Minusta todellisen ystävän puuttuminen on paha asia. Toki puolituttuja ja sellaisia tapaan päivittäin, mutta olisi kiva jutella ja purkaa sisintään jos olis joku todellinen ystävä.
Montako ystävää
teillä on
36
3094
Vastaukset
- 17wee boi
0. Ei ole ketään.
- petti
Minullakaan ei yhtään. Oli vuosi sitten pitkäaikainen hyvä ystävä. Jaettiin hyvät ja pahat asiat. Kun minulla alko menemään paremmin, ystävyys loppu kun seinään. Muilta tutuilta sain kuulla hänelle kertamiani luottamuksellisia asioita. Kyllä koski...
- Schorching Blood
7 kaveria. 2 netissä, 4 ulkomaailmassa ja 1 shakkiklubilla.
Saan aika helposti uusia kavereita. Olen henkilö josta on helppo pitää. Lisäksi minulla on monia sukulaisia ja perheenjäseniä jotka ovat minun kavereitani myös, sekä tietenkin molemmat vanhemmat asuvat kotona.
Siltä osin minulla on asiat hyvin. Muutoin taas opiskelu ja sairaus ovatkin ne suurimmat murheet. - pöh.
Yliarvostettua semmonen ystävyys.
Yksin on parempi.- yksinäisyys...
syö minut sisältä ontoksi. Jää vain tyhjä hauras kuori, helposti särkyvä ja läpikuultava.
- araksi
yksinäisyys... kirjoitti:
syö minut sisältä ontoksi. Jää vain tyhjä hauras kuori, helposti särkyvä ja läpikuultava.
En ole koskaan ollut kaveripiieihin hakeutuva, mieluusti ollut omissa oloissani. Tässä on vaan se huono puoli, että joskus olen selvästi masentunut jolloin mikään ei kiinnosta enkä saa mitään aikaiseksi. Jopa laskujen maksaminen on vaivalloista aloittaa, puhumattakaan että tekisin jotain ystävän saamiseksi. Masentavaa!
- 4+1
yksinäisyys... kirjoitti:
syö minut sisältä ontoksi. Jää vain tyhjä hauras kuori, helposti särkyvä ja läpikuultava.
Olen samaa mieltä. Sanoit sen paremmin kuin olisin itse osannut sanoa.
- Yksinäinen_Poeka
eipä ole ketään sellaista jolle voisi puhua omista tuntemuksistaan.. olisi kiva sellainen löytää jolle voisi puhua omista tuntemuksistaan, mut en ole löytänyt ketään!
- olisi ystävä
olisi se jota kaipaan. Olen keski-ikäinen kaveri, joka on tahkonnut työmaailmassa. Väliin vähän seurustelua, mutta siinä kaikki. Kapakoista en oikein ole innostunu ja tässä kerrostalorapussa ei oikein passaa mennä huutamaan, että haluun kaverin jonka kans keskustella ja muutenkin viettää aikaa vaikka jonkun harrastuksen parissa.
Kuntosalilla oon käyny ahkeraankin, mutta ei sielläkään paljon "terve" pitemmälle pääse. On jo ahdistava olo.
- lähinnä siitä,
etten ole oikein avautuvaa tyyppiä. En ole ikinä edes yrittänyt purkaa sisintäni kenellekään. Äidille on saattanut vuotaa jotain pientä, jos hän on kysynyt ja olen kokenut olevani jotenkin tilivelvollinen. Todennäköisesti kyse on uskalluksen puutteesta.
- ..........................
Pari hyvää ystävää ja kavereita kymmenisen kappaletta hyvänpäivän tuttuja 20 näin suunnilleen. Onko se sitten paljon vai vähän, riippuu mihin vertaa. Jollakin on kolmesataa kaveria, toisella ei yhtään.
- Mitens' sen ottaa?
