Hurghadan huijareista

Ramses69

Hurghada on huijareiden paratiisi. Tästä eivät tietenkään matkatoimistot huutele, joten
ole siis valppaana mitä raha-asioihin tulee.
Maalaisjärkeä siis roppakaupalla mukaan.

Tässä muutamia neuvoja miten vältyt näiltä toinen toistaan kusipäisemmiltä huijareilta.

- Vaihda rahaa ainoastaan pankeissa tai hotellilla, josta saat kuitin. Laske että maksavat kurssin mukaan ja tarkista että saat oikean summan. Paikallisten rahanvaihtopistellä on kyllä kurssitaulukot seinillä, mutta yrittävät huijata parhaansa mukaan - tuli huomattua.

Älä osta loman alkupäivinä basaareista mitään vaan tarkkaile hintoja. Ole tarkkana että esim. ostamasi papyrys on aitoa eikä banaaninlehteä.
Sakkalassa on ruoka -ja tavarakauppa joissa näkyy hintalaput - hyvä vertailla aluksi.

Älä ole missään tekemisissä katukauppiaden kanssa. He ovat pahimpia huijareita ja erityisesti nuoret ovat taitavia. Älä anna almuja ruinaaville kersoille - ovat varmasti taitavia näpisteliöitä.

Tarkasta aina minkä rahan annat. YLEISIN HUIJAUS TAPAHTUU RAHAN VAIHTAESSA OMISTAJAA. Esim. maksat 50 punnan setelillä ja toinen osapuoli kääntää rahan silmänräpäyksessä kädessään 50 piasteriksi ja väittää että annoit vain 50 piasteria. Näytä sormella aina kauppaa tehdessäsi (tai taksissa) setelistä että siinä lukee pounds. Sama koskee 10 punnan seteleitä joita arabit vaihtavat 1 punna seteliksi kädessään (samanvärisiä seteleitä).

Jos saat jostain piastereita jätä ne suosiolla hotellin siivojan tipiksi jolloin ennaltaehkäiset helposti vastaavia tilanteita.

- Sovi taksin hinta etukäteen tai mene mittarilla. Uudesta Hurghadasta Sakkalaan maksimissaan 10 puntaa auto. Pahimmillaan pyytävät 30 puntaa. Maksa mielellään tasarahalla ja käytä ainoastaan oranssisinisiä takseja.

11

3766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • varmastikkin

      Kiitos kun kirjoitit asiallisesti ja suoraan!
      Kysyisin vielä muistatko mitä ostit jos ostit paikanpäällä apteekista vatsatautiin?
      Olen kerran nuorimmaiseni kanssa reissatessani saanut kaatavan vatsataudin ja tipassa oltiin muutama vuorokausi.Ennalta ehkäsy olisi varmasti nyt tarpeen. Olitko missä hotellissa ja minkä matkatoimiston listoilla? Kommenteja KIITOS.
      Olen ensiviikolla menossa Hurghadaan.

    • turiset,

      juuri noin se menee. Taksi huijasi vaikka olikin mittaritaksi olevinaan. Rahanvaihto hienossa hotellissa olevassa pankissa; ukko yritti ottaa 2 kertaa itselleen 20 puntaa. Ei iso raha mutta periaate !!!! Eli tarkkana saa olla koko ajan.
      ja kun rahoja on monia erilaisia samalle arvolle.
      Mutta kun tämän tietää etukäteen niin eiköhän se siitä ! Kairossa paljon kerjääviä lapsia jos sinne suuntaat, ihan " ammattimaisia " ...

    • Steffo

      Olen käynyt Hurgadassa kuudesti ja juuri tuo huijaaminen on yksi ärsyttävimmistä kokemuksista. Ne jätkät on vuosi vuodelta tullu röyhkeämmiksi, sovittu hintakaan ei enää päde. Pari esimerkkiä: menin parturiin ja sovin tukanleikkuun hinnaksi 30 puntaa. Kaveri leikkasi tukan ja otti vähän langalla karvoja pois naamasta, mikä yleensä aina kuuluu hintaan.
      Sitten tuli pomo paikalle ja sanoi että tukan leikkuu maksaa 100 puntaa koska lankaa oli käytetty. Vaihtorahaa heillä ei ollut ja jouduin maksamaan jotain 80 puntaa.
      Toisen kerran hyppäsin unenpöpperössa autoon jonka luulin olevan tavallinen yhden punnan minibussi. Kysyin vielä varmuuden vuoksi kahdesti onko hinta 1 punta. Sadan metrin ajon jälkeen tyypit informoivat minua että kysymyksessä oli "special taxi" ja matka Sekallasta Downtowniin maksaa 100 puntaa ! Kieltäydyn maksamasta ja lopulta sovimme hinnaksi 20 puntaa.
      Olen kuullut että turistipoliisilla pelottelu saattaisi helpottaa näitä hintaneuvotteluja.

