”Nuoruus ja hulluus –

JormaKKorhonen

vanhuus ja viisaus”, sanoo sananlasku. Tuo tuli mieleeni, kun lueskelin aamun lehtiä, joissa kerrotaan Keskustan olevan edelleen suosituin nuorisopuolue. Sillä on nyt 22,4 % kannatus 18-29-vuotiaiden keskuudessa ja se on jopa pystynyt viime mittauksen jälkeen 0,2 % kannatustaan kasvattamaan.

Kaksi muuta suurinta hallituspuoluetta on hieman kannatustaan menettänyt. Niiden lukemat ovat nyt: kokoomus 20,3 % (-0,5%) ja vihreät 20,1 % (-1,1 %). Vihreiden pudotuksen ymmärrän johtuvan siitä, että monille sen kannattajille oli varmasti vaikea pala nieltäväksi, että puolue meni hallitukseen yhdessä vihreiden arvojen pahimmaksi viholliseksi mielletyn kepun kanssa.

Eniten on menettänyt sdp, jonka kannatus nyt on 20,7 % (-4,6 %). Siinä ei ole mitään yllättävää. Sdp:n, vaalitappio oli niin suuri ja odottamatonkin, että se varmasti vaikuttaa ja jopa ruokkii itseään kauan mielikuvatasolla. Sillä mielikuvatasollahan tuokin tutkimus on tehty.

Ei nimittäin ole kysytty, että miksi, millä perusteilla puoluetta kannatetaan. Ja varsinkin nuorilla ihmisillä, joilla kokemukset työelämästä ja elämästä yleensäkin ovat vielä vähäiset, puolueisiin suhtaudutaan hieman niin kuin kaunottariin kauneuskilpailuissa. Ei mielletä puolueen todellista tehtävämerkitystä asioiden hoitajana eikä varsinkaan ajatella sitä omien etujen kannalta. Sellainen suhtautuminen kyllä tällä saitilla nähdyn perusteella on nimenomaan kepulaisilla varsin yleinen vielä varttuneemmallakin iällä. Tuskin kaikki nuo yhden lauseen kepukannattajat nuorisoa ovat.

Kepulla on kyllä varmasti parhaat tekniset eväät nuorisokannatuksen korkeana pitämiseen. Kepun organisaatio on tunnetusti koko maan tiuhana kattava ja tehokas propagandassaan. Kepu myös kannatuksensa kannalta taitavasti mutta moraaliselta kannalta härskisti käyttää syötteinään nuorisoidoleja, joilla politiikan ja asiaosaamisen kanssa ei ole mitään tekemistä. Ihme olisi, jos sellainen ei tuottaisi tuloksia kokemattomissa nuorissa.

Mutta varmaa myös on, että elämänkokemusten karttuessa suuri osa noista nyt kepua kannattaneista nuorista tulee tarkistamaan kantansa vankemmalta pohjalta, asiaperustein, itsensä ja läheistensä ja myös koko maan parasta ajatellen.

Oppositio demareita lukuun ottamatta on kyllä kasvattanut nuorten suosiota. Vasurit 2,1 % ja persut peräti 3 %. Sitä en osaa selittää, mistä tuo kertoisi.

Tulevia vaaleja – ainakaan ek-vaaleja ajatellen tuostakaan tutkimuksesta ei kannata kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä tehdä. Varmaa kuitenkin on, että demarit joutuvat perusteellisesti tarkistamaan poliittisia keinojaan, sitä, miten ja millaisena saisivat sanomansa perille tavoitteistaan. Varmaan heillä on aihetta tarkistaa myös politiikkaansa, tavoitteitaan, ja saada muutoksia ukkoutuneeseen ja akkautuneeseen johtoonsa. Harmi, ettei se Jutta Urpilainen – ilmeinen tulevaisuuden kasvo – vielä halunnut haastaa Heinäluomaa. Mia-Petra Kumpula-Natri niin näköjään aikoo tehdä. Onkohan mahdollisuuksia ihmisellä, jolla on noin hankala nimi? ;)

27

681

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuoria

      demareihin. Olet senverran ärsyttävä ja epämielyttävä.

    • tammikuussa!

      Mielipidettä kysyttiin myös vanhemmiltakin ihmisiltä.

      En tarkemmin lukenut sitä gallup-tutkimusta, joten en tiedä tarkalleen mitä siinä kysyttiin tai mikä on muiden puolueiden kannatus.

      SDP antaa itsestään taantumuksellisen kuvan, joten en yhtään ihmettele miksi nuoret eivät ole juurikaan kiinnostunut siitä.

      Yllätys oli Keskustan noinkin suuri menestys. Keskustan maalaisimagon en olisi kuuna päivänä uskonut kiinnostavan nuoria noinkin paljon! Se oli todillinen positiivinen yllätys (ei sentään näyte)! Maalaisjärki ei näytä ollakkaan kadonnut luonnonvara nuortenkaan päistä, onneksi!

      Itse olisin veikannut nuorten ihmisten suosituimmaksi puolueeksi Kokoomusta. Kokoomuksen imago on nuorekas johtajaa ja puoluesihteeriä myöten.

