Rikoksesta epäillyn yksityisyys

Omark

Kun henkilöä epäillään rikoksesta, niin määritteleekö mikään laki sitä, minkä verran epäillyn henkilön yksityisasioita voidaan julkaista mediassa?

Nyt esimerkiksi myrkytyksistä epäillyn hoitajan koko henkilöhistoria on luettevissa Iltapäivälehdistä. Nimenkin saa selville pienellä vaivalla artikkelien vihjeiden perusteella (esim. opinnäytetyön nimi tai tietty paikallislehden artikkeli keväältä 2007).

Tuntuu raa'alta, että epäillyn koko henkilöhistoria voidaan levitellä julkisesti näkyviin. Ennen luulin, että henkilö on vain epäilty, kunnes tutkinta ja oikeudenkäynti on valmis. Nyt olen mediaa seuraamalla ja henkilökohtaisen kokemuksen kautta huomannut, että epäilty on välittömästi sama kuin syyllinen.

Entä jos epäilty osoitetaankin syyttömäksi? Mitä tapahtuu hänen ja hänen lähipiirinsä ihmisille? Se on vain henkilökohtainen voi voi, niinkö?

48

5927

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sensuuri..,

      Eikös ennakkosensuuri ole perustuslain mukaan Suomessa kielletty.

      Median pitäisi kuitenkin noudattaa hyvää lehtimiestapaa. Sen noudattamatta jättämisestähän Julkisen sanan neuvosto aina silloin tällöin antaa huomautuksiaan.

      Rikoslaista toki löytyy parikin rikosta, mistä lehdistöä voi toki yrittää rahastaa, nimittäin kunnianloukkaus ja yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

      • ensin tukitaan ja sitten hu...

        Vanha sanonta "ensin tutkitaan sitten hutkitaan" on hyvä ohje.
        Olen sitä mieltä että viranomaisten ei tarvi antaa mitään tietoja lehdistölle, enen kuin syyllisyys on toteennäytetty ja ehkä myös oikeudessa tuomittu.
        Poikkuksen tekee sellaiset rikokset jossa vironomainen voi todeta, rikollisen toiminnna jatkuvan ja siten varataa yhteisön turvallisuutta.
        Mitä kirjoitat lehdistön velvolisuudesta noudattaa hyviä lehtimiestapoja, niin sanompahan vaan että, jos tarpeeksi toivoo niin juolupukkikin on OIKEESTI olemasas.


      • töpönä

        Eikös tää julkisen sanan neuvosto ole toimittajien ja mainoatajien oma järjestö jolla ei ole valtaa antaa tuomioita tai määryksiä joita kenenkään täytyisi noudattaa, tosin niitä tietääkseni vapaaehtoisesti aika hyvin noudatetaan.


      • yrjööö

        Julkisuuden henkilöllä pahinta kun pelkkä epäily mahdollistaa nimen, kuvan käyttämisen ja tuo jo tavallaan "tuomion"joka pysyy mukana aina vaikka olisi syytön. vertaa esim bodom epäilty, henry saari etc


    • aloittaa itsestä, vai kuinka?

      Kyseessä oleva henkilö on nyt pidätettynä, epäiltynä rikoksesta. Kun esitutkinta ja mahdoliinen syyteharkinta on tehty, hänstä tulee mahdollisesti syytetty. Oikeudenkäyntiä pääsee kuka tahansa katsomaan, jos sitä ei pidetä suljetuin ovin. Viimeistään kun käräjäoikeus on työnsä tehnyt, henkilön nimi on julkinen.

