Pienet vesi-insinöörit

Menin lasten kanssa ulos.
"Ukki, kiivetään tuonne kalliolle, sieltä näkee hyvin ja siellä on lähde ja joki."
Kiivettiin kalliolle ja katseltiin maisemia ja sitten sinne lähteelle ja joelle.
Siinä se on, kalliossa kuoppa, johon ylempänä kalliolla sulanut lumi pulppuaa vetenä jostakin kalloin kolosta. Siitä vesi sitten virtaa pientä luonnon uomaa myöten alaspäin. Jokihan se on selvä, joki.
Jokeen täytyy tehdä patoja, syntyy pieniä Vuotoksia. Sitten patoja avataan ja saadaan pieniä koskia.
Ukile tulee lapsuus mieleen. Täytyy ihan mennä leikkiin mukaan.
Sitten sattuu onnettomuus. Pienen käden suojana ollut vedenpitävä käsine menee liian syvälle ja täytyy vdellä. Kylmää on, toteaa toinen lapsista vedestä käsineessä ja niin lähdetään kotiin.
Matkalla kotiin toinen toinen sanoo,"Ukki minä astuin vahingossa koiran kakkaan."
Onneksi on lunta vielä tien vieressä sen verran, että pahimmat saadaan putsattua. Kotona saapas pestään paremmin.
Koirista tykkään, mutta vihaan koiran omistajia, jotka eivät hoida velvollisuuksiaan.

0

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

        Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
        Maailman menoa
        656
        5530
      2. Harmi että

        Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
        Ikävä
        21
        2417
      3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

        Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
        Kajaani
        255
        1695
      4. Ajattele miten

        Paljon ottajia sinulla olisi
        Ikävä
        114
        1667
      5. Tekisitkö jotain toisin

        Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
        Ikävä
        93
        1497
      6. En rehellisesti usko et oisit

        Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
        Ikävä
        23
        1436
      7. Näin sinusta taas unta!

        Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
        Ikävä
        11
        1227
      8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

        Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
        NATO
        329
        1208
      9. Nainen, olet jotenkin lumoava

        Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
        Ikävä
        68
        1205
      10. Kun Zele jenkeissä kävi

        Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
        Maailman menoa
        334
        1190
      Aihe