Puoliso ja Suomi

Vaimon mielestä Tokion, Pariisin ja Lontoon jälkeen Helsinki on kuulemma pikkukaupunki, missä ei ole mitään. Ei ole kulttuuria eikä kaupoista tahdo löytyä kaikkea tarpeellista.

Ilmasto on kauhea. Talvi on pitkä, kylmä ja pimeä. Syksy ja kevät vähän parempia ja kesää ei kuulemma olekaan. Mökille on turha houkutella, koska siellä on puucee ja ikäviä ötököitä.

Toisaalta Suomessa on kaunis luonto, puhdas ilma, hyvä joukkoliikenne, täällä on turvallista ja hyvä sosiaaliturva. Juoppoja riittää, mutta tasa-arvo miellyttää.

Kaiken kaikkiaan koti-ikävä vaivaa aina silloin tällöin, mutta on kielitaidon, töiden ja ystävien myötä helpottunut kummasti. Todennäköisesti siis asumme Suomessa niin pitkään kuin töissä täytyy käydä. Sitten muutamme ulkomaille, molempien yhteisestä halusta.

Loppuun täytyy vielä todeta, että perinteiset roolimallit ovat vielä niin voimissaan, että miehen, eli minun kotimaassani on paljon helpompi asua ja elää. Mahtaisi herättää ihmetystä, kun minä Japanissa elelisin kotivävynä vaimon elätettävänä vuosikausia, opetellen kieltä ja saadakseni edes jonkinmoisen työpaikan. Mitenkäs homma mahtaisi sujua Suomipuolison tapauksessa? Töitä vuorotta ja mies valittaisi kotona koti-ikäväänsä?

tympiä tuollainen mies, jonka täytyy saada aina tehdä kaikki oman päänsä mukaan?
Sapuskat sentään kelpaavat.

seuraa vain sitä...

Mekin asumme eurooppalaisessa suurkaupungissa (esikaupunkialueineen vajaat 5 miljoonaa asukasta). Poikaystäväni on syntyjään tästä kaupungista.

Minun kokemukseni ovat muiden tähän keskusteluun vastanneiden kanssa vähän erilaisia. Poikaystäväni lähtee erittäin mielellään lomalle Suomeen, sillä hän rakastaa Suomen luontoa ja rauhaa. Kuukaudenkaan lomalla ei aika tule pitkäksi vain löhöillessä mökkilaiturilla ja kuunnellessa lintujen laulua. Suurkaupungin stressiä meillä on loppuaikana vuodesta aivan riittävästi asuinkaupungissamme, joten lomalla ei tee mieli lähteä minnekään ihmisvilinään.

Mehän asumme Suomessa, kuten palstaa seuraavat tietävät, mutta mies muuttaisi kyllä ilomielin kotimaahansa takaisin vaikka heti, jos minä suostuisin sinne lähtemään. Meidän isäntä viihtyy kyllä mökillä, saunoo paljon useammin kuin minä ja lopetti tupakoinninkin jo ennen Suomeen tuloaan. Kylmästä säästä ei tykkää ja eniten risoo se, että töitä (varsinkaan kunnollisia) on vaikea saada. Suomalainen juomakulttuurikin vuorotellen säälittää ja raivostuttaa häntä.

Jos muuttaisimme ulkomaille, uskon kuitenkin että hän tulisi varsin mielellään Suomeen lomalle. Mies viihtyy perheeni kanssa loistavasti ja puhuu suomea niin hyvin, että pärjää arjessa. Ensi viikolla lähdetään lomalle hänen kotiinsa ja toivon, että muistaa taas ettei elämä sielläkään ole ihan pelkkää juhlaa..

Vastaus on tietysti että joistain elementeistä pitää, toisista ei.

Hän pitää Suomen luonnosta, toimivasta yhteiskunnasta ja kesäilmoista.

Hän ei pidä vaikeasti lähestyttävistä ihmisistä, työnsaannin hankaluudesta, tylsistä toisiaan muistuttavista betonikaupungeista, pitkästä kylmästä talvesta ja siitä että sukulaisia ei voi tavata niin usein kuin haluaisi.

Pitää Suomesta varsinkin kesällä. Talvella olisi mieluummin jossain, missä autoa ei tarvitse kaivaa lumihangesta töihin lähtiessä. Verotuksesta narisee kovasti mutta tietää kuitenkin, että se on osa Suomen hyvinvointia. Viihtyisi hyvin maalla, missä hänellä olisi oma kasvihuone ja perunapelto mutta minua taas ei sellainen kiinnosta ja muutenkin asumme kaupungissa.
Tykkää mummon pöperöistä (äitini ei kokkaa) nyt toin mummolasta lahnoja ja mies meinaa tehdä niistä varmaan pojille ruokaa.
Oli mennyt juhannuksena muiden poikien kanssa paistamaan makkaraa ja onkimaan (en tiedä sielläkö olivat kossupullon huidelleet mutta kotona sellainen oli lattialla kun tulin reissusta ja mökki haisi vieraalle miehelle;D).

