masennus ja parisuhde ?

edelleen kunnossa. Kyllä masennus koettelee tuota tervettä "puoliskoa" aika tavalla. Jos molemminpuolista ymmärrystä riittää, niin kaikista masennuksen aiheuttamista vaikeuksistakin voi silti selvitä ihan kohtuudella.

Isoin ongelma on tuo masennuslääkkeiden aiheuttama sukupuolinen haluttomuus. Hyvä toimiva parisuhde voi kestää vielä senkin, kun muistaa helliä kumppaniaan aika ajoin ja ottaa hänet muutenkin rakkaasti huomioon.

Olen keski-ikäinen mies.

Oma masennus saa välillä aikaan turhautumista puolisossa, sitten se alkaa saarnaamaan, että pitäisi tehdä jotakin. Ja näin alkaa vitutuskierre. Nyt se on onneksi pois kotoa niin saa olla rauhassa ja nukkua, edes tämän viikonlopun.

Ja kyllähän tässä omissa oloissa mietitään näitä juttuja, kun ei tuo rouva osaa ymmärtää mitä on olla masentunut. Aika turha on asioista puhua kun kuulee aina samat kommentit.

Ärsyttävintä on juuri painostus tekemään kaikkea.

Ja seksi on aika vähäistä. Kyllähän sitä miettii välillä mutta usein ajatukset kohdistuu muihin ihmisiin sitten kuitenkin. Ehkä siksi ihan, että kiinnostaisi kokeilla muita, varsinkin vanhempia naisia.

Olen 42v.nainen. Masennukseni vaikuttaa parisuhteessani seksihaluttomuutena minun puoleltani. Toistaiseksi mieheni on jaksanut ymmärtää ja odottaa, kun ei viikosta pitempään joudu ilman olemaan...kerta viikossa, vaikka hän haluaisi normaalisti enemmänkin.
Aika lailla olen omissa ajatuksissani, mieheni onneksi ei jää sitä katsomaan, vaan tekee ja harrastaa. Mulla on lääkitys, en tiiä pitäskö sitä lisätä, kun ei se auta kovinkaan näin...se taas lisää seksihaluttomuutta...kiva kierre!! Se tosiaankin on hirvittävän ahdistavaa, että hän toisin ajoin painostaa tiheäänkin että pitäs tehdä jotain...
Haluan olla rauhassa ja levätä. Hyvä kun jaksan töissä kulkea ja kodin pitää suht kunnossa, huolehtia kotitöistä. Ruokaa en jaksa laittaa. Ostamme valmiina. Masennus tuli ja elämänhalu katosivat, kun poikamme teki itsemurhan n.vuosi sitten. Puoli vuotta olen nyt käyttänyt lääkitystä. Terapiassa en käy, kun ei natsaa yhteen psykologin kanssa ollenkaan, hän ei keskity lainkaan hoitamiseeni, vaan "on vain töissä täällä". Helvetti. Mutta pitää katella miten tämä menee. Jos mieheni ei jaksa minua, niin se on ymmärrettävää. Aika näyttää. Ei tässä oikein jaksa ajatella muita. Tytärtä sen verran, että yritän olla mukana hänen koulun käynnissään, käydä yhdessä välillä jossakin, jutella, jne. Mutta hänkin on muuttunut, sulkeutunut, torjuu toisinaan lähestymisyritykseni. Luoja yksin tietää miten tästä selvitään.

Juttelen kyllä kumppanilleni kaikesta mikä mieltä painaa. Hän jaksaa aina vaan tukea. Tosin olen miettinyt että kuinka hän jaksaa aina kuunnella joten olenkin hieman vähentänyt vuodattamistani. En halua rasittaa häntä liikaa. Asiassa auttaa se, että kumppanini on myös joskus ollut masentunut. Hän tietää melko tarkkaan mitä voi sanoa tai pyytää tekemään.
Seksi ei ole koskaa kummallekaan meistä ollut äärimmäisen tärkeä. Se on ollut vain piste i:n päälle. Rakkauden voi osoittaa muullakin tavalla, esim. olemalla lähellä ilman mitään vaatimuksia ja muilla pienillä mutta todella tärkeillä eleillä. Kiitos rakkaalleni että olet siinä

Ei hirveän helppoa. Joskus yritin vaimolle puhua, mutta hänellä oli asenne, että ei mulla mitään ole. Lääkärissä en ole asian takia viitsinyt käydä, koska anoppi on sairaalassa töissä ja näkee potilastiedot koneelta.