      Vanhakantainen taantumus ei uppoa ihmisiin. Jos puolue haluaa pärjätä, niin silloin on jätettävä suikat ja työväenmarssit historian havinoihin. Eivät rotat enää mene vanhoihin loukkuihin. Kitarat vaietkoon kesäiltana nuotioiden äärellä. Sellainen käännytystyö uppoaa enää rippikoululaisiin, jos edes heihin.

    • ristiriitaisuuksia

      "Ei nimittäin ole kysytty, että miksi, millä perusteilla puoluetta kannatetaan. Ja varsinkin nuorilla ihmisillä, joilla kokemukset työelämästä ja elämästä yleensäkin ovat vielä vähäiset, puolueisiin suhtaudutaan hieman niin kuin kaunottariin kauneuskilpailuissa."

      Ja vaaleissakos on yhtenä kysymyksenä "millä perusteella äänestit"
      kyllä nykyiset nuoret ovat huomattavasti fiksumpia, kuin meidän aikanamme, ja osaavat ja pystyvät ottamaan asioista niiden oikean selon , eivätkä usko kaikkeen paskanpuhumiseen...

      "Mutta varmaa myös on, että elämänkokemusten karttuessa suuri osa noista nyt kepua kannattaneista nuorista tulee tarkistamaan kantansa vankemmalta pohjalta, asiaperustein, itsensä ja läheistensä ja myös koko maan parasta ajatellen."

      Eikös tuo sama asia voi päteä myös demareihin...eipä tietenkään?!?

      "Oppositio demareita lukuun ottamatta on kyllä kasvattanut nuorten suosiota. Vasurit 2,1 % ja persut peräti 3 %. Sitä en osaa selittää, mistä tuo kertoisi."

      No kuinkas nyt noin kävi?? Sujuuhan se NIIN HYVIN kepunkin kohdalta!!!

      Viimeiseen kappaleeseen kirjoituksessasi voin kyllä yhtyä...

    • Yhteiskunnassamme muhii suurempi protesti kuin suurimmissa puolueissa ehkä osataan arvatakaan. Tai jos tiedetään, niin sinisilmäisesti ja ehkä vähän tyhmästikin annetaan tilanteen jatkua.

      Kun parikymmentä vuotta sitten valitettiin että poliitikot ovat etääntyneet kansasta, niin nyt sen on suurelta osin tehnyt myös harjoitettu politiikka. Eu-jäsenyys jakoi kovin melipiteitä, mutta se ei selitä kaikkea.

      Kaksi yksittäistä esimerkkiä joissa hallitukset ovat suorastaan brutaalilla tavalla toimineet kansalaisten enemmistön tahdon vastaisesti ovat varallisuusveron täydellinen poisto ja valtionyhtiöiden osake-enemmistön myynti.

      Tuon viimemainitun seurauksena on nytkin jonkinlainen kriisi päällä eikä hallituksella ole muuta tarjottavaa kuin veronmaksajien miljoonia lähinnä minikokoiselle kriisiyhtölle ennestäänkin vaikeilla markkinoilla toimimiseksi.

      Valtion olisikin reilusti mentävä mukaan uuteen yritykseen sijoittavana osakkaana jolloin syntyisi edes jonkinlainen luottamus maamme johtoa ja sen toimia kohtaan. Nyt ministerit vain toistavat samoja lauseita kuin papukaijat päivästä toiseen eikä mitään uskottavaa tapahdu.

      Nämä edellämainitsemat asiat ovat esimerkkejä siitä mitä nuoret lähinnä kotonaan arkielämässään vanhemmiltaan kuulevat, työssäolevien osalta keskustelut käydään työpaikoilla. Näistä koostuu melko pitkälle se mielikuva minkä perusteella he puoluekannatuskysymyksiin vastaavat.

      Tänä päivänä on helppo todeta, että jos Veikko Vennamon kaltainen riittävän varallisuuden omaava henkilö lähtisi tosissaan politiikkaan niin hänellä olisi huomattavasti paremmat tulevaisuudennäkymät siellä kuin jollakin Kemijärven liimapalkkitehtaalla.

      Perussuomalaiset ovat Timo Soinin käytettävissä, mutta hänellä ei henkilökohtaisesti ole varaa räväkämpään politiikantekoon kuin mitä hän nyt harjoittaa. Jos hän niin tekisi, voisi Iivisniemen koti olla melko pian myynnissä.

      Vasemmistoliitolla on jonkinlaiset resurssit ja verkosto, mutta se on profiloitunut jonkinlaiseksi SDP:n jatkeeksi. Suurten puolueiden puuhaama neljän prosentin äänikynnys on ilmeisesti suunniteltu tukahduttamaan jyrkempien ääriliikkeiden esiinmarssia. Sekään ei pidä, jos kansa päästetään oikein tosissaan v:maan.

      • JormaKKorhonen

        Varmasti tuot esille tosiasioita puolueista yleensäkin, eli että ne ovat menettäneet kansalaisten luottamusta, ja ihan syystä. Sehän näkyy myös äänestysaktiivisuuden jatkuvana laskemisena. Ja perussyy sille tosiaan on ollut puolueiden harjoittama politiikka, joka ilmeisesti aivan liikaa on ollut sitä "pelin politiikkaa", josta Vennamo aikoinaan puhui.

