Haluaisin kysellä muiden kokemuksia erosta, me kun kaikki olemme varmaankin vähän eri vaiheissa paranemisessa. Jostakin on varmastikin helpottavaa kuulla, että siitä voi selvitäkin ja että ajan kanssa helpottaa. Toisekseen on varmasti helpottava kuulla myös se, että emme ole ainoita maailmassa jotka tuntevat surua ja joilla ero ottaa koville.
Eli kuinka kauan erostasi on ja mitä tunnet nyt? Miten ajattelisit olevasi parantunut, vai oletko? Tunnetko ikävää, kaipuuta, surua, helpotusta..
Kauanko erosta ja
mitä tunnet nyt?
86
27186
Vastaukset
- aloittaja..
Mulla erosta nyt reilu kuukausi. Ikävä on koko ajan, välillä lujempana ja välillä se vähän löysää otettaan.
On päiviä jolloin en ajattele häntä niin paljon, jolloin saa jotain tehdyksikin. Toisinaan on taas päiviä jolloin hautaannun ikävään ja suruun. Makaan vaan sohvalla saamatta yhtään mitään aikaiseksi. Ne päivät oloni on kauhea, olen ihan eksyksissä, sydämmessä on hätä. Niiden "helpompien" päivien aikana ajattelen jo toisinaan, että tästähän voi selvitäkin, olo ei enää tunnu niin kauhealta. Eli mennään melkoista "jojo -vaihetta".
Tänään on taas ihan hyvä päivä, ainakin toistaiseksi. Sydämmessä ei tunnu sitä tuskaa ja epätietoisuutta niin lujana. Ikävä kuitenkin on. Saa nähdä miten päivä tästä jatkuu..Oli kuin olisi lukenut omaa tekstiään...
Ero ei ollut minun päätökseni joten se tuntuu vielä tuskaisemmalta. Olisin halunnut vielä yrittää ja löytää asioihin toimivan mallin, mutta en saanut toivettani läpi.
Satun vieläpä valitettavasti asumaan liian lähellä rakastamaani ihmistä. Saatan nähdä hänen ajavan ohi... tunne on kuin joku löisi nyrkillä vatsaan. Tuntuu kuin sydän pysähtyisi. Välillä on päiviä jolloin vihaan häntä siitä, millaisen tuskan hän on minulle aiheuttanut.
Tänään on ollut suurimman osan aikaa hyvä päivä, mutta iltaa kohti olo pahenee niinkuin lähes joka päivä. Tuntuu että olisi niin paljon asioita, joista pitäisi puhua hänen kanssaan... ihan normaaleja päivittäisiä juttuja.
Välillä tuntuu, etten jaksa tätä enää... Aikaa on nyt kulunut vajaa 2 kk ja olo ei ole helpottanut käytännössä yhtään....- thunder26
Sydän kirjoitetaan yhdellä m:ällä. Ala-asteen muistisääntö yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää... =)
- Iski taas
thunder26 kirjoitti:
Sydän kirjoitetaan yhdellä m:ällä. Ala-asteen muistisääntö yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää... =)
Pilkun nussiat ovat jonkin asteen mielisairaita. tai niin ääretömän tyhmiä että yksi lyönti virhe tekstissa pudotaa heidät kärryiltä ja alkaa mielisairas valitus ja selitely. Sairaita ovat pilkunnussiat.
- aloittaja..
No niin, erosta on sitten se puolitoista kuukautta. Eilen vielä ajattelin, että ei tunnu missään, selviän jatkosta helposti (pienellä ajatusten kaunistelulla). En ollut ajatellut exääni juurikaan edellisten päivien aikana kun olin täyttänyt päiväni tekemisellä. Olo tuntui helpolta.
Ja pyh! Tänään taas ikavä ja kaipuu mahdotonta, tekisi mieli soittaa, laittaa viestiä, pyytää käymään.. Haistelen taas hänen minun luo unohtamaansa tuoksua. Se tuoksuu niin ihanan tutulle ja turvalliselle. Kaipaan suunnattomasti, se kaipuu tuntuu vievän minut taas ihan alkumetreille. Ihan kun ero olisi tapahtunut eilen. Mikä ihme saa nämä päivät tuntumaan niin erilaisilta, mikä laukaisee aina sen ikävän ja surun? Jos tietäisi niin osaisi välttää niitä asioita.. Helkkarin jojo-vaihe!!! - lopen uupunut
Iski taas kirjoitti:
Pilkun nussiat ovat jonkin asteen mielisairaita. tai niin ääretömän tyhmiä että yksi lyönti virhe tekstissa pudotaa heidät kärryiltä ja alkaa mielisairas valitus ja selitely. Sairaita ovat pilkunnussiat.
sulle ei taida asteet riittää ja sä et ole edes päässyt kärryyn ei tartte yrittää lukea jos ei ymmärrä lukemaansa en laittanut pilkkuja ettei sun tarvi niitä n....a
- pad
aloittaja.. kirjoitti:
No niin, erosta on sitten se puolitoista kuukautta. Eilen vielä ajattelin, että ei tunnu missään, selviän jatkosta helposti (pienellä ajatusten kaunistelulla). En ollut ajatellut exääni juurikaan edellisten päivien aikana kun olin täyttänyt päiväni tekemisellä. Olo tuntui helpolta.
Ja pyh! Tänään taas ikavä ja kaipuu mahdotonta, tekisi mieli soittaa, laittaa viestiä, pyytää käymään.. Haistelen taas hänen minun luo unohtamaansa tuoksua. Se tuoksuu niin ihanan tutulle ja turvalliselle. Kaipaan suunnattomasti, se kaipuu tuntuu vievän minut taas ihan alkumetreille. Ihan kun ero olisi tapahtunut eilen. Mikä ihme saa nämä päivät tuntumaan niin erilaisilta, mikä laukaisee aina sen ikävän ja surun? Jos tietäisi niin osaisi välttää niitä asioita.. Helkkarin jojo-vaihe!!!laita nyt kaikki pois mitkä muistuttaa exästä ei tuo itsesäälissä ja "kidutuksessa" eläminen johda mihinkään et ikinä pääse yli kun kiusaat itseäsi esim haistelemalla hänen tuoksuaan...
- kyse oli erosta?
thunder26 kirjoitti:
Sydän kirjoitetaan yhdellä m:ällä. Ala-asteen muistisääntö yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää... =)
-Kyseessä ei ollut kuinka:Sydän kirjoitetaan.ja
eron jälkeen,sydämeen koskee joko 2.teen tai
1.teen.ITSE OLEN ERONNUT 19V,Sitten.
.KUUNTELIN.TOPI SORSAKOSKEN KIPALEITA.
MM.Lyhdyt ovat syttyneet...
jorma kääriäisen.Tuhanten ihmisten keskellä,yksin.
-eroni liittoni olivat sen verran kamalia,etten
uskalla enää tutustua,miehiin.NÄIN ON PAREMPI.??
-PELOITELTU IÄKSI!! - jjjjjuuuuuugggg
thunder26 kirjoitti:
Sydän kirjoitetaan yhdellä m:ällä. Ala-asteen muistisääntö yhteen sydämeen ei mahdu kahta ämmää... =)
sanassa sydän ei ole m-kirjainta. siinä sulle runkkari.
- mie*
erosta on yli 3kk. Eikä helpotusta näy. oikeestaan mitä enemmän aikaa kuluu sitä huonommin tuntuu menevän. mä en jaksa enää. joka päivä ääretön ikävä toisen luo. miltähän exästä mahtaa tuntua... sitä miettiessä ..:(
- Koira
Siitä on jo puolitoista vuotta mutta tunnen edelleen suurta surua ja kaipaan häntä edelleen päivittäin. Hän on ajatuksissani varsinkin aamulla ja illalla mutta monesti myöskin päivällä. Olen kuitenkin ehkä hitaasti toipumassa koska olen huomannut että nyt on jo olemassa aamuja jolloin en ajattele häntä heti herättyäni. Ja pystyn iloitsemaan elämästä uudelleen. Tiedän siis että pärjään.
Luulen kuitenkin, tai siis tiedän kokemuksesta, että tulen aina ajattelemaan häntä lämmöllä silloin tällöin. Viimeksi kesti 5 vuotta päästä eteenpäin. Tämä kerta on kuitenkin siinä mielessä uusi tilanne että tapahtumaan liittyy surua. Tiedän kuitenkin että näin on parempi, en vihaa toista, säälin häntä ja kaipaan häntä, kaipaan tilannetta joka oli vaan unta, järki sanoo että mikään ei ollut totta,suhde ei kestänyt arkielämän asioita, toinen ei rakastanut minua, eli olisin tullut onneton-mutta kyllä- kaipaan häntä edelleen suunnattomasti. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä että kaipaan ihmistä joka ei ollut olemassa. Tsemppiä teille kaikille! - "huokaus"
juu on hyviä päiviä mut ei helpota vaik ite olin jättäjä...rakastan tosi paljon vieläki ja tuskin se koskaan loppuu,,oltiin vaan niin mahdoton yhtälö pakko ajatella että se ihminen on kuollu..sitä ei enää oo ei tuu mut kaipaus on suuri ikävä raastaa..sydän on vereslihalla..)=
- samoja tunteita
Koira kirjoitti:
Siitä on jo puolitoista vuotta mutta tunnen edelleen suurta surua ja kaipaan häntä edelleen päivittäin. Hän on ajatuksissani varsinkin aamulla ja illalla mutta monesti myöskin päivällä. Olen kuitenkin ehkä hitaasti toipumassa koska olen huomannut että nyt on jo olemassa aamuja jolloin en ajattele häntä heti herättyäni. Ja pystyn iloitsemaan elämästä uudelleen. Tiedän siis että pärjään.
