Adventisti väitti:
"Ympärileikkaus on Mooseksen lakia.
Sapatti Jumalan lakia."
Raamatun mukaan kuitenkin ympärileikkaus on Aabrahamin, Israelin kantaisän kanssa tehdyn liiton merkki, siis satoja vuosia ennen Moosesta.
Tästä kertoo 1. Moos. 17. luku:
"9. Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
10. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.
11. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.
12. Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
13. Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.
14. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."
1. Moos. 17:9-14
Sapatti sen sijaan kuuluu Mooseksen kautta annettuun lakiin, SIIHEN liittoon, jonka Jumala teki israelilaisten kanssa viedessään heidät pois Egyptin maasta.
Adventistin väite osoitettu vääräksi
16
213
Vastaukset
- vettä myllyyn
Paavalikin puuttuu Jumalan ja Aabrahamin väliseen liittoon;kol.3:12. Mutta laki ei perustaudu uskoon, vaan: "Joka ne täyttää, on niistä elävä".
13. Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" -
14. että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
15. Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.
16. Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
17. Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18. Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
19. Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.------- Kaikki tuo kumoaa adventismin perusopetusten yksityiset kohdat . - UnaFortuna
Käsitelty jo tuossa sinun ensimmäisen aloituksesi yhteydessä. Tämä ympärileikkauksen liitto on tehty ennenkuin edes koko Juutalais kansaa oli vielä edes olemassakaan. Joten lue edellisen aloituksen käsittellyt asiat. Eihän Moosesta ollut olemassa ennen Aabrahamia, joten ympärileikkaus kuuluu Aabrahamille annettuun lakiin tai säädökseen. Säädös on ehkä vahvistettu Mooseksen aikana, Joten olet ollut Hutkiva _huomio.
- jutuissasi
Ei ole helppoa väärässäolijalla. Eikä varsinkaan jos on adventistina väärässä. Aabraham ympärileikkasi myös Ismaelin, Mutta Jumala sanoikin Aabrahamille, että tämä saa jälkeläiset Iisakista. Tämäkin viittaa siihen, ettei ollut kyse kaikista kansoista, kun Ismaelkaan ei niihin kuulu. Liitolla oli tarkka raja johon ei kuuluneet kaikki. ISRAEL siihen liittoon kuuluu kansakuntana. Mutta adventistit eivät.
- UnaFortuna
jutuissasi kirjoitti:
Ei ole helppoa väärässäolijalla. Eikä varsinkaan jos on adventistina väärässä. Aabraham ympärileikkasi myös Ismaelin, Mutta Jumala sanoikin Aabrahamille, että tämä saa jälkeläiset Iisakista. Tämäkin viittaa siihen, ettei ollut kyse kaikista kansoista, kun Ismaelkaan ei niihin kuulu. Liitolla oli tarkka raja johon ei kuuluneet kaikki. ISRAEL siihen liittoon kuuluu kansakuntana. Mutta adventistit eivät.
Puhdistaman sapatin ja näin he tulevat oksastettaviksi siihen Jaloon öljypuuhun. Näin heistä tulee Jeesuksen uhrikuolemallaan puhdistaman sapatin avulla hengellisen Israelin kansalaisia. Tämä asia on melko helppotajuinen ymmärtää. Jesajakin kertoo meille mitkä ovat säännöt muukalaisille jotka ovat liittyneet Herraan häntä kunnioittaakseen ja palvellaakseen. Paavalin öljypuun jalostus tarina kuuluu juuri sapatin viettäjille ei toisille. Tähän Jumalan Israeliin kuuluvat muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan.
Ei kai tähän lyhkäiseen tarinaan voi kaikkia sukuhaarojen tarinoita eritellä. Kyllä Imaelin tarinan toinenkin puoli on tiedossa. Näet Muslemit kertovat kuinka Ismael oli se Jumalan uhrikaritsa. Kuten Juutalaiset ja Kristityt väittävät. Aabrahamilla oli aikomus uhrata Ismael. Tässä on se Ismaelilaisuuden Valtti Ässä - abventisti on hölmö
UnaFortuna kirjoitti:
Puhdistaman sapatin ja näin he tulevat oksastettaviksi siihen Jaloon öljypuuhun. Näin heistä tulee Jeesuksen uhrikuolemallaan puhdistaman sapatin avulla hengellisen Israelin kansalaisia. Tämä asia on melko helppotajuinen ymmärtää. Jesajakin kertoo meille mitkä ovat säännöt muukalaisille jotka ovat liittyneet Herraan häntä kunnioittaakseen ja palvellaakseen. Paavalin öljypuun jalostus tarina kuuluu juuri sapatin viettäjille ei toisille. Tähän Jumalan Israeliin kuuluvat muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan.
