Vartiotorniseuran taloudellinen tilanne on meiltä kaikilta enemmän tai vähemmän hakusessa, jos ajatellaan noin niin kuin kylmiä faktoja ja numeroita. Syykin on selvä, vt-seura ei anna taloudestaan mitään tietoa, ei edes jäsenilleen. Yksittäiset seurakunnat tietävät oman tilanteensa (luonnollisesti), mutta siihen se sitten jääkin. Palstalla osattiin asiasta valistaa meitä tietämättömiä näin:
”Kaikki matsku on ilmaista, kirjallisuus , lehdet ,videot ,dvd cd, kasetit, kaikki. Itselläni on laaja kirjasto. ja tuoreet lehdet saan säännöllisesti. On elokuvia ja musiikkia, kaikki täysin ilmaista. Tavoite kun ei ole rahallinen voitto, tekeekö joku muu samaa, kerroppa.”
Alkuun on hyvä ymmärtää, että ilmaista lounasta ei ole olemassakaan. Jos joku kuvittelee, että vt-seura tekee uskonnollista materiaaliaan hyvää hyvyyttään, on tämän syytä miettiä asiaa vielä muutaman kerran ennen kuin vetää lopullisia johtopäätöksiä asiasta.
Se että yksittäinen todistaja voi halutessaan olla maksamatta tilaamastaan ja käyttämästään materiaalista on mahdollisuutena olemassa, mutta se ei missään nimessä ole vt-seuran toiminta-ajatuksen tarkoitus. Sen tarkoitus on saada kaikki takaisin lahjoitusten kautta, eikä vain takaisin, vaan voiton kera. Jos sinun seurakuntasi tilaa enemmän materiaalia kuin lahjoittaa järjestölle, seurakuntasi saa asiasta kirjallisen huomautuksen, eli laskun. Tapauksistahan on vaikea saada mustaa valkoisella, mutta onneksi sellainenkin on olemassa, kyse ei siis millään muotoa ole vapaaehtoisuudesta. Seurakunnat joka tapauksessa maksavat käyttämänsä materiaalin:
http://www.freeminds.org/history/fraud.htm
Käytännön esimerkki siitä kuinka järjestön liikeidea tuottaa, tulee Englannista. Ihan hyvä tuotto järjestölle Brooklyniin, antamatta Englannille penninhyrrää tuona(kaan) vuonna. Linkeistä tulee ilmi, että lahjoituksia vuonna 2006 kertyi kaikenkaikkiaan 20 miljoonaa puntaa, josta Brooklyniin kotiutettiin 8 miljoonaa. Tuo kaikki on Brooklynille täysin ilmaista.
http://www.charity-commission.gov.uk/registeredcharities/showcharity.asp?remchar=&chyno=1077961
http://www.charity-commission.gov.uk/registeredcharities/AccountListing.asp?charitynumber=1077961
Lahjoitusten lisäksi kokonaan oma saransa on vt-seuran kiinteistöpolitiikka ja kokoontumistilojen rakentamisen rahoittaminen. Jos joku ei ole ’viitsinyt’ asiaa ajatella, niin kehoittaisin huomioimaan, että vt-seura ei maksa kokoontumistiloistaan penniäkään, mutta silti se omistaa ne. Jep, seurakuntasi ei omista salianne, eikä sillä ole päätösvaltaa sen kohtalosta jos seura haluaisi sen esim. myydä (vaikka sali on revitty täysin seurakuntalaisten selkänahoista ja lompakoista). Sen lisäksi seura saa salien rakentamiseen lainatuista rahoista korkoa, jonka seurakunnan jäsenet senkin auliisti maksavat. Liikeideanahan tuo on mitä oivallisin: Jäsenet rakentavat ilmaiseksi ja vielä maksavat rakentamansa kokoontumistilat (kaikki verottomasti!). Jos joku ei maksa, potee hän siitä huonoa omatuntoa. Tuollaisella liikeidealla on vain taivas rajanaan.
Vt-seura on uskonnollinen yritys
16
872
Vastaukset
- yritys.
