Olen lukenyt psykologian ja psykiatrian historioita ja vähän muutakin. Hämmästyin kun tajusin, että Freud on täysin vanhentunut ja psykoanalyysi perustuu pelkkiin uskomuksiin. Miksi kuitenkin KELA vielä rahoittaa vuosiakin kestävää psykoanalyysiä? Se on ilmeisesti Kankkulan kaivoon heitettyä rahaa.
Sanon tämän koska olin saamassa tätä puoskarihoitoa vuosikaudet ja panin siihen paljon omaakin rahaa Kelan rahan päälle. En saanut mitään apua. Analyytikko selitti syyksi sen etten tuottanut analyysiin riittävästi aineistoa. Jos niin oli niin olisi sen jo vähintään vuodessa pitänyt selvitä. Samainen analyytikko oli myös vastoin tahtoani esittämässä minun olevan työkyvytön ja vaati hakemaan eläkettä. Nytkin olen työssä ja edistynyt kyllä urallani.
PSYKOANALYYSI ON VANHENTUNUTTA
Ilmari Oppivainen
13
759
Vastaukset
- Freud.
Itse aloitin juuri lukemaan Elisabeth Roudinescon kirjoittamaa kirjaa nimeltään "Miksi psykoanalyysia yhä tarvitaan?" Siinä hän pohtii onko psykoanalyysilla tulevaisuutta.. kantsii lukea.
- Psykopatologia
K I R J A-A R V I O
Elisabeth Roudinesco (1999): Miksi psykoanalyysia yhä tarvitaan? Alkuteos:
Pourqui la psychanalyse? Suomentanut Kaisa Sivenius. Alkusanat Claes
Andersson. Sisältää teksti- ja kirjallisuusviitteet. Helsinki: Gaudeamus,
2000. 174 s.
Elisabeth Roudinesco (s. 1944), ranskalaisen analyytion Jenny Roudinescon
tytär, oli joulun alla 2000 TV:ssä esitetyn Freud-dokumentin asiantuntioita
Ranskan psykoanalyysin osalta, josta hän on kirjoittanut massiivisen
kaksiosaisen teoksen, jonka toinen osa (1986) on käännetty englanniksi
(1990: "Jacques Lacan & Co. A History of Psychoanalysis in France 1925 -
1965" [776 p.]). "Miksi psykoanalyysia yhä tarvitaan?" on suurelle yleisölle
tarkoitettu puolustus psykoanalyysille, "joka on osoitus sivistyksen
barbarialta viemästä voitosta". Aihe on (ollut) ajankohtainen Suomessakin
mm. psykiatri Ben Zwi Mirsch Furmanin (s. 1953) yksisilmäisten esitysten
vuoksi.
"Psyykkinen kärsimys ilmenee nykyään masennuksena", kirjoittaa Roudinesco ja
jatkaa, että subjektin puuttuminen määrittää nykyajan ihmistä, jota
potilaana kohdellaan "sulatuneena yhdenmukaiseen massaan". Toisaalta
"tieteisusko on kohotettu uskonnon asemaan", mutta toisaalta erilaisen
"magneettinappien kiinnittäjät" ja "silmäterän tarkastelijat" ym. tarjoavat
harhakuvaa paranemisesta. Lääkkeistä on tullut psyykkisten häiriöiden
hoidon paradigma. Tämän kaiken keskellä potilaan kanssa dialogissa oleva,
ihmisen psyykeä syvällisesti ymmärtämään ja häiriöiden syntyä selvittelemään
pyrkivä psykoanalyysi on joutunut ennennäkemättömien hyökkäysten kohteeksi
ja taistelemaan lääkeaineoppia ja minuuden poissulkevaa biofysiologista ja
luokittelevaa psykiatriaa vastaan.
Roudinesco tiivistää psykoanalyyttisestä hoidosta tehdyt tutkimukset
toteamukseensa, että "ainoassakaan tutkitussa tapauksessa potilas ei sanonut
parantuneensa oireistaan vaan muuttuneensa hoitokokemuksen myötä. - Samaa
sanoo "Häpeähäkin" (2000) kirjoittaja (Anna Kristiina) Tiina Pystynen (s.