Ei kai tähän lyhkäiseen tarinaan voi kaikkia sukuhaarojen tarinoita eritellä. Kyllä Imaelin tarinan toinenkin puoli on tiedossa. Näet Muslemit kertovat kuinka Ismael oli se Jumalan uhrikaritsa. Kuten Juutalaiset ja Kristityt väittävät. Aabrahamilla oli aikomus uhrata Ismael. Tässä on se Ismaelilaisuuden Valtti ÄssäHÖLÖHÖLÖ HÖPSLLE
- Aabrahamin pojat
UnaFortuna kirjoitti:
Puhdistaman sapatin ja näin he tulevat oksastettaviksi siihen Jaloon öljypuuhun. Näin heistä tulee Jeesuksen uhrikuolemallaan puhdistaman sapatin avulla hengellisen Israelin kansalaisia. Tämä asia on melko helppotajuinen ymmärtää. Jesajakin kertoo meille mitkä ovat säännöt muukalaisille jotka ovat liittyneet Herraan häntä kunnioittaakseen ja palvellaakseen. Paavalin öljypuun jalostus tarina kuuluu juuri sapatin viettäjille ei toisille. Tähän Jumalan Israeliin kuuluvat muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan.
Ei kai tähän lyhkäiseen tarinaan voi kaikkia sukuhaarojen tarinoita eritellä. Kyllä Imaelin tarinan toinenkin puoli on tiedossa. Näet Muslemit kertovat kuinka Ismael oli se Jumalan uhrikaritsa. Kuten Juutalaiset ja Kristityt väittävät. Aabrahamilla oli aikomus uhrata Ismael. Tässä on se Ismaelilaisuuden Valtti ÄssäJumalan lupasi Raamatun mukaan Aabrahamille tehdä liiton Iisakin, ei Ismaelin kanssa:
19. Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.
20. Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan.
21. Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna."
1. Moos. 17:19-21
Jumala vaati Raamatun mukaan Aabrahamia uhraamaan Iisakin, ei Ismaelia. Jumala kutsuu Iisakia jopa Aabrahamin ainoaksi pojaksi ilmeisesti sen johdosta, että tämä oli nimenomaan Jumalan lupaama jälkeläinen, kuten 1. Mooseksenkirjasta voidaan lukea:
"1. Näiden tapausten jälkeen Jumala koetteli Aabrahamia ja sanoi hänelle:
"Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen".
2. Ja hän sanoi: "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon".
3. Varhain seuraavana aamuna Aabraham satuloi aasinsa ja otti mukaansa kaksi palvelijaansa sekä poikansa Iisakin, ja halottuaan polttouhripuita hän lähti menemään siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut.
4. Kolmantena päivänä Aabraham nosti silmänsä ja näki sen paikan kaukaa.
5. Silloin Aabraham sanoi palvelijoilleen: "Jääkää tähän aasin kanssa. Minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan; sitten me palaamme luoksenne."
6. Ja Aabraham otti polttouhripuut ja sälytti ne poikansa Iisakin selkään; itse hän otti käteensä tulen ja veitsen, ja niin he astuivat molemmat yhdessä.
7. Iisak puhui isällensä Aabrahamille sanoen: "Isäni!" Tämä vastasi: "Tässä olen, poikani". Ja hän sanoi: "Katso, tässä on tuli ja halot, mutta missä on lammas polttouhriksi?"
8. Aabraham vastasi: "Jumala on katsova itselleen lampaan polttouhriksi, poikani". Ja he astuivat molemmat yhdessä.
9. Ja kun he olivat tulleet siihen paikkaan, jonka Jumala oli hänelle sanonut, rakensi Aabraham siihen alttarin, latoi sille halot, sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille halkojen päälle.
10. Ja Aabraham ojensi kätensä ja tarttui veitseen teurastaakseen poikansa.
11. Silloin Herran enkeli huusi hänelle taivaasta sanoen: "Aabraham, Aabraham!" Hän vastasi: "Tässä olen".
12. Niin hän sanoi: "Älä satuta kättäsi poikaan äläkä tee hänelle mitään, sillä nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et kieltänyt minulta ainokaista poikaasi".
13. Niin Aabraham nosti silmänsä ja huomasi takanansa oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Ja Aabraham meni, otti oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.
14. Ja Aabraham pani sen paikan nimeksi "Herra näkee". Niinpä vielä tänä päivänä sanotaan: "Vuorella, missä Herra ilmestyy".
