Itsemurha

paras ratkaisu(ko?)

Onko täällä muita, joilla on itsetuhoisia ajatuksia?

Joskus vain tuntuu kun ei jaksa, että Se olisi paras vaihtoehto. Kun ei aina vaan jaksa tätä elämää. Joinain päivinä tuntuu liian rankalta tällaiselle pienelle ihmiselle.

Kun kävelen junaradan yli, mietin joskus, ja pysähdyn raiteille seisomaan, että mitä jos vaan jäisin tähän. Kohta mua ei enää ois. Ei tarttis enää stressata mitään. Ei aamulla tarviis itkee, että ku on tulossa kamala päivä.

Vielä en ole paikoilleni jäänyt; olen jatkanut matkaani. Mutta jos elämäni suunta ei muutu parempaan, tiedän, että joku tosi paha päivä jäänkin raiteille. Jos joku minut "ajoissa" löytää, niin voi ei...

Tai joskus lenkillä ollessani toivon, että joku vahingossa vaikka ajaisi ylitseni ja menehtyisin siihen paikkaan heti.

Tai jos sairastuisin hengenvaaralliseen tautiin... tai olenhan jo sairastunutkin. Mutta tarkoitan esim. syöpää.

Tai että en vaan aamulla heräisi enää... eihän musta kukaan ees välitä. oon ihan yksin...

12

2117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • black angel

      Kyllä aina on joku joka välittää ^^

      Mullakin on melkein joka päivä itsemurha-ajatuksia, en sitten tiedä mikä mut saa jatkamaan, mut kaipa se on et ku on toivoa, ni on elämää.

      Ei kaikki ole vielä menetetty ;) ^^

    • viallinen(ko?)

      Mietin usein miten olisi helpointa päästä täältä pois.
      -ajaa rekan alle
      -hypätä junan alle ylikulku sillalta
      -hirttäytyä

      Tuntuub ettei elämässä oo mitään järkeä, ei enää..
      Mutta sitte joku mussa käskee jatkaa eteenpäin..

      • jojo

        Samaa vikaa löytyy minussaki. :/ Itsetuhoisia ajatuksia on ollu monesti. Viikonloppuisin ajattelen , että maanantaina hyppään junan alle tai muuten ottaisin vaan aseen ja ampuisin itseni , mutta toisaalta en halua. Kerran suutuin niin , että äidilleni huusin raivois päissäni , että menen nyt tappamaan itteni ja juoksin vaan ulos. en tullut 2 tuntiin kotio ja äitinikin oli aivan järkyttynyt ja itki. Näin sen ja ajattelin , että minkämoista tuskaa se tuottaa jos äitini ja isäni menettäisi toisenkin lapsensa eli minut. :( Se sai vähän ajattelemaan asiaa uudelleen ja ajattelin että ei itsemurha mitään ratkaise. elämässä on aina pahoja päiviä. Jos kaipaat juttu seuraa niin voitaas aloitella meilaamaan :)
        pyydä vaan osoite jos kiinnostaa. Voimia sulle


    • velma'20

      Mulla oli pitkään samanlaisia ajatuksia, useamman vuoden. Syömishäiriön aiheuttama alitavitsemustila kai aikaansaa monilla depressiivisiä oireita (?).

      Paraneminen lähti siitä, kun tajusin, ettei oma keho kestä kaikkea - nälkään voi oikeasti kuolla. Sitten jouduin onnettomuuteen, jossa olin vähällä loukkaantua pahasti. Jotenkin se hetki kolahti ja kunnolla, sillä tajusin, miten hyvin mulla oli asiat. Halusin elää. Löysin siis motivaation paranemiseen.

      Yritän ottaa jokaisen saamani päivän lahjana. Oon oppinut taas syömään, eikä syyllisyys iske kuin ihan joskus, sovituskopissa tai syömisen jälkeen. Liikuntaan, terveyteen ja ulkonäköön on silti hankala suhde, vaa'alle en ole uskaltanut. Ravitsemuksellisen tilan parannettua (?) oon löytänyt itsestäni sellasia ilon tunteita, jotka oli pitkään hukassa. Oon myös oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, etten voi onnistua kaikessa. En enää rankaise itseäni virheistä, vaikka semi-perfektionisti olenkin.