Koska omistus on USA:ssa julkista, on vartiotorniseuran omaisuus pystytty myös laskemaan, jonkinlaisella tarkkuudella esim. monimutkaisen konsernirakenteen vaikeuttaessa kokonaisuuden laskentaa.
Seura on arvioitu New Yorkin alueen suurimpien liikeyritysten joukkoon sikäläisessä bisnes-lehdessä.
Eikoispiirre on, että kun jäsenilleen neuvoo että maailmanlopun ollessa niin lähellä olisi hyvä myydä asuntonsa ja antaa rahat lahkon tarkoituksiin (näin esim. valtakunnan palvelus kesäkuu 1974) niin lahkon oma omaisuus on pelkästään kasvanut- harmaa ajatellen.
lähellä olisi hyvä myydä asuntonsa ja antaa rahat lahkon tarkoituksiin
-Jos loppu on aivan lähellä niin mitä lahko tekee rahalla sen enempää kuin yksittäiset jehovantodistajatkaan? Miksi seura keräsi rahaa ennen loppua? harmaa ajatellen. kirjoitti:
lähellä olisi hyvä myydä asuntonsa ja antaa rahat lahkon tarkoituksiin
-Jos loppu on aivan lähellä niin mitä lahko tekee rahalla sen enempää kuin yksittäiset jehovantodistajatkaan? Miksi seura keräsi rahaa ennen loppua?>>Jos loppu on aivan lähellä niin mitä lahko tekee rahalla sen enempää kuin yksittäiset jehovantodistajatkaan? Miksi seura keräsi rahaa ennen loppua?
Hyvä kymysys!
Ei se sillä mitään tekisikään, eikä se sitä haalisi jos se oikeasti itse uskoisi lopun olevan lähellä. Uskonnon varjolla toteutettavasta yritystoiminnastahan tuossa on kyse.
En tuohon aloitukseen viitsinyt laittaa, mutta menorakennekin on vt-seurassa muuttunut viime vuosina. Jokohan siellä on budjetissa varattuna pedofiliasta johtuvien oikeudenkäyntien sovitteluun oma summansa...
Jos jäsenet vain tietäisivät mihin lahjoittamansa rahat menevät..- Lisäksi
..Kymysys;"
Mihin Seura , Maailmanlopussa, Rahoja ja kiinteistöjä tarvii,Eikös ne jää sille muutenkin, jos kerran vain se jääpi jäljelle;
Nyt on muuten tarjolla likempikin , tällä kertaa Venäjän Ortodoksien lahkon maailmanloppu: Ovat eräässä luolassa Tulitikkujen ja Runsaan pensavaraston kanssa, haulikot ovenraossa ; Toukokuussa pitäisi jysähtää.
Siellä julistetaan Pyhimyksiksi -Ivan Groznyi,( Iivana julma-, ja -Stalin, (Josif Vissarionovits' Dzugashvili,He ovat sen lahkon ne 144.000. . Että kiirusta pitää, jos aikoo kilpailla. Saas nähdä, ketkä Uskontojen -Pyhimys-Idolsissa Suomessa ovat vahvoilla luterilaisten keskuudessa;
-Oliskos -K-kaupan Väiski mitään?
Mitä, kai ne syö maailmanlopun jälkeenkin ? Nl; kaatui, mutta lenkkimakkara,
Tuskin. - Lisäksi
Lisäksi kirjoitti:

Tuskin...Groznyi ole "Julma," Vaan Suomen ns, historiankirj, omituisuuksia; Groznyi on kai "Ankara,".
Erilaisia herroja ja siksi pyrkiviä sieppasi se, että eivät voineet keinotella kapinoilla ja muilla vastaavilla, ilman päänmenon uhkaa; Iivana neljäs oli oikein etevä kaikenlaisissa ns, muistutuksissa; - shärmikäs
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Jos loppu on aivan lähellä niin mitä lahko tekee rahalla sen enempää kuin yksittäiset jehovantodistajatkaan? Miksi seura keräsi rahaa ennen loppua?
Hyvä kymysys!
Ei se sillä mitään tekisikään, eikä se sitä haalisi jos se oikeasti itse uskoisi lopun olevan lähellä. Uskonnon varjolla toteutettavasta yritystoiminnastahan tuossa on kyse.