        Esille nostamasi esimerkit, varallisuusveron poisto ja valtioyhtiöiden myynti, eivät kuitenkaan näy vaikuttaneen nuorison käsityksiin kepusta ja kokoomuksestakaan, jotka kuitenkin ovat olleet tuossa vahvasti mukana - jos ovat olleet demaritkin, mutta kai nuo asiat ideologisesti ovat enemmän oikeisto- kuin vasemmistopolitiikkaa.

        Nuoriso on yleensä aina ollut helposti vietävissä radikaaleille aatteille, niin aikoinaan fasismille kuin natsismille ja meillä IKL:lle ja muille suur-Suomi-aatteille, sitten 1960-luvulla sosialismin ihanuudelle suuren esikuvan Neuvostoliiton mukaisesti.

        Onko tämän päivän nuoriso aatteettomampaa, idealismiköyhempää vai onko se realistisempaa, järkevämpää? Vai onko sen asiat niin hyvin, ettei se piittaa politiikasta juuri mitään tai ainakin karttaa jyrkkiä kannanottoja, on tahdottomampaa ja menee valtavirran perässä? Ja onko tuo hyvä vai huono asia? En tiedä - tiedätkö Sinä?


      • JormaKKorhonen kirjoitti:

        Varmasti tuot esille tosiasioita puolueista yleensäkin, eli että ne ovat menettäneet kansalaisten luottamusta, ja ihan syystä. Sehän näkyy myös äänestysaktiivisuuden jatkuvana laskemisena. Ja perussyy sille tosiaan on ollut puolueiden harjoittama politiikka, joka ilmeisesti aivan liikaa on ollut sitä "pelin politiikkaa", josta Vennamo aikoinaan puhui.

        Esille nostamasi esimerkit, varallisuusveron poisto ja valtioyhtiöiden myynti, eivät kuitenkaan näy vaikuttaneen nuorison käsityksiin kepusta ja kokoomuksestakaan, jotka kuitenkin ovat olleet tuossa vahvasti mukana - jos ovat olleet demaritkin, mutta kai nuo asiat ideologisesti ovat enemmän oikeisto- kuin vasemmistopolitiikkaa.

        Nuoriso on yleensä aina ollut helposti vietävissä radikaaleille aatteille, niin aikoinaan fasismille kuin natsismille ja meillä IKL:lle ja muille suur-Suomi-aatteille, sitten 1960-luvulla sosialismin ihanuudelle suuren esikuvan Neuvostoliiton mukaisesti.

        Onko tämän päivän nuoriso aatteettomampaa, idealismiköyhempää vai onko se realistisempaa, järkevämpää? Vai onko sen asiat niin hyvin, ettei se piittaa politiikasta juuri mitään tai ainakin karttaa jyrkkiä kannanottoja, on tahdottomampaa ja menee valtavirran perässä? Ja onko tuo hyvä vai huono asia? En tiedä - tiedätkö Sinä?

        Tarkoitin esimerkin kautta esitetyllä kannanotollani todellakin vain kodin ja työpaikan kautta tulevaa vaikutusta nuorten poliittiseen ajatteluun. Siinä mielessä se oli tottakai myös vanhempien ikäpolvien tuntojen välittämistä. On varmasti paljon koteja joissa asioista ei juuri mitenkään keskustella.

        Kysymykseesi siitä millaista tämän päivän nuoriso on voisin sanoa että sitä on varmasti joka lähtöön. Tuskinpa esimerkiksi pääkaupunkiseudun lähiöissä kaiken ikänsä työttöminä olleet "elämäntapaintiaanit" paljon muita ideologioita edes pohtivat.

        Omasta jälkikasvustani voisin sanoa sen verran, että kaikki kolme toimivat jonkin verran eri tavoin kun on kysymys yhteiskunnallisista asioista. Vanhempi tyttäreni antaa sympatiansa Keskustalle, koska hänen mukaansa ne muut ovat "änkyröitä". Nuoren ihmisen näkemyksellä Keskustan politiikka on siis ollut viime vuosina vakaata ja luotettavaa.

        Nuorempi tyttäreni taas antaa sympatiansa Vihreille. Hän näkee taas sen puolueen olemassaolon takaavan parhaiten sen, että "tätä paskaa edes jotenkin hoidetaan", kuten hän itse kerran sanoi. Itse kiinnitin huomioni siihen, että hän ei pitänyt tärkeänä muuta kuin sitä että puolue on olemassa.

        Poikani sen sijaan on valinnut sen tien, minkä moni nuuori yli kaksikymppisenä tekee. Hän ei ole tähän mennessä äänestänyt vielä kertaakaan. Perusteluksi hän sanoi sen, että ainahan sinne kuitenkin jotkut valitaan ja kun en kerran pelaa lottoa en myöskään äänestä. Turhautumista vai aatteettomuutta, kukapa tietää.

        Muistan kyllä itsekin millä perusteella ensi kerran ääneni annoin. Oli kunnallisvaalit ja ehdokkaana oli parin kilometrin päässä kotoani asunut putkimies jota kylällä oli vuosikaudet kehuttu päteväksi ammattimieheksi. Minulle se riitti perusteeksi antaa ääneni hänelle. Puolueella ei ollut silloin mitään merkitystä.

