Kuinka kauan täytyy jaksaa?

Sinunhan ei ole mikään pakko olla työttömänä. Älä selitä. Ala mennä työkkäriin. Ne järjestää sinut vaikka kurssille, jos eivät muuta keksi. Eikun menoksi, niin kyllä se alkaa siitä taas elämä maistumaan, kun pääset ihmistenilmoille.

voihan paska missä jamassa olet. meitä on aivan liikaa, jotka päätyy ajattelemaan noin, mille ei tietenkään mahda mitään. En tiedä onko minun vastauksestani mitään hyötyä, mutta tällaisia ajatuksia viestisi tuotti. Onneksi sinulla on sentään kavereita, se on tosi hyvä, vaikka sittenhän niitä vasta osaisi arvostaa, kun nekin on jo otettu pois. Sepä se, mikä ihme meitä pitää täällä päivästä toiseen. Eri paikoista kuulee erilaisia kehotuksia tehdä niin ja näin eikä tiedä mitä tekis, kun ei jaksa uskoa hyvään. Jos et vielä ole yrittänyt ottaa henkeä itseltäsi, niin sanonpahan vain omasta kokemuksestani, että älä yritäkään. Nimittäin kun tässä olen, ottaa niin päähän, kuinka hengenlähtö oli hiuskarvan varassa, mutten kuitenkaan kuollut. Se taas lisää huonoa oloa niin, että tekisi mieli ottaa tappava annos myrkkyä ja kun se ei viimeksi riittänytkään, niin vähän enemmän, jotta lähtö tälläkertaa tulisi varmasti. Ja lisäksi kun yrittää henkeään ottaa, riippuu tietenkin miten, mutta vaikka myrkyillä ottaessa menee monta päivää ennenkuin tulee tolkkuihinsa siitä. Olo on niin perijuurin karsea sen jälkeen.. Joten älä missään nimessä lähde siihen. En kyllä itsekään ole aivan varma siitä, olenko viikon tai kahden päästä lähtenyt täältä oman käden kautta, mutta kun juuri me olemme tänne päässeet/joutuneet, pidetään se hengenotto vihon viimeisenä vaihtoehtona. Kokeillaan kaikkea muuta, mutta ei tietenkään päihteitä.. kaikkea sellaista, joka voisi viedä meitä parempaan suuntaan, vaikkemme jaksaisi uskoakaan. Suosittelisin sinua käymään vaikka sunnuntaina jumalanpalveluksessa. Sieltä olen itse saanut enemmän myötätuntoa, lohdutusta ja helpotusta, voimaa ja apua kuin mitä psykoterapia ja muu paskanlässytys on voinut tarjota minulle yhteensä. Niin kummallista kuin se onkin, mutta se todella on niin, enkä edes ole uskovaisesta perheestä. Se on hankala tilanne itselle ja auttajalle, kun todella voimat on niin loppu, ettei itse enää jaksa, kun yksinkertasesti haluaa lopettaa. Kaikki tuntuu niin todelliselta ja pysyvältä. Taistele minkä voit, muista, että kaikki ajatukset ja tunteet eivät ole yhtäkuin todellisuus. Välillä auttaa pelkästään sekin, että kelluu täällä vain päivästä toiseen vaikka sitten masennuksen merkeissä. Tämä paska mikä on tullutkin niin yhtäkkiä ja pysyväntuntoisesti, niin sepä voi lähtäkin ykskaks yhtäkkiä. Koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu, eikä sen tarvitse olla niin kovin suurtakaan, jotta asiat lähtisivät parempaan suuntaan rullaamaan. Itsekin törötän kotona aina, eikä kukaan tule auttamaan. Siinä just tulee se tunne, että pienipä on ihmisen hinta, arvo. Ei paljoa tehdä minun eteeni, etten tappaisi itseäni. Kun ei ole rahaa mihinkään, mihin menisin hillumaan. Kavereitakaan kun ei ole, en edes tiedä miksi. Yritäppäs myös järjestää kotonasi jokapäivälle hommaa, niin että käsilläsi on tekemistä aamusta iltaan ja voit mennä nukkumaan pirteällä mielellä ja tunnet saaneesi jotain aikaan. Välillä tuntuu, että siitä elämästä "vankilassa" siellä kotona voi myös opetella nauttimaan, kun syventyy järjestelemään ja katselemaan