Montakohan vuotta olen miettinyt näitä asioita ja niistä kirjoittamista jonnekkin yleisönsivuille...
Itse olen reilusti ylipainoinen. Suurin osa n.50kg ylipainosta on tullut tässä viimeisen 5-6 vuoden aikana. Olen sairastanut pitkän masennuksen (vielä toipilas ja kuntoutuja) jonka "sivutuotteena" sairaustuin myös BED- syömishäiriöön, eli vähemmän puhuttuun "lihavien syömishäiriöön" tai ahmimishäiriöön. Kilot on tullut syömällä ns tavallista ruokaa reippaasti yli mittojen. Ei ahmimalla karkkia, pitsaa tai hampurilaisia ja sipsejä. Pahimmillaan tauti aiheutti ahmimispäiviä, eli päiviä jolloin söin koko ajan.. kunnes voin pahoin ja menin nukkumaan, herätäkseni hiukan parempaan oloon, jollin jatkoin syömistä. Makasin sängyllä selälläni, koska seistessä tuntui siltä kun ruoka valuisi suusta takaisin ulos. Söin kaikkea mitä kotoa löytyi, viimetipassa näkkileivät ja oliivit kaapista. Joskus lähdin 23 aikaan yöllä Shellille ostamaan lisää ruokaa, ja suklaatakin.
Monet ylipainoiset tietävät että peili valehtelee, itselle siis. Vaikka tiedät ostaneesi viimeksi kolme numeroa suuremmat housut kun joskus aiemmin, se ei näy sinulle itsellesi. Vasta valokuvien katsominen paljastaa todellisuuden, kun näet itsesi muiden silmin. Tällöin paniikki lyö vasten kasvoja ja monet menettävät samantien toivon onnistumiselleen.
Monet ylipainoiset ja masentuneet ihmiset sekoittavat ahdistuneina tärkeysjärjestyksen ja panostavat painon pudottamiseen mielenterveyden hoitamisen sijasta, siinä kuitenkaan pysyvästi onnistumatta.
Painonnousu on seuraus... jonka syy on ensin selvitettävä, jotta sitä vastaan voi taistella.
Itselläni meni monta vuotta sairastaessa koska en antanut varsinaiselle sairaudelle, masennukselle ja sen eri oireille tarpeeksi huomiota. Opittuani ja oivallettuani tämän, tervehtyminen vasta alkoi.
Nyt tunnen olevani henkisesti paremmassa kunnossa, ja syömishäiriön oireet taltutin jo muutama vuosi sitten pääasiassa lääkkeillä.
Suhtautumiseni ruokaan on edelleen vähintään "metka", ja opettelen asioita nyt ravitsemusterapeutin avulla.
Muutama vuosi sitten kun aloittelin jälleen sauvakävelyä, josta pidän paljon, eräältä parvekkeelta huudettiin minulle: hyvä hyvä, siitä ne läskit lähtee.
Eräällä keskustelupalstalla eräs henkilö kommentoi minulle julkisella puolella: etkö heiju ole koskaan kuullut jumpasta tai liikunnasta?
Tallinnanlaivalla nuorten poikien jalkapallojoukkueen pelaaja tokaisi kovaan ääneen minut nähdessään: katso iso!
Metrossa kerran eräs pariskunta supisi ja katseli minua ja kuulin miehen sanovan naiselle: kauhee norsu.
Ruokakaupan kassalla edellinen asiakas huomasi hihnalla ostamani kortsut ja tokaisi miehelleen vähän liian kovalla äänellä että: tarviiko tollanen kortsuja.
Vuosi sitten laitoin treffipalstalle viestin: xxl-nainen etsii sopusuhtaista seuraa jne...
Eräs vastasi minulle: Kauhee läski ja pitäs itse sopusuhtaista seuraa saada. Hae kaltaisiasi!
Kyllähän näitä riittää.
Onneksi olen nyt vanhempi, ja yritän suhtautua katseisiin ja kommentteihin viisaasti. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja ihmiset pitävät eri asioista, myös erilaisista ihmisistä. Pääasia on, että opettelet omaa suhtautumista itseesi.
Talvella 2006 aloitin muutaman välivuoden jälkeen vesijumpan, jossa sitten kävin kaksi kertaa viikossa. Toissa syksynä vesijumpan lisäksi kuvioon tuli työporukalle räätälöity kuivajumppa, jonka vaihdoin nyt menneenä syksynä kuntosaliin ja joogaan. Eli kävin kaksi kertaa viikossa vesijumpassa, kerran joogassa ja kerran kuntosalilla. Kaamosväsymys/-masennus lohkaisi energiasta sen verran että kuntosali sai jäädä marraskuusta lähtien. Nyt aloitan sen taas uudestaan, koska lopetin yhden vesijumpista.
Eli yritystä on. Laskin taannoin käyttäneeni vuonna 2007 yli 600 euroa liikuntaharrastuksiini.
Ongelmaksi on pikemminkin syntynyt varusteiden löytäminen. Edellisen uimapuvun löysin postimyynnistä, mutta se ei kestänyt kuin 1½ vuotta näinkin kovassa käytössä, eikä se kovin ladukas ollutkaan. Viime syksynä tuli sitten vaihto eteen. Vasta seitsemännestä liikkeestä löysin oikean koon, 52.
Viime keväästä lähtien etsin myös verkkareita, siis ihan tavallisia harmaita tai minkävärisiä verkkareita tahansa, mitä voi vetää päälle kotona tai ulkona. Urheiluliikkeissä minulle tarjottiin vain miesten kokoja, jotka nekään eivät sopineet koska olivat luonnollisesti liian pitkiä hihoista ja punteista. Vaatteita isoille naisille tarjoavista liikkeistä ei löytynyt vapaa-ajanvaatteita, mutta lopuksi löysin verkkaripuvun jälleen postimyynnistä.
Kävin jopa liikunta- ja urheilumessuilla katsomassa maahantuojien valikoimia, mutta AINOALLAKAAN ei ollut isompia kokoja valikoimassaan.
Talvihousuja minulla ei ole lainkaan. Pitkän etsimisen jälkeen joudun 2 vuotta sitten ostamaan kaksi numeroa liian isot ohuet puuvillahousut, joiden alle sain sitten ahdettua kahdet kalsarit ja tarvittaessa vielä verkkarit. Takki on onneksi ollut helpompi löytää.
Alusvaatteet on toinen asia. Lindex ja KappAhl sekä H&M myyvät vaatteita myös isoille naisille, mutta alusvaatteita löytyy vain hyvin kapea, sanoisinko erittäin arkinen valikoima. Kerran löysin Tallinnan satamakaupasta kaksi satiinista yöpaitaa, jotka voin pitää "seksyimpinä" valikoimassani. Rintaliivit ostan erikoisliikkeestä, koska en muualta ole löytänyt tarpeeksi isoja. Sieltä löydän kyllä myös hyviä alushousuja, mutta maksavat yli 20 euroa/kpl.
On hyvin, hyvin vaikea kasvattaa omaa itsetuntoa ja yrittää elää mahdollisimman normaalia elämää, kun ulkoiset asiat vaikeuttavat sitä näinkin paljon. Minusta on kurja että isoille ihmisille ei tehdä tuulipukuja tai muita ulkoiluvaatteita, alusvaatekerrastoista puhumattakaan. Vasta aamulla Huomenta Suomi -ohjelmassa puhuttiin oikeanlaisesta pukeutumisesta ulkoillessa ja liikkuessa.... Mutta mistä minun kokoinen ihminen löytää kunnolliset vaatteet liikkua. Kylmänä syyspäivänä on mahdoton lähteä ulos pelkässä verkkapuvussa, joka ei pidä tuulta. Pitkinä kalsareina käytän puuvillatrikoita joita löytyy isompiakin.
Haluaisin työssäni asiakaspalvelijana pukeutua fiksusti ja joskus käyttää jakkua tms. mutta on lähes mahdotonta ylläpitää vaatevarastoa siitä kapeasta valikoimasta jota ns. halpaketjut ylläpitävät. Kauheita telttoja ja kaula-aukot niin isoja että hyvä ettei rinnat näy. Housut ovat aivan liian pitkät Suomalaiselle naiselle. Eikä tällä palkalla ostella Lorellasta tms. tai korjauteta vaatteita ompelijalla. Yritän parhaani mukaan kuitenkin löytää siistejä vaatteita.
Sekin ärsyttää ja ihmetyttää, että alennusmyynneissä ns. normikokoisille löytyy aivan tautisesti tavaraa.. kun isojen tyttöjen osastolla on alennuksessa viime kesän T-paita, jossa on meikkitahra.
Miksi iso ihminen joutuu vielä sitten maksamaan vaatteestaan enemmän kuin "normikokoinen"? Juu ymmärrän että kokoihin 52-56 kangasta menee enemmän, mutta miksi sitten koot 32-36 eivät ole muita halvempia??
Se että on mahdollisuus kulkea pää pystyssä fiksuissa, siisteissä vaatteissa tekee todella paljon, kaikenkokoisille. Myös harrastaminen hyvissä varusteissa tulisi olla yhtä tärkeä edellytys ylipainoisille kun normikokoisillekin.
Haaste tulisi minun mielestäni heittää vaateketjujen maahantuojille, mutta myös erityisesti suomalaisille brändeille kuten Luhta, Marimekko, Nanso ja miksei vaikka Paola Suhonen...
Miksi ei myös päättäjille, jotka vuosi vuodelta tekevät terveydenhuollon ja varsinkin mielenterveydenhuollon resursseja vähentäviä ratkaisuja.
Enemmän keskustelua uupumuksen ja masennuksen hoidosta ylipaino-ongelman yhteydessä.
Anoreksia ja Bulimia saavat arvoisensa kokonaisvaltaisen huomion näitä sairauksia hoidettaessa, peräänkuulutan samanlaista hoitosuunnitelmaa myös BED -syömishäiriöstä kärsiville.