Millähän tavalla sitä mittaisi, että Ystävä? Minulla kyllä on yli kymmenen ystävää, jos ajattelen sen mukaan, kenen kanssa tällä hetkellä pidän yhteyttä tekstareilla, puheluilla, netillä ja cafe-tapaamisilla. Mutta, minusta siitä puuttuu läheisyys jotenkin. Luulen, että kukin meistä pitää jotakin roolia ja panttaa asioita. Enää nyt vanhempana en ole kyennyt oikein 'täyteen jakamiseen' ja asiatkin ovat loppuneet. Myös on tapahtunut sellaista, että olen lakannut pitämästä jostakin ystävästäni. Sekä on tapahtunut, että minut on pikkuhiljaa jätetty. Ystävyksetkin kyllästyvät toisiinsa? Kuin aviopuolisot! Silloin pitäisi pystyä puhumaan, mutta eihän ystävän kanssa voi? Ystävyyttä pitäisi voida korjata jotenkin.
Minä olen omalla kohdallani tulkinnut tiettyä 'yksin orpona maailmassa' -tunnettani, että olen joskus varhain sillai perusvaurioitunut, etten pysty LIITTYMÄÄN. Jostakin tämmöisestä mm. Tommy Hellsten on kirjoittanut. Siis minä en osaa ensimmäistäkään kertaa sitä 'toiselle heittäytymistä', läheisyyttä puhumisineen ja mielellään halailuineen. Ehkä tästä johtuen olen ollut myös huono rakastumaan. Kun oli seurusteluyrityksiä, niin lähinnä alkoi jossakin vaiheessa pelottaa. Se sitoutuminen kai, jokin itteni hukkaaminen. Testien mukaan en luota ihmisiin ja sitähän siinä syväsä, hyvässä ystävyydessä sekä varsinkin rakkaussuhteeseen pääsyssä kysytään. Jotakin niinkuin pidättää, itsellään.(?) Siksipä kai minä olen jäänyt naimattomaksi, lapsettomaksi; yksin ikääntymisen seesteiseen ehtooseempaan puoleen. Well, en ole asiasta kauhean onneton, sillä ei tämä elämä ole masis-tyypille niin kauhean mielenkiintoinen paikka ollutkaan; lähinnä tuntuu, ettei ole väliä vaikka pääsis pois täältä (uskovana pelastukseen Isän luo). Helpotuksensa kullakin.
Masentuneisuus tästä jutustani tulee läpi. Mutta, jospa sen syytkin ovat juuri tuossa, että en pysty osaa liittyä, luottaa, rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta. Se perimmäinen tuskan syy on siellä!! - Onko teille tuttua? Minusta nämä asiat (liittyminen, rakastaminen) pitäisi oppia lapsuudessa ja sitten ne "pysyyy" ja elämä on rikkaampaa. Tosin muistetaan, että "rakasta, kärsi ja unhoita"... Pettymyksiä tulee kaikille.
Nyt vanhempana minun silmäni ovat vasta avautunut, miten kauheasti ihmissuhteissa on vain toinen toisensa hyväksi käyttöä. Olemmeko välineitä toinen toisillemme? Semmoista makua omissa ystävyyssuhteissani olen saanut, että merkitsen monille vain, että on jotakin hyötyä tuntea minut. Kuvittelen sen tulevan läpi ja minä en todellakaan usko ihmisten oikeasti pitävän minusta. Kun käännän asian toisin päin, niin, hmmm, minäkin nykyään vähemmän pidän ja jaksan muita. Äh!!!
Rakkaudellinen kiintyminen ja liittyminen (vaikka vain ystävään) on kuin polkupyörällä oppimisen ja uimisen taito. Kun sen kerran hiffaa ja löytää, niin se sujuu. Minusta tässä on syy tähän, että koen olevani kuin autiolla saarella. - Hei mutta, TEITIN kanssa olen, Terve, täällä saarella on muitakin. Ihan söpöjä tyyppejä :o)- ystävät on
täällä. Kuten tässä edellä, niin pystyn kirjoittamaan ja keskustelemaan täällä mutta kaveriporukassa jään sanattomaksi. Ehkä se johtuu juuri siitä etten pysty vastaanottamaan ja antamaan suoraan puhumalla.