vanhoja tavaroita, siivoamaan ja pyyhkimään pölyjä niin, ettei ota sitä sellaisena ärsyttävänä pakkopullana. Päiväkirjan pitäminenkin on tärkeää terapiaa, kuten varmasti tiedät. Aluksi se voi tuntua vastenmieliseltä, mutta kun oppii kirjoittamaan ja kertomaan sille asioita, tunteita ja ajatuksiaan, siitä tulee tärkeä osa jokaista päivää ja olostaan kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia ja toden totta keventää mieltä, vaikkei ongelmia poistakaan. Siitä huolimatta kannattaa kokeilla, ja näin myös kuluu aikaa, jos on tylsää. Jos sinulla on mahdollisuus vaikka haravoida tai tehdä muita ulkotöitä, suosittelen. Tietenkin on täysin turhaa sanoa masentuneelle, että mene lenkille ja piristy. Sama asia kuin sanoisi sokeritautiselle, että parannu. Sellaiset kommentit vain ahdistavat, jos ei ole voimia yrittää. En ole itsekään tehnyt noin, kuten ammattiauttajat ovat sanoneet. Olen sen huomannut, kuinka naurettavan vähän muut ihmiset ovat valmiita tekemään henkeni ja elämäni puolesta, vaikka olen sanonut päin naamaa tappavani itseni ja ne ovat tienneet aikaisemmista yrityksistäni. Olen tullut siihen tulokseen, että se arvo meissä jokaisessa on siinä, kuinka paljon itse itseämme arvostamme, vaikkei se tietenkään kirjaimellisesti noin ole. Kukaan ei voi tulla elämään minun elämääni, se on jokaisen omissa käsissä. Pitää löytää itsekyyttä ja rakkautta sopivasti itseään kohtaan. Pitää tajuta olevansa täällä itseään varten ja on vain plussaa itselle, mitä kauemmin täällä pysyy. On julmaa, että ihmisitä joutuu luopumaan, mutta onneksi niihin myös tutustuu ajan myötä lisää. Oikeasti toivon, että saat vielä elämänlangastasi kiinni ja pystyt arvostamaan itseäsi. Mieti kuinka pientä työttömyys on sinun arvoosi verrattuna. monista Pienistä asioista saat vielä kasattua itsesi, kuten monet pienet asiat ydessähän ovat sinut lannistaneetkin. Tärkeintä nyt olisi, että voisit pikimmiten pysäyttää olosi huononemisen, nimittäin näkemys maailmasta, elämästä ja arvostasi vääristyy joka sekunti, kun ajattelet, kuinka kaikki on päin mäntyä. Tuollaiseen tilanteeseen/oloonhan ihminen tulee niin hiljotellen ja salakavalasti, ettei sitä oikeasti kykene huomaamaan. Mutta pidä hyvä ihminen huoli terveydestäsi ennenkuin löydät itsesi suljetulta osastolta vakavan masennuksen ja itsemurhavaaran takia kuten minä, tai vielä pahempaa; ruumishuoneelta. Ainoa apu, joka voi muuttaa kaiken, löytyy juuri itsestä. Se on tahdonvoima. Vaikka vajoaisi kuinka alas, ei rakkaimmatkaan läheiset tai viisaimmatkaan tohtorit lääkkeineen saa ylös. Ethän olisi vielä 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan olevasi tuossa tilanteessa kuin nyt, miten siis voit tietää tästä 10 vuotta eteenpäin, kuinka onnellinen ihminen silloin olet. Ilmeisesti jokaiselle ihmiselle kasaantuu jossain elämän vaiheessa todella ylitsepääsemättömältä tuntuva vaihe ja valitettavasti aina joku luovuttaa. Ei kuitenkaan mikään tilanne saa ajaa ihmistä itsemurhaan, elämähän on lahja ja pitää välillä olla paskaakin, että voi taas nauttia entistä enemmän. Kyllä sinä selviydyt, ja noiden kokemuksien jälkeen olet taas entistä vahvempi ja voit olla tärkeänä tukena ihmisille, jotka sillä hetkellä ovat siinä tilanteessa kuin sinä olet nyt. Toivon todellakin voimia, muista, ettei loppuelämäsi tule olemaan samanlaista, anna itsellesi mahdollisuus nähdä se.