Luulen kuitenkin, tai siis tiedän kokemuksesta, että tulen aina ajattelemaan häntä lämmöllä silloin tällöin. Viimeksi kesti 5 vuotta päästä eteenpäin. Tämä kerta on kuitenkin siinä mielessä uusi tilanne että tapahtumaan liittyy surua. Tiedän kuitenkin että näin on parempi, en vihaa toista, säälin häntä ja kaipaan häntä, kaipaan tilannetta joka oli vaan unta, järki sanoo että mikään ei ollut totta,suhde ei kestänyt arkielämän asioita, toinen ei rakastanut minua, eli olisin tullut onneton-mutta kyllä- kaipaan häntä edelleen suunnattomasti. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä että kaipaan ihmistä joka ei ollut olemassa. Tsemppiä teille kaikille!ihan kuin olisin itse kertonut omasta erosta.
1,5 vuotta ja erosimme myös kun hän ei jaksanut vastoin käymisiä liitossa.Vihasin häntä ja rakastin kun hän ei halunut puhua ja neuvotella yhteiselosta.Hän oli elämäni rakkaus aattelen häntä nykyisin hyvänä ystävänä. Hän seurustelee niinkuin minäkin vaikka en voi viellä luottaa miehiin. Juttelemme niitä näitä nykyisin eikä enää koske. Hän ei vaan jaksanut rakastaa minua , mutta elämä jatkuu.Hyvää loppu kesää kaikille.Jaksan lapseni kanssa nykyisin erittäin hyvin paremmin ilman häntä.Olemme onnellisia. on päällimmäinen tunne.Erosta on kohta puoli vuotta.Aluksi tuntui vapauttavalta ja olo oli keveä.Tosin ajoittain oli huoli toisen jaksamisesta ja osittain vieläkin.Nykyään on yksinäisyys hiipinyt arkeen yhä voimakkaammin ja saamattomuus asioiden hoitoon on vallitseva.Syksyn ajatteleminen tuntuu pahalta.Töissäkäynti tuo helpotusta,mutta kotona orpous iskee ja jotenkin lamaannuttaa ja tukahduttaa elämänilon.Ei saa aikaan juuri mitään,itku tulee helposti.No,kun aikansa murehtii niin on pakotettava itsensä toimimaan.Keksimällä jotain tekemistä saa ajatuksensa edes hetkeksi kuriin ja olo helpottuu.Aurinko ja lämpö tuntuvat hyvältä,olisi vain pitkään tätä ihanuutta..Syksyn ja pimeän varalle on keksittävä jotain aktiviteettiä,muuten ei taida hyvä seurata.Ja jutteleminen on asia,joka on todella mieluisaa ja tärkeää.Eli eräänlainen vertaistuki on tosi jees.
- Koira
citikissa kirjoitti:
on päällimmäinen tunne.Erosta on kohta puoli vuotta.Aluksi tuntui vapauttavalta ja olo oli keveä.Tosin ajoittain oli huoli toisen jaksamisesta ja osittain vieläkin.Nykyään on yksinäisyys hiipinyt arkeen yhä voimakkaammin ja saamattomuus asioiden hoitoon on vallitseva.Syksyn ajatteleminen tuntuu pahalta.Töissäkäynti tuo helpotusta,mutta kotona orpous iskee ja jotenkin lamaannuttaa ja tukahduttaa elämänilon.Ei saa aikaan juuri mitään,itku tulee helposti.No,kun aikansa murehtii niin on pakotettava itsensä toimimaan.Keksimällä jotain tekemistä saa ajatuksensa edes hetkeksi kuriin ja olo helpottuu.Aurinko ja lämpö tuntuvat hyvältä,olisi vain pitkään tätä ihanuutta..Syksyn ja pimeän varalle on keksittävä jotain aktiviteettiä,muuten ei taida hyvä seurata.Ja jutteleminen on asia,joka on todella mieluisaa ja tärkeää.Eli eräänlainen vertaistuki on tosi jees.
En tiedä, olen yksin, mutta ehkä en yksinäinen. Aina on paljon tekemistä ja kuten kirjoitat niin aurinko ja kesä auttavat eteenpäin. Saamattomuuden huomaan kuitenkin siinä etten enää suunnittelee yhtään mitään uutta.
Liikunta on myöskin hyvä. Ja työ. Kirjoitat että sinulla oli huoli toisesta-hienoa että jaksoit ajatella toista vaikkapa tuntui vapauttavalta. Oletan siis että sinä olit jättäjä. Suurin soa jättäjistä eivät jaksa olla huolissaan exästään siinä tilanteessa. Itse jäin yksin hoitamaan kaiken. Kaikkea voisin antaa anteeksi, mutta välinpitämättömyyden kanssa on tosi vaikeata.
- selviää
Ette ole ainoita maailmassa jotka tuntevat surua ja joilla ero ottaa koville.
Niin erosimme syksyllä, ensimmäinen joulu oli aivan kauhee. Muutin omakotitalosta yksiöön. Katselin ikkunasta kun perheet tuli jouluostoksilta ja kävivät lenkillä.Minulla ei ollut muuta kun se yksiö ja työ jossa oleskelin.
Minä itkin yksin ja kokosin voimani, menin töihin ja kun tapasin (aikuisia lapsiani)en kertonut heille siitä tuskastani, yritin kaikella tavalla olla normaali.
Minulla ei oikeastaan ollut ketään kenelle olisi voinut puhua. Töissäkään en edes kertonut että olen eronnut. Söin rauhoittavia ja nukahtamistapletteja, että jotenkin jaksoin.
Sitten päätin, että nyt se entinen elämä on loppu.
Meni tanssimaan ja aloin pukeutumaan uudella tyylillä.
Tapasin monia eronneita naisia ja miehiä.Kaikille se erosta selviäminen oli ollut samankaltaista.
Niin huomasin että selviän. Loppui pillereiden käyttö kun tapasin yhden miehen jonka erosta oli aikaa jo 6 vuotta.
Olemme olleet nyt yhdessä kahdeksan vuotta, me ollaan saman henkisiä, käydään tanssimassa ja talvella lapissa.
Meillä on molemmilla omat asunnot ja yhteisestä sopimuksesta olemme päättäneet jatkaa näin.
En haluaisi enää koskaan kokea sitä erosta ja omastakodista lähtemisen tunnelmaa
Hyvää jatkoa kyllä siittä selviää.- Merencue
Minun erostani on kulunut 4 vuotta.Alussa oli aika kaaottista ja tuli paljon itkettyä ja fyysinen ikävä oli kova.Samaan ajanjaksoon lähti viimeinenkin 3:sta lapsesta pois joten olen nyt yksin kun meitä ennen oli 5!Alussa tunsin vain vihaa koska mies oli pettänyt minua ja oli tyytyväinen kun jätin hänet.
Olen käynyt paljon tanssimassa ja liikun paljon ulkona.Miehiä on tavattu mutta vielä ei ole löytynyt sellaista johon voisi ihastua!Olen kuitenkin optimisti ja uskon että vielä kohtaan sen miehen.Olen oppinut hoitamaan kaikki asiat(myös raha-asiat)että hukkaan ei nämä vuodet ole menneet.Exän kanssa on hyvät välit ja nyt ymmärrän paljon ongelmista suhteessakun on ollut aikaa miettiä!
Onhan se vähän outoa asua yksin kun viimeksi asui yksin alle 20 vuotiaana mutta eteenpäin on mentävä!
- erostani
on 10kk, kesän aikana alkanut tuntumaan että olen omillani, parempi olla näin yksin, tai kaksin lapseni kanssa. rankkaa ollut, mutta nyt ihmettelen miten hyvin olen selvinnyt, ja koen että normaalista poiketen olen käsitellyt eroni, en työntänyt sitä pois mielestäni, kävin sen läpi, se ehkä ollut se helpotus, joka parantanut haavoja. Aluksi pariin kuukauteen työnsin sitä pois, en itkenyt, piti olla vahva, jaksaa, mutta siten kohtasin sen eroamisen mietin asioita, mietin meidän menneisyyden, yhdessä olo ajan. ja näin pitkällä. ja hiton onnellinen olen siitä etten tavannut ketään uutta miestä prosessin aikana, kasvoin ja opettelin olemaan yksin. vielä joskus tuntuu pahalta jotkin asiat, kuten juhlapyhät jne. mutta ei nekään kovin pahalta enää. uskaltaisinkohan olla jo onnellinen, kyllä hitto vie, nyt on jo onnellisuuden aika elämässä.
- toipunut erosta
Minulla tulee kohta 6v täyteen ja tuntuu,ettei yhtään helpota,kaipaan ex vaimoani joka päivä ja ilta.Suhteita on ollut,mutta tuntuu,ettei kukaan ole hänen veroisensa.
Onkohan kellään samoja tuntemuksia näinkin pitkän ajna jälkeen
- -Lisa-
Erostani vähän yli 2 vuotta ja aika kauan se toipuminen vei. Sitten puoli vuotta sitten tapasin ihanan miehen joka tuntui heti oikealta. Olen onnellisempi kuin koskaan ennen ja se sietämätön eron tuska jota koin puolitoista vuotta on historiaa.
Vaikka miten vaikeata se olisi, ei kannata eksän kanssa pitää mitään yhteyttä ja vain jatkaa omaa elämää eteen päin...kyllä se onni vielä tulee eteen. Itse en enää uskonut rakastuvani ja rakastuinkin enemmän kuin koskaan. nyt elämä tuntuu ihanalta taas.- ei yksinkään
Niin, tulinpa minäkin tänne ”keskustelemaan” , kun tuntuu vähän ontolle olo. Mun erosta on puolitoista vuotta. Olen jo löytänyt uudenkin ja olen luvannut sitoutua tähän liittoon.