Kun käymme kiinni syyhyn, on myös seurauksia helpompi hoitaa.
Mehevä mutisee monesta....Lihava tarina siis.
31
3010
Vastaukset
- että meidänkin kotomaasta
löytyy tuollaisia ihmisiä! Itsekin olen n. 40 kiloa ylipainoinen, mutta en halua langanlaiha ollakaan eli elämänmuutoksella yritän nyt laihduttaa reilut 20 kiloa. Paljolti on samat liikuntamuodot kuin sullakin ja olen myös törmännyt tähän ongelmaan vaatteista ja erityisesti liikuntaan sopivista. En ole erityisen laatutietoinen ja vielä ei ole varaa ollakaan. Siispä haen vaatteeni Halpa-Hallista. Kokemukseni mukaan ainut paikka mistä oikeasti löytyy kokoja ja saattaa joskus olla jopa hiukan valikoimaakin.
- ikävää kuultavaa
Tuttu juttu. Liikakiloja sellaiset 40, joista suurin osa hankittu viime vuosina masennuksen aikana. BED vaivaa myös, ja vaikka lääkärin mukaan terapia olisi ainoa järkevä keino puuttua tilanteeseeni, tarjolla on vain pillereitä kun kaupunki säästää. Tiedän ravitsemuksesta taatusti keskivertotallukkaa enemmän, olen kokeillut kymmeniä eri urheilulajeja ja tahdonvoimassa tai kärsivällisyydessä ei pitäisi olla mitään vikaa - olen kuitenkin menestynyt tavoitteideni mukaisesti muilla elämänaloilla!
Lihavuuden hoidon pitäisi olla muutakin kuin pillereiden syöttämistä tai ravitsemusneuvontaa - harvoin se lihavuus on tiedonpuutteesta tullut. Mutta muuta apua ei ole tarjolla. Riittävän isot liikuntavaatteet olisi yksi tapa tukea lihavaa elämäntapamuutoksessa...- Hanski-08
Olen itse samassa tilanteessa, koska painoa on sen verran, että minusta saisi kaksi normaalikokoista suomalaismiestä. Paino on tullut sairauden ja vääränkokoisten annosten saattelemana. Minua vaivaa myös ahmimishäiriö, johon en ole vielä löytänyt hoitokeinoa. Vaatteita on hankalaa löytää suomesta ja jos löytyy ne ovat tosi kalliita. Löysin ratkaisun englannista, josta löytyy kaikenlaista 2XL-8XL kokoisen miehen vaatetta. Mietin tuossa, että voisiko järjestää jotain "laihdutusleiriä", johon otettaisiin mukaan rajattu määrä ihmisiä, joilla on runsaasti ylipainoa, siellä opetettaisiin henk.koht. ruokavalio, olisi mahdollista kokeilla eri liikuntamuotoja, olisi sekä ryhmä, että yksilökeskusteluja ja leiri kestäisi esim. 6, 12 tai 18kk?? Konsepti olisi vähän niinkuin Suurin pudottaja, muttei mistään rahasummasta kilpailtaisi, vaan kaikilla olisi omat tavoitteet ja ohjelmat, joita noudattaa..
- edellinen kirj.
Hanski-08 kirjoitti:
Olen itse samassa tilanteessa, koska painoa on sen verran, että minusta saisi kaksi normaalikokoista suomalaismiestä. Paino on tullut sairauden ja vääränkokoisten annosten saattelemana. Minua vaivaa myös ahmimishäiriö, johon en ole vielä löytänyt hoitokeinoa. Vaatteita on hankalaa löytää suomesta ja jos löytyy ne ovat tosi kalliita. Löysin ratkaisun englannista, josta löytyy kaikenlaista 2XL-8XL kokoisen miehen vaatetta. Mietin tuossa, että voisiko järjestää jotain "laihdutusleiriä", johon otettaisiin mukaan rajattu määrä ihmisiä, joilla on runsaasti ylipainoa, siellä opetettaisiin henk.koht. ruokavalio, olisi mahdollista kokeilla eri liikuntamuotoja, olisi sekä ryhmä, että yksilökeskusteluja ja leiri kestäisi esim. 6, 12 tai 18kk?? Konsepti olisi vähän niinkuin Suurin pudottaja, muttei mistään rahasummasta kilpailtaisi, vaan kaikilla olisi omat tavoitteet ja ohjelmat, joita noudattaa..
Voihan siitä jollekin olla apua, mutta itse en sellaiseen lähtisi. On minulla kuitenkin elämä, opinnot, puoliso, kummityttö, enkä todellakaan voi nähdä itseäni jossain vuoden leirillä :) Sitä paitsi leiriin liittyy aina se ongelma että siellä on mahdollisuus keskittyä painonhallintaan 100% ja on apu lähellä, entäs sitten kun täräytetään tosielämään yksin? Henkilökohtaisesti kannattaisin painonhallintakeinoja jotka sopivat jokaisen normaalielämään ja arkeen, koska sitä niiden on kestettävä loppu elämä.
Jollekin sopii opetella niitä leirillä, mutta... njaa. - Hanski-08
edellinen kirj. kirjoitti:
Voihan siitä jollekin olla apua, mutta itse en sellaiseen lähtisi. On minulla kuitenkin elämä, opinnot, puoliso, kummityttö, enkä todellakaan voi nähdä itseäni jossain vuoden leirillä :) Sitä paitsi leiriin liittyy aina se ongelma että siellä on mahdollisuus keskittyä painonhallintaan 100% ja on apu lähellä, entäs sitten kun täräytetään tosielämään yksin? Henkilökohtaisesti kannattaisin painonhallintakeinoja jotka sopivat jokaisen normaalielämään ja arkeen, koska sitä niiden on kestettävä loppu elämä.
Jollekin sopii opetella niitä leirillä, mutta... njaa.On totta, ettei tuollainen ajattelemani leirimalli sopisi kaikille, varsinkin, jos on oma elämä, lapsia, mies, työpaikka yms., joten järjestelyt vaatisivat runsaasti töitä. Ratkaisuja täytyy siis löytää siten, että ne voi soveltaa omaan elämäntilanteeseen, myös puolison ja muiden läheisten ihmisten tuki on tärkeä, sillä ei sitä muuten ehkä jaksaisikaan ponnistella? Toki laihtumisessa on kyse itsestä, itseään varten kannattaa laihduttaa, kaikkien ei tarvitse olla ihannepainoisia, vaan se riittää, että itse on tyytyväinen itseensä ja on hyvä olla. Monesti sitä elää muiden ehdoilla, eikä tule huolehdittua itsestään ja kunnostaan, silloin kaikki saattaa repsahtaa ja paino kiiriä huikeisiinkin lukemiin. Huolehtikaa itsestänne ja jostakin täytyy myös pystyä luopumaan päästäkseen tavoitteisiinsa.
- lyyti
Hanski-08 kirjoitti:
Olen itse samassa tilanteessa, koska painoa on sen verran, että minusta saisi kaksi normaalikokoista suomalaismiestä. Paino on tullut sairauden ja vääränkokoisten annosten saattelemana. Minua vaivaa myös ahmimishäiriö, johon en ole vielä löytänyt hoitokeinoa. Vaatteita on hankalaa löytää suomesta ja jos löytyy ne ovat tosi kalliita. Löysin ratkaisun englannista, josta löytyy kaikenlaista 2XL-8XL kokoisen miehen vaatetta. Mietin tuossa, että voisiko järjestää jotain "laihdutusleiriä", johon otettaisiin mukaan rajattu määrä ihmisiä, joilla on runsaasti ylipainoa, siellä opetettaisiin henk.koht. ruokavalio, olisi mahdollista kokeilla eri liikuntamuotoja, olisi sekä ryhmä, että yksilökeskusteluja ja leiri kestäisi esim. 6, 12 tai 18kk?? Konsepti olisi vähän niinkuin Suurin pudottaja, muttei mistään rahasummasta kilpailtaisi, vaan kaikilla olisi omat tavoitteet ja ohjelmat, joita noudattaa..
Mitä konsteja olet kokeillut laihduttaa? Yksin vai porukassa? Ja voisitko itse tuosta vaan lähteä kuukausiksi "leirille"? Työstä erkaneminen ei aina niin vaan onnistu.
Vaateongelma olet näemmä ratkaissut mutta miten muuten elämä sujuu? - Hanski-08
lyyti kirjoitti:
Mitä konsteja olet kokeillut laihduttaa? Yksin vai porukassa? Ja voisitko itse tuosta vaan lähteä kuukausiksi "leirille"? Työstä erkaneminen ei aina niin vaan onnistu.
Vaateongelma olet näemmä ratkaissut mutta miten muuten elämä sujuu?Olen tosiaan kokeillut kaikenlaisia konsteja, niukkaenergistä dieettiä, kaloridieettiä, paastoja yms., mutta ei olekaan kyse siitä, etteikö joku niistä toimisi kohdallani, vaan siitä, että olen jostain syystä luopunut dieetistä, vaikka se olisikin tuonut tuloksia. Nyt olen muuttamassa elämäntapojani, liikuntaa olen lisännyt riittävästi, mutta vielä pitää säädellä syömisiäni. Saan liikaa energiaa ruoasta ja vaikka syön melko terveellistä ruokaa, tulee sitä syötyä liikaa, joten painoa ei putoa, vaan pysyy samassa tai lisääntyy. Joulun jälkeen on nyt pudonnut 4kg, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. En enää laita liian suuria tavoitteita itselleni, vaan riittää, että suunta on alaspäin. Helppoa tietä onneen ei ole, vaan se vaatii kovaa itsekuria ja sinnikkyyttä, sekä läheisten tukea ja kärsivällisyyttä. Itse olen sinkku ja olen kuntoutuksessa fyysisen kunnon vuoksi. Aina en ole ollut näin tuhti, vaan esim. armeijassa oli painoa 85kg, tosin noin 10v. sitten, mutta vielä 5v. sitten olin n.100kg, paino alkoi nousta sairastuttuani vuonna 2002. Tällä hetkellä voin ihan ok, vaikka tiettyjä liikalihavuuteen liittyviä vaivoja minullakin on. Eniten mua haittaa häpeä, jota tunnen itsestäni ja siitä, etten ole osannut pitää parempaa huolta itsestäni, vaan olen päästänyt itseni tähän pisteeseen. Tulevaisuudelta odotan terveempää elämää ja elämäntapa muutosten onnistumista, sitä kautta pääsee taas kiinni elämään ja pystyy tekemään asioita, joista pitää ja joita ei nyt ylipainon vuoksi pysty tekemään.
