Nimimerkki Lähimmäinen tuossa jo ehtikin retostella luopioiden työn menevän hukkaan, kun Ruotsissa ja Suomessa jehovantodistajien kehitys on tänä vuonna prosentin luokkaa.
Sitä vain tulee miettineeksi, että kuinka paljon retosteltavaa on yhden prosentin kasvulla, kun molemmissa maissa jo pelkästään syntyvyydestä seuraava väestönkasvu on kutakuinkin tuplat tuohon jehovantodistajien "kehitykseen"?
Eihän tuo negatiivisviritteinen kasvu tietenkään kokonaan selity luopioiden aktiivisuudella, mutta eiköhän tuollakin toiminnalla oma osuutensa asiaan ole. Jehovantodistajien kasvun hiipuminen viime vuosikymmenien aikana kun kulkee likipitäen käsi kädessä tiedonkulun helpottumisen kanssa.
Joten kommenttina Lähimmäisen vertaukseen:
Mikäli K.Räikkönen olisi todella yhtä 'tehokas' porskuttamaan eteenpäin kuin vt-seura, juhlittaisiin maailmanmestaruutta tänä vuonna Iso-Britanniassa.
Kasvua ja kehitystä.. ?
28
726
Vastaukset
- siis.
Joka tapauksessa kehitys on kääntynyt positiiviseksi ja on ilmeisesti todettava, että tiedonvälitys on jotenkin puutunut viime aikoina?
Tai ehkä emme kuulu enää tiedonvälityksen malli maihin:-D
Prosentti on prosentti ja kun ottaa kuolleisuuden huomioon, oikeastaan kaksi.
Varjokonventin viime osallistuja määrä lienee laskettavissa miinus kymmeninä prosentteina? On varmasti vaikea motivoida ihmisiä kokontumaan, jos he nimenomaan kokontumisia haukkuvat.- Ohdake
>>Prosentti on prosentti ja kun ottaa kuolleisuuden huomioon, oikeastaan kaksi.>>
Tarkoitat siis, että jt-lahkon parissa kuolleisuus on valtaväestöä suurempaa?
Jos väestönkasvu suomessa (kuolleisuus huomioiden) on noin pari prosenttia ja jt-seuran kasvu on prosentin verran ...
Kasvu on kuitenkin mielestäsi tuplasti enemmän, koska kuolleisuus vaikuttaa kasvuprosenttiin pienentäen sitä puolella ...
... joten tästä voidaan siis päätellä, että jt-lahkossa kuolleisuus on huomattavasti maan keskiarvoa suurempaa.
Se joka on hyvä matikassa, voinee kertoa tarkemmin mitä anonyyminimimerkki "kun" viestillään tahtoo meille osoittaa. Ohdake kirjoitti:
>>Prosentti on prosentti ja kun ottaa kuolleisuuden huomioon, oikeastaan kaksi.>>
Tarkoitat siis, että jt-lahkon parissa kuolleisuus on valtaväestöä suurempaa?
Jos väestönkasvu suomessa (kuolleisuus huomioiden) on noin pari prosenttia ja jt-seuran kasvu on prosentin verran ...
Kasvu on kuitenkin mielestäsi tuplasti enemmän, koska kuolleisuus vaikuttaa kasvuprosenttiin pienentäen sitä puolella ...
... joten tästä voidaan siis päätellä, että jt-lahkossa kuolleisuus on huomattavasti maan keskiarvoa suurempaa.
Se joka on hyvä matikassa, voinee kertoa tarkemmin mitä anonyyminimimerkki "kun" viestillään tahtoo meille osoittaa.>>Tarkoitat siis, että jt-lahkon parissa kuolleisuus on valtaväestöä suurempaa?
Anonyymimme on sen verran pihalla, että ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
>>joten tästä voidaan siis päätellä, että jt-lahkossa kuolleisuus on huomattavasti maan keskiarvoa suurempaa.
Niin paitsi voideltujen keskuudessa.>>Joka tapauksessa kehitys on kääntynyt positiiviseksi ja on ilmeisesti todettava, että tiedonvälitys on jotenkin puutunut viime aikoina?
Kumpaankin toteamukseen selkeä ei. Väestönkasvu jehovantodistajien keskuudessa tuskin poikkeaa erityisesti muun Suomen vastaavasta. Siihen nähden 1% on aikuisten oikeasti todella heikko suoritus. Ottaen huomioon myös tehottomuus ennätyksiä tehtailevan käännytystyön.
>>Prosentti on prosentti ja kun ottaa kuolleisuuden huomioon, oikeastaan kaksi.
Dodii! Ja neljässä kossupullossa on alkoholia 156%.
>>Varjokonventin viime osallistuja määrä lienee laskettavissa miinus kymmeninä prosentteina?