Kuitenkin edellinen vielä jäytää ja varsinkin kun, tapasin hänen uuden ystävän, kävin jopa esittäytymässä hymyissä suin.(ehkä oikeasti kuitenkin vertailemassa, kääk)
Outoa… vaikka eihän minulla ole oikeutta olla mustis.
Tuota, jäin ajattelemaan että, koska meillä ex-sän kanssa on yhteisiä asioita hoidettavana, niin on pakko olla tekemisissä. Ja hän oli se iso rakkaus, jota ei heivata noin vain.
Tämä nykyinen suhde on turvallinen , mutta on ollut alkuun vaikeaakin ja niistä on haamuja vielä pääkopassa. Toivon pääseväni vielä tunne tilaan, jossa olisin täysin onnellinen nykyisen kumppani kanssa ja voisin olla aidosti hyvilläni Ex-sän onnesta.
- Nainen39
Minä asun tällä hetkellä asumuserossa, muta olen päättänyt etten jatka mieheni kanssa. Asuin poissa kotoa n. 3 viikoa ja en nähnyt miestän kovin usein. Kun palasin kotiin minulle iski ikävä, seuraavana päivänäkin puhuin mieheni kanssa asiasta. Hän oli kuulema tavannut naisen ja oli tähän ihastunut. Seuraavana päivänä soitin ja tilasin itselleni reiki hoitoa mutta en saanut sitä heti joten hän sanoi antavan minulle kaukoreikiä. Sen päivän illalla minulle tuli tosi outo olo kädet tärisi olin energinen ja illalla nukkumaan mentyäni en saanut heti unta vaan ajattelin miehestäni vain negatiivisia ajatuksia. Sitä seuraavana päivänä kerroin miehelleni etten ole halukas jatkamaan hänen kanssaan. Nyt on päivä päivältä mennyt paremmin vaikka välilä on tunne että olisi kiva kun olisi mies jonka kanssa keskustella. Minulla on kaksi pientä poikaa jotka antavat minulle energiaa jatkaa. Puhuminen ihmisten kanssa auttaa ja ehkä minä olen vahva persoona jatkamaan surusta pois päin. Eroa miehestäni olin jo ajattellut monta kertaa, nyt sen tein. Hänellä on alkoholiongelma ja on vähän väkivaltainen. Se oli viimeinen kerta kun hän kävi minuun käsiksi. Hymyssäsuin eteen päin ja tuulta purjeisiin.
- illa74
onnea sulle rohkeasta vedosta!!olen itse 33vuotias kahden 10,12vuotiaitten lasten äiti ja tosi kateellinen sulle että olet uskaltanut erota!!itse yrittänyt samaa monta kertaa mutta jotenkin tässä on 13vuotta talsittu..ukko pelkkä nahjus käy töissä ja töiden jälkeen painuu makkariin kattoon tv:tä tätä samaa paskaa jatkunut monta vuotta ..voin syyttää vain itseäni että en ole lähtenyt mutta olen aina ajatellut että "lasten takia"mutta nyt kun taas kerran ukko teki parin päivän ryyppyreissun ja lapset yksinään kotona kun mun on kuitenkin pakko olla töissä..lapset jo onneksi niin isoja että pärjäävät...mutta haluaisin nähdä kuinka kuinka mieheni pärjää ilman minua!!!olisi vaikka kuinka paljon sanottavaa mutta tässä nyt pientä...
- hannibal1
Erostani on kohta kaksi vuotta ja voin sanoa, että en ole vieläkään toipunut siitä. Pakko elää kuitenkin vain päivästä toiseen ja koittaa edes jotenkuten unohtaa. Uudet suhteetkaan eivät ole auttaneet. Kukaan toinen ei tunnu korvaavan entistä miestäni. Ikävä ja kaipuu ovat koko ajan mielessä ja vaikka minulla olisi syytä jopa vihata ex-miestäni, kaipaan häntä kuitenkin. On vaikeaa unohtaa yhteinen menneisyys. Ehkä aika kutenkin tekee tehtävänsä ja voin alkaa nauttimaan elämästäni ilman häntä. Ehkä opin vielä, ettei hän enää kuulu jokapäiväiseen elämääni ja voin alkaa pikkuhiljaa nauttimaan elämästä ilman häntä. Vaikeaa se on, mutta pakko jaksaa...
- Eronnut mies
Erosin 1 1/2v. sitten. Muutin exän lähelle nähdäkseni lapsiamme usein. Meillä on yhteishuoltajuus. Exä muuttikin kolme kuukautta erosta eri paikkakunnalle uuden miehensä kera. Näen lapsiamme joka toinen viikonloppu. Se tuntuu ikuisuudelta. Meillä on 4 lasta.
Naista en kaipaa, lapset ainoa asia.on raastava yhtälö monella tavalla.Pienet tarvitsevat vanhempiaan.Uskon että rakastavana isänä löydät keinot,joilla sen lapsillesi viestität.Kunhan kasvavat sen ikäisiksi,että voivat itse kulkea matkan luoksesi,onkin jo helpompaa ja loma-aikoina vierailut voivat olla viikonloppua pitempiä.Pitkää vieteriä sinulta vaaditaan,mutta kannattaa olla sitkeä ja pysytellä aktiivisesti mukana lasten elämässä mahdollisimman paljon.Jos sen lyö laimin,on hankala saada heihin yhteyttä sitten,kun he alkavat tulla omillaan toimeen.No sinulla ei taida olla sellaisesta pelkoa.Tsemppiä sinulle ja sinnikkyyttä pysytellä lastesi vierellä.Olet oikealla tiellä.
- :-)
Ero tuli 10-vuoden yhdessä olon jälkeen, ja mieheni toivomuksesta, yli vuosi sitten. Ensimmäinen puoli vuotta oli aikaa jota en edes halua muistella.. olin hyvin yksin ja rikki.
Meni kauan ennenkuin ymmärsin että minun piti pitää huolta omasta jaksamisestani, ja itsestäni. Tein sen muuttamalla elämäntapojani terveellisimmiksi ja liikkumalla...
Kaikilla on erillaiset selviytymiskeinonsa, minulle toimivat nämä.
Olen laihtunut, saanut itsetuntoni takaisin, olen energisempi ja iloisempi kuin aikoihin. Ja lisäksi aloittelemassa uutta ihmissuhdetta puhtaalta pöydältä ihanan miehen kanssa.
En enää sure tai kaipaa, ja helpotusta tuo luopuminen menneen suhteen painolastista.
Voin sanoa olevani onnellisempi käytyäni tuon raskaan erokokemuksen läpi, ehkä enemmän sen takia mitä se opetti minulle itsestäni. - PuoliNainen
Olin miettinyt eroamista päivittäin jo kolme vuotta ennen eroa. Erilleen muuttamisesta on nyt muutama viikko. Olen siis tehnyt eroon liittyvää surutyötä jo pitkään mutta silti tunnen itseni yksinäiseksi ja ahdistuneeksi. Olen kuitenkin paljon enemmän huolissani mieheni jaksamisesta kuin omastani, koska ero tuli minun aloitteestani.
En jaksa siivota enkä tehdä oikeastaan mitään muuta kuin käydä töissä. En osaa määritellä omaa identiteettiäni enkä paikkaani maalimassa. Olen niin ahdistunut etten pysty itkemään. Yöt saan nukuttua latingilla unilääkkeitä. Juon paljon viikonloppuisin vaikka tiedän, että olo vain pahenee siitä.
Kärsin valtavasta syyllisyydestä koska tunnen hylänneeni mieheni. Olen vasta vähän yli 30-vuotias, eli suhde alkoi molempien ollessa hyvin nuoria.Jo tuossa ylempänä kirjoitin omia tuntemuksiani, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen...
Kerroin siitä, kun minut jätettiin kesällä... minut jätti vaimoni hyvä ystävä. Olen siis tehnyt eroa vaimostani jo pitkään... ainakin puolitoista vuotta ja en vaan ole osannut laskea irti. Aloin suhteeseen vaimoni hyvän ystävän kanssa ja tämä ei ilmeisesti kestänyt tilannetta vaan halusi etäisyyttä. En ole koskaan oikeasti rakastanut vaimoani, sillä tunne tätä ystävää kohtaan on ollut niin paljon voimakkaampi. Olen käsitellyt eroa vaimostani jo niin pitkään, että se ei aiheuta tuskaa ja koska tunteita ei ole juurikaan ollut, niin asia ei ole niin kipeä.
Mutta kesän ero on sattunut ihan mielettämösti. Tunnen hänen olevan minulle se oikea, rakastumisen huuma hävisi yllättävän äkkiä suhteen alussa ja muuttui syväksi rakkaudeksi. Jälkeenpäin olen tajunnut minulla olleen tunteita häntä kohtaan jo vuosia.
Asun nyt yksin, mutta en ikävöi vaimoani vaan tätä toista, jota oikeasti tunnen rakastavani.
- viisastunut
Pitkä suhde päättyi päälle vuosi sitten. Alkuun oli sekavia tunteita siitä, että pitkästä aikaa sai olla "vapaa", mutta toisaalta kaipasi edellistä. Vaikka suhteemme ajautuikin siihen pisteeseen, että se oli tuhoon tuomittu ja loppu oli odotettavissa, en ikinä olisi uskonut sen olevan näinkin raskasta.
Nyt päälle vuosi jälkeenpäin en enää näe unta hänestä joka yö. Aikaisemmin hän oli kokoajan ajatuksissani ja unissani. Se oli hirveää kun tietoisesti yritti unohtaa, mutta alitajunta jatkuvasti muistutti asiasta. Työnteko auttoi paljon siinä vaiheessa. Ikävä edelliseen suhteeseen on edelleen, mutta toisaalta olen jo sujut asian kanssa. Koitan siirtyä elämässä eteenpäin, mutta jatkuvasti tuntuu että hän oli SE oikea.
