Ystävyyssuhteet kariutuu AINA,

Olo on niin yksinäinen... En tajua mikä minussa on vikana, mikä ihme minussa on niin ärsyttävää tai ihmisiä ympäriltään poistyöntävää että aina kaikki ystävyyssuhteet päättyvät yhtäkkiä niin, että se ystävä alkaa vältellä, ja lopuksi ei pidä mitään yhteyttä.

Olen avoin, kiltti, ystävällinen, tasapainoinen ja menevä nuori 19v. tyttö. Olen sopivasti sosiaalinen, eli en mikään tylsä tuppisuu.

Minulla on elämäni aikana ollut ns. hyviä ystäviä, eli niitä joiden kanssa on tullut oltua kuin paita ja peppu, aina yhdessä ja joiden kesken on niin ilot kuin surutkin jaettu, n. 3.

Ensimmäinen rupesinkin viihtymään enemmän erään toisen kaverini kanssa, olemme edelleen ystäviä, mutta emme kovinkaan läheisiä, vaikkakin edelleen vietämme aikaa yhdessä silloin tällöin, mutta jos hänellä on mahdollisuus olla tämän parhaan ystävänsä kanssa, niin minut hän on tietysti valmis sivuuttamaan hetkessä, olen vain ns. varakaveri sillon kun tämä hänen paras ystävänsä ei syystä tai toisesta pysty lähtemään vaikka shoppailemaan hänen kanssaan.

Sitten toisen hyvän ystävän sain yläasteiässä, olimme kaikin puolin tosi samanlaisia luonteeltamme, pidimme samoista asioista, kaikki meni hyvin, kunnes yhtäkkiä tämä ystävä rupesi välttelemään minua, rupesi liikkumaan muiden kanssa ja ei enää edes moikannut nähdessään. Pitkään mietin että mitä tein väärin, loukkasinko häntä vain jotenkin, vai miksi hän niin teki. Juttelin sitten kerran hänen uusien ystäviensä kanssa, jotka ottivat puheenaiheeksi meidät, puhuivat että on se niin hassua kun ennen olimme aina yhdessä, ja nyt ei edes moikata toisiamme, minäkin siinä sitten ihmettelin ääneen että en tajua miksi tämä entinen ystävä niin käyttäytyy, että onkohan hän mahdollisesti suuttunut minulle jostain, ja nämä entisen ysäväni kaverit myhäilivät selvästi jotain tietäen, että "ei se sulle suuttunu oo ainakaan".. En siinä sitten viitsinyt jotenkin ruveta utelemaan että missä sitten vika on, kun tajusin että hän sitten ilmeisesti vain ei enää halunnut olla ystäväni.

Sitten seuraavaan hyvään ystävääni tutustuin lukio-iässä. Tämä ystävä tuntui olevan vieläkin enemmän minunkaltaiseni, ajattelimme asioista täysin samalla tavalla, hän monet kerrat vieläpä kertoi kuinka iloinen oli ystävyydestämme, sillä hän sanoi ettei kukaan oikein ymmärrä häntä samalla tavalla kuin minä. Minä tunsin ihan samoin. Sitten tämäkin ystävä vain pisti välit poikki. Ei pitänyt yhteyttä, ei vastannut viesteihini kuin silloin tällöin joskus(enkä todellakaan ollut enkä ole koskaan ollutkaan mikään perässäroikkuja, en siis ole väkisin kenessäkään roikkunut, jos joku on osoittanut ettei seurani kiinnosta, olen ihan suosiolla luovuttanut siinä vaiheessa, koska itsetuntoa sentään sen verran löytyy etten alene moiseen, jos minä selkeästi en ketään ole esimerkiksi loukannut).

Irc-galleriassa meillä on molemmilla kuvia, ja vieraslistalta olen nähnyt että hän käy todella usein sivuillani, sitä en tajua. Silloin tällöin saattaa jopa tulla kirjottamaan vaikka että "kiva kuva=)" ja kun vastaan että "kiitos sulla myös, mitäs sulle kuuluu pitkästä aikaa =) ? " ei tule mitään vastausta.. En käsitä tätä käyttäytymistä.. Hän kyllä itse tulee kirjoittamaan, mutta kun minä vastaan ja yritän vähänkin enemmän saada keskustelua aikaan, hän vetäytyy, eikä vastaa mitään.

En ole millään tavalla tyly, itseasiassa olen erittäin ystävällinen persoona ja siitä olen kuullut paljon kehujakin, en myöskään todellakaan ole mitään piikittelijätyyppiä, enkä möläyttele mitään loukkaavia asioita huomaamattani suustani, itselläni on kokemusta monestakin tällaisesta ihmisestä, jotka tulevat vaikkapa ihan suoraan sanomaan että "vitsi miksä värjäsit hiukses noi ei sovi sulle yhtään" tajuamatta että tuo ei ole kovin kauniisti sanottu. En ole koskaan ymmärtänyt tällaisia ihmisiä kun en itse kehtaisi kuuna päivänä sanoa kellekään noin.

En ole myöskään mikään läheisriippuvainen, pidän myös yksinolemisesta, eli en siis ole kokoajan roikkumassa perässä, mutten myöskään väliinpitämätön ja odota vain että minua tullaan pyytämään jonnekin. Olen huomaavainen, kuuntelen mielelläni muiden asioita, olen ihan tavallinen nuori.

Mutta ilmeisesti minussa on jokin pahasti vialla, kun olen näköjään tuomittu olemaan yksin...

Myös erään pojan kanssa kävi näin, aluksi meillä oli juttua, poika vaikutti tosi kiinnostuneelta, oli jatkuvasti pyytämässä minua kahville jne., olin itsekin tosi ihastunut, ja lopuksi hän sanoi että "en oo kiinnostunu susta, älä puhu mulle enää ok, hei hei hyvää loppuelämää". Minä vastasin että okei ei väkisin, ja en pitänyt mitään yhteyttä sen jälkeen, en jäänyt kyselemään syitä yms. Mutta SILTI tämä poika tekstaili vähän väliä, pisteli sydämmiä joka viestiin, vihjaili että olisi kiva nähdä, eli saattoi esim. tekstata yhtäkkiä että "hei mä oon tulossa käymään siellä päin!