Taitaa olla päinvastoin. Varjokonventin osallistujamäärä ei ole niin oleellinen kuin esimerkiksi veljesseuran rekisteröityneiden, joka lähenee kahta sataa koko ajan.
>>On varmasti vaikea motivoida ihmisiä kokontumaan, jos he nimenomaan kokontumisia haukkuvat.
Öh, kuinka niin? Kaverin logiikka heittää hiukkasen härän pyllyä.- prosentti
>>>Joka tapauksessa kehitys on kääntynyt positiiviseksi ja on ilmeisesti todettava, että tiedonvälitys on jotenkin puutunut viime aikoina?
- Markku_Meilo
prosentti kirjoitti:
>>>Joka tapauksessa kehitys on kääntynyt positiiviseksi ja on ilmeisesti todettava, että tiedonvälitys on jotenkin puutunut viime aikoina?
>>(kymmenen vuoden takaisista huipuista ollaan vielä kaukana)
Toisen maailmansodan jälkeisiin yli 20 % kasvulukuihin verrattuna nykymeno osoittaa kehityksen suunnan. - kun.
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Tarkoitat siis, että jt-lahkon parissa kuolleisuus on valtaväestöä suurempaa?
Anonyymimme on sen verran pihalla, että ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
>>joten tästä voidaan siis päätellä, että jt-lahkossa kuolleisuus on huomattavasti maan keskiarvoa suurempaa.
Niin paitsi voideltujen keskuudessa.H2o:lla kovasti nähtiin vaivaa laskeskella, että syntyvyys on ollut keskimääräistä pienempää Jt:jien keskuudessa.
Onko siis todettava, että ko. asia olikin tarkoituksellista valhetta? Vai onko asia sovellettava siten miten epäedullisemmalta sen saisi näyttämään?
No tiuku, onko se syntyvyys pienempää vai peräti suurempaa? - siis.
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Joka tapauksessa kehitys on kääntynyt positiiviseksi ja on ilmeisesti todettava, että tiedonvälitys on jotenkin puutunut viime aikoina?
Kumpaankin toteamukseen selkeä ei. Väestönkasvu jehovantodistajien keskuudessa tuskin poikkeaa erityisesti muun Suomen vastaavasta. Siihen nähden 1% on aikuisten oikeasti todella heikko suoritus. Ottaen huomioon myös tehottomuus ennätyksiä tehtailevan käännytystyön.
>>Prosentti on prosentti ja kun ottaa kuolleisuuden huomioon, oikeastaan kaksi.
Dodii! Ja neljässä kossupullossa on alkoholia 156%.
>>Varjokonventin viime osallistuja määrä lienee laskettavissa miinus kymmeninä prosentteina?
Taitaa olla päinvastoin. Varjokonventin osallistujamäärä ei ole niin oleellinen kuin esimerkiksi veljesseuran rekisteröityneiden, joka lähenee kahta sataa koko ajan.
>>On varmasti vaikea motivoida ihmisiä kokontumaan, jos he nimenomaan kokontumisia haukkuvat.
Öh, kuinka niin? Kaverin logiikka heittää hiukkasen härän pyllyä.Varjokonventin määrä kertoo laiskasta osallistumishalusta. Tästä ei päästä mihinkään.
varjo porukan mielestä oli viime vuonna erityisen tärkeä indikaattori tuo miinus merkkinen luku. Nyt positiivinen tulos tuntuu olevan vieläkin huonompi merkki.
Julistettiin, että JT nuoret eivät ala Jt:jiksi ja nyt epäillään että kasvu olisikin Jt nuoria.
Todettiin, että miinusmerkkinen tulos oli kiitosta internetille. Nyt ei oikein tiedetä mitä kiittelisi, nettiä vai syntyvyyttä.
Taito se on kun kaiken saa väännettyä nurinpäin. kun. kirjoitti:
H2o:lla kovasti nähtiin vaivaa laskeskella, että syntyvyys on ollut keskimääräistä pienempää Jt:jien keskuudessa.
Onko siis todettava, että ko. asia olikin tarkoituksellista valhetta? Vai onko asia sovellettava siten miten epäedullisemmalta sen saisi näyttämään?
No tiuku, onko se syntyvyys pienempää vai peräti suurempaa?>>H2o:lla kovasti nähtiin vaivaa laskeskella, että syntyvyys on ollut keskimääräistä pienempää Jt:jien keskuudessa.
Varmasti on ollutkin. Lapsien hankkimista kun kehoitettiin vakavasti miettimään 70-80 luvulla. Nykyään tilanne on toinen ja jälkikasvua jo suodaan jehovantodistajillekin. Ja miksipä ei suotaisi, helpommalla sitä kautta uusia todistajia syntyy kuin tehottoman käännytystyön kautta.
Sinä et taaskaan halua ymmärtää asioita niinkuin ne ovat, vaan vääntelet niitä itse paheksumallasi tavalla näyttämään epäilyttäviltä.