- jaatkaa vähä
ystävät on kirjoitti:
täällä. Kuten tässä edellä, niin pystyn kirjoittamaan ja keskustelemaan täällä mutta kaveriporukassa jään sanattomaksi. Ehkä se johtuu juuri siitä etten pysty vastaanottamaan ja antamaan suoraan puhumalla.
Ymmärränö. Olen itse kyllä aina pyrkinyt oppimaan olla toisten kanssa. Kyllä sitä vähän voi oppia. Porukat ei myöskään käy mulle. Eikä mitkään ryhmät. Mulla aina paha, outo ja epäaito olo missä tahansa ryhmätilanteessa. Kun yritän puhua jotakin, heittää jotakin viisasta joukkoon, jotteivat 'toopeksi' luule :-( , niin en osaa tiedää mihin kohtaan on sopiva sanoa sanottavansa. Saada repliikki niinku? Minusta se on vaikea ja yleensä puhunkin toisen päälle, olen selävästikin hermostunut, enkä löytä paikkaani. Koen vain, että kumpa pääsis pois tästä.
Entäs sinäkin, kahdenkesken? Siellain olen selviytynyt hyvin ja minun noi ystävät ja tutut ovatkin ehdottomasti kahdenkeskisiä juttuja, ne eivät tunne keskenään toisiaan. Mulla on ihan ok olo istuskella yhden toisen ihmisen kanssa ja mahdollisesti keskustella, kunhan on jotakin yhteistä ja mielenkiintoista. Nuorena oli paljonkin, kun pohdittiin ja puhuttiin vaikeuksista.
- Voisitko kuvitella harjoittelevasi 'vastaanottomaan ja antamaan suoraan (nekäkkäin) puhumalla' ? Ei se niin kauheasti vaadi, kun olet 'valinnut' sopivan ihmisen, semmoisen ymmärtäväisen. Katsot, että tunnette ja että teillä on yhteistä ja sama aaltopituus. Sitten se sujuu! Vuorotellen sitten siinä: toinen puhuu ja toinen kuuntelee ja replikoi ehkä, ja päinvastoin.
Kannustan tuohon sinua, jos vain yhdenkin sopivan ihmisen löydät. Kyllä meidän kaikkien täytyisi live-yhteyksiäkin pitää, eikö! Ihan kaheliksi tulee, jollei osaa olla naamatusten ja katsoa silmiin, häh.
Tsemppiä ja äläkä antaudu sivuun jäämään. Vältä kaveriporukat ja tapaa yhtä kerrallaan; mielellään semmoista, joka taas ei tunne sun muita ystäviä. Silloin tuntuu turvalliselta ja voi luottaa. Tuo on ollut mun "salaisuuteni". Heippa.
- näkötila
0 ystävää jos muutakin tuttua. Tulevaisuudessa tuo näyttää yhtä lohdulliselta.
- töitä
Ystäviä 0. Minun ongelmani on etten halua ihmisten pitävän minua kiipijänä, että käyttäisin heitä astin lautana parempaa huomiseen. Minusta tuntuu ettei minulla ole heille mitään annettavaa. Toivoisin voivani olla vaan olemassa jollekin sellaiselle johon tunnen "sielujen" sympatiaa, jakaa ajatuksia tai olla vaan ihan hiljaa lähekkäin ilman materiaa. Tulinkohan ymmärretyksi. Yleensä menee vaan vitsailuksi jotta kuori säilyy ja kuitenkin toivoo joku huomaisi sen särön...
- ystäviä ei
töitä kirjoitti:
Ystäviä 0. Minun ongelmani on etten halua ihmisten pitävän minua kiipijänä, että käyttäisin heitä astin lautana parempaa huomiseen. Minusta tuntuu ettei minulla ole heille mitään annettavaa. Toivoisin voivani olla vaan olemassa jollekin sellaiselle johon tunnen "sielujen" sympatiaa, jakaa ajatuksia tai olla vaan ihan hiljaa lähekkäin ilman materiaa. Tulinkohan ymmärretyksi. Yleensä menee vaan vitsailuksi jotta kuori säilyy ja kuitenkin toivoo joku huomaisi sen särön...