        Saattaa siis olla, ettei noilla nuorten puoluekannatusmittauksilla ole kovin paljon merkitystä siihen mikä kokoonpano eduskunnalla on vaikkapa viidentoista tai kolmenkymmenen vuoden kuluttua. Toivottavasti demokratia kuitenkin toimii siihenkin maailmanaikaan.


    • yksi kylähullu

      Mielestäni tutkimus osoittaa kuinka puolueet ja niiden harjoittamam politiikka koetaan niiden joukossa joilla ei ole vanhaa painolastia kantaa määritettäessä. Nykyisin nuoret eivät enää peri vanhempiensa puoluekantoja vaan ottavat asioista selvää itsenäisesti, valitsevat kannatuksensa kohteen puhtaalta pöydältä. Mittaus kuvaa puolueiden julkikuvaa paremmin kuin koko kansasta tehdyt gallupit.

      Nuoret kaipaavat selkeämpiä vaihtoehtoja ja mielipiteitä kuin mitä vaikkapa demarit osaavat esittää. SDP:n politiikka on ollut erittäin sekavaa, se on keskittynyt vain räksytykseen ja se näkyy nuorten suhtautumisessa puolueeseen. Heille ei riitä pelkkä kaiken arvostelu ilman omia vaihtoehtoja. He kaipaavat selkeyttä ja uskottavuutta.

      Keskusta on Matti Vanhasen johdolla näyttäytynyt vastuullisena, yhteistyökykyisenä ja johdonmukaisena, se selittää puolueen suosion nuorten keskuudessa. Vihreiden jämähtäminen kannatuksessa paikoilleen menee puheenjohtajan piikkiin, hän ei kykene hallituksessa nostamaan vihreitä riittävän näkyvään rooliin. Kokoomuksen kannatuksen muutos on oikeastaan merkityksetön.

      SDP:stä on kannatus karannut paljon selkeämmin ja johdonmukaisemmin sanomansa esittäviin Vasemmistoliittoon ja Perussuomalaisiin, se selittää näiden voiton opposition sisäisessä kannatuksen siirtymisssä.

      Summasummarum. SDP kärsii linjattomuudestaan, Keskusta hyötyy vastuullisesta hallitustyöstä, vihreät kärsii apupuolueen asemasta ja pienet oopositiopuolueet hyötyvät SDP:n ala-arvoisesta oppositiopolitiikasta.

      • JormaKKorhonen

        ...uskon edelleen olevani oikeassa siinä, että nuorten kannatus jollekin puolueelle on paljon kevyemmillä perusteilla annettua kuin vanhempien. Eli mielikuvien perusteella, ja niihin mielikuviin on kepu pystynyt vaikuttamaan taitavasti kaiken maailman pop-idoleilla ja muulla hömpällä - siis sellaisella, johon viimeisenä olisi luullut lähtevän puolueen, jolla on sellaiset juuret! Mutta onhan puolue tunnettu myös menettelytavoistaan, joista on syntynyt sloganeita.

        Persujen ja vasureiden kannatuksen suhteellisen suuren kasvun kyllä selittää se, jonka haastatellut nuoret sanovatkin: kolme suurinta puoluetta ovat liian samanlaisia; läheskään kaikki nuoret eivät näe niissä juuri mitään eroja. Ja sinä näet ne noinkin erilaisina. Niin näen minäkin, joskaan en välltmättä samoin kuin sinä! ;)


      • yksi kylähullu
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        ...uskon edelleen olevani oikeassa siinä, että nuorten kannatus jollekin puolueelle on paljon kevyemmillä perusteilla annettua kuin vanhempien. Eli mielikuvien perusteella, ja niihin mielikuviin on kepu pystynyt vaikuttamaan taitavasti kaiken maailman pop-idoleilla ja muulla hömpällä - siis sellaisella, johon viimeisenä olisi luullut lähtevän puolueen, jolla on sellaiset juuret! Mutta onhan puolue tunnettu myös menettelytavoistaan, joista on syntynyt sloganeita.

        Persujen ja vasureiden kannatuksen suhteellisen suuren kasvun kyllä selittää se, jonka haastatellut nuoret sanovatkin: kolme suurinta puoluetta ovat liian samanlaisia; läheskään kaikki nuoret eivät näe niissä juuri mitään eroja. Ja sinä näet ne noinkin erilaisina. Niin näen minäkin, joskaan en välltmättä samoin kuin sinä! ;)

        Tämän hetkisten mielikuvien vaikutus on nuorilla varmasti merkkitävämpi kuin vanhoilla. Vanhoilla taas on historiallisia mielikuvia, miksei historiallista näyttöäkin, mutta myös historiallisia painolasteja jotka näkyy jämähtämisenä tietyn puolueen kannattamiseen.

        Nuorilla on siis puhdas pöytä tarkastella politiikkaa, ja sitä tuo kysely heijastaa. Tämänhetkistä trendiä. Kysely paljastaa että opposition pienpuolueet ovat tuoneet uskottavampaa vaihtoehtoa hallituksen toimille kuin SDP. Se myös osoittaa että Keskusta nähdään vastuullisena hallituksen vetäjänä, jopa Kokoomusta vastuullisempana.