>>Onko siis todettava, että ko. asia olikin tarkoituksellista valhetta? Vai onko asia sovellettava siten miten epäedullisemmalta sen saisi näyttämään?
Syntyvyys on varmasti ollut pienempää silloin kun lapsien hankkimista toppuuteltiin. Mitään tilastoja minulla ei ole esittää, eikä niitä tässä kohtaa tarvitakaan.
>>No tiuku, onko se syntyvyys pienempää vai peräti suurempaa?
Kuten olen todennut; nykyään varmasti samaa tasoa muunkin Suomen kanssa.siis. kirjoitti:
Varjokonventin määrä kertoo laiskasta osallistumishalusta. Tästä ei päästä mihinkään.
varjo porukan mielestä oli viime vuonna erityisen tärkeä indikaattori tuo miinus merkkinen luku. Nyt positiivinen tulos tuntuu olevan vieläkin huonompi merkki.
Julistettiin, että JT nuoret eivät ala Jt:jiksi ja nyt epäillään että kasvu olisikin Jt nuoria.
Todettiin, että miinusmerkkinen tulos oli kiitosta internetille. Nyt ei oikein tiedetä mitä kiittelisi, nettiä vai syntyvyyttä.
Taito se on kun kaiken saa väännettyä nurinpäin.>>Varjokonventin määrä kertoo laiskasta osallistumishalusta. Tästä ei päästä mihinkään.
Viime vuonna osallistuneita kerrottiin olleen kolmisenkymmentä kaiken kaikkiaan. Ei se nyt ainakaan miinusvoittoiselta kuullosta.
>>varjo porukan mielestä oli viime vuonna erityisen tärkeä indikaattori tuo miinus merkkinen luku. Nyt positiivinen tulos tuntuu olevan vieläkin huonompi merkki.
Syntyvyysprosentin alittaminen kehitysluvuissa tarkoittaa käytännössä negatiivista tulosta. Ilmiötä ei hyvällä katsota yritysmaailmassakaan. Markkinoiden keskimääräisen kehityksen alittaminen on usein merkki heikosta suorituksesta.
Aina kun käyrä osoittaa lattiaa kohti, on selvää, että ennenpitkää se osoittaa sinne miinusmerkin kera. Asialle pyritään yleensä tekemään jotain. Vt-seuran lääke on esimerkiksi tiukentaa suhtautumista entisiin todistajiin. Se voi tosin vielä kiihdyttää negatiivisvoittoista kehitystä.
>>Julistettiin, että JT nuoret eivät ala Jt:jiksi ja nyt epäillään että kasvu olisikin Jt nuoria.
Olet täysin oikeassa. Nuoristahan tuo uusi polvi pääosin koostuu, mutta myös kato käy nuorison kautta. Se on se kuuluisa fifty-sixty -juttu. Sinulla tuskin on ymmärrystä niin pitkälle, jotta käsittäisit jehovantodistaja nuoria olevan sen verran, että siitä riittää sekä uudeksi polveksi sekä lähtijöiksi.
>>Todettiin, että miinusmerkkinen tulos oli kiitosta internetille. Nyt ei oikein tiedetä mitä kiittelisi, nettiä vai syntyvyyttä.
Niin siis sinä et tiedä, kun et halua ymmärtää.
>>Taito se on kun kaiken saa väännettyä nurinpäin.
Yritys on ainakin kova - meinaan sinulla ja vt-seuralla.- sanoi....
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>H2o:lla kovasti nähtiin vaivaa laskeskella, että syntyvyys on ollut keskimääräistä pienempää Jt:jien keskuudessa.
Varmasti on ollutkin. Lapsien hankkimista kun kehoitettiin vakavasti miettimään 70-80 luvulla. Nykyään tilanne on toinen ja jälkikasvua jo suodaan jehovantodistajillekin. Ja miksipä ei suotaisi, helpommalla sitä kautta uusia todistajia syntyy kuin tehottoman käännytystyön kautta.
Sinä et taaskaan halua ymmärtää asioita niinkuin ne ovat, vaan vääntelet niitä itse paheksumallasi tavalla näyttämään epäilyttäviltä.
>>Onko siis todettava, että ko. asia olikin tarkoituksellista valhetta? Vai onko asia sovellettava siten miten epäedullisemmalta sen saisi näyttämään?
Syntyvyys on varmasti ollut pienempää silloin kun lapsien hankkimista toppuuteltiin. Mitään tilastoja minulla ei ole esittää, eikä niitä tässä kohtaa tarvitakaan.
>>No tiuku, onko se syntyvyys pienempää vai peräti suurempaa?
Kuten olen todennut; nykyään varmasti samaa tasoa muunkin Suomen kanssa.>>>eikä niitä tässä kohtaa tarvitakaan.
- taas..