      Henkilöhistoria on luettavissa, jos haluaa. Kaikki eivät lue ip-lehtiä. Sinänsä suurinta osaa suomalaista tuskin kiinnostaa jonkun nokialaisen tai whatever henkilöllisyys. Vielä harvempi viitsii koluta jotain opinnäytetöitä tai kahlata jotain paikallislehden artikkeleita. Kiva että rajoitit (tekopyhä?) etsimisen vaivaa kertomalla vuoden ja vuodenajan.
      Aika paljon saat lukea olematonta tekstiä rivien välistä, jos mediaa seuraamalla vedät johtopäätöksen, että syyllinen.
      Jos epäilty osoittautuu syyttömäksi, niin se on henkilökohtainen voi voi. Syytön voi sitten tehdä Gustafssonit ja hakea korvausta valtiolta. Mitä ihmettä pitäisi tehdä?

      Kannattais sunkin muistaa, että sinähän se iltapäivälehtien lukijana olet niitä paljastuksia vaatimassa. Mitäs luet.

      • jo parempi

        kun en lue ns roskalehtiä, tuntuuko Sinusta jo siltä että tekemisilläni maailma on hieman parantunut


      • tulinnäinjaluin

        Turhaa hurskastelua on aina se, mikä poikkeaa oman ajatusmaailman puitteista.
        Hyvä alustus sinänsä, eikä mikään helppo tänä pudotuspelin aikana miettiä syylliseksi epäillyn julkisuusarvoa medialle.
        No, gustafssonit tosiaan pysyy monen oikean syyttömän onneksi vielä.

        Oikeassa olet, ettei voisi vähempää kiinnostaa kenekään syväluotaava opinnäytetyö. Henkilöhistorialla ja otsaluun takaisilla kemioilla on kiinnostavampi puolensa. Nyt, kun norjalaisen sairaanhoidon opiskelijan mielipiteenä on saatu lukea, että kaikki rajoitteiset, ei-yhteiskuntahyödylliset pitäisi tappaa, nokialaisen sh:n tekemille asioille tulee suurempi merkitys.
        Kuvanneeko käytös osin tämän ajan nuorten itsekeskeistä ja tunteetonta asennetta ympäröivään yhteiskuntaan? Pudotuspeliä kaikkityynni.

        -Muuten niistä ip-lehdistä: Niiden tämän päivän uutisethan ovat huomisten valtalehtien uutisia. Kandee verrata:)


      • !!!

        Puhut vähän mutta asiaa. Hieno kommenntti - en voi muuta sanoa. Puit sanoiksi sen mikä oli minun ajatukseni. Kiitos!


    • ko henkilön

      yhteiskunnallisesta asemasta. Ei tavallinen työtön mitään saa, mutta jos olis poliitikko ja suhteet niin kyllä silloin löytyy rahaa "henkisiin" ja muihin samantapaisiin kärsimyksiin.
      Suhteet ja TYÖpaikka on joka merkkaa suomessa vieläkin kuten aina on ollut. Köyhät ja ne ilman suhteita älkööt vaivautuko näille sivuille!
      Kuten tulette näkem''n

    • kunnes toisin todistetaan

      Henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan. Nyt näyttää olevan paljon näyttöä syyllisyydestä. Voi hakea vahingonkorvausta (kaiketi) mutta kunniaahan ei takaisin saa, jos sen menettää.

    • Pohjan-Akka

      Uskon, enemmän sitä mitä koko perhe on nähnyt ja kokenut kuin mihinkään maalliseen tuomioistuimeen.

      • Hölömö__

        Ja tästähän ei ollut kyse. Kyse oli intimiteetin suojaamisesta oikeudenkäynnin aikana.


      • Pohjan-Akka
        Hölömö__ kirjoitti:

        Ja tästähän ei ollut kyse. Kyse oli intimiteetin suojaamisesta oikeudenkäynnin aikana.

        mutta pistin mutkat suoriksi.

        Ensinnäkin, tottakai uhreilla ja heidän omaisillaan (tässä lapsen äiti) on oikeus puhua. Joten aihe on aivan typerä, vastaukseni sitä luokkaa. valtiovalta varmaankin toimii pykölien mukaisesti, mutta tämä vapaa maailma toimii omilla ehdoillaan.

