kertokaapas

miten tuo kommenttisi nyt liittyi tuohon aloitukseen. Et vastannut aloittajan yhteenkään kysymykseen vaan aloit puhua yleistyksistä ?!

Kun näillä sivuilla esittää tuollaisia kysymyksiä, se kohdistetaan näillä sivuilla keskusteleviin ihmisiin.
Ymmärräthän että ihmisiä on muuallakin ja heidän kanssaan keskustellaan sitten siellä muualla, kaveripiirissä, perhepiirissä, työporukassa jne.

Onko sinulla herne nenässä ? Oletko kokenut jotain aloittajan kysymyksiin liittyvää ja purat nyt kiukkuasi ?

en ymmärrä kirjoitti:

miten tuo kommenttisi nyt liittyi tuohon aloitukseen. Et vastannut aloittajan yhteenkään kysymykseen vaan aloit puhua yleistyksistä ?!

Kun näillä sivuilla esittää tuollaisia kysymyksiä, se kohdistetaan näillä sivuilla keskusteleviin ihmisiin.
Ymmärräthän että ihmisiä on muuallakin ja heidän kanssaan keskustellaan sitten siellä muualla, kaveripiirissä, perhepiirissä, työporukassa jne.

Onko sinulla herne nenässä ? Oletko kokenut jotain aloittajan kysymyksiin liittyvää ja purat nyt kiukkuasi ?

Lue lisää

Omista mummoistani toinen oli kuollut ennen syntymääni ja toinen kuoli, kun olin 8. Ihan neutraalit muistot

Oma äitini asuu kaukana ja lapset näkevät häntä 3-5 kertaa vuodessa. Välit ovat hyvät, mutta eivät erityisen läheiset, koska näkevät harvoin.

Miehen vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan lapsemme ovat etenkin pienenä olleet paljon. Nyt lapset ovat jo nuorisoa. Näkevät isovanhempia viikoittain, ja luulisin, että merkitsevät lapsille paljonkin. Lapset eivät kuitenkaan aktiivisesti hakeudu heidän seuraansa, koska isovanhemmat ovat aikamoisia päällepäsmäreitä ja kaiken oikein aina tietäviä. Ovat kylläkin hyväntahtoisia ja hyvää tarkoittavia.

Näin meillä suurinpiirtein. Luulen, että on äärimmäisen harvinaista jos vanhemmat tai äiti alunalkaen haluaa pitää isovanhemmat loitolla lapsenlapsista. Silloin on suhteissa tai henkilöillä itsellään suuria ongelmia jollakin osa-alueella. Niitä sitten puretaan täällä ja hyvä niin, mutta niiden perusteella ei voi päätellä, että "miksi kaikki nykyäidit haluavat erottaa lapsenlapset ja isovanhemmat".

Aadas kirjoitti:

Omista mummoistani toinen oli kuollut ennen syntymääni ja toinen kuoli, kun olin 8. Ihan neutraalit muistot

Oma äitini asuu kaukana ja lapset näkevät häntä 3-5 kertaa vuodessa. Välit ovat hyvät, mutta eivät erityisen läheiset, koska näkevät harvoin.

Miehen vanhemmat asuvat lähellä ja heidän kanssaan lapsemme ovat etenkin pienenä olleet paljon. Nyt lapset ovat jo nuorisoa. Näkevät isovanhempia viikoittain, ja luulisin, että merkitsevät lapsille paljonkin. Lapset eivät kuitenkaan aktiivisesti hakeudu heidän seuraansa, koska isovanhemmat ovat aikamoisia päällepäsmäreitä ja kaiken oikein aina tietäviä. Ovat kylläkin hyväntahtoisia ja hyvää tarkoittavia.

Näin meillä suurinpiirtein. Luulen, että on äärimmäisen harvinaista jos vanhemmat tai äiti alunalkaen haluaa pitää isovanhemmat loitolla lapsenlapsista. Silloin on suhteissa tai henkilöillä itsellään suuria ongelmia jollakin osa-alueella. Niitä sitten puretaan täällä ja hyvä niin, mutta niiden perusteella ei voi päätellä, että "miksi kaikki nykyäidit haluavat erottaa lapsenlapset ja isovanhemmat".

