kaikkien Suomalaisten, paitsi tämän saitin Kepulireppanoiden, jokohan he jo vähitellen lakkaavat yli-Ylistämästä tätä Kansainvälistä nahjusta, kun Helsingin sanomat sen todistaa.
- Urho Kaleva Kekkonen
Kepuli ei usko kuin kepulilehtiä.
Tosin viime päivinä myös Kepun aviisit Ilkka ja Keskisuomalainen ovat kovin sanoin arvostelleet Vanhasen arvostelukyvyttömyyttä.
Hallituksen sisällä Väykky vielä pistää Vanhasen itkemään. - päätä...
enään mistään?....yli-yli yli ..Sano vaikka sana päivässä, mutta elä änkytä!
- Uusi-Ukki
päätä... kirjoitti:
enään mistään?....yli-yli yli ..Sano vaikka sana päivässä, mutta elä änkytä!
En Änkyttänyt kuten Vanhanen, vaan minunmielestäni, vaikka en kirjakieltä hallitsekaan, Yli- Ylistäminen tarkoittaa liika kehumista, kuten Yli- Ymmärryksesi, tai Yli- Mielisyytesi, no kyllä minä olen viimeinen henkilö oikeinkirjoitusta opettamaan. Minä puhunkin ja myöskin kirjoitan enempi Kansankielellä.
Mutta sen minä haluan ja voin sinullekin opettaa, että Don Eero tulee vielä päättämään monia sinukin koskevia asioita, ja ihan änkyttämättä.
- PM.
Väyrynen on hallituksen todellinen pääministeri. Toivottavasti Merikukka lohduttaa.
- Merja Haapalainen
Hallituksessa Väykky vie ja Vanhanen itkee ja vikisee.
- ukk............
On helvetin ihmeellistä että uuniperuna Vanhanen
kaivoi naftaliinistä IKEN ja VÄYRYSEN, kun nykyisen hallituksen pitäisi ainakin vaalilupausten perusteella olla uudistava ja kansalaisten tahtoa
toteuttava.
Tiedän Vanhasen olleen ilmaisjakelulehden toimittaja
( Kehäsanomat ? ) muuta meriittiä nykyiselle tehtävälle en tiedä, paitsi tíetysti KEPUN hautomon.- Sandra.s
asiasta on se, että Vanhanen halusikin huomion Väykkyyn ja miksei Ikeenkin.
Siinä on se hyvä juttu että kun toimittajat juoksevat näiden kahden kintereillä, niin Vanhanen muu popula voi rauhassa puuhailla mitä tahtovatkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa1233460- 122286
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos371935Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin4141889Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly211701Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681517Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?301423- 1241418
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul101281- 141236