Kiitos äiti, kiitos isä!

elämästä kiitollinen

Kiitos äiti siitä, että vaikka elämäsi oli raskasta ja vaikeaa, kun minä sain alkuni, niin et päättänyt minun elämääni, vaan annoit myöskin minulle mahdollisuuden omaan elämääni! En syntynyt kultalusikka suussa ja minun myöhempään elämäänikin on mahtunut monenlaista, todella vaikeitakin asioita, mutta hetkeäkään en vaihtaisi tai antaisi pois! Mikä ei tapa, se vahvistaa, sen olen oppinut, ja koen elämäni vaikeat asiat lopulta hyvinä.

Kiitos myöskin isä, siitä, että kannustit äitiä pitämään minut, vaikka en suunniteltu ollutkaan, ja vaikka tulin huonoon elämäntilanteeseen! Muistan, kun sanoit usein minulle ollessani lapsi, tilanteessa jossa en voinut saada jotakin tarvitsemaani/haluamaani, että hakisit vaikka kuun taivaalta minulle, jos vain voisit. En minä sitä kuuta tarvinnut, enkä kokenut jääväni mistään paitsi, vaikka kaikkea en saanutkaan. Suurin lahja, jonka koskaan saatoin saada, on elämä, jonka minulle annoitte, vaikka siinä tilanteessa joidenkin mielestä olisi ollut "hyvät" perusteet abortille...

Kiitos äiti ja isä! Rakastan teitä ja olen teille kiitollinen elämästäni, sellaisena kuin se on ollut ja on!

20

859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja isä

      kun piditte minut väkisin, annoitte pois ja teitte elämästäni helvetin, otitte takaisin ja annoitte tuta joka ikinen päivä millainen riesa olen ja miten olisin joutanut kuolla pois pilaamasta elämäänne.
      kiitos kun telkesitte minut vaatekaappiin, piditte ilman ruokaa, löitte ja pieksitte, kiitos kun jätitte yksin oman onnen nojaan ja nauroitte yrityksilleni tulla ihmiseksi.
      kiitos kun vammauduin fyysisesti ja henkisesti loppuiäkseni enkä koskaan voi elää normaalia elämää, tehdä töitä, saada perhettä.
      Jos olisitte rakastaneet minua,olisitte tehneet abortin.

      • senkun

        aina vaan paranee!!

      • provo?
        senkun kirjoitti:

        aina vaan paranee!!

        anteeksi vain, mutta täysin tosissani kirjoitin ja omasta elämästäni.
        Herää ruususen unesta, tässä maassa elää vastaavissa oloissa tuhansia lapsia tälläkin hetkellä, alkoholistien, narkkarien, väkivaltaisten, hyväksikäyttäjien lapsia.
        Meitä sitten aikuisena tekohengitetään sinunkin verovaroillasi mielenterveyspuolella.
        Todellakin olisin suonut äidilleni älliä sen verran, että olisi tehnyt abortin. Kas minä kun uskon siihen, että minä, olisi saattanut syntyä sitten jonnekin ihan muualle ja TOIVOTTUNA.
        Sairasta on väkisin vääntää vahinkolapsia tähän maailmaan kärsimään, enemmän ne siitä kärsivät kuin armokuolemasta ennen kuin on ikinä mitään ehtinyt tajuamaankaan.

      • provo? kirjoitti:

        Itsekkyyttä (ja typeryyttä?) on sekin jos ei anna ei-haluttua lasta parempiin oloihin.

        Useimmat abortintehneistäkin on jotain muuta kun moniongelmaisia juopponarkkareita, joista ois tullu ihan kelvollisia vanhempia.

      • Tristar
        aavausva kirjoitti:

        että vastentahtoisesti kannettu 9kk kestävä koko fysiikkaan, hormoneihin ja psyykeen vaikuttava RASKAUS tulee siinä kaupantekijäisinä, ei vain se että oma biologinen jälkeläinen annettaisiin pois. Hmmh...

        ***

      • Merkka
        provo? kirjoitti:

        anteeksi vain, mutta täysin tosissani kirjoitin ja omasta elämästäni.
        Herää ruususen unesta, tässä maassa elää vastaavissa oloissa tuhansia lapsia tälläkin hetkellä, alkoholistien, narkkarien, väkivaltaisten, hyväksikäyttäjien lapsia.
        Meitä sitten aikuisena tekohengitetään sinunkin verovaroillasi mielenterveyspuolella.
        Todellakin olisin suonut äidilleni älliä sen verran, että olisi tehnyt abortin. Kas minä kun uskon siihen, että minä, olisi saattanut syntyä sitten jonnekin ihan muualle ja TOIVOTTUNA.
        Sairasta on väkisin vääntää vahinkolapsia tähän maailmaan kärsimään, enemmän ne siitä kärsivät kuin armokuolemasta ennen kuin on ikinä mitään ehtinyt tajuamaankaan.