En tuohon aloitukseen viitsinyt laittaa, mutta menorakennekin on vt-seurassa muuttunut viime vuosina. Jokohan siellä on budjetissa varattuna pedofiliasta johtuvien oikeudenkäyntien sovitteluun oma summansa...
Jos jäsenet vain tietäisivät mihin lahjoittamansa rahat menevät..Tässähän tulee selvästi esille ei uskovan ajatus maailma. Vai ei uskova ajattelee juuri tuolla tavalla, eli pisnes on pisnes.
Mikset tekisi jotain tuottoisaa sinäkin, kun niin uskot pisnekseen. Tuskin näistä sinun mielipiteistäsi kukaan kostuu centtiäkään,luopiot ehkä saavat tukea omille ajatuksilleen, keksisit jotain itsellesi hyödyllistä ja lopettaisit tuon kateellisen paskanpuhumisen. shärmikäs kirjoitti:
Tässähän tulee selvästi esille ei uskovan ajatus maailma. Vai ei uskova ajattelee juuri tuolla tavalla, eli pisnes on pisnes.
Mikset tekisi jotain tuottoisaa sinäkin, kun niin uskot pisnekseen. Tuskin näistä sinun mielipiteistäsi kukaan kostuu centtiäkään,luopiot ehkä saavat tukea omille ajatuksilleen, keksisit jotain itsellesi hyödyllistä ja lopettaisit tuon kateellisen paskanpuhumisen.>>Tässähän tulee selvästi esille ei uskovan ajatus maailma. Vai ei uskova ajattelee juuri tuolla tavalla, eli pisnes on pisnes.
Tai ehkä tässä vastauksessasi tulee pikemminkin esille vt-seuran mielenhallinnassa rypevän henkilön kapeakatseisuus. Vt-seura on sinun jumalasi, teki se mitä tahansa (esim. ostaa pedofiiliensä uhreja hiljaiseksi).
>>Mikset tekisi jotain tuottoisaa sinäkin, kun niin uskot pisnekseen.
En kuitenkaan koskaan tekisi pisnistä ihmisten elämien kustannuksella.
>>Tuskin näistä sinun mielipiteistäsi kukaan kostuu centtiäkään,luopiot ehkä saavat tukea omille ajatuksilleen, keksisit jotain itsellesi hyödyllistä ja lopettaisit tuon kateellisen paskanpuhumisen.
Nimimerkki Shärmikäs ei nyt hermostuisi. Nimimerkki Shärmikkään olisi hyvä saada perusteltua jotain, eikä käydä - jatkuvasti - henkilöihin kiinni, jotka tuovat nimimerkki Shärmikkään jumaloimasta järjestöstä esille jotain epämiellyttävää - josta nimimerkki Shärmikäs ei ole ennen ollut tietoinen.
Minä en ole kateellinen, minä olen surullinen ja säälin jehovantodistajia, jotka kuvittelevat järjestönsä olevan vilpitön.
Paskanpuhumiselleni olen kysellyt jo lähipäivinäkin todisteita siihen tahtiin, että on varmasti sinunkin kohdalla turhaa hommaa.- EpäileväTuomas
t-i-u-k-u kirjoitti:
>>Tässähän tulee selvästi esille ei uskovan ajatus maailma. Vai ei uskova ajattelee juuri tuolla tavalla, eli pisnes on pisnes.
Tai ehkä tässä vastauksessasi tulee pikemminkin esille vt-seuran mielenhallinnassa rypevän henkilön kapeakatseisuus. Vt-seura on sinun jumalasi, teki se mitä tahansa (esim. ostaa pedofiiliensä uhreja hiljaiseksi).
>>Mikset tekisi jotain tuottoisaa sinäkin, kun niin uskot pisnekseen.
En kuitenkaan koskaan tekisi pisnistä ihmisten elämien kustannuksella.
>>Tuskin näistä sinun mielipiteistäsi kukaan kostuu centtiäkään,luopiot ehkä saavat tukea omille ajatuksilleen, keksisit jotain itsellesi hyödyllistä ja lopettaisit tuon kateellisen paskanpuhumisen.
