Joulu

On muistissa:) Haettiin aattona kuusi,jalkaan asetettiin ja sisään kannettiin,isän kanssa. Omasta pienestä metsästä. Käytiin saunassa ja syötiin äidin laittama jouluateria. Meillä ei suuren suurta lahjavuorta ole ikinä ollut,mutta niin mieluisia lahjoja,joista osa vieläkin tallella. Isä ja äiti olivat itse tehneet lahjoja,ei silloin ollut tätä yltiöpäistä ylitarjontaa.Tietysti jotkut lahjat oli ostettukin,kirja tai jokin muu sellainen. Kaipaan ja koitan "lahjoittaa" omille lapsilleni sitä rauhaa ja yhteenkuuluvuutta,mikä on mielestäni joulun paras anti. Se paras joulu on siellä sydämessä. Tuntuu oudolle kuunnella ihmisten juttelua: "Voi kauheeta,TAAS tulee joulu!" Siis miksi se on kauheeta?? Eikö jokainen tee sellaisen joulun,kuin itse haluaa? Ei se ole siitä tavara- tai ruokamäärästä kiinni. Rauha ja levollisuus sydämessä on se paras anti.Itselle ja kaikille kanssaihmisillle.
Toivonkin jokaiselle juuri sellaisen joulun,kuin itse haluaa! Sinullekin:)

Minäkin muistelen haikeana lapsuuden joulujani. Nyt olen valitettavasti kurkkua myöten täynnä tätä hirveää kiiltävää, meluavaa kaupallisuutta, jonka kohtaa joka puolella. Minulla on 5 minulle niin rakasta lastenlasta, 1-9 vuotiaita. Haluaisin tietenkin löytää kaikille mieluisat lahjat, mutta nykyään lapsilla on ihan kaikkea, enkä pysty muistamaan, kenellä on mitäkin ennestään. Iskee melkein paniikki, kun pitää lähteä hankkimaan lahjat heille. Vaikka minun on kehuttava, että heidän vanhempansa ovat erittäin järkeviä ihmisiä, jotka eivät todellakaan halua pilata lapsiaan suurilla lelumäärillä, niin niitä leluja tulee joka puolelta ja kerääntyy ihan valtavasti. Lisäksi lapset vertailevat lelujaan päiväkodeissa ja kouluissa, ja varsinkin yksi lapsenlapsistani, jonka äiti on opiskeleva yksinhuoltaja, kärsii siitä, ettei hänellä ole yhtä kalliita leluja kuin muilla. Tuntuu aika pahalta. Ihan erilaisen joulunhan me soisimme pienille, ei tätä hirveää kilpailua ja kaupallisuutta. Mitä mieltä olette???

koristella joulu tavaroilla. pyyhkeet, pöytäliinat jos ruutia pisaa ompelen joulutaskukalenterin vanhoista verhoista ja muista jouluisista kangasjutuista. Ovi granssinkin teen itse. enkä laita mitään jouluvaloja partsille. Lyhtyjä ja kynttilöitä. lapsuuteni joulua on vähän vaikea toteuttaa kaupungissa, maalla kun on luonnon atmosfääri. ikävä on mutta tälläisillä voi lohduttaa.

niitä jouluja kun ystäväni kanssa kiersimme monena jouluna pukkeina kylällämme. Siinä näki neljässä tunnissa koko suomalaisen joulunvieton kirjon. Kokemus oli pääsääntöisesti erittäin positiivinen.

Vietimme vanhempieni kanssa kaikki lapsuuteni joulut äitini kotona enoni ja isovanhempieni kanssa...

Eniten odotin Jekku-koiran tapaamista ja takkatulta - kuusen koristelu ja joulusauna olivat myös jännittäviä tapahtumia. Rdiostakin tuli mukavaa jouluohjelmaa, jota vatsat kylläisinä illalla pirtissä kuuntelimme...

Tykkäsin laulella jouluvirsiä yksin kamarissa - ihmettelin joskus mummon äkillistä nuhaa, kun hän nenäliinoineen keittiössä kuunteli...

Joulun tunnelma jäi ikuisesti sydämeeni ja sitä vahvisti entisestään, kun 22.12.1982 kotiuduin sairaalasta ainokaisen lapseni kanssa...

Nyt on mahdollista, että mieheni työmatkan takia olen jouluna "yksin" - hän lähti eilen, joten on tässä aikaa totutella...