      • :::::;;;;;;;;

        Turistihintoja nuokin vielä, että maksaa 80 puntaa parturista tai 20 puntaa minibussista. Käypä hinta parturista olisi 10 - 20 puntaa ja minibussista 1-2 puntaa.

        Pyramideillekin maksaa turisteilta paljon, kun paikalliset menee noin 1 punnalla. Samoin esim. Citadel on 40 puntaa ja itse paikallisten mukana maksoin 1 punnan. Nuo turistipaikat nyt on kyllä virallisia huijauspaikkoja tietysti eli rikkailta turisteilta rahat pois.

        Saahan sitä aina yrittää, mutta itse en maksa edes taksikyydistä 20 puntaa enemmän ja sillä hintaa saa mennä jo pitkän matkaa. se, että osaa vähän kieltä ja tuntee paikalliset tavat/hinnat välttyy monelta huijaukselta.


      • Steffo
        :::::;;;;;;;; kirjoitti:

        Turistihintoja nuokin vielä, että maksaa 80 puntaa parturista tai 20 puntaa minibussista. Käypä hinta parturista olisi 10 - 20 puntaa ja minibussista 1-2 puntaa.

        Pyramideillekin maksaa turisteilta paljon, kun paikalliset menee noin 1 punnalla. Samoin esim. Citadel on 40 puntaa ja itse paikallisten mukana maksoin 1 punnan. Nuo turistipaikat nyt on kyllä virallisia huijauspaikkoja tietysti eli rikkailta turisteilta rahat pois.

        Saahan sitä aina yrittää, mutta itse en maksa edes taksikyydistä 20 puntaa enemmän ja sillä hintaa saa mennä jo pitkän matkaa. se, että osaa vähän kieltä ja tuntee paikalliset tavat/hinnat välttyy monelta huijaukselta.

        Kyllä minullakin tässä vaiheessa on nuo "oikeat" hinnat tiedossa. Turistina olen kuitenkin valmis maksamaan turistihinnat, mutten tolkuttomia ryöstöhintoja. Lähden taas sukellusporukan kanssa sinne joulukuussa. Tuntuu ettei paljo viitsi hotellista liikkua kun tuo huijaus on niin törkeätä.


      • Olet oikeassa, monet säikähtävät perinpohjin kun mainitaan turistipoliisi eli tämä on näppärä vinkki jos mikään muu ei auta.

        Ensimmäistä kertaa matkustavien turistien on tietysti vaikea tietää käypiä hintoja, mutta tepsii myös se, että maksaa sovitun/asiallisen hinnan ja kävelee pois (esim. taksissa).

        Muistakaa, että valuutta on myös aina Egyptin punta vaikka joskus väittävät että tarkoittivat Englannin puntaa.


    • hoaxi

      Tulin hurghadasta 2 päivää sitten, ja täytyy todeta että en ole muualla egyptissä törmännyt yhtä tyrkkyihin ja agressiivisiin kauppiaisiin kuin hurghadassa (vertailuna esim. Luxor ja Assuan).
      Maksoimme taksista El Daharista Sakkalaan (n. 4km matka) aina 15puntaa. Törkein pyyntö oli 50 puntaa, ja aina sovin hinnan ennen autoon istumista, sanoin että "Sakkala, McDonalds, 15 pounds, ok?" ja kyllä ne aina koitti 20 puntaa pyytää mutta kun sanoin että "I will pay 15 pounds, take it or leave it, I will take next taxi" niin aina suostuivat. Vielä muutama koitti autossa että 20 pounds mutta sanoin tiukasti että eikun 15 puntaa. Vaihtorahaa takseilla on huonosti, joten kannattaa vaihtaa taksiraha jo valmiiksi, rahanvaihtopisteet ei veloita siitä jos vaihdat isoja seteleitä pienemmiksi tms. niin voit varata valmiiksi jo 2x 15 puntaa taksimatkoihin.
      Smileys on yksi kiinteän hinnan kauppa Sakkalassa, käykää siellä katsomassa vaatteiden, huivien ja pyyhkeiden hintoja.
      Tässä joitain hintoja (hinnat egyptin puntina):
      Huppari 80
      T-paita 25
      T-paita XXXL tai isompi 45
      huivi 20
      iso/paksu huivi 25
      pyyhkeet 20-30
      Myös useita turistirihkamaliikkeitä kiinteillä hinnoilla löytyy, ja miettikää mitä olisitte ko. tuotteesta valmiita maksamaan suomessa, ja sitten huomioitte sen että verotus yms. on egyptissä edullisempaa ja tuotteet yleisestiottaen halvempia.
      Snorkkeliputki maski 5euroa
      Räpylät (jossa kumiosa keskellä = kalliimpi), snorkkeliputki maski = 15euroa
      puolen litran vesipullo 1 punta
      6l vesi'pullo' (pytty) 6 puntaa.
      Löysimme hyvät vaihtokurssit mm. Triton empire hotellin pankista sekä lähellä olevasta exchange pisteestä, kurssit huonoimmillaan viikon aikana 7.7puntaa = 1euro, paras 7.9079puntaa = 1 euro.
      Jos vaihdat suuria määriä, voivat maksaa paremmin.
      Apteekkeja on PALJON (lue: 100m välein), ja niissä hinnat vaihtelevat paljon. Antinal (puhdistaa vatsalaukun pöpöistä) ripulilääke 5puntaa, Ciprofar (tehokkaampi, puhdistaa pöpöt ja lopettaa oksentelun/ripulin) 20 puntaa. Toisessa apteekissa oli tuplahinnat, joten kannattaa olla myös apteekeissa tarkkana.
      Suurin virhe on valita tuote ja mennä maksamaan, silloin tulee aivan poskettomat hinnat. Otimme 8 postikorttia ja pyysimme niille merkit, hintaa olisi ollut 120 puntaa (kortit 5 puntaa kappale ja merkit 10 puntaa kappale). Totesimme että emme maksa. Toisaalta kortit olivat siistimpiä kuin monessa muussa paikassa, tarjosimme 50 puntaa ja myyjä sillä myi ne meille. Postimerkeissä oli 150pt merkintä, myyjä väitti että se on vain numero ettei sillä ole mitään tekemistä hinnan kanssa, mutta vahvasti epäilen että se oli merkin oikea hinta, 150 piasteria eli 1.5puntaa (n. 20 senttiä), ja kortit maksoivat muualla 1 puntaa/kpl. Oikea hinta ko. satsista olisi ollut siis 20 puntaa, mutta emme jaksaneet tapella tuntia että saadaan hinta kohdalleen, joten maksoimme 50 puntaa.