        Olisiko Slobodan Milochevitsista pitänyt vaieta ennen tuomion julistamista, vai mistä se raja tulisi vetää?

        Kaikki "syytetythän" ovat vain syytettyjä

        Mitä minun (mahdollinen) älykkyysosamääräni (


      • Syytön
        Pohjan-Akka kirjoitti:

        mutta pistin mutkat suoriksi.

        Ensinnäkin, tottakai uhreilla ja heidän omaisillaan (tässä lapsen äiti) on oikeus puhua. Joten aihe on aivan typerä, vastaukseni sitä luokkaa. valtiovalta varmaankin toimii pykölien mukaisesti, mutta tämä vapaa maailma toimii omilla ehdoillaan.

        Olisiko Slobodan Milochevitsista pitänyt vaieta ennen tuomion julistamista, vai mistä se raja tulisi vetää?

        Kaikki "syytetythän" ovat vain syytettyjä

        Mitä minun (mahdollinen) älykkyysosamääräni (

        Epäilen sinun opiskelujasi tuon juttusi perusteella. Erästä hyvää kaveriani syytettiin lapsen raiskaamisesta. Tuosta samaisesta jutusta oli paikallisessa lehdessä juttua, ja ihmiset tekivät hänestä syyllisen. Ilkivalta, ennen oikeuden käyntiä meni niin pitkälle että hänen autonsa poltettiin hänen omaan pihaan. Sitten tuli oikeudenkäynti... Oikeudessa vasta ruvettiin epäilemään tuon 12-vuotiaan tytön tarinaa, koska hän puhui kokoajan ristiin asioita. Lopulta selvisi että kaverillani ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaan tytön isä oli käyttänyt lastaan pitkänaikaa seksuaalisesti hyväkseen. Kaverini oli silti tuomittu ihmisten keskuudessa. "Toi on se pedofiili tyyppi..." jne. kuiskittiin hänen selkänsä takana. Ja kun tämä seutu, missä asun, on suhteellisen pieni, oli kaverin muutettava täältä pois ihmisten osoittelun ja syyttelyn tähden. Kukaan ei korvannut hänelle turhasta syyttelystä, eikä kukaan korvannut hänen autoaan. Monet unettomat yöt ja häpeissään kuljetut päivä jäivät hänen omaan piikkiin. Onko oikein? Toi sun esimerkkis, Milochevits on aika idioottimainen valinta. Kas kun et kaivanut Hitleriä siihen. Mut kun otetaan esimerkeiks aivan arkisia ihmisiä. Naapureita, veljiä, siskoja jne. Mieti sinäkin hiukan pidemmälle noita asioita, jos kerta olet opiskelemassa lakia. Ja jollet opi mitään oikeasta elämästä, toivon todella ettei sinusta tulisi koskaan minkäänlaista istuvaa tuomaria. Ajatusmaailmasi on todella suppea.


    • TOISIN TODISTETAAN

      Joten ei saisi ilmoittaa aikaisemmin.

    • toni.f

      mielipiteeni on se, että kun on todistettu kaveri syylliseksi esimerkiksi murhiin, huumausaineiden myyntiin tai raiskauksiin/pedofiiliaan, niin silloin on henkilön yksityisyys vapaa kansalle. Ajatuksena minulla on se, että ensinäkin nämä ihmiset ovat vieneet toisilta ihmisiltä elämän tai ainakin tuhonneet sen jollain tapaa pahasti. Toiseksi kansalla on oikeus tietää minkälainen kaveri saattaa olla myös vapauduttuaan.

      Huom. Vasta sitten kun kaveri on todistettavasti syyllinen ja vapauduttuaan on hyvä antaa kaverille kuitenkin mahdollisuus yrittää elää normaalia elämää. Jos tätä mahdollisuutta heille ei anneta, niin he toistavat rikoksensa paljon suuremmalla mahdollisuudella!