        En usko että nämä Keskustan julkkisedustajat, Mikko Alatalo, Tanja Saarela, Risto Autio tai Juha Mieto, juurikaan nuoria kiinnostaa tai lisää puolueen kannatusta nuorten keskuudessa. Taitavat nuo ehdokkaat olla enemmän keski-ikäisen ja vanhojen tuulipukukansalaisten suosikkeja. SDP:n Maria Guzenina saattaisi paremminkin purra nuoriin entisenä Music-TV:n juontajana.

        Olen itse tuonut noita samoja havaintoja esille jo paljon ennen tuota kyselyä, samoin esimerkiksi nimim. Maltillinen oikestolainen. Jos unohdetaan nämä poliittiset inhot ja kiintymykset ja katsotaan itsekin puhtaasti asiasisältöjä, niin minun ainakin täytyy sanoa että Vanhasen aikana Keskusta on ottanut jättiharppauksen vastuullisuuteen opportunistisen oppositiokauden jälkeen. Ja SDP taas vajonnut Keskustankin aikanaan harjoittamaa onnettomampaan oppositiopolitiikkaan. Ja minä olen antikeskustalainen edelleen.


      • Maltillinen oikeistolainen
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        ...uskon edelleen olevani oikeassa siinä, että nuorten kannatus jollekin puolueelle on paljon kevyemmillä perusteilla annettua kuin vanhempien. Eli mielikuvien perusteella, ja niihin mielikuviin on kepu pystynyt vaikuttamaan taitavasti kaiken maailman pop-idoleilla ja muulla hömpällä - siis sellaisella, johon viimeisenä olisi luullut lähtevän puolueen, jolla on sellaiset juuret! Mutta onhan puolue tunnettu myös menettelytavoistaan, joista on syntynyt sloganeita.

        Persujen ja vasureiden kannatuksen suhteellisen suuren kasvun kyllä selittää se, jonka haastatellut nuoret sanovatkin: kolme suurinta puoluetta ovat liian samanlaisia; läheskään kaikki nuoret eivät näe niissä juuri mitään eroja. Ja sinä näet ne noinkin erilaisina. Niin näen minäkin, joskaan en välltmättä samoin kuin sinä! ;)

        Olen hieman eri mieltä siitä, että nuoret tekisivät puluevalintansa kevyin perustein. minun mielestäni he valitsevat hyvin harkitsevasti ja vaihtoehtoja tarkasti punniten.

        Nuorilla on nykyisin keskimääräisesti paljon parempi peruskoulutus yhteiskunnallisiin asioihin sekä eduskunnan, hallituksen ja kuntien luottamuselinten toimintaan kuin meillä vanhemmilla. Media raportoi politiikasta nyyisin myös neutraalimmin kuin meidän naikanamme, jolloin puolueilla oli omat "pää-äänenkannattajansa" ja suomettunut itsesensuuri höyläsi pois kaiken arvostelun, joka kohdistui "viralliseen linjaan".

        Minun mielestäni nuoret suhtautuvat politiikkaan hyvin käytännöllisesti puolueiden puheita ja tekoja arvioiden ja arvioiden myös sitä, miten julkisuudessa esiintyvät poliitikot tuovat tavoitteensa ja keinonsa esiin.

        Keskusta oli aiemmin nuorten kauhistus, ainakin pääkaupunkiseudulla. Väyrystä ja Ahoa pidettiin lähinnä pelleinä ja Jäätteenmäelle naurettiin ääneen, kun hän selitteli mokiaan tv:ssa. Matti Vanhanen ja kepun nuoret naisministerit sen sijaan ovat saaneet osakseen jopa hyväksyvää nyökkäilyä, vaikkei tämä sinänsä keskustan kannatusta ole kasvattanutkaan.

        SDP on sen sijaan Heinäluoman kaudella kadottanut pääkaupunkiseudun nuoret täysin. vanha työväenaatteen liturgia ja jako "meihin ja muihin" koetaan täysin valheellisena eikä sellaista kukaan nuori kannata, ellei ole jo valmiiksi "uskovainen" SDP:n aatteelle.

        Vihreät ja kokoomus ovat selkeimpiä urbaanien nuorten puolueita. SDP on pahasti putoamassa kelkasta, mutta keskusta ei ole enää niin vastenmielinen kuin vielä 4-5 vuotta sitten. Kepun kohdalla toki nuoret naureskelevat julkkisehdokkaille ja sloganeille, mutta niin he naureskelevat muidenkin puolueiden teennäisille iskulauseille ja ehdokkaille, joiden nähdään olevan mukana vain äänipottia kartuttamassa.

        Persujen ja vasureiden kannatuksen kasvusta olen samaa mieltä: siinä nuoret hakevat kolmen suuren linjasta selkeämmin erottuvaa vaihtoehtoa politiikan jommalta kummalta äärilaidalta.


    • Kaupunkilainen.

      ..kun meidän nuorisoakin haukkuu hulluiksi kyllä minunkin mielestä nykynuoriso on paljon valistuneempi kun silloin ennen ja sehän johtuu tietenkin siitä,että nykyisin on paljon näitä mistä sitä tietoa voi hankkia jos on kiinnostusta asiaan.