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Varjokonventin määrä kertoo laiskasta osallistumishalusta. Tästä ei päästä mihinkään.
Viime vuonna osallistuneita kerrottiin olleen kolmisenkymmentä kaiken kaikkiaan. Ei se nyt ainakaan miinusvoittoiselta kuullosta.
>>varjo porukan mielestä oli viime vuonna erityisen tärkeä indikaattori tuo miinus merkkinen luku. Nyt positiivinen tulos tuntuu olevan vieläkin huonompi merkki.
Syntyvyysprosentin alittaminen kehitysluvuissa tarkoittaa käytännössä negatiivista tulosta. Ilmiötä ei hyvällä katsota yritysmaailmassakaan. Markkinoiden keskimääräisen kehityksen alittaminen on usein merkki heikosta suorituksesta.
Aina kun käyrä osoittaa lattiaa kohti, on selvää, että ennenpitkää se osoittaa sinne miinusmerkin kera. Asialle pyritään yleensä tekemään jotain. Vt-seuran lääke on esimerkiksi tiukentaa suhtautumista entisiin todistajiin. Se voi tosin vielä kiihdyttää negatiivisvoittoista kehitystä.
>>Julistettiin, että JT nuoret eivät ala Jt:jiksi ja nyt epäillään että kasvu olisikin Jt nuoria.
Olet täysin oikeassa. Nuoristahan tuo uusi polvi pääosin koostuu, mutta myös kato käy nuorison kautta. Se on se kuuluisa fifty-sixty -juttu. Sinulla tuskin on ymmärrystä niin pitkälle, jotta käsittäisit jehovantodistaja nuoria olevan sen verran, että siitä riittää sekä uudeksi polveksi sekä lähtijöiksi.
>>Todettiin, että miinusmerkkinen tulos oli kiitosta internetille. Nyt ei oikein tiedetä mitä kiittelisi, nettiä vai syntyvyyttä.
Niin siis sinä et tiedä, kun et halua ymmärtää.
>>Taito se on kun kaiken saa väännettyä nurinpäin.
Yritys on ainakin kova - meinaan sinulla ja vt-seuralla.>>>kolmisenkymmentä kaiken kaikkiaan>Aina kun käyrä osoittaa lattiaa kohti, on selvää, että ennenpitkää se osoittaa sinne miinusmerkin kera.
sanoi.... kirjoitti:
>>>eikä niitä tässä kohtaa tarvitakaan.
>>Kun kitenkin kasteella useimmin käydään alle 20. esittämäsi seikka vaikuttaa väistämättä vielä asiaan, oli tilanne NYT sitten mikä tahansa.
Ei vaikuta ei. Kasteella käydään nuorten taholta taatusti keskimäärin nuorempana kuin "alle parikymppisenä". Kaveri yrittää värittää asian mieleisekseen. Keskimäärin kasteelle mennään 12-16 vuotiaina nuorten taholta, ja silloin ei 70-luvun, eikä 80-luvun alun syntyvyyden säänöstelypuheet enää asiaan vaikuta millään tavalla.
>>Mutta kirpein seikka taitaa jäädä sivuasiaksi. Kasvu on kasvua, tuli se sitten mistä suunasta tahansa. Tätähän seikkaa sinäki tässä pyrit painaman unholaan.
Niinhän se on juu. Mutta mikäli se on alle yleisen syntyvyyden, ei se ainakaan juhlan paikka ole, vaan peiliin katsomisen paikka. Luuletko todella, että tuohon kehitykseen ollaan tyytyväisiä Brooklynissa tai Tikkurilassa?taas.. kirjoitti:
>>>kolmisenkymmentä kaiken kaikkiaan>Aina kun käyrä osoittaa lattiaa kohti, on selvää, että ennenpitkää se osoittaa sinne miinusmerkin kera.
>>Minusta se kuulosti vähemmältä kuin toissa vuonna.
No hehheh. Takerrut taas epäolelliseen kun ei muuta ole tarjolla.
>>Jaa, minä ajattelin että lisäys on kasvua ja eteenpäin menoa. Sinulle vain sytyvyys on kasvua, vaikka sitten meinaatkin, että vain osa syntyy Jt riveihin.
Ei, vaan syntyvyys peilaa kasvun minimitavoitetta, ottaen huomioon, että käännytykseenkin käytetään aikaa tolkuttomasti. Mikäli kasvulusuissa ei päästä edes syntyvyyden tasolle, on jotain pahasti pielessä.
>>Miten muuten meinaat sen vaikuttavan asiaan, että seurakunnissa on naisia suhtellisesti enemmän ja aika moni sinkkuja. Katsotaampa miten selittelet tämänkin asian tukemaan syntyvyyttä.