      Olkaa lähimmäisellenne lähimmäinen †

    • pitäisi kyllä

      turvata myös epäillyn Oikeudet. Hoitajan tapauksessa on menty törkeyksiin, julkaistu lapsen , ym sukulaisten tiedot. Ei ole sivistynyt tapa, eikä sovellu oikeusvaltioon.

    • sentään

      millaista täällä kirjoitetaan??? Siis jos joku tekee rikoksen, tässäkin tapauksessa on 100 % varmaa että tämä sekopää hoitaja myrkytti nämä ihmiset. Niin minkä ihmeen takia häntä pitäisi vielä suojella?????? Eikun kuva vain lehteen ilman kasvojen peittämistä. Eihän tavan ihmistenkään yksityisyyttä suojella ollenkaan. Rikolliset vaan nimi ja kuva lehteen jokaisen tuomitun...

      • raatokärpänen

        ...me laadukkaan suomi24:n älykkäät raatokärpäset saamme ruokaa. ähähähäää!!!! lisää kuvia, haluamme haaskoja! lisää kuvia ja muita myös iltsikkaankin. ja ooon muuten 100%:n varmuudella sitä mieltä, että on iiihanaa perustella väittämiä PIENILLÄ kirjaimilla. tässäkin tapauksessa se oli 1000%:n varmuudella hauskaa. eli vastaus oli joo, ja ei.


    • yle x:n toimittajat

      - Afghan Whigs -


      Tv:n Yle X:n toimittajat

    • Niin se vaan on...

      Lehdistö ja moni siviili ihminen tahtoo unohtaa sen, että syyttömiäkin on syytetty monesti. Kuinkahan monen syyttömän ihmisen elämä on mennyt pilalle, kun häntä on syytetty julkisesti turhaan. Lehdistö on raaka ja mässäilee rikoksella välittämättä onko epäilty syyllinen vai ei. Samoiten ihminen on niin tyhmä että tekee lehden juttujen perusteella epäillystä syyllisen. Ehdottomasti pitäisi tutkinta pitää salaisena niinkauan kunnes oikeus toteaa epäillyn syylliseksi.

    • Yle Extran Toimittajat

      - AFGHAN WHIGS -



      Tv. Yle Extran Toimittajat.

    • sdgdgdfhfadg

      jos on syyllisestä kyse niin se on ihan oikein vähän levitellä hänestä asioista. se on samanlainen pelottelu konsti kuin vankila. oma vikansa kun rötöselee. kaikella on seuraumuksena.

    • ari 1

      kyllä vain kaikki julkiseksi,ja saman pitää koskea kaikkia kansalaisia,myöskin sosiaalialan ihmisiä,ja viranhaltijoita,heitä ei pidä suojella millään tavoin vaan asiat ja kuvat tuotava julki olipa kyseessä mies tai nainen isä/äiti. vain silleen tulee kaikki asiat kansalaisten tietoon ja myöskin siitä mitä ovat tehneet.

      • Pohjan-Akka

        Jo se että joku aikuisiällä, yli 20:nä varastaa ja jatkuvasti, kertoo "ihmisestä" kaiken. Varsinkin kun kyseessä on huumekoukussa olematon ihminen. Onhan se pelottavaa, että varkauksiakaan ei pidetä enää minään, että sellainen ihminen katsotaan joissain piireissä sopivaksi jopa sairaanhoitajaksi.

        Voi vain kuvitella sen paineen, mitä työyhteisö joutuu kestämään kun huomaa, että joku heistä ei olekaan luotettava. että mihin työtehtävään "sen" voisi pukata, kuka valvoo jne. Kyllähän ihmiset varmaan näkevät, mutta he eivät vain voi tehdä mitään...


    • huppu silmillä

      Kyllähän epäiltyä paapotaan. Oululainen 800 raiskaukseen syyllistynyt taekwondo-opettajakin esiintyy edelleen huppu päässä, kun oikeuslaitos paapoo hänet pian siviiliin. Toivottavasti Karma hoitaa asiansa vielä tässä inkarnaatiossa niin hoitajalle kuin muillekin.