- .........?
Hanski-08 kirjoitti:
Olen tosiaan kokeillut kaikenlaisia konsteja, niukkaenergistä dieettiä, kaloridieettiä, paastoja yms., mutta ei olekaan kyse siitä, etteikö joku niistä toimisi kohdallani, vaan siitä, että olen jostain syystä luopunut dieetistä, vaikka se olisikin tuonut tuloksia. Nyt olen muuttamassa elämäntapojani, liikuntaa olen lisännyt riittävästi, mutta vielä pitää säädellä syömisiäni. Saan liikaa energiaa ruoasta ja vaikka syön melko terveellistä ruokaa, tulee sitä syötyä liikaa, joten painoa ei putoa, vaan pysyy samassa tai lisääntyy. Joulun jälkeen on nyt pudonnut 4kg, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. En enää laita liian suuria tavoitteita itselleni, vaan riittää, että suunta on alaspäin. Helppoa tietä onneen ei ole, vaan se vaatii kovaa itsekuria ja sinnikkyyttä, sekä läheisten tukea ja kärsivällisyyttä. Itse olen sinkku ja olen kuntoutuksessa fyysisen kunnon vuoksi. Aina en ole ollut näin tuhti, vaan esim. armeijassa oli painoa 85kg, tosin noin 10v. sitten, mutta vielä 5v. sitten olin n.100kg, paino alkoi nousta sairastuttuani vuonna 2002. Tällä hetkellä voin ihan ok, vaikka tiettyjä liikalihavuuteen liittyviä vaivoja minullakin on. Eniten mua haittaa häpeä, jota tunnen itsestäni ja siitä, etten ole osannut pitää parempaa huolta itsestäni, vaan olen päästänyt itseni tähän pisteeseen. Tulevaisuudelta odotan terveempää elämää ja elämäntapa muutosten onnistumista, sitä kautta pääsee taas kiinni elämään ja pystyy tekemään asioita, joista pitää ja joita ei nyt ylipainon vuoksi pysty tekemään.
Kumpikin sanotte että suurin osa ylipainosta on kertynyt viimeisten 5-6 vuoden aikana. Eli kuinka paljon painoa on kaikkiaan tullut, paljonko suunnilleen per vuosi?
- Tapmoni
Hanski-08 kirjoitti:
Olen tosiaan kokeillut kaikenlaisia konsteja, niukkaenergistä dieettiä, kaloridieettiä, paastoja yms., mutta ei olekaan kyse siitä, etteikö joku niistä toimisi kohdallani, vaan siitä, että olen jostain syystä luopunut dieetistä, vaikka se olisikin tuonut tuloksia. Nyt olen muuttamassa elämäntapojani, liikuntaa olen lisännyt riittävästi, mutta vielä pitää säädellä syömisiäni. Saan liikaa energiaa ruoasta ja vaikka syön melko terveellistä ruokaa, tulee sitä syötyä liikaa, joten painoa ei putoa, vaan pysyy samassa tai lisääntyy. Joulun jälkeen on nyt pudonnut 4kg, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa. En enää laita liian suuria tavoitteita itselleni, vaan riittää, että suunta on alaspäin. Helppoa tietä onneen ei ole, vaan se vaatii kovaa itsekuria ja sinnikkyyttä, sekä läheisten tukea ja kärsivällisyyttä. Itse olen sinkku ja olen kuntoutuksessa fyysisen kunnon vuoksi. Aina en ole ollut näin tuhti, vaan esim. armeijassa oli painoa 85kg, tosin noin 10v. sitten, mutta vielä 5v. sitten olin n.100kg, paino alkoi nousta sairastuttuani vuonna 2002. Tällä hetkellä voin ihan ok, vaikka tiettyjä liikalihavuuteen liittyviä vaivoja minullakin on. Eniten mua haittaa häpeä, jota tunnen itsestäni ja siitä, etten ole osannut pitää parempaa huolta itsestäni, vaan olen päästänyt itseni tähän pisteeseen. Tulevaisuudelta odotan terveempää elämää ja elämäntapa muutosten onnistumista, sitä kautta pääsee taas kiinni elämään ja pystyy tekemään asioita, joista pitää ja joita ei nyt ylipainon vuoksi pysty tekemään.
Kyllä se niin taitaa olla, että se, jolla painon kanssa on ongelmia, kamppailee niiden ongelmien kanssa koko ikänsä, tavalla tai toisella. Ehkä ongelmat muuttavat matkan varrella muotoaan, mutta pysyvät repussa aina mukana. Ihan niin kuin alkoholisteillakin on alkoholin kanssa.
Toivon kovasti, että saat voimia ja tsemppiä jatkaa painonpudotusta. 4 kiloa ei ehkä äkkiseltään kuulosta paljolta, kun tietää, että taulukot osoittavat, että pitäisi painaa niin ja niin paljon, mutta joka ikinen kilo ja satagrammainenkin joka on poissa, on todellakin oikeaan suuntaan :). Liian suurien tavoitteiden asettaminen lannistaa helposti, kokemuksesta tiedän, ja sen lannistumisen kanssa kamppailen nytkin. Kun pudotettavaa on paljon, niin pitäisi malttaa asettaa pieniä välitavoitteita ja pysyä niiden saavuttamisessa, eikä ajatella liian kauas eteen päin. Helppoa sanoa, mutta kuinka se toteutetaan, siinäpä on ongelman ydintä kerrakseen.
Häpeä on minullakin ehkä kaikkein suurin ongelma. Häpeän olemustani, sitä että en ole pitänyt huolta itsestä, jatkuvasti mietin mitä muut minusta ajattelevat, en voi tehdä kaikkea mitä muut voivat, en voi (tai on vaikea) pukeutua aina tilanteen vaatimilla tavoilla,.. Ahdistus saa syömään lisää ja enemmän, ja siitähän kierre vain pahenee.
Ja lihavuus todellakin vaatii veronsa psyykkisen terveyden lisäksi myös fyysisestä terveydestä. Kumpi sitten on seuraus ja kumpi syy: lihavuus vai mieliala? Vai onko joku kolmaskin tekijä olemassa? - Hanski-08
.........? kirjoitti:
Kumpikin sanotte että suurin osa ylipainosta on kertynyt viimeisten 5-6 vuoden aikana. Eli kuinka paljon painoa on kaikkiaan tullut, paljonko suunnilleen per vuosi?
... no mulle ainakin painoa kertyi lisää 2002 syksy- 2003 kesä reilu 50kg, sillä olin ennen syksyä 2002 aktiivi liikkuja ja söin myös runsaanpuoleisesti, silti paino pysyi tasaisesti samana. Sitten sairastuin paniikkihäiriöön ja liikunta jäi, mutta ruokailutavat eivät muuttuneet mitenkään, ehkä jopa lisääntyivät. En itse tajunnut syöväni liikaa, mutta kesällä 2003 puntari näytti yli 50 pluskiloa. Sitä sitten aloitettiin laihduttamaan ja sitä tuli keksittyä kaikenlaisia selityksiä, miksei paino pudonnut tai miksi se nousi edelleen noin 5-10kg/vuosi. Sitä valehteli samalla itselleen ja kuvitteli että sitä voi laihtua hetkessä ihanne mittoihin? Niin ei käynyt vaan paino jatkoi nousuaan.. Vuonna 2005 lokakuu- 2006 tammikuu välisenä aikana onnistuin pudottamaan 35kg, mutta isäni kuolema 2006 alussa vei voimat ja taas paino alkoi nousta. 2006 syksy- 2007 syksy olin kuntoutuksessa, jossa oli tarkoitus muokata ruokailutottumuksia ja lisätä liikuntamäärää, mikä joiltakin osin onnistuikin. Nyt liikun kohtuudella, mutta syömiseen täytyy kiinnittää enempi huomiota. Vaikka syön terveellistä ruokaa, sitä tulee joskus syötyä liikaa, eikä paino silloin laske. Iltasyöminen on heikkouteni, mutta onneksi pystyin muuttamaan sitä heti joulun jälkeen ja nyt tunnen olevani oikealla tiellä. Olen nyt 2-3 viikon aikana laihtunut 4kg ja edelleen paino on lasku suunnassa, joten eikö se tästä ja kesään mennessä on tarkoitus pudottaan 15-20kg eli 0,5-1kg/vk.. Nälkää en ole nähnyt, olen vain lisännyt kasvisten ja hedelmien määrää ja viikkoliikuntaa olen onnistunut lisäämään n.2 tunnilla. Hyvää kevättä kaikille painon kanssa taistelevalle ja muistakaa, että laihdutatte itseänne varten, ei muita.
- ??????