Viime aikoina on mennyt pahemmaksi. Ennen mulla oli vain arvottomuuden tunnetta ja ajattelin, että kaikki voisi olla paremmin, jos olisin kuollut. En muista milloin olisin nähnyt, että tulevaisuus voisi tarjota minulle jotain. Parin viime kuukauden aikana välillä itsemurha-ajatus on noussut mieleen. Inho vaimoa kohtaan on välillä aika suurta. En näe hänessä mitään hyvää. En ole onnellinen liitossamme, koska se ei tunnu tarjoavan mitään. En kuitenkaan ole eroamassa, koska tiedän, että en olisi onnellisempi yksin tai toisen kanssa. Paska minussa ei johdu tästä parisuhteessa. Minussa on sisällä vain sellainen tavoittamaton sontaklöntti, joka sotkee kaiken ilon minusta. Seksiä ei juurikaan tule harrastettua. Kerran tai kaksi kuukaudessa on vakio. Minun puolesta vaimo voisi hankkia rakastajan, jos tekee enemmän mieli. Minä en jaksaisi asiasta välittää. Riitojen sattuessa lamaannun täysin. En pysty puhumaan mitään. Makaan vain katson yhteen pisteeseen. Tästä vaimo suuttuu aina ja minä lamaannun lisää.

Avopuolisoni on masentunut, ei ole hakenut apua, jaksaa nousta työn ja lapsen voimin sängystä aamuisin. Vain 4kk ikäinen lapsemme tuo hänen elämäänsä ilon häivähdyksiä kuten hän itse asian ilmaisee.

Itsellänikin on ollut vaikeaa raskauden ja synnytyksen jälkeen, ja toki mieheni olotilatkin vaikuttaa omaan mielialaani. Kävin jo kerran lääkärinkin juttusilla, jotta saisin apua edes itselleni.

Juuri eilen mieheni sanoi että se olen minä joka apua tarvitsee (ja juuri hetki sitten varasin psykiatriselle sairaanhoitajalle ajan) jonka pitäisi käydä jonkun ammatti-ihmisen kanssa juttusilla, samoin sanoin hänelle, etten yksin voi saada aikaan ihmeitä, en voi vaan odottaa että asiat itsekseen paremmaksi muuttuu.

Mutta mieheni ei halua jutella vieraille, ei juttele edes tutuille.. HÄn ei usko lääketieteeseen ja siihen että kaikelle hänen käytökselleen on löydettävissä looginen selitys.

Onko vinkkejä kuinka suhtaudun häneen? HÄn eristäytyy perheestään kotona ollessaan, enkä saa häneen kontaktia hermojani menettämättä.

Luen tällä hetkellä itse kirjaa nimeltä "Yhdessä yksin? Mielenterveysongelma parisuhteessa ja perheessä." Kirjoittajina ovat Jari Koskisuu ja Tarja Kulola. Kirja on suhteellisen tuore, vuodelta 2005. Ainakin minulle ulkopuolisena ystäväni elämää seuranneena ihmisenä asiat avautuvat tuon kirjan kautta erittäin hyvin.

ymmärrä.. Yritän pitää "luentoa" miehelle masennuksesta, mutta ei ymmärrä, eikä jaksa kuunnella.. Näin minä vetäydyn kauemmaksi ja mua ärsyttää lähinnä se, että kumppani näkee paremmin naapurien ongelmat kuin omamme..
Ja seksi ei todellakaan maistu silloin, jos toinen sitä haluaa silloin kuin sille sopii, ja kun en jaksa saan vielä siitäkin pään aukomiset ja haukkumiset.. =(

ei se kyllä ole mikään kiistaton fakta ole että seksi ei maistu jos on masentunut... toki jos on ahdistuskohtaus päällä, niin ei silloin pysty tekemään mitään. seksiinkin voi jäädä koukkuun ja "lääkitä" sillä masennustaan, mikä ei tietysti ole hyvä asia... ongelmansa kullakin.

kumppanilleni en ole kertonut paljoa masennuksestani, tuntuu että hän ei ota sitä ollenkaan vakavasti koska ajattelee että mun elämäni on pelkkää ruusuilla tanssimista ja oon vaan heikko luuseri. kumppaninikin taitaa olla masentunut.

ja olen nainen.