1955) Ylioppilaslehden haastattelussa: "(---) En kokenut mitään suurta
muutosta tai parantumista. Itsensä ymmärtäminen on hirveän hidas ja
epädramaattinen prosessi. (---)"
Roudinesco käy läpi Sigmund Shlomo Freudin (1856 - 1936) alulle paneman yli
sadan vuoden ikään ehtineen psykoanalyysin historiaa, ja lukijaa
perehdytetään myös liikkeen ristiriitoihin ja sitä vastaan tehtyihin
hyökkäyksiin. Tekijän - itse lacanilaisen - sankari on Jacques-Marie Émile
Lacan (1901 - 1981), ranskalaisen psykoanalyysin 'nero ja hullu', joka
erotettiin Kansaivälisestä psykoanalyyttisestä yhdistyksestä todennäköisesti
osin Freudin analyytikko-tyttären Anna Freudin (1895 - 1982)
painostuksesta. - Roudinescon historiallinen ote voisi olla tuntuvasti
kompaktimpi, sillä hän on kirjoittanut oivan psykoanalyysin sanakirjan:
Roudinesco et Michel Plon ([1997] 2000): "Dictionnaire de la psychanalyse".
(Nouvelle édition augmentée.)
Käsitellessään psykoanalyysin eroa biologisiin tieteisiin Roudinesco ei
näytä tuntevan tieteenfilosofista jakoa aristoteliseen (Aristoteles 384 -
322 eKr) ja galileiseen (Galileo Galilei 1564 - 1642) perinteeseen, joka on
suomalaisille tuttu mm. George Henrik von Wrightin (1916 - 16.6.2003)
teksteistä. Kirjoittajan ote on muutenkin ajoittain hieman epätarkka ja
konstailevan sisäänlämpiävä, ja monien asioiden määrittelyt jäävät asiaan
perehtymättömälle lukijalle epäselviksi.
"Miksi psykoanalyysia yhä" tarvitaan on melko helppolukuinen mutta ei
heppoinen humanismin huuto mekanisoitua ihmiskäsitystä vastaan.
Pertti Luukkonen
- Zeitkaistinen
Sosiaalisia ontologioita tuntevat tutkijat tarkastelevat psykoanalyysia usein kulttuurin ilmiönä. Biologisesti suuntautuneet puolestaan melko jyrkkien empiiristen linssien läpi. Yleensä kriitikot eivät tunne psykoanalyysia kuin pintapuolisesti, eivätkä ole itse tehneet psykodiagnostista tai hoidollista työtä. Terävin kritiikki kohdistuu usein Freudin ja Kleinin tapausesimerkkeihin, joissa esiin nousee "pöyristyttäviä" selitysmalleja peniksistä ja peräaukoista. Jos ei tunne teoriaa, nämä aivan normaalit sooman osat tuntuvat uhkaavilta. En pureudu teemaan enempää, mutta huomautan, ettei psykoanalyysissa etsitä peittäviä lakeja tietyistä tapaustutkimuksista koskemaan kaikkia ihmisiä, eikä tietty tulkinta tietyssä tapauksessa, osoittautuessaan vääräksi falsifioi psykoanalyyttista teoriaa.
Sen sijaan, seuraavassa on mielestäni sellaisia ydinuskomuksia, joiden varassa psykoanalyyttisten teorioiden kirjoa voidaan arvioida:
Fonagyn mukaan kaikille psykoanalyyttisille teorioille on yhteistä se, että ne pyrkivät tarkastelemaan psyykeä kehitysdiagnostisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että psyykkiset ongelmat ovat teorian mukaan kehityksen pysähtymiä, tavalla tai toisella. Näiden pysähtymien etiologia voi puolestaan olla monisyinen.
ts.
1. Varhaisemmat kokemukset ohjaavat, joskaan eivät määrää myöhempiä kokemuksia ja persoonallisuuden muodostumisen rakennetta.
2. Psyykkinen maailma, ts.sisäiset mielteet, kokemukset ja tunteet tulee erottaa ulkoisesta todellisuudesta ja terapiassa tulee tarkastella näiden suhdetta toisiinsa.