      Jaksamisia, sh:n ja masennuksen voi myös selättää.:)

    • niin...

      Täällä päin myös itsetuhoisia ajatuksia. En haluaisi kuolla oikeasti, mutta ahdistuskohtausten tullessa se vain tuntuu ainoalta hyvältä idealta. Joskus pelkään, että vielä teen itselleni jotain hetken mielijohteesta. Olen yrittänyt kertoa psykologille tätä, mutta jotenkin sitä on vaikea pukea sanoiksi.

      • here too...

        Minustakin tuntuu aivan samalta! Kun ahdistaa, sitä vaan haluaisi viiltää ranteensa auki ja kuolla pois, koska tuntuu että ei koskaan pääse siitä ahdistuksesta, välillä se on poissa mutta tulee kuitenkin aina takaisin.

        Itsekin olen yrittänyt lääkärille sanoa, että joskus sekoamisen partaalla ollessani päässäni on vain ajatus että haluan tappaa itseni, tai ainakin satuttaa oikein kunnolla. En kuitenkaan uskalla kertoa, koska pelkään ettei lääkäri ottaisi asiaa tosissaan sillä vastaanotolla ollessani olen ihan normaali, eikä ole mitään itsetuhoisia ajatuksia. Silloin kun se ahdistus hetki tulee, niin ei ole kukaan näkemässä ja kuulemassa.


    • Aaro446

      Aaro, penaalin nilaa ne poraa.

    • Silmät auki!

      Minä olen tehnyt kolme suisiidiyritystä. Eka lokakuussa 2010, viilsin kurkkuni auki. Toinen marraskuussa 2010 lääkkeillä ja kolmas joulukuussa 2010 imurinletku auton ikkunaan, teippii, auto käyntiin. Kaikissa tapauksissa AINA joku ehti ajoissa paikalle, ja pahinta mitä seuras, oon ollu vaa 4 päivää tajuttoamana. Mitä sain: Erittäin ruman arven kaulaan, vatsahaavan ja kovia päänsärkyjä säännölisesti JA PAHINTA: Vanhempien tuska. Ne joka pv pelkää, äiti itkee, isä saa raivokohtauksii. Ne on paniikis, tuntuu, et niitten elämä hajosi sirpaleiksi. En satuttanu ketää muuta, kun vain läheisiä. Luulin että ne ei välitä, olin varma siitä, olin ihan yksin, MUTTA: olinki syvästi väärässä ja niin sokea! Silmät auki ja aivot pelii. Musta tuntu samalta, mutta vasta kolmen yrityksen jälkeen tajusin, että kaikki ei ole noin.

    • sdfghjklölkj

      tavallaan tunnen olevani niin saamaton ja laiska sekä hyödytön joten ajattelen että se olisi helpompaa jos vain kuolisn pois. Kuolleena ei tarvitsisi stressata ruuasta ja ei olisi mitään mekitystä, en olisi aineellinen vaan tuulenvire

      joten voisin helposti nukkua pois, en kaipaa tätä maailmaa eikä se kaipaa minua, itseäi tappamaan en kuitenkaan ala

      oma mottoni: everything happens for a reason. jos kuolen niin kuolen jos en niin sitten en

    • Anonyymi

      En jaksaisi itseäni. En jaksaisi laihduttaa mutta kun on pakko, koska en jaksa läskejäni ja olen niin saakelin ruma lehmä. Nytkin mietin että olisinpa kuollut, koska eihän kuolleena tarvitse syödä eikä kuolleena voi lihoa. Kuolleena olisin ainakin laiha.