Olen kuitenkin viisastunut aivan äärettömän paljon kokemuksesta! Olen käynyt kaikki asiat, mitkä tein suhteessa väärin, satoja kertoja läpi! Jos vielä joskus löydän itselleni kumppanin, osaan tehdä kaiken oikein! En siis kadu kokemusta, ainoa mikä kalvaa mieltä on se, etten osannut (enkä edes tajunnut) arvostaa häntä silloin. Pidin häntä itsestäänselvyytenä.
Olen vielä nuori. Toivon, että löydän jonkun ihanan tytön jota saan hemmotella, arvostaa, rakastaa ja ylipäätänsä jonka saan tehdä onnelliseksi elämässä. Semmoinen ongelma on kuitenkin tämän kokemuksen kautta tullut, että kunnioitus naisia kohtaa on kasvanut todella paljon, mutta en enää uskalla lähestyä heitä samalla tavalla (olen tullut ujoksi).
Ihmettä siis odotellessa, hyvät kesänjatkot kaikille! on 1.5 vuotta, vieläkin asia hiertää minua. Lähinnä sen takia että hän löysi uuden minun tilalleni, olisi tietysti halunnut jatkaa ystävänä mutta minä en sitä halunnut. Ensialkuun tunsin helpotusta, mutta nykyään se on muuttunut suruksi ja ikäväksi:(. Kaiken lisäksi tunnen alemmuutta uutta naista kohtaan, he ovat varmaankin onnellisia yhdessä. Eli en ollut tarpeeksi nuori, riippumaton, itsevarma ja muutenkaan sopiva enkä osannut vaatia. Tunnen itseni siis todella nollaksi kun aina välillä näen heidän onnensa. Olisin halunnut niin paljon enemmän mutta minusta tuntuu että olin vain laastari entisen suhteen ja nykyisen välissä.
- jad
erosin mehestäni puoli vuotta sitten olimme yhdessä n 10v muutaman niistä naimisissa.teis ero prosessia jo 1,5v aikasemmin olin aikeissa hänestä erota mutta en vain pystynyt siihen aluksi.piti vaan yrittää olla vahva ja todeta ettei tämä ole lopun ikää kestävä se ero on jossakin vaiheessa kuitenkin edessä ja kun se oli miltein päivittäin mielessä mieheni luonne ikävän äkkipikainen jne. en silti voisi väittää etteikö minulla olisi ollut häntä ikvä eron alkuainkana luulinhan aina että hän on se oikea. mutta nyt olen onnellisesti kihloissa ihanan miehen kanssa hän ottaa minut huomioon ja on rauhallinen ja kiltti kannatti kestää ja kärsiä kun näin hyvää oli luvassa ;)
- aluillaan
jad kirjoitti:
erosin mehestäni puoli vuotta sitten olimme yhdessä n 10v muutaman niistä naimisissa.teis ero prosessia jo 1,5v aikasemmin olin aikeissa hänestä erota mutta en vain pystynyt siihen aluksi.piti vaan yrittää olla vahva ja todeta ettei tämä ole lopun ikää kestävä se ero on jossakin vaiheessa kuitenkin edessä ja kun se oli miltein päivittäin mielessä mieheni luonne ikävän äkkipikainen jne. en silti voisi väittää etteikö minulla olisi ollut häntä ikvä eron alkuainkana luulinhan aina että hän on se oikea. mutta nyt olen onnellisesti kihloissa ihanan miehen kanssa hän ottaa minut huomioon ja on rauhallinen ja kiltti kannatti kestää ja kärsiä kun näin hyvää oli luvassa ;)
Itselläni on edessä tilanne että lasteni isä muuttaa pois toivon mukaan piakkoin. Olemme naimisssa ja lapset ovat pieniä, ja minulla on niin epäonnistunut olo. Mieheni on aina ollut kova menemään ja kohdellut minua muutenkin huonosti, mutta silti edelleen yritän pitkittää tilannetta, vaikka tiedän ettei tästä tule muuta kuin pahaa mieltä minulle ja myös lapsille.
Kakarasta asti oltu yhdessä ja nyt täytyisi oppia elämään itekseen.. onneksi on lapset joiden avulla voin elää samaa arkea kuin ennekin..
Valaisevaa lukea muiden kokemuksia eroistaan ja siitä, että suurempi onni voi vielä löytyä =) - selviää noin vain
pitkästä suhteesta. Minä en selviä ehkä koskaan.Tämä asia on minulle niin valtavan voimakas vieläkin, etten voi edes vanhoja valokuvia katsella. Erostamme liki vuosi. Vieläkin näen unta,että hän nukkuu vierelläni ja juttelen hänelle juodessani yksin aamukahvia.
Ajattelin aina, jos joudun syystä tai toisesta joskus hänestä luopumaan, niin kuolen.
Kuolin sisäisesti vuosi sitten. Mikään tai kukaan ei kiinnosta ,,ei siis mikään ...
Jos joskus menen kauppaan tai johonkin virastoon ,takaraivossa jyskyttää ja pelkään näkeväni hänet toisen kanssa.
Ajatuksiin ei mahdu aamusta iltaan kuin hän. Töihinkään en ole toimertunut,,kaipa tästä eläkkeelle siirryn...yli en pääse. - PuoliNainen
selviää noin vain kirjoitti:
pitkästä suhteesta. Minä en selviä ehkä koskaan.Tämä asia on minulle niin valtavan voimakas vieläkin, etten voi edes vanhoja valokuvia katsella. Erostamme liki vuosi. Vieläkin näen unta,että hän nukkuu vierelläni ja juttelen hänelle juodessani yksin aamukahvia.
Ajattelin aina, jos joudun syystä tai toisesta joskus hänestä luopumaan, niin kuolen.
Kuolin sisäisesti vuosi sitten. Mikään tai kukaan ei kiinnosta ,,ei siis mikään ...
Jos joskus menen kauppaan tai johonkin virastoon ,takaraivossa jyskyttää ja pelkään näkeväni hänet toisen kanssa.
Ajatuksiin ei mahdu aamusta iltaan kuin hän. Töihinkään en ole toimertunut,,kaipa tästä eläkkeelle siirryn...yli en pääse.terapiaan siitä. Olen jäänyt ajatustesi vangiksi ja tarvitset ulkopuolista apua. Tämä siis kaikella ystävyydellä.
- normaalia,,,mutta kun
PuoliNainen kirjoitti:
terapiaan siitä. Olen jäänyt ajatustesi vangiksi ja tarvitset ulkopuolista apua. Tämä siis kaikella ystävyydellä.
asiasta ei pääse yli. Ei edes terapiassa.Kiitos, että otit kantaa tapaukseeni, mutta luulen etten tästä selviä, rikkinäisenä kuljen elämäni loppuun.
Ihmiset vain leikkivät toisten kustannuksella, eikä millään näytä olevan väliä.
Lisäksi on sellaisiakin ihmisiä ketkä tosissaan nauttivat tilanteestani.
Kaippa se oli sitä touteutumatonta rakkautta jota luulin saavani tässä liitossa, joka taitaa olla kohtaloni.
Kiitos sinulle kuitenkin. - luulin
normaalia,,,mutta kun kirjoitti:
asiasta ei pääse yli. Ei edes terapiassa.Kiitos, että otit kantaa tapaukseeni, mutta luulen etten tästä selviä, rikkinäisenä kuljen elämäni loppuun.
Ihmiset vain leikkivät toisten kustannuksella, eikä millään näytä olevan väliä.
Lisäksi on sellaisiakin ihmisiä ketkä tosissaan nauttivat tilanteestani.
Kaippa se oli sitä touteutumatonta rakkautta jota luulin saavani tässä liitossa, joka taitaa olla kohtaloni.
Kiitos sinulle kuitenkin.etten selviä,mutta kyllä aika vaan tekee tehtävänsä,vaikkei sitä usko.
Jossain vaiheessa huomaat,että alkaa vähän helpottaa ja ajatuksiin tulee muitakin asioita.
Olen varma,että jossain vaiheessa tapaat mukavan kumppanin ja elelet ihan antoisaa elämää,ainahan ero jäljet jättää,sitä en kiellä.
Itse olin vielä pari-kolme vuotta eron jälkeen itsetuhon partaalla,mutta nyt elämä on kivaa,vaikka yksin elelenkin. - en voi edes
luulin kirjoitti:
etten selviä,mutta kyllä aika vaan tekee tehtävänsä,vaikkei sitä usko.
Jossain vaiheessa huomaat,että alkaa vähän helpottaa ja ajatuksiin tulee muitakin asioita.
Olen varma,että jossain vaiheessa tapaat mukavan kumppanin ja elelet ihan antoisaa elämää,ainahan ero jäljet jättää,sitä en kiellä.
Itse olin vielä pari-kolme vuotta eron jälkeen itsetuhon partaalla,mutta nyt elämä on kivaa,vaikka yksin elelenkin.ajatella tapaavani ketään miestä. Pääsisi tästä edes yli jollakin tapaa.Yrittänyt lukea ja taas lukea...ajatukset vain kiertävät.
Kiitos sinulle kanssasisar. - olen
en voi edes kirjoitti:
ajatella tapaavani ketään miestä. Pääsisi tästä edes yli jollakin tapaa.Yrittänyt lukea ja taas lukea...ajatukset vain kiertävät.
Kiitos sinulle kanssasisar.kyllä mies,siis edellisen kirjoittaja,mutta väliäkö sillä ja tsemppiä sinulle.
