Yksinhuoltajuuden ongelmat

Pystyisit itsekkin erottelemaan muutamat asiat; todellisen y k s i n huoltojuuden, mielikuvallisen yksinhuoltajuuden mitä tarkoittanet "lähivanhemmilla" jossa meillä lukijoilla ei ole käytettävissä, kuin yksi "totuus".

Katson olevani yksinhuoltaja, jo sen takia että, virallisesti minut on "määrätty" lapseni huoltajaksi ja lapsen äiti on tähän suostunut, eli, luopunut lapsensa huoltajuudesta vapaaehtoisesti.
Tulkitsen asian niin että, jos luopuu huoltajuudesta vapaaehtoisesti, luopuu silloin lähes kaikesta huoltajuuteen liittyvästä vastuusta.
Mitä tulee yksinhuoltajana elämiseen, näin isän näkökulmasta ja henkilökohtaisesti, tässä ei ole mitään haittapuolia tai ongelmia.
Alun vaikeuksien jälkeen on elämään saatu turvalliset rutiinit jotka rytmittävät arkea ja paluu entiseen tuntuu kammottavalta.
Minun tapauksessani lapsen äiti on käytännöllisesti katsoen luopunut lapsestaan ja ei osoita mitään kiinnostusta meidän elämäämme tai lapseensa, ja parempi näin.
Tapaamisia en edes harkitse, tietyistä syistä, kuin ehkä valvonnan alla.
Täällä usein valitellaan yh:n äitien kovaa kohtaloa ja sitä kun miehet jättää lapsensa ja häipyy, kyllä sitä tapahtuu toisinkin päin, mutta, miehet eivät ehkä halua näitä asioita purkaa täällä, koska se olisi juuri sitä valittamista.
Ainakin itse olen tyytyväinen yh ja lapsikin on iloinen ja sosiaalinen ja pärjää koulussa hyvin, eikä ole ilmaissut kaipuuta menneeseen.
Olen asian hänelle selittänyt ja koittanut olla varovainen sanankäänteissäni, jotta ei tulisi väärinkäsityksiä lapsen ajatusmaailmaan.

yksinhuoltajuuden haittapuolia ovat olleet mm. se, että on joutunut yksin kohtaamaan eteen tulleet ongelmat ja olemaan aina se, joka menee ikäviin tilanteisiin selvittelemään. Haittana on myös ikuinen rahapula, kun yhden ihmisen tuloilla on joutunut mittavalla lainalla ensin maksamaan exälle osuuden asunnonhinnasta ja sitten vielä hankkimaan isolle perheelle sopivan kokoisen asunnon, varustamaan kodin asianmukaisesti ja vastaamaan kasvavien lasten kaikenlaisiin yllättäviin rahantarpeisiin... siihen kaikkeen menee monin verroin enemmän kuin isällä, joka maksaa minimielaria eikä osallistu millään tavalla mihinkään lasten menoihin ja itsellään on asuntonaan yksiö ja tietty tuntuva osuus yhteisenasunnon arvosta rahana.
Etuja onkin sitten enemmän. Lapsilla on rauhallinen kasvuympäristö, ei sekoilua, ei riehumista eikä räyhäämistä. Yöt ovat rauhallisia, ovet eivät pauku eikä kattilasta löydy keittoa johon on sekoitettu koiranruokaa. Mikään taloudellinen ahdinko ei ole liikaa kun muistelee minkälaisessa helvetissä ja fyysisessä vaarassakin perhe eli kun isä oli kotona.
Lapset kasvavat ja itselläni hyvä koulutus tuottaa kohtuullisen palkan, joka on vallan riittävä yhdelle ihmiselle. Varsinkin kun lasten lennettyä pesästä ostan pienemmän asunnon ovat tulot ja menot lopulta balanssissa. Siihen asti aion nauttia lasten kanssa olemisesta ja perheelämästä.

Ainut ongelma on ollut se, että olen ollut yh-äiti jo 20-vuotiaasta ja ihmiset LUULEVAT, että en jaksa! Ärsyttää se asenne, että "kun sinä olet tuollainen yksinhuoltaja..." Muksu on jo koulussa ja yhtään päivää ei ole tuntunut, että en jaksaisi tai kaipaisin jotakuta jakamaan jotain asioita lapsesta kanssani tms. Ehkä tässä on auttanut minun LAAJA ystäväpiiri ja läheinen ja iso perhe. Rahallisesti ei ole koskaan ollut hätää, vaikka toimeentulotuellakin opiskeluaikoinani elettiin.

Hyvät puolet on ollut se, että ei ole joutunut lapsi katselemaan riitelyä kotona (mitä se oli ennen eroa...) Ollaan tosiaan todella läheisiä ja tehdään KAIKKI jutut yhdessä. Minulla on ollut uusi mies parin vuoden ajan ja lapseni tulee hänen kanssaan loistavasti toimeen ja tekee juuri sellaisia isi-juttuja hänen kanssaan.

En vaan ole koskaan löytänyt yhtään "ongelmaa" yksinhuoltajuudessani...