Mikäpä hänellä on asua Suomessa kun on työ, omanmaalaisia kavereita, moskeijassa saa käydä (saisinkohan itse käydä Bangladeshissa kirkossa?!)
Asiat kunnossa, puoliso ja rahaa lisäksi osaa ja ymmärtää hyvin suomea.
Miehestä on tärkeää myös ettei täällä ole sotia, rikollisuus on minimaalista ( esim. pyörän/auton uskaltaa jättää lukitsematta kaupassa asioinnin ajaksi kadulle) ja korruptiota ei ole (Bangladesh on yksi korruptoituneimmista valtioista). Kansalaisista pidetään huolta, eikä ole kerjäläisiä (no, puliukkoja on mutta mitä itse näin Bangladeshissa käydessäni niin aika terveen näköistä sakkia meilläpäin hekin, jos vertaa Bangladeshin yhteiskunnanrattaista pudonneisiin.)

Mieskin on tietysti tottunut isompaan meteliin (Dhakassa asukkaita enemmän kuin koko Suomessa). Mutta ei ole valitellut hiljaisista hetkistä (silloin valittaa kun minä selitän jotain asiaa, jonka mies on unohtanut hoitaa tai muuta mistä nyt naiset aina miehilleen valittavat).

Koti-ikävä on tietysti kova ja varmaan menee taas joskus käymään kotonaan, riippuu töistä.

Suomalaisen ruuan kanssa on vähän niin ja näin... Ruisleipää oli kerran omatoimisesti ostanut ja kehui kovasti vaan ei ole nyt moista ihmettä nähty;D

Vaimoni pitää Suomesta juuri sen takia että täällä ei ole kesälläkään liian kuumaa ja talvella vastaavasti luminen luonto on silmiähivelevän kaunis.
Hän on myös ihastunut nimenomaan siihen, että ei tarvitse asua monen miljoonan ihmisen asfalttiviidakossa vaan voi kesäisin samoilla luonnossa kukkien keskellä.
Rantasauna ja uiminen on myös kova sana vaikkei uiminen vielä kovin vakuuttavasti sujukkaan :).

Eli kun hän on ikänsä tuskaillut helteisessä suurkaupungissa niin Suomen luonto ja rauhallisuus on hänelle kuin paratiisi.

Meillä on vähän sama kuvio puolisoni kanssa, hän ei erityisemmin pidä Suomesta, ainakaan vierailumaana.

Suomessa vaivaa tylsyys ja hiljaisuus. Sää on suuri ongelma. Sukulaisemme asuvat kauniilla seuduilla, mutta kaikki lähitienoon vierailukohteet vaativat kyllä suhteellisen hyvää säätä. Sama ongelma on myös Helsingissä. Jos lomaksi sattuu huonot ilmat, on tekeminen äkkiä loppu. Pitkät mökkikeikat olisivat aivan toivottomia.

Suomessa asuessamme tämä "tylsyys" ei mitenkään haitannut, koska molemmilla oli omat työt, harrastukset ja kavereita. Helsingin tapahtumatarjonta oli aivan riittävä.

Luonnollisesti itselläni ei aika tule pitkäksi, koska tapaan sukulaisia ja ystäviäni ja aika kuluu jutellessa. Siippa tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, mutta on valitettavasti useimmiten ulkona nopeasta illanistujaiskeskustelusta ja huulenheitosta puutteellisen kielitaitonsa takia.

Luulen, että puolisoni asenne on todella yleinen ulkomaalaisten keskuudessa. Suomea pidetään "ihan kivana" maana, joka ei kuitenkaan ole niin kiinnostava paikka, että siellä haluaisi viettää kaikki lomansa. Suomen mediassa näkyy usein ulkomaalaisia, jotka ovat tosi Suomi-faneja. Luulen kyllä, että tuollaiset ovat itseasiassa varsin harvinaisia. Oikeasti on paljon yleisempää fanittaa jotain ns. vanhoja kulttuurimaita, kuten Italia, Ranska tms, joissa löytyy maailmanluokan nähtävyyksiä, herkkuja jne loputtomasti, tai vastaavasti käydä jatkuvasti vierailuilla jossakin suuressa metropolissa, kuten Lontoo, New York tms. Täytyy vielä ottaa huomioon, että lomia kun on rajallinen määrä, niin ulkomaalainen puoliso todennäköisesti haluaisi nähdä muitakin paikkoja kuin Suomea.