Et sitten ala ottaa alkoa,se vain pahentaa asiaa - xx minä xxx
olen kirjoitti:
kyllä mies,siis edellisen kirjoittaja,mutta väliäkö sillä ja tsemppiä sinulle.
Et sitten ala ottaa alkoa,se vain pahentaa asiaakun olen luullut, että erot koskettavat vain naisia.Kyllä arvasit oikein tuon alkon kanssa..Yritin sillä tukahduttaa tunteitani, mikä todella pahensi asiaa huomattavasti.
Nyt olen koko kesän ollut raittiina ja selkeyttänyt asioita,,kärvistellyt kuin maanmatonen.
Alkoholi ei ole koskaan ollut mikään minun juttuni, eikä sovi minulle, kuin pari viinilasia.
Asia mikä on minua nyt alkanut jotenkin lohduttaa on päiväkirja jokaisesta päivästä ja mielialastani.Lukemaan kirjoituksiani en ole vielä pystynyt,,ehkä joskus tulee sekin päivä.
Kiitos sinulle kuitenkin ja antoisaa syksyä.
Niin ja kiitos asiallisista vastauksista. - PuoliNainen
olen kirjoitti:
kyllä mies,siis edellisen kirjoittaja,mutta väliäkö sillä ja tsemppiä sinulle.
Et sitten ala ottaa alkoa,se vain pahentaa asiaatulee kuvioon aika salakavalasti. Minäkin olen koittanut siihen hukuttaa murheitani mutta ne perkeleet osaavat uida. Sitä paitsi seuraavana päivänä on usein sellainen olo, että voisi ripustaa itsensä välittömästi pihakoivuun.
Lohdullista on lueskella näitä muiden kirjoituksia. Tuntuu että en ehkä olekaan maailman ainoa latvasta laho.
- kyl se sitä
Hei..Meidän erosta ikuisuus (5v). Elämä on ollut helpompaa tai tietty alussa ei tiennyt miten olisi ja minne menisi.(löysin tanssi harrastuksen).
Nyt elämä hymyilee..olen ollut kauan sinkkuna (?).
En kaipaa lasten isää. Olen helpottunut erosta. En ole edes katunut eroa.
Kun elämässä joku mättää..olen oppinut ottamaan huumorilla huonotkin asiat elämässäni..pyrin opettamaan lapsille myös positiivistä ajattelua!
"En olisi hengissä erosta. Jos olisin jäännyt suremaan. Katse tulevaisuuteen ja puskemalla eteen päin huumorilla ja sisiulla".
Voimia kaikille..On tärkeä löytää oma iloinen tyyli omaan elämään! Muista olet yksilö ja oma itsesi.
Muut eivät voi surra surujasi.- annastiina vm 76
Itse menin naimisiin sinisilmäisenä vuonna 2002 olin niin rakastunut etten nähnyt enkä kuullut mitään. Liitto kesti vuoden ja huomasin menneeni erittäin mustasukkaisen ja henkisesti sairaan kanssa naimisiin. Uskottelin itselleni että toisen voi parantaa, mutta ei auttanut kuin erota lopullisesti. Kuitenkin vuonna 2004 syksyllä tapasin mukavan miehen ravintolassa joka on nykyinen aviomieheni. Elämme hyvää ja kivaa elämää sekä rakastamme toisiamme syvästi. Huomaan olevani onnellinen vaikka takana onkin tuskallinen suhde ja sen vaikeudet, mutta asiat menevät eteenpäin ja aika kuluu kuitenkin.Puhuminen auttaa....
- niityn.kukka
Olen ollut kauan yksin (5v).
En kaipaa lasten isää.Koville ero otti mutta keräsin voimia tanssimalla, positiivisella asenteella, hullulla huumorilla : )
Nyt olen yksinhuoltaja 2 lapselle ja elämä on mallillaan.
Se ero opetti etten hevillä luota mieheen..
Opettelun paikka sekin ja tarvitsee kärsivällisen miehen.
Ilonen elämän asenne auttaa aina! Ei mökötetä.. - eronnut
itselläni on kulunut puoli vuotta erosta.olimme naimisissa ja avioro tuli voimaan juuri.olen mielestäni hyvin selvinnyt erosta.ensiksi koin valtavaa raivoa kun mieheni kertoi haluavansa avioeron.sen jälkeen tuli suru ja suurin kaikista pelko tulevaisuudesta.oman kämpän hankkiminen.asioiden järjestäminen.mutta nytten seurustelen jo ja nautin elämästä.mutta kyllä sitä joskus kaipaa exää...ajan kanssa,niin ärsyttävältä kuin se kuulostaakin...
- akkavakka
Oltiin yhdessä 28 vuotta. Myytiin talo, lapsilta meni koti. Nuorempi lopetti koulunkäynnin kokonaan. Isä ei välitä lapsistaan ollenkaan, eli kaikki asiat jää minun hoidettavakseni. Eropäätökseni jälkeen 2 vk miehelläni oli jo uusi nainen! Jos olisin tienyt, että lasteni maailma romahtaa olisin seissyt vaikka päälläni vielä muutaman vuoden avioliitossa. Ex:n olen nähnyt muutaman kerran eikä tuntunut missään, ihan vieras mies.
- mä0
akkavakka kirjoitti:
Oltiin yhdessä 28 vuotta. Myytiin talo, lapsilta meni koti. Nuorempi lopetti koulunkäynnin kokonaan. Isä ei välitä lapsistaan ollenkaan, eli kaikki asiat jää minun hoidettavakseni. Eropäätökseni jälkeen 2 vk miehelläni oli jo uusi nainen! Jos olisin tienyt, että lasteni maailma romahtaa olisin seissyt vaikka päälläni vielä muutaman vuoden avioliitossa. Ex:n olen nähnyt muutaman kerran eikä tuntunut missään, ihan vieras mies.
Olen eronnut ylivuosi sitten jäin pienen pojan kanssa kahdestaan. Alussa oli outoa kun ei ollutkaan sitä toista jonka kanssa kuvitteli jakavansa kaíkki mahdolliset asiat. Ja joudun kaikki asiat hoitamaan yksin poika on nyt 1v9kk ja meillä menee oikein hyvin. Mietin tuossa joku aika sitten miksi halusin eron? Eipä kauaa tarvinnut miettiä kun soitin exälle ja juttelin hänen kanssaan johan tuli mieleen MIKSI erosin...
- t.y.t.s.y
Itse oon ollut sinkkuna 7kk. Ero oli aivan yhtä tuskaa, koska rakastin sitä miestä tosi paljon. Ja vielä tänä päivänäkin. Olemme kummiskin yhteyksissä silloin tällöin. Ikävä iskee väkisin ja silloin kyllä itken paljon. En tiedä koska tämä ikävä mahtaa loppua.
- TearyEye
tuntuu paskalta, niinku en tulisi enää ikinä olemaan onnellinen.
suhde kesti vain noin 10kk, en voi edes kuvitella miltä ero useiden vuosien jälkeen tuntuu. - Inkapiina
Joo, kaksi kuukautta on siitä, kun hän minut jätti. Välillä tuntuu, että ikävä ja pahamieli eivät ole helpottaneet yhtään, ja että junnaan paikoillani. Toisinaan tuntuu jo helpommalta, mutta normaalia, kitkatonta elämää en ole eron jälkeen viettänyt. Ero tapahtui minulle täytenä yllätyksenä, hän oli vain päässään miettinyt ja tullut tähän lopputulokseen syistä, jotka tuntuivat tosi omituisilta (oletan, että hän ei tiennyt oikein itsekään, mikä tuli, tai valehteli) Putosin näin ollen onnelisesta parisuhteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista yks kaks melko matkan sinkkuelämään pienen yksiöni lattialle.
Kyllähän näitä eroja on ollut, olen tullut jätetyksi ja olen jättänyt. Ja aina sitä ajattelee että tommoista ei toista ole... Toivon, että näin käy nytkin, sillä välillä ihan oikeasti pelottaa ajatus siitä mahdollisuudesta, että tämä olisi ollut SE. Siis toki toivon, että toivun, ehjäännyn ja paranen, löydän uuden onnen, mutta sitten hiipii se kylmäävä ja hyytävä 'entä jos...?' - Mies....
Erosta on vierähtänyt jo muutama vuosi ja hyvin menee.Ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia,tai kaipuuta exään.Suosittelen lämpimästi muillekin eroa,jos siltä tuntuu.Näin sinkkuna voi treenailla rauhassa,ei kukaan vingu perään tai kysele menemisiä.Elämä on täynnä uusia mahdollisuuksia,joita ei aiemmin tullut mieleenkään.
- tällaisia miehiä...
jotka jaksaa sanoa,ettei tunnu missään,eikä ikävä ole ollutkaan. Liekkö oikeasti/aidosti edes olet rakastanut....
- Mies...
tällaisia miehiä... kirjoitti:
jotka jaksaa sanoa,ettei tunnu missään,eikä ikävä ole ollutkaan. Liekkö oikeasti/aidosti edes olet rakastanut....
on oikeasti rakastanut toista,osaa myös päästää irti toisesta.Kun erotaan,sitten erotaan ja on aika katsoa tulevaisuuteen,eikä voivotella menneitä.Asenteesta kaikki on kiinni.Henk.kohtaisesti ei ole ollut kaipuuta tai ikävä exää.Sinkkuna ollessa on löytynyt paljon uusia asioita ja ystäviä ja mahdollisuuksia.
- yh-daddy
... sitten erottiin ja eron tuska kesti myös vuosia. Jos oikeesti välittää elämän kumppanista, ero voi tuntua pahalta kauan jos vielä on yhteisiä lapsia ja on pakko lasten takia olla väleissä.Mutta minun kohdalla, kaipuu yms. loppu kun tajusin ex:n yrittävän hyötyä tilanteesta.Kauan meni ja katkeruus jäi..