3. Ihminen toistaa ongelmallisia ihmissuhteitaan usein kerrasta toiseen, täysin ymmärtämättä kuinka ongelmat rakentuvat.
4. Epämiellyttävät tunteet ja muistot on helpompi kieltää tai nähdä muiden syynä, kuin ryhtyä realistisesti tarkastelemaan niitä vastuullisesti.
4. Psykoanalyysissa vaikeat muistot tai kokemukset eivät häviä, mutta niitä käsiteltäessä niitä oppii sietämään ja samalla hallinnan tunne omasta elämästä kasvaa.
jos nämä uskomukset ovat jonkun oman elämänkokemuksen ja psykologiatieteen tuntemuksen perusteella humpuukkia, niin sitten on psykoanalyysikin. Kukin miettiköön itse.- Ärrimurri 2
Ihan tuohon provosoivaan otsikkoon "psykoanalyysi on vanhentunutta" toteaisin, että moderni psykoanalyysi poikkeaa Freudin aikaisesta (muistetaanpa nyt, että siitä on jo 100 vuotta!) kuin yö ja päivä. Jatkuvasti jankataan tuosta Freudista, kun puhutaan psykoanalyysista. Mahtaa moderneja psykoanalyytikkoja ottaa raskaasti päähän.
Ei ollut Freudin keksintö ei. Taisipa iso F muuten riitaantua Jungin kanssa joskus 1920 paikkeilla, kun nuori oppilas alkoi esittämään uudenlaista näkemystä piilotajunnan merkityksestä. Virheellisesti tulkitsi muutaman Jungin unen murhanhimoisiksi toiveiksi tappaa hänet. Kertonee vanhan F:n persoonasta jotain tuollainen tulkinta :D
Hobbson kirjoitti hauskan pienen unikirjan joskus 2000 paikkeilla, missä vertasi omia havaintojaan Freudin väittämiin ja totesi käytännössä kaikkien havaintojensa perusteella Freudin olleen unien osalta puoliksi oikeassa.
Nämä havainnot eivät olleet ristiriidassa Jungin päätelmien kanssa. Teknologia kehittyy ja mahdollistaa aivojen toiminnan tutkimisen ihan konkreettisesti, mikä muuttaa psykologian tutkimusta.
Että, sinänsä analyysi ei liene vanhentunut, mutta ison F:n jutut osittain ovat.
Niitähän on täydentäneet monet myöhemmin... mm. Klein -Winnicott &co... Kleinilta joskus kysyttiin, miltä tuntuu olla psykologisen koulukunnan perustaja, hän totesi, että hänhän on freudilainen :DÄrrimurri 2 kirjoitti:
Ihan tuohon provosoivaan otsikkoon "psykoanalyysi on vanhentunutta" toteaisin, että moderni psykoanalyysi poikkeaa Freudin aikaisesta (muistetaanpa nyt, että siitä on jo 100 vuotta!) kuin yö ja päivä. Jatkuvasti jankataan tuosta Freudista, kun puhutaan psykoanalyysista. Mahtaa moderneja psykoanalyytikkoja ottaa raskaasti päähän.
Luulisin, että analyytikoissakin on sen verran kaikkivoipaisuuden kuoppaan astuneita tyyppejä, että varmasti ovat myös kateellisia ja kuvittelevat itsestään enemmän, kuin mitä oikeasti ovat.
- Psykoterapiassa
Ärrimurri 2 kirjoitti:
Ihan tuohon provosoivaan otsikkoon "psykoanalyysi on vanhentunutta" toteaisin, että moderni psykoanalyysi poikkeaa Freudin aikaisesta (muistetaanpa nyt, että siitä on jo 100 vuotta!) kuin yö ja päivä. Jatkuvasti jankataan tuosta Freudista, kun puhutaan psykoanalyysista. Mahtaa moderneja psykoanalyytikkoja ottaa raskaasti päähän.
Sehän tässä mättää, että kun väitetään, että "psykoanalyysi on vanhentunuttta", niin ei oikein edes tunnuta käsittävän, mistä puhutaan. Puhutaanko siis Freudista tai laajemmin psykoanalyyttisestä ajattelusta. En itsekään ihan tarkkaan tiedä, miten nämä pitäisi määritellä. Mutta sellainen tuntuma minulla on pitkäaikaisessa psykoterapiassa käyvänä, että kyllä siinä on minun sisimpäni oikeista syvimmistä ongelmista puhuttu, vaikka hirvittävän hidasta on eteneminen ollut tässä iässä. Mua ei sinänsä kiinnosta mist'ä teoriat ovat peräisin, mutta kyllä toipumisen toivoisin olevan nopeampaa kuin se on ollut, kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä...