      • menossa hurgadaan

        Kysyisin kävitkö mennessä taxfreessä ja mitä maksaa länsimainen alkoholi ja tupakka esim kunainen LM ja minkälainen myymälä kentällä lähinnä hinnat mistä kannattaa ostaa kiitos tiedoista etukäteen


      • Juups123
        menossa hurgadaan kirjoitti:

        Kysyisin kävitkö mennessä taxfreessä ja mitä maksaa länsimainen alkoholi ja tupakka esim kunainen LM ja minkälainen myymälä kentällä lähinnä hinnat mistä kannattaa ostaa kiitos tiedoista etukäteen

        Punainen LM maksoi kaupassa jossa oli hintalaput 55 egyptin puntaa. Älä missään nimessä osta kadulta vaikka kuinka halvalla myisivät.


      • matkustaja
        Juups123 kirjoitti:

        Punainen LM maksoi kaupassa jossa oli hintalaput 55 egyptin puntaa. Älä missään nimessä osta kadulta vaikka kuinka halvalla myisivät.

        Toissa iltana saavuttiin Hurghadasta vatsataudin kera kotiin. Tupakka (L&M) maksaa liikkeissä 4,5 - 7 puntaa aski... Turistialueella lähemmäksi tuon 7 puntaa ja Sakkalassa ja El Daharissa 4,5 - 5,5 puntaa.

        Kuulin kadulla jonkun katukauppiaan sanovan jollekkin turistille kartongin hinnaksi 10 euroa ja mielestäni he puhuivat siis yhden kartongin hinnasta eli hinta oli lähes tuplaten se, mitä tupakka maksaa supermarketeissa (= valikoima suomalaisen kioskin tasoa).

        Tax Freestä sai kartongin tupakkaa 3 eurolla, mutta merkkiä en muista. Mieheni osti tällaisen ja poltteli viikon tyytyväisenä ko. tupakkaa. Itse ostin supermarketeista tuota hivenen kalliimpaa, mutta edelleen TODELLA edullista tupakkaa.


      • matkustaja

        Oikein arvelit... postimerkit maksavat 1,5 puntaa... meiltä veloittivat kaupassa 2 puntaa, mutta maksoimme mielellämme... Pitäähän kauppiaan saada oma osuus välistä ja 0,5 puntaa per merkki ei ole paljoa siitä ettei tarvitse lähteä postiin asti merkkejä hakemaan :-)

        Itse ostimme kortteja 5 kpl 1 punnalla eli yhteensä 20 korttia ostin ja maksoin 4 puntaa. Ei tarvinnut hinnasta jankata, kun hinta oli ihan näkyvästi esillä. Huomasin paikanpäällä, että korttien hinnoissa oli huomattavia eroja ja laadussakin jonkin verran... Nämä kortit oli ihan siistejä ja olin hintaan enemmän kuin tyytyväinen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      120
      3257
    2. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      12
      2096
    3. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      37
      1905
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      406
      1816
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      21
      1671
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1477
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      120
      1341
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      10
      1231
    9. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      14
      1216
    10. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      435
      1088
    Aihe