      Nyt sinä tietenkin vastaat,että ei kaikki ole hulluja vaan ne,jotka kannattaa keskustaa vai??

      • radikaali.

        muutenkin kuin juttujensa suhteen?

        Huru-ukon höpinöitä, joihin on kätkettynä poikkeuksetta pilkkakirves!

        Varoittava esimerkki siitä, mitä punainen aivopesu pahimmillaan voi olla! Olisi aikoinaan välttänyt sirppiliitereitä eli propagandakeskuksia!


    • JormaKKorhonen

      Kun tuossa on jo heitelty minulle koukkuja, joissa kiemurtelee törkyilevä mato, niin kaikille yhteisesti kerron, että te ette tulee enää saamaan minua niihin tarttumaan. Joten voitte lopettaa, jos teillä ei ole asiasta mitään sanottavaa.

      Ellette sitten ehdoin tahdoin halua häpäistä kepua, sillä kepun häpeäksihän tuollainen menee, kun itse siellä puskissanne piileskelette, väkinäisesti virnistellen, kun itku on kurkussa.

      Tosielämässäni olen aina pitänyt lupaukseni – lopulta opin tekemään niin myös rakkaudessa – mutta täällä on tullut muutaman kerran lupauksestaan livettyä. Mutta nämä lupaukseni pidän:


      LUPAUKSENI: Tämän jälkeen en enää vastaile rekisteröitymättöminä nikittöminä törkyileville reppanoille. Tietenkin pyrin availemaan kaikki saamani vastineet, mutta jos huomaan sellaisen törkyilyksi, suljen sen välittömästi, enkä uhraa sen jälkeen sille ajatustakaan.

      Haluan korostaa, että rekisteröitymättömänäkin voi esiintyä myös fiksusti ja kiinnostavasti; siitä esimerkkeinä voin mainita vaikkapa nimimerkit Niinpä niin, Maltillinen oikeistolainen, indignant, WADI ja yksi kylähullu, toki on muitakin. Rekisteröityminenkään ei takaa laatua; riennän tämän ilmoittamaan, ennen kuin kukaan muu ehtii! ;)

      • Muista pitää

        lupauksesi.


    • Joka asiaan

      vastaat ja annat mielettömän vastauksen, johon ei voi kun huumorilla vastata.

      Sinä et ymmärrä näköjään nuorista mitään. Jo 12 vuotias koululainen ajattelee viisaammin kuin sinä.

    • vuodeksi!

      Saas nährä mitä se tuopi tulleessaan?

      Vuosi vaihtuu klo 18.00!

      Kiinalaistyyppistä ilotulittelua ja kieriskelyä! hoHOhoo! :)

    • vuodeksi!

      Saas nährä mitä se tuopi tulleessaan?

      Vuosi vaihtuu klo 18.00!

      Kiinalaistyyppistä ilotulittelua ja kieriskelyä! hoHOhoo! :)

      • Kapi ei vastaa

        Hiljaisuus on myöntymisen merkki.


    • Eipä ole

      vanhanakaan viisastunut.

      • viisastu?

        Toiset pysyvät vähemmän viisaina läpi elämänsä kuin toiset, jotka viisastuvat vanhetessaan.

        Kauna on korvannut viisauden?


    • Maltillinen oikeistolainen

      Suurin muutos nuorten gallupissa on tapahtunut ääriliikkeiden kohdalla, kun vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ovat kasvaneet SDP:n kustannuksella.

      Keskustan kannatuksen kasvu on kirkkaasti virherajojen sisällä samoin kuin kokoomuksen hienoinen lasku. Keskusta saa mielestäni kirjata oman hyvän tuloksensa suoraan pääministeri Vanhasen ja keskustan nuorten naisministerien piikkiin. SDP:n rankka pudotus on suora seuraus Heinäluoman koleerisesta ärhentelystä, SDP:n vanhakantaiseen vastakkainasetteluun nojanneesta vaalikampanjasta sekä liiallisesta sidoksesta SAK:oon.

      Demareilla on todella vakava paikka edessään. Puheenjohtajavaalissakin Heinäluoman ainut haastaja on häntä lähes 10 vuotta vanhempi, mikä ei kasvata SDP:lle mitenkään uutta eikä nuorekasta imagoa.

      Keskusta näyttäisi minun mielestäni pitäneen asemansa ja hankkineen lievän kasvunsa asiallisella esiintymisellään, joka on huima vastakohta siihen, mitä keskusta oli vielä Jäätteenmäen aikoina. Keskusta on johtavana hallituspuolueena ollut myös enemmän eturivissä mediajulkisuudessa, mikä selittänee kokoomuksen hienoisen taantuman. SDP:n on nyt ryhdyttävä vihdoinkin haastamaan hallitusta asiapohjalta, kun pelkkä räksytys vain torjuu nuoret vasemmistoliittoon ja perussuomalaisiin.

      • JormaKKorhonen

        Mutta vähäistä tuo nykynuorison kiinnostus "ääriliikkeisiin" näyttää sittenkin olevan verrattuna monien aikaisempien sukupolvien nuoriin. Ilmeisesti nykynuorten elämä on paljon helpompaa kuin ennnen, ja on niin paljon enemmän muita mielenkiinnon kohteita, mm. tämä netti ja kansainvälisyys senkin kautta - toki muutenkin, ja aivan toisissa tarkoituksissa kuin joskus ennen.