Olen silti onnellisin juuri tähän aikaan vuodesta ;D

...Miksi lapsena aina sain joululahjaksi (muun ohessa) muovailuvahaa - yäk ?! ;DDD

Kaipaan sitä kun faija dokas ja mutsi mokas. Veli pasko housuun ja systeri anto kundien nussii. Joululahjoja en saanu ikinä, paitsi mitä nyt faija remmillä veteli.

Ei käyny pukki, mut poliisit sitäkin useemmin.

mutta lähestynkin asiaa toiselta kantilta. Meille
nykyihmisille annetaan kaikki tarjottimella ja
päämääränä asioiden helppous - autolla kaupan
(minkä hyvänsä...) eteen ja takaisin kotioven
eteen. Puhelin kulkee mukavasti mukana ja joulu-
laulut ovat kärsineet inflaatiosta jokavuotisen
"uuden inspiraation" ja uuden laulajan suusta.
Raha haisee joka arvoissa. Media suoltaa roinaa
lasten ohjelmista joukkoraiskaamiseen ja moottori-
sahamurhaajiin (poikkeuksena 24-25.12).

Ja mikä parasta, joulu alkaa jo lokakuussa. Ei
kiirettä, ei kiirettä (sormieleitä).

Omassa lapsuudessani puhelinsoitto oli odotettu
ja iloittu. Postikorttirivit koristelivat seiniä.
Kaukaa näkyvä isän auto tiesi jouluruokaa ja pii-
lotettuja lahjoja, vaikka uskoimme vakaasti jou-
lupukkiin. Televisio suljettiin jouluruoan ajaksi
eikä sitä edes huomannut kaivata lahjojen avaa-
misen jälkeen. Jos lahjoissa oli pattereilla toi-
miva lelu, eiku valot sammuksiin ja oli ufomaisen
jännää (tietokone häviäisi tunnelmassa).
Lukuvaloa ei halunnut käyttää, vaan nautti peh-
meämmästä joulukuusen ja pöytäkynttilöiden suo-
masta valosta. Joululaulut olivat vanhoja ja mu-
siikki kuin romanttisissa ja idealistisissa talvi-
elokuvissa. Sama laulaja kelpasi vuodesta toiseen.
Ulkona oli melkein "2 metriä" lunta.

Ja sitten, se hiljaisuus. Autoja oli vain kolmas-
osa nykyisestä ja joulurauha otettiin tosissaan.
Tähtitaivaan näki paremmin pienemmän valosaasteen
vuoksi.

Maalla serkkujen luo mentiin säkkipimeässä ja se
oli niin järisyttävän jännää. Oli vain yksi valo-
pylväs kaukana. Nykyään moderni paljastava valo-
jen helmivuo.

Nuoruus toi uusia ulottuvuuksia, mutta kännykkä ja
tietokone olivat vielä vain tekniikan messuilla.
Muistan kuinka koulun joulujuhlien ja luokkien
omien iltajuhlien päätteeksi muutama meistä lähti
Aleksille joulukadulle, lunta tuli yhtenä verhona
ja harva oli uskaltaunut 20-30 cm:n uuteen lumeen.
Ratikat olivat lopettaneet liikenteen ja näky oli
suorastaan epäuskottavan upea ja harras. Se oli
viimeinen ja kaunein joulukuva Helsingistä. Vuosi
taisi olla välillä 1974-75.

Kaipaan niitä aikoja, oikeasti.

..jälkikäteen miettien, kuinka iso työ äidillä on ollut, tehdä koko joulu alusta loppuun, isän
avustaessa lanttujen kuorinnassa :)Olosuhteet oli
melko alkeelliset silloin, ja vasta isompana oli
meistä lapsista leivonta-apua.
Aattoaamun perinteenä oli veljen kummien käynti, myöhemmin minun.
Tv:tä katseltiin päivällä, ja illalla tietenkin
saunottiin, syötiin ja jaettiin lahjat kotona.
Jännitystä riitti vielä, kun loppuillaksi mentiin naapurissa sijaitsevaan mummolaan, jonne tuli väkeä enemmän, ja saatiin myös lahjoja enemmän :)
Ajan, kun mummolan savusaunaa käytettiin, muistan just ja just, se oli varsinainen kohokohta.. ja muutamat metrit sieltä juostiin
paljain varpain lumihangessa :))
Tuota, tästä taisi nyt tulla vähän lahjakeskeinen muistelo kuitenkin... ;))

joulua - olen kai joulufani?

