Adventisti harjoittaa "ammattiaan"

   
Adventisti harjoittaa "ammattiaan", Raamatun vääristelyä:

Kolme_enkeliä kirjoitti:

"Laki oli olemassa ennen rikkomusta, sillä syntiä ei voi olla ennen kuin on jotain jota vastaan rikotaan."


Raamatussa puolestaan kirjoitetaan:

"Mitä varten sitten on laki? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.
Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa."
Gal. 3:19-26

1

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mutta tuo voidaan selittä, tuo että laki lisättiin
      "jälestäpäin", että rikkomus suureksi tulisi.
      Kas näin: se lisättiin v. 1844, että sunnuntainsa
      Herralle erottavat voitaisiin tuomita ja niin ellenistit voisivat piskuisessa laumassa kilpailla
      144000 paikasta.

      Laki vain tuomitsee ja toisaalta - Sanan mukaan - jopa yllyttää syntiin.
      Mutta syntihän tuli ennen mitään muuta. Sana sanoo,
      että "kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä".
      Eka ihmispari alkoi epäillä: onko Jumala TODELLA
      sanonut?!

      Jottei kukaan voisi puolustella itseään, vaan
      joutuisi nöyrtymään vastaanottamaan "käärmeen pään
      rikkipolkijan" - säädettiin aivan mahdoton laki,
      josta apt Pietarikin totesi, ettei sitä kykenisi noudattamaan.

      Kertausta, Gal 3:22

      Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.

      Adventti-iloa!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      4770
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      20
      2245
    3. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      103
      1424
    4. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      23
      1326
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      87
      1325
    6. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      127
      1101
    7. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      67
      1036
    8. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      252
      946
    9. Jos saan sinut elämääni

      niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo
      Ikävä
      75
      945
    10. Tulee ikävä

      Ja toivon että saan anteeksi ❤️
      Ikävä
      71
      932
    Aihe