Seurakunnissa ei taatusti ole sen enempää sinkkuja kuin maailmassakaan. Päinvastoin seurakunnissa pyritään lähes keinolla millä hyvänsä avioitumaan, toisin kuin täällä maailmassa sinkkuna olo on trendikästä tai jopa tavoiteltavaa jossain määrin.- piisaa.
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Kun kitenkin kasteella useimmin käydään alle 20. esittämäsi seikka vaikuttaa väistämättä vielä asiaan, oli tilanne NYT sitten mikä tahansa.
Ei vaikuta ei. Kasteella käydään nuorten taholta taatusti keskimäärin nuorempana kuin "alle parikymppisenä". Kaveri yrittää värittää asian mieleisekseen. Keskimäärin kasteelle mennään 12-16 vuotiaina nuorten taholta, ja silloin ei 70-luvun, eikä 80-luvun alun syntyvyyden säänöstelypuheet enää asiaan vaikuta millään tavalla.
>>Mutta kirpein seikka taitaa jäädä sivuasiaksi. Kasvu on kasvua, tuli se sitten mistä suunasta tahansa. Tätähän seikkaa sinäki tässä pyrit painaman unholaan.
Niinhän se on juu. Mutta mikäli se on alle yleisen syntyvyyden, ei se ainakaan juhlan paikka ole, vaan peiliin katsomisen paikka. Luuletko todella, että tuohon kehitykseen ollaan tyytyväisiä Brooklynissa tai Tikkurilassa?>>>>eikä 80-luvun alun >Luuletko todella, että tuohon kehitykseen ollaan tyytyväisiä Brooklynissa tai Tikkurilassa?
- selittelyltä
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Minusta se kuulosti vähemmältä kuin toissa vuonna.
No hehheh. Takerrut taas epäolelliseen kun ei muuta ole tarjolla.
>>Jaa, minä ajattelin että lisäys on kasvua ja eteenpäin menoa. Sinulle vain sytyvyys on kasvua, vaikka sitten meinaatkin, että vain osa syntyy Jt riveihin.
Ei, vaan syntyvyys peilaa kasvun minimitavoitetta, ottaen huomioon, että käännytykseenkin käytetään aikaa tolkuttomasti. Mikäli kasvulusuissa ei päästä edes syntyvyyden tasolle, on jotain pahasti pielessä.
>>Miten muuten meinaat sen vaikuttavan asiaan, että seurakunnissa on naisia suhtellisesti enemmän ja aika moni sinkkuja. Katsotaampa miten selittelet tämänkin asian tukemaan syntyvyyttä.
Seurakunnissa ei taatusti ole sen enempää sinkkuja kuin maailmassakaan. Päinvastoin seurakunnissa pyritään lähes keinolla millä hyvänsä avioitumaan, toisin kuin täällä maailmassa sinkkuna olo on trendikästä tai jopa tavoiteltavaa jossain määrin.>>> Mikäli kasvulusuissa ei päästä edes syntyvyyden tasolle, on jotain pahasti pielessä>Seurakunnissa ei taatusti ole sen enempää sinkkuja kuin maailmassakaan.
selittelyltä kirjoitti:
>>> Mikäli kasvulusuissa ei päästä edes syntyvyyden tasolle, on jotain pahasti pielessä>Seurakunnissa ei taatusti ole sen enempää sinkkuja kuin maailmassakaan.
>>13 Menkää sisään ahtaasta portista...
Niin, sieltähän niitä raamatusta voi repiä jakeita tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kasvua hehkutetaan ja katoa pidetään merkkinä AOT:sta. Se onko tuollaisessa rehellisyyttä tai selkärankaa tippaakaan, onkin sitten jo toinen tarina.
>>Jaa, sitten h2o:lla puhuttiin skeidaa kun väitettiin, että erinomaisen suuri osa Jt:istä olisi naisia. Taas on siis väännelty asoita.
Sitä kun silmät kiinni kirjoittelee, niin kirjoittelee mitä sattuu ja on pian pussissa. Mitä pussiin kuuluu?
Katsos täällä maailmassa sinkkuja on myös miehiä. Koita nyt hieman avata niitä muurautuneita silmiäsi. Vai meneekö haluttomuuden piikkiin (menee)?
>>Sitten eri seikka on se, että ei jt keskuudessa ollaan sinkkuja,mutta usein miten yh. taustaisia. Katsotaampa miten tästä selittely sujuu..
On sitä kuules yh sinkkuja seurakunnissakin. Sen lisäksi käyttämäsi sana usein on vääristelevä. Oleelliseen keskittyminen todella tuottaa sinulle suuria vaikeuksia.piisaa. kirjoitti:
>>>>eikä 80-luvun alun >Luuletko todella, että tuohon kehitykseen ollaan tyytyväisiä Brooklynissa tai Tikkurilassa?
>>Oho, sinulle tuli tarve siityä 80 alkuun, eikö loppu puoli palvele tarkoitustasi? Onko tarve muuttaa H2o ajatusta siten, että nyt saisi 90 luvun syntyvyyden kohdalleen.