Lapsuuden jouluun liittyi se käsittämätön kutkuttava odotus - välillä niin tuskaisakin... ja siksi kai ovat jääneet niin lähtemättömästi mieleen, aivan kuten lapsuuden kesätkin.

Vieläkin siis odotan joulua. En sitä hömppää ja hössötystä, vaan tuoksuja, makuja ja kiireetöntä aikaa olla yhdessä. Ahhhh! Elävä tai ainakin kuusen tuoksuinen kuusi on must ja uunista tulviva kinkun ja glögin (miel. ei uunista) tuoksu aatonaattoyönä. Se on siinä :)

Jo hyvissä ajoissa leivoimme sisarustemme kanssa sekä joulukuuseen laitettavat piparit, että tortut.
Mut, kuten arvata saattoi joskus kumma kyllä niistä osa hävisi, ennen kuin jouluaatto koitti. Kai äitimme sitten leivoskeli jossain välissä niitä lisään.
Mutta kukapa ei olis joulun alla ollut piparkakku taikina varkaissa se kyllä kuulin siihen kiellettyihin monesti mietin jälkikäteen, ettei koskaan äitimme ollut vihainen siitä.
Joulu kinkku meillä sitten laitettiin uunin jo hyvissä ajoin ja kai äitimme viime lahjavalmisteluja tehdessään sitä sitten vahti ja kuorrutti yö myöhään.

Kotonani oli tapana että me lapset haimme isämme kanssa kuusen jo jouluaattona ja laitoimme sen sulamaan saunalle. Siivosimme hyvissä ajoin sillä meillä oli kielletty aattona enää siivoamasta, sillä äitini oli tarkka sintä, että joulu aattona ei saanut enää siivota. Aattoaamuna heräsimme riisipuuron tuoksuun jonka äitini oli keittänyt. Puuron jälkeen saimme koristella kuusen kun vanhempani tekivät viime valmisteluja saunan lämmitykseen ja ruokailuun liittyen.
Isovanhempani olivat jo minun ollessani jo pieni kuollet, joten perheemme jouluun kuului käynti haudoilla.
Se oli hyvin harras tilaisuus ja hiljennyimme isovanhempien haudalle. Haudalta palattuamme kävimme saunassa. Jokaiseen jouluun kuuluin että myös pukeuduimme parempiin asusteisiin.
Ruokailu tapahtui yhdessä rauhallisesti nauttien ilman kiirettä. Voi kuinka kaipaankin niitä aikoja.
Koska asuimme kylä yhteisössä jo ennen joulua meillä oli tapana muistaa naapureitamme joko viemällä heille itse paistamia pipareita tai joitakin mitä askartelimme.

Joten arvata siis saattaa, että se joulupukki löytyi myös naapurin sedän hahmosta, mutta silloin lapsena sitä emme tienneet ihmettelimme kovasti kun se tiesi kaikki metkut ja temput mitä sinä vuonna olimme tehneet. Joulupukkia en koskaan pelännyt se kun tuntui aina niin turvalliselta ja innokkaina vartuimme koska se saapuisin meille. Seurasimme innokkaina koska se olisi naapurissa ja seuraavaksi se tulisikin jo kolkuttamaan meidän ovea.

Meidän perheessä kun oli tapana muutenkin laulaa ja musisoida sitä myös teimme jouluna sekä joulupukin läsnä ollessa että sen jälkeen. Lahjojen avaamisen jälkeen monesti sitten keskityimme joko lahjaksi saamamme peliin tai muuhun.

Joulu aattona ei vieraisiin menty eikä naapuriin vaikka kuin olisi tehnyt mielemme mennä naapurin lapsille kertomaan mitä saimme se vain kuuluin meidän jouluumme.

Tämä on vain osa siitä millainen jouluni oli vielä vuoteen 1993 asti jolloin vanhempani olivat elossa ja niitä aikoja kaipaan suuresti.

Mutta vieläkin perinteet jatkuvat ja myös lapsilleni olen halunnut antaa jotain sellaista mitä itse sain kokea lapsuudessani vaikka niitä pieniä asioita joita teimme yhdessä.


Joten toivotan kaikille oikenen Rauhaisaa Joulun odotusta ja toivon, että kaiken kiireen keskellä jaksatte hymyillä ja muistaa rakkaitanne vaikka he eivät ole enää paikalla.

HalipulaN