        Ei kait nyt kaikki voi olla sellaiset kun sun vanhemmat?
        Suurimmakseen osakseen naiset ja tytöt kyllä pystyvät rakastamaan lapsia ja huolehtivät heistä.
        Toki on niitä huonoja äitejä, mutta ei sentään kaikki.

      • kohtalotoveri
        provo? kirjoitti:

        anteeksi vain, mutta täysin tosissani kirjoitin ja omasta elämästäni.
        Herää ruususen unesta, tässä maassa elää vastaavissa oloissa tuhansia lapsia tälläkin hetkellä, alkoholistien, narkkarien, väkivaltaisten, hyväksikäyttäjien lapsia.
        Meitä sitten aikuisena tekohengitetään sinunkin verovaroillasi mielenterveyspuolella.
        Todellakin olisin suonut äidilleni älliä sen verran, että olisi tehnyt abortin. Kas minä kun uskon siihen, että minä, olisi saattanut syntyä sitten jonnekin ihan muualle ja TOIVOTTUNA.
        Sairasta on väkisin vääntää vahinkolapsia tähän maailmaan kärsimään, enemmän ne siitä kärsivät kuin armokuolemasta ennen kuin on ikinä mitään ehtinyt tajuamaankaan.

        Eikä tarvitse olla edes alkoholisti tai narkkari. Meillä ei oltu uskonnollisia, ei käytetty alkoholia saunakaljaa enempää tms., oltu sairaita ja silti samanlaisen lapsuuden koin. Kultaisella 80-luvulla keskiluokkaisessa perheessä. Ensimmäinen "itsemurhayritys" 13-vuotiaana. Palkkioksi litsarit ja tukkapöllyt. Monet kerrat sain kuulla, kuinka epätoivottu kakara olin ja olisin mielummin asunut vaikka metsässä.

        Nyttemmin menee kuitenkin ihan hyvin. Mitä vähemmän vanhempien kanssa tekemisissä, sen paremmin. Toivottavasti sinullakin joskus.

      • sinua...
        Tristar kirjoitti:

        että vastentahtoisesti kannettu 9kk kestävä koko fysiikkaan, hormoneihin ja psyykeen vaikuttava RASKAUS tulee siinä kaupantekijäisinä, ei vain se että oma biologinen jälkeläinen annettaisiin pois. Hmmh...

        ***

        että abortin kaupantekijäisinä tulee myöskin monenlaista; mm. syyllisyyttä, mielenterveysongelmia, itsemurhia, lapsettomuutta, erilaisia komplikaatioita...

        Raskauden seurauksista palautuu loppujenlopuksi melko pian!

      • Tristar kirjoitti:

        niinkun tossa joku muu jo toteskin, abortilla on omat seurauksensa.

        Kaikkein radikaaleimmin lopputulos eroaa lapsen kannalta, se on joko elossa tai kuollut.

      • Tristar
        sinua... kirjoitti:

        Abortin kaupantekijäisinä tulee jälkiseuraamuksia siinä tapauksessa että a)toimenpiteessä itsessään meni jotain vikaa, mikä on hyvin harvinaista mutta sitä tapahtuu kyllä, tai b)päätös abortista ei ollut loppuun saakka harkittu vaan paniikkiratkaisu jota ei olisi koskaan pitänyt tehdä.

        Raskauden seurauksista parantuu pian? Kuule, raskauden seurauksena on lapsi. Sen olemassaolo ei parannu, ei myöskään muistikuva siitä. Myöskään raskauden tuomat muutokset kehossa ja mielessä eivät parannu, vaan synnyttänyt on aina äiti, synnyttänyt nainen, vaikka mitä sanoisit. Se ei katoa mihinkään, ei edes ajan kanssa.

        ***

      • Tristar
        aavausva kirjoitti:

        niinkun tossa joku muu jo toteskin, abortilla on omat seurauksensa.

        Kaikkein radikaaleimmin lopputulos eroaa lapsen kannalta, se on joko elossa tai kuollut.

        Lapsen kannalta katsottuna, ero on valtava. Kuitenkin, jos koko lapsen kehittyminen estetään, se ero on vain tilannetta ulkopuolelta katsovien mielessä, lasta itseään ei ole.

        ***

      • Tristar kirjoitti:

        Lapsen kannalta katsottuna, ero on valtava. Kuitenkin, jos koko lapsen kehittyminen estetään, se ero on vain tilannetta ulkopuolelta katsovien mielessä, lasta itseään ei ole.

        ***

        Tottakai joku ON vaikkei tilanteesta itse ymmärtäisi. Jotainhan siinä abortoidaan.