Minusta ystävä olisi juuri sellainen, jonka kanssa jaetaan ajatukset ja ollaan tukena suruissa mutta miksei mukana myös iloissa.
Jotenkin olen aina kaivannut sellaista tunnetta, että on tärkeä toiselle. No, yksin tässä taistellaan pintaliidossa, ehkä hyvä näin. - ajatuksia...
töitä kirjoitti:
Ystäviä 0. Minun ongelmani on etten halua ihmisten pitävän minua kiipijänä, että käyttäisin heitä astin lautana parempaa huomiseen. Minusta tuntuu ettei minulla ole heille mitään annettavaa. Toivoisin voivani olla vaan olemassa jollekin sellaiselle johon tunnen "sielujen" sympatiaa, jakaa ajatuksia tai olla vaan ihan hiljaa lähekkäin ilman materiaa. Tulinkohan ymmärretyksi. Yleensä menee vaan vitsailuksi jotta kuori säilyy ja kuitenkin toivoo joku huomaisi sen särön...
tai ainakin samanlaisia. Itse en oikeastaan kaipaa miespuolisia kavereita/ystäviä muuten kuin sen vuoksi, että silloin olisi todennäköisempää löytää se ns. elämäni nainen. Mitään baari-iltoja jätkäporukassa tai ryyppyreissuja etelään en haikaile.
Kulkaahan..en tiedä huomasitteko, mutta minusta tällä sivulla on montakin ystävää..Kun niin ihanasti avaudutte toisillenne tällä sivulla.
- Nimetön
Empä usko että on kovinkaan monta. Hyvin useinhan tällekin palstalle voi kirjoittaa vaikka kuinka pitkät suruvirret mutta siinäpä se sitten onkin. Joku saattaa vastata "noin on mullakin". "mäkin ajattelen aivan samalla lailla". Sen jälkeen asia unohdetaankin...
En usko että tämä palsta on kovin hyvä paikka löytää minkäänlaisia kontakteja/ystäviä. Palsta toimii korkeintaan yleisenä keskustelufoorumina aiheelle. Eli saattaa siitä jotakin ajatuksia saada päähänsä mutta ei mitään muuta konkreettista apua.
- Sirpale
Ei ole ollut enää vuosiin. 22-vuotiaana olen henkisesti täysin lopussa. Vain tyhjä kuori joka elää ainoastaan ettei satuttaisi pois menollaan.
- jaksamiseen
tarvitaan juuri ystävää tai mieluummin ystäviä. Minusta on vaan niin, että joskus tiukassa paikassa tarvii olkapäätä, josta saa tukea.
Ennen Joulua minulla oli tiukka paikka. Ette varmaan ymmärrä miten tuntu hyvältä, kun kaveri nappasi halaukseen ja taputti hiljaa selästä. Siinä ei sen kummemmin sanoja tarvittu - läsnäolo ja kosketus riitti! - mallia
Minua on vuosia vaivannut yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunne. Jotenkin tähän malli on saatu omilta vanhemmilta. Työn oravanpyörä vie kaiken ajan ja en huomannut heilläkään olleen hyviä ystäviä toisiaan lukuunottamatta. Ajan myötä parisuhdekin vaikutti enemmän toisen moittimisena kuin tukena. Varmaan sama edessä minullakin?
- lapsena
mallia kirjoitti:
Minua on vuosia vaivannut yksinäisyys ja tarpeettomuuden tunne. Jotenkin tähän malli on saatu omilta vanhemmilta. Työn oravanpyörä vie kaiken ajan ja en huomannut heilläkään olleen hyviä ystäviä toisiaan lukuunottamatta. Ajan myötä parisuhdekin vaikutti enemmän toisen moittimisena kuin tukena. Varmaan sama edessä minullakin?
Lapsuudessa ei kavereita saanu tuoda kotia jonkiin ihmeen takia. Ei ollu edes sellasia tavaroita, joita ois voinu rikkoa puhumattakaan varastaa. No eipä niitä kavereita ole nytkään.