Hanski-08 kirjoitti:
... no mulle ainakin painoa kertyi lisää 2002 syksy- 2003 kesä reilu 50kg, sillä olin ennen syksyä 2002 aktiivi liikkuja ja söin myös runsaanpuoleisesti, silti paino pysyi tasaisesti samana. Sitten sairastuin paniikkihäiriöön ja liikunta jäi, mutta ruokailutavat eivät muuttuneet mitenkään, ehkä jopa lisääntyivät. En itse tajunnut syöväni liikaa, mutta kesällä 2003 puntari näytti yli 50 pluskiloa. Sitä sitten aloitettiin laihduttamaan ja sitä tuli keksittyä kaikenlaisia selityksiä, miksei paino pudonnut tai miksi se nousi edelleen noin 5-10kg/vuosi. Sitä valehteli samalla itselleen ja kuvitteli että sitä voi laihtua hetkessä ihanne mittoihin? Niin ei käynyt vaan paino jatkoi nousuaan.. Vuonna 2005 lokakuu- 2006 tammikuu välisenä aikana onnistuin pudottamaan 35kg, mutta isäni kuolema 2006 alussa vei voimat ja taas paino alkoi nousta. 2006 syksy- 2007 syksy olin kuntoutuksessa, jossa oli tarkoitus muokata ruokailutottumuksia ja lisätä liikuntamäärää, mikä joiltakin osin onnistuikin. Nyt liikun kohtuudella, mutta syömiseen täytyy kiinnittää enempi huomiota. Vaikka syön terveellistä ruokaa, sitä tulee joskus syötyä liikaa, eikä paino silloin laske. Iltasyöminen on heikkouteni, mutta onneksi pystyin muuttamaan sitä heti joulun jälkeen ja nyt tunnen olevani oikealla tiellä. Olen nyt 2-3 viikon aikana laihtunut 4kg ja edelleen paino on lasku suunnassa, joten eikö se tästä ja kesään mennessä on tarkoitus pudottaan 15-20kg eli 0,5-1kg/vk.. Nälkää en ole nähnyt, olen vain lisännyt kasvisten ja hedelmien määrää ja viikkoliikuntaa olen onnistunut lisäämään n.2 tunnilla. Hyvää kevättä kaikille painon kanssa taistelevalle ja muistakaa, että laihdutatte itseänne varten, ei muita.
ymmärsinkö mä oikein, vuoden aikana 50 kiloa lisää?? Jos niin mahtoi ulkoinen muutoskin olla melkoinen vai valehteliko peili niin paljon?
- Hanski-08
?????? kirjoitti:
ymmärsinkö mä oikein, vuoden aikana 50 kiloa lisää?? Jos niin mahtoi ulkoinen muutoskin olla melkoinen vai valehteliko peili niin paljon?
kyllä muodonmuutos oli huima, samoin kuin se olisi toisinkin päin, eli laihduttaessa 50kg.. Peili ei todellakaan valehtele, se antaa sen todellisen kuvan itsestä. Mutta sairaana ollessa sitä ei osannut hoitaa omaa fyysistä kuntoaan, paniikkihäiriö oli sen verran vakava, että kontrollointi petti pahemman kerran. Nyt paniikit ovat taaksejäänyttä ja kontrolli on palautunut. Tämä vuosi on tarkoitus "pyhittää" laihtumiselle ja oman elämän järjestelemiselle, jotta voi sitten aloittaa vuoden 2009, sekä vuotta vanhempana, mutta myös fyysisesti paremmin voivana.
- ????
Hanski-08 kirjoitti:
kyllä muodonmuutos oli huima, samoin kuin se olisi toisinkin päin, eli laihduttaessa 50kg.. Peili ei todellakaan valehtele, se antaa sen todellisen kuvan itsestä. Mutta sairaana ollessa sitä ei osannut hoitaa omaa fyysistä kuntoaan, paniikkihäiriö oli sen verran vakava, että kontrollointi petti pahemman kerran. Nyt paniikit ovat taaksejäänyttä ja kontrolli on palautunut. Tämä vuosi on tarkoitus "pyhittää" laihtumiselle ja oman elämän järjestelemiselle, jotta voi sitten aloittaa vuoden 2009, sekä vuotta vanhempana, mutta myös fyysisesti paremmin voivana.
Miten ihmeessä selvisit tuollaisen paisumisen vaatepulmasta? Miten omaiset ja ystävät reagoivat? Asitko yksin? Ja oliko sulla minkälaisia suhteita tyttöihin?
- Hanski-08
???? kirjoitti:
Miten ihmeessä selvisit tuollaisen paisumisen vaatepulmasta? Miten omaiset ja ystävät reagoivat? Asitko yksin? Ja oliko sulla minkälaisia suhteita tyttöihin?
kyllähän siinä pulmia tulikin, onneksi elloksesta sai tilattua vaatteita, jotka ovat 6xl saakka, vaikka minulle mahtui kyllä 3-4xl vaatteet. Kyllä vanhemmat ym. huomauttelivat, mutten silloin osannut kuunnella neuvoja tms. Ystävätkin sanoivat, että kyllä kaikki joskus lihovat, mutta mä lihoin älyttömästi. Häpeä oli kova, kun tajusi kantavansa todella paljon ylimääräistä lanteillaan, mutta ei siinä itku auttanut, piti vain yrittää muuttaa tottumuksiaan. Olin joskus kihloissa, mutta erosimme jo -99, enkä silloin ollut näin kookas. En ole seurustellut yli 8 vuoteen, eikä minulla ole ollut halujakaan seurustella, koska oma elämäni ei ole ollut tasapainossa ja häpeäkin on estänyt tutustumasta naisiin. Sitä itse on itselleen paljon kriittisempi, kuin muut, mutta onneksi olen saanut itseluottamusta paremmaksi, mikä mahdollistaa nyt tämän painonpudotuksen ja elämäntapa muutokset.
- lyyti
Hanski-08 kirjoitti:
kyllähän siinä pulmia tulikin, onneksi elloksesta sai tilattua vaatteita, jotka ovat 6xl saakka, vaikka minulle mahtui kyllä 3-4xl vaatteet. Kyllä vanhemmat ym. huomauttelivat, mutten silloin osannut kuunnella neuvoja tms. Ystävätkin sanoivat, että kyllä kaikki joskus lihovat, mutta mä lihoin älyttömästi. Häpeä oli kova, kun tajusi kantavansa todella paljon ylimääräistä lanteillaan, mutta ei siinä itku auttanut, piti vain yrittää muuttaa tottumuksiaan. Olin joskus kihloissa, mutta erosimme jo -99, enkä silloin ollut näin kookas. En ole seurustellut yli 8 vuoteen, eikä minulla ole ollut halujakaan seurustella, koska oma elämäni ei ole ollut tasapainossa ja häpeäkin on estänyt tutustumasta naisiin. Sitä itse on itselleen paljon kriittisempi, kuin muut, mutta onneksi olen saanut itseluottamusta paremmaksi, mikä mahdollistaa nyt tämän painonpudotuksen ja elämäntapa muutokset.
Oletko hävennyt sairauttasi, siis sitä paniikkihäiriötä vai lihavuuttasi, vaiko molempia? Oletko pystynyt opiskelemaan tai käymään töissä? Oletko nyt noin kolmekymppinen?
Ja oletko sinä pystynyt käymään esim. uimahallissa? - Hanski-08
lyyti kirjoitti:
Oletko hävennyt sairauttasi, siis sitä paniikkihäiriötä vai lihavuuttasi, vaiko molempia? Oletko pystynyt opiskelemaan tai käymään töissä? Oletko nyt noin kolmekymppinen?
Ja oletko sinä pystynyt käymään esim. uimahallissa?Ehkä sitä häpesi sairauttaankin, mutta eniten tämä ylipaino ja muu sen mukana tullut on hävettänyt, varsinkin kun en ollut nuorena lihava ja kun nyt näkee tuttuja, heitä ei haluaisi nähdä tämän kokoisena.. Onneksi omatuntoni on kohentunut ja olen itsevarmempi kuin aikoihin, joten uskon, että tällä kertaa uudet ruokailutottumukset kantavat hedelmää ja pääsen mahdollisimman lähelle tavoitepainoani ja myös pysyn siinä. Olen opiskellut jo ylioppilaaksi ja sit huonekaluverhoilijaksi, mutta ne tapahtuivat ennen vuotta 2002 ja olin silloin runsaasti hoikempi kuin nyt. Töissä olen ollut aika ajoin, mutta tällä hetkellä en voisi kuvitella tekeväni mitään raskasta työtä, sillä tämän kehon kannattelu käy työstä ja se vie todella paljon energiaa. Aloitin eilen ENE-dieetin, jolla vuonna 2005 laihduin sen reilun 30kg ja olen nyt 100% mukana siinä, nyt en lipsuile tai ainakaan luovuta, vaan nyt panostan omaan fyysiseen kuntoutumiseeni ja sitä kautta myös parempaan psyykkiseen kuntoon. Mulla on tukena muita samassa tilanteessa olevia ja läheiset eivät tyrkytä mitään ylimääräistä tms. Mä tosiaan oon tällä hetkellä reilu 30v., joten laihtuminen tässä iässä on helpompaa, kuin se olisi sitten vanhempana, siksi täytyy nyt tehdä asioille jotain, ennenkuin on liian myöhäistä. Aluksi, kun olin lihonut, en millään tohtinut mennä uimaan, mutta nyt pystyn kyllä menemään uimahalliin, tai rannalle uimaan, sillä häpeä syntyy omassa päässä ja sellaista tulee välttää, jos haluaa jotain elämässään tehdä. Meitä on monen kokoisia, mutta kaikki silti saman arvoisia. Lihavuuskin johtuu monen asian summasta, eikä ole mitään itsestään selvyyksiä. Ihmisten tulisi tukea painonsa kanssa kamppailevia, eikä syyllistää tai arvostella. Kuka tahansa voi jossain elämänsä vaiheessa lihota, joten siinä tilanteessa kaipaa tukea, ettei tarvitse hakea sitä lohtua ruoasta tms. Parempia säitä odotellessa, hyvää vuoden jatkoa!