Jos sinä haluat keskustella H2o:n keskusteluista, tiedät kyllä missä sitä voi harrastaa ja mistä löydät ihmiset alkuperäisten keskusteluiden takaa.
90-luvulla ei enää kirjallisuudessa tai puheissa kehoitettu samalla painolla rajoittamaan kuin 70- & 80-luvulla.
>>Positiivinen asia on aina iloinen uutinen. Riippuu tietysti kuulijasta. Sinulle tntuu olevan hapanta piimää.
Realistille ja haaveissa eläville luvut totta tosiaan näyttäytyvät eri tavalla.- entä siellä?
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>13 Menkää sisään ahtaasta portista...
Niin, sieltähän niitä raamatusta voi repiä jakeita tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kasvua hehkutetaan ja katoa pidetään merkkinä AOT:sta. Se onko tuollaisessa rehellisyyttä tai selkärankaa tippaakaan, onkin sitten jo toinen tarina.
>>Jaa, sitten h2o:lla puhuttiin skeidaa kun väitettiin, että erinomaisen suuri osa Jt:istä olisi naisia. Taas on siis väännelty asoita.
Sitä kun silmät kiinni kirjoittelee, niin kirjoittelee mitä sattuu ja on pian pussissa. Mitä pussiin kuuluu?
Katsos täällä maailmassa sinkkuja on myös miehiä. Koita nyt hieman avata niitä muurautuneita silmiäsi. Vai meneekö haluttomuuden piikkiin (menee)?
>>Sitten eri seikka on se, että ei jt keskuudessa ollaan sinkkuja,mutta usein miten yh. taustaisia. Katsotaampa miten tästä selittely sujuu..
On sitä kuules yh sinkkuja seurakunnissakin. Sen lisäksi käyttämäsi sana usein on vääristelevä. Oleelliseen keskittyminen todella tuottaa sinulle suuria vaikeuksia.>>>Katsos täällä maailmassa sinkkuja on myös miehiä.>Sitä kun silmät kiinni kirjoittelee, niin kirjoittelee mitä sattuu ja on pian pussissa.
- ????????
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Oho, sinulle tuli tarve siityä 80 alkuun, eikö loppu puoli palvele tarkoitustasi? Onko tarve muuttaa H2o ajatusta siten, että nyt saisi 90 luvun syntyvyyden kohdalleen.
Jos sinä haluat keskustella H2o:n keskusteluista, tiedät kyllä missä sitä voi harrastaa ja mistä löydät ihmiset alkuperäisten keskusteluiden takaa.
90-luvulla ei enää kirjallisuudessa tai puheissa kehoitettu samalla painolla rajoittamaan kuin 70- & 80-luvulla.
>>Positiivinen asia on aina iloinen uutinen. Riippuu tietysti kuulijasta. Sinulle tntuu olevan hapanta piimää.
Realistille ja haaveissa eläville luvut totta tosiaan näyttäytyvät eri tavalla.Muistaakseni kuitenkin -86 oli puhetta. Silä ei sitten tainnut olla sen pitempää vaikutusta. Kuitenkin H2o:lla väitettiin että olisi ollut pitempikin vaikutus. No, tulihan tuokin h2O potaska sinun suullasi kumottua.
- siis...
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Oho, sinulle tuli tarve siityä 80 alkuun, eikö loppu puoli palvele tarkoitustasi? Onko tarve muuttaa H2o ajatusta siten, että nyt saisi 90 luvun syntyvyyden kohdalleen.
Jos sinä haluat keskustella H2o:n keskusteluista, tiedät kyllä missä sitä voi harrastaa ja mistä löydät ihmiset alkuperäisten keskusteluiden takaa.
90-luvulla ei enää kirjallisuudessa tai puheissa kehoitettu samalla painolla rajoittamaan kuin 70- & 80-luvulla.
>>Positiivinen asia on aina iloinen uutinen. Riippuu tietysti kuulijasta. Sinulle tntuu olevan hapanta piimää.
Realistille ja haaveissa eläville luvut totta tosiaan näyttäytyvät eri tavalla.että ainakin kahdella vuosikymmenellä ikäjakauma muuttui ja silti o:n kanssa naureskelette kun tarjoan hieman maan tasoa korkeampia kuoleisuuslukuja. Onko linjassasi jokin kätketty logiikka?
entä siellä? kirjoitti:
>>>Katsos täällä maailmassa sinkkuja on myös miehiä.>Sitä kun silmät kiinni kirjoittelee, niin kirjoittelee mitä sattuu ja on pian pussissa.
>>Miten se Jt seurakunnan nais sinkkuihin liittyy?
Siten että sinkkuja tuskin on maailmassa sen ihmeemmin kuin seurakunnissakaan.