On myös hyvä muistaa, että pelkkä terapia ei ketään paranna, vaan elämä itse, yhteys ystäviin jne.
Vaikka teoria ei olekaan mulle suurin mielenkiinnon kohde, niin voisiko joku joka sanoo, että psykoanalyysi on vanhentunutta kertoa, millaista psykoanalyysiä he tarkoittavat? Siis käytännössä että mitkä asiat, väittämät, asenteet tai hoitokäytännöt ovat vanhentuneita? - Vapaa ajattelija
temppuilija kirjoitti:
Luulisin, että analyytikoissakin on sen verran kaikkivoipaisuuden kuoppaan astuneita tyyppejä, että varmasti ovat myös kateellisia ja kuvittelevat itsestään enemmän, kuin mitä oikeasti ovat.
Kyllä kiusaus selittää kaikki ja kaikkeus vain yhdestä näkökulmasta käsin on varmasti olemassa joka tyypillä, joka on jokin spesialisti. Luin äsken yhden sinänsä hyvältä ja perustellulta tuntuvan psykoanalyytikon kirjoittaman kirjan tekstejä isän ja pojan suhteesta ja mieheksi kasvamisesta. Siinä minusta kuitenkin pomppasi yli, kun hän alkoi tehdä Jeesuksesta psykoanalyysiä avioliiton ulkopuolella syntyneenä lehtolapsena, joka idealisoi poissaolevan isän Jumalaksi ja että Jeesus eli tämän harhansa vallassa koko elämänsä. Tämä analyysi ei minusta ole Jeesuksen inhimillistä kokemusta ajatellen mitenkään tyhmä tai outo. Varmaan Jeesus koki tuskaa ja ahdistusta oudosta syntyperästään ollen "kaikessa kiusattu niin kuin mekin". Hän siis tunsi isättömyyden tuskan. Mutta itse ajattelen, että tämä "Jeesuksen psykoanalyysi" ei ole koko totuus Jeesuksen persoonasta, vaan vain se mitalin toinen puoli...
Sen sijaan mulla itelläni on varmaan ollut taipumusta yritykseen olla kuin joku Jeesus ja Jumalan edustaja. Voihan olla että mä osin tästä motiivista tänkin jutun kirjoitin. Mutta minkä kirjoitin sen kirjoitin. Yritän kasvaa siihen suuntaan, että mä olen yksi tavallinen ihminen, enkä mikään totuuden torvi ja "Jumalan edustaja maan päällä" jne.
- Tätäniintaas
Freud vaikutti tosiaan 100 vuotta sitten. Nykyinen psykoanalyysi ei muistuta enää alkuperäistä muulta kuin nimeltään.
Kaikki kehittyy; niin on kehittynyt myös psykoanalyysi.
Joillekin tällä palstalla on jostain syystä (en tiedä miksi) tärkeää jankuttaa, että psykoanalyysi = Freud. Näin ei ole eikä ole ollut edes sata vuotta sitten. Vaikuttajia ja kehittäjiä on moni. - "Keittiöpsykologi"
Mitä jos se ei tehonnutkaan sen takia, että et halunnut apua? Kirjoituksestasi käy ilmi, että olit analyytikon kanssa eri mieltä työkyvystäsi. Jos henkilöllä ei ole sairauden tuntua, on häntä mahdoton auttaa, vaikka hän hakeutuisi mihin tahansa terapiaan.
Joidenkin mielestä ihminen ei haluakaan luopua oireistaan.
Jos haluaisi, olisi sen jo tehnyt.