- Tytssä
Hanski-08 kirjoitti:
Ehkä sitä häpesi sairauttaankin, mutta eniten tämä ylipaino ja muu sen mukana tullut on hävettänyt, varsinkin kun en ollut nuorena lihava ja kun nyt näkee tuttuja, heitä ei haluaisi nähdä tämän kokoisena.. Onneksi omatuntoni on kohentunut ja olen itsevarmempi kuin aikoihin, joten uskon, että tällä kertaa uudet ruokailutottumukset kantavat hedelmää ja pääsen mahdollisimman lähelle tavoitepainoani ja myös pysyn siinä. Olen opiskellut jo ylioppilaaksi ja sit huonekaluverhoilijaksi, mutta ne tapahtuivat ennen vuotta 2002 ja olin silloin runsaasti hoikempi kuin nyt. Töissä olen ollut aika ajoin, mutta tällä hetkellä en voisi kuvitella tekeväni mitään raskasta työtä, sillä tämän kehon kannattelu käy työstä ja se vie todella paljon energiaa. Aloitin eilen ENE-dieetin, jolla vuonna 2005 laihduin sen reilun 30kg ja olen nyt 100% mukana siinä, nyt en lipsuile tai ainakaan luovuta, vaan nyt panostan omaan fyysiseen kuntoutumiseeni ja sitä kautta myös parempaan psyykkiseen kuntoon. Mulla on tukena muita samassa tilanteessa olevia ja läheiset eivät tyrkytä mitään ylimääräistä tms. Mä tosiaan oon tällä hetkellä reilu 30v., joten laihtuminen tässä iässä on helpompaa, kuin se olisi sitten vanhempana, siksi täytyy nyt tehdä asioille jotain, ennenkuin on liian myöhäistä. Aluksi, kun olin lihonut, en millään tohtinut mennä uimaan, mutta nyt pystyn kyllä menemään uimahalliin, tai rannalle uimaan, sillä häpeä syntyy omassa päässä ja sellaista tulee välttää, jos haluaa jotain elämässään tehdä. Meitä on monen kokoisia, mutta kaikki silti saman arvoisia. Lihavuuskin johtuu monen asian summasta, eikä ole mitään itsestään selvyyksiä. Ihmisten tulisi tukea painonsa kanssa kamppailevia, eikä syyllistää tai arvostella. Kuka tahansa voi jossain elämänsä vaiheessa lihota, joten siinä tilanteessa kaipaa tukea, ettei tarvitse hakea sitä lohtua ruoasta tms. Parempia säitä odotellessa, hyvää vuoden jatkoa!
paljonko sää painat nyt ja kuin pitkä oot? mihin painoon tähtäät?
- Hanski-08
Tytssä kirjoitti:
paljonko sää painat nyt ja kuin pitkä oot? mihin painoon tähtäät?
hmm.. kyllä niitä tavoitteita painon suhteen on, mutta ensin täytyy laittaa välitavoitteita, jotta saavutettavuus on realistisempaa.. Pituutta on 190cm ja painoa 182kg, lihavimmillani jopa 195kg. Olen nyt viikossa laihtunut 5,5kg, joten tämä ENE-dieetti toimii.. Tavoite paino aikanaan on 90-105kg, mutta aika näyttää miten paino asettuu. Nyt silti olen tosimielellä liikenteessä, joten uskon painon pysyvää pudotusta tällä kertaa. Kesään mennes toivon olevani ainakin 20kg hoikempi, työtä se vaatii, mutta sisua siihen riittää.. Todellisia muutoksia täytyy myös ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin tehdä, ei mitkään dieetit auta, ellei tee pysyviä elämäntapa muutoksiakin. Toivottavasti säkin pääset tavoitteisiisi, oli ne sitten mitä tahansa. =)
- lyyti
Hanski-08 kirjoitti:
hmm.. kyllä niitä tavoitteita painon suhteen on, mutta ensin täytyy laittaa välitavoitteita, jotta saavutettavuus on realistisempaa.. Pituutta on 190cm ja painoa 182kg, lihavimmillani jopa 195kg. Olen nyt viikossa laihtunut 5,5kg, joten tämä ENE-dieetti toimii.. Tavoite paino aikanaan on 90-105kg, mutta aika näyttää miten paino asettuu. Nyt silti olen tosimielellä liikenteessä, joten uskon painon pysyvää pudotusta tällä kertaa. Kesään mennes toivon olevani ainakin 20kg hoikempi, työtä se vaatii, mutta sisua siihen riittää.. Todellisia muutoksia täytyy myös ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin tehdä, ei mitkään dieetit auta, ellei tee pysyviä elämäntapa muutoksiakin. Toivottavasti säkin pääset tavoitteisiisi, oli ne sitten mitä tahansa. =)
Olet pitkä nuorimies, vähän liian painava vaan. Onkos sulle sattunut viime vuosina että olisi vaikka tuoli hajonnut alta?
Ja oletko muuten lueskellut nimimerkki Kotleetin juttuja tällä palstalla? Elämän tilanteet teillä nyt taitaa olla vähän erilaiset mutta painoa riittää molemmilla.
Voisitko sinä kuvitella osallistuvasi tuohon Suurin pudottaja -tv-ohjelmaan? - typyki82
Hanski-08 kirjoitti:
kyllähän siinä pulmia tulikin, onneksi elloksesta sai tilattua vaatteita, jotka ovat 6xl saakka, vaikka minulle mahtui kyllä 3-4xl vaatteet. Kyllä vanhemmat ym. huomauttelivat, mutten silloin osannut kuunnella neuvoja tms. Ystävätkin sanoivat, että kyllä kaikki joskus lihovat, mutta mä lihoin älyttömästi. Häpeä oli kova, kun tajusi kantavansa todella paljon ylimääräistä lanteillaan, mutta ei siinä itku auttanut, piti vain yrittää muuttaa tottumuksiaan. Olin joskus kihloissa, mutta erosimme jo -99, enkä silloin ollut näin kookas. En ole seurustellut yli 8 vuoteen, eikä minulla ole ollut halujakaan seurustella, koska oma elämäni ei ole ollut tasapainossa ja häpeäkin on estänyt tutustumasta naisiin. Sitä itse on itselleen paljon kriittisempi, kuin muut, mutta onneksi olen saanut itseluottamusta paremmaksi, mikä mahdollistaa nyt tämän painonpudotuksen ja elämäntapa muutokset.
Minulla samanoloinen lihomistausta. Olin liikunnallinen ja terve sekä hoikka kunnes sairastuin vakvaan masennukseen 2005. Lihoin vuodessa 40 kg - mutta sairaana sitä ei jotenkin huomannut eikä jaksanut välittää.
Kyllähän läheiset siitä huomautteli, mutta sitä on tosi vaikee käsittää semmosen kellä itellä ei oo ollu psyykkistä sairautta. Ei masentunutta muuta kun syyllistä lisää ne ota ittees niskasta-kommentit. Sitä on jotenkin ihan ulkona kaikesta. Mulla ainakin on jonkinlainen black out ensimmäisiltä sairauskuukausilta. Muistan vaan pahan olon ja että itkin paljon.
Toivuin hieman ja pääsin terapiaan. Yritin laihduttaa, mutta ilmeisesti lääkkeet ei antanu painon pudota, vaan hitaasti se nousi vaan, vaikka liikuin tosi paljon (töissä jopa 6 tuntia päivässä!) ja söin terveellisesti.
Lopulta pääsin lääkkeistä eroon ja jatkoin vain terapiassa, olin iloinen että nyt viimein pääsen läskistä eroon. Suuri pettymys, kun kunto-ohjelman ja tiukan dieetin tulos oli olematon, vain muutama kilo useassa kuukaudessa. Ennen sairastumista olin kuitenkin joskus laihduttanut ja tahti oli silloin aivan toinen!
Lopulta vaadin selvitystä ja tutkimuksissa löytyi kilpirauhasen vajaatoiminta. Paino siis putosi pinnistelyllä mutta toooosi hitaasti. Lääkityksen jälkeen tahti on nyt muuttunut "normaalimmaksi", ja vihdoin olen Oikeesti toiveikas, että pääsen takaisin normaalimittoihin.
On ollu tosi raskasta ja häpeän tunteet on myös tuttuja. En kehtaa käydä vanhojen kavereitten luona ulkonäköni takia, vaikka tiedän ettei kavereille se merkkaa, vaan sisäällä oleva minä.
Ja vaateongelmat. Lisäksi suren ihon pilaantumista. Mutta koitan olla miettimättä sitä, olen kuitenkin toipunut vakavasta sairaudesta, koitan keskittyä olemaan rasittamatta itteäni liikaa ja iloitsemaan toimintakyvystä ja melko hyvästä nykyterveydestä.
Jaksamista kaikille. - Hanski-08
lyyti kirjoitti:
Olet pitkä nuorimies, vähän liian painava vaan. Onkos sulle sattunut viime vuosina että olisi vaikka tuoli hajonnut alta?
Ja oletko muuten lueskellut nimimerkki Kotleetin juttuja tällä palstalla? Elämän tilanteet teillä nyt taitaa olla vähän erilaiset mutta painoa riittää molemmilla.