älä murehdi,kun ei ole murehtimista.Menet työvoimatoimistoon,tai hakeudut koulutukseen.

saada oma olo paremmaksi on tehdä jotain hyvää jollekin jolla asiat ovat vielä huonommin kuin itsellä.

Pitkään jatkuneen työttömyyden seurauksena vaikutat vaipuneen masennukseen. Jos et ole vielä puhunut asiasta lääkärille, soitat ja varaat ajan. Jo tuo syövän pelkokin saa varmasti mielen matalaksi. Toivottavasti sulla ei ole syöpää, mutta masennukseen, ahdistukseen ja paniikkiin saatat saada lääkehoitoa tai keskusteluapua. Kunhan saat toimintakykyäsi nostettua (lääkkeiden avulla) alat aktiivisesti käydä ihmisten ilmoilla. Kirjasto ei maksa mitään, on ilmaisia luentoja, käyt päivisin kaupungilla vaikkapa kahvilassa (jos asut kaupungissa). Varaat ajan työkkäriin ja puhut vaikeudesta saada töitä ja ehkäpä innostut vaikka opiskelemaan. Tiedän mistä kirjoitan, koska olen miettinyt samoja asioita ja en edelleenkään tiedä mitä elämälläni teen vaikka jo pian 29 vuotta! Yksi ammatti on, tämänhetkiset opinnot tauolla sairasloman vuoksi ja totaalinen elämänhallinnan menetys viime kesänä ja syksynä.. Ei parisuhdetta, eikä tietokaan tulevaisuuden perhe-/työkuvioista. Ja kuitenkin koen joskus onnenpilkahduksia elämässäni. Ja mikä tärkeintä, syvä ahdistus ja itsetuhoajatukset ovat nyt toistaiseksi takana. Toivon että saat elämäsi mieleiseksi! :)

Muakin ahdistaa liiallinen ihmismassa jne. Laita postia jos kiinnostaa. Yritän tässä kehittää jotakin juttuseuraa itselle kun tuntuu ettäö yksin täällä ollaan.

Masennuksesta kärsinyt reilun 18kk nyt, välillä oli tosin lääkkeet katkolla.

VAIKKA KUINKA PALJON SATAA PASKAA NISKAAN NIIN PERIKS EI ANNETA.

ole sisaruksia tai ketään jolle puhua pahasta olostasi.tiedän että mielarissa juttelu ei juurikaan auta mutta ehkä jokin ryhmä jossa on samantapaisia ihmisiä.kummasti se todella tuntuu että kaikki paska pakkaa samalle lavalle, mutta koitahan piristyä ja saada kesän nautinnoista kiinni =)

Tunnut olevan aika masentunut ja yritän antaa jonkun
ajatuksenpoikasen, koita ottaa joku tähtäin johonkin
sellainen pitkän aikavälin maali. Jos ei nyt ole muuta niin voisiko se olla esim. joku liikuntaan liittyvä? Hölkkä on aika halpa harrastus. Olisiko tähtäin esim. puolimaraton syksyllä. En tiedä missä asut mutta itse rupesin harrastamaan Frisbeegolffia ja se on sikahalpa ja mukava laji.Juoksuohjelmia löytyy netistä ja kirjastosta.Entäs kalastus?
Tärkeää olis löytää jotain josta edes vähän innostuis tai kiinnostuis, saa ajatuksia omista huolista vähäksi aikaa irti. Jaksamista ja uskoa huomiseen!