>>Jos naisia on vaikkapa 67 %, se tarkoitaa sitä että syntyvyys ei voi olla maan keskitasoa.
Nimenomaan jos. Ei meillä Suomessa ainakaan päästä noin päättömiin sukupolijakaumiin. Ehkä jossain muualla päästään, mutta sillä ei ole tämän aiheen kanssa mitään tekemistä.
>>Meillä seurakunassa on kaksi alle 15 vuotiasta lasta. Kokoa seurakunalla noin 70, onko keskitason syntyvyys?
Meillä taas seurakunnan koko on n. sata ja alle mopoikäisiä varmasti vähintään sen parikymmentä.
>>Huomaan, että läpi viestien paistaa tietty henkilöön käyvä vähättely(jos kykenet... yms).
Halusi ymmärtää on niin heikkoa, että tähdentäminen on paikallaan. Harva taho nimittäin retostelee kasvulla, joka on keskimääräisen alapuolella - oli kasvu mitä tahansa. Tuon ymmärtämisessä sinulla kieltämättä on suuria vaikeuksia.
>>Lasken sen alitajuiseksi kiihtymyseksi, kun pitää väkisin ajaa omaa asiaa läpi vasten tosiasioita.
Laske miksi lasket. Minä taas lasken keskimääräistä pienemmän kehityksen hehkuttamisen kaukonäköisyyden puutteeksi.
>>Oliko tuo vastaus siihen kun tiedustelin vääristeltiinkö H2o:lla Jt:jien sukupuolijakaumaa ja sinkkujen esiintymistä?
Voit keskittää kysymyksesi H20:kirjoittelusta tästä lähtien jollekin toiselle. En omaa kyseisen palstan historiantuntemusta riittävästi. Jos on pakko jostain kysellä, niin voit kysellä minulta vaikka veljesseuran kirjoittelusta, siitä minulla on hieman vahvempi käsitys.siis... kirjoitti:
että ainakin kahdella vuosikymmenellä ikäjakauma muuttui ja silti o:n kanssa naureskelette kun tarjoan hieman maan tasoa korkeampia kuoleisuuslukuja. Onko linjassasi jokin kätketty logiikka?
>>että ainakin kahdella vuosikymmenellä ikäjakauma muuttui ja silti o:n kanssa naureskelette kun tarjoan hieman maan tasoa korkeampia kuoleisuuslukuja. Onko linjassasi jokin kätketty logiikka?
Asialla tuskin on kokonaisuuden kannalta merkitystä niin, että siitä on erikseen jopa mainittava. Epäolennaisuudet ovat selvästi erikoisalaasi.- :::::::::::::
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>että ainakin kahdella vuosikymmenellä ikäjakauma muuttui ja silti o:n kanssa naureskelette kun tarjoan hieman maan tasoa korkeampia kuoleisuuslukuja. Onko linjassasi jokin kätketty logiikka?
Asialla tuskin on kokonaisuuden kannalta merkitystä niin, että siitä on erikseen jopa mainittava. Epäolennaisuudet ovat selvästi erikoisalaasi.>>>Asialla tuskin on kokonaisuuden kannalta merkitystä>>>
Miksi minusta tuntuu siltä, että käytänössä milään nyt ei olisi kokonaisuuden kanssa tekemistä?
Sovitaanko nyt vain yksinkertaisuudessaan sitten niin, että Jt:t on suomessa saavuttaneet positiivisen tuloksen? - että..
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Miten se Jt seurakunnan nais sinkkuihin liittyy?
Siten että sinkkuja tuskin on maailmassa sen ihmeemmin kuin seurakunnissakaan.
>>Jos naisia on vaikkapa 67 %, se tarkoitaa sitä että syntyvyys ei voi olla maan keskitasoa.
Nimenomaan jos. Ei meillä Suomessa ainakaan päästä noin päättömiin sukupolijakaumiin. Ehkä jossain muualla päästään, mutta sillä ei ole tämän aiheen kanssa mitään tekemistä.
>>Meillä seurakunassa on kaksi alle 15 vuotiasta lasta. Kokoa seurakunalla noin 70, onko keskitason syntyvyys?
Meillä taas seurakunnan koko on n. sata ja alle mopoikäisiä varmasti vähintään sen parikymmentä.
>>Huomaan, että läpi viestien paistaa tietty henkilöön käyvä vähättely(jos kykenet... yms).
Halusi ymmärtää on niin heikkoa, että tähdentäminen on paikallaan. Harva taho nimittäin retostelee kasvulla, joka on keskimääräisen alapuolella - oli kasvu mitä tahansa. Tuon ymmärtämisessä sinulla kieltämättä on suuria vaikeuksia.
>>Lasken sen alitajuiseksi kiihtymyseksi, kun pitää väkisin ajaa omaa asiaa läpi vasten tosiasioita.