- ertsoaja
Noniii...Ollaahan sitä jo erottu.Nyt vähän harmittaa!No mutta onhan mulla nyt paljon paljon ihanempi mies!
- siis lapsiesi isällä
entistä sinun rakastasi,johon joskus ihastuit.
Aika tyhmää vertailla miehiä,mistä tiedät,kuinka onnellinen olisit nyt,jos olisit vielä hänen kanssaan.
- Gaa_no
Tulin jätetyksi neljä ja puoli vuotta sitten. Ulkoisesti pärjään hyvin, kuten ennenkin, se ei koskaan epäilyttänyt. Olen hankkinut paljon taitoja ja kokemuksia, pyrkinyt kehittämään itseäni. En kai ikävöi henkilöä - menetettyä luottamuksen ja avoimuuden tunnelmaa kylläkin. Sydamessäni koen hyvin vaikeaksi luottaa yhteenkään naiseen parisuhteen edellyttämällä tavalla. En osaa olla katkera, mutta olen surullinen ja koen itseni sisältä vanhaksi ja kuluneeksi, vaikka mittarissa on vasta 33 v.
- Nainen 50
No se on kyllä totta,että jokainen toipuu erosta eritavalla.Minun erosta on puolitoistavuotta,ja nyt vasta olen tullut siihenpisteeseen,että ajattelen menneitä.En voi sanoa että rakastaisin entistä miestäni,mutta sitä kaikkea kyllä kaipaa mihin on tottunut,että joskus kyllä kaduttaa se että tuli niin pikaisesti erottua pitkästä liitosta.Sillä minä kyllä kaipaan sitä toista vierelle.Olen kyllä ajatellut että jos muuttais ihan muualle ja tavallaan aloittais alusta niin se vois selventää asioita.
- Jebaz
Omasta erosta 6.v (> 12.v avoliitto)ja ero oli parasta mitä minulle elämässä on tapahtunut, taakka putosi harteilta.
Avoliitto oli taivas/helvetti-paketti omalta näkökohdaltani, vieläkään en anna itselleni anteeksi miksi en aikaisemmin lähtenyt pois suhteesta.
Muutaman vuosi eron jälkeen ex-avo kysyi puhelimessa yhteiselomme uudelleen alkamista parin välivuoden jälkeen, räjähdin täysin kontroloimattomaan hysteeriseen nauruun.
Takaisin palaaminen ajatuksena olisi ehkä järjettömintä mitä tiedän, samat ongelmat ja oikut tulisivat viiveellä takaisin.
Mitä tällä kirjoituksella haluan ilmaista, ero on myös pelastava omalle itselle.
Muita ei voi rakastaa, ellei rakasta itseään. Parisuhteet pelkästä tottumuksesta sekä laiskuudesta & pelosta kestää yksin elämistä ovat suuri sudenkuoppa ja ne näkyvät monen vastaantulijan kasvoilta kadulla kulkiessa.- Iloinen eroaja.
Erosta on noin 2 vuotta. Nyt uudelleen onnellisesti naimisissa. Vituttaa aivan tajuttomasti että edes aloitin suhdetta joka kesti monta vuotta enkä tajunnut heti alussa asioiden oikeaa laitaa. Joka ikinen päivä eron jälkeen on ollut aivan mahtava. Toivottavasti muillakin on samankaltaisia kokemuksia. Mielestäni ero on hyvä asia jos toinen ei miellytä tai ainakin minulle on ollut.
- Shilan
Erostani on melkeen vuosi. Ennen sitä erosimme ja palasimme yhteen lukuisia kertoja. Suhteeni kesti melkein 5 vuotta ja olimme avoliitossa ja kihloissa. Minä tein lopullisen pisteen suhteellemme. Erottuamme aloin käydä baareissa ja dokasin aika huolella. Yhdenillanjuttuja en harrastanut. En kaivannut exääni, mutta jos näin hänet, tuli paska olo. Kun nyt mietin tuota aikaa ja sitä alkoholin määrää, voin pahoin. Onneksi tajusin itse lopettaa, mutta en silti myönnä että join suruuni.
Suhteemme aikana itkin monet itkut ja kävin läpi aikamoisen helvetin. Siksi uskon, että varsinainen ero ei enää tuntunut muuta kuin helpottavalta. En tiedä olenko katkera kaikesta kokemastani paskasta, mutta en välittäisi olla exäni kanssa missään tekemisissä. Haluan unohtaa menneet ja jatkaa elämääni eteenpäin uudessa suhteessa. Tämä ei myöskään ollut ensimmäinen eroni, mutta pisin parisuhteeni ja "vakavin". Loppujen lopuksi mietin, että miksen lopettanut suhdetta aikaisemmin, koska tiesin jo suhteemme ensimmäisen vuoden aikana, että se ei tule kestämään.
Elämän suurin tragedia ei ole, että tekee virheitä, vaan se jos niistä virheistä ei opi...- Työ auttoi jaksamaan
Ero 6 vuoden suhteesta tuntui todella pahalta, olin asennoitunut jo elämään loppuelämäni kyseisen naisen kanssa. Ensimmäinen 3 kuukautta meni vain välttämättömät asiat tehdessä ja baareissa ravaten.
Parantuminen alkoi 6kk kohdalla löytäessäni vimman tehdä lujasti töitä. Vuosi siitä eteenpäin työnteko palkittiin vanhan pomon jäädessä eläkkeelle.
Nyt 28-vuotiaana, 3 vuotta valmistumisen jälkeen, kansainvälisessä konsernissa yksikönjohtajana alaisia n. 150 henkeä.Tuuriakin matkassa ollut mutta en jaksa uskoa, että olisi tapahtunut ilman eroa.
Joillekin voi työ olla pelastus. Kannattaa kokeilla, jos vaikka helpottaisi oloa. Nythän tässä voisi katsella vaikka vakavasti ympärilleen taas, luulisi olevan haluttua tavaraa pitkä, urheilullinen ja menestyvä mies, jolla on suuri sydän paikallaan.
- Huhti
Ensin olin täynnä katkeraa vihaa, pettymystä.
Ero tapahtui mahtavasti riidellen.
Ensimmäinen vuosi meni aika lailla mieli maassa, että taasko tässä nyt näin kävi.
En luottanut itseenikään, en osannut muutenkuin vain mennä hetki kerrallaan eteenpäin.
Vähin erin kotimaisemankin muututtua, alkoi elämä maistua erilaiselta.
Nyt olo aivan hieno ja olen valmis uuteen ihmissuhteeseen.
toivottavasti sellainen vielä tulee.
Toivotan kaikille eronneille jaksamista,kyllä se vielä iloksi muuttuu =)- Nimetön
Niinpä niin, minun avoerosta on nyt kuukausi.
Tulipa sekin kun salama kirkkaalta taivaalta. Oltiin 2,5 vuotta kihloissa, kaikki meni hyvin, muutettiin uuteen asuntoon jne. Lomalta palattuani, nykyinen ex ilmoittaa että hänen on ollut paha olla, jo pitkän aikaa, vuoden verran. Oli irtisanonut ittensä töistä, kuukautta aiemmin, kertomatta mitään mulle. Oli hankkinut itelleen uuden asunnon, oulusta, mä en tiennyt mitään. Noh, hän lähti ouluun, aloitti uuden elämän, kun minä jäin elämään vanhaa.
Kyllä on olo alkanut helpottaa, en ole itkenyt viikkoihin, ja kun tässä mennään päivä kerrallaan niin eiköhän tästä selviä :) Toivottavasti :)
- Order
Hei
Eromme laitettiin vireille 12/06 ja harkinta päättyi 6/07. Ensimmäiset 4 kuukautta olivat yhtä XBelttiä - mielenterveystoimiston kautta sain "unilääkettä" ja keskustelua. Nyt olen mennyt ilman pillereitä 3 kuukautta...mahtava olo. Tunne siitä että on "vapaa" tekemään jatkossa itsesnsä näköisiä valintoja elämässä kantaa eteenpäin. Muistakaa, eihän pullakaan kokonaisena syödä, vaan palasina. Kesä kaikilla, onni yksillä...muistakaa liikkua - erosta selviäisi
suht nopeasti, sillä elämä on lyhyt ja arvokas. Kaikki se suhteen loppumisen jälkeen ku mikään ei innosta ja masentaa pahasti, hukkaan menee aikaa. Mutta miten pääsis eron ylitse nopeasti eikä kestäis mitään pari vuotta (?) Älytöntä ajanhukkaa!
- Nimetön
Taidan olla yksi harvoista,joka on hakenut eroa tasan 1/2v avioliitonsolmimisen jälkeen.Eron sain kun avioliitto oli kestänyt 1v1pv.
Kaikki ystävät ja tuttavat olivat sitä mieltä, että mä selvän erosta tosi helpolla:olihan mieheni kuristanut minulle aivoinfarktin ynnä muut vaivat päälle. Eipäs vaan ollutkaan helppoa. Mies,joka oli kiltti, ei koskaan ollut tapellut/lyönyt ketään.Eli oli aivan ihana.Mutta: miehellä päässä naksahti jokin,joka ei vielä n 2vuoden jälkeenkään ole palautunut ns normaaliksi.Oli kamala tehdä päätös, että jätän sairastuneen miehen,jota rakastin. MUTTA kuitenkin rakastin itseäni enemmän ja en ottanut riskiä, että tapaus toistuisi. Yli pääsin ammattiavulla.Nyt olen enää jollain tapaa vihainen,koska joka aamu kun aloitan päiväni, niin ensimmäinen asia on aivoverenkiertolääke ja se yksi pieni tabletti kämmenellä muistuttaa joka pvä tapahtuneesta.Kuitenkin olen päättänyt, että selviän tästäkin ja vielä löydän rinnalleni miehen, joka ei välitä vaikkei toinen silmäni kuljekaan toisen silmän kanssa samaa tahtia ja että toinen jalkani astuu ns pehmeästi.