Voisitko sinä kuvitella osallistuvasi tuohon Suurin pudottaja -tv-ohjelmaan?kyllähän paino vaikuttaa siihen, ettei voi tehdä kaikkea, sillä laitteet tms. eivät kestä ja hävettää joskus istuutua bussissa, torilla tai muissa julkisissa paikoissa, kun vatsa on pullollaan, eikä meinaa mahtua istumaan tai se tuoli hajoaa alla.. Se on kuitenkin niin, että sellaista sattuu muillekin, joten pitää oppia hyväksymään itsensä ja se, että tekee myös itse virheitä. En ole Kotleetin juttuja lukenut, mutta kun nyt mainitsit, niin voisi lukaista hänen kirjoituksiaan, ehkä niistä olisi myös apua. Tuohon Suurin pudottaja sarjaan pyrin tällä toisella kaudella, mutta ei vain tärpännyt, olin kai jotenkin tavanomaisempi, en mikään kuvauksellinen? Nyt oon tosiaan ENE-dieetillä, joka on kestoltaan 8vk, samalla onnistuin laihtumaan 2005 lopulla 35kg ja uskon, että nyt on parempi henkinen vointi, joten uskon tämän olevan tällä kerralla pysyvämpi painonpudotus ja sitä kautta voin jättää lääkkeitä pois tai ainakin vähentää. Mua tukevat äiti, veljet, yksi ulkomaalainen tuttu ja muut läheiset, lisäksi olen laihdutusryhmässä, jossa on yli 10 runsaasti ylipainoista, joten siellä ei tarvitse hävetä olemassa oloaan. Toivon, että kaikki, jotka ovat päättäneet vuoden alussa, että tämä vuosi muuttaa elämää parempaan suuntaa ja tekevät myös itse sen eteen töitä, tavoitteet täyttyisivät ja tulevaisuus olisi paremmalla pohjalla. Elämä on muutenkin lyhyt, joten kannattaa nyt panostaa asioihin, joita kaipaa ja haluaa tältä elämältä, syöminenhän on tarkoitettu ihmisen selviytymiseen nälästä, ei mässäilyyn tai ahmimiseen. Tapa syöminen on lisääntynyt, joka aiheuttaa näitä ylipainoja entistä useammille, elämään pitäisi sisällyttää muita aktiviteetteja, ruokailla säännöllisesti, pienin annoksin useasti päivässä. Aamupala ja lounas ovat tärkeimmät ateriat, joissa saadaan suurin osa päivän kaloreista, iltapäivällä ei tarvitse syödä enää mitään "raskasta" ruokaa.. Jokainen päättää lopulta itse, mitä suuhunsa laittaa, toisilta saa toki neuvoja ja tukea, mutta loppupeleissä itsellä on valta siinä, että onnistuuko laihtumaan, vaiko ei? Itsellä on nyt itsevarmempi fiilis ja sellaista toivon myös muillekin. Tsemppiä!
- no panic
Hanski-08 kirjoitti:
kyllähän paino vaikuttaa siihen, ettei voi tehdä kaikkea, sillä laitteet tms. eivät kestä ja hävettää joskus istuutua bussissa, torilla tai muissa julkisissa paikoissa, kun vatsa on pullollaan, eikä meinaa mahtua istumaan tai se tuoli hajoaa alla.. Se on kuitenkin niin, että sellaista sattuu muillekin, joten pitää oppia hyväksymään itsensä ja se, että tekee myös itse virheitä. En ole Kotleetin juttuja lukenut, mutta kun nyt mainitsit, niin voisi lukaista hänen kirjoituksiaan, ehkä niistä olisi myös apua. Tuohon Suurin pudottaja sarjaan pyrin tällä toisella kaudella, mutta ei vain tärpännyt, olin kai jotenkin tavanomaisempi, en mikään kuvauksellinen? Nyt oon tosiaan ENE-dieetillä, joka on kestoltaan 8vk, samalla onnistuin laihtumaan 2005 lopulla 35kg ja uskon, että nyt on parempi henkinen vointi, joten uskon tämän olevan tällä kerralla pysyvämpi painonpudotus ja sitä kautta voin jättää lääkkeitä pois tai ainakin vähentää. Mua tukevat äiti, veljet, yksi ulkomaalainen tuttu ja muut läheiset, lisäksi olen laihdutusryhmässä, jossa on yli 10 runsaasti ylipainoista, joten siellä ei tarvitse hävetä olemassa oloaan. Toivon, että kaikki, jotka ovat päättäneet vuoden alussa, että tämä vuosi muuttaa elämää parempaan suuntaa ja tekevät myös itse sen eteen töitä, tavoitteet täyttyisivät ja tulevaisuus olisi paremmalla pohjalla. Elämä on muutenkin lyhyt, joten kannattaa nyt panostaa asioihin, joita kaipaa ja haluaa tältä elämältä, syöminenhän on tarkoitettu ihmisen selviytymiseen nälästä, ei mässäilyyn tai ahmimiseen. Tapa syöminen on lisääntynyt, joka aiheuttaa näitä ylipainoja entistä useammille, elämään pitäisi sisällyttää muita aktiviteetteja, ruokailla säännöllisesti, pienin annoksin useasti päivässä. Aamupala ja lounas ovat tärkeimmät ateriat, joissa saadaan suurin osa päivän kaloreista, iltapäivällä ei tarvitse syödä enää mitään "raskasta" ruokaa.. Jokainen päättää lopulta itse, mitä suuhunsa laittaa, toisilta saa toki neuvoja ja tukea, mutta loppupeleissä itsellä on valta siinä, että onnistuuko laihtumaan, vaiko ei? Itsellä on nyt itsevarmempi fiilis ja sellaista toivon myös muillekin. Tsemppiä!
Mitä lääkkeitä sä käytät? Joillakin lääkkeillä voi olla lievästi ruokahalua lisäävä vaikutus mutta joillakin ei ole ruokahaluun mitään vaikutusta.
Ja onko sun kilot kertyneet ihan ympäriinsä vaiko isoon mahaan ja onko sulla kertyny ylimäärästä rintoihin? Miten sun iho on kestänyt? - Hanski-08
no panic kirjoitti:
Mitä lääkkeitä sä käytät? Joillakin lääkkeillä voi olla lievästi ruokahalua lisäävä vaikutus mutta joillakin ei ole ruokahaluun mitään vaikutusta.
Ja onko sun kilot kertyneet ihan ympäriinsä vaiko isoon mahaan ja onko sulla kertyny ylimäärästä rintoihin? Miten sun iho on kestänyt?Pakko myöntää, että mulla on lääke, joka alkoi, heti sen aloitettuani, lisäämään mun ruokahalua, joka osaltaan aiheutti painonnousua ja vatsan paisumista. Kilot mulla on kertyneet suuremmalta osin tuohon vatsan seudulle, johtuu kai siitä, että vaikka painoa on, liikun silti paljon ja käytän lihaksiani, mutta vatsa ei ole estynyt kasvamasta.. Mulla oli jo laihempana kertynyt enemmän rasvaa rintojen kohdalle, joten lihottuani myös ne ovat kasvaneet, valitettavasti. :( Kyllä nekin saa pienenemään, kun aloittaa kiinteyttämään myös ylävartaloa ja paino laskee. Mä aloitin ENE-dieetin viime perjantaina ja oon nyt laihtunut n.6kg, aluksi paino putoaa nopeammin, kun nesteitä lähtee, mutta uskon, että myös ylimääräinen rasva vähenee, kun aikaa kuluu ja noudattaa jatkossa uutta ruokavaliota. Ihmisten pitää silti tehdä niinkuin itsestä hyvältä tuntuu, eikä laihduttaa kenenkään muun vuoksi tai pyynnöstä. Terveyden vuoksi laihduttaminen on tietysti tärkeää, mutta muutama ylimääräinen kilo ei varmaan haittaa? Ihminen voi olla onnellinen myös pyöreämpänä, eikä kaikki voi ollakaan langanlaihoja.. Elämä on täynnä valintoja, pitää vain osata valita niin, että itsellä on hyvä olla ja sitä kautta myös läheisillä. Jälkikäteen ei tehtyihin asioihin voi vaikuttaa, siksi kannattaa tarkasti miettiä, mitä tekee, mitä sanoo ja millainen on kanssa ihmisille.. Hyvää kevään jatkoa!
- Tapmoni
Olen reilusti ylipainoinen ja BED on minunkin vaivani.
Peilistä ei näy mitenkään valtava ihminen, mutta valokuvien katselu on yhtä tuskaa. Siksi yritänkin pysytellä poissa kameran tieltä. Poissa pysymällä en myöskään pilaa muuten hyviä otoksia vaikkapa häissä tai muissa tilaisuuksissa.
Tarvitsisin BEDin kanssa jotain apua mielenterveyspuolelta (saavathan muutkin syömishäiriöiset apua), mutta nihkeästi on mitään tarjolla. Maksullisiin palveluihin ei ole varaa ja ryhmäterapiaan en ole valmis, ainakaan heti alkuun. Kerran kävin psykiatrin luona ja todella epämiellyttävän käynnin lopuksi oli tarjolla lääkkeitä kokeiltavaksi, ja käynti sitten uudelleen, jos ei mitään apua tunnu tulevan.. Ei kiitos.
Vähäinenkin liikunnan harrastaminen on kuin spottivaloissa kulkisi. Kommentteja löytyy joka lähtöön ohikulkijoilta ja sivusta seuraavilta. Täytyy olla melkoinen itseluottamus ja itsetunto, jos jaksaa kaiken ilkkumisen kuullessaan vain jatkaa eteen päin.
Kaupassa käynti on joskus aika hupaista puuhaa. Jos ostaa terveellistä ruokaa, vihanneksia ja hedelmiä, niin joku kommentoi, että eihän se noilla elä, tai ei se itselleen osta.. Jos ostaa sipsejä ja limua kaiken muun lisäksi, niin kuuluu jostain päin, että ei ihme, että se on niin läski. Ostoskärryssäni on siis aina väärät ostokset?
Ja seksiähän lihavan elämässä ei tietenkään voi olla. Kortsujen ostosta saisi varmasti mahtavaa piilokameramateriaalia.. Kumma kyllä, niitä sopusuhtaisia miehiä on ollut enemmän minusta kiinnostuneissa, kuin itseni kokoisia :). Joskus kun oli ilmoitus deiteissäkin, niin alle satakiloisia "riisikeppejä" siellä oli melkein kaikki ehdokkaat, suurin osa 70-80 kiloisia. Joku siis kuitenkin isoistakin pitää, vaikka isointa ääntä pitävät ne, jotka kammoksuvat läskiä.