Nimimerkki Shärmikäs ei nyt hermostuisi. Nimimerkki Shärmikkään olisi hyvä saada perusteltua jotain, eikä käydä - jatkuvasti - henkilöihin kiinni, jotka tuovat nimimerkki Shärmikkään jumaloimasta järjestöstä esille jotain epämiellyttävää - josta nimimerkki Shärmikäs ei ole ennen ollut tietoinen.
Minä en ole kateellinen, minä olen surullinen ja säälin jehovantodistajia, jotka kuvittelevat järjestönsä olevan vilpitön.
Paskanpuhumiselleni olen kysellyt jo lähipäivinäkin todisteita siihen tahtiin, että on varmasti sinunkin kohdalla turhaa hommaa.>>En kuitenkaan koskaan tekisi pisnistä ihmisten elämien kustannuksella.>>
Luulenpa että aika harva voi vannoa noin käsi sydämella. Jos aletaan puhua 8-9 numeroisista summista, voisitko vannoa että et tarttuisi houkutukseen? Ja koskee siis kaikkia muitakin :)
Minä en todellakaan usko omaan selkärankaani kun tarpeeksi isoihin summiin päästään :D Eli ei tarvi syyttää minua (ainakaan tässä suhteessa) toisten yläpuolelle asettumisesta. - salaisuus?
Lisäksi kirjoitti:
..Kymysys;"
Mihin Seura , Maailmanlopussa, Rahoja ja kiinteistöjä tarvii,Eikös ne jää sille muutenkin, jos kerran vain se jääpi jäljelle;
Nyt on muuten tarjolla likempikin , tällä kertaa Venäjän Ortodoksien lahkon maailmanloppu: Ovat eräässä luolassa Tulitikkujen ja Runsaan pensavaraston kanssa, haulikot ovenraossa ; Toukokuussa pitäisi jysähtää.
Siellä julistetaan Pyhimyksiksi -Ivan Groznyi,( Iivana julma-, ja -Stalin, (Josif Vissarionovits' Dzugashvili,He ovat sen lahkon ne 144.000. . Että kiirusta pitää, jos aikoo kilpailla. Saas nähdä, ketkä Uskontojen -Pyhimys-Idolsissa Suomessa ovat vahvoilla luterilaisten keskuudessa;
-Oliskos -K-kaupan Väiski mitään?
Mitä, kai ne syö maailmanlopun jälkeenkin ? Nl; kaatui, mutta lenkkimakkara,
Tuskin.hopi hopi Diapamille.
EpäileväTuomas kirjoitti:
>>En kuitenkaan koskaan tekisi pisnistä ihmisten elämien kustannuksella.>>
Luulenpa että aika harva voi vannoa noin käsi sydämella. Jos aletaan puhua 8-9 numeroisista summista, voisitko vannoa että et tarttuisi houkutukseen? Ja koskee siis kaikkia muitakin :)
Minä en todellakaan usko omaan selkärankaani kun tarpeeksi isoihin summiin päästään :D Eli ei tarvi syyttää minua (ainakaan tässä suhteessa) toisten yläpuolelle asettumisesta.>>Jos aletaan puhua 8-9 numeroisista summista, voisitko vannoa että et tarttuisi houkutukseen? Ja koskee siis kaikkia muitakin :)
Riippuu varmasti millaista pisnistä tarkoitetaan ihmisten elämillä tehtävän. Jos ideaan liittyy niin vahvaa kusetuksen makua kuin vt-seuralla (ja mahdollisia ennenaikaisia kuolemia ynnä muuta), niin pitäisin mielummin omatuntoni puhtaana.
>>Eli ei tarvi syyttää minua (ainakaan tässä suhteessa) toisten yläpuolelle asettumisesta.
Juu en minäkään halua asettua pyhimyksen rooliin, pois se minusta.- shärmikäs
salaisuus? kirjoitti:
hopi hopi Diapamille.
tuntuu olevan samantyyppinen lääkitys
- Kovanyrkki
VT-seura on hajauttanut omaisuuttaan useiden laillisten yhdistysten varaan ja osa on jopa sijoittanut varoja sijoitusyhtiö JP Morganiin.