    • Tuijeliini

      Mielestäni rikoksesta epäillyn henkilötietoja tai historiaa ei pitäisi levitellä ympäriinsä. Mutta rikoksesta tuomitun pitäisi. Ei ole mitään järkeä suojella jotain himoraiskaajaa, jottei tämän yksityisyyttä loukattaisi. Merkki otsaan semmoisille, että tunnistaa kun näkee!

    • ludatzka

      Sen jälkeen kun syytetty on todettu syylliseksi,kaikki julkisuuteen,muuten ei,myös pienemmät rikkeet,ylinopeus,parkkisakko,varkaudet,perustettava toimikunta joka pitää yllä sivuja netissä rikollisista,kuuskuukautta kumi koppi kutonen ja kuva lehteen,kovemmat tuomiot,henkirikoksista aina vähintään 25 vuotta pakko työtä...

    • FinnLex

      Olen samaa mieltä eli epäilty on epäilty niin kauan kunnes toisin todistetaan. Henkilökohtaisia asioita ei ole oikein levitellä lehdistössä. Missä on lehdistön moraali ja eikö heillekin laki ole olemassa joka kieltää tuollaisen. Tällä tavoin pilataan ihmisen tulevaisuus sikäli mikäli hän on syytön.

    • pitäisi

      nimi vaan esille

    • niin minä tein.

    • miltzu84

      Jos henkilö on todettu syylliseksi, mielestäni hänen henkilötietojaan saa ilmiantaa.

    • lkölköäkl

      syyllisiksi todettujen pedofiilien ja raiskaajien nimet ja kuvat pitäisi olla ilmoituspakollisia. Eli lehtiin kuvat jne. Ja myöskin jos olisi pedari tahi raiskari niin ilmoitusvelvollisuus myös naapureille, että tietävät olla varuillaan.

    • female______25

      samaa mieltä!

    • LPTT

      Ei pitäisi henkilön yksityisasioita julkaista lainkaan, ellei kyseessä sitten ole joku useamman ihmisen murhannut rikollinen.

      Minäkään en haluaisi lainkaan yksityisasioitani julkiseksi, olisi todella suuri nolaus jos sattuisinkin olemaan syytön ja monet tuntemattomat ihmiset saisivat tietää yksityisasioistani.

    • Abortoitu Antti

      Miksiköhän eilen tulleessa dokumentissa selvästi todettiin monelta taholta, että naiset saavat tutkitusti Suomen oikeusjärjestelmässä selvästi pienempiä tuomioita? vrt esim. 20 000€ varkautta ja jatkuvaa petosta suoraan työnantajaltaan eli läheiseltään - ilman mitään tuomiota, edes merkintää rikosrekisteriin? ...ja vai yksityisyys...Mitä jos joku Vesa Keskinen, Mika Myllylä tai Tony Halme olisi tehnyt tämän ;)...Julkinen raju oikeusmurha ja sen jälkeen ehdotonta vankeutta...

      Eli tosta yksityisyydestä ja naisten selkeästi paremmasta asemasta oikeussaleissa hypähti vielä mieleen...



      Miksiköhän vain toiselle sukupuolelle on valtion määräämänä, ilmainen, pakollinen, kurikoulutus vankilaa selkeästi pahemmissa oloissa, Suomessa 2000 luvulla ilman mitää yksityisyyttä?

      Miksi vain toinen sukupuoli joutuu 2000 luvun Suomessa rämpimään metsässä, asumaan joukkoteltassa pakkasessa, ilman palkkaa ! , vailla 7 h työpäivää, ilman vkl vapaita - kun toinen sukupuoli keskustelee 6 h työpäivistä ja työergonoimoista ynm samaan aikaan ?

      Miksi vastaavaa velvollisuutta tässä laajuudessa ei ole YLEN uutistenkaan mukaan enää kuin jossain Turkissa ja Kyproksella - joissa on aivan erilaiset vaatimukset myös naisille?