Vaatetus on todellinen ongelma, ja varsinkin urheiluvaatteet. Miten tosiaan harrastat mukavasti liikuntaa, kun ei ole mitään sopivaa päälle pantavaa? Kokoa 56 ja D-malleja on aika vaikea löytää mistään vaatteista. Postimyynnistä löytyy jotain arkeen, ettei tarvitse aivan alasti kulkea. Jos jostain isojen tyttöjen liikkeestä löytyy kokoja, niin hinnat ovat niin julmetut, että ei millään voi näillä tuloilla laittaa yhteen vaatekappaleeseen niin paljon rahaa.
Jokin aika sitten löysin pitkän etsimisen jälkeen yhdet verkkarit, jotka sain kiskottua jalkaani, ja olivat muuten sopivat (noh, lahkeet vähän liian pitkät), mutta takapuolta ei saanut millään pysymään housujen sisällä.. Mitäs minä housuilla joista takapuoli vilkkuu heti kun vähän kallistaa?!- pullerolta
niistä vaatteista. edullisia isonumeroisia vaatteita kyllä saa edullisesti ellokselta ja hobbyhallista ainakin. ovat paljon edullisempia kuin erikoisliikkeiden mallit. itse olen löytänyt edullisen ja ammattitaitoisen ompelijan, jolla taito tehdä vaatteista juuri mun malliset. näin saa sitä juhlavampaakin päälle kohtuuhintaan.
- Tapmoni
pullerolta kirjoitti:
niistä vaatteista. edullisia isonumeroisia vaatteita kyllä saa edullisesti ellokselta ja hobbyhallista ainakin. ovat paljon edullisempia kuin erikoisliikkeiden mallit. itse olen löytänyt edullisen ja ammattitaitoisen ompelijan, jolla taito tehdä vaatteista juuri mun malliset. näin saa sitä juhlavampaakin päälle kohtuuhintaan.
Ellokseen ja Cellbesiin olen turvautunut, niistä on kokoja löytynyt, kunhan on vain ajoissa tilaamaan. HobbyHallista joskus taannoin tilasin jonkun isomman kokoisen vaatteen, mutta se oli kuitenkin liian pieni. Tämän hetken tarjonnasta en tiedä, millaisia ovat.
Suurin ongelma minulla on reidet ja sääret eli housuja on hankalinta löytää. Vyötärö voisi monissakin housuissa olla sopiva, tai jopa liian iso, mutta takamukselta (ja vatsasta) saattaa ahdistaa (voi joskus onnella kyllä olla juuri sopivakin), ja reidet ja pohkeet eivät mahdu kuin väkisin kiskomalla, jos sittenkään. Onneksi noista edellä mainituista postimyynneistä löytyy väljiä malleja!
Minulle löytyy kuitenkin kokoja, mutta minua vähänkään isompien on jo melko mahdotonta saada valmisvaatteita. Koot 58-60 ovat jo melko harvinaisia missään, ja niitäkin isompia tarvittaisiin.
Ja niitä urheiluvaatteita tosiaan. Että voisi reippain mielin lähteä ulkoilemaan tai vaikka sinne kuntosalille, kun olisi asian mukaiset varusteet, eikä tavalliset arkivaatteet. ..niin, arkivaatteeni kun eivät ole verkkarit.
Muutamalla ompelijalla olen koettanut onneani, enkä enää tuhlaa kankaitani ja rahojani heihin. He ovat olleet kyllä hyviä tekemään normaalikokoisille vaatteita, mutta minun mallisiin vaatteisiin heillä ei ole ollut taitoja. Itse olen tavattoman surkea ompelija, mutta joitakin vanhoja vaatteita purkamalla ja niiden avulla kankaita silppuamalla olen saanut ommeltavaksi jotain yksinkertaista perusvaatetta (lähinnä housuja). Tähän menetelmään turvaudun tosin vain hätätilanteissa, koska ompelukseni eivät ole mitään silmäniloja. - 49!
Tapmoni kirjoitti:
Ellokseen ja Cellbesiin olen turvautunut, niistä on kokoja löytynyt, kunhan on vain ajoissa tilaamaan. HobbyHallista joskus taannoin tilasin jonkun isomman kokoisen vaatteen, mutta se oli kuitenkin liian pieni. Tämän hetken tarjonnasta en tiedä, millaisia ovat.
Suurin ongelma minulla on reidet ja sääret eli housuja on hankalinta löytää. Vyötärö voisi monissakin housuissa olla sopiva, tai jopa liian iso, mutta takamukselta (ja vatsasta) saattaa ahdistaa (voi joskus onnella kyllä olla juuri sopivakin), ja reidet ja pohkeet eivät mahdu kuin väkisin kiskomalla, jos sittenkään. Onneksi noista edellä mainituista postimyynneistä löytyy väljiä malleja!
Minulle löytyy kuitenkin kokoja, mutta minua vähänkään isompien on jo melko mahdotonta saada valmisvaatteita. Koot 58-60 ovat jo melko harvinaisia missään, ja niitäkin isompia tarvittaisiin.
Ja niitä urheiluvaatteita tosiaan. Että voisi reippain mielin lähteä ulkoilemaan tai vaikka sinne kuntosalille, kun olisi asian mukaiset varusteet, eikä tavalliset arkivaatteet. ..niin, arkivaatteeni kun eivät ole verkkarit.
Muutamalla ompelijalla olen koettanut onneani, enkä enää tuhlaa kankaitani ja rahojani heihin. He ovat olleet kyllä hyviä tekemään normaalikokoisille vaatteita, mutta minun mallisiin vaatteisiin heillä ei ole ollut taitoja. Itse olen tavattoman surkea ompelija, mutta joitakin vanhoja vaatteita purkamalla ja niiden avulla kankaita silppuamalla olen saanut ommeltavaksi jotain yksinkertaista perusvaatetta (lähinnä housuja). Tähän menetelmään turvaudun tosin vain hätätilanteissa, koska ompelukseni eivät ole mitään silmäniloja.ja helposti urheilu- ja ulkoiluvaatteita mm. Intersportista. Jos ne vaatteet minulle mahtuvat, niin uskoisin kyllä mahtuvan muillekkin! Esim. Röhnischillä on isoja jumppa- yms. vaatteita, samoin Nikellä, Adidaksella, Haltilla, Peakilla jne.
Myös tavallisia arkivaatteita löytyy CM:stä, Prismasta, Anttilasta, HH:sta, Lindexiltä, Seppälästä, stockalta, KappAhlista...
Painon pudottaminen on tavattoman vaikeaa, mutta ei sitä tarvitse takapuoli paljaana kulkea! - Tulevahoikka
49! kirjoitti:
ja helposti urheilu- ja ulkoiluvaatteita mm. Intersportista. Jos ne vaatteet minulle mahtuvat, niin uskoisin kyllä mahtuvan muillekkin! Esim. Röhnischillä on isoja jumppa- yms. vaatteita, samoin Nikellä, Adidaksella, Haltilla, Peakilla jne.
Myös tavallisia arkivaatteita löytyy CM:stä, Prismasta, Anttilasta, HH:sta, Lindexiltä, Seppälästä, stockalta, KappAhlista...
Painon pudottaminen on tavattoman vaikeaa, mutta ei sitä tarvitse takapuoli paljaana kulkea!löytyy hyvä rintsikoita ainakin ruotsalaisvalmistajalta.
- Tulevahoikka
Tapmoni kirjoitti:
Ellokseen ja Cellbesiin olen turvautunut, niistä on kokoja löytynyt, kunhan on vain ajoissa tilaamaan. HobbyHallista joskus taannoin tilasin jonkun isomman kokoisen vaatteen, mutta se oli kuitenkin liian pieni. Tämän hetken tarjonnasta en tiedä, millaisia ovat.
Suurin ongelma minulla on reidet ja sääret eli housuja on hankalinta löytää. Vyötärö voisi monissakin housuissa olla sopiva, tai jopa liian iso, mutta takamukselta (ja vatsasta) saattaa ahdistaa (voi joskus onnella kyllä olla juuri sopivakin), ja reidet ja pohkeet eivät mahdu kuin väkisin kiskomalla, jos sittenkään. Onneksi noista edellä mainituista postimyynneistä löytyy väljiä malleja!
Minulle löytyy kuitenkin kokoja, mutta minua vähänkään isompien on jo melko mahdotonta saada valmisvaatteita. Koot 58-60 ovat jo melko harvinaisia missään, ja niitäkin isompia tarvittaisiin.
Ja niitä urheiluvaatteita tosiaan. Että voisi reippain mielin lähteä ulkoilemaan tai vaikka sinne kuntosalille, kun olisi asian mukaiset varusteet, eikä tavalliset arkivaatteet. ..niin, arkivaatteeni kun eivät ole verkkarit.
Muutamalla ompelijalla olen koettanut onneani, enkä enää tuhlaa kankaitani ja rahojani heihin. He ovat olleet kyllä hyviä tekemään normaalikokoisille vaatteita, mutta minun mallisiin vaatteisiin heillä ei ole ollut taitoja. Itse olen tavattoman surkea ompelija, mutta joitakin vanhoja vaatteita purkamalla ja niiden avulla kankaita silppuamalla olen saanut ommeltavaksi jotain yksinkertaista perusvaatetta (lähinnä housuja). Tähän menetelmään turvaudun tosin vain hätätilanteissa, koska ompelukseni eivät ole mitään silmäniloja.hyvin Halpa-Hallista ja joskus Citymarketista (näitä mukavia pitsilahkeisia), mutta Anttilan Miss Annia pitää varoa: tyttäreni on alle 50-kiloinen ja hänelle sopivat itselleni ostamat XL-kokoiset!
Mukavaa että kirjoitukseni on kiinnostanu ja poikinut uusia viestejä.
Haluan kuitenkin jatkaa vielä aiheesta osin vastatakseni kirjottaneille ja osin ihmisille jotka ovat lukeneet viestejä.