Onneksi olen realistinen optimisti ja sillä lailla olen elämäni muutkin vaikeudet ylittänyt.Ja puhumalla. Katkera ei kannata olla.Silloin jää elämä elämättä. Vihainen saa olla ja lujaa. Viha menee ajan kanssa ohitse.
Hakekaa ammattiapua ajoissa,jos tuntuu ettei yksin selviä nuppinsa kanssa.
terv.Nonna - yyfffjfy
Mulla erosta kaksi ja puoli vuotta. Mies petti ja jättikin jonkin ajan kuluttua. Aivan yllättäin, ja tekstiviestillä. Vieläkin koskee. Olen jäänyt "kiinni", koska asioita ei koskaan puhuttu enkä saanut tietää syitä. Silti mies vieläkin kaipailee. On mennyt melkein mielenterveys näissä ristiriitaisissa viesteissä. Hän sanoo, ettei koskaan palata yhteen, mutta silti lähettelee rakkausviestejä... =/ Surkeaa toimintaa, pitkittää vaan mun paranemista. Jos kysyn suoraan, vastaus on monitulkintainen. Olen ratkaissut asian niin, etten ole yhteydessä.
- A
Ja mä olen ihan palasina. Yhdessä oltiin 15 vuotta, eroa aloin miettimään jo viime jouluna, kevät kipuiltiin puolin ja toisin ja toukokuussa muutin lasten kanssa pois. Aluksi meni hyvin, olin innostunut uudesta elämästä ja kaikki oli mallillaan.
Sitten taivas putosi. En tiedä miksi. Nyt en osaa ajatella mitään muuta kuin ex-miestäni, niitä hyviä hetkiä ja meidän yhteistä taloa jne. Olen henkisesti niin pohjalla ettei tämän alemmas pääse. Lasten takia on pakko jaksaa, mutta yöt menee itkiessä ja ahdistusta potien. En nuku, en syö, en esim. siivoa. Töissä jaksan juuri ja juuri käydä. - zägädäkähöpölöpö
Kohta puolivuotta mennyt ja vieläkin on huono olo. Se nyt vaan on muuttunut selväksi masennukseksi. Minulla on melkein jokainen masennuksen oire. Tuntuu että elämällä ei ole mitään annettavaa. Olen vain yksinäni huoneessani ja muille puhuminen ihan jokapäiväisistä asioista on erittäin vaikeaa. Itkettää koko ajan mutta en kykene siihen. En kykene normaaliin toimintaan tai elämään.
Ero ei ole ikinä helppo mutta en tiennyt että se olisi näin helvetin vaikeaa. Voimia kaikille eronneille. - nöff, nöff
Erosta jo yli 5 vuotta. Elämä seestynyt ja rauhoittunut. Koen eläväni tähän astisen elämäni parhainta aikaa, vaikka yksin olenkin! En ole kenestäkään riippuvainen ja pärjään hyvin yksinkin. En tiedä osaisinko elää enää parisuhteessa!! En ainakaan enään koskaan suostu sellaiseen parisuhteeseen, josta erosin!!
- "inhorealisti"
pitkäänhän siinä menee, mulla mennyt se pari vuotta kaikista suhteista toipumiseen..kerkeäähän siinä uusinkiin rakastua mutta ei sitä käsittele viikossa eikä se mun mielestä ole yhtään ajan hukkaa..
Ei se että käsittelee edellistä suhdetta tarkoita että aikaa menee hukkaan ellei ole sellainen niitä ihmisiä joiden mielestä vain parisuhde=oikeaa elämää. Kaikkea voi tehdä ja tavata ihmisiä ei sitä tarvitse kotona vain itkeä, itkee sitten kun itkettää.. - ope64
Sen verran on aikaa erosta. Kun eroaa vastoin omaa päätöstään, toisen pakottamana, kummalliset pienet yksityiskohdat kuten päivämäärät jää mieleen. Muuten siitä ajasta on muistissa vain harmaata surua ja kauhua, josta on ajan mittaan kehkeytynyt harmaa, kova möykky elämään. Kun elämä on arjen osalta jo asettunut, tiedän, että möykylle pitäisi tehdä jotain. Tuntuu aika ykivoimaiselta. Jäin yksin ja elämä etenee päivä kerrallaan. Sen kauemmas en uskalla kurkkia, koska siellä on vain tyhjää. Päällisin puolin asiat on nyt hyvin, kunhan se möykky ei ala aueta...
- nöff, nöff
Ei elämä eroon lopu! . . . Vaan se jatkuu, eikä koskaan voi tietää mitä hyvää se tuo vielä tullessaan!! . . .Itse koen, että elämäni parhaimmat ajat ovat vielä edessäpäin!!!
Se "möykky" kannattaisi purkaa ja läpikäydä, ettei se siirtyisi sellaisenaan uuteen suhteeseen! .. . Pidät vain turhaan kiinni sellaisesta, mitä ei voi enään saada takaisin. . . Elämä menee eteenpäin, eikä menneeseen kannata jäädä kiinni, eikä takertua. . .. Täytyy olla utelias ja elämännälkäinen ja katsoa mitä hyvää huominen tuo tullessaan! . . . Ei saa jäädä yksin suremaan, vaan on hakeuduttava muiden ihmisten seuraan . . . Ja aurinko paistaa taas!! ;)) - ope64
nöff, nöff kirjoitti:
Ei elämä eroon lopu! . . . Vaan se jatkuu, eikä koskaan voi tietää mitä hyvää se tuo vielä tullessaan!! . . .Itse koen, että elämäni parhaimmat ajat ovat vielä edessäpäin!!!
Se "möykky" kannattaisi purkaa ja läpikäydä, ettei se siirtyisi sellaisenaan uuteen suhteeseen! .. . Pidät vain turhaan kiinni sellaisesta, mitä ei voi enään saada takaisin. . . Elämä menee eteenpäin, eikä menneeseen kannata jäädä kiinni, eikä takertua. . .. Täytyy olla utelias ja elämännälkäinen ja katsoa mitä hyvää huominen tuo tullessaan! . . . Ei saa jäädä yksin suremaan, vaan on hakeuduttava muiden ihmisten seuraan . . . Ja aurinko paistaa taas!! ;))tiedän. On tuo kuultu. Enkä kyllä ainakaan tarkoituksellisesti pidä kiinni mistään - sehän jo meni ja vihelsi mennessään. Elämä menee eteenpäin, oikeassa olet. Näen sen hyvin, kun seuraan tässä sivussa. Enkä tietenkään rynni uuteen suhteeseen möykky kainalossa, se olisi aika kettumainen temppu toiselle. Vaan näitä kohottavia ohjeita on vaikea noudattaa, kun on pahasti haavoittunut. Toistaiseksi. Vai eikö muka kukaan muu koe voimattomuutta, turtumusta ja epäluottamusta?
- ak
ope64 kirjoitti:
tiedän. On tuo kuultu. Enkä kyllä ainakaan tarkoituksellisesti pidä kiinni mistään - sehän jo meni ja vihelsi mennessään. Elämä menee eteenpäin, oikeassa olet. Näen sen hyvin, kun seuraan tässä sivussa. Enkä tietenkään rynni uuteen suhteeseen möykky kainalossa, se olisi aika kettumainen temppu toiselle. Vaan näitä kohottavia ohjeita on vaikea noudattaa, kun on pahasti haavoittunut. Toistaiseksi. Vai eikö muka kukaan muu koe voimattomuutta, turtumusta ja epäluottamusta?
Tosi hyviä ohjeita pilvin pimein. Unohda, ei ollut sinun arvoisesi, rakasta ensin itseäsi, ei kannata jääda roikkumaan. Niinpä, jos tämän tunteen saisi pois kokonaan nyt ja heti menisin mihin tahansa terapiaan tai maksaisinkin ison kasan rahaa. Ei kai kukaan tahallaan jää ahdistukseen ja tuskaan kärvistelemään. Luen kirjaa " Kun suhteesi päättyy" Bruce Fisher, teen harjoituksia, kirjoitan surua ulos, käyn lenkillä. Mutta, mutta ... ei ole pikakonstia päästä tasapainoon ja saada elämänilo takaisin. Ei kai ihmistä, jota on rakastanut enemmän kun ketään, jonka kanssa on suunnitellut olevansa loppuikänsä voikaan unohtaa noin vaan. Jättäjä ehkä uuden rakkaansa sylissä unohtaa, mutta jätetty ei. Varsinkaan kun dumppaus tuli puuntakaa, yllätyksenä. Erosta nyt 3 viikkoa.
- Elämä pilalla
ak kirjoitti:
Tosi hyviä ohjeita pilvin pimein. Unohda, ei ollut sinun arvoisesi, rakasta ensin itseäsi, ei kannata jääda roikkumaan. Niinpä, jos tämän tunteen saisi pois kokonaan nyt ja heti menisin mihin tahansa terapiaan tai maksaisinkin ison kasan rahaa. Ei kai kukaan tahallaan jää ahdistukseen ja tuskaan kärvistelemään. Luen kirjaa " Kun suhteesi päättyy" Bruce Fisher, teen harjoituksia, kirjoitan surua ulos, käyn lenkillä. Mutta, mutta ... ei ole pikakonstia päästä tasapainoon ja saada elämänilo takaisin. Ei kai ihmistä, jota on rakastanut enemmän kun ketään, jonka kanssa on suunnitellut olevansa loppuikänsä voikaan unohtaa noin vaan. Jättäjä ehkä uuden rakkaansa sylissä unohtaa, mutta jätetty ei. Varsinkaan kun dumppaus tuli puuntakaa, yllätyksenä. Erosta nyt 3 viikkoa.
Minut jätettiin myös puun takaa. Täytenä yllätyksenä. Jättämisestä on nyt aikaa reilu viikko ja tuntuu, että nyt rupean oikeasti käsittämään, mitä on tapahtunut ja ettei hän tule koskaan takaisin. Olen täysin rikki. Jokainen asia muistuttaa hänestä. Mietin vain, mitä menetin ja niitä haaveita, joista ei koskaan tule tosia. En syö, enkä nuku. Pahinta tässä on, etten tiennyt miehen ajatuksista mitään, en siis saanut mahdollisuutta pelastaa suhdettamme. Väkisinkin tulee mieleeen, mitä minä tein/sanoin väärin, että hän päätti lähteä. Tällä hetkellä tuntuu, etten KOSKAAN selviä tästä. Hän oli elämäni suurin rakkaus. Tällaisen rakkauden saa kokea vain kerran elämässään. Minä olen sen nyt kokenut ja menettänyt. Mitä siis jää?
- yksinkö näin kauan?
Mulle kävi samoin. Olen nyt ollut 3 v, 1kk ja 8 pv yksin eron jälkeen. Joskus vielä kaipaan, ehkä siksi ettei ole muutakaan tullut.
- särkynyt <3
Mun ja exän erosta 5vkoa. Ja ero tuli täytenä yllätyksenä. Kännitappelu ja tuloksena ero :/ Mies ei halunnut enää jatkaa...Sehän tässä pahinta on ku kaikki oli niin hyvin ja sit kännissä toilailu (sairauteeni liittyvää, EI mitään pettämistä) ja kaikki on ihan toisin...Olin täysillä mukana tässä suhteessa, mies ei ilmeisesti ollut. Välillä päivät ok, mut usein on ahdistus ja kova ikävä...Lisäksi itselläni masennus eli otan kaiken vieläkin vaikeammin. Tulee päiviä jolloin haluaisin niin kovasti soittaa tai tekstata exälle. Mut on vaan yritettävä olla ottamatta yhteyttä, se kun tuo vieläkin pahemman olon. Kysymyksiä jäi paljon...Miksi tän pitikin mennä näin?!?!?
Pasi Vainionperän Rakkaudessa suuria kuvaa mun tunteita juuri tällä hetkellä... Oliskohan erosta ehkä kuukausi. Olin se jätetty osapuoli. Vakavaa seurustelua 2,5 vuotta. Suru, tuska, ikävä ja ennen kaikkea pelko. Ne ovat niitä tunteita mitä minä kävin ja käyn yhä läpi. Ne on prosessoitava ja kohdattava sellaisinaan.
Yksinäisyyden pelko, se ettei mikään tekeminen yksin tunnu hyvältä. Sen voittaminen on ensimmäinen iso askel eteen!! Miten jaksaa aamulla nousta ylös ja kohdata maailma, maailma ilman sitä toista. Hitto, se on ollut helkutin vaikeaa. Mutta minä otin itsestäni kiinni. Jätin entisen eloni ja lähdin maailmalle. Olen onnekas kun minulle se mahdollisuus suotiin :) Ei työtä, ei asuntoa, eikä naista. Ei oikeastaan mitään kiinnikkeitä Suomeen. Reppu selkään ja pelkkä menolippu kauas pois!! Itsekseni, ilman kumppania. Avoinna kaikelle ihanalle mitä vastaan tulee!! Samalla toteutan omaa isoa unelmaani, mistä olen haaveillut pennusta asti.
Eroa käsittelen yhä, täällä reissun päällä myös. Ikävä kalvaa välillä, pahastikkin. Antaa sen tulla, saan itkeä ja olla välillä surullinen. Mutta ennen kaikkea, haluan oppia rakastamaan itseäni, tuntemaan itseni, oppimaan yksin olemisen jalon taidon!!
Jaksamista ja voimia kaikille särkyneille sydämille!!- Ei oo ikävä!
Et voi uskoa, mutta olin todella onnellinen, kun sain potkastua exäni ulos, vaikka avioero ei vielä siinä vaiheessa ollut vireellä. Sain avioeron suunnilleen -95 tai -96 ja exäni oli jo toisen kanssa kihloissa, mutta eipä sekään kestänyt, vaan exä meni taas jonkun toisen kanssa kihloihin ja sitäkään ei kestänyt kauaa, joten exä etsi uuden kumppaninsa ja yrittää päästä siitä eroon. ;))
Exäni on ollut kihloissa yhteensä 5 tai 6 kertaa ja aviossa yhteensä 2 kertaa.
En ole missään väleissä exäni kanssa, mutta en varmaan enää vihaa häntä niin paljon kuin ennen. - Elämässä kiinni
10vuoden avosuhteesta lähteminen vei pari vuotta. Hän kävi vieraissa, harrasti henkistä väkivaltaa vuosia ja yhden fyysisen väkivallan jälkeen päätin erota, lähteminen vei silti melkein kaksi vuotta. Monen lapsen kanssa se oli vaikeaa aikaa. Nyt aikuiset lapset.
Tunteeni vaihtelee välinpitämättömästä välillä edelleen vihasta inhoon.
Nykyään asun yksin toisella paikkakunnalla ja parempi niin. Olen nykyään kuin uusi ihminen. Usein on tullut mieleen, miksi emme lasten kanssa muuttaneet pois samalta paikkakunnalta. Käyn tansseissa, uutta suhdetta vain ei ole. En luota enää miehiin, en uskalla. Yhden yön suhteisiin en lähde, olen mieluummin ilman. Ystävinä minulla kyllä on myös miehiä.
Silti joskus haaveilen, olisiko minulle jossain se oikea loppuelämäksi.- Elämä edessä
12 v. suhteesta tuli ero lasten ollessa 5- ja 9-vuotiaat. Mies kertoi olevansa seksiriippuvainen ja että hänellä oli ollut viimeisen vuoden aikana yli tusina maksullista naista. Nyt hän oli rakastunut työkaveriinsa ja halusi eron. Marraskuussa 2000 muutti yhteen nykyisen vaimonsa kanssa, ensimmäinen joulu lasten kanssa oli täynnä surua ja ahdistusta. Tammikuussa pääsin Fisher eroseminaariin, josta tuli käännekohta silloisessa elämässäni. Seminaarin 10 viikon aikana opin paljon itsestäni ja parisuhteista, aloin eheytyä ja saada takaisin itseluottamukseni ja uskon siihen että elämä kantaa. Sain voimia tukea myös lapsiani vaikeana aikana. Olen kasvanut päivä päivältä terveemmäksi sielultani, olen tutkinut paljon parisuhteisiin liittyviä asioita ja yrittänyt oppia. Aloin pitämään hyvää huolta itsestäni niin fyysisesti kuin henkisestikin, aloin panostaa toimiviin ystävyyssuhteisiin. Kävin tanssimassa ja nautin itsellisestä elämästä lasten kanssa, matkustelimme paljon. Neljä vuotta eroni jälkeen tapasin nykyisen kumppanini, jonka kanssa olemme pitäneet yhtä yli 6 vuotta. Suhteemme tuntuu toimivalta ja hyvältä. Saan olla oma itseni ja minäkään en haluaisi muuttaa kumppanissani mitään, lapset ovat jo aikuisiän kynnyksellä ja voivat hyvin. Suosittelen Fisher eroseminaaria omasta kokemuksestani. Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy on kirja jota seminaareissa käytetään, sen lukemalla voi ymmärtää paremmin itseään ja sitä mitä seminaareissa tapahtuu.
- _Onnellinen_
Minä ja mieheni seurustelimme 1v7kk,olimme kihloissa 1v7kk ja asuimme yhdessä 1v6kk(olimme myös suunnitelleet häitä,joita olisimme viettäneet 2012),mutta erosimme,koska mieheni oli löytänyt toisen naisen. En kaipaa exääni,enkä tunne ikävää. Pääsin erostamme 1kk yli. Nyt olen ONNELLISESTI VARATTU.
- 8kk erosta
Eikä minkäännäköstä yhteydenpitoa eron jälkeen.
Mä luulin kesällä, että vähintään kuolen, ikävä tuntu fyysisenä kipuna. Syksyllä ikäväpäiviä oli enempi, ku "hyviä" päiviä. Joulun tienoilla itkeä tirautin monta kertaa, ku vanhoja muistelin.
Kun tää vuos käynnisty, koko ero alko tuntua kaukaselta. Välillä on ikävähetkiä, mutta olkoon, kauan yhessä oltiin, vaikka vaikeaa usein oliki...
Nyt huomaan olevani ärtyny itteeni, ku en enää "muista", miten niitä miehiä sai vikiteltyä... tai mitä laittais päällle, kun lähtee ulos.... tai mistä sais kaverin baariin... =)
Erosta taitaa selvitä parhaiten, kun antaa sydämen selvitä omalla tahdilla...
- kossjdoif
Kipu mitä nyt tunnen, ei voi sanoin edes kuvailla.
Olimme yhdessä 6-vuotta, puolitoista vuotta sitten menimme kihloihin ja tänä kesänä piti juhlia häitä. Olin myös raskaana mutta sain keskenmenon. Nyt olen aivan yksin, koko tulevaisuus on sirpaleina.
Tiedän, että pääsen jaloilleni, mutta nyt se tuntuu mahdottomalta.
Mieheni jätti minut ja en todellakaan tiedä miten kykenen selviytymään tulevista päivistä. Tai miten löydän edes ketään joka on hänen vertaisensa.
Tämä on niin hirveää, kun rakastaa toista niin paljon!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271