      Miksi tätä vain toisen sukupuolen pakollista, palkatonta, rajua kurikoulua, voi johtaa yli-päällikkönä sen toisen sukupuolen edustaja, joka ei ole tätä rangaistusta suorittanut - eikä pressojen tv tentissä tunnistanut edes arkisinta asiaa koko pakkolaitoksesta - eli alikessun jämiä ?


      Miksi miehet juuri yllämainitussa iässä, Suomessa tekevät ylivoimaisesti maailman eniten itsemurhia...

      tai... miksi toinen sukupuoli saa nauttia 8 vuotta vähemmän aikaa, ilmaista, valtion maksamaa eläkelomaa?

      Ei voi muuta todeta lopuksi kun, että "voi 500 000 aborttia ja lapsettomat isät Suomessa..."

      • Pohjan-Akka

        Näin poikalasten äitinä olen kyllä kuullut aikasen paljon hiljaista tietoa siitä, kuinka jo pienet tytöt saavat simputtaa vaikka koko koululuokkaa. Aikansa kiusaavat ja kieroilevat...sitten jos joku poika hermostuu ja sanoo, että perkele...niin siitä joutuvat kaikki luokan pojat jälkkäriin. kukaan ei usko poikia, yhtä pientä tyttöä uskovat kaikki. Huvittavaa ehkä, mutta minusta on niin, että tyttöjen "pahuutta" ei kukaan näe, eivät ainakaan naisopettajat. Miehet ymmärtävät poikia paremmin. Opettajina miesopettajat ovat siksikin kultakimpaleita. Painossaan enemmän kuin kultaa. Miesopettaja ymmärtää jos pojat pelaavat markkinoilta ostamillaan tyttökorteilla pusikossa. Jos naisopettaja havaitsee samanmoisen kolttosen, joutuu siitä hyvässä lykyssä koko perhe terapiaan. Pojat ovat herkemmin "pahoja" kuin tytöt. Se kuvio kai jatkuu...Siksi kamalia naisiakin on joka työpaikalla, kamaluudesta on aina palkittu. Heillä on valta. Miesyhteisöissä kusipäät jäävät paitsioon.

        "onneksi oli miesope".


      • Tasa-arvo valtuutettu
        Pohjan-Akka kirjoitti:

        Näin poikalasten äitinä olen kyllä kuullut aikasen paljon hiljaista tietoa siitä, kuinka jo pienet tytöt saavat simputtaa vaikka koko koululuokkaa. Aikansa kiusaavat ja kieroilevat...sitten jos joku poika hermostuu ja sanoo, että perkele...niin siitä joutuvat kaikki luokan pojat jälkkäriin. kukaan ei usko poikia, yhtä pientä tyttöä uskovat kaikki. Huvittavaa ehkä, mutta minusta on niin, että tyttöjen "pahuutta" ei kukaan näe, eivät ainakaan naisopettajat. Miehet ymmärtävät poikia paremmin. Opettajina miesopettajat ovat siksikin kultakimpaleita. Painossaan enemmän kuin kultaa. Miesopettaja ymmärtää jos pojat pelaavat markkinoilta ostamillaan tyttökorteilla pusikossa. Jos naisopettaja havaitsee samanmoisen kolttosen, joutuu siitä hyvässä lykyssä koko perhe terapiaan. Pojat ovat herkemmin "pahoja" kuin tytöt. Se kuvio kai jatkuu...Siksi kamalia naisiakin on joka työpaikalla, kamaluudesta on aina palkittu. Heillä on valta. Miesyhteisöissä kusipäät jäävät paitsioon.

        "onneksi oli miesope".

        "Miesyhteisöissä kusipäät jäävät paitsioon."

        Tämä juur on suuri ero naisten ja miesten välillä - paitsi, että kun yhä lisääntyvästi tulee näitä "sillä silmällä" esikuvia viihteestä - alkaa miestenkin puolelle tulla samoja ilmiöitä kieroutuneita esiin...