      • Tristar kirjoitti:

        Abortin kaupantekijäisinä tulee jälkiseuraamuksia siinä tapauksessa että a)toimenpiteessä itsessään meni jotain vikaa, mikä on hyvin harvinaista mutta sitä tapahtuu kyllä, tai b)päätös abortista ei ollut loppuun saakka harkittu vaan paniikkiratkaisu jota ei olisi koskaan pitänyt tehdä.

        Raskauden seurauksista parantuu pian? Kuule, raskauden seurauksena on lapsi. Sen olemassaolo ei parannu, ei myöskään muistikuva siitä. Myöskään raskauden tuomat muutokset kehossa ja mielessä eivät parannu, vaan synnyttänyt on aina äiti, synnyttänyt nainen, vaikka mitä sanoisit. Se ei katoa mihinkään, ei edes ajan kanssa.

        ***

        Adoptioon antamisen tunteet ym. voi olla ajan myötä muuttuva, asioita on mahdollista käsitellä myöhemmin vaikka yhdessä (aikuisen) lapsen kanssa.
        Abortti on lopullista ja tyhjyyttä. Mitään ei voi muuttaa enää koskaan.

    • 1977

      Kiitos isä ja äiti, että sain syntyä se kultalusikka suussa, jota ilman monet ikävä kyllä jäävät. Tiedän, että vaikka teillä olisi ollut vain se lusikka, niin olisitte tehneet mitä tahansa hankkiaksenne sen kauhan, jos olisin kauhalla jotain tarvinnut.

      Kauhalla olisin kuitenkin tarvinnut viisautta, jotta ymmärtäisin elämää paremmin. Miksi ihmiset ovat tälläisiä? Miksi maailma on julma paikka? Miksi toisilla on oikeuksia, miksi toisilla ei? Miksi ennenkaikkea ihmisille ei ole itsestään selvää, että ne oikeudet jotka on itsellä, on oltava myös muilla, niin ihmisillä kuin eläimillä?

      Kaikkea ette voineet antaa, vaikka kaikkenne annoitte...

      • Why?

        >>Miksi ennenkaikkea ihmisille ei ole itsestään selvää, että ne oikeudet jotka on itsellä, on oltava myös muilla, niin ihmisillä kuin eläimillä?

      • 1977
        Why? kirjoitti:

        >>Miksi ennenkaikkea ihmisille ei ole itsestään selvää, että ne oikeudet jotka on itsellä, on oltava myös muilla, niin ihmisillä kuin eläimillä?

        Tuolla lauseella itse taas ennenkaikkea kauhistelen ihmisten halua riistää muuta tiedostavaa elämää.

      • 1977 kirjoitti:

        eläinten tappamisessa sitten mitään pahaa ole. Eipä ne ehdi mitään tiedostaan -saati ymmärtään kuolemaansa- kun oikeella tavoin lopetetaan.
        Samalla periaatteella tosin myöskään nukkuvan ihmisen tai riittävän pienen lapsen tappaminen ei oo niin kauhistuttavaa..!?

        Miksi eihän eläinten tappamisessa sitten mitään pahaa ole? Siis jotenkinko viestisi liittyi minun vastaukseeni, kun noin; tämän perusteellahan ei sitten ole mitään pahaa...

        Missä vaiheessa kerroin, että pahaa on tiedostavan elämän riistämisessä itse lopetustapahtuma? Olisiko jollakin vaikeuksia ymmärtää kirjoitettua, vai olinko kirjoittanut jotenkin väärin?

        Jos olin kirjoitanut jotenkin väärin, niin tarkoitus oli sanoa: Pahaa on tiedostavan elämän riistäminen, eli hyväksi käyttö omia ylempiä tarpeita varten (Maslow...). Aivan sama miten se tehtiin, lopettettiin elämä tai annettiin sen jatkua...

        Mihin muuten vetoat tuolla, ettei eläimet ehdi mitään tiedostaa? Eli eläimillä ei ole aivotoimintaa? Ne eivät poimi ympäriltään aistiärsykkeitä ja reagoi niihin? Sitähän tiedostaminen on... Eläimet eivät siis mielestäsi kykene siihen?

        nimenomaa siitä voidaanko tappamista oikeuttaa sillä ettei uhri tiedosta kuolemaansa tai elämänsä menetystä. Ei siitä onko eläimet muuten ympäristöönsä tiedostavia (tottakai!) jne.

      • 1977
        aavausva kirjoitti:

        nimenomaa siitä voidaanko tappamista oikeuttaa sillä ettei uhri tiedosta kuolemaansa tai elämänsä menetystä. Ei siitä onko eläimet muuten ympäristöönsä tiedostavia (tottakai!) jne.

        No, sitten kyse ei ollut mitenkään minun viestiini kuuluva, jossa ei puhuttu mitään elämän lopetustapahtumasta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      27
      1538
    2. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      39
      1429
    3. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1335
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      339
      1301
    5. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1245
    6. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      988
    7. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      7
      941
    8. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      929
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      7
      881
    10. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      71
      806
    Aihe