        Saattavat myös mainitsemasi syyt vaikuttaa keskustan korkeana pysyneeseen kannatukseen nuorison keskuudessa, mutta kyllä sille uskoakseni on niitäkin syitä, joita jo avauksessani toin esille. Yksi syy lienee myös nuoren yleinen kiinnostumattomuus politiikasta, ja keskusta saattaa tuntua heistä nimenä jotenkin neutraalilta. Kepun mediajulkisuus on varmasti vaikuttamassa nimenomaan nuoriin, joiden enemmistön käsitykset asioista yleensäkin ovat melko pinnallisia.

        Demarien kohdalta puhut ihan totta, ja samaa sanoin itsekin jo avauksessani. Ehkä myös puolueen arvot ja tavoitteet ovat nuorten mielissä jotenkin vanhakantaisia, ja varmaan niissä myös todella on päivittämisen tarvetta, vaikka minun mielestäni useimmat niistä perusarvoista ovat hyvinkin hyviä ja kestäviä. Mutta vielä suurempi syy demarien kannatuksen hiipumiselle todennäköisesti on siinä tavassa, jolla niitäarvoja ja tavoitteita on yritetty markkinoida. Ja varmasti vaikuttaa se, että puolueen ukkoutuminen ja akkautuminen on tosiasia, joka myös näkyy sen julkikuvassa.

        On tosiaan harmi, ettei Jutta Urpilainen lähtenyt haastanmaan Heinäluomaa. Mutta varmaan hän pelaa viisaasti, ja astuu esille seuraavassa puoluekokouksessa, vuosi ennen ek-vaaleja, ja olen jokseenkin varma, että silloin demarien kannatus tulee heti reippaasti nousemaan - on siihen sitten asiasyitä tai ei; julkikuvan muutos sen tekee. Saattaa tosin tulla heti myös uusia linjauksia.


        Mutta kaikkihan on vain spekulaatiota, niin sinunkin ennustelemasi. Sillä "ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen", kuten Ahti Karjalainen viisaasti sanoi. ;)


    • JormaKKorhonen

      Tietenkin on tämän arvokkaan saitin väärinkäyttöä, monille niin pyhän paikan häpäisyä suorastaan se, jota aion kertoa, mutta teen sen sittenkin, kun muutamalle tässä saattaa olla myös jotain mieltä herkistävää, kivaa.

      Näyttelijä Pentti Siimes (78 v.) kertoo tänäisessä Hesarissa hyvin kauniisti, vakavasti mutta ei tosikkomaisesti, hyvällä tyylitajulla elämästään ja sen vaiheista. Erityisesti minua liikutti se, mitä hän kertoi jo vuonna 1996 syöpään kuolleesta vaimostaan Elina Pohjanpäästä. Ja kokemuksemme yhtäläisyys oikein kolautti minua:

      ”Kun hukkaan tavaroita, sanon: Elina-kulta, näytä edes suunta. Kyllä hän on sen näyttänyt”, sanoo Pentti Siimes.

      Vaimoni kuoli lokakuussa 2004. Kun pari kuukautta myöhemmin tein jouluvalmisteluja kodissani, en löytänyt mistään sellaisia Iittalan lasisia kynttilänjalkoja, sellaisia ”röpelöisiä” ja eri korkuisia (taitavat olla Sarpanevan suunnittelemia), joita tiesin meillä sarjan olevan. Olin kolunnut mielestäni jo kaikki kaapit ja katsonut kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat. Sitten pyörähtelin jo hieman vihaisena keittiössä ja tiuskaisin: ”Mihin ihmeeseen sinä olet ne piilottanut”. Silloin ikään kuin joku olisi kuiskannut, että katso tuonne, ja katseeni kohdistui yhden kaapiston yläosaan, jonka mielestäni olin jo katsonut. Otin keittiön tikasjakkaran ja nousin sille, jotta voin nähdä kaapin perillekin: ja siellähän ne olivat, koko sarja hyvässä järjestyksessä”.

      Eikä tuo kertomani tapaus ole ollenkaan ainoa, ei edes kovin harvinainen, kun koen saaneeni opastusta ”tuon puoleisesta” jossakin käytännön pulmassa. Yöpöydälläni on vaimoni valokuva kehyksissä. Joka ilta sitä kevyesti suukottelen ja toivotan hyvää yötä. Kun joskus sanon, että”tule taas käymään”, niin aivan varmasti näen hänet unissani.

      Vaimoni antoi minulle elämänohjeita vielä Terho-kodissa viikkoa ennen lähtöään, ja olen kai kertonut täälläkin yhdestä sellaisesta: ”Sinä et saa ruveta minun kuolemaani kuolemaan, sinun vuorosi tulee ajallaan. Elä niin täysillä kuin pystyt niin kauan kuin jaksat, matkustele ja tee kaikkea, mikä sinua kiinnostaa, se ei ole poissa minulta, eikä sitä tiedä, miten kauan sinäkään enää jaksat”, sanoi vaimoni. Ja hänen neuvoaan olen noudattanut mm. siten, että kohta alkava Etelä-Amerikan matkani on jo kahdestoista ulkomaanmatkani hänen kuolemansa jälkeen.