- boredlonelywolf
ei yhtään kaveria tuttua tai ystävää... (tietokone ja chatti.) oli joskus yksi todella hyvä ystävä vaan muutin pois ja hukkasin vielä numeronki... prkl!!!...
- pelastanu monia
Ainakin minut. Kun varsinaisesti ystäviä ei ole, niin tietokone ja nämä keskustelupalstat on mun henkireikä. Toki vielä ulkonakin uskallan ja viitsin käydä, mutta siellä tapaan puolituttuja.
Mutta en ole nykyistä olotilaani kokenut mitenkään haitallisena. Parempi täällä on lörpötellä ja jopa vähän kinastella kuin tuolla kovassa ja aina niin tehokkuutta vaativassa maailmassa.
Tänään tupakkatauotkin on vähentyneet ja viereisessä työpaikassa jopa lopetettu kokonaan. Ennen siellä höpistiin kavereiden kanssa edes jotain. Nyt duunissa vaan painetaan ja tavotellaan tulosta.
- pitäisi olla
Minulla ei tällä hetkellä ole ainuttakaan muutako yksinäisyys, ja se onkin tosi ystävä.
Olen joskus miettiny miksi ystäviä ei oikein ole. Olsiko ehkä ratkaisuna se, että olisi sellaisia puoliystäviä kuten aviopuoliso (vastuullaan rakastelu ja perheasiat), jääkiekkoystävä (vastuullaan harrastukset), duuniystävä (vastuullaan tuotantotalous), klubiystävä (vastuullaan älyllinen keskustelu)...jne.- boredlonelywolf
se yksinäisyys on hyvä ystävä se ei tunnu hylkäävän vaikka haluaisi :D. vaan pahin on se läheisyyden ja rakastamisen halu vaan ei ketään jolle sitä antaa...
kokemusta on parisuhteesta 3v yhden naisen kanssa
ja olihan se ihanaa niin kauan kun saatiin muksu, sittenhän siinä kävikin niin että se muksu otettiin huostaan sen takia kun kihlattu käytti kamaa ja viinaa selän takana...PRKL!!!!.... nyt en nää mitään syytä enää jatkaa tätä pirun elämää. kuolis pois nii sais rauhan. - ystävien saaminen
boredlonelywolf kirjoitti:
se yksinäisyys on hyvä ystävä se ei tunnu hylkäävän vaikka haluaisi :D. vaan pahin on se läheisyyden ja rakastamisen halu vaan ei ketään jolle sitä antaa...
kokemusta on parisuhteesta 3v yhden naisen kanssa
ja olihan se ihanaa niin kauan kun saatiin muksu, sittenhän siinä kävikin niin että se muksu otettiin huostaan sen takia kun kihlattu käytti kamaa ja viinaa selän takana...PRKL!!!!.... nyt en nää mitään syytä enää jatkaa tätä pirun elämää. kuolis pois nii sais rauhan.Aviopuoliso tai kumppanin tulisi luonnostaan olla ystävä. Näin ei minullakaan ollut, kuin korkeintaan hetken. Olisihan voinut olla hyvä alku muidenkin ystävien saamiseen. Vaimo oli niin mustasukkainen, että jos oli joku kylässä ja mentiin isännät ulos tupakalle, niin 5 min päästä tultiin komentamaan sisälle. Niin kuin olisin muutenkin erakkona saanut kilpailevan ystävyyssuhteen.
- Fenring
0, ystäviä ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. Puolituttuja jonkin verran.
- m23.
Koulukavereita ja tuttuja on ollut ja on muutama tosin ei kovin läheisiä, mutta ei ystävää ole koskaan ollut eikä ehkä tule olemaankaan, varsinkaan kun olen menettänyt luottamukseni muihin ihmisiin ihan kokonaan.
- Mania/Immu
Ei tarvi olla kuin yksi hyvä ja luotettava ystävä.Onko sinulla sellainen ystävä?
- vikana
Kaipaisin ystävää, jonka kanssa voisi jakaa niin arjen surut ja ilot. On jotenkin kummallista, kun omista syvistä tunteista ei voi puhua kenellekään.