Näin täällä =)

Kyllä voisi elämä huomattavasti kevyempääkin olla.
Murrosikäinen lapseni oireilee voimakkaasti eikä meinaa parannusta omin avuin asioihin tulla. Sisaruksensa voi ihan mukavasti, joskaan koulunkäynti ei kiinnosta häntäkään. Sen lisäksi että teinien kanssa ON todella raskasta JAKAA YKSIN eli täysin yksin kantaa vastuu aivan KAIKESTA, on tietenkin euron (ja lasten harrastus- ym. ym. kulujen) vuoksi talous tiukilla tällä hetkellä.

Niin, isättömyys on todella huono asia lapsille. Eromme jälkeen lasteni isä kuoli. Joten aivan yksin tässä tätä arkea vedetään eteenpäin. Toiveissa olisi se uusi kumppani, jolloin tietenkin moni asia olisi huomattavasti helpompaa.......

Huumoria kun ei unohda - ja omaa latautumisaikaa, liikuntaa, jne. - niin jotenkin jaksaa.

Arki olis helpompaa jos sen vois jakaa jonkun kanssa. Aikuisen murheita ei voi kaataa lapsen niskaan, ne on mietittävä itse. Onneks sähköposti on olemassa.. ja nämä palstat ;)

Saan kasvattaa lapseni täysin omien arvojeni ja sääntöjeni mukaan. Ei tarvi kysyä keltään lupia tai kompromisseja.

haitta puoli mielestäni on ette voi jakaa asioita,oli ne sit hyviä tai huonoja,jaettu ilo on antoisempaa ja jaettu huoli on kevyempi taakka.

Toki lapset kaipaavat niin isän roolia kuin äidinkin....

Heippa kaikille! Lähdin liikenteeseen halutessani nyt tietää muiden kokemuksia!Poikani on neljä ja olen tämän koko ajan ollut yh-äiti lapsen isä ollut kuvioissa erittäin vähän.Lapsi on kuitenkin saanut tavata isää silloin tällöin.Mitään sopimuksia ei olla koskaan tehty ja nyt lapsen isä on sitten vaatimassa tapaamisia joka toinen vkl yms.Poika kun on ollut esim koko pv isän kanssa ja tullut illalla kotiin on minulle ilmoitettu että ollaan syöty vaan karkkia ja sipsiä eli ei ole huolehdittu edes ruokailusta :( muutamat viime kerrat poika on itse ilmoittanut ettei halua lähteä sinne.....tuntuu tosi pahalta :( ja nyt meille tulossa uuden miehen kanssa vauva tämä on niin väärä hetki lapsihan saattaa ajatella et nyt kun äiti saa vauvan hän ei enään ole tärkeä:( millaisiin sopimuksiin te olette suostuneet???

koska lapsen etu ei toteudu ollessasi yksinhuoltaja ja
estäessäsi lapsen vuoroasumisen..

Haittapuolia: yksin jääminen, jos esimerkiksi lapsen isovanhemmat eivät pysty olemaan hoitoapuna. Yksinäisyys myös siinä mielessä, että jos kaipaa toisten ihmisten seuraa, varsinkin viikonloput ovat hankalia. 2 vanhemman perheet ovat keskenään kotona viikonloppuisin, sinkut/lapsettomat menevät baariin. Ratkaisu on ystävystyä toisten yksinhuoltajien kanssa, koska heillä on aikaa tavata.

Hyviä puolia: ainoana huoltajana saan päättää itse kaikista lapsen asioista. Kun isä ei ole isyyttä tunnustanut, ei tarvitse hänen kanssaan neuvotella mistään. Olen kuullut niin paljon huonoista parisuhteista, riitaisista eroista jne. että onneksi en ole sellaiseen tilanteeseen joutunut.

En ole koskaan ymmärtänyt että joku haluaa elämää kurjuutta. Yksinhuoltajaksi alkaminen on sitä. Yksinhuoltajan elämässä ei ole mitään kehumista. Raha on tiukassa ja joutuu elämää toisten almuilla. Yleensä yksinhuoltajaksi joutuvat huonosti koulutettu ja sosiaaliset alapuolella olevat. Oli heillä lapsia tai niin heidän elämänsä perustuu valtion toimeentulotuen piiriin. Yhteishuoltajuudessa kumpikin yritää ottaa vastuun lapsistaan joka on ihan oikein.

Ei kukaan halua yksinhuoltajaksi eikä tee lapsia siinä mielessä että voisi niillä tienata tai kiusata toista huoltajaa, kyllä se perhe useimmiten rikotaan ja rikkoja nauttii siitä että ähä ähä.. olinpas parempi ihminen ja nauraa siitä että lapset itkevät ja jäävätkaipaamaan isää ja vaimo kärsii väsymyksestä ja rahan riittämisestä. Pelkkää ilkeyttä monet hajoittaa toisten kodin.

Haha. Yksinhuoltajuus on sitä, että maksaa ja hoitaa lasten asiat yksin. Moni eronnut ihminen kostaa eron kumppanilleen tällä tavalla. Eli sysäämällä lasten huollon kokonaan sille toiselle, koska ei ole itse saanut n---ssia sen toisen vanhemman kanssa. Katsokaa tilastoja siitä, miten paljon suomalaisilla erovanhemmilla on elatusmaksuja rästissä. Se kertoo niiden "vanhempien" rakkaudesta lapsiinsa. Joku hassu satanen kuussa riittäisi, mutta kun ei.