Lue lisää

kun luet tarkemmin,yleistit itse, tuo viimeinen lainauksesi ei ole ainakaan aloittajan tekstiä.
Ollaanpa tarkkoja ja pysytään totuudessa eikä aleta vääristellä toisten sanomisia, kiitos.

aloittajalta kirjoitti:

kun luet tarkemmin,yleistit itse, tuo viimeinen lainauksesi ei ole ainakaan aloittajan tekstiä.
Ollaanpa tarkkoja ja pysytään totuudessa eikä aleta vääristellä toisten sanomisia, kiitos.

Lue lisää

Joo olet oikeassa. Lainaus ei ollut oikein. Muistin vain ajatuksen, mutta en sanoja.

Näin se meni alkuperäisessä. "mummot halutaan karkottaa heti lasten ollessa vauvoja ja heitä ei haluta lasten elämään".

Tunnen paljon ihmisiä: suuret suvut, ystäviä, tuttavia, työn kautta. Koskaan kuitenkaan en ole törmännyt ilmiöön, että nuoret äidit lähtökohtaisesti haluaisivat pitää isovanhemmat erossa lapsista. Ja miksi haluaisivatkaan.

Se on sitten eri juttu, että joskus asiat eivät suju ja ongelmat voivat paisua suuriksikin. Voidaan joutua tilanteeseen, että parempi ottaa etäisyyttä. Yhtä ja kaikkiin tapauksiin sopivaa syyllistä ei ole (es. anoppi tai miniä). Voi olla, että varsinaista syyllistä on mahdoton nimetä. Joskus vaan kemiat ei kohtaa ja silloin voi olla viisaampaa pitää välimatkaa kuin raastaa toisensa henkisesti riekaleiksi.

Ikäviä tapauksia on, jolloin isovanhemmat ja lapsenlapset eivät voi tavata ja tutustua. Mutta jos nyt tehtäisiin galluppi odottavien ja vasta synnyttäneiden äitien joukossa, niin sieltä tuskin löytyy ketään, joka sanoisi, että ei - eivät saa isovanhemmat tavata. Joku voi löytyä, mutta siinä luultavasti on takana jo loukkausten ja väärinkäsitysten historiaa. Tai persoonallisuuden häiriötä jommalla kummalla osapuolella.

Nyt minä yleistän. Yleensä nuoret vanhemmat haluavat isovanhemmat elämäänsä ja lastensa elämään. He haluavat hyvät, toimivat suhteet. He haluavat ja tarvitsevat kannustusta ja tukea. Ja joskus he tarvitsevat neuvojakin, mutta he pyytävät niitä kun katsovat tarpeelliseksi.

Lisää yleistystä: kaikki (lapset, nuoret ja vanhat) tarvitsevat ja odottavat kunnioitusta ja arvostusta.

Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että lapsille on tärkeintä rakastavat omat vanhemmat ja onnellinen oma koti.
Toisilla on läheisemmät isovanhemmat kuin toisilla, ja se taas riippuu niin monesta asiasta.
Ei pitäisi kadehtia toisten isovanhempia. Me ihmiset nyt olemme erilaisia kaikki.

Monet vanhemmat ihmiset eivät aikanaan isovanhempiaan tunteneet. Vasta viime suosikymmeninä on yleistynyt, että kaikki isovanhemmat ovat elossa vielä, kun lapsenlapset ovat kasvamassa. Siinä suhteessa tilanne on uusi.
Ennen aikaan mummut olivat tosi mummuja, hoitivat taloutta ja lapsenlapsia, nyt he ovat suurin osa kaupungeissa, kaukana lapsiensa perheistä, ehkä virkanaisia, tai sitten eläkeläisten taloissa pienissä yksiöissään, joihin ei yövieraita voi majoittaa.

Kaikkihan muuttuu.

mummukummi kirjoitti:

Pidetään nyt kuitenkin mielessä, että lapsille on tärkeintä rakastavat omat vanhemmat ja onnellinen oma koti.
Toisilla on läheisemmät isovanhemmat kuin toisilla, ja se taas riippuu niin monesta asiasta.
Ei pitäisi kadehtia toisten isovanhempia. Me ihmiset nyt olemme erilaisia kaikki.