15. Ja Herran enkeli huusi Aabrahamille toistamiseen taivaasta
16. ja sanoi: "Minä vannon itse kauttani, sanoo Herra: Sentähden että tämän teit etkä kieltänyt minulta ainokaista poikaasi,
17. minä runsaasti siunaan sinua ja teen sinun jälkeläistesi luvun paljoksi kuin taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valtaavat vihollistensa portit.
18. Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä, sentähden että olit minun äänelleni kuuliainen."
1. Moos. 22:1-18
- kiihkouskova
Paavali ei pitänyt ympärileikkausta tärkeäna. Oliko hän leikattu, ei varmaankaan, koska oli rooman kansalainen.
Aabrahamin saama käsky ymoärileikkaukseen ei kylläökään ollut Jumalan ensimmäinen käsky tehsdä niin.
Egyptissä oli ympärileikkausta tehty jo vuosituhansia ennen Aabrahamin aikoja. Niistä kaiverruskuvia emppelien seiniss.
Jumallle kuitenkin oli tärkeää sotatoimissa saada esinahkoja??? Katso Daavidin 200 esinahkaa, jotka olivat kultaakin tärkeämpiä.
Se siitä Israelin Jumalan(luojajumalan, ei korkeimman) mielihaluista.
Muista Paavalin sanat: Kaikki Aabrahamin jutut ovat vain taruja, meille esikuvaksi kerrottu!- heng
Aloitus on taas temmattu tuulesta, taivaan avaruuksista, jossa langenneet enkelit höpöttävät omiaan!
Kuinka kaun minun benedin on oiottava teidän hölmöilyjänne?
Tutkitaanpa pikkaisen sapatti asiaa:
Jumalan laki: Mooseksen laki:
5 Moos 4: 12, 13 Jumalan puhuma. / Mooseksen laki: 3 Moos 1: 1, 2 Mooses puhui
Jaak 2: 8 Kunink, laki / Säädöksien ja määräysten laki Ef 2: 15
2 Moos 24: 12 Jumalan kirjoittama / Mooseksen kirjoittama 5 Moos 31: 9
5 Moos. 10: 1- 4 Kivitaulussa / Kirjoitettu kirjaan 5 Moos 31: 24
2 Moos 31: 18 kirj.Jumalan sormella / Käsin kirjoitetut säädökset Kol 2: 14
5 Moos 10: 5 Paikka Arkin sisällä / 5 Moos 31: 26 Paikka Arkin sivulla
2 Moos 40:20 Jumalan testamentti / 5 Moos 31: 26 Kutsuttiin lain kirjaksi
Ps 1: 2, 119: 1 Jumalan laiksi kuts. / Malakia 4: 4 Kutsuttiin Mooseksen laiksi
Ps 111: 7, 8 Nämä pysyy aina ja iankaikk. / Tuli loppunsa ristillä Kol 2: 14 - 17
Ps 19: 7 Täydellinen laki / Heb 7: 19 Ei tehnyt ketään täydelliseksi
1 Joh 3: 4 Kertoo mikä on syntiä / Eivät kerro mitään Kol 2: 14-17
Kts. Room 7: 7
Matt 5: 17 Kristus ei kumonnut / 3 Moos 3- 7 luvut.. annettiin M-lain rikk.
/ tähden
Jes 42: 21 Laki , suuri ja ihana / Kristus poisti, ei ihana Ef 2: 15
Room 7: 12 J-laki pyhä, oikea ja hyvä / Naulattiin ristille Kol 2: 14
Room 3; 31 Uskovainen vahvistaa J-lain / Oli varjo tulevasta Heb 10: 1
Room 7: 14- on Hengellinen laki,
kuten uskova ja Kristus, ei lihallinen / Ajaa pois Kristuksesta, ja armosta, jos
/ nyt noudatat Gal 5: 2- 5
/ Moosek-laki käsittelee material.asioita
/,ruoka, juomat ,pesot Heb 9: 10
Tämä asia on taas ratkaistu, oliko jotakin muuta vaikeampaa.. terv. benedi - pyh!
Puhut täyttä potaskaa.
- Hengellinen laki
Pyöritän päätäni, miksi ette mene Raamattu kouluun.? Luulo ja epäluulo eivät ole tiedon jyviä
terv. benedi Hei !
Lepopäivä on asia missä on historiassa erilaisia vaiheita.
Muutamia;
1.) Asetettiin Eedenissä 1 Moos 2:1-4 > Lue itse !
2.) Laki 2 Moos 20 ja 5 Moos 5 luvut. Niissä on kahta erilaista merkitystä.
5 Moos tuli mukaan myös Egyptistä vapautumisen muisto, sillä Egyptissä tehtiin työtä vuorotta.
3.) "Sapatti" on vierasta kieltä, Suomenkieltä on "lepopäivä" ja ruotsiksi "vilodag."