Laske miksi lasket. Minä taas lasken keskimääräistä pienemmän kehityksen hehkuttamisen kaukonäköisyyden puutteeksi.
>>Oliko tuo vastaus siihen kun tiedustelin vääristeltiinkö H2o:lla Jt:jien sukupuolijakaumaa ja sinkkujen esiintymistä?
Voit keskittää kysymyksesi H20:kirjoittelusta tästä lähtien jollekin toiselle. En omaa kyseisen palstan historiantuntemusta riittävästi. Jos on pakko jostain kysellä, niin voit kysellä minulta vaikka veljesseuran kirjoittelusta, siitä minulla on hieman vahvempi käsitys.Ex:ien palstala ilmeisesti jutellaan puuta heinää. Olen kyllä huomannut että siellä ei kritiikkiä uskalleta antaa kuin nimeksi. Nyt sitten irtisanoudutaan lähes kaikesta.
Syntyvyydestä, sinkuista, naisvaltaisuudsta. Kaikesta oli kirjoiteltu omaan pussiin sopivasti. Mitä sinne pussiin kuuluu? että.. kirjoitti:
Ex:ien palstala ilmeisesti jutellaan puuta heinää. Olen kyllä huomannut että siellä ei kritiikkiä uskalleta antaa kuin nimeksi. Nyt sitten irtisanoudutaan lähes kaikesta.
Syntyvyydestä, sinkuista, naisvaltaisuudsta. Kaikesta oli kirjoiteltu omaan pussiin sopivasti. Mitä sinne pussiin kuuluu?>>Olen kyllä huomannut että siellä ei kritiikkiä uskalleta antaa kuin nimeksi. Nyt sitten irtisanoudutaan lähes kaikesta.
Sinä voit tulla veljesseuran sivuille antamaan kritiikkiä ihan vapaasti. On vain niin, että sinä et sitä uskalla tehdä.
Eivät entiset todistajat ole sidoksissa mihinkään entisten todistajien ryhmään, eikä heidän mielipiteensä tarvitse olla samasta puusta veistettyjä. Sinä tiedät sen, mutta vääristelet asiaa tarkoitushakuisesti.
Miksi minun tulisi olla samaa mieltä tai allekirjoittaa lukematta kaikki mitä h2o:lla on joskus kirjoitettu? Jehovantodistajanhan täytyy hyväksyä kaikki mitä vt-seura milloinkin päättää ulos suoltaa, mutta mikä saa sinut vaatimaan samaa entisiltä todistajilta muita exiä kohtaan?
>>Syntyvyydestä, sinkuista, naisvaltaisuudsta. Kaikesta oli kirjoiteltu omaan pussiin sopivasti. Mitä sinne pussiin kuuluu?
Sinä se sitten jaksat kuvitella olevasi oikeassa, asioissa, jotka ovat kaatuneet päällesi jo monet kerrat. Oikeassa olemisen pakko onkin hyvin oleellista jehovantodistajuudessa. Siksi sinunkin on vaikea lopettaa räpiköimistä, vaikka se vie sinut vain entistä syvemmälle suohon.::::::::::::: kirjoitti:
>>>Asialla tuskin on kokonaisuuden kannalta merkitystä>>>
Miksi minusta tuntuu siltä, että käytänössä milään nyt ei olisi kokonaisuuden kanssa tekemistä?
Sovitaanko nyt vain yksinkertaisuudessaan sitten niin, että Jt:t on suomessa saavuttaneet positiivisen tuloksen?>>Sovitaanko nyt vain yksinkertaisuudessaan sitten niin, että Jt:t on suomessa saavuttaneet positiivisen tuloksen?
Asia vilpitön. Vaikka se tosin riippuu kovin siitä mikä on otannan ajankohta. Lukumäärä heittelee pitkin vuotta sinne sun tänne.
Elokuu 2007, 19076
Heinäkuu 2007, 18965
Kesäkuu 2007, 18960
Toukokuu 2007, ?????
Huhtikuu 2007, 19136
Maaliskuu 2007, 19164
Helmikuu 2007, 18950
Tammikuu 2007, 19042
Joulukuu 2006, 19050
Marraskuu 2006, 19082
Lokakuu 2006, 19058
Syyskuu 2006, 18973
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=569&start=15- vanhaa valoa.
että.. kirjoitti:
Ex:ien palstala ilmeisesti jutellaan puuta heinää. Olen kyllä huomannut että siellä ei kritiikkiä uskalleta antaa kuin nimeksi. Nyt sitten irtisanoudutaan lähes kaikesta.
Syntyvyydestä, sinkuista, naisvaltaisuudsta. Kaikesta oli kirjoiteltu omaan pussiin sopivasti. Mitä sinne pussiin kuuluu?Onko tuttua?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565680Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o222477Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2691832- 1141727
- 941556
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos261502Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121311Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa381286Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391281Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3471271