Monet vanhemmat ihmiset eivät aikanaan isovanhempiaan tunteneet. Vasta viime suosikymmeninä on yleistynyt, että kaikki isovanhemmat ovat elossa vielä, kun lapsenlapset ovat kasvamassa. Siinä suhteessa tilanne on uusi.
Ennen aikaan mummut olivat tosi mummuja, hoitivat taloutta ja lapsenlapsia, nyt he ovat suurin osa kaupungeissa, kaukana lapsiensa perheistä, ehkä virkanaisia, tai sitten eläkeläisten taloissa pienissä yksiöissään, joihin ei yövieraita voi majoittaa.

Kaikkihan muuttuu.

Lue lisää

Kyllä minulla on aivan toisenlainen käsitys ja tieto tuosta, että isovanhemmuus olisi noin uusi asia.
Sanotaan noin sata vuotta sitten vielä asuttiin samassa pirtissä isovanhempien kanssa ja osallistuttiin talon töihin rintarinnan.
Viisikymmentävuotta sitten, kun itse olin lapsi, mummu oli hyvin läheisesti perheeni elämässä, osan ajastaan asui meillä ja osan muitten lastensa luona.
Mummusta tuli hyvinkin tärkeä osa elämääni jo vauvasta alkean ja sain tuntea hänet aikuisuuteen saakka ja olla hänen kanssaan.
Myös oma lapseni joka syntyi 70-luvun lopulla, oli aikuisuuteen saakka mummujensa kanssa läheinen ja hyvin paljon yksissä.

Minun käsitykseni on, että vasta tämä sukupolvi, joka nyt on vauvaiässä, joutuu jäämään paitsi siitä elämänkokemuksesta ja näkemyksestä mitä isovanhemmilla olisi antaa.
Syitä on monia, eikä niistä vähäisin ole se, että tämänpäivän nuoret äidit haluavat olla niin itsenäisiä ja itsepäisiä, että eivät voi jakaa hyväänsä eikä pahaansa kenenkään vanhemman kanssa.
Iäkkyydestä ja vanhuudesta on tullut heille jotenkin sellainen piru, jota kavahdetaan.
Siihen liittyy varmaankin tämä nykyajan vaatimus olla täydellinen äitinä ja vanhempana, olla trendikäs ja omavarainen. Palvelut mitä tarvitaan mm. lastenhoidossa, eivät saa tulla isovanhemmilta vaan ne otetan maksullisina palveluina yhteiskunnalta koska sellaisia on tarjolla ja se on hienoa. Ns. ammattilaiset ainoastaan saavat hoitaa heidän lapsiaan elleivät he itse siihen jouda tai kykene. Ennen sen viran sai automaattisesti mummo.

On myös mummoja joilla on tuo sama ajattelu. Ei haluta olla mummoja ainakaan alle 50 v, se vanhentaa ja tekee ryppyjä ja muistuttaa siitä, että emme ole enää nuoria.

Itse olen alle 50 v mummo ja todella onnellinen siitä, jokainen ryppy jonka tuo nimitys kasvoilleni tuo, on tervetullut lisä ;)

Pidetään mielessä, että lapselle on tärkeintä se, että ympärillä on tuttu ja turvallinen rakastavien vanhempien joukko, jotka kaikki puhaltavat yhteen hiileen sen eteen, että lapsesta kasvaa tasapainoinen, terve aikuinen joka kykenee taas huolehtimaan seuraavan sukupolven omien vanhempiensa tuella ja rakkaudella.
Kyllä me jokainen ketjun osa olemme tärkeitä ja korvaamattomia.

Ihminen muuttuu ja muuttaa kaiken.

suhteesta, ei anopin ja miniän, joten jos lapsi haluaa olla mummon kanssa ja tykkää hänestä ja päinvastoin, niin miksi lapsen äiti estää sen ? Onko hänellä oikeutta kieltää lapseltaan tärkeät, läheiset ihmissuhteet ? Mielestäni EI !