    • Anonyymi

      Tämä on nyt ilkeästi sanottu mutta tässä ovat nyt ne anoreksian oikeat todelliset kasvot!
      Se on kyllä paras ystävä, se houkuttelee ja kiehtoo. Kietoo verkkoonsa ja lupailee ihanaa keijunkeveää elämää purppurapilvissä - ja kun se saa kyntensä kunnolla kiinni sinuun se paljastaa demoninkasvonsa. Ei jälkeäkään enää ystävästä vaan maanpäällinen helvetti.
      Tiedän tämän niin todella hyvin. Itse elin tämän pirun kanssa toista kymmentä vuotta! Pahimpina aikoina ajattelin kuin sinä; mieluummin kuolen kuin lihon. Kuolempa sitten aiankin laihana. Elämä oli pelkkää tuskaa.
      Tästä sitten kun pitäisi kamppailla ylös! Se onkin sitten toinen juttu. Omaan toipumiseeni meni vuosia, enkä oikeastaan ole koskaan toipunut kokonaan. Minulla on edelleen ruokia joita en kerta kaikkiaan voi syödä. Pelkään lihomista mutta en enää hysteerisesti. En kuitenkaan halua painaa yhtään enempää kuin nyt painan, ja olen ollut jo kauan tässä samassa painossa jonka lääkäri pitkin hampain hyväksyy: 52 kiloa ja pituutta 169 cm.
      En enää koskaan halua takaisin siihen helvettiin! Sain onneksi hyvän avun ja tuen taistelussani terveempään elämään, vaikka kauan se kestikin ja sairaalajaksojakin tarvittiin. Anoreksia on psyyken sairaus, ja kuolleisuus mm. itsemurhiin on siinä korkea verrattuna muihin psyykkisiin sairauksiin. Se mikä minua raivostuttaa todella on se, että syömishäiriöiden hoitoon ei Suomessa priorisoida eikä tietämystä varsinkaan julkisella puolella ole juuri nimeksikään! Kuitenkin näihin sairauksiin sairastuu valtaosaltaan nuoria tyttöjä ja naisia (pojat ja aikuiset naiset myös mutta vähemmistönä) ja ne aiheuttavat valtavaa inhimillistä kärsimystä, terveyden menetystä jopa peruuttamattomasti, ennenaikaisia kuolemia ja turhia kustannuksia yhteiskunnalle kun sairastuneet putoavat pois opiskelu- ja työelämästä, osa lopullisesti jääden eläketuen varaan. Mutta Suomessahan ei muutenkaan psyykkisiin ongelmiin apua tahdo saada...

    • Anonyymi

      Minulla itselläni ei niinkään ole itsetuhoisia ajatuksia mutta jos epä onnistun(syön liikaa tai olen vaan laiska) hakkaan itseni mustelmille, dillä viiltely on vaikea piilottaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen, yrittäessäsi olla vahva olet heikoksi tullut

      Tiedätkö mitä todellinen vahvuus on? Selviätkö, kun valtakunnat kukistuvat? Miten suojaudut kun menetät kaiken? :/
      Ikävä
      191
      1274
    2. Miettimisen aihetta.

      Kannattaa yrittää vain niitä oman tasoisia miehiä. Eli tiputa ittes maan pinnalle. Tiedoksi naiselle mieheltä.
      Ikävä
      122
      1118
    3. Mitkä on 3 viimeistä sanaa

      sun ja kaivattusi viesteilyssä? Ensin sun, sitten kaivatun?
      Ikävä
      48
      844
    4. Kai sä näät

      Ku sua katson et olen aika rakastunut. Rakkaus ei vain ole aina niin yksinkertaista
      Ikävä
      70
      840
    5. Just nyt mä

      En haluais sanoa sulle mitään. Voisi vaikka istua vierekkäin hiljaa. Ehkä nojaten toisiimme. Tai maata vierekkäin, ilman
      Ikävä
      53
      770
    6. Nainen miltä tuntuu olla ainoa nainen Suomessa, joka kelpaa ja on yheen sopiva minulle

      Sydämeni on kuin muuri, valtavat piikkimuurit, luottamusongelmat, ulkonäkövaatimukset, persoonavaatimukset ja älykkyysva
      Ikävä
      50
      715
    7. Kuinka hyvin tunnet mut?

      Kerro musta mies jotain.
      Ikävä
      33
      682
    8. Piristä mua ystävä

      Hyvä💫...
      Ikävä
      60
      679
    9. Hakeudu hoitoon.

      En oo kiinnostunut susta.
      Ikävä
      50
      655
    10. Nainen, mitä ajattelet minusta?

      Mitä tuntemuksia saan aikaan sinussa? :/
      Ikävä
      52
      647
    Aihe