Mielen ja tuntemusten purkamiseen ei löydy muuta kuin nämä keskustelupalstat, mutta sielu huutaa oikeaa ihmisen läheisyyttä.
Jotenkin päässä soi Jani Wickholmin laulun sanat:
"Silloin kun sielu piirtää silmiin yksinäisyyden,
en pysty sitä katseestani peittämään,
ja hetkeksi mun taivaaltani valo häviää,
mut onneks alumiini tähdet vielä jää." - kiinni
vikana kirjoitti:
Kaipaisin ystävää, jonka kanssa voisi jakaa niin arjen surut ja ilot. On jotenkin kummallista, kun omista syvistä tunteista ei voi puhua kenellekään.
Mielen ja tuntemusten purkamiseen ei löydy muuta kuin nämä keskustelupalstat, mutta sielu huutaa oikeaa ihmisen läheisyyttä.
Jotenkin päässä soi Jani Wickholmin laulun sanat:
"Silloin kun sielu piirtää silmiin yksinäisyyden,
en pysty sitä katseestani peittämään,
ja hetkeksi mun taivaaltani valo häviää,
mut onneks alumiini tähdet vielä jää."Ystävien saannin esteenä minulla on tunne, että olen vain muita varten. Itse en voi lohduttautua tai avautua kenellekään.
- lukea
kiinni kirjoitti:
Ystävien saannin esteenä minulla on tunne, että olen vain muita varten. Itse en voi lohduttautua tai avautua kenellekään.
näitä tekstejä, kun monen tekstin takaa löytyy vasta elämän alussa oleva nuori ihminen. Itse olen jo 45 ja tunnustan että monen kirjoituksen, mitä tuossa edellä olen lukenut, voisin itse allekirjoittaa. Olen monta kertaa ajatellut että onnellinen se jolla on vaikkapa vain yksi todellinen ystävä. Itse olen saanut vasta nyt ystävän, jota uskallan kutsua mielessäni ystäväksi. Siis ei sitä todellakaan voi tietää mitä on edessä. Ja ystävän voi saada jopa näin myöhäänki, kun suurin osa elämästä on jo eletty. Olen aina ollut ns. kiltti tyttö, enkä ole bilettänyt nuoruudessani. En ole koskaan ollut kotibileissäkään. Joskus se vähän harmittaakin, kun muistot tuolta nuoruusajalta ovat vähän mollivoittoisia.
- syystä
lukea kirjoitti:
näitä tekstejä, kun monen tekstin takaa löytyy vasta elämän alussa oleva nuori ihminen. Itse olen jo 45 ja tunnustan että monen kirjoituksen, mitä tuossa edellä olen lukenut, voisin itse allekirjoittaa. Olen monta kertaa ajatellut että onnellinen se jolla on vaikkapa vain yksi todellinen ystävä. Itse olen saanut vasta nyt ystävän, jota uskallan kutsua mielessäni ystäväksi. Siis ei sitä todellakaan voi tietää mitä on edessä. Ja ystävän voi saada jopa näin myöhäänki, kun suurin osa elämästä on jo eletty. Olen aina ollut ns. kiltti tyttö, enkä ole bilettänyt nuoruudessani. En ole koskaan ollut kotibileissäkään. Joskus se vähän harmittaakin, kun muistot tuolta nuoruusajalta ovat vähän mollivoittoisia.
Itse olen vajaat 50 ukon rohjake. Onkohan niin, että nuorien yksinäisyys johtuu arkuudesta kontakteihin. Itse ainakin olin opiskeluaikoina omissa oloissani - kavereita oli kyllä, mutta ei ystäväksi saakka.
Vanhemman ikäpolven yksinäisyyden syynä saattaa olla "huonot kokemukset". Muutaman hyväksikäytön / pettymisen jälkeen vetäydytään kodin seinien sisäpuolelle. Kaveripiiri hoituu usein työyhteisön kautta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih537145Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j7113294Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.1381568Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.2371367Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens841341- 841335
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä631217- 891210
Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä2321155- 811114