En puutu tähän keskusteluun enempää, sanon vain mielestäni olevan päivänselvän asian, että oma äiti on läheisempi. Meillä on miniän kanssa ihan hyvin kaikki, enkä lainkaan ole katkera, vaikka huomaan hänen olevan useammin yhteydessä omaan äitiinsä, vaikka asunkin lähempänä.

aisankantajia on tietämättään monia.

eikö ole mitään tehtävissä, että saisitte asian korjattua. Tuo on todella surullista niin mummolle kuin lapsillekkin.
Olet varmasti tehnyt kaikkesi asian korjaamiseksi, mutta jos vielä olisi jossain jokin keino....
Itse olin valmis nöyrtymään miniän oikkujen edessä aika syvälle, että saimme asian sille mallille, että saan nähdä lapsia.
Näin vanhana ihmisenä se otti koville, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut ja lapsenlapset ovat niin rakkaita ja tärkeitä, että mummu on valmis mihin vain saadakseen sen yhteydenpidon onnistumaan.

Minun käy kauheasti sinua sääliksi, kun kerrot itkeväsi siksi, ettet tapaa lapsenlastasi, minullekin tulee surullisuutesi takia kyyneleet silmiin. Olen kai kovempaa tekoa kuin sinä tuossa asiassa, koska ajattelen omalla kohdallani vain, että lapsen vanhemmat siitä päättää ja sillä siisti. En ole siis paljonkaan ollut tekemisissä lapsenlasteni kanssa, olen kyllä ihmetellyt, miksi minua pidetään loitolla, koska asun aika lähelläkin, enkä tiedä siihen syytä, enkä aio kysyä. En sen asian takia itke, koitan keksiä korvaavia asioita. Olen iloinen, että he voivat hyvin ja että minua ei sentähden tarvita. Itselläni ei lapsuudessani ollut isovanhempia elossa, joten minulta puuttuu malli ja odotus mummona olosta, en siis tiedä mitä paitsi jään nyt, enkä tiedä, mitä paitsi jäin kun lapsuudessani minulla ei ollut isovanhempia. Enkä tiedä sitäkään, mitä omat lapsenlapseni, joita en juurikaan näe, jäävät paitsi. Vai jäävätkö mitään? Yritin olla hyvä äiti, silti tein pahoja virheitä. En ollenkaan haluaisi tehdä edelleen virheitä lastenlasteni kanssa, siksi tunnen tässä tilanteessa pääseväni jopa helpolla. Sen verran ymmärrän, että jos joku lapsistani alkaa karttaa puolisonsa vanhempia, puhun varmasti näiden puolison vanhempien puolesta ja neuvon miten ristiriidat joko kestetään tai sovitellaan. Omien lastenikin isovanhempisuhteet olivat vähäiset, vain mummo eli ja asui kaukana muualla Suomessa maaseudulla. En ehtinyt/jaksanut edes kortein pitää yhteyttä enkä saanut sellaista käsitystä, että hän kaipaisi. Nyt kaduttaa. En haluaisi, että sinäkään itket. Sinun tavallasi ilman lapsenlapsia jääviä on nykysuomessa varmaan hyvin paljon. Harva vain uskaltaa sitä tilannettaan muille sanoa.

tärkeitä vat ukit ja mummot mutta kuten huomasit, jätit sen toisenpuolen mummon vain maininnalle ja ilmeisesti et hänen kanssaan juuri ole yhteyksissä. Äiti ja oma mummo on tottakai tärkeitä kaikille. NIIN ON SILLEKKIN MEIHELLESI !
Kerroppas vielä idyllistäsi se, onko anoppi yksi noista tärkeistä ja läheisistä mummoista ?

kirjoitit... kirjoitti:

tärkeitä vat ukit ja mummot mutta kuten huomasit, jätit sen toisenpuolen mummon vain maininnalle ja ilmeisesti et hänen kanssaan juuri ole yhteyksissä. Äiti ja oma mummo on tottakai tärkeitä kaikille. NIIN ON SILLEKKIN MEIHELLESI !
Kerroppas vielä idyllistäsi se, onko anoppi yksi noista tärkeistä ja läheisistä mummoista ?

Lue lisää

jäi mainitsematta.Kyllä todellakin anoppi myös tärkeä.Käydään useamman kerran viikossa kyläilemässä,vaikka ei ihan lähellä asukkaan.Ja juuri vappu vietettin yhdessä.Olen ollut kahdestaan anoppini kanssa myös risteilyillä yms tapahtumissa ja aina ollut erittäin hauskoja reissuja.Voin kyllä sanoa,että kohdalleni on sattunut erittäin ihana anoppi :) ja lapsellemme ihana mummo!