      Pentti Siimes kertoo vaimonsa Elinan jättämästä kirjeestä, jossa sanotaan mm: ”Mikäpä minun on lähtiessä, kun Suuri Rakkaus siivittää lentoni Tuntemattomaan. Mikäpä minun on lähteä, kun elämäni on hyvyyttä ja rakkautta ollut ympärilläin”.


      Kaunista. Vai onko jonkun mielestä sopimatonta esittää täällä tuollaista. Jo on, niin pyydän anteeksi; lupaukseni mukaisesti jätän tietynlaiset ”mielipiteet” huomiotta.

      • esitit

        tällä palstalla. No annetaan tämän kerran anteeksi, mutta koita olla mies miesten joukossa.


      • KapiKorhonen
        esitit kirjoitti:

        tällä palstalla. No annetaan tämän kerran anteeksi, mutta koita olla mies miesten joukossa.

        Pentti Siimeksen kertomus vaimostaan Elinasta herkisti minut ihan kyyneliin, kehtaan tunnustaa, ja se sai minut spontaanisti kertomaan tuon myös itse kokemani.

        Olen sen kertonut kaikille läheisilleni, minun ja vaimoni yhteisille ystäville, ja monille ihan vieraillejkin ihmisille mm. matkoillani, eikä kukaan ole vielä tähän mennessä siitä kertomiseen noin suhtautunut.

        Että ilkeyttäni, muka. Onko todella mielestäsi tämä palsta niin paha ja tunteeton, epäinhimillinen, että täällä ei saa olla ihminen, vaan pitää olla jokin poliittinen eläin? Sellainen en ole eikä minusta sellaista koskaan tule, ja kun täällä kerran paljon esiinnyn, esiinnyn sellaisen kuin olen, niillä arvoilla, joita tärkeinä pidän.

        Mielestäni en ole täällä esiintyvistä pahimpia missään mielessä, ja mielestäni arvoni hyvin kestavät vertailun useimpien täällä esiintyvien arvojen kanssa. Etenkin ihmisyyden kannalta, ja mikä on tärkeämpää ihmiselle, kuin olla ihminen.


      • itsesäälissä
        KapiKorhonen kirjoitti:

        Pentti Siimeksen kertomus vaimostaan Elinasta herkisti minut ihan kyyneliin, kehtaan tunnustaa, ja se sai minut spontaanisti kertomaan tuon myös itse kokemani.

        Olen sen kertonut kaikille läheisilleni, minun ja vaimoni yhteisille ystäville, ja monille ihan vieraillejkin ihmisille mm. matkoillani, eikä kukaan ole vielä tähän mennessä siitä kertomiseen noin suhtautunut.

        Että ilkeyttäni, muka. Onko todella mielestäsi tämä palsta niin paha ja tunteeton, epäinhimillinen, että täällä ei saa olla ihminen, vaan pitää olla jokin poliittinen eläin? Sellainen en ole eikä minusta sellaista koskaan tule, ja kun täällä kerran paljon esiinnyn, esiinnyn sellaisen kuin olen, niillä arvoilla, joita tärkeinä pidän.

        Mielestäni en ole täällä esiintyvistä pahimpia missään mielessä, ja mielestäni arvoni hyvin kestavät vertailun useimpien täällä esiintyvien arvojen kanssa. Etenkin ihmisyyden kannalta, ja mikä on tärkeämpää ihmiselle, kuin olla ihminen.

        Kirjoittele vaikka Nyyrikkiin.

        Kyllä sinä olet häiriköksi vaikka missä tilanteessa. Olet siitä ihmeellinen, ja jotkut vielä tippa silmässä sinua puoltavat.


      • JormaKKorhonen
        itsesäälissä kirjoitti:

        Kirjoittele vaikka Nyyrikkiin.

        Kyllä sinä olet häiriköksi vaikka missä tilanteessa. Olet siitä ihmeellinen, ja jotkut vielä tippa silmässä sinua puoltavat.

        Tuo Pentti Siimeksen kertoma enempää kuin omakaan kertomani ei todellakaan kenellekään terveesti ajattelevalle voi olla itsesäälissä piehtarointia, vaan aivan päinvastaista: kertomusta siitä, miten ihminen on toipunut suuresta menetyksestä ja kääntänyt muistot ilokseen ja elinvoimakseen.

        Sinun laillasi ajatteleva on ihminen, jolla todella olisi syytä syvään itsesääliin.

        En jatka enempää, sillä en halua siten edistää törkyilyänne kauniin ja arvokkaan asian kustannuksella.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen

      Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.
      Maailman menoa
      656
      5640
    2. Harmi että

      Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o
      Ikävä
      22
      2477
    3. Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!

      Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia
      Kajaani
      269
      1812
    4. Ajattele miten

      Paljon ottajia sinulla olisi
      Ikävä
      114
      1707
    5. Tekisitkö jotain toisin

      Kaivattusi kanssa alusta alkaen? 😍
      Ikävä
      94
      1546
    6. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      24
      1464
    7. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      12
      1291
    8. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      334
      1260
    9. Kun Zele jenkeissä kävi

      Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi
      Maailman menoa
      343
      1242
    10. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1235
    Aihe