4.) Uudessa liitossa on edelleen sama kymmen käskyn laki opettamassa mikä on syntiä, ja laissa on kymmenen ei yhdeksän käskyä; Jaak 2:8-13, Luuk 16:17, Matt 5:17-18, mm. Seremonialait lakkasivat ristillä, niitä ei enää tarvittu siis vain Jeesusta esikuvava pyhäkköpalvelus maallinen- teltassa. Palvelus jatkuu taivaassa, siitä telttapalvelus oli esikuvaa; Hebr 8 luku.
5.) Nykyinen lauantai on Raamatullisen alkuperäisen viikon lepopäivä, viikon seitsemäs päivä. Amerikassa vieläkin muistaakseni. Lepopäivän poljenta alkoi 100 luvulla juutalaisvastaisuudesta johtuen. Lepopäivä ei kuitenkaan ole juutalaiskysymys, vaan päivää vietettiin 2000 vuotta ennen ensimmäistäkään juutalaista. Juutalaiset ovat Jaakobin poikien veljeksien Juudan jälkeläisiä. Tuo veljessarja josta yksi piisasi kaivoonkin heitettäväksi välillä.
300 luvulla keisarilla oli työvoimapoliittinen kysymys kun osa kansasta vietti Heliumin auringon ja valon juhlaa sandayta, ja osa kristittyjen sapattia ja valtakunnassa oli kuusi työpäivää ja yksi lepopäivä. Keisari yhdisti päivät ja tapoja ja myönnytyksiä tekivät kumpikin juhlijaosapuoli. Kirkko oli keisarin kanssa aina rinta rinnan valtakunnassa.
Suomessa 1973 on sunnuntaista tehty viikon seitsemäs päivä. Siihen saakka se oli lauantai. Muistan itsekin käyneeni lauantaisin koulua lapsena ja muistan kun putkiradiosta tuli uutisia ja niitä pähkäiltiin. Isäni kuoli seuraavana päivänä 2.1. , siksi tuo vuodenvaihde on muistossa. Muistan isäni päivitelleen viikkojärjestyksen muutosta. Hän ei ollut uskoa tunnustava kuitenkaan.
Ympärileikkaus oli liitto Aabrahamin kanssa. Ajan kanssa sekin jäi unholaan ja on tarpeeton.
Maissa missä miehet ympärileikataan ei naiset sairasta kohdunalueen syöpiä.
Pitää marssia vessaan pesulle siis. Miehet eivät ole niin herkällä kun ovat ympärileikattuja, ovat kestäviä rakastajia naisille. Voisi kokeilla vaikka sitoa tai pyykkipinnaa kotikonteina ? Heh:)
yst. t. JariYmpärileikkaus on ehdottomasti mukana Uudessakintestamentissakin:
Room. 2:29 Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Jumalalta, ei ihmisiltä.
alex :)- pyh!
Aivan. Ja tuokin on samalla myös Vanhan liiton opetus. Sieltäkin löytyy sydämen ympärileikkaus.
- N'mjyh
>>Room. 2:29 Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään>>
Millainen ihminen se sitten on sellainen, joka on juutalainen sisimmään eli mitä on olla juutalainen sisimmässään? - poisto??
N'mjyh kirjoitti:
>>Room. 2:29 Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään>>
Millainen ihminen se sitten on sellainen, joka on juutalainen sisimmään eli mitä on olla juutalainen sisimmässään?Mihin tästä hävisi kirjoitus?
- Hengessä..
N'mjyh kirjoitti:
>>Room. 2:29 Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään>>
Millainen ihminen se sitten on sellainen, joka on juutalainen sisimmään eli mitä on olla juutalainen sisimmässään?Rom 2:11 Sillä Jumala ei katso henkilöön.
Rom 2:12 Sillä kaikki, jotka ilman lakia ovat syntiä tehneet, ne myös ilman lakia hukkuvat, ja kaikki, jotka lain alaisina ovat syntiä tehneet, ne lain mukaan tuomitaan;
Rom 2:13 sillä eivät lain kuulijat ole vanhurskaita Jumalan edessä, vaan lain noudattajat vanhurskautetaan.
Rom 2:14 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki
Rom 2:15 ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
Rom 2:16 sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan.
Rom 2:17 Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi
Rom 2:18 ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
Rom 2:19 ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
Rom 2:20 ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
Rom 2:21 niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
Rom 2:22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
Rom 2:23 joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
Rom 2:24 Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.
Rom 2:25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
Rom 2:26 Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi?
Rom 2:27 Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja.
Rom 2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
Rom 2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564770Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202245- 1031424
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231326- 871325
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1271101Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel671036Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi252946Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75945- 71932