Jäsenilleen korserni tässä aivan taannoin julisti Vartiotornilehdessä, ettei tänne kannata varoja kasata, koska "maailma on häviämässä" Takana varmasti on tieto siitä, että Jehovantodistajat ovat alkaneet sijoittamaan vähäisiä varojaan tähän maailmaan ja VT-seura pelkää, että se jää nuolemaan näppejään.
Suuri yhdistys toki tarvitsee käytttövaroja, mutta kymmenien miljoonien sijoittaminen rahastoihin, kertoo kyllä luottamuksesta "tähän maailmaan" ja erityisesti kauppamaaailmaan. - Lisäksi
salaisuus? kirjoitti:
hopi hopi Diapamille.
..Suositella hyvää tuotetta toisillekin;
Diatsepaami on amf, -valmiste,aik,v.-38- Hitlerin kemistien valmistama sotahuume, Pervitiini. sitä käyttäneet Suomenkin Partiomiehet sekosivat lopullisesti; Nykyään Usa;n lentäjät niitä puputtaa kassikaupalla.
Nykyään sitä tungetaan joka paikkaan , lääkärit määrää mummuille, "nukahtamislääkkeeksi," kasapäin. meilläkin eräs naapurin Mummu sai niitä, ja alkoi kävellä kaikki yöt, kävi välillä ovella kertomassa, että yläkertain asukkaat kaasuttavat häneen yöllä säteilyä, niillä on suuret kaasusäiliöt siellä;
kun lopetti ne diapamit, , niin alko kulkea kaupassa ihan tavallisesti,
Muista nyt , mitä Lääkärisetä on sanonut, ;
ei saa kesken lopettaa, kuuri pitää syödä loppuun.
niitä Diapameja. - tietoeiolepahasta
Kovanyrkki kirjoitti:
VT-seura on hajauttanut omaisuuttaan useiden laillisten yhdistysten varaan ja osa on jopa sijoittanut varoja sijoitusyhtiö JP Morganiin.
Jäsenilleen korserni tässä aivan taannoin julisti Vartiotornilehdessä, ettei tänne kannata varoja kasata, koska "maailma on häviämässä" Takana varmasti on tieto siitä, että Jehovantodistajat ovat alkaneet sijoittamaan vähäisiä varojaan tähän maailmaan ja VT-seura pelkää, että se jää nuolemaan näppejään.
Suuri yhdistys toki tarvitsee käytttövaroja, mutta kymmenien miljoonien sijoittaminen rahastoihin, kertoo kyllä luottamuksesta "tähän maailmaan" ja erityisesti kauppamaaailmaan.Mistä tämän tiedät? Voisitko laittaa linkin, tai jotain infoa asiasta? Kiitos!
- Kovanyrkki
Matkustin työni puolesta vuosia sitten erääseen kehitysmaahan, jossa oli seurakunnalla ongelmia seuran kanssa, sillä osa vanhimmistoa ei ollut suostunut siihen, että seura omistaa uuden rakennettavan salin.
Veljes kysyivät minulta, että omistaako Suomessa seurakunta salin, kun laina on maksettu seuralle takaisin. Näin järkytyksen muutaman veljen silmissä, kun vastasin, että seura omistaa salin, kun laina on maksettu PANKILLE takaisin.
Siis raha ei edes tule lainana seuralta.
Olisi kiva tietää, miten pesoistaan kiinnipitävien köyhien veljien lopulta kävi?>>Olisi kiva tietää, miten pesoistaan kiinnipitävien köyhien veljien lopulta kävi?
Voisi kuvitella, että heidät vaijennettiin tehokkaasti, ja joka ei suostunut hiljenemään, sai kenkää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6564850Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202255- 1031434
- 881352
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231346Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia1301141Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681075Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi261980- 72967
Jos saan sinut elämääni
niin minun täytyy nukkua ihan ensimmäiseksi 2vk putkeen. Sopiiko se sinulle? Väsynyt olen ollut ja niin levollinen olo75955