Syömishäiriöön, lihomiseen ja ylipainoon liittyy useimmiten voimakkaitakin tunteita. (Löytyy tietysti myös ihmisä jotka lihovat koska ruokavalio on huolimaton.) Tunnepuoli tulee mukaan viimeistään siinä vaiheessa, kun huomaa lihoneensa. Joilekkin riittää muutama kilo, toiset voivat lihoa kymmeniä kiloja oikeasti sitä tajuamatta.
Pettymys, itseinho, huoli ja jopa paniikki iskee aika lujaa ihmiseen. Toiset pärjäävät sen kanssa niin hyvin että saavat samantien muutettua tapojaan ja laihtuvat takaisin mittoihin, jossa tuntevat itsensä voivan hyvin.
Toisilla kilojen kertyminen aiheuttaa voimakasta masennusta ja edessä on vuosien kierre... Miten en ole aiemmin pysähtynyt, miten ikinä saan nämä kilot pois.. olen epäonnistunut, olen ruma, luotaantyöntävä, yksinkertainen... Nämä ajatukset ovat varmasti tuttuja monille.
Yhteiskunta ihannoi laihoja ihmisiä, laihat ovat kauniita ja terveitä. Lääkärit huomauttelevat eri tilanteissa, vanhemmat yrittävät puuttua voimakkain keinoin puhuttelemalla ja nolaamalla ja loukkaamalla... sisarukset puhuvat selän takana ja ystävien katseista voi (ainakin omasta mielestään) lukea ihmettelyä ja arvostelua.
Olen käynyt tämän kaiken läpi. Muistan kun ensikerran astuin vaa´alle 1999 uimahallissa ja huomasin lihoneeni 13 kiloa. Olin kyllä tietysti huomannut että vaatteet eivät sopineet, mutta uusia on niin helppo ostaa miettimättä syitä...
Seuraavat vuodet jatkoin lihomista sitä lainkaan seuraamatta, ja vasta 2004 jouduttuani sairaalaan ja leikkaukseen, astuin taas vaa´alle ja painoin 113 kiloa. En ollut ostanut kotiini vaakaa enkä astunut sille uimahallissa tai vanhempieni luona tai muuallakaan, koska tiesin että olin lihonut, mutta painon lukeminen aiheutti niin voimakkaan ahdistuksen...
Olen näin suojellut itseäni siltä paniikilta, mikä painonnousu olisi tuonut jo muutenkin rempallaan olevaan mieleeni.
Lihavuus ja ylipaino ja laihduttaminen oli vuosikausia mielessäni.. koska joka tuutista kuulin vain siitä... nivelesi eivät kestä, miten voit tehdä itsellesi noin, annan sinulle puoli vuotta aikaa laihduttaa 30kg! (veljeni) Puhumattakaan niistä katseista ja kuiskauksista joita olin näkevinäni ja kuulevani joka paikassa.
Kiitän käännekohdasta terapeuttiani ja lääkäriäni, jotka ainoina ihmisinä saivat minut
ymmärtämään, että ylipaino on seuraus, ei syy.
Kun vihdoin annoin periksi, ja rupesin hoitamaan syytä, tunsin vihdoin kääntäväni elämässäni uuden sivun...
Tutkiessani omaa taustaani ja elämääni, tapojani reagoida asioihin ja ihmisiin, aloin pikkuhiljaa nähdä taas eteeni, enkä vain taakseni.
Valitettavasti terpian loppumisen jälkeen sairastuin fyysisesti, joka veroitti itsenäisen kuntoutumisen alkamista ja kehittymistä, mutta jotenkin olen päässyt nyt jaloilleni.
Nyt suurin haaste on nähdä itseni 29 vuotiaana naisena, eikä enään 20-21 vuotiaana penskana, jolloin koen olleeni viimeksi onnellinen ja kaunis. Silloiset unelmat eivät ole toteutuneet, ja olen kokenyt sen suurena epäonnistumisena, ja sairauden suurimpana syynä siihen. Olen kokenut pettäneeni sen nuoren naisen, ja että sairausvuodet ovat kaikki ollett turhia vuosia joiden aikana en ole saanut mitään aikaan...
Mutta olen nyt aikuinen nainen. Minulla pitääkin olla eri unelmat kun pentuna...
Se, mitä ne ovat, on vielä osin työn alla.
Tein sitä mietintätyötä tässä vastikaan erään hyvin visaan miehen tukemana. Ymmärsin, että monet niistä asioista, joita minulla nyt on, on niitä, joita haluankin itselläni olevan.
Se, että olen testien mukaan sairaalloisen ylipainoinen nainen, joka en halua olla, on edelleen totta. Mutta laihtuminen tulee tavoitteekseni silloin kun haluan sitä oikeasti itse.
Opin, että tavoite, mikä se sitten onkaan, tulee rakentua seuraavanlaisesti:
1. sen tulee olla myönteinen
2. sen tulee olla oma, ikioma
3. sen tulee olla tarkennettu, eli miten, missä,
3. sen tulee olla seurattu, eli mistä alkaa, miten on käynnissä, mistä tietää että on loppu
4. ja sen tulee tuottaa hyvää oloa
Laihduttaminen, joka alkaa siitä että "tiedän että niin pitää tehdä", tai että "lääkäri sanoi", ei tule onnistumaan. Nämä voivat toki olla niitä syitä miksi itse haluat laihduttaa, mutta jos et itse 100%sesti halua, ei yrittämisestä tule toivottua lopputulosta.
Itse en vielä halua tarpeeksi. Osaan syödä terveellisesti kyllä ja tiedän ruoasta ja laihduttamisesta mahdottoman paljon, mutta osaan jja uskallan nyt vielä jättää sen projektin sivuun. Seuraan kyllä terveydentilaani lihavuuden osalta, ja käyn jatkossa ravitsemusterapeutin puheilla, mutta en ole valmis vielä muuhun.
Nyt haluan elää tässä..
Olen onnellinen siitä että olen löytänyt taas liikunnan ja pidän siitä. Olen löytänyt taas myös seksin, ja sen tunteen että olen haluttava. Nämä asiat ovat tuoneet elämääni niin paljon hyvää, ja auttaneet rakentamaan taas itsetuntoani. Nyt olen myös aktivoinut seuraelämääni ja tavannut kavereita, joka on viimevuosina jäänyt.
Tulevaisuudessa haluan matkustaa ja harrastaa musiikkia, ja sitten se suurin asia: löytää rakkauden. Haluan tietysti myös olla terve, mutta vain nämä asiat yhdessä tuovat onnellisuuden.
Minulle syöminen ja herkuttelu on ollut vuosikausia mielihyvän etsimistä. Tulen hyvälle mielelle kun syön hyvälle maistuvan voileivän, tai suklaapatukan, tai jäätelön.
Toisenlaisten mielihyvää tuottavien asioiden etsiminen on siis tärkeää, ja sitä työtä teen nyt.
Koen siis löytäneeni syyn sille, miksi olen syönyt, ja miksi syön. Se syy on korvieni välissä, ja sitä pitää hoitaa omana itsenään.
Toivon että kaikki ylipainosta kärsivät saisivat riittävästi apua ja tukea asioiden käsittelemiseen. Yksin se on minusta mahdotonta.- jazoo
Kylläpä sinulla oli upea kirjoitus! Aivan täytyy lukea uudelleen kun olen vastannut. Eilen tuli in´h´nhimillisessä tekijässä upea haastattelu myös ja siinä oli psykologi mukana ja silloin lihavuuden olevan osittain psykologinen "sairaus". Itse olen nyt 38v. ja aina ollut ylipainoinen..90-125 kg on ollut painoni. Laihdutus on ollut mielssäni ja sitä olen noudattanutkin mutta aina on jäänyt elämäntapa muutos tekemättä. Pari vuotta sitten olin tehokkaalla ENE-dieetillä ja laihduin sillä 29kg /4 kk..ja olo oli upea.Luulen että leijailin pilvissä mutta sitten 3 kk kul tuli pohjekipu ja siitä 2 viikon kulutuua makasin keskussairaalassa..olin saanut syvän laskimotukoksen ja myös keuhkoembolia oli..siis tajusin että meinasin menettää henkeni sen kanssa.Usein olen miettinyt onko muita jotka olisivat sairastuneet tukokseen dieetin jälkeen?
Nyt olen tehnyt sen elämäntapa muutoksen lähes vuosi sitten ja fyysinen kunto on minulle huippu..paino toki on entinen mutta odotan ja liikun sillä aikaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En voi jutella kanssasi
tietenkään, mutta täällä voin sanoa sinulle, että se sinun hiljaisuutesi ja herkkyytesi eivät ole heikkoutta. Ne ovat ih577320Trump ja Vance murskasivat ja nolasivat Zelenskyn tiedotusvälineiden edessä Valkoisessa talossa.
Jopa oli uskomaton tilaisuus Valkoisessa talossa. Zelensky jäi täydelliseksi lehdellä soittelijaksi suhteessa Trumpiin j7393594Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.3711978Mikä on kaivattusi ärsyttävin piirre?
Mun kaivattu on erittäin vastahakoinen puhumaan itsestä. Kääntää puheenaiheen aina muuhun kun hänestä tulee puhetta.1651816- 861459
Kokoomus haluaa hoitaa flussat yksityisellä, jotta säästettäisiin rahaa ja aikaa
Mies hakeutui Terveystalo Kamppiin flunssaoireiden takia helmikuisena sunnuntai-iltana. Diagnoosiksi kirjattiin influens841401- 911290
Anteeksi Pekka -vedätys
Apuna Ry:n somessa levinnyt Anteeksi Pakka -kampanja saa aina vaan kummallisempia piirteitä. ”Mä pyydän anteeksi. Mä631257Rakkaus ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä TOTUUDEN kanssa.
Tajuatteko, että jotkut ihmiset pitävät siitä, kun toiset kaatuvat? He nauttivat siitä, kun toiset mokaavat tai käyttävä2621251- 811164