Käytännön tasolla terapian yhteydessä tämä tarkoittaa sitä, että kun muutos on alkamassa tai parhaimmillaan käynnissä, ihmiset lopettavat terapian, koska he pelkäävät - syystäkin. Pelkäävät sekä sisältään löytyviä tuntemuksia, jotka on aiemmin painettu unholaan ja jotka ovat ilmaisseet itseensä oirehdintana, mutta pelkäävät myös muutosta. Muuttuminen - kasvaminen tässä yhteydessä - on pelottavaa, ja luotan, että jokainen tunnistaa tämän omasta elämänkokemuksestaan; että uuden, vieraan ja tuntemattoman kohtaaminen on erilaista, kuin pysytellä vanhassa, tutussa ja totutussa.
Vaikka ketjun aloitti täysin tyhjänpäiväistä provoilua harrastava henkilö, on hauska nähdä että on täälläkin ihmisiä ketä aihe kiinnostaa. Kirja-arvostelu oli hyvä vinkkaus, täytyy aikanaan lukea tuo.
Yksi kirjoittajista viittasi Vesa Mannisen teokseen, jossa hän (mielestäni vallan erinomaisesti ja hauskasti) 'analysoi' Jeesusta narsistisesta vammasta kärsivänä henkilönä. Tällainen historiallisten henkilöiden analysointi on hyvä tapa tuoda asioihin uudenlaista näkemystä, sekä mahdollistaa lukijoille heijastelupintaa. Erich Fromm kirjoitti ainakin Hitleristä ja/tai jostakin tämän lähimmäisistä miehistä mielenkiintoista juttua. Noin muutoin, tämän E. Frommin teoksista - joita on suomennettu kymmenkunta ja löytynee kirjastoista - voi alkaa rakentamaan itselleen käsitystä aiheesta, siis psykoanalyysista, ilman että tarvitsee heti alkaa lukemaan epämiellyttäviä tuntemuksia aiheuttavia kuvauksia oidipaalisuhteista ja insestifantasioista. Hänen aiheinaan on ihminen yleensäkin, yhteiskunta ja sosiaalinen toiminta - sekä elämänrakkaus.- Harrastaatietystisaa
"Psykoanalyysi on vanhentunutta"
Vaikea sanoa. MIelestäni olisi mielenkiintoisempaa ja aiheellisempaa keskustella siitä, mitä psykoanalyysin eri suuntaukset sisältävät, miten ne eroavat toisistaan ja perustuuko jokin niistä vanhentuneille ajatuksille. Yksi mielenkiintoinen asia olisi myös selvittää, kompastuuko analyysi tavallaan rationalisoinnin kuoppaan: ottaako se tarpeeksi huomioon ihmisen kokonaisvaltaista eli kehollista, mielellistä, tunnepuolen ja henkisyyden olemusta vai keskittyyko se liikaa vain mieleen.
Kaikki eivät saa apua psykoanalyysista vaan jumittuvat jopa yli 15 vuodeksi analyysiinsa. Olisi ehkä tarpeellista kysyä, miten pitkään omaa terapiaansa tulisi jatkaa ja onko terapeuttinen menetelmä sellainen, että se auttaa ihmistä siirtymään omaan elämäänsä, jossa voi jatkaa ilman terapiaa.- Ajan haaskausta
"jumittuvat jopa yli 15 vuodeksi analyysiinsa"
Eiköhän tuossa ollut jo tarpeeksi näyttöä siitä, että psykoanalyysi ei kai oikein auta ketään... Ja esim. Kela tukee terapiaa vain kolmen vuoden ajan eli jos ei siinä ajassa saa apua, niin tuskinpa auttaa enää sen jälkeen. Analyysihan ei tietysti olekaan psykoterapiaa. Ehkä siinä on juuri se kuoppa...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 983413
- 623107
Kuoleman pelko katosi
Olen pelännyt koko elämän ajan kuolemaa mutta yhtäkkiä kun hindut paljastivat totuuksia uskonnoista noin aloin yhtäkkiä4342614- 802403
- 802343
- 962076
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j402056Kuhmolainen on selvästi kepun lehti
Kuhmolaise etukannessa oli Kuva kun Jaskalle annettiin karhu patsas.mutta kukmolaislehti oli niin kepulainen että Jaskan211679- 121676
Ei mun tunteet
ole mihinkään kadonnut. Enkä mä sua inhoa tai ole kyllästynyt. Mä ymmärsin, ettet ole kiinnostunut minusta, ainakaan sil401634