        Jotain Suomen tilaista kertoo sekin, että ainakin ensimmäisellä kierroksella kun yritettiin ajaa miessopettaja kiintiöitä kouluun - eli että kerrankin miehet olisivat saaneet kiintiöapua tärkeässä asiassa - feministit kaatoivat koko lain...


        Ei muuta kuin tasa-arvo kiintiö myös armeijaan - vähintään 40% asevelvollisista naisia, kuten monessa muussakin virassa... samoin maamme elintärkeille metalli ja rakennusteollisuuuteen...


    • KuokkaVieras

      Mielestäni yksityisyyden varjelu on asiallista siinä tapauksessa, että epäillyn syyttömyys on todennäköistä.
      Muutenhan kaikkien tulisi tietää rikollisten henkilöllisyydet jo senkin vuoksi, että osaavat vastaisuudessa varoa kyseistä henkilöä.

    • Ben Ceissi

      Ei pidä.Uhriakaan ei kukaan ajattele vaan kaikki revitellään ihmisille.Miksi murhaajaa suojellaan?Harvoin käy,ettei ennalta arvioitu tekijä olisikaan murhaaja kuten sarjamurhaajahoitsun kohdallakin.Naama näkyviin.
      Hervotonta revittelyä oli Bodom-ceississä jolloin NIssea paapottiin,mutta haudassa olevat olivat revittleyn kohteena.Ei mitään järkeä.

    • Epäilevä ammattilainen

      Tuomioistuinlakimiehet perustelevat laajaa julkisuutta jo esitutkintavaiheessa sillä, että rikokseksi epäillystä ja teosta/teoista saadaan julkisuuden avulla enemmän tietoa. Kaiketi yksityisyyden loukkaukset ovat tässä mielessä perusteltuja. Sen sijaan sen jälkeen, kun on tehty syyttämättäjättämispäätös tai syyte hylätään tuomioistuimessa, yksityisyytensä menettäneelle tulisi maksaa tuntuva, miljoonissa euroissa laskettava korvaus. Nykyiset kymppitonnit ovat pilkantekoa ihmiselle, joka on roskalehdissä pysyvästi leimattu kriminaaliksi.

    • syytön, ainakin toistaiseksi

      Jos ja kun Rusi saa valtiolta 500 tuhatta, niin se on hyvä ennakkotapaus. Kaikki syyttömäksi todetut hakemaan vaan korvausta valtiolta, jos nimi ja kuva on päästetty julkisuuteen.
      Syyllisiksi todettujen kuvathan pitäisi ilman muuta julkaista kaikkialla varoituksen vuoksi.

    • pöröt

      Kyllä Pohjanakka luule tietävän???

      • kyllä elämä on vaarallista

        Joo, ollaan piilossa. haukutaan vain kaikki tyhmiksi, tällai piilosta. Tämä on niin kätsyä ja kivaa. luetaan vain näitä jutskia täältä ja sanotaan, että sää oot tollo.

        Ootko huomannut, että kaikki muut eivät nimittele muita?

        Mikä se niin pientä ahistaa?


    • Ihminen on syytön niin kauan , kun toisin todistetaan.Ei koskaan pitäis päästää näitä paska lehtiä repostelee asiaa, ennen kun asia on käsitelty.Lehdet pilaa ahneudellaan monta asiaa!

    • ZAMZAM

      Kaikkea ei pidä uskoa mitä iltapäivälehdistä lukee. Sitten kun on oikeudessa jotain päätetty puikaa sitte.

    • Kaikki naamat!

      Kaikkien raiskaajien, huumehörhöjen,rattijuoppojen,murhaajijen,talousrikollisten naamat vaan julkisuuteen!

      • Dokkari TV2

        kannattaa katsoa;)


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5680
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1832
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1727
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1556
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      26
      1502
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1311
    8. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      38
      1286
    9. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